Luovutettujen munasolujen/alkioiden avulla raskautuneet

Hikistä ja tuskaisaa hommaa tämä odottaminen! Hiki on koko ajan ja yöllä närästys herättää ja sitten unen saanti on vaikeaa. Onneksi äitiysloma alkaa viikon lopussa. Lempiviola miten siellä voidaan?

Vauva pungertaa ja potkii, aivan kuin häntä ärsyttäisi, että onpa ahdasta täällä. :D liikkeissä on nyt jo voimaa, sohvalla saa korjata asentoa, kun vauva haluaa suoristella jäseniään. Olisin jo valmis synnyttämään, kunpa pieni haluaisi tulla maailmaan ajallaan tai vähän aikaisemminkin.

Aniraz_ 34+1
 
Syksy saapunut kiireineen, joten tännekään en ole ehtinyt päivitellä. Fanni saa kohta vauvan syliin, voi kuinka ihanaa!

Meillä oli rakenneultra, ja kaikki näytti olevan ok. Napanuoraa ei saatu hyvään asentoon eli niitä suonia näkymään, mutta jostain muusta päätteli että olisi ok. Helpotti kyllä, ajattelin että josko nyt osaisin olla liikaa huolestumatta, ennen kuin sitten alkaa synnytys huolettaa... Nyt on alkanut tuntua myös jotain pientä möyryämistä, jota luulen liikkeiksi... Ihanaa!
 
Saiga onnea hyvistä ultrakuulumisista ja möyryämisestä! Mäkin tunsin ekat liikkeet rakenneultran paikkeilla. :)

Vaivaako muita herääminen yöllä ja valvominen? Mä herään pariksi tunniksi kukkumaan ja mietiskelemään kaikenlaista. Äitiyslomallahan tuo ei enää haittaa tietysti.

Aniraz_ 34+3
 
Saiga: Onnea hyvistä uutisista myös täältä. Näkyikö muuten sukupuoli? Mulla oli viime viikolla parina peräkkäisenä iltoina kunnon möyrintää. Nyt hieman tasaantunutta iltamöyrintää.

Kävin tänään neuvolassa. Sykkeet pomppi 127-152 välillä. Ilmeisesti selällään olo vaikutti sykkeeseen. Mulla on tullut ensimmäisestä neuvolan käynnistä tähän päivään 3,5 kiloa. Masu on alkanut aika hyvin näkymään. Eilen kävin ostamassa äitiysvaatteita ja illalla sain ystävältä vaatteita.

Tytsy75 22+0
 
Saiga, onneksi olkoon ultrauutisista :) Ja jee liikkeitä, siitä ne alkaa vahvistua...

Aniraz, tosiaan tuntuu vauvalla välillä olevan ahdasta ;) Täällä myös möyritään ja tungetaan kantapäitä kylkinahan läpi. Peppu on edelleen sivulla, joten oma olo ei kuitenkaan ole niin ahdas kuin mitä voisi olla. Olo on kai ihan jees, yöt on kyllä myös levottomia ja närästyksen häiritsemiä. Välillä tuikkii pahasti alapäähän, niitä kuuluisia sukkapuikkokipuja. Nyt vaan yrittää joku flunssapöpön pahanen iskeä, toivottavasti ymmärtää olla iskemättä pahemmin.

Tytsy, mulla huomattiin ekassa raskaudessa että vauvan sykkeet vähän laski siinä hoitopöydällä selällään maatessa. Sen takia välillä mietityttää kun nukun välillä selälläni (tiedostamattani yöllä käännyn niin päin), mutta tuskin kai vauvaa hengiltä saa väärällä nukkumisasennolla!

Voi vitsi kun odotan äitiyslomaa, viikko vielä töitä ja sitten saa keskittyä vauvan odottamiseen. Aniraz, alkoiko sulla nyt mammaloma?!

Lempiviola 33+4
 
Lempiviola mammalomalla ollaan nyt ja vaikea tätä on uskoa! yöt ovat närästyksen, vessareissujen ja valvomisten katkomia, että todella helpottuneena jäin lomalle. Tsemppiä vikaan työviikkoon! :)

(.) Mulle on iskenyt kova huoli synnytyksestä nyt ja haluankin pelkopolille keskustelemaan vaihtoehdoista. Katsotaan pääsenkö sinne edes enää, mutta kaipa on pakko mut sinne ottaa?

