Luovutettu munasoluhoito, vol. 2

Vekara, samaa mieltä muiden kanssa. Älä ihmees lopeta lääkkeitä. Mene uudelleen Jussin jälkeen testiin. Muuten, löysin Artsilta saamani ohjeet viime vuodelta eli:
pp11:hcg väh. kuin 15, ei raskaana, lopeta lääkkeet
hcg 15-40, uusi testi pp13
hcg yli 40, jatka lääkkeitä, ultra vk 6-7
Onkohan tuo Artsi ny jotenki pihalla :kieh: .
 
Kiitos GERPERA. Meillä nuo samat ohjeet. Mutta nyt tässä meidän tapauksessa ARTSI perusti mielipiteensä kolmeen otettuun arvoon.

Sydämestäni toivon, että olisi väärässä. Myös aiemmin sanoi, että en voi raskaaksi tulla ennen kun minulle tehdään jokin skopia ja hoidetaan pois se adeneomyooma. Suomessa taas gynegologit sitä mieltä, että sellaista ei tarvitse edes epäillä. Ja miten oli tuo minun APCR+ ;) !!
 
Tulinpa sittenkin näin jussina kurkkimaan tännekin. VEKARA, älä vaan lopeta lääkitystä. Niin sitkeästi kuin olet hoidooissa ollut, ei nyt kyllä heti uskota mitään taulukoita, vaan uskotaan raskauden olevan ihan etenevä ja kaiken kunnossa. Emmehän me ihmisetkän ole kaikki yhtä nopeasti kehittyviä. Muutama päivä lisää lääkkeitä ei tunnu näissä hoidoissa missään. Kaikki eivät plussan jälkeen edes käy veritestissä, eivätkä siis tiedä ovatko arvot normaalirajoissa.

Osaako joku kertoa, minkäkainen lääke tuo klexane on, sen pistäminen ja onko muita vaikutkksia. Minulle kun määrättiin sitä ja miniaspirin. Pitäisköhän pyytää lääkäriltä vielä tuota kortisoniakin.

Kaikille hauskaa juhannusta. Itse olen koko juhannuksen yksin kun mies on töissä lähes kellon ympäri. Joudan siten tännekin kirjoittelemaan.

Terkuin Maija
 
Meillä mökki vierailu kesti aaton ja kiirus taas tekemään kotiin pihahommia yms... Mukavaa oli. Savusaunassa tuli käytyä ja uimassa. Vesi oli kylmää, ainoastaan 15 astetta!! Poika oli mukana ja sai kalastella pitkän illan =) .

MAIJA , minulla oli tuo lääke luovutushoidossamme tartossa. Silloin Artsi löysi minulta tuon APCR+, mikä tarkoittaa, että minulla olisi tukostaipumus riski. Estrogeeni ja raskaus lisäävät tukos riskiä ja siksi tämä lääke. Pistin (tai mies siis ;) ) vatsanahkaan kerran päivässä.

Minusta tuntuu, että lääkettä käytetään myös ajatellen, että se auttaisi alkion kiinnittymistä ilman, että mitään geenimuutosta olisi. Ainakin Artsi kertoi sen tuossa minun tapauksessa auttavan.

Suomessa kun kontrolloin tuon arvon ja sehän ei voi muuttua, se joko on tai sitten ei. Sain neg. vastauksen, enkä hoidoissa ole enää pistellyt.

Onko sinulla tuo geenimuutos??

NENNULIINI, jokos siellä pian testaillaan :p ??

Sellaista vielä olisin kysynyt, että jos raskaudessa olisi mennyt jotain vikaan, niin alkaako vuoto usein spontaanisti vai vasta kun lääkkeet lopetetaan??

Kaikille mukavaa juhannuksen jatkoa ja ollaanhan ahkerasti linjoilla .

- VEKARA -
 
VEKARA: Se voi olla varmaan sekä, että tuon pieleen menneen hoidon kanssa. Saattaisi alkaa vuotamaan ennen lääkkeiden lopettamista, mutta voi olla että ei alkaisikaan. Tavallaan keskeytynyt km. Että niin pitkää on kuin leveääkin...muu kuin odotus ei auta. Kauheaa kun muakin jännittää sun puolesta ihan hirveästi.

