Luovutettujen munasolujen/alkioiden avulla raskautuneet

paulanna hyvältä kuulostaa tilanne babyillä.
Ikävä noi muut asiat, toivottavasti voisit paremmin pian.

Täällä asiat mallillaan, tänään oli NT ultra jossa siis kaikki hienosti. Näin ymmärsin. Kovasti, liikkuvainen kaveri oli ei paljoo tarvinnut suostutella esiintymään. Tekis niin mieli kertoo vanhemmille jouluna mut mies hiukka jarruttelee... Katotaan ny pystynkö oleen hiljaa.;)

Burma 12+3
 
Onnea burma hyvistä nt-ultra kuulumisista :). Ja kiva että paulannallakin kaikki ultrassa kunnossa.

Jokohan tauku on pikkusensa saanut? Eikä sussuannallakaan ole enään pitkä aika.. Mites hailaivan kuulumiset?

Aika tuntuu menevän nyt vauhdilla ja puoliväli häämöttää, vointi edelleen varsin hyvä, vaatearsenaali pienenee pienenemistään, mutta vielä en ole kaupoille lähtenyt :D. 4d ultraan en ole saanut aikaiseksi mennä, ehkä sitten julkisen uän jälkeen, joka on ennen joulua.

Mukavaa viikonloppua!

P 19+4
 
yhtäkkiä tuntuu että kaikilla jo vähintään puoliväli häämöttelee :) . Taukusta ei tosiaan ole kuulunut toviin, ehkä on jo pikkuisen sylkkyyn. MÄ jo kerkisin häntä tyttärestä onnitellakin :p .
Tosi kivaa kun tänne plussanneisiin pääsee muitakin onnellisia.
Toivottavasti Paulanna voit jo paremmin ja se kummallinen tajunnanmenetys oli vaan yksittäinen häiriö? Mulla hb korjaantui yli 120 viikolla 24 ja sen kyllä olostakin huomaa, huomattavasti vähemmän hengästyttää.
Mä jatkan tiuhaa sokruseurantaa, edelleen ruokavaliosta huolimatta arvoissa huomautettavaa. Nyt seuraava etappi 5.1, jolloin on uä sekä sokeriasioista äitipoliaika, silloin viikkoja 32+. Jos mun sokerit ei pysy rajoissa ennen tammikuuta, soitan polille ja sitten aloitetaan insuliini. Saa nähdä sovitaanko silloin jo synnytyspäiväkin vai seurarailevatko sitten vielä uudelleen. Itse toivon synnytystä viikolle 8, viikkoja silloin kasassa 38+. Edellinen lapsi syntyi tosin 37+5, pitää toivoa ettei sitten lähde syntymään ennen sovittua päivää, inhotttavaa jos j outuu menemään tukka putkella leikkuriin. Ja meillä on matkaakin sairaalaan.
 
Mitäs hailaivalle kuuluu ?

Kiitos kysymästä, kyllä täällä jo paremmin poksutellaan eteenpäin, mutta väsymys on valtava ja tulee ihan yxkax. Ei jaksa mihinkään kauppoihin lähteä ja kyläilytkin jääneet minimiin. Kätilö sanoikin petjantaina polilla, että nyt se koettelemus vasat alkaa kaksosraskaudessa. Ei paljon lohduttanut oloa. Mutta olen silti positiivisella mielellä ja keskityn lepäämiseen ja itseeni, se hyvä pointti, että ei ole pieniä lapsia hoidettavana vaan voin keskittyä itseeni ja pyytää lapsia ja miestä auttamaan, vaikka tosiasia on, että tekisin mieluummin itse, ei ole helppoa pyytää apua.

Toivottavasti sussuannan sokeriarvot tasaantuu vähitellen, joulu on haastavaa aikaa...
Persika sullakin kohta rakenneultra :heart:
burmallakin jo nt-ultra käytynä :heart: Pitkään olette malttanut olla kertomatta raskaudesta.