Aniraz_ 34+4 (tuore mammalomalainen)
 
Aniraz, täällä toinen yövalvoja! Raskauden alusta asti on mennyt aina öisin muutama tunti valvoessa. Kesällä oli muutaman viikon parempi jakso, mutt nyt taas lähes joka yö valvon. Kyllä on viikonloppu taas tarpeen että saa nukkua aamulla pidempään.

Me ei haluttu tietää sukupuolta, joten jäänee yllätykseksi synnytykseen. Muuten, onko kukaan menossa 3D/4D ultraan vielä?

Omien mittausten mukaan olen nyt saavuttanut saman painon kuin ennen raskautta (multahan kuvotuksen takia putosi muutama kilo, nyt siis tulleet takaisin). Neuvolan mittauksissa on tietty paino noussut, kun alettiin mitata sieltä pienemmästä painosta. Seuraavan neuvolan jälkeen päässeekin hakemaan äitiypakkausta +muuta!
 
Aniraz, ihanaa kun olet päässyt mammalomalle, ja Lempiviolakin pääsee! Voi miten odotan tuota kans...pääsis laittelee huonetta kuntoon ja vaatteita ym..haluan ajan kanssa laittaa enkä kiireellä.
Bessonnitsa, mulla Progynova tiputettiin ensin viikoksi kolmesta kahteen tablettiin, sitten viikoksi yhteen ja rv 12 loppuun. Lugesteronia vastaava vähennettiin kahdesta yhteen (iltaisin) viikoksi ja sitten rv 12 kokonaan pois. Kannattaa vähentää pikkuhiljaa.
Mäkin heräilen yöllä, en niinkään vaikeaan oloon vaan herään mietiskelemään vaaleanpunaisia juttuja vauvasta ja tulevaa arkea. Vauva on myös öisin aika aktiivinen liikkumaan. Ihanaa miten se myllertää.
23+5
 
Liityn vihdoin minäkin tähän joukkoon oltuani kesäloman ja matkojen takia hiljaa tovin.

Ihania kuulumisia täällä - isot onnittelut teille, jotka olette jo mammalomalle päässeet ja joiden synnytys lähenee! Samoin Saiga, Tytysy75 ja Iitu78 - onnittelut puolivälin paremmalle puolelle pääsemisestä ja rakenneultran hyvistä tuloksista! Ihan mahtavaa!

Mulla eka neuvola sekä np-ultra molemmat takana- samoin koko eka kolmannes. Aika mahtavaa! Mulla on menossa hömistyneen epäuskoinen vaihe - että siis MEILLE ihan oikeesti olis tulossa vauva...??

Mun mies toissailtana totesi suihkun jälkee myös, että kun tietää katsoa, niin mun vatsasta alkaa jo huomata. Tavallista pyöreämmältä se mustakin näyttää, vaikka muuten olenkin laihtunut 2-3 kg raskauden alusta pahoinvoinnin takia. Mutten usko, että kukaan ulkopuolinen vielä viikkoihin (??) huomaa mitään - tosi harvalle ollaan vieläkään kerrottu.

Vauva onkin kyllä joka ultrassa ollut muutaman päivän kasvussa edellä - nyt alan pelätä, että kasvaa liian nopeasti. Ainahan sitä pitää jostain stressata...

Vielä se, että käytiin np-ultrassa julkisella, johon mun mies ei päässyt ja sitten yksityisellä. Yksityisellä sanoivat, että tytöltä hän alustavasti näyttää! Sellanen olo mullakin on ollut alusta asti, mutta katotaan :)

La Bambina + pikku bambina 14+0
 
La Bambina tervetuloa ja onnea ekan kolmanneksen rajapyykistä! Mulle tuo toinen kolmannes oli raskauden parasta aikaa, kun olo oli ihan normaali, ei väsymystä ja vaivoja, mahaa ihastellessa. :)

