***LOPPUKEVÄÄN 2010 HOIDOISTA PLUSSANNEET***

Nemi toivottavasti on ollut antoisa viikonloppu kun on voinut hengittää (pieniä iloja..). Ymmärrän hyvin ettei töiden takia halua itseään lääkitä, eikä pitäisikään!

(.) KELAsta vielä: Kyllä se on se 2008 verotus, koska se on äitiysrahakauden ALKAMISTA edeltävänä vuonna valmistunut verotus. Hohhoijaa. Pitääpä alkaa rustaamaan hakemuksia 6 kk olemattomista tuloista sitten. Tuntuu siltä että yhteiskunta oikein kannustaa siihen, että lasten HANKINTA suunnitellaan siihen rikkaaseen elinikään (mielellään vuosia etukäteen ja viikon tarkkuudella). Yököttävää. Ja toisaalta valittavat kun ihmiset odottavat että on vakaat tulot ja vasta sitten hankkivat lapsia. Pitäisi todella olla sellainen kahden viran perhe, että tuosta tukijärjestelmästä olisi mitään hyötyä. Vahempainrahaa ei voi puolisoiden kesken osittaakaan, jos toinen tekee jotain niiiin omituista kuin tutkimustyötä apurahalla. Anteeksi valitus, mutta vähän v-tuttaa tämä joustamattomuus:kieh:

Tänään oli taas neuvola ja onneksi kaikki hyvin - ja sehän on pääasia, eikä nuo KELAn sotkut. Sokerirasitusta vielä odotellaan. Nyt mun raskaussaldokin on vain +6kg eikä +8kg, eli taisi se viime kerran mittaus olla jotenkin väärä, en nyt ehkä kahdessa viikossa ole kahta kiloa laihtunut kuitenkaan.

Lämpöpusseista tuli mieleen, että lampaantalja on pakko hankkia, ne on niin söpöjä.
 
Hei!

Mulle tuli eilen Kelasta päätökset äitiysrahoista yms. Ja 2008 vuoden verotuksen perusteella ovat laskeneet rahat. Muistaakseni pitää olla yli 20% paremmat tulot suhteessa, mikäli haluaa et lasketaan viimeiseltä 6 kuukaudelta. Huomenna kilahtaa tilille myös äitiysavustusraha 140e kun en ottanut äitiyspakkausta.

Tuntuu et vatsa ja vauveli on kasvanut hurjasti. Potkut on tosi napakoita ja vaatteet alkaa yksi kerrallaan kiristämään..Töissä ei huvittaisi olla enää, olis niin kiva vain keskittyä äitiysloman odotteluun:) Nyt on onneksi supistelut helpottanut, pari viikkoa sitten oli kahtena päivänä aika pahoja supisteluja kun töissä kanniskelin painavia tavaroita ja menin useasti kyykkyyn-ylös liikettä joten siitähän ne supistelut alkoi. Meni onneksi hyvin ohi levolla.

Ostettiin huutonetin kautta pari vuotta vanhat Brio Kombi vaunut. On ne niin hienot, et tekis mieli mennä testailemaan niitä ulos mut en taida kehdata mennä ilman vauvaa:D Voisi vähän naapurit ihmetellä kun ne ei ole tainnut edes huomata mun olevan raskaanakaan:p
 
Joo, menin kurkkimaan viikonloppuna KELAN sivuilta, sielä oli päätös ä rahasta tehty ja eilen tuli paperit.Hyvä oli että tekivät sen 2008 verotuksen perusteella,kun mulla oli silloin vielä kk palkka.
Pakkauskin olis tulossa 2 viikon sisällä.
Mulla on nyt 2 vapaata , sitten olis reilu viikko töitä ja vielä viikko KESÄLOMAA:) sitten oliskin enää 6 vkoa,kun eka ä lomapäivä on 14.12.Tuntuu hurjalle että aikaa on kuitenkin NIIN vähän..JA edelleen ei oo hommattuna kuin sänky ja patja plus vaatteita.No ehtiihän tässä..

Mä toivon ettei tulis mitään loppuraskauden vaivoja että pytyis oleen töissä, kun musta ei valitettavasti oo kotona lojumaan (paitsi sehän on eriasia sitten kun kun on mahdollisesti se uus työllistäjä:)Töissä aika menee sukkelaan ja on kivat työkaverit.Mutta tietenkin vauvan hyvinvointi menee kaiken edelle.Eilen aamulla tuntui että hää olis just tulossa mahan läpi..sen verran oli melskettä.
 
Paiju Kiitos! Lepo on totisesti tullut tarpeeseen. Supisteluja ollut vähemmän, enkä ole avaavaa lääkettäkään tarvinnut kotosalla ollessa. Hieman huolettaa, että miten huominen päivä töissä menee :| Yhden kerran voin ottaa astmapiippua, mutta jos enempää vaatii tai tulee muuten huono olo ja supisteluja tulee enemmän, niin varmasti lähden pois ja hommaan lisää sairaslomaa.

Miten teillä muilla, onko harkkarisuppareita ja minkä verran? Mulla niitä on aika paljon ja välillä kestää aika kauankin. Tai siis enhän tiiä mikä on kauan, mutta aika pitkän aikaa on maha kovana.