MAIJA: Tuo klexane saattaa lisätä taipumusta mustelmiin eli niitä voi ilmetä ja varsinkin kun sulla on vielä tuo miniaspiriinikin. Myös jos raskaus alkaa niin vuotelu voi olla todennäköisempää. Muuten ei kai pitäisi erityisiä oireita aiheuttaa. Kortisonista sitten tuleekin kaikenmoista, jos sen vielä saat.

( . ) Oma napa kasvaa nyt aika vauhdilla. Navan yli ei kuitenkaan ole tultu, mutta mieskin eilen sanoi, että on ihan yhtäkkiä pullahtanut esiin. Mä vaan rakastan mun mahaa :heart:
"Mariannen" liikkeet on tuntuneet nyt joka päivä, eikä ole välttämättä mitään kovin hentoisiakaan. Välillä potkaisee oikein kunnolla =) Mulla oli viimeksi istukka edessä, mutta epäilen että se on siirtynyt hiukka, kun nuo liikkeet niin selvästi tuntee. Mieskin eilen jo tunsi pienesti liikkeet mahan päältä.
Maanantaina olis rakenneultra.
Bartsu ja M 20+2
 
Suzyanne
Vekara, Artsi kirjoitti aikanaan minulle ihan samoin, mutten lopettanut lääkkeitä, ja sitten hcg alkoikin nousemaan. Älä ihmeessä lopeta vielä lääkkeitä!! Nyt pistän kaikki sormet ja varpaat pystyyn!! Onko tämä alkio muuten samalta luovuttajalta kuin minulla?
 
Kiitos BARTSU ja SUSKU :flower: . Kyllä on sama luovuttaja, vaikka häntä en olisi enää valinnut. Meillä jo kaksi yritystä hänen soluillaan, eikä tärpännyt. Nyt rauhassa katsellaan. En jaksa edes paljoa asiaa miettiä...katse on taas eteenpäin ;) !!

NENNULIINI, täällä ootellaan :p !!!!!!!!!!!
 
Ihan pikapikaa piti tulla kommentoimaan tuota Vekaran tapausta. Kyllä tuo melko hyvältä hcg lukemalta vaikuttaa ja älä missään nimessä tosiaan lopeta lääkitystä! Kyllä siellä nyt joku taitaa kasvaa.. :heart: Peukut ja varpaat pystyssä jotta saat jussin jälkeen hyvän hcg lukeman ja huolesi saa kadota.
 
Suzyanne
Vekara, Artsi tosiaan sanoi mulle silloin perjantaina pp14 kun oli hcg 67, että maanantaina pitää lopettaa lääkkeet, ei ole noilla lukemilla normaali raskaus. Menin kuitenkin ominpäin vielä testiin maanantaina pp16, ja hcg olikin 415. Onneksi en uskonut Artsia. B)

Muutenkin vähän ihmetytti kun Artsi sanoi että pitää mennä ekaan hcg-testiin jo pp11, kun eikös täällä Suomessa se testata pp14 vasta? Ihme hötkyilijä se Artsi..
 
Vekara, minulla ei ole todettu tuota geenimuutosta, vaan hoitaja sanoi noiden lääkkeiden avullaa yritetäään saada kohdun verevyyttä paremmaksi. Saas nähdä olenko pelkkää mustelmaa, kun saan niitä helposti muutenkin.

Bartsu, minkälaisia ovat kortisonin sivuvaikutukset? Olen tosin valmis kestämään melko monet oireet, sen verran toivoton tapaus taidan olla.

Maija
 
MAIJATAR: Mulle tuli ensin kortisonista kauhea väsymys ja sitten kun se helpotti niin en saanut nukuttua. Kävin koko ajan "ylikierroksilla". Nehän suositellaan siksi otettavaksi aamulla. Mulla oli annostus aika iso kyllä = 20mg Prednisonia. Sit muutaman viikon niitä syötyäni alkoi yleinen turvotus. Naama turposi aivan pyöreäksi. Se on aika yleinen korttarin sivuvaikutus ja sitä sanotaankin kuukasvoisuudeksi. Mut tääkin helpotti, kun sain lopettaa tuon lääkkeen rv 12. Kyllä näissä hoidoissa kestää muutenkin melkein mitä vaan, jos lopputulos olisi toivottu!! Ja noi nyt oli aika pieniä kuitenkin.
Niin ja mulle juuri hoitava lääkäri sanoi, että kortisonilla on saatu ns. toivottomiakin tapauksia raskaaksi. Tarkoitti varmaan muakin kun ei 7:ssä vuodessa plussan plussaa....ennenkuin nyt.