T. Paulanna ja pavut 24+4
 
Vihdoinkin pääsin koneelle ja kertomaan viime aikaisista tapahtumista :)

Meille syntyi sitten poika viime keskiviikkona. Mentiin poli käynnille ja oltiin jo viikoissa 41+2 ja siis tietysti oltiin jo menetetty hermomme ja mies joka on yleensä aika hyvät hermot omaava alkoi olla ihan hiilenä. Mies halusi lähteä poli käynnille mukaan ja olin ihan varma että alkaa vaatimaan käynnistystä.

Lääkäriksi sattui onneksi kokenut todella mukavan oloinen nainen, joka oli jo kun tultiin vastaanotolle niin voi sanoa tehnyt päätöksen käynnistämisestä. Yllätys oli sitten se, että supistelut oli tehneet tehtävänsä eli olin jo 4cm auki mikä tietysti sitten auttoi asiaa paljon. Niin lähdettiin saliin ja kalvot puhkaistiin ja siitä alle 4h niin poika oli sylissä. Joo, sattui ja oli aika kamalaa joo, mutta olen jo unohtanut sen. Epiduraali ei meinaan tällä kertaa toiminut odotetulla tavalla ja vaikka sitä lisättiin niin ei auttanut, joten ainoa mikä auttoi oli ilokaasu...sillä sitten mentiin. Poika oli 4100 ja 52cm. Ultra muuten antoi silloin aamulla polilla arvioiduksi 4060 joten luottamus ultran painoarvioita kohtaan ainakin minulla kasvoi (tosin en tiedä enää mihin sitä tietoa tarvitsen :))

Perjantaina kotiuduttiin ja poika on siis aivan käsittämättömän ihana, kaunis, suloinen, hellyyttävä ihminen. Siis ihana meidän poika ja on vielä kivasti meidän näköinenkin (ainakin vielä). Tuntui heti täysin omalta vauvalta ja en oikein enää edes muista miten hän alkunsa sai. Se asia menetti täysin merkityksensä kun sain hänet syliini.

Nyt sitten en muuta tee kuin imetä, imetä ja imetä. Täysin hänen ehdoillaan menee päivät ja ei haittaa yhtään...kaikki on aivan ihanaa.

Isosisko ottanut ihanasti pikkuveljen ja vielä isompi sisko on aivan rakastunut :)
Koira vaan riehuu ja luulee saaneensa uuden vinkulelun...se hieman harmittaa :(

Sieltä te muut tulette perässä ja osa jo todella pitkällä. Masua tuli ainakin minulle hieman ikävä. Varsinkin kun jäljellä on MASU isolla ämmällä, mutta vauva ihan muualla. Kiva, jos se jää tuollaiseksi, että ihan kun olisin viikolla 20 menossa:)

Ihanaa odotusta kaikille ja käyn kurkkaamassa ja ehkä joskus kommentoimassa jotakin jos on keskustelua aiheesta josta kuvittelen muka jotain tietäväni :) Haluan tietenkin tietää mitä merkkiä te kaikki pyöräytätte ulos:)

Tauku ja ihana pieni ihminen 4vrk
 
Tauku hurjasti onnea pienestä pojasta :flower:
Nyt sitten vaan nauttimaan vauva-arjesta =)

Muillekin hyviä raskauspäiviä ja jaksamista kovasti! Palkinto on sitten paras vaikka vähän vaivoja onkin =)

ON: Meillä arki rullaa ihan kivasti kahden kuukauden ikäisen pojan kanssa. Kiirettä on mutta kyllä tästä selvitään koko ajan paremmin ja paremmin :) Tulevana vloppuna on ristiäiset, kunhan nimet saadaan päätettyä ensin ;)
 
"Hailaiva"
Ihanalta kuulostaa Taukun vauvaelämä :) Mukava lukea pitkästä aikaa muidenkin kuulumisia.

Mutta paulannan huhuiluun vastatakseni, niin ihan hyvää tänne kuuluu. Sukupuoli on nyt selvillä ja pojathan sieltä on tulossa. Samaa tahtia ovat edelleen kasvaneet. Nyt siis rv 15+6 ja eilen tunsin erikoisen tuntemuksen mahassa, minkä tajusin olevan harjoitussupistus. En tiedä onko asiasta syytä huolestua.

