Luovutettu munasoluhoito, vol. 2

Odottava ihanaa, että pienellä kaikki on kuitenkin toistaiseksi hyvin! Saitko siaraslomaa? Nyt vaan maltat olla paikallasi. Kaikki ajatukset sun suuntaan, että tämä päättyy hyvin :heart:

esemila kortisoni auttaa laskemaan vasta-aineita. Jos naisen elimistö taistelee "vierasta oliota" vastaan saattavat vasta-aineet nousta ja aiheuttaa keskenmenon. Myös verenohennuslääke auttaa samaan asiaan. Kortisoni epäsuorasti kaikkiin veren vasta-aineisiin ja ohennuslääke suoraan istukkaan.
 
Istukan reunalta kai tarkemmin sanottuna. Pieni vastasi viikkoja 12+1, joten siinä ei ollut mitään ongelmaa. Sydän löi hyvin. Valokuvakin tuli mukaan :).

Täällä nyt yritetään ottaa rennosti ja viettää aikaa lepäillen. Kielto tuli seksille ja raskaille hommille. Kiitos kaikille myötäelämisestä <3, Se tuntui hyvältä!
 
amv
Huh, kun Odottavan tilannetta on pitänyt jännittää! Onnea siitä, että sikiö voi hyvin! Onko sulla etinen istukka?

Mä sain verikokeen tuloksen, joka ei kovin lupaava ollut, joskaan ei mikään surkeakaan: 264 (pp 15, 3-päiväinen alkio). Edellisessä raskaudessa arvo oli 2 300 pp 18 myös 3-päiväisillä alkioilla (tosin 2 alkiota sillon). Viime helmikuisessa kemiallisessa oli pp 15 arvo 75... No, nyt ei auta muu kuin ootella. Sitähän nämä hoidot tuntuu olevan: odotusta, odotusta, ja jos on niin onnellinen, että raskautuu, niin taas on yhtä odotusta (enkä tarkoita itse raskausaikaa).

Yritän ehtiä illalla vastata sinulle esemila.

amv
 
Amv, onnea plussasta <3 niin tosiaan on saanut kantapään kautta kokea ettei jännitys siihen lopu ;-).

Ultra onkin huomenna, eivät katsoneet tarpeelliseksi siirtää. Noh, kuuleepa nekin uutiset samaan jännitykseen. Sairauslomaa sain reilun viikon, saa nähdä miten jaksan makoilla...
 
amv :heart: ihanaa odotusta sinulle ja toivottavasti säästyt vuodoilta.
Odottava73 hyvä uutinen, että kyytiläinen siellä jaksaa matkassa vuodoista huolimatta ja sydän löi:heart: toivotaan nyt, että vuodot jättää sinutrauhaan ja saisit nauttia raskausajasta, se kun on kuitenkin niin ainutkertaista. Kiva kun jaksat tulla kertomaan kuulumisia, kyllä se varmaan jotain auttaa, jos tulee vuotoa itsellekin jne. Tämä on niin moninaista tämä lahjasoluilla raskautuminen. Joskus tuntuu, että miten ihmiset ylipäänsä lisääntyvät, kun niin hankalaa välillä on, kuten me kaikki tiedämme.

).( ja mä siis odotan vuotoa, eli viikonloppuna pääsen aloittaan estrogeenit ja taidanpa aloittaa Klexanetkin jo silloin, kortisonit vasta lähempänä siirtoa. Eli lähettäkää ne vuodotmulle ja pysyköön poissa jo raskautuneilta :kieh:
 
  • Tykkää
Reactions: Odottava73
amv Paljon onnea plussasta. onhan aina myös mahdollista että hoidoillakin aikaan saatu raskaus sujaa ihan ilman harmeja.
Toivon siis rauhallista odotusta sinne.
Vekkuliina Hienoa että pieni voi hyvin. jospa vuoto nyt jättäisi sinut rauhaan. Koita jaksaa huilia. samoin toivottelen odottavalle jaksa ottaa huilin kannalta. ja siellä se pieni kasvaa ja voimistuu.
esemila:hug: Varmaan mietteet nyt on selaiset että ei sitä toista teille suotu. mutta vieläkö olette jatkamassa hoitoja kuitenkin? Päivä kerrallaan kuitenkin. jaksamista. Laitoin sinut tuonne listalle "pitää hoidossa taukoa" Saako olla siellä?
Kiitos tuesta teille. päivät kuluu ja aika toivotavasti tuo hyvääkin tullessaan ja uusia tuulia.

