Luovutettu munasoluhoito, vol. 2

Voi Paulanna onnea ja ihanaa, kovin toivoin sinulle plussaa, viime kerran huonon onnen muistaen!
Omassa navassa, vuotelee edelleen, olen aikalailla joutunut menettämään jo toivoni tämän suhteen, on sitä nyt jo lauantaista asti niin paljon tullut että miksi ihmeessä vuotaisi nöin jos ei olisi keskenmeno. Omat fiilikset on aika järkyttävän huonot. Lisäksi tuo ainokaiseni teiniangsti on niin kamala tällä hetkellä että voimat ei tahdo riittää käsitellä tätä kaikkea. Tuntuu että ihan just tulee oma raja vastaan jaksamisessa.
Huomenna on ultra ja sieltä sitten se lopullinen tuomio tulee.
 
Paulanna onnea, ihana uutinen <3! Iitulle tsemppiä huomiseen ultraaan, toivotaan että se syke sieltä löytyy <3!

Huomenna siirto, jännittää kovin. Munasoluja hedelmöittynyt 7/10, onko se hyvin? Mitä olette yleensä saaneet? Jotenkin kuulosti vähältä, toisaalta taas paljolta kun vertaa omaan yhteen soluun..
 
Iitulle tsemppiä ja paljon voimia!

Persika, yleensähän karkeasti kadon sanotaan kaikenkaikkiaan olevan n.50%. Joillain käy hyvä tuuri ja kato on pienempi. Meillä taas lahjasoluissakin kato ollut suurempi eli km. noin saadusta 10 solusta jäänyt lopulta kaiken jälkeen käteen 2-4 alkiota. Eli mun korvaan 7/10 kuulostaa hyvälle ja normaalille tulokselle :)
 
En ole tehnyt mitään niin radikaalisti erilailla kuin edellisissä siirroissa. Testit näyttää plussaa, mutta verikokeessahan en ole vielä käynyt eikä ole järkeäkään, kun tänään vasta pp 9. Vaikka blastot onkin kyseessä niin testipäivä olisi hyvä olla n. pp 12 sanoi suomen klinikan kätilö, se olis sunnuntai, eli ehkä mä meen verikokeeseen sitten maanantaina.

Folaatin otin mukaan tähän siirtoon uutena ja omenaviinietikkaa olen nauttinut aamuisin ennen siirtoa ruokalusikallisen ( näin olen tehnyt ennenkin ). Liikkunut olen vähemmän kuin normisti nyt, koska liikun 5 x viikossa muutoin ja harrastan aika rajuja lajeja ( nyrkkeily, bootcamp, painonnosto, juoksu) eli nyt lähinnä kävelyä, vaikka tsekeissä lääkäri sanoi, että kaksi päivää hissummin ja sitten kuten normisti.

Niin ja punaviiniä otin ekoina piinispäivinä illalla lasillisen, en enää ( sitäkin olen kyllä aiemminkin ottanut ).

Tammikuussa aloin syömään gluteenitonta ja maidotonta ruokavaliota ( ei 100 % : sesti, mutta pääsääntöisesti ) sopii minulle hyvin, vaikka ei keliaakia olekaan eikä maidollekaan estettä.

En tiedä mikä nyt olisi erilailla: itse uskon, että alkioiden laaatu. Vaikka Tartossa osa ollut ns toptop, niin onkohan ??? Olen aina vähän kyseenalaistanut itse niitä, kun mitään ei ole tapahtunut ja suomen lääkärikin asiaa ihmetellyt, kohtuni ok ja muutoin terve olen ja kuitenkin kolme lastakin maailmaan saattanut ihan onnistuneesti.

Ei tätä usko todeksi kahden vuoden jälkeen, mutta nyt nautin. Eihän tiedä mitä huominen tuo, mutta nyt eletään tätä hetkeä. Eikä tämä ole ollut ollenkaan helppo taival, vaikka lapsia jo onkin ( miehelläni ei ole ja siksi tämä on kyllä maailman iloisin asia myös minulle ). Rahaakin on uponnut karkeesti sellaiset 35 000-38 000 euroa, mutta joka penni on sen arvoista jos vauvan saa:heart: ei näitä asioita voi rahassa mitata, mutta jossainhan se kipuraja tulee vastaan kaikilla.

Iitulle voimahalaus :hug: tähän päivään.

persika tuu heti kertoon miten siirto meni, laitetaan sut piinalistoille, ONNEA siirtoon ! :heart:

Kaikille ihanaa ilmeisesti aurinkoistakin päivää !

T. Paulanna pp 9
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: Sussuanna
Persika, onnea siirtoon, hyvät prossat sulla hedelmöittyneissä!
Paulanna, juuri noin, pitää saada nauttia siitä plussasta ilman että liikoja miettii. Niin minäkin tein, oli ihanat ne pari viikkoa enkä kadu että nautin raskaudesta täysin rinnoin, vaikka se ei nyt ilmeisesti jatkunutkaan. Koskaan ei voi ennakoida, eikä aina voi vain pelätäkään.
Ultra vasta neljän aikaan..pitkä päivä..
 
