""Luotettava mies""

Miesystävälläni alkoi kesäloma reilu 2 viikkoa sitten. Edellisenä päivänä jolloin oli töissä, soitti ja sanoi että odottaa lomaa ja tulee luokseni. No, kun loma on nyt alkanut, hän ei ole soittanut eikä ole lähettänyt yhtään viestiä, ei ole vastannut soittoihin eikä viesteihin, saati sitten että olisi tullut käymään. Ihanaa olla näin rakastettu. Keväällä suutuin hänen temppuihin ja panin välit poikki, oltiin peräti 5 päivää erossa, kunnes hän soitti. Oli hermostunut ja vihainen siitä, että olen jättänyt hänet. Sanoi välittävänsä minusta paljon ja kaikki oli taasen hyvin. Mutta kun hänellä on loma tai vapaata, niin aina sama juttu. Minuun ei ota mitään yhteyttä. Olemme tahkonneet tässä jo 3 vuotta ja aina samat selitykset, lomalla on ollut niin kiire ja sukulaisissa on pitänyt käydä jne. jne. että minä olen aivan unohtunut. Ja joka helvetin kerta kun sanon, että lopetetaan tämä homma kun sinä et välitä minusta, niin aina hän puhuu minut pyörryksiin ja uskottelee, että hän välittää. En tiedä mitä hän minusta haluaa, (ei ainakaan rahaa eikä hän siivestä minua) ja miksi haluaa olla tekemisissä kanssani kun ei kuitenkaan välitä. Puhuu yhtä ja tekee toista. Tämä on jo kolmas kesä joka menee pilalle. Minä rakastan tätä miestä ihan valtavasti ja siksi annan aina hänelle anteeksi kaikki temput, mutta enää en oikein jaksa. Haluaisin seurustella normaalisti ja kaipaan aikuisen miehen seuraa. Haluaisin kokea joskus sen, että minustakin välitetään ja minuakin rakastetaan. 99,9%:sti en ole ainut nainen jonka kanssa hän on nainut suhteemme aikana. Todennäköisesti on tälläkin hetkellä jonkun naisen kanssa. Ja minä sen kun vain odotan häntä ja pilaan oman kesäni ja elämäni. Mitä varten Luoja on luonut kaltaiseni epäonnisen epäonnistujan, jolle ei suoda edes normaalia elämää.
En ole koskaan puhunut hänelle avioliitosta, lapsista enkä ole häntä koskaan kieltänyt menemästä illan rientoihin. Hänellä on oma vapautensa, en kahlitse häntä. Sen vain olen sanonut, että rakastan häntä en muuta.

 

Ihan sama tarina mutta viides vuosi menossa! Jos lomanviettoa olis edes yksi yhteinen viikonloppu mutta ei ikinä koskaan! En minäkään ymmärrä mitä mies minusta haluaa kun yhdessä ei voida viettää kuin arki-iltoja. Muita naisia ei kuulemma ole, itse olen jo kahdesti saanut tarpeekseni ja hakenut parempaa, huomaavaisempaa seuraa, mutta palannut sitten takaisin... Joulut ollaan myös erossa, mies sukuloi itsekseen. Koko lomaa ei tarvitse minun kanssani viettää, mutta edes yksi pieni yhdessä vietetty viikonloppu tai lomanen laivalla tai mökillä pelastaisi loman. Taidan taas hankkia lomaseurani muualta, niin ei mene taas tämäkin loma munilleen...

 

Ap taitaa seurustella minun exäni kanssa. Onneksi pystyin lopulta päästämään irti. Suhde oli todella kuluttava henkisesti. Ajattelin ja ajattelen vieläkin, että ko. mies on niin nuori, ettei pysty sitoutumaan yhteen naiseen. Ruoho näyttää vielä vihreämmältä aidan toisella puolen. Sinuna alkaisin pikkuhiljaa katsella muualle. Olet kuitenkin ansainnut miehen, joka huomioi sinua tarpeeksi ja varsinkaan ei petä. Kyllä seurustelevan parin kuuluu viettää lomat yhdessä. Jos näin ei tapahdu, niin suhde ei ole kunnossa.