Paiju Voi p***a tota kela-juttua! Mun tulot on ollu huonommat 2008 kuin 2009. Mutta jospa se ei nyt niin hirveesti vaikuttais (toivossa hyvä elää :vampire: ) Meki ollaan mietitty just noita tukiasioita: Joka paikassa sanotaan, että alle 3-vuotiaan paikka olis kotona. Mutta minkäs teet, jos rahat ei riitä siihen, että jompikumpi vanhemmista olisi kotona?? Haaveena meillä olisi, että minä voisin olla kotona pikkuisen kanssa mahdollisimman kauan ja mieskin välillä, mutta saapa nyt sitten nähdä, miten käytännössä käy... Hyvä, että neuvolassa kaikki hyvin!

illusia76 Hyvä, että supparit helpottaneet! Meki saatiin kaverilta vanhat emmaljungan vaunut ja testata tekis mieli, mutten viitsi nyt urheilla ja naapurit kattois varmaan täälläki pitkään, jos tyhjiä vaunuja työntelisin :D

karmilla Minäkin tahtoisin olla vielä töissä, mutta kyllä tässä saikun aikana olen oikeasti miettinyt, että pystynkö olemaan :|. Niin huono olo oli viime viikolla töissä, etten halua sitä enää kokea enkä halua vauvan oloa riskeerata. Saikkua täytyy siis hakea huomenna, jos samanlainen olo tulee.

Kauhuskenaarioita tuli mieleen siitäkin, että jos joutuu sänkylepoon... Olisi niin kiva äippälomalla puuhailla ja laitella kotia valmiiksi pikkuista varten :heart: Mies nytkin hoitanut oikeastaan kaikki kotityöt mun maatessa sohvalla. Ja aika käy pitkäksi maatessa, kun olen tottunut liikkumaan ja touhuamaan. No, toivottavasti en tarvitse sänkylepoa loppuaikaa! Kyllä sympatiat on niiden puolella, jotka liikkumiskieltoon joutuvat jossain vaiheessa. Mutta toisaalta, mitä sitä ei pienen eteen tekisi! Sori tää avautuminen, mutta olen tässä ehtinyt pohdiskella asioita saikun aikana... Ja jotenkin on pelot taas hiipineet esille :(

Tilasin aikani kuluksi huutonetistä ihania villahousuja new born ja s-kokoa. Kaksi kaveria kehui niitä ja harsoja parhaiksi vastasyntyneelle. Ja täälläkin taisi joku niitä kehua. Pitää nyt testata villiksiä sit käytössä ja ehkäpä innostun itsekin kokeilemaan niiden tekemistä, kun saan kaverilta helpon ohjeen...

Mukavaa viikon jatkoa kaikille!
 
Heissan kaikille!
Monella teillä rupeaa jo olemaan loppuraskaus päällä =) minulla nyt ollut kuukauden verran tosi energinen vaihe ja oon ollut tosi tyytyväinen kun oon hyvin jaksanut töissä. Toivottavasti Nemi ja Karmilla tekin pystytte vielä jatkamaan töissä jonkun tovin, tosin pitää tietysti osata sitten jäädä reilusti saikullekin, jos tilanne vaatii!

Illusia ja Nemi mekin saatin hankittua käytetyt rattaat, löydettiin tori.fi sivustolta, loistavassa kunnossa, vaan 3kk olleet käytössä ja takuutakin vielä 1,5vuotta jäljellä. Ja myös mulla ois kova hinku testaamaan niitä, erityisesti siksi että mein koiru pitäisi opettaa ennen pikkusten tuloa nätisti kävelemään rattaiden takana... ajattelin täs malttaa vielä odottaamaan sen verran että masu näkyy selvästi, etten saa naapuristossa hullun leimaa... :p

Paiju millä viikolla noita Kela-hakemuksia voi alkaa täyttelemään? Olen vielä onnellisen pihalla siitä pyrokratiahässäkästä... no ehkä loppukuun neuvolakerralla pääsen kartalle :confused:

ON: maanantaina meillä oli rakenneultra (sillon 19+6) siellä kaikki oli molemmilla pikkusilla oikein hyvin :heart::heart: ainoa juttu oli että toisella on vain yksi laskimo napanuorassa, tai jotain sinne päin... mutta se ei kuulemma antanut yksinään aihetta huoleen. Toisella napanuoralaskimoita oli kaksi. 1,5 h saatiin pikkusia ihmetellä =) ihana oli heidän aamujumppaa seurailla. Strategisten mittojen perusteella painoarviot olivat 250g ja 310g.

Tytti, Petkat, Nonna muut kaksosten odottajat? mitkä teillä ollut nuo painoarviot rakenneultrassa? Oisi kiva kuulla "vertailulukuja" :)

torstaiterveisin,
Vilkas ja pikkuset 20+2
 
Vilkas 75 meillä oli rakennultrassa rv 19+3 a-pojan paino 305g ja b-tytön paino 250g. Eli aika samoissakuin teillä :) Nyt viimeisimmässä ultrassa molemmat olivat rv 28+3 1200g.
Ihana kuulla, että kaikki oli pikkuisilla hyvin.

Palailen taas paremmalla ajalla...
 
Tytti ja Vilkas onpas ihanaa kun teillä etenee molemmilla, tai siis kaikilla neljällä pienellä hommat noin hyvin!