Iitu: hengessä mukana <3

Siirto tänään, luokan 3 alkio mukana (luokitus 1-5, eli ei mitään priimaa?). Pakkaseen 4, ilm samaa luokitusta, soluja oli 4-8, meni ohi, että montako oli siirretyssä.

Mutta enhän mää voi plussata kun teitä on jo kaks? Sotii kaikkia tilastoja vastaan ;)
 
Onnea piinaan persika:heart: milloin sinulla testipäivä ?
Tilastot ei noudata tätä ketjua, vuonna 2013 syntyi tosi vähän vauvoja ja raskaudet harvassa, nyt sentään vähän parannusta tullut.
Rauhallisia piinapäiviä !
 
Viimeksi muokattu:
]Odottaa hoitoa/Luovuttajaa/pitää taukoa/monesko lapsi[/B][/COLOR]
(ikä suluissa)


2014!
fanni_ (40+)
Iida-Karoliina (40+) 3 luovuttaja, keskenmenon jälkeen, uusi hoito Heinäkuussa-14
Sufka
Tepsuttelija,
Pikkukintsu (37), 1. Lapsi, PAS tulossa.Heinäkuun viimeinen v.kko tai elokuun ensimmäinen v:kko
RouvaK33 (35v esikoinen toiveena3 siirron ja sen keskenmenon jälkeen, uusi hoito elokuussa.
Burma (38),1.lapsi
prinsessatyttö
Sussuanna
aniraz_ (32), 1. lapsi, hoito syksy 2014
Hassutassu (40+) toinen, syyskuu 2014
Johkuli,3.luovuttaja, lahjasoluhoito
Iitu78. 2.lapsi, hoito syksyllä 2014


Hoito lähestyy


plastex
Toivokkaat
oivikki: siirto toukokuussa, viikolla 21

Piinistelijät


Paulanna (40+) 2 blastoa, tsekki, testipäivä 20.5
Persika (37) 1. Lapsi, testipäivä 29.5

Plussanneet


Vekkuliina, 31, LA 21.7.2014
amv (-76) toinen, lahja-alkio PAS, LA 2.8.2014
Vauva2014, la 26.8.2014
Aurora73(40), 1.lapsi toiveissa,LA Elokuun lopussa 2014
Unelma(ko)???
rudy (kaksoset v.2010)
Johkunen: 1. ja 2.lapsi (kaksoset) la 26.11
Tauku: (40+) 3.lapsi, la 1.12

Maaliin päässeet


Lutuliini, poika 1.6.2008
Bea, esikoinen tyttö 10/2008
Enkelitytön äiti, tyttö 23.1.2009
Watrossi, esikoinen poika 5.2.2009
Suzyanne, esikoinen, poika, 7.5.2009
Pihla, esikoinen tyttö 3/2009
Piri, toinen lapsi, tyttö 6.6.2009
Bardolino(30) eka, tyttö 3.11.2009
Kauniskuu (32) eka, tyttö 8.11.2009
Juuni (48) 2. lapsi tyttö 16.11.2009
Rudy, kaksostytöt 1/2010
Marru (35) esikoiskaksostytöt
Simmis (38) toinen lapsi, tyttö 1/2010
Vekara (45) eka yhteinen, peikkotyttö 2/2010
Pomppaduu (27) kakkonen, tyttö 2/2010
Nennuliini (35) eka lapsi, tyttö 3/2010
Vilhelmiina72 (37) ekat, terveet pojat 24.4.2010
Matilda (30) esikoinen, poika 7/2010
Minni007 (45) poika 12.7.2010
Discovery (40+) tyttö 9/2010
Aliisa08 (26) esikoistyttö 11.11.2010
Tuuttituulia (39), tyttö 26.11.2010
lokakuu (40+) esikoistyttö kuoli kohtuun rv 26+, Kultakutri syntyi 25.12.2010
sela 2. yhteinen, poika 3.1.2011 (1. kuollut hoitovirheeseen)
Lyyra (), 3. lahjasolulapsi haaveissa, tyttö 3/2011
Tyyne73(36) haaveissa eka, Pikku-Ukko 4.4.2011
Hathor (34), toka, pieni poika 21.4. kiireinen sektio rv.33+5
Alma (34) eka , alkioadoptiosta poika 6/2011
Utopia(25), eka, 18.7.2011 poitsu
amv (-76) eka, lahja-alkiohoito, tyttö 9/2011, rv 31+
Seinäkukkanen (45), eka , 10/2011 tyttö
plastex (33) eka , poika 1/2012
Cava (30+), esikoinen 2/2012
Katheriina, (27) 18.3.2012 poika
Elsama, 23.3.2012 tyttö
Nuppu68, 1.4.2012 tyttö
Olki, eka , 10.4.2012 poika
Minni007 (48), kolmas, 31.5.2012 tyttö
Typyliini (30) toinen, 1.6.2012 poika
Annamari, 06/2012 tyttö
Aliisa (28), pikkukakkonen, 18.6.2012 poika
Haaveita, 26.6.2012 tyttö
SatuSofia (47), eka, 29.6.2012 tyttö
Utopia(27), toinen, 4.12.2012 tyttö, rv 31+6 1,7kg
Lumeton, 5.1.2013 tyttö
Tuuttituulia
SaimiRiikka (46), 17.4.2013 poika
Mirkkuusi 9.10.2013 Tyttö
Odottava73, 17.4.2014 poika (rv 31+6)
Nalletyttö, poika 29.4.2014