Paulanna, hienoa että saat levätä. Kysyinkin aiemmin työtilanteestasi. Mikäpä sen hienompi ajoitus kuin saada raskauden aikana mahdollisuus ottaa rennosti myös töiden osalta. Itselläni itseasiassa vähän sama homma.

Burma on kyllä malttanut pitkään olla kertomatta. Itse en ikimaailmassa pystyisi olemaan joulun yli kertomatta perheelle. Muistan, kun erityisesti kaikki nämä menneet joulut on olleet hankalia, kun on aina toivonut, että ehkä jo ensi jouluna olen raskaana ja saan vaikkapa kertoa hyvät uutiset perheellekin (harvoin muulloin tavataan koko porukalla). Nyt se joulu vihdoin on, mutta perhe tosin jo tietää :) Voipi olla että jäät kiinni viimeistään jouluherkkujen kohdalla, kun osan ehkä joutuu jättämään välistä ;) Kerro sitten kuinka kävi.

johkunen, kiva kuulla sinunkin kuulumisia. Käyhän ihmeessä välillä täällä, kun ehdit. Mielellään kuulisi välillä pieniä otteita siitä millaista se elämä kahden pienen kanssa on :)
 
Hailaivalle onnea poikalupauksista :heart: Poika taisi olla Sussuannallekin luvassa :heart: ja Tauku sai just pojan ja Johkunen tuplapojat :heart: Rudylle tyttö :heart:
Persikalla ja Burmalla vielä jänskättävänä sukupuoli.
Mulle luvassa molemmat, jos kaikki hyvin menee.

).( Pää kuvattiin ja sieltä normaali löydös, mistä olen kiitollinen ! Pyörtymiselle ei selitystä, joten ajokielto on sen kuukauden tapahtuneesta:( Kurjaa, kun pitää aina pyytää jotakin kuskiksi, kun itse tottunut hoitamaan asiat.
Vatsassa on iltaisin melkoinen meno, mikä näkyy hyvin ulospäinkin. Nyt tunnen kumpi liikkuu milloinkin ja mihin suuntaan. Nahka on niin pinkeä, että ihmetyttää miten antaa vielä periksi muutaman kuukauden. Rasvausta olen tehostanut.
Ei liitoskipuja eikä juuri suppareitakaan :)
Virtsan proteiini pysynyt negana tai +/- ja verenpaineet ok. Päivittäin näitä seuraan. Eilen pelästyin, kun peiliin katsoin, olin kyllä niin kalpea, että ei se Hb vielä kovin hyvä ole. Puuskutus on kuitenkin jo vähentynyt.

Ensi viikolla jo joulu, nopsaan on aika mennyt :) Sitten mennäänkin vauhdilla uuteen vuoteen ja kohti kevättä.

Persikalle onnea rakenneultraan :)

T. Paulanna ja pavut 25+0
 
Mun oli laskettava tuolta toisesta ketjusta, että onko poikia syntynyt enemmän kuin tyttöjä, mutta olikin toisinpäin, ei paljoa eroa. Ja kaikkihan ei ole täällä ketjuissa, jotka luovutetuilla tai alkioadoptiolla raskautuu. Jotenkin vain mulla oli tunne, että poikia tulee enemmän.
Siis huomaattex ettei mulla muutakaan tekemistä, kuin ajan tappaminen :)
Sain eilen suomen lääkäriltä viestiä ja toivoi babyjen pysyvän mahassa kuukauden, mielellään kax. Sitähän itsekin toivon ja siksi siis nyt rauhallisesti mennään, päivä kerrallaan.
 
Viimeksi muokattu:
Ilokseni tulen tänne mukaan. Toivon tietysti elävää lasta tästä raskaudesta, mutta pelko kova sillä edellinen raskaus 2 km eka lopettanut vkolla5 kasvun ja toinen vuosi perässä pois vko 7 +. Kännyllä tällähetkellä joten luen enemmän kuin kirjoitan. Onnea tuoreille äideille!
 