(.) Täällä totutellaan leppoisaan olemiseen. Mitään urheilusuorituksia ei voi enää vaatia, kaupungilla kävelykin saa selän kipeäksi. Lepotaukoja on vain pakko ottaa, vaikka kuinka harmittaa oma raihnainen olo. Olen iloinen, kun olen ollut aktiivinen hankintojen kanssa, en tiedä olisiko nyt energiaa jäljellä, ja saattaahan vauva tulla etuajassa. Yöt ovat yhtä vessareissua ja on niin kuuma! Mies valittaa että jäätyy, mutta mä vaan hehkun lämpöä. Vauva muksauttelee nyt niin kipeästi virtsarakkoa, että välillä ihan huudahdan. Taitaa olla meillä molemmilla tukalat oltavat. :D

Aniraz_ 35+1
 
La Bambina, kiva kun pääsit tänne mukaan ja hienoa että kaikki hyvin! Tervetuloa "tyttöjengiin" mikäli se pikkuinen edelleen tytöltä näyttää.
Aniraz sulla synnytys lähestyy! Mun työkaveri juuri synnytti viikolla 34+4, ihan vaan synnytys käynnistyi, mutta kaikki meni hyvin. Itse en ole ees ajatellut että se voi tosiaan käynnistyä monta viikkoakin etuajassa..
Mä oon taas kiertäny kirppareita..ostin niiiin ihanan 0-months kokoisen vaaleanpunaisen bodyn! Ajattelin että sen otan synnärille mukaan, on sitte varmasti sopiva eikä mahdu vauvalle varmaan kuin reilun viikon:). Löysin myös käytettynä kivan beigen värisen, nalle-kuvioisen sitterin. Mulla on kyllä vaatetta kertynyt ihan kamalasti..ei ehdi varmaan kaikkia ees käyttää..mutta suurin osa on kirppikseltä ja halpoja niin ajattelin että ostan nyt niin paljon kun mieli tekee, käytän tai en. Yritän kyllä sellaisia käytännöllisiä ja tarpeellisia ostaa. Ne vaan on niin ihania!
Äitiyspakkausta odottelen, jotain ne oli kelassa kämmännyt ja vasta kun soitin sinne, löysivät lähettämäni raskaustodistuksen! En pystynyt skannaamaan niin heti katosi, ne ei varmaan avaa kirjepostia siellä....:devil:, viivästyi sitten päätökset ainakin viikolla sen takia.
24+3
 
Iitu78 niinpä, tässä vaan odotellaan lähtölaukausta! :) toivon tuollaista synnytystä, että sitten alkaa kerralla tapahtua. mäkin oon ostanu reilusti vaatteita, mutta käytettynä. Onpahan aina puhdasta päälle ja kirpparille vien sitten kun vauva on kasvanut niistä ulos. Mulla on kokoja 52-74. Jossain luki että esim. 3 bodya joka koossa riittää, 1 päällä, 1 puhtaana ja 1 pesussa. Se on varmasti järkevä määrä, jos sitä pystyy noudattamaan. ;)

Aniraz_ 35+3
 
La Bambina, tervetuloa ja nautihan tokasta kolmanneksesta ja tietty yleisestikin vauvan odotuksesta :) Aika menee sitten kumminkin nopeasti...

aniraz, jaksamista vikoille viikoille! Saitko aikaa pelkopolille? Raskausoireet jää sitten synnärille ja uusia tulee tilalle ;) Vauvahan voi tosiaan tulla ajoissa, vaikka ehkä ei kannata liikaa sitä miettiä, muuten tulee aika pitkäksi jos meneekin yli la:n. Mulla on itselläni on kyllä tunne ettei tämä ainakaan yli lasketun ajan mene, mutta sen näkee sitten :)

Iitu, ihanaa kun osaat niin nauttia ja ostella kaikenlaista :) Mua vähän jopa harmittaa kun ei "voi" tehdä hankintoja, kun meillä on jo melkein kaikkea. Parit uudet potkuhousut olen ostanut kun ei ole pystynyt vastustamaan. Ja onneksi se äitiyspakkaus tulee kai kuitenkin aika nopsaan nyt kun kelassakin on herätty sun papereihin.