 

Olet oikeassa, olisi aiheellista etsiä uusi mies. Nyt loppukeväästä tutustuinkin erääseen mieheen ja aloin ottamaan tähän varsinaiseen ""suhteeseeni"" etäisyyttä ja ajattelin, että jospa tämä toinen onkin erilainen ja jospa tästä tulisikin jotain. No ns.miesystäväni huomasi sen, että en välitä enää olla hänen kanssa yhdessä ja en soita enkä tee mitään muutakaan, annan vain hänen olla.Hän alkoi heti taasen pyörimään ympärilläni ja syytämään valheita suustaan, jotka jälleen kerran uskoin ja niinpä en edennyt tämän toisen miehen kanssa juttelua pidemmälle ja se tuttavuus tyssäsi sitten siihen. En uskalla alkaa etismään uutta miestä, koska pelkään että tämä nykyinen tulee jälleen kuvioihin mukaan ja pilaa kaiken. Tämä on henkisesti raskasta. Ja kaiken kukkuraksi vielä se, että kun sanon hänelle tästä törkeästä käyttäytymisestä minua kohtaan, niin hän ei tunnu edes käsittävän mitä hän tekee. Kysyy vain, että enkö saisi olla sukulaisteni kanssa tekemisissä, enkö saisi nähdä ystäviäni?. Kun vastaan, että totta kai mutta entä minä? Vastaus on ""olenhan minä sinun kanssa""!!! Voi luoja ja kaiken huipuksi minä rakastan tuota itsekästä paskiaista niin perkeleen paljon.

 

Jos kovasti rakastat, niin ehkä sinun pitää sitten jatkaa suhdetta niin kauan, että rakkaus loppuu. Muuten lähtö on vaikeaa. Minulla oli sama juttu, että miehestä ei kuulunut viikkoon mitään, sitten samana iltana, kun olin sopinut treffit toisen kanssa, niin mies ilmestyi taas ovelle =) Ja taas katosi päiväkausiksi ja sain olla yksin. Olisiko sinun mahdollista muuttaa töihin tai opiskelemaan toiselle paikkakunnalle, niin saisit etäisyyttä? Repivän rakkaussuhteen tilalle on todella vaikea löytää toista, se tulee vasta ajan kanssa, kun on tullakseen. Jos tapaat uuden miehen ja hänen kanssaan ei onnistukaan, niin älä silti palaa vanhan luokse. Muussa tapauksessa kehottaisin puhumaan ja yrittämään vielä, mutta jos mies pettää, niin siinä ei mitkään puheet auta.

 

Emme asu samalla paikkakunnalla, noin 20 km välimatkaa ja sehän tilanteen tekeekin vielä hankalammaksi kun en tiedä yhtään mitä hän tekee. Tässä taannoin suutin hänen ""mykkäkoluun"" ja laitoin tekstarin kun ei vastannut soittoon, että painu minne haluat ja menen piip.piip.piip. niiden .....esi kanssa,olen saanut tästä temppuilusta tarpeeksi. Hän aivan järkyttyi ja loukkaantui siitä kun syytän, että hänellä on toinen. Otti asian erittäin raskaasti ja sehän minua tässä ihmetyttääkin, kun ei halua olla yhdessä mutta haluaa olla yhdessä!!! Ei halua olla lomillaan kanssani, mutta ei halua olla erossakaan. Perjantaina rakastaa minua ja lauantaina ei vastaa edes puhelimeen. Minä olen niin sekavassa tilanteessa, että en todellakaan tiedä MITÄ HÄN HALUAA? Joskus olen sanonut, että puhutaan nyt asiat selviksi, niin hän kääntää puheenaihetta tai hänelle tulee kiire tai häntä väsyttää tai jotain muita tekosyitä ja minä annan aina periksi, koska en halua loukata enkä piinata häntä. Häneen tutustuminen on ollut elämäni paras ja myös piinaavin asia. On kamalaa rakastaa saamatta koskaan rakkautta.

 

Se on hirvittävää. Itse en ole vieläkään päässyt hänestä kokonaan yli, vaikka suhteen loppumisesta on pari vuotta. Tuo minun exäni oli sellainen, että hän ilmeisesti uskoi itsekin omiin valheisiinsa ja sen vuoksi otti syytökseni niin raskaasti. Hänellä oli muutenkin tapana sepitellä erilaisia tarinoita, miten oli ollut töissä siellä ja täällä, tehnyt ulkomaanmatkoja, harrastanut jotain hienoa ym. Vähitellen aina kävi ilmi, että jutut eivät olleet totta. Epäilin siinä omaa mielenterveyttäni ja tosiaan ihmettelin, että erottaako mies itse toden ja valheen. Tuo omani teki myös sitä, että petti minua ihan säännöllisesti, mutta oli kovin ihmeissään ja loukkaantunut, kun vaadin selityksiä. Tiedän hänen pettävän nykyistäkin naistaan, jonka kanssa on seurustellut reilut 3 vuotta, joten en hetkeäkään enää ajattele, että jospa hän sittenkin olisi vakuuttelujensa mukaan ollut minulle uskollinen. Olisi sinulle lottovoitto, jos pääsisit miehestä eroon. Ilman häntä elämä on kurjaa, mutta hänen kanssaan mielenterveytesi saattaa olla vaarassa. Parempia miehiä toki on olemassa. Sinun pitää vain saada ensin itsesi kasaan ja sitten etsiä sellainen. Mietipä muutama vuosi eteenpäin: jos mies ei muutu, niin haluatko perustaa perheen tuollaisen kanssa? Joutuisit hoitamaan kodin ja lapset yksin sillä välin, kun mies huitelee reissuillaan.