Vilkas kyllä ne siellä ensi kerran neuvolassa antaa papereita, ja erityisesti sen lapun, että todistavat sinun olevan raskaana, joka tarvitaan hakemuksiin. Sitten on aikaa lähetellä 2kk en laskettua aikaa saakka. Eikä se byrokratia paha ole, muilla näyttää menneen selkeästi, meidän perhe vaan sattui monella lailla huonoon rakoon. Ja 'ilmaista' rahaahan se kaikki vaan on! Laittakaa se koira siihen kaksosrattaiden vierelle, niin on komia saattue;)

Nemi onpas todella hurjaa kuinka voi yhtäkkiä olla kroppa niin vaikeuksissa että pitää olla makaamassa. Toivottavasti pää kestää! Onko se sulla enemmän ne supistukset vai se hengitys jota varotaan? Mutta parempi olla saikulla kuin henkihieverissä töissä! Eihän tässä ole enää kuin 3 kk jäljellä..toivotaan että sulle ehtii tulla vielä parempi vaihe

Karmilla ei hullumpaa että pääset kesälomalle! Ja että olokin on hyvä.

Supistuksista - hmm, eilen jumpatessa pohdin tuliko supistus vai oliko se vauvan asennon vaihtamista. Maha tuntui kovalta alempaa, muttei ylempää, ja kaikki meni ohi alle puolessa minuutissa. Olen toistaiseksi ajatellut että tuo tulee siitä kun pikkuinen kääntyy ja tunkee päätään, koska siltä se tuntuu, mutta ehkä te tiedätte paremmin?? No ainakaan ei montaa kertaa ole ollut ja kohdunsuu on kiinni.

Paiju & Sissi 26+3
 
tytti ja vilkas Kiva kuulla, että kaikki menee hyvin pikkuisilla :heart:

Paiju Pää on kyllä ollu kovilla välillä, mutta toisaalta olen yrittäny miettiä, että joillakin on totaalinen liikkumiskielto päällä ja joutuvat olemaan sairaalassa (kuten esim milona :hug:). Ja tänään töissä meni kuitenkin ihan ok. Loppupäivästä alko vähän ahistaan henkeä, mutta ei pahasti. Ilmeisesti se on niin, että kun mulla on henki ahtaalla ja tukala olo niin vatsakin kramppaa ja tulee supistuksia : / Eihän ne ole kivuliaita ollu, mutta kun niitä on ollu aika paljon ja osa kestää aika pitkään, niin ei sekään ilmeisesti kovin hyväksi ole. Pitää ensi tiistaina kysyä lääkäriltä enemmän. Toivottavasti tämä lääkäri tietäis ja osais selittää asiat paremmin, kuin viime viikon nuori lääkäri. Mulla supparit tuntuu välillä vaan alavatsalla juuri kovettumisena ja sellasena paineen tunteena ja välillä sitten menee ihan koko vatsa kovaksi. Se ei tunnu kovin kivalta. Mutta siis mahan kovettuminen välillä on kai ihan normaalia näillä viikoilla? Olen joskus kuullut, että niitä sanotaan harjoitussuppareiksi. Joku kokeneempi tietää varmaan paremmin. Terkka sanoi mulle viimeksi, että kohtu kasvaa nyt niin paljon, että supistukset on normaaleja. Ja joillakin kohtu supistelee herkemmin kuin toisilla. Ilmeisesti mun kohtu sitten supistelee herkemmin...

Huusin juuri huutonetistä äippäpakkauksen kestovaippakuoreen muutaman sisävaipan. Ovat ilmeisesti myyjän itsensä tekemiä. Olivat saaneet hyvää palautetta muilta huutajilta ja olivat vielä kaiken lisäksi tosi söpöjä =) Lisäksi olen huutanut muutamia edullisia vaatteita... Ei raski ostaa kaikkia vaatteita uutena, kun kuitenkin pikkuinen ehtii sitten pitää niitä niin vähän aikaa.

Eilen juuri katselin suihkussa käydessä mahaani, että on se vaan jo aika iso =) Ei olis vielä toukokuussa uskonut, missä asti nyt ollaan menossa :heart: (Toivottavasti jatko menee hyvin...)

Mukavaa viikon alkua kaikille!
 
Hei pitkästä aikaa!
Niin tuli se odotettu 23 viikkoa täyteen, mutta se toi mukanaan supistukset. 23+2 illalla alkoi kovat supistukset ja mut siirrettiin tays.n. Ambulanssiin sain kaveriksi infuusion joka lopetti supistukset, ennen lähtöä sain myös kortisoonin vauvojen keuhkoja kypsyttämään. Supistukset loppui aika nopeesti, mutta parin päivän päästä alkoivat uudestaan. Joka toinen päivä supisti ja joka toinen päivä oli parempi. 24+4 ei saatu enää supistuksia loppumaan, vaan oli tehtävä kiireellinen sectio. Eli viime perjantaina meidän perheeseen syntyi kaksi pienen pientä poikaa, molemmat 700g ja 32cm.
Olen onnellinen pienistä ihmeistäni, mutta kriittisiä hetkiä eletään, tuntia kerrallaan mennään eteen päin.
 