Bartsu ja M 20+3
 
Verikokeessa käyty ja tuloksen saan huomenna varmaan joskus puolilta päivin. Enää en jaksa edes jännittää, sillä siihen mennyt jo aivan liiaksi virtaa. Tulos on mikä on ja sitten jatketaan sen mukaisesti.

MAIJA, minulla oli tuo kortisoni yhdessä hoidossa ja aloitin sen heti kierron alusta. Mitään turvotuksia en saanut, ainoastaan oma vastustuskyky laski alas. Paha huuliherpes ja angiina iskivät. Yeensä olen melko perusterve.

Jokos NENNULIINI olet testaillut??

Lähdemme viemää poikaa mummon mökille muutamaksi päiväksi. Palailen myöhemmin illalla tai sitten huomenna viimeistään.

Huomenna alkaa sitten kesä B) :D !!!!
 
No, niin, nyt on juhannukset vietetty! Säät ei ihan suosineet, mutta muuten oli mukavaa.

Onpas Vekaralla jännät paikat, pidän minäkin peukut pystyssä!!! Minustakin nuo arvot kuulostaa ihan ok, eli toivotaan parasta!

Maijatar: mulla on ollut useita kertoja omissa hoidoissa klexane ja prednison käytössä, johtuen lievästi kohonneista tuma-vasta-aineista ja APC resistenssistä.
Sivuvaikutuksia en itse ole kortisonista saanut, klexane on aiheuttanut joitakin mustelmia ja jonkin verran kyllä mielestäni kirvelee muita lääkkeitä enemmän pistettäessä.

ON: hoidon suunnittelukäynti takana, ja mieli odottavalla kannalla. Hoito on tod.näk. elokuun toisella viikolla, joten siihen ei enään tosiaan ole pitkä aika!! Heinäkuussa pitää sitten pistää jarru. Hoitaja varoitteli vaihdevuosi-oireilusta, onko teillä muilla tullut kuinka pahoja oireita jarrupiikistä..?
Jotenkin tuntuu oudolta, kun hoito on niin erilainen kuin aiemman hoidot, niissä olin jo konkari, ja tiesin mitä odottaa, mutta nyt aloitetaan peli taas tyhjältä pöydältä !!
 
Juhannuksen vietosta palattu. Luin Vekara sun kirjoituksia, piinaa riittänyt jussiksi. Ilmeisesti olet päättänyt jatkaa lääkitystä, vaikka klinikalta ohjeistettu muuta. Itse en olisi missään nimessä lopettanut lääkkeitä sinun arvoillasi. Tosin näissä lahjamunasoluhoidoissa en ole lainkaan käynyt verikokeissa, olen uskonut raskaustestiin ja sen viivan vahvistumiseen. Pidän sulle kovasti peukkuja pystyssä, huomenna helpottaa. :heart:
 
Plussa tuli! :eek: =)

Oon ihan sekaisin! Miehelle menin äsken testin kanssa ja itkin varmaan yhtä paljon kuin jos olisi tullut negaa! Kai se on uskottava sitten, että ihmeitä voi meillekin tapahtua. 5 vuottako sitä on odotettu eikä ikinä plussan plussaa ole testiin saatu. Clearbluella testasin ja plussa ilmeistyi ennen tarkistusviivaa. Nyt pitää klinikalta kysyä, miten lääkkeitä jatketaan.