 

Ystävättäreni on sanonutkin minulle, että mitä ihmettä sinä sillä miehellä teet. Ei tuo ole mitään oikeaa seurustelua. Toinen ystävätär on taasen sanonut, että olette luodut toisillenne ja saatpa nähdä niin menette vielä naimisiin. Me emme ole enää lapsia, yli kolmekymppisiä molemmat joten nuoruuden piikkiinkään tätä ei voi laittaa. Ja kaiken huippu on että odotan ja toivon tämän itsekkään yksilön tulevan luokseni ja olisin ihan valmis perustamaan perheenkin hänen kanssa. Mutta nämä on vain haaveita ja jäävätkin siihen. Aikani odotan ja rakastan, kunnes hän ilmoittaa seurustelevansa jonkun toisen kanssa ja menevänsä naimisiin. Ja minulle ei jää muuta kuin suuri suru.

 

Jaah, kuvittelin teidän olevan parikymppisiä. Tuon ikäinen mies ei enää muuksi muutu, joten sinulla on tasan kaksi vaihtoehtoa. Joko siedät tuon huonon kohtelun ja toiset naiset ja yrität siinä elää elämäsi mahdollisimman onnellisesti. Tai sitten alat pikkuhiljaa puuhaamaan sitä eroa. Voi hyvin olla, että mies irrottautuu suhteestanne ennen pitkää, joten suosittelen tuota jälkimmäistä vaihtoehtoa. Voimia sinulle!

Exäni jätti minut, joten en joutunut itse tekemään sitä ratkaisua. Nyt parin vuoden jälkeen tuska alkaa helpottaa, mutta vielä vuodenvaihteessa se oli viiltävää =( Olen toki kasvanut ehjemmäksi ja vahvemmaksi ihmiseksi ja aloittanut myös uuden suhteen, jossa teemme miehen kanssa kaiken yhdessä. Suurta repivää rakkautta ja intohimoa ei ole, mutta arki on erityisen mukavaa tämän uuden kanssa =) Enää ei tarvitse pelätä jäävänsä yksin (esimerkiksi juhannukseksi) vaan aina voi luottaa siihen, että ollaan yhdessä. Ja apua saan kun tarvitsen.

Jos miehesi ei kuuntele puhetta, niin kuuntele ainakin itse itseäsi ja yritä suojata sydämesi pahimmilta vaurioilta. Tuo on kyllä sellainen ansa, mitä ei toivoisi kenellekään.

 

Ovatko Ellit saaneet kauniin kesäpäivän keskellä auringonpistoksen? Renttunne pyörittelee teitä kuin halpoja makkaroita ja te vaan rakastatte. Rakastatteko te oikeasti niitä renttujanne, vai pelkäättekö te vain jäävänne ilman rakkautta?

 

Kyllä se on ihan oikeaa intohimon sytyttämää syvää rakkautta =) Rakkautta kun ei tarvitse ansaita eikä kohdetta voi valita. Yks kaks sitä vaan on niin koukussa, että vie vuosikausia päästä irti. Minä saan aitoa rakkautta nykyiseltäni, mutta silti haaveissani haikailen sen ""elämää suuremman"" entisen rakkauteni perään... joka tosin oli yksipuolista. Järkevinä hetkinäni toki keskitän kaikki voimavarani nykyisen terveen parisuhteen vaalimiseen.