Paljon on ikävää täällä palstalla monelle sattunut. Jospa kaikille ikäviä asioita kokeneille tulee jatkossa parempia ja onnellisiakin uutisia kerrottavaksi.
Toivon että minäkin tosiaan saisin niitä täällä vielä kertoa :)
Hyvää viikonloppua kaikille ja ensimmäistä adventtia!
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: Odottava73
Odottelee hoitoa/luovuttajaa/pitää taukoa/monesko lapsi
(ikä suluissa)


fanni_ (40+)
Iida-Karoliina (40+)
Burma: PAS tulossa jossain vaiheessa
Sufka
vauva2014
Toivoton87(39),
johkuli 3 luovuttaja,lahjasoluhoito.
oivikki: ensi vuonna uusi hoito
Tepsuttelija,
esemila,


Hoito lähestyy

Plastex, siirto viikolle 46/47
Aurora73: (40) Ensimmäinen yritys, lahjasoluhoito. Esikoinen toiveissa.Siirto vko 49
Paulanna: (40+) siirto vko 51
Unelma(ko) ???
Toivokkaat
Iitu78, tammikuun lopussa 2014
Johkunen: 1.lapsi, lahjamunasoluhoito, tammi-helmikuu 2014
Pikkukintsu, Helmikuu 2014

Piinistelijät


Plussanneet
(sydämet nähty ultrassa )
Nalletyttö LA 6.5.2014
Odottava73 LA 13.6.2014
Vekkuliina, 31, LA 22.7.2014
amv: toinen,


:flower:Maaliin päässeet:flower:

Lutuliini, poika 1.6.2008
Bea, esikoinen tyttö 10/2008
Enkelitytön äiti, tyttö 23.1.2009
Watrossi, esikoinen poika 5.2.2009
Suzyanne, esikoinen, poika, 7.5.2009
Pihla, esikoinen tyttö 3/2009
Piri, toinen lapsi, tyttö 6.6.2009
Bardolino(30) eka, tyttö 3.11.2009
Kauniskuu (32) eka, tyttö 8.11.2009
Juuni (48) 2. lapsi tyttö 16.11.2009
Rudy, kaksostytöt 1/2010
Marru (35) esikoiskaksostytöt
Simmis (38) toinen lapsi, tyttö 1/2010
Vekara (45) eka yhteinen, peikkotyttö 2/2010
Pomppaduu (27) kakkonen, tyttö 2/2010
Nennuliini (35) eka lapsi, tyttö 3/2010
Vilhelmiina72 (37) ekat, terveet pojat 24.4.2010
Matilda (30) esikoinen, poika 7/2010
Minni007 (45) poika 12.7.2010
Discovery (40+) tyttö 9/2010
Aliisa08 (26) esikoistyttö 11.11.2010
Tuuttituulia (39), tyttö 26.11.2010
lokakuu (40+) esikoistyttö kuoli kohtuun rv 26+, Kultakutri syntyi 25.12.2010
sela 2. yhteinen, poika 3.1.2011 (1. kuollut hoitovirheeseen)
Lyyra (), 3. lahjasolulapsi haaveissa, tyttö 3/2011
Tyyne73(36) haaveissa eka, Pikku-Ukko 4.4.2011
Hathor (34), toka, pieni poika 21.4. kiireinen sektio rv.33+5
Alma (34) eka , alkioadoptiosta poika 6/2011
Utopia(25), eka, 18.7.2011 poitsu
amv (-76) eka, lahja-alkiohoito, tyttö 9/2011, rv 31+
Seinäkukkanen (45), eka , 10/2011 tyttö
plastex (33) eka , poika 1/2012
Cava (30+), esikoinen 2/2012
Katheriina, (27) 18.3.2012 poika
Elsama, 23.3.2012 tyttö
Nuppu68, 1.4.2012 tyttö
Olki, eka , 10.4.2012 poika
Minni007 (48), kolmas, 31.5.2012 tyttö
Typyliini (30) toinen, 1.6.2012 poika
Annamari, 06/2012 tyttö
Aliisa (28), pikkukakkonen, 18.6.2012 poika
Haaveita, 26.6.2012 tyttö
SatuSofia (47), eka, 29.6.2012 tyttö
Utopia(27), toinen, 4.12.2012 tyttö, rv 31+6 1,7kg
Lumeton, 5.1.2013 tyttö
Tuuttituulia
SaimiRiikka (46), 17.4.2013 poika
Mirkkuusi 9.10.2013 Tyttö