Viimeksi muokattu:
milona Voi milona onnittelut pienistä herroista :heart::heart: Suojelusenkeleitä ja hirmuisesti voimia kasvaa ja kehittyä pienille ihmeillenne! Toivottavasti kaikki menee nyt hyvin, ihan tarpeeksi olette kaikki jo joutuneet kärsimään :hug: Sinulle ja miehellesi hirmuisesti voimia ja jaksamista tuleviin tunteihin, päiviin ja viikkoihin!
 
milona Onnittelut pienistä ihmeistänne :heart: Paljon enkeleitä heidän vierelleen, että kaikki menisi hyvin. Voimia tuleviin päiviin :hug:

Nemi77 kurjalta kuulostaa tuo hengenahdistus ja supparit :( Tosiaan vaan reippaasti sitten saikulle, jos tuntuu pahalta olla töissä.

tytti ja vilkas Ihanaa, että kaksoset kasvavat hyvin ja mallikkaasti :)

karmilla Hyvää kesälomaa :D

Paiju Kurjaa, että tuon Kelan kanssa tökkii nyt noin kovasti. Yleensähän siellä katsotaan tulot ja muut aina heille edullisemmin, että välttyisivät maksuilta :kieh:

OmaaNapaa: Olin sokerirasituksessa tässä viikolla ja kokonaisuutena meni tosi hyvin, en kärsinyt siitä litkun juomisesta (ainoastaan beibi sai siitä valtavat energiat ja potki niin, että koko Vauva-lehti heilui, kun yritin sitä lukea odotustilassa :D) enkä kokenut sitä kahden tunnin odottelua pitkänä. Tulokset olisin saanut soittaa jo pari päivää sitten, mutta olen aina unohtanut soittoajan töissä. Tänään on vapaa ja soittoaika neuvolaan vartin päästä, joten koitan muistaa!

Meillä on hommattuna jo lähes kaikki muu vauvalle, paitsi vaunut. En yhtään tiedä millaiset tahtoisin, tai no tiedän, että haluaisin Emmaljungat, mutta ovat niin hävyttömän kalliit uusina :vampire:

Harkkasuppareista: mä taidan kuulua siihen onnekkaaseen joukkoon, jonka kohtu EI ole supistusherkkä. Olen tuntenut ehkä yhden supparin ja sekin tuli unessa ja heräsin siihen, eli en ole edes ollenkaan varma, että se oli supistus. Mulla on kuitenkin raskas työ ja pitkät vuorot, paljon nostelua, kantelua, kävelyä, jalkojen päällä olemista jne, joten oletin että saattaisi supistella herkästi, mutta ei onneksi. Saattaahan se vielä alkaa myöhäisemmillä viikoillakin. Nyt taitaa olla se energinen vaihe menossa, kun jaksaa tehdä vaikka ja mitä. Tänäänkin nousin jo klo 6 keittelemään aamukahvia ja nyt on pyykit ja tiskit hoidettu ja suklaakakku uunissa :LOL: Aamupäivästä suuntaan Kelaan täyttämään nuo laput, että menevät varmasti oikein ja saan pakkaushakemuksenkin vetämään. Johan ne ovatkin maanneet tuossa pöydällä kolmisen viikkoa. Yritän hakea äitiysrahaa viimeisen 6kk tulojen mukaan. Vaikka olen ollut ikäni samassa työpaikassa, on tänä vuonna tulot olleet kuitenkin aivan eri luokkaa kuin aikaisemmin. Olen nyt jo syyskuuhun mennessä tienannut saman kuin vuonna 2008 verotuskauden loppuun mennessä. Mutta Kelan tuntien ne tulot ovat 19,9% suuremmat kuin vuonna-08 eivätkä kelpaa äitiysrahan laskemisen pohjaksi :vampire:

Pikkuperho ja beibi rv 26+0 :heart:
 
Milona suuret onnittelut pienistä ihmeistänne. Kaikkea hyvää pienten kasvuun ja kehitykseen :heart:

Toivottavasti kaikki menee hyvin ja pääsette nauttimaan herroistanne kotiin lasketun ajan kynnyksellä. Ystäväni on saanut pienen tytön rv 28, tyttö painoi 650 g, ja on tänä päivänä vilka ja terve tyttö. Jaksamista saairaala-aikaan! He pääsivät kotiin laskettuna-aikana. Tämä rohkaisuksi, että kovin ovat sitkeitä nämä pienet ihmeet!
 
Hei vaan kaikille!

Ihan ensiksi Milonalle paljon onnea pikkuruisista pojista. Toivottavasti hankalasta alusta huolimatta kaikki sujuu hienosti. :heart:

Kivaa oli lueskella teidän kaikkien kuulumisia, että asiat sujuvat hyvin. Tuntuu ihan eiliseltä ne päivät, kun yhdessä panikoitiin, että päästäänkö tällaisille viikoille ja nyt jo ollaan pitkästi voiton puolella suurin osa. Ihmeellistä ja ihanaa, eikös?

Meillä oli tänään taas äippäpolilla aika. Oon ollu n. 1½ vkoa saikulla selän ja rasituksen jälkeisten supparien takia. Tänään lääkäri kirjoitti äitiysloman alkuun saikun samoista syistä sekä hieman kohollaan olevista verenpaineista. Kaikki oli hienosti ja pikkuiset oli molemmat n. 750 g painoisia, alle 10 g:n erolla.