 

Asia kun on niin (ainakin minun kohdalla), että en rakastu joka päivä uuteen mieheen, enkä edes joka vuosi. Eli silloin kun rakastun, niin sitten rakastun ja annan anteeksi aika paljon ja siedän yhtä sun toista minulle tärkeältä ihmiseltä. Ja vaikka tämä ""miesystäväni"" tekee mitä tekee, niin ei hän ole renttu, ei sinne päinkään. Hän on kiltti, asiallinen, urheilullinen ja avulias. Siksi kaikki se mitä hän tekee onkin niin ristiriidassa muun kanssa. En sitten tiedä olenko hänelle vain jokin henkinen turva, kun hän ei halua lopettaa yhdessä oloa.Silloin harvoin kun hän ottaa alkoholia tai on muuten ahdistunut, niin kertoo kuinka paljon rakastaa minua ja kuinka tärkeä olen hänelle. Ilmeisesti hän haluaa minut vain henkisesti). Olen varmaan jokin tuki ja turva.

 

Itse vastaavanlaisessa suhteessa oltuani olen sitä mieltä, että aidosta rakkaudesta ei ole kyse. Luulin silloin, että olin hirvittävän rakastunut, mutta nykyisessä suhteessani olen oppinut mitä todellinen rakkaus on. Ei ihmistä, joka kohtelee huonosti, voi rakastaa aidosti. Sitä voi olla rakastunut siihen, mitä suhteelta toivoo tai mitä toivoo miehen/naisen olevan, ja tunne voi myös olla pakkomiellettä, kun ei toista ihan kokonaan saa. Tuo tunne voi vaivata pitkäänkin eron jälkeen, mutta aitoa, vilpitöntä rakkautta siitä ei saa tekemälläkään.

 

Aivan sama mitä mies sinulle sanoo, kun haluaa sinut takaisin. Aikuisena ihmisenä sinun olisi jo pitänyt huomata, ettei mies mihinkään muutu. Jos olet päättänyt panna välit poikki niin pidä kiinni päätöksestäsi äläkä heti ota äijää takaisin kun vähän ruikuttaa. Sitä paitsi luultavasti mies haluaa aina takaisin seuraasi kun ei ego kestä sitä että sinä olet jättävä osapuoli. Tuskin asiassa sen kummempaa on.

 

Sinä olet tuota mieltä, minä olen erimieltä. Meistä jokainen on yksilö ja KUKAAN ei voi sanoa toisen puolesta, että asia on niin ja niin ,jos itse tuntee eritavalla. Jos en rakastaisi tätä miestä, en välittäisi pätkääkään missä hän on tai mitä hänelle kuuluu. Rakkauteen kuuluu niin paljon, ainakin minun mielestä. Myös erimielisyydet ja riidat ovat osa rakkautta. Olen sen ikäinen ihminen, että en kuvittele enkä haaveile hänestä toisenlaisena mitä hän on. Ihmettelen vain mikä saa ihmisen tekemään niin kuin hän tekee. Olisi kivaa saada asaiallinen kommentti myös miehen näkökulmasta. Ehkä miehet osaisivat sanoa, miksi jotkut miehet tekee näin ja vieläpä suhteellisen usein, koska en ole ainoa joka saa tätä kokea.

 

Oletkos ihan varma ettet ole ""toinen nainen""?

 

Ehkä ongelma onkin siinä, että olet antanut liikaa vapautta. Hän on se joka määrää teidän suhteessa ja jonka ""pillin mukaan"" tanssitaan. Älä mielistele liikaa, jos et todella halua jotain älä anna periksi vain miellyttääksesi miestä. Mies tottuu siihen.

3 vuotta on pitkä aika roikkua tuollaisessa suhteessa. Kuinka kauan vielä olet vielä ajatellut jatkaa. Se tuskin miksikään muuttuu. Onko tuo oikeaa rakkautta edes sinun puoleltasi. Löydät aivan varmasti jonkun paremman ja jälkeenpäin harmittelet, ettet jättänyt miestä lopullisesti jo aiemmin.

 

Miehet tekevät tuota juuri siksi että aina jostain löytyy joku hemmetin tyhmä muija joka antaa kohdella itseään noin.

Mitä järkeä on yksipuolisessa rakkaudessa? Riittääkö sinulle ap pelkästään se että sinä rakastat, etkö kaipaa sitä että sinuakin rakastettaisiin?

Mies joka rakastaa naistaan kohtelee häntä hyvin eikä tahdo tuottaa hänelle mielipahaa. Mietipä sitä.