Taustalle siirtyneet

Esemila
Dream73 (36)
Minni 73 (36) 7 vuoden yrityksen jälkeen
Lotta77 (33) adoptiolasta odottamaan
OnniUnelma76 (34) adoptiolasta odottamaan
Hillevi (40+) 7 vuoden yrityksen jälkeen
Sharlin (36) 5 vuoden yrityksen jälkeen
HalleB (alle 30v) suuntana adoptio-prosessi
 
Viimeksi muokattu:
amv
Iitu... :hug: Voimia sinulle! Jos olet työelämässä ja sulla on mahdollisuus, ota slomaa, jos olet ihan loppu. Itse olen muinoin saanut klinikalta pari krt sairauslomalapun diagnoosilla äkillinen stressireaktio, kun oon ollut ihan hajalla, kun ei olla saatu alkioita siirtoon asti.

amv
 
  • Tykkää
Reactions: Rouva K33
amv
Persikalle plussaonnea!

Mun pitää paulannan kirjoituksen innoittamana kommentoida Tartoa, jos sitä joku pohtii yhtenä vaihtoehtona. Itsekään en kovin pidä joistain klinikan toimintatavoista ym., mutta meillä on siellä hoidot lahja-alkioilla onnistuneet niinkin hyvin, että viidestä siirrosta (kaikki PAS) on saatu kaksi raskautta, yksi kemiallinen ja kaksi negaa. Toinen raskaus ja kemiallinen sekä negat yhden alkion siirroista, eka raskaus kahden alkion siirrosta. Ja jarrupiikillä on aina aloitettu siirtoon valmistautuminen. Ihan älyttömän hyvä tuuri on ollut.

Toivon teille kaikille, että myös teillä olisi onni matkassa ja että plussia alkaisi taas tulla tasaiseen tahtiin!

amv
 
Joo samalla diagnoosilla hain saikkua eilen nyt viikonlopuksi, olisi ollut töitä. Maanantaina sitten yritän mennä. Kyllä on mieli niin alhaalla kun olla vaan voi.
Joskus syksyllä ois sitte uutta yritystä, on inhottavaa että rahasta kiinni..on vaan pakko säästää se kolme tonnia mitä siirtoon menee kaikkine labroineen, matkoineen jne rahaa ja pakko myös maksaa velkoja pois, mun broidi maksoi viime siirron=), ihan kamalaa.
 
Iitu: pitääkö sun käydä hcg-mittauksissa nyt vielä, jotta on laskenut ?
Voimia nyt selvitä päivä kerrallaan ja ainoa keino " selvitä" omalla kohdalla on ollut uuden hoidon suunnittelu. Usein tuntuu, että miksi tämä on niin vaikeaa? Eikö voisi helpommalla onnistua ?

).( aamulla tein Clear blue +/- testin ja PrekChekin liuskatestin, plussaa on molemmat. Eli verikokeeseen menen maanantaina ja kotitestit lopetin nyt noihin.

Kaikille hyvää viikonloppua !

Paulanna pp 10
 
  • Tykkää
Reactions: Rouva K33
Calcifer, ollaan hoidossa Pietarin Ava-klinikalla.
Paulanna, hcg pitää mitata jos vuoto jatkuu yli 2viikkoa tai jos tulee kipuja.
Mua kans negojen jälkeen lohduttanut aina uuden hoidon suunnittelu ja siitä nouseva toivo..kamalaa onkin tämä että se on nyt niin kaukana! Koko kesä edessä, no kerrankin odottaa sitten että kesä menisi ja syksy tulisi..ellei sitte lottovoitto napsahda kohdalle.
 
Onkos teille ikinä käynyt niin, että unohdatte zumenonin ja mikä on vaikutus? Itsellä eilen illalla jo toinen unohdus:(! Ensimmäinen unohtu aivan alussa ja lääkäri sanoi että ei haittaa näin alussa, mutta myöhemmin voi jo haitata:(. Voi voi.. Limakalvo oli siirrossa 15mm. Kannattaako ottaa tänään tupla-annos?
T:persika pp2
 
Mulla kello soimassa lääkkeidenottoa muistuttamassa illalla, muuten kyllä unohtaisin. Ei taida enää hyödyttää tuplata annosta tänään, eilinen kun jo meni, mutta ehkä omalla kohdallani tekisin kuitenkin niin nyt aamusta. Ei varmaan yksi unohdus haittaa, älä huolehdi. Eikös tuo Zumenon ole estrogeenia? Ja eikös sulla ollut ihan ok limis siirrossa?
Rauhallisia piinapäiviä sinulle persika :heart: ja onnea matkaan !

Paulanna pp 11
 

Yhteistyössä