Mua vähän ihmetytti tän päivän ristiriitaiset neuvot. Kätilö tuumasi, että paineiden takia pitää levätä, ei kuulema sais enää oikein mitään tehdä (siivota, pihatöitä, tallihommia tms. edes kevyesti), mutta lääkäri kehoitti harrastamaan päivittäistä liikuntaa ja uimalupakin heltisi. Ota tästä nyt selvää, että miten sitä oikeasti pitäis elää... :D

Hankintoja mäkin olen yrittänyt tehdä kirppiksiltä. Vaatteita alkaa olla jo melkoinen pino. Vähän jätän viimeisiä hankkimatta siihen, kunnes saadaan tietää toisenkin sukupuoli. Ei viittis pelkkää neutraalia toiselle ostella. Ja kunhan KELAsta tulee rahat, haetaan vaunut. Otetaan kaikki kolme pakkausta käteisenä. Kestovaippoja mäkin olen huutonetistä huudellut ja kirppiksiltä ostellut, jos on vastaan halvalla tullut. Mutta melkoinen arsenaali niitä pitää varmaan vielä tilata ennen H-hetkä. Kahden kanssa niitä pitää varmaan olla aika monta... ... ... :D

Hyviä vointeja kaikille!!
 
Milona: Onnea pienesti vauvoista! Voimia raskaisiin viikkoihin!

Kestovaipoista.. Itse en tykännyt vastasyntyneellä pitää villahousuja, koska vauvakakkaa meni aina niihin ja villahousuja ei voi koko ajan pestä. Meille toimi paremmin kuoret.

Kela... Raivostuttaa täälläkin! Ovat laskeneet minun vanhempainpäivärahan vuoden 2006 tulojen mukaan, koska olin äitiyslomalla 2008! Nyt mun täytyy tehdä kirjallinen valitus et saan päätöksen kumottua ja että laskevat 6kk tulojen mukaan! Miks nää täytyy olla näin hankalia? Äitiyspakkaus muuten tuli tänne jo! Ihmeen aikasin!

Neuvola kuulumiset! Kaikki muut ok, kohdunpohjankorkeus liian pieni.. 19cm! Paljonko teillä on ollut? Edellisestä oli kans pieni, mut se kasvokin huonosti. Jos seuraava mitta pieni, niin sit lähete äippäpolille! Hieman huolettaa.. Lisäksi ne kilpirauhasarvot matalat. TAYSiin aika siitä 1.5 viikon päästä. Asiaa ei tietysti auta se, että kaikki voivottelevat suureen ääneen kuinka pieni maha mulla on! Painon nousu ahdistaa. Tulee yli 500g viikossa! Huh! Oon hirvee norsu kohta :) Mut kuitenkin nyt vasta tullut 5kg yhteensä. Saikku jatkui maanantaihin asti! Iskias vaivaa taas, kun vähän haravoittin pihaa ja suonikohjut on levinnyt tosi pahaksi alapäähän saakka! Voitte kuvitella kuinka kipeetä tekee. Ei pysty käveleen eikä istuun! Värkki ihan sinisenä :O Viikon sisään mun pitäis saada mittojen mukaan tehdyt reisitukisukat, jotka toivottavasti auttaa edes vähän! Saas nähdä pääsenkö enään töihin..

Hankinnat... Kirpparilta oon muutaman vaatteen ostanut. Edellisen vaatteita säästössä ja sit poikien vaatteita saatiin kaverin vauvalta lainaan. Ainut mikä pitää hankkia on toinen amme ja seisomalauta rattaisiin tytölle.

riksu ja papu 26+4
 
Vilkas Meidän tuplilla oli rakenneultrassa ,rv 19+3, kokoa aika lailla.... A-vauva n.470g ja B-vauva n.370g. (Varmaksi muistan, et ero oli tuolloin 100g ja toinen vajaa 500g. Painoasia varmistuu, kun menen ä-polille takaisin ultrattavaksi 26.10. ) Tyttöjä epäilee molempien olevan ja molemmilla on kaksi napasuonta, mitä en ensin ymmärtänyt lainkaan ja luulin sen olevan epänormaalia, kun noin isojakin vielä olivat....Mut normaalia/ suotavaa tuo kaksi napasuonta kuulemma. Yhdistynyt istukka, joka ilmeisesti toimii hyvin, kun molemmat kasvaneet hyvin.

Milona Onnittelut pikkuisista prinsseistä! Suojelusenkeleitä myös täältä koko perheelle. :hug:

Masujen kasvattelua kaikille! =)

Nonna ja sukeltajat 20+4
 
Pikkuperho Viime torstai ja perjantai meni ihan ok töissä, mutta olivatkin vähän lyhyempiä päiviä... Seurailen tilannetta huomenna ja tiistaina (pitempiä päiviä). Esimiestä hoputtelin taas metsästämään mulle sijaista, jos tässä joutuu aikaisemmin jo jäämään pois. Viimeistäänhän äippäloma alkaa joulukuun alussa :O Mullakin edessä sokerirasitus ensi torstaina, hieman jännittää kuinka pahaolo tulee, kun joutuu olemaan sen 12 tuntia syömättä ja sit sitä ällöä litkua vielä juomaan :x Jokos sait soitettua tulokset neuvolasta? Toivottavasti ovat hyvät! Ja toivottavasti äippäraha päätös olis sun kannalta positiivinen!