Taustalle siirtyneet

Dream73 (36)
Minni 73 (36) 7 vuoden yrityksen jälkeen
Lotta77 (33) adoptiolasta odottamaan
OnniUnelma76 (34) adoptiolasta odottamaan
Hillevi (40+) 7 vuoden yrityksen jälkeen
Sharlin (36) 5 vuoden yrityksen jälkeen




Ohjeita listan päivitykseen
Listan alapuolelta klikkaa "LAINAA"
Listan alapuolelle avautuu uusi muokattava lista
Poista listan alusta ja lopusta hakaset pois ja lista alusta myös edellisen päivittäjän nimimerkki.
Siis kaikki se joka on ekojen hakasten sisällä!
Voit esikatsella muokkaamaasi listaa kun "likkaat" painiketta "muokkaa ja esikatsele".
Sitten lopuksi painat, "Lähetä"
Näin voit halutessasi päivittää joko koko listaa tai omalle kohdallesi omia tietojasi aina halutessasi.
Rohkeasti kokeilemaan kaikki vaan...:heart:
 
Viimeksi muokattu:
amvonnea vielä kerran ja toivotaan tosiaan,että säästyt niiiltä pelottavilta vuodoilta. Niitä kun tuntuu olevan yhdellä jos toisellakin.

Iida-Karoliina joo sopii hyvin. Niin, esitit aika vaikean kysymyksen :) Jotenkin on tunne,että kaikkea ei ole vielä tehty ja siksi haluaisi vielä yrittää,mutta taas tää pettymyksen tunne mikä näistä negoista tulee jarruttaa aikaslailla.
En tiedä halunko kokea sitä enää koska nyt se on taas koettu ja periaatteessa asian kanssa eläminen helpottuu päivä päivältä.
Mutta sitten tuo saatanan (anteeksi ruma sana) piru istuu tuolla toisella olkapäällä ja käskee yrittämään vielä. Argh, tuntuu,et pää hajoo
En tiedä osaanko/pystynkö vielä päästämään irti. Varmaan hyvin naiivi ajatus,mut se nyt vaan pyörii päässä. Mies on varmasti ihan samassa tilassa kuin itsekkin, joten apuja ei siitä paljon saa :)

Olenhan mä ollut jo Pietarin Avaan yhteyksissä :ashamed: joten katsellaan ja kuulostellaan.

Oliko kukaan Pietarissa käyneitä? kertokaa kokemuksianne

Terveisin esemila joka yrittää elää elämäänsä eteen päin hajottamatta itseään kokonaan
 
amv
Kiitos onnitteluista! Andreiltra tuli myös onnittelut. Katsotaan nyt, miten käy, kun on tämä iso riskitekijäkin eli tällä palstalla olo... Pelottavan oireetonta tänään. Taidanpa vielä käydä uudessa verikokeessa.