Vekara, olen samaa mieltä, että älä lopeta lääkkeitä. Käytkö/kävitkö tänään hcg-mittauksessa? Minäkin mietin sitä testiä, että tietäisi vähän missä mennään. Olisi ihanaa jatkaa raskauksia samaan aikaan. :wave:

Tsemppiä teille kaikille ihanille ja ihanaa, aurinkoista maanantaipäivää! :heart:

Nennuliini
 
Takavasemmalta hyppään Nennuliinia onnittelemaan :heart: :heart: . Nyt se sitten vaan oli meidän vuoro plussata. Mulla ihan kylmät väreet menee sun puolesta ja pienet kyyneleetkin nousi silmänurkkiin :D Sitkeys todellakin palkitaan. Mulla on huomenna eka ultra ja nyt jo tekis mieli alkaa rauhoittavia popsimaan. Toivottavasti vielä sieltä tulee hyviä uutisia.
 
Kiitos Hillevi ja Siisami! :heart:

Nyt pitää yrittää nauttia tästä olotilasta, kun tämmöinen nyt meidän kohdalle suotiin. :heart: Olo on kyllä niin epätodellinen kuin olla voi. Niin se Siisami todella on, että sitkeys palkitaan. Nyt vaan toivottava kaiken menevän hyvin. Onko sulla muuten ultra huomenna jo neuvolan piirissä vai "hoitopaikassasi"? Hoitaja soitti juuri ja antoi lääkitysohjeet. Lääkkeitä vähennetään hiljakseen ja loppuvat kokonaan 26.7. mennessä. Hui, miten ne uskaltaa jättää kokonaan pois! Onko Siisami sinullakin asteittainen lopetus? Kuulemma jotkin klinikat lopettavat kaikki lääkkeet heti plussa-raskaustestistä. Millaisia oireita sulla muuten on? Ja paljonko viikkoja kasassa? Kauheasti kysymyksiä. :ashamed:

Mutta pitäisi yrittää töihinkin kyetä, mutta kun ajatukset harhailee ihan jossain muualla.

Terkuin,
Nennuliini 4+3
 
En kirjoittele tässä ketjussa mutta haluaisin kysyä muutaman kysymyksen teiltä?

Mikä teillä on syy että on lähdetty tekemään luovutetuilla munasoluilla hoitoja? Montako kertaa on yritetty omilla?

Meillä sellanen tilanne et kaikki pitäs olla ok, mut kaksi ivf tehty. Ensimmäisessä tuli hyviä alkioita monta mut ei lähtenyt raskaus ja pakkaste ne alkiot ei kestäny. Toinen ivf muutama hyvä alkio ja loput monitumaisia ja ekassa kans oli monitumaisia alkioita. Ja ne on kuulema roskiskamaa. Vielä yhden kerran ainakin kokeillaan näin, mut sit pitää jo miettiä asiaa...
Onkohan mun munasoluissa se vika?
Ja miten ja missä tehdään luovutetuilla munasoluilla hoitoja, pitkät jonot???

Me ollaan hoidossa VL.

Oikein ihanaa kesää teille kaikille.
 
Nennuliinille onnittelut plussasta :heart: Mahtavaa!!!

Vekaran verikoe-tuloksille pitelen peukkuja =)

Ja sitten kysymys: Sain klinikalta ohjeet,että tukilääkitys lopetetaan viikolla 10. Ihmettelin, että lopetetaanko ne kertaheitolla eikä asteittain vähentämällä, kuten edellisellä kerralla tein. Mutta vastaus oli, että kerralla vaan pois :| Nyt siis kysynkin, että kuinka te esim. Bardolino, kauniskuu ym. olette toimineet ? Ja jätänkö ne nyt pois, kun on 10+0? Näin itse ymmärsin, mutta varmistelen nyt vielä teiltä. Soitan vielä klinikallekin ja varmistelen asiaa :ashamed: Tuntuu hassulta jättää ne näin aikaisin ja kerralla pois. Viimeksi jatkoin viikolle 12. Nyt kuulemma uusien tutkimusten mukaan ne voi lopettaa jo viikolla 10. Sen jälkeen raskaus huolehtii itse hormoneistaan....kait se on uskottava :|