Petkat Toivottavasti olo on parempi saikulla ja uskon, että lääkärin sanaan voit luottaa ;) tietenkin kuulostelemalla omaa oloasi. Eli teet ja liikut sen verran mikä tuntuu hyvältä ja sitten lepäät, kun kroppa sulle niin kertoo. Ihanaa, että pikkuisilla oli kaikki hyvin :D

riksu82 Kiitos, että kerroit "kakkaongelmasta" villiksien suhteen! Aateltiinkin, että testataan villiksiä meidän tulokkaan kanssa ja katsotaan, miten hänelle sopivat. Sen takia en vielä viitsi hankkiakaan monia niitä, kun en tiedä miten käytännössä istuvat hänelle. Kuoria olen myös hankkinut kaappiin. Toivottavasti asiat kelan kanssa selviävät myös sun kohdalla pian ja positiivisesti! Mulla kohdunpohjankorkeus on mennyt koko ajan tasaisesti yläkäyrällä, mittoja en tarkasti muista. Toivottavasti sun pieni mitta ei ole kuitenkaan mitään vakavaa :hug: ja asia selviää! Kuulostaa kyllä tosi kivuliailta noi sun suonikohjut :eek: Toivottavasti ne tukisukat auttaa ja olo helpottaisi tai ei ainakaan menisi enää pahemmaksi!

imetystyynystä Onko kokemuksia / mielipiteitä? Huusin huutonetistä imetystyynyn lähinnä sen takia, että itsellä on noita niska- ja hartiaseudun jumituksia vähän väliä ja välillä kivut voivat yltyä pahoiksikin. Olen lueskellut netistä tyynystä ja jotkut ovat kehuneet saaneensa sen avulla paremman ja rennomman imetysasennon. Tietenkin sen asennon löytäminen vaatii aluksi harjoittelua...

Tiistaina olisi lääkärineuvola, jota kyllä odotan todella paljon. Kuulee kohdunkaulan tilanteen... Onneksi suppareita on ollut nyt vähemmän! Ja sit torstaina on sokerirasitus :x
 
Heips!

Mulla on ollut jo muutaman päivän alaselkä tosi kipeä ja on supistellutkin aika usein. Tuli varmaan siitä kun töissä oli raskas viikko ja nostelin paljon painavia tavaroita ja oli muutenkin kiirettä. Meidän piti mennä vknlopuksi anoppilaan 300 km:n päähän, mutta anoppi tuli vatsatautiin joten jäätiinkin kotiin. Ja loppujen lopuksi hyvä niin, et olen saanut kunnolla huilia ja levätä. Ja selkäkin on tänään tuntunut paremmalta.

Nemi, aivan ehdottomasti kannattaa imetystyynyn hankkiminen! Itsekin hommaan sen lähiaikoina. Meillä on 3kk vanha kummityttö ja hänen sylissä pitäminenkin on jotenkin helpompaa sen tyynyn päällä puhumattakaan siitä, että imettäisi vauvaa. Varmasti saa selälle paremman asennon kuin ilman tyynyä.

Mullakin on ens tiistaina sokerirasituskoe ja se onkin jo toinen kerta. Ekan kerran mulla oli jo rv:lla 13+ siksi että mulla on lähisuvussa diabetesta. Silloin kaikki oli ainakin kunnossa eikä tullut mitään pahaa oloa tms. Sehän maistui ihan vadelmapillimehulle:) Kirja tms. lukemista kannattaa varata mukaan odottelun takia. Sitten keskiviikkona on neuvola. Saas nähdä millaisen sf-mitan terkka saa nyt kun mun mielestä tää vatsa on nyt oikein kunnolla pullahtanut näkyviin ja viimeksikin mitta oli yläkäyrällä..
26.10 mennään 4D -ultraan ja sitä jo kovasti odotellaan. Ihanaa, enää tämä loppukuu ja sit marraskuu, kunnes voi jäädä äitiyslomalle! Tai mulla äitiysloma alkaa virallisesti 13.12 ja pidän 6 päivän talviloman ja voi olla että täytyy mennä pariksi päiväksi töihin kuun alussa. Ellen sitten pidä ns. palkatonta. Mulla olisi työpaikkaan liittyen marraskuun puolivälissä koulutus 70 km:n päässä ja kokemuksesta tiedän, että siitä tulee rankka ja väsyttävä päivä. 8-17 on koulutusta ja aina on sen jälkeen ollut ihan kuollut olo. Siksi sanoinkin aika suoraan pomolle, ettei mua yhtään kiinnosta lähteä väsyttämään itseäni mihinkään koulutukseen pari viikkoa ennen äippäloman alkua. Lupasi vastata ensi viikolla että voinko jäädä pois...
 
Milona Aivan ihanaa kuulla sinusta, olinkin jo miettinyt missä mennään. Ja eirtyisen upeata, että molemmat pojat tulivat perheeseen! Onneksi olkoon :hug:, olet ensimmäinen meidän pinosta! Paljon tsemppiä alkujaksolle, toivottavasti pienet ovat sitkeätä sorttia. Oletteko sairaalassa koko ajan vai kotona osan aikaa? Kasvavatko ne jo?

Petkat ja Nonna hienoa, että köörit kehittyvät hyvin. Petkat miten olet saanut ajan kulumaan saikulla? Koska se toisen sukupuoli selviää?