Mä alan tässä pikku hiljaa sisäistämään että kohta se synnytys koittaa... vähän mielikin rauhoittunut sen suhteen, esikoisen synnytys ei ollut helpoimmasta päästä mutta jospa tällä kertaa menisi paremmin. Enää huominen töitä ja sitten pääsee vauvanhuoneen kimppuun. Olin eilen vikalla neuvolalääkärikäynnillä ja sain mielenrauhaa varten lähetteen vielä ultraan, jossa katsotaan tarjonta ja vauvan koko. Ultrakutsua odotellessa siis. Vauva on ilmeisesti pää alaspäin mutta vielä vähän vinottain eikä ole laskeutunut, vaikka kohdunsuulla on alkanut tuikkimaan aika mojovasti. Kohdunsuu oli jo pehmennyt ja ulkosuu auennut. Sf-mitta on vähän yläkäyrän yläpuolella. Viimeisiä viikkoja viedään, kunhan ei nyt kuitenkaan vielä syntyisi, pitää henkisesti valmistautua ja mammalomailla hetken ennen vauvantäyteistä elämää...

Lempiviola 34+3
 
Fanni paljon onnea tytöstä! :) tulehan kertomaan kuulumiset kun ehdit!

Lempiviola en saanut varsinaisesti pelkopolille aikaa, mutta saan keskustella peloista ensi viikon ultran yhteydessä ja tarvittaessa jatkokeskustelu. Mulla on siis ylimääräinen ultra luovutustaustan takia. Tosiaan ei kannata laskettua aikaa tuijottaa, mulla ei ole mitään synnytystä enteilevää oiretta edes, joten eiköhän vauva viihdy kyydissä vielä tovin. Kävin neuvolan kautta psykologilla myös ja tuo käynti oli todella hyvä, tajusin kuinka omat ikävät kokemukset lääkäreistä lapsettomuushoitojen aikana nyt vaikuttavat luottamukseen synnytyksen lähestyessä. Pelkkä asian tiedostaminen auttaa. Muutes, me taidetaan olla seuraavat synnyttäjät palstalla?
 
  • Tykkää
Reactions: fanni_
Fannille isot isot onnittelut!
La Bambina tervetuloa tälle puolelle :)

Itselle ei kuulu ihmeempiä, lääkkeet oon nyt lopettanut ihan lopullisesti ja lääkkeetön arki on kyllä hyvä arki:) Ihanaa, kun ei koko ajan tarvi muistaa että nyt se ja sitten se lääke ja rytmitellä elämää sen mukaan.

Naikkarille soitin viime viikon lopussa, kun ei ollut tullut kutsua nt-ultraan ja varmistelin, että ovatko saaneet lähetteen. No ei sieltä mitään lähetettä löytynyt vaikka neuvolasta lupasivat sen laittaa. Onneksi soitin! Alkavalle viikolle on nyt sitten aika :) Toivottavasti ovat molemmat kunnossa ja voivat hyviin!

Bessonnitsa ja nasut 12+2
 
  • Tykkää
Reactions: fanni_
Hei kaikille! Ihan ensiksi Fannille isot onnittelut tytön tylleröisestä!

Täällä alkaa myös Anirazilla ja Lempiviolalla olemaan synnytykset lähellä ja teksteistä päätellen vahvasti jo mielessäkin.=) Liikaa tuskin kannattaa sitä synnytystä pohtia, se kun tuppaa menemään ainakin yleensä sitten ihan omalla painollaan.

Omaa napaa: Viikkoja kasassa 30+4 ja mulla alkaa olee aika iso olo! Tytöt on muuttuneet viimeisen viikon aikana ihan super aktiivisiksi ja mylläävät ja muiluttavat vatsaa minkä kerkeävät. Onneksi olen kotona, en missään tapauksessa jaksais enää töissä. Lastenhuone on valmis ja pienet vaatteet pestyinä ja silitettyinä kaapissa. Olo on siltä osin hyvä ja rauhallinen, me ollaan valmiina. Kaksoset kun tuppaa usein syntymään viikkoja ajoissa rauhoittaa tämä valmiustila mieltä. Eikä musta kyllä olis enää kaupoissa juoksemaan, niin lyllerrystä on meno.