Hyvä homma, Odottava, että pääset sittenkin huomenna nt-ultraan! Toivon hyviä uutisia ja kaikkea parasta muutenkin!

esemila: Vekkuliina varmaankin osasi kertoa hyvin, miten kortisoni vaikuttaa. Kai sitä yleisesti määrätään varotoimenpiteenä tai jos sitä kovasti toivoo? Itsellä se on ollut jo kauan mukana, taisi olla jo omilla soluilla tehdyissä viimesissä hoidoissa. En muista, pyysinkö sitä itse vai ehdottiko lääkäri, koska toivoin jotain apua. Minulla on autoimmuunisairaus (keliakia), joten varmaankin sitten sen perusteella sain sen. Aloitin syömään ennen siirtoa ja jos raskaus jatkuu, niin joskus rvk 9 lopetan. Mikä muilla on annostus? Minulla on Prednisolon 10 mg. Aiemmin se on ollut 15 mg (ja se on edelleen Andrein ohje vanhojen tietojeni perusteella), mutta Suomen lääkärini kertoi keväällä, että uusien tutkimusten mukaan liian iso annos saattaisikin haitata raskautumista, ja hän kertoi, että nyt suositaan 10 mg:n annosta.

esemila: Voiko rivien välistä lukea, että hoidot eivät ehkä vielä loppuneetkaan? Sehän olisi hienoa! (Olitkin kirjoittanut samaan aikaan kanssani. itse ajattelen, että jos ei rahasta ole kiinni, niin lopettaa silloin, kun on ihan loppu ja väsynyt yrittämään. Mut milloin sellanen olo sitten oikeasti tulee? On niin helppoa ajatella, että jos vielä kerran... Kyllä se ajatus kirkastuu jossain vaiheessa.)

Joku kysyi aiemmin, miksi käy Tartossa hoidoissa. Meillä syy on se, että koska tarvitsemme sekä lahjasiittiöitä että -munasoluja, niin Elitessä jostain kumman syystä on aina saatavilla lahja-alkioita.

paulanna: Kohta koittaa teilläkin sitten siirto! Paha ajankohta vain tosiaan... Onnistunutta valmistautumista!


amv
 
Viimeksi muokattu:
Mulla toi kortisoni ollut viimeisisssä siirroissa, itse siitä aikanaan luin ja pyysin sitä, suomen lääkärinkin mukaan ihan ok käyttää. Eli mulle määrätty se jo alkamaan Tartosta, mutta aloitan vasta samaan aikaan Lugen aloituksen kanssa (suomen lääkärin ohje ) ja aloitan 20 mg muutamana päivänä, sitten lasken 15 mg ja sitten syön 10 mg. Otan aamuisin koko satsin, niinhän se on tarkoitettu otettavaksin jottei ihan vie yöunia. Siitä ei mitään haittaakaan ole. Paitsi turvotuksia voi tulla, mutta ne voi olla ohimeneviäkin ja häviää, kun lääkkeen lopettaa. Taipumus kerätä nestettä.
Mullahan alkaa myös Klexanetkin, ei niihinkään mulla mitään lääketieteellistä syytä, mutta suomen lääkäri sen aikanaan mäöräsi, kun ei ole tärpännyt. Ei siitäkään mitään haittaa ole. Mitä nyt vatsa mustelmilla, kun pitkään pistelee. Sekin olis määrätty jo aloitettavaksi, mutta senkin olen suomen lääkärin kanssa keskustellut alkavaksi tässä lähipäivinä vasta.
Alkaa muuten taas jännäämään oma tilanne, kun joulukuu vaihtuu ja kohtahan on h-hetki minullakin.