Oma napa pullistuu huolella. Nyt raskaus näkyy jo selvästi. Viimeksi tänään naapuri tuli onnittelemaan. Ihanaa! Aarteen raskaudessa maha pullahti vasta viikolla 20, eikä muutenkaan ollut kovin iso. Mutta vielä en haluaisi tämän ihan näin selvästi näkyvän, kun alkutaipaleella vasta mennään :ashamed: Np-ultraa odottelen, aikaa ei ole vielä tullut. Haluaisin jotain tietoja vauvojen voinnista, kun ekalla neuvolakäynnillä ei vielä sydänääniä kuunneltu ja seuraava neuvola on vasta viikolla 16 :/ Mieli tekisi mennä "mielenrauha"-ultraan tässä välissä.... Mutta toisaalta haluan uskoa ja toivoa, että kaikki on hyvin, enkä panikoida turhia... Pahoinvointi on hieman hellittänyt. Sanotaanko, että väliin mahtuu ihan hyviäkin tunteja. =)

Rudy ja rupsukat rv 10+0
 
Nennuliini Onnea Valtavasti! Mä niin muistan tuon fiiliksen, niin onnellinen mutta epäuskoinen. No eipä epäuskoisuus ole vielä ultran jälkeenkään täysin kadonnut...

Lääkityksen lopetusta minäkin pähkäilen. Siirron tehnyt klinikka käski lopettaa rv10 kertaheitolla, kun ultran tehnyt ja omilla soluilla tehdyt hoitomme luotsannut lääkäri sanoi lääkityksen yleensä loppuvan rv12 alenevin annoksin, mutten tajunnut tarkemmin kysyä miten tuo asteittainen lopetus tehdään. Onko joku saannut ohjeet asteittaiselle lopetukselle? Ultralääkäri oli kyllä sillä kannalla että noudatan siirtävän klinikan ohjeita, mutta mieli tekisi nuo pari viikkoa jatkaa, kun lääkkeitälin on kaapissa tarpeeksi.

Vekaran testitulosta täälläkin jännätään ja niin toivon lukeman kohonneen reippaasti!

Marru
 
Sannuli, meillä tehtiin muistaakseni 3 IVF:ää ja huonoin tuloksin. Vaikka hormoonipistosmäärät olivat melkein maksimissaan, niin soluja ei saatu kuin 1-2 kpl. Niissäkin tahtoi aina olla vikaa, vaikka hedelmöittyivätkin. Oli fragmentoitumista ja reikäisyyttä. Yhdesti päästiin siirtoon asti, mutta lyhyellä kasvatuksella (siis alkion). Negaahan siitäkin siirrosta tuli. Yksi alkio laitettiin pakkaseen, muttei se kestänyt sulatusta, vaan fragmentoitui niin pahasti, ettei kannattanut siirtää. Lääkäri ei keksinyt enää muuta vaihtoehtoa hoitoihin, kun soluja ei saatu millään keinoin. Niin päädyttiin meillä luovutettuihin soluihin.
 
Kiitos Rudy ja Marru!

Tässä minun annokset jatkoa varten.
Mulla nyt siis menossa 4+3 (edelleen olen epäuskoinen, että minä voin kirjoittaa tuommoista =) ) ja sain seuraavat ohjeet:
Luget:
jatkuu 12.7. asti normaalisti eli 3 x 2 kpl.
13.7. - 19.7. 2 aamulla, 2 illalla
20.7. - 26.7. 1 aamulla, 1 illalla

Estradot-laastarit:
jatkuu 12.7. asti normaalisti eli joka toinen päivä vaihdetaan 2 laastaria.
13.7. - 26.7. 1 laastari vaihdetaan joka toinen päivä

Eli 26.7. jälkeen mullakin loppuu sitten nuo molemmat.

Terkuin,
Nennuliini
 
Onnea Nennuliini!!! :flower: :heart:

Vekaran tuloksia myös jännäilen täällä... :whistle:

Rudy, minulla on myös ohjeet, että rv 10 voi lääkkeet kertaheitolla lopettaa. Päivän päälle lopetus ei myöskään kuulemma ole, eli voisi periaatteessa lopettaa jopa pari pivää aikaisemmin, mikäli lääkkeet loppuu sopivasti silloin. Esikon kanssa lopetin lääkkeet juuri ohjeiden mukaisesti, eikä mitään ongelmia tullut. Mitä nyt pahoinvointi hävisi kuin seinään seuraavan parin päivän aikana. :) Nyt aion tehdä samalla tavoin, mikäli sinne asti päästään.

Pomppaduulle onnea ultraan!!

Simmis
 

Yhteistyössä