Ultra on taas ensi viikolla, viimeksi olivat molemmat jo yli kiloisia. Nimiä ollaan kovasti pohdittu ja kummiasioita. Tuota synnytystä en tosiaan itse viitsi niin kauheasti miettiä, luotan siihen että se hoituu kyllä, tavalla tai toisella. Sillä kuinka vauvat maailmaan tulevat ei juuri ole merkitystä, kunhan se tapahtuu turvallisesti. Kaksosten odottaja pn kyllä sillai eri tilanteessa että mulle on ihan suoraan sanottu että lääkäri tekee sitten ns lopullisen päätöksen synnytystavasta. Vauvojen hyvinvointi on nro 1.

Unettomuus vaivaa, nytkin kulun täällä hiljaisessa ja pimeässä kodissa miehen nukkuessa jo sikeää unta. Kai tämäkin on jonkinlaista valmistautumista; äiti valvoo vauvojensa unta ja vointia ja on kokoajan valmiustilassa. Onneksi tosiaan en töissä enää ole niin voin päivisin sitten torkkua ja paikata univajetta. Tämä kylläkään ei varmaan enää sitten niin vain onnistu kun vauvat syntyy.

Voimia ja jaksamisia kaikille odotukseen! Hieno joukko täällä odottajia. Kiitollinen olo että nämä hoidot tepsi ja nyt saadaan kuulostella vauvojen melskaamista masussa. Hyvää alkavaa viikkoa kaikille ja pahoittelut että oon ollut niin epäaktiivinen tällä foorumilla. Kirjoittelen fb:ssä muiden kaksosten odottajien kanssa myös ja välillä tuntuu työläältä kahteen paikkaan laittaa kuulumisia... Yritän kuitenkin myös täällä olla loppuun asti, koska jokatapauksessa käyn teidän muiden kuulumisia kurkkimassa tasaisin väliajoin. Noin ja onhan tämä ihan ensimmäinen raskausfoorumi johon olen koskaan päässyt liittymään!!!<3

-Weeru ja identtiset tuplatytöt rv30+4
 
  • Tykkää
Reactions: fanni_
Hei vaan kaikki :) Täällä kotiuduttu sairaalasta tyttösen kanssa. Meillähän yritettiin käynnistää synnytystä 31.8 alkaen, mutta valitettavasti se ei onnistunut. Lopulta synnytystapana siis kiireellinen sektio. Mutta ei se asia minua vaivaa, pääasia on lopputulos - terve vauva :love: Samaa mieltä Weerun kanssa, ei kannata kauheasti miettiä synnytystä etukäteen, viime peleissä lääkärit päättävät miten asioissa edetään, toki yhdessä potilaan kanssa.

Siirryn varmaankin pikkuhiljaa sivummaksi palstailusta. Kiitos arvokkasta tuestanne ihan jokaiselle tässä matkan varrella. Jotenkin oon niin herkillä, vuosien paineet purkautuvat yhdistyen valtavaan kiitollisuuden lapsesta. Varmasti hormooneilla on osuutensa olotilaan. Kaikkea hyvää teille jokaiselle jatkoon, loppuraskauteen ja erityisesti synnytykseen. Se on jotain ainutkertaista oli tapa mikä hyvänsä.

Fanni
 
Viimeksi muokattu:
Fanni ihana kuulla että tyttö on kotona ja synnytys onnellisesti takana. :) voin vain kuvitella mikä tunneryöppy odottaa kun niin pitkään toivotun vauvan saa vihdoin syliin.

Weeru sielläkin ollaan jo noin pitkällä! Mahtavaa että raskaus sujuu hyvin. Unettomuus vaivaa täälläkin, onneksi ei tarvitse enää sinnitellä töissä. Niinhän sitä väitetään että näin keho valmistautuu yövalvomisiin.

(.) Ultrassa käyty ja kaikki oli hienosti, paitsi painoarvio oli hieman liian pieni, nyt paino 2500 g. Uusi ultra 2 vk kuluttua. Koetan kovasti olla huolestumatta, kun lääkäri vakuutti ettei ole syytä. Mutta kyllähän sitä väkisinkin käy pohtimaan. Toisaalta ollaan nyt seurannassa ja hyvässä hoidossa.