ON: Mulla on alkanut rinnoista tulla 'jotain', ihan vähän vaan, niin ettei edes vaatteet kastu, vaan on vain sellaista kuivunutta töhnää. Onpas oudon tuntuista taas tämäkin. Olen kyllä ylipäätään tyytyväinen raskaana olija, iho ja tukka on hyvässä kunnossa, ja pääosin virkeys ja mielialakin, eikä maha vielä ahdista menoa. Nyt on tasan 3 kk jäljellä!
Nemi Lohdullista, että meni töissä hyvin vaihteeksi. Selviääkö jatkot siis tiistaina lääkärillä? Imetystyynyistä olen kuullut pelkkiä kehuja (kuulemma ihan välttämättömiä jos on kaksi imijää), Itse olen tosin aikonut vain jotain viritellä, koska meillä on tila niin vähissä. Selästä olisi kyllä syytä pitää huolta..
Pikkuperho hienon kuuloinen reippauskausi sinulla ;), mullakin oli vähän tuon suuntaista viime viikolla, mutta nyt viikonlopun aikana tuli takapakkia ja olen nukkunut ja nukkunut vaan. Sokerirasituksessa meidän pikkukaveri ihan lamaantui, eikä liikuskellut koko päivänä. Rasituksen tulokset onneksi olivat hyvät 4,1-4,9-3,8.
Riksu au, kuulostaapa kurjilta nuo kohjut, toivottavasti sukat ilahduttavat edes osaan! Tuntuisi aika hankalalta maata pää alaspäin lantiosta saakka.. Mulla oli sf-mitta 24 (24+0) ja sama 24 (26+0), aika iso siis, muttei yhtään kasvanut, ja tuolla välin minun painonikin oli muka laskenut 2 kiloa. Eivät olleet neuvolassa moksiskaan, kuulemma eivät ole aina niin tarkkoja nuo mittaukset (no ei tosiaan). Seuraavaan neuvolaankin on yli kuukausi, kun kuulemma ei tarvitse edes ihan kuukausittain käydä jos ei ole ongelmia. Ehkä ne seuraa sua tarkemmin, kun viimeksi oli hidasta kasvua ja toivottavasti kilpirauhasasia selviää.
Illusia luksusta että oli pillimehun makuista teidän rasitusjuoma! Meillä oli ihan vaan sokeria ja vettä, hyi olkoon. Mulla alkaa äitiysloma 7.12., eli samoissa mennään.
 
Milonalle ja koko perheelle, paljon onnea! Ja toivottavasti pojat voivat jatkossakin hyvin :heart::heart:

Nemi jos tuntuu pahalle töissä niin ilmanmuuta puhut lääkärille ja jäät sairaslomalle.

Riksu toivottavsti sukat auttavat ja kilppari asiat rakeavat parhainpäin.

Minä kirjoittelein tähän pinoon silloin ihan alussa. Olen ollut kesälomasta lähtien sairaslomalla, mutta kotona kuitenkin (heinäkuussa olin tipassa vuorokauden). Pahoinvoinnin, painon laskun ja nyt sitten myös supistusten vuoksi. Olen tässä äskettäni viimein saavuttanut lähtöpainoni. Vaatehankintoja on jo tehty ja olen niitä myös paljon saanut. Lisäksi turvakaukalo on hommattu. Noista kestovaipoista olen yrittänyt ottaa selvää ja ensimmäinne kuori on hankittuna. Kelasta, minulla myös oli tulot 2008 pienemmät kuin nyt, mutta ei varmaan sitä vaadittavaa 20% ole nousua kuitenkaan. Päätöstä ja pakettia tässä odottelen.

Oivikki ja Suoma 26+1
 
illusia76 Voi harmi sun alaselkäkipuja ja suppareita : / Onneksi ovat helpottaneet! Imetystyyny tulee mulle tän viikon aikana postissa :) Myyjä kehui tosi hyväksi ja tukevaksi ja valmistajan sivuiltakin kävin katsomassa ja hyvältähän tuo vaikutti. Oli vielä kiva unisex kuosi ja väri :) Jospa se tyyny auttais mua nukkumisessakin. Nykyään kun nukun 3 tyynyn kaa, yksi pään alla, yksi jalkojen välissä ja yksi tukee mahaa :LOL: Voi, ku täälläki maistuis sokerilitku vadelmapillimehulle (pelkäänpä ettei maistu)! Toivottavasti sun ei tarvi lähteä sinne koulutusreissuun! Ois kyllä hieman ajattelematonta pomoltas sut lähettää sellaseen...

Paiju Onpas ihanaa, että sun rinnat jo valmistautuu kovasti imetystä varten :) Itekin olen huomannut, että nännit näyttää ihan eriltä ja mies sanoi, että ne tuntuu jotenki karheemmilta tai nyppyläisiltä ;) Juu, huomenna on neuvolalääkäri. Kyllä aion puheeksi ottaa mun työssä olon, varsinkin jos kohdun suulla on tapahtunut jotain negatiivista :| Toivottavasti ei ole! Tänään töissä olin taas tosi väsynyt ja heti jos kävelin vähänkin reippaammin, niin maha kovettui. Vähän kyllä jännittää huominen käynti...

oivikki Onpas mukava kuulla sustakin! Onpa ikävää, että sun alkuraskaus on mennyt noin huonoissa merkeissä! Nyt ilmeisesti kuitenkin menee paremmin? Kyllä tosiaan saikkua haen, jos yhtään siltä tuntuu... Huomenna lääkärin kanssa puhutaan varmasti siitäkin.
 
oivikki mukava kuulla sinunkin kuulumisia, vaikka raskaus ei tähän asti olekaan helppo ollut :|

Sokerirasituksesta meilläkin oli jotain sokerivettä se litku, mutta alas meni yllättävän hyvin eikä tullut yhtään huono olokaan. Otin mukaan pullon mehua ja vettä ja kävelin heti testin loputtua mehupullo kädessä ulos teekoosta, kun janotti niin kovin :) Arvot olivat onneksi ihan kunnossa.