Toivottavasti olen muistanut kaikkia plussaneita onnitella, jos en niin vielä onnea kaikille :heart:
Ja superhalaus surua kokeneille :hug:

esemila : voimia ja mieti rauhassa, voihan se olla, että ielä päädyt yrittämään, Tartostakin kuitenkin niitä plussiakin tullut ja onhan sulla jo hoidolla saatu lapsi, antaa kuitenkin toivoa. Ei se sun kroppa mhinkään oo muuttunut, halaus :hug:
 
Onnea siirtoon Plastex!

Täällä onneksi vuodot hiipui vuorokaudessa ja olo alkaa olla rauhoittunut :). Näköjään kaikkea voi tapahtua, jottei vaan pääse liikoja rentoutumaan :D. Dopplerilla (jonka hankintaa mies ei intoillut, mutta joutuipa perumaan sanansa kun sillä kuultiin ääneet vuotoiltana :p) kuuntelen pikaisesti sykkeet päivittäin.

Vekkuliina, mitä sinne kuuluu?
 
Odottava73 Näinhän se on, aina on jotain mitä saa jännittää :) Itse olin totaalisen hermona viime raskaudessa, joka sitten päättyikin hyvästä alusta huolimatta huonosti. Ja minulla ei ollut edes mitään vuotoja, kipuja tms. Keskenmenon jälkeen juttelin meidän neuvolatätin kanssa, että seuraavalla kerralla (huom. positiivista ajattelua) räätälöidään seuranta huomioiden tämä, koska stressaaminen ei ole hyväksi. Kotidoppleri kuulostaa oivalta laitteelta tähän, koska ultrassa ei ole kuitenkaan mahdollista ihan joka viikko juosta. Kun sikiön liikkeet alkaa tuntua, alkaa varmasti siltäkin osin helpottamaan.

amv Onnittelut täältäkin suunnasta plussasta :heart:

Plastexille onnea siirtoon!
 
  • Tykkää
Reactions: Odottava73
fanni Samoin minulla, ei vuotoja eikä kipuja..Arvot hyvät ja ilman syytä uusiin verikokeisiin täältä neuvolasta laittoi. hirmu epäilyt että jotain vialla, ressi myös. ja niinhän levollisuus muutui paniikiksi ja kesken meno.
Myös mietin tuota että en tommoseen enään rupeaisi. ja ottaisin ihan seurannan toisella lailla. ettei ressiä siitä,,
Pakosti ajattelee että olisi jo 20vk raskaus menossa, reilustikkin jo sen..
Joka päivä vaan miettii näitä. ja surua, miten pääsis yli.
Kai se uusi hoito sitten vaan antaa toivoa kun ei osaa olla vielä niin että luovuttaisi.

Kiva että odottavalla hyvin siellä kaikki. Plastex kohta jo piinailee.
Kaikille semppiä hoidon eri vaiheissa. ja odottaville ressitöntä ja levollista masunkasvattelua. :)
 
Viimeksi muokattu:
Aivan mahtavia uutisia Odottava73 :) Huippua! :heart:

Tänne ei kuulu uutta. Mökkeiltiin viikonloppu porukalla. Muut rälläsi ja minä lähinnä nukuin. Alavatsa juimii aika menkkamaisesti varsinkin iltaisin, mutta ei ole vuodellut *koputtaa puuta vimmatusti*. Torstaina meillä on seurantaultra, että nähdään onko kaikki edelleen hyvin ja kasvu jatkunut. Ei ole kyllä halpaa huvia juosta klinikalla ultrassa kerran viikossa, mutta on se sen arvoista kun saa edes vähän mielenrauhaa.

Onnea siirtoon Plastex! :)
 
  • Tykkää
Reactions: Odottava73
Onnea siirtoon plastexille ! Ehdit piinailla ennen mun siirtoa. Missäs ootte hoidossa, suomessa vai ulkomailla ?

odottavalle ja vekkuliinalle nyt vihdoinkin vuodottomia odotusaikoja ja sitä raskaudesta nauttimista soisin ! Oon aina itse niin nauttinut olla raskaana, mutta tiedän myös tuon tunteen pelosta ja vuodoista, mulla ne kaksi keskenmenoa alkoi vuodoilla ja paniikki oli hirveä, silloin ei noin vaan ultraankaan menty ( 16-v sitten ). Sitten kun alkoi raskaus mikä jatkui loppuun asti, olin paniikkina aina wc-reissuilla pitkän aikaan, kunnes ultra n. viikolla todisti kaiken olevan ok ja sitten jo vähän luotin, mutta onhan se pelko aina mukana.