Aniraz_ 36+0
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: fanni_
aniraz onnittelut mammaloman alkamisesta :) vanhat kerholaiset kyselivät kuulumisiasi ja piu_pau lähetti lämpimiä terkkuja pojan odotteluun :) hänellä nyt 4kk poika. Jos haluat tulla jakamaan vauva-arkea meidän fb-ryhmään (salattu ryhmä) niin pistä viestiä! Muutoin malttia mahan ja vauvan kasvatteluun; mitä pidemmälle jaksat ja vauva kasvaa sitä helpompi on sitten vauvan synnyttyä kertoo oma kokemus vaikka meinasin olla kahden kanssa aika loppu silloin lopussa ;)

iitukin on jo tooosi pitkällä, ihanaa :)

muille kanssa hyviä vointeja vaikken nimimerkkiä enää niin muostakaan/ tunne :)

-johkunen ja 2 kävelemään opettelevaa 10kk veijaria
 
Onnittelut Fannille! Tuli samalla itselle mieleen, missähän sitä sitten palstailisi kun vauva syntyy?? En ole fb:ssa ja varmaan kaipaa saman ikäisten vauvojen vanhempien kuulumisia ja kokemuksia, ja ehkä eritoten hoitoalkuisten koska siihen liittyy niin paljon.
Bessonnitsa ihanaa kun 12 viikkoa jo ylittynyt, ultrauutisia odotellen!
Weeru, kiva että jaksat edes välillä laittaa kuulumisia, tietenkin kiinnostaa kovin nuo kaksosraskaudet ja miten sulla typyjen kanssa odotus sujuu! Niin odotan kans mammalomaa...!
Onkohan mullakin jo jotain hormonaalista yöharjoittelua..monena yönä olen herännyt 4 aikaan enkä ole saanut sitten enää nukuttua. Rankkaa kun 6 herätys töihin useimmiten. Vauveli on aika aktiivinen liikkumaan etenkin alkuyöstä. Päivisin se tuntuu eniten nukkuvan. Keskiviikkona olisi neuvolalääkäri.
25+1
 
  • Tykkää
Reactions: fanni_
Johkunen kiitos ja kiva kuulla kerholaisista! Harmi kun kaksplus meni sulkemaan kerhot. Laitoin sulle vielä yv:tä. Voi kun aikaa kuluu nopsaan, pojat jo 10 kk! Huh, varmasti riittää vauhtia ja ohjelmaa pysytellä perässä! :)

Iitu78 mäkin kaipaisin kuulumisten vaihtopaikkaa vauva-arkea ajatellen, ehkä voisi perustaa uuden ketjun synnyttäneille?
 
Lämpimät onnittelut Fannille vauvasta! Ja Bessonitsalle 12 viikon rajan ylittymisestä. Lisäsin myös itseni ja Bessonitsan odottavien listalle.



Odottajat:


Hailaiva (?) kaksoset, la?
Tia-tuu (?) 1.lapsi, la 28.9.2015
Aniraz_ (33) 1.lapsi, la 5.10.2015
Lempiviola (34) 2.lapsi, la 12.10.2015
Armiina (30) 1. ja 2.lapsi, la 26.10.2015
Weeru (31) 1. ja 2.lapsi, la 11.11.2015
Iitu (36) 2. lapsi, la 20.12.2015
Tytsy75 (39) 1.lapsi, la 31.12.2015
Saiga (?) 1.lapsi, la 7.1.2016
La Bambina, 1. lapsi, la 1.3.2016
Bessonitsa, 1. ja 2. lapsi, la ?

Syntyneet:

Sussuanna, poika, 18.2.2015
Paulanna(40+), 4. ja 5.lapsi, tyttö+poika, 11.3.2015
Persika, tyttö, 7.5.2015
Carolyn, poika, 18.6.2015
Burma (39), poika, 4.7.2015
Fanni, tyttö 9/2015

****************************************
 
Tällä viikolla oltiin nt-ultrassa ja molemmat mussukat voivat hyvin, kaikki varpaat ja sormet oli ja kovasti liikkuivatkin:) mikä helpotus! Monta päivää olen ihan onneni kukkuloilla nyt ultran jälkeen ollut, töissäkin oon jaksanut kaiken maailman motkotuksia ja kotkotuksia paremmin tämän ansiosta :)

La Bambina, kiitos kun lisäsit listalle! Ai niin, LA on 18.3.

Ihanaa viikonloppua kaikille! otetaan rennosti ja nautitaan auringosta(y)
 

Yhteistyössä