Oivikki; ihanaa, mahtavaa, onnea!! Olikos tämä sulla eka siirto km jälkeen? Meillähän oli samoihin aikoihin km:t, mut mä jatkoin heti seuraavasta kierrosta. Voi kun nyt molemmilla menis kaikki loppuun asti hyvin, ja tietysti muillakin :). Koska sulla on uä?

Paulanna: olipas kiva lukea hyvät kuvantamisuutiset :)

Itsellä eilen rakenne uä:ssä kaikki kunnossa, osa mitoista (en muista mikä), vastas vähän pienempää (-1vko), mutta lääkäri sanoi tämän olevan normaalia? Miten teillä muilla?

Ihanaa joulunaikaa kaikille! Ensi viikolla alkaa loma, jee :)

P 20+4
 
Onnea Oivikki :heart: ja tervetuloa joukkoon !!
Yksikö nyt siirrettiin ? Hyviä blastoja kyllä ovat, kun kaikki tarraa kiinni :) Nyt peukut ja varpaat pystyyn, että kaikki menee hyvin, sitä me kaikki Sinulle varmasti toivotaan ! Pitkä tie sinullakin tämän kakkosen kanssa, ollaan jo pitkään palstoilla kirjoiteltu molemmat. Sait kyllä ihan parhaan joululahjan.

Persikalle onnittelut hyvistä rakenneultra kuulumisista ! Taitaa olla hyvin yleisiä noi viikon heitot mitoissa, kun riippuu niin miten saavat mitat otettua. Mulla oli muistaakseni toinen pari pv isompi ja toinen pari pv pienempi. Näkyikös sukupuolta ? Ei oo pakko kertoa...mut uteliaana kyselen :)

Onko kellään vinkkejä mistä saisin tammikuun juhlaan mekon ??? Googlettanut olen ja yhden jo tilasinkin, mutta ei miellytä. En viitsisi ihan satasia tuhlata, kun kohta ei tätä vatsaa enää ole.

Hyvää viikonloppua kaikille ja tänä vuonna minäkin taas pitkästä aikaa oikein odotan joulua :xmas:

Paulanna ja pavut 25+3
 
Viimeksi muokattu:
taukulle onnea pienestä pojasta!:heart:

Hailaiva kyllä nää seitsemän vuoden ikävät uutiset on valitettavasti opettanut pitämään suun supussa, kun ei mikään aiempi hoito tuottanut kun surua.
Eräänä Jouluna istuin pöydässä kuuntelemassa ilouutisia mua hoitaneelta lapsettomuuslääkäriltä joka itsekin sii ollut hoidoissa ja kaksosia silloin kertoi odottavansa. Itse kun juuri ennen joulua oli saanut taas negatiivisen. Ei ollut kyllä juuri silloin hoitanut mua. Siinä sitten istuin poski verellä etten olis ruvennut itkemään...

Onneksi en syö graavilohta enkä mitään kiellettyjä juustoja muutenkaan ja oon niin superronkeli ruuan suhteen et en usko ruuan takia jääväni kiinni. Kalan hankinta jäi mulle juuri siksi kun oon tälläinen!:LOL:

Mut tietysti tekisi mieli kertoa, olisihan se niin ihanaa...

Kiva kuulla myös Johkusellakin on mennyt mukavasti poikien kanssa, onnea tuleviin ristiäisiin!

Persika ihanaa että sulla rakenneultrassa vain hyviä uutisia. Se kai mullakin seuraavaksi edessä.

Kerro mullekin Paulanna jos jostain löydät, oon itsekin yrittänyt mekkoa etsiä ja huonolla menestyksellä...:kieh:

Burma 13+1
 
Kävin täällä lukemassa teidän odotus kuulumisia ja ihania vauvauutisiakin oli! Huhtikuussa on meillä PAS ja toivon tänne pääseväni pysyvämmin kuin viimeksi.
Paulanna miten muuten sun vanhemmat lapset (poikia taisivat olla?) ottivat raskausuutisen ja vielä tuplat? Sulla on ihanan pitkällä jo, sekin tuo turvaa että tietää että ne voi jo selviytyä jos keskosina syntyisivät.
Toivottelen tänne kaikille ihanaa joulua!
 