 

Tunnen kanssa yhden pariskunnan, jotka soutaa ja huopaa edes takaisin. Eroaa ja palaa yhteen. Ovat olleet jo n. 10 vuotta yhdessä! Asuivat n. vuoden yhdessä jossain välissä. Nainen kehuu kuinka mies on nyt ollut niin ihana ja huomaavainen. Niin… hän aina parantaa tapansa hetkeksi, kun nainen uhkaa lähteä. Mutta ei sitä kauaa kestä. Mies ei koskaan muutu jos tähän mennessä ei ole muuttunut. Se pitää joko hyväksyä tai lähteä. Turha elätellä toivoa, että jos se mies muuttuisi. Voit joutua elättelemään sitä kauan. Ja huomaat, että vuosia elämästäsi on valunut hukkaan ja olet kenties ihan rikki.

 

Kiitos, haukkuminen kannattaa aina. Tyhmä, tyhmempi, tyhmin. Sehän auttaa ja helpottaa muutenkin surkeaa oloa. Minun rakkaus yksin ei riitä mihinkään. Aikani mietin ja mietin ja kun pääsen hänestä eroon, niin että en tunne häntä kohtaan mitään, en rakkautta, vihaa, inhoa, sääliä, raivoa, silloin tiedän olevani voiton puolella ja niin paljon tästä olen oppinut, että en välitä koskaan enää tutustua yhteenkään mieheen. On paljon parempi olla yksin.

 

En. Sen vain tiedän, että hän ei ole naimisissa eikä hänellä ole lapsia.

 

Kun pääsen hänestä eroon, niin typerä en ole vaikka typeräksi on jo haukuttu, että uutta miestä etsisin. Ei perkele, vaikka en koskaan miestä näe, niin tähän samaan en ala. Aikansa kestää, mutta ehkäpä se siitä. Valitettavasti asia on niin, että hyvää miestä ei ole olemassakaan.

 

Miehet tekevät tuota juuri siksi että aina jostain löytyy joku hemmetin tyhmä muija joka antaa kohdella itseään noin.

Mitä järkeä on yksipuolisessa rakkaudessa? Riittääkö sinulle ap pelkästään se että sinä rakastat, etkö kaipaa sitä että sinuakin rakastettaisiin?

Mies joka rakastaa naistaan kohtelee häntä hyvin eikä tahdo tuottaa hänelle mielipahaa. Mietipä sitä.

 

Minulla ed oli myös todella suuri rakkaus, siltä se tuntui,
mutta alussa halusin ottaa rauhallisesti
enkä edes heti vaatinut 'sääntöjen mukaista' parisuhdetta,
siis yhdessä sukulointia, juhlissa pariskuntana olemista tm.
Kahdestaan vietetty aika riitti ja oli ihanaa.
Lopulta tuli aika jolloin piti tehdä suuria päätöksiä,
jotka molempiin vaikuttaa, muutto ym. niin tajusin ettei miehellä ollut sitä sitoutumistarvetta ollenkaan. Ei hän pystynyt keskustella minua kuunnellen asiasta. Lopulta ero tuli.
Nyt seurustelen mitä parhaimman miehen kanssa
jolla ei sitoutumisrajoituksia ole ja kohtelee minua aivan ihanasti ja suunnittelee tulevaisuutta.
Olen käynyt sisäistä keskustelua itseni kanssa ja päätynyt kotipsykologina siihen, että suomalaisista isistä johtuen olemme monet oppineet siihen, että rakkaus on hylkäämistä, tunteita ei näytetä, torjutaan rakkautta ja yhdessäoloa, se on sitten mikä eniten meissä tunteita
kuohuttaa ja tuntuu rakkaudelta. Olen tyytyväinen ja onnellinen nykyiseni kanssa, en uskonut sellaisia miehiä olevan olemassakaan.
Kuten Mirri sanoi, tämä on sitä aitoa rakkautta mutta
haaveissa käy se entinen, ja ne suuret tunnekuohut... järki vaan tietää mitä se oli..

 

Jos sinusta nyt tuntuu siltä, että et enää ikinä halua tutustua yhteenkään mieheen, niin se on tässä vaiheessa erittäin hyvä suhtautuminen. Et ole riippuvainen läheisyydestä etkä tarvitse ketä tahansa miestä pönkittämään itsetuntoasi. Laastarisuhdetta on turha hakea jos ilmankin pärjää. Ne eivät kuitenkaan onnistu, tuovat vain lisäharmia. Keskity ihmeessä itsesi hoivaamiseen ja jos elämä alkaa tuntua yksinäiseltä, niin ota koira. Jos pääset nykyisestä parisuhteesta eroon, niin voit hyvin elää muutaman vuoden pelkästään itseäsi varten. Jos jossain vaiheessa alkaa vastakkainen sukupuoli taas kiinnostaa, niin sen aika on sitten. Nyt kannattaa ottaa rauhassa askel kerrallaan.