).( lasken päiviä kuten lapsi jouluun, enää max 18 pv ja sitten siirto, jos kaikki hyvin menee :xmas:
 
Viimeksi muokattu:
Morjens kaikille!
Ompas täällä melkoisia tunnelmia.. Onneksi Odottavalla ja Vekkuliinalla on kaikki hyvin. Amv kans onnee plussasta. Ja kaille muillekkin tasapuolisesti. Voimia negan saaneille.. Se on vaan niin hajottavaa!
Itsellä olisi siirto keskiviikkona jos sulatus onnistuu :) Toivon sitä kovasti koska tää on meidän viimeinen yritys. Vähän on jo tulevaisuuden suunnitelmia jos tääkään hoito ei onnistu... Mutta jospa niihin ei tarvitsisi mennä vaan se pieni lahja suotaisiin meillekkin.
 
  • Tykkää
Reactions: Vekkuliina
Iltaa ihaNaiset,

paljon uutisia ja tapahtumaa täällä ollut viime aikoina.. Onneksi muutama ihanakin uutinen!

amv, paljon onnea sulle plussasta!

Odottava73 ihania uutisia! Ja Vekkuliinallakin. :heart: Onnellista odotusta toivottelen teille kummallekin sydämeni pohjasta.

Halaukset fanni_ ja esemila.. sekä tepsuttelija. Voimia. :hug: Tekee niin pahaa lukea näistä suruista ja pettymyksistä..

Sekavissa fiiliksissä täällä. Siirto näillä näkymin torstaina(!), mikä on tietenkin aivan mielettömän ihanaa ja jännää, mutta samaan aikaan kauhistuttaa.. jotenkin naiivisti kuvittelin näillä hoidoilla olevan paljon suurempi onnistumisprosentti ja on ollut niin sydäntä särkevää lukea monien pettymyksistä. No, ei kai auta kun toivoa parasta -- ja niin kuin mun lääkärini totesi; jos ei yritä, ei voi myöskään onnistua.

Hyvää alkavaa viikkoa kaikille! Mun kotikaupungissa on lunta ja aurinkokin paistoi tänään -- muutama viikko, niin valo alkaa taas lisääntymään, ihanaa!
 
Huoh, ja niinhän sitä taas vuodellaan...taas aivan yhtä yllättäin vessassa käydessä veri alkoi lorisemaan. Tuli hetken aikaa ihan valumalla hyytymineen ja nyt näyttäisi, toivon mukaan, hiipuvan. Taas soittoa polille, sanoi että jos ei vuoda pitkään useita siteellisiä, ei tarvitse lähteä. Ahdistavaa.
Odottava73, 12+3
 
Odottava73 miten menee? Loppuiko vuoto itsekseen?
On tämä kyllä melkoisen hanurista :( Onnellinen raskautumisesta, mutta jatkuva pelkääminen vie kaiken tilan elämästä.

Aikakin tuntuu kuluvan ihan tuskaisen hitaasti. Minä odotan, että pääsisin edes viikon 12 yli ja sinä varmaan odotat, että vauva olisi niin iso ettei pienet vuodot enää hetkauta. Väsyttää. :headwall:
 
Lorinavuoto loppui taas Suht pian, pyyhkiessä tulee edelleen vähän, mutta siteeseen asti ei vuoda.

Tässä taas ollaan ja ihmetellään että miten käy. Rasittavaa tämä jatkuva jännityksessä eläminen. Muuta ei taas voi kuin lepäillä ja odotella.
 

Yhteistyössä