Persikka kyllä eka siirto kesän km jälkeen. Kiitos onnen toivotuksista. Ihanaa, että rakenne uä kaikki hyvin. Tietysti tuollaista miettii jos jotain on -1 mutta jos jotain olisi seurattavaa niin ne varmastii sanoisi siitä. Jos oikein mietityttää niin soita ja kysy mitä tää oikein tarkoittikaan?
Paulanna joo pitkään ollaan täällä jo oltu. Toivotaan et nyt tämä minullekin se onnistunut kerta. Oletko h&m tai vero modan tarjontaa katsonut mekoissa? H&m on niin edullinen et kannattaa seurata tiiviisti mitä tulee kun me menee heti.
 
Viimeksi muokattu:
Jouluruoat mietityttää. Syön aina paljon mätiä. Onkohan se kielletty? Sehän ei ole pakattu vaguumiin vaan pakastettu. Missään nimessä en halua kertoa vielä.
Iitu toivottavasti seuraava siirto onnistuu parhaalla mahdollisella tavalla.
 
Mätiä minäkin yksi pv mietin ja päätin kyllä etten syö, ensi vuonna sitten.
Iitu kyseli miten minun isommat lapset on suhtautunut raskaus uutiseen: kaikki ihan mukavasti, vanhin ei kauheesti ole asiasta kommentoinut ( asuu jo omillaan ) ja hän voisi jo itsekin olla isä, mutta ei kyllä vielä halua. Ehkä innokkain on nuorin, joka opettaa tuplat kuulemma luistelemaan ja pelaamaan lätkää. Keskimmäinen on kyllä muutoin lapsirakkain ja ollut mm. koulun Tetissä päiväkodissa ja tykännyt siitä. Meillä ei ihan lähipiirissä vauvoja eikä ihan pieniä lapsia, että uusi tilanne kaikille :)

Ymmärrän hyvin Burma , että et välttämättä vielä halua raskaudesta kertoa, vaikka ns. hyvillä viikoilla jo oletkin. Jos keskenmenoja on ollut, se pelko kulkee mukana. Ei ole kauaa, kun minullakin oli vielä vaihe, että pelkäsin joka wc-reissulla vuotoa. Sille ei vain voi mitään. Doppler antaa kyllä tukea vaikeina hetkinä ja muutoinkin. Rauhoitti kummasti mieltä kun sydänääniä kuunteli. Myin sen eteenpäin kun liikkeet alkoi hyvin tuntumaan, nyt tulee niitä välilä kuullosteltua :heart: Vasta ihan lähiaikoina olen alkanut erottamaan kumpi liikkuu ja mikähän kohta ( peppu, jalka, käsi ), en tosin aina ole varma siitä, mutta välillä peppu pyörähtää ihan niin et ulospäinkin näkyy :)

Noista mekoista vielä: olen kyllä googletellut h&m:ää ja muitakin ja nyt en ole mitään löytänyt. Mihinkään kauppoihin en jaksa lähteä sovittelemaan, joten täytyy jatkaa hakua. Tosin kysyin ujdeltä kaverilta löytyiskö jotain venyvää, hänellä kun kaapit pullollaan ihania vaatteita. Menen sinne penkomaan huomenna :)

Täällä on vielä joulusiivot tekemättä, lapset lupas kyllä auttaa :) Piparit pitäis paistaa tänään tai huomenna, on se tuoksu niin ihana. Kuusta ei laiteta, ollaan paljon kyläilemässä. Tulevina vuosina sitten taas kuusikin varmasti latetaan, kun talossa taas pientä väkeä :xmas:

Oivikki tulehan kertomaan sitten milloin menet ultraan. Nauti täysillä raskaudesta :heart: Minkäs ikäinen sinun tyttösi on ?

Mites sussuannan sokruarvot ? Itse menen rasitukseen 29 pv.

Mua vähän mietityttää, kun paino ei nouse ja aika pitkällä tässä jo ollaan, tullut vain 6 kg ja jopa tippunut, kun jossain vaiheessa oli +8 kg. Täytyy ottaa asia esille neuvolassa, ei olla tähän mennessä puututtu äitiyspolilla eikä neuvolassa. Pakkosyömisellä mennään ja oienillä annoksilla, mutta syön kyllä tarpeeksi nyt kun sitä ihan seuraan.