Äitiyslomasta miten teillä voi alkaa jo joulukuun alussa, kun meillä on niin samoissa nuo lasketut ajat? Mä unohdin kysyä Kelassa käydessäni, että koska se alkaa, mutta jollain äitiysrahalaskurilla näin, että sitä aletaan maksaa 14.12 lähtien ja oletin, että mun mammaloma alkaa silloin. Mistä sen saa tietää tarkalleen, jos äitiysrahapäätös tulee vasta joulukuun aikana? Mä siis lasketan 6kk tulojen mukaan (tai ainakin yritän) ja saan tosiaan sen päätöksen aika myöhään.
 
Nemi juu nyt menee jo paremmin. Minullakin on huomenna nla lääkäri aika :). Minäkin tuota samaa toivon, että ei ole supparit edelleenkään vaikuttaneet kohdunkaulaan, toisin meidän neuvolassa ei ole ultraa ja ei varmaan kovin tarkkaa mitaa siitä saa vain kokeilemaalla.

Pikkuperho hyvä, että mainitsit tuosta janosta ton sokerirasituksen jälkeen varaan sinne mukaan sitten juotavaa. Minullakin se varmaan tulossa nyt, kun tuo pahaolo alkaa olla voiton puolella. Kelalta ja töistä palkaapuolelta sain tietää, että minulla ensimmäinen äitiysvapaapäivä on 15.12. Sehän on ihan kohta!!!
 
Jaahas tyttäret, tulin vaan ilmoittelemaan merkkipaaluista, nimittäin:

tänään rv 30+0 POKS :)
ja kaiken lisäksi tänään on ensimmäinen sairauslomapäivä, joka jatkuu äippälomaan asti, joten täällä ollaan ns ÄITIYSLOMALLA!!!

Enpä kuulkaa olisi tämänkään päivän uskonut tulevan. Työkaverin kanssa juteltiin, että oli mullakin ihan eri fiilikset ja kuviot vuosi sitten tähän aikaan. Hän siis tietää hoidoista.
Mhatava tunne :)

Palailen lukemaan muiden kuulumisia lähipäivinä kun saan itseni lomamoodiin ja on aikaa.

Hyviä vointeja kaikille!
 
Tytti tuo on jo hieno rajapyykki ja tosiaan aika eri tunnelmat kuin viime vuonna! Hoidoista muistuttaa tällä hetkellä vain VL:n seurantalappu, joka pyydettiin täyttämään kun lapsi on syntynyt. Toivottavasti pääsee kirjoittamaan, että terve pikkuinen..

Pikkuperho en ole tuota äitiysloman alkua tarkistanut muualta kuin KELAn nettisivujen laskurista (LA 17.1., alku 7.12.), mutta hyvä huomio, pitäisi varmaan selvittää.

Oivikki kiva kuulla sinusta taas. Kyllä hurjaa tuo sinun pahoinvointisi, hatunnosto kun olet sen kanssa pärjännyt! Vieläkin muistan oman kuitenkin varsin vaatimattoman pahan oloni alkuajoilta - suolakurkkuja tai keitettyjä kanamunia ei vieläkään tee mieli kun ne yhdistyy mielessä tuohon. pahaan oloon :(. Peukkuja, että neuvolassa on tänään kaikki ok!!

Nemi miten meni neuvottelut töissä?

Kävin eilen fysioterapian mammaryhmässä ohjattavana. Ihan hyvä oli, paitsi tuli sellainen olo, ettei tässä enää tekemisestä pitäisi olla pula, jos kaiken tuon suositeltavan jumpan tekee. Huhhuh, mutta taidan yrittää lisätä, ettei nyt ainakaan oman laiskuuden takia tule jotain virtsanpidätysvaivoja..

Paiju & Sissi 27+1
 
Heips..olipas kamala viimeyö:|
Alaselkää särki menkkamaisesti ja toinen jalka tuntui puutuvan. Vatsa oli oikeastaan koko yön kivikova enkä enää erottanut, että supisteleeko vai onko mun kohtu jossain krampissa!
Aamulla piti vielä lähteä siihen sokerirasitukseen, oli se tälläkin kertaa vadelmanmakuista litkua mutta nyt tuli kyllä vähän etova olo siitä. Ja väsytti ihan kamalasti odotella se 2 tuntia. Onneksi olo on hieman parantunut selän ja supistusten osalta, mutta kyllä huolestuttaa että jos ovatkin kohdunsuuta avaavia tuntemuksia. Nivusissakin tuntuu kipua, eli taitaa olla tuloillaan ne liitoskivutkin:( Huomisaamuna mulla on neuvola ja täytyy pyytää pikaisesti aika lääkärille kohdunsuun tilanteen tsekkaamiseksi.
 

Yhteistyössä