T. Paulanna ja pavut 25+4
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: Burma
Uä tilattu 7.1.15. Tänään on nivusissa tuntunut kipuilua, toivottavasti harmitonta.

Paulanna jospa löytyis laina mekko, olisi helppo ratkaisu. Eiköhän ne siihen painoon puuttuis, jos siinnä on jotain häikkää.
 
Poks, tänään 30+0 :) Ihanaa luettavaa Taukun vauvaelämä, tuntuu edelleen uskomattomalta, että itsekin pääsisi semmoista vielä kokemaan <3
Kiva lukea, että Hailaivan raskaus etenee hyvin. KOntrolleja taitaa olla tiuhaan?
Miksi Paulanna sulle puhuttiin, että jos tuplat vielä kuukauden pysyvät sisällä? Liittyikö se siihen sun pyörtmiseen vai?
Ja Burma on kyllä hyvin saanut ihanat uutiset salattua, ei enää tosin kauaa pysy salaisuutena :)
Mä olen nyt olllu kolmisen viikkoa sairauslomalla, lähinnä syön ja mittailen sokereita. Ja kamppailen suklaanhimoa vastaan.. Painoa ei ole tullut nyt lisää sen jälkeen kun aloitin dieetin ja sokerit ovat pysyneet onneksi aisoissa. Jotenkin vaan aika tömäkälle tuo masukki tuntuu, 5.1 on synnytyksen suunnitelukäynti+ radi kontrolli äitipolilla, silloin tehdään sitten varmaan jo painoarviotakin.
Ihana jouluinen tunnelma tuli kun maahan satoi puhdasta lunta, koululaiset jäi lomille ja nyt kun lasten pakolliset koulunlopettajaishäröilyt saatiin vietettyä voidaan rauhoittua kotiin. Uutena vuonna mennä kylpylään pariksi päiväksi porukalla, olis kiva käydä jossain hoidossakin. Ainakin jalat on aika tohjona ja kaipaisi hemmottelua
 
Kyselit sussuanna miksi lääkäri sanoi, että hyvä jos tuplat pysyisi kuukauden mielellään kax vielä vatsassa...No, tämä on kyllä riskiraskaus ikäni, kaksosuuden, verenpaineen ja uuden miehen myötä (!) siis tämä viimeinen pointti oli kyllä ylläri mulle, kun jo kesällä lääkäri sanoi, että uusi mies ( siis eri kuin edell. raskauksissa) lisää raskausmyrkytyksen vaaraa ! Ja sitä mun kohdalla nyt tarkkaillaan ettei pääsisi tulemaan ainenkaan kovin aikaisin. Siksi kotona mittailen paineita ja stixaan virtsaa päivittäin. Riski on tietty myös tuo pyörtyminen, mille ei selitystä ( toivotaan, että oli vain ohimenevä ja matalista paineista johtuva ).

Hyvää ja Rauhallista Joulunaikaa meille kaikille odottajille :xmas:
Toivottavasti meillä kaikilla on omat nyyttimme ensi jouluna :)

T. Paulanna ja pavut 25+6, huomenna poksuu 26+0, jee
 
Viimeksi muokattu:
Sussuanna hyvä, että on dietti tehonnut.

Paulanna oli kyllä minullekin uusi tieto tuo, että uusi mies nostaa raskausmyrkytyksen riskiä :O. Toivottavasti sinulla mene hyvin jatkossakin.

Aivan mahtavaa oli tänään kirkkaan tähtitaivaan alla lumisen maiseman keskellä kävellä töihin. (kävelen vain osan matkaa) oli niin kaunista ja hiljaista. Ihanaa.
 
Hyvää joulun aikaa.
Tyttö flunssassa niin ei voida mennä ulos. Onneksi ei kuitenkaan ainakaan vielä kuumetta. Itsellä ei ole ollenkaan raskaus oireita. Aikaisemmin on jo tässä vaiheessa selvät, huolestuttaa. Tuntuu pitkälle odottaa 7.1 asti uä:tä.
 

Yhteistyössä