Maaliskuiset 2019❤

@Valopallona mun on pitänyt sulle jo pari päivää vastata, jotenkin sun kirjoitus niin osui muhun. Olen itekin aina tiennyt että haluan lapsia ja se on ollut avioliittoa suurempi haave. Toki on ihanaa kun perhe-elämä sujuu ja saadaan nyt olla kaikki yhdessä, mutta esikoisen saadessa alkunsa tilanne oli toinen. Minä tiesin että haluan lapsen, oli miestä tai ei, ja mies tiesi kuinka paljon lasta toivoin, muttei ollut itse vielä valmis sitoutumaan. Niin siinä sitten kävi, että tapahtui hyvin huolella laskelmoitu "vahinko" ja tuolla se nyt isänsä kanssa vetelee sikeitä :LOL:

Olen hoitanut häntä yksin nämä kaksi vuotta oikein mielelläni ja yrittänyt antaa miehen ottaa oma aikansa ja löytää oma paikkansa. Tätä kakkosta ollaan yritetty ihan yhteistuumin ja ajatuksissa pysyä yhdessä, toivottavasti kaikki menee hyvin. Eiköhän meitä löydy vähän joka lähtöön!
 
  • Tykkää
Reactions: mihangelie
Huomenta!

Itsekkin toivon että Fb-ryhmässä olisi vielä tilaa myöhemmälle vaiheelle :D Nyt Cb testi näytti 3+, kaipa se on turhaa nyt niitä tehdä, kun enempäähän se testi ei näytä. Nyt jännäilen neuvolaa ja odotan innollani. Onko joku ottamassa miehen mukaan ensimmäiseen neuvola käyntiin? Kuulemma se olisi hyvä ottaa mukaan, mutta sitten taas jotkut meinaa että olisi turha? Mikäli mieheni saa vapaata töistä, niin sanoin että olis kiva että hänkin pääsis mukaan kuuntelemaan uusia jänniä juttuja :)

Oireita olisi kiva kuulla lisää, nimittäin itselläni on ilmenny:
Ennen plussaa: Rintojen arkuus/turpoaminen, sekä lämmön heittelyt.
Plussan jälkeen: Samat oireet mutta tissit senkun jatkaa turpoamistaan, että jouduin jo ostamaan isommat kaarituettomat liivit... päänsärkyä sillon tällöin, menkkamaiset jomotukset sillon tällön (enemmän illalla maatessa) ja nyt parina viimeisenä aamuna kauhea olo.. Oksennus ei tule, mutta ei ole ollut kaukana :D myös ruoka ei maistu kunnolla.. joskus taas liiankin hyvin :D Sopivasti alkaa kesäloma, niin töissä ei tarvitse selitellä.

5+2 :)
 
  • Tykkää
Reactions: aavalvar
@Jankesof kyselit tuleeko mies mukaa ekaan neuvolaan. Nii meil tulee ku sielä täytetään ne miljoona paperilappusta ja on ultraus. En tiä tuleekö myöhemmin ihan neuvolaan mut noihin ultra juttuihin yms. tulee. Hänen päätös:)


Oireista. Mul ei ennen plussaa ollu muutaku rusehtavaa vuotoa dpo 8 alkaen, loppu joskus plussan jälkeen, menkkamaista jonotusta ja jatkuu edelleen. Plussan jälkeen pikkuhiljaa tullu pahoinvointia:sick: nälkä, väsy, yöllä toki ei saa nukutuks, kylmä/kuuma
 
  • Tykkää
Reactions: Jankesof
@Jankesof kyselit tuleeko mies mukaa ekaan neuvolaan. Nii meil tulee ku sielä täytetään ne miljoona paperilappusta ja on ultraus. En tiä tuleekö myöhemmin ihan neuvolaan mut noihin ultra juttuihin yms. tulee. Hänen päätös:)


Oireista. Mul ei ennen plussaa ollu muutaku rusehtavaa vuotoa dpo 8 alkaen, loppu joskus plussan jälkeen, menkkamaista jonotusta ja jatkuu edelleen. Plussan jälkeen pikkuhiljaa tullu pahoinvointia:sick: nälkä, väsy, yöllä toki ei saa nukutuks, kylmä/kuuma

Minulla ei ultrata, kun vasta 12vk. Käytkö yksityisellä neuvolassa, missä saa varhaisultran? Joo ultriin itse pakotan mieheni ainakin tulemaan :D
 
Haha, oireista puheen ollen täällä jatkuu ihan jäätävä nälkä! Just tilattiin ruokaa kotiinkuljetuksella kun on niin hirvee nälkä ja heikotus ettei jaksa lähteä kauppaan ja laittaa sen päälle vielä sitä ruokaa :ROFLMAO: toki en tiedä mikä miehen tekosyy oli, mutta ehkä sekin tarvii välillä breikkiä mun passaamisesta :D ennakointi on avainsana, itellä ainakin iskee hirveen huono olo ja päänsärky jos verensokeri laskee yhtään :confused:

Muita oireita on ainakin rintojen turvotus ja nännien arkuus sekä ajoittainen huimaus. Hampaita harjatessa (tai no oikeestaan kieltä) tuli kerran oksu, sen jälkeen oon osannu olla varovaisempi. Hajuherkkyyttä on jonkin verran. Yhtä asiaa oon ihmetellyt kun kahdessa edellisessä menkkamaista alavatsan juilintaa on ollut enemmän, mut nyt tuntuu olevan enemmän kipua alaselässä. Oon miettinyt josko istukka oliskin kohdun takaseinässä tällä kertaa, esikoisen kohdalla se oli edessä. Nivusia välillä myös vihkoon ja erinäisiä repäisykipuja on ollut.

6 + 1
 
Kopsattu ylempää:
Mulle voi laittaa yksityisviestillä tiedot millä löytää facesta, pyydän kaveriksi ja liitän ryhmään. Poistan kavereista sen jälkeen(y)
Ryhmä on täysin salainen ulkopuolinen ei näe jäseniä ei julkaisuja eikä löydä haulla ryhmää tai kenenkään henkilön tiedosta. Ainoastaan ryhmän jäsenen näkee ketä kuuluu ryhmään.(y)


@Minnuli90 tervetuloa mukaan:)
 
Meillä oli tänään kontrollikäynti lääkärissä ja nähtiin ruskuaispussi ja pieni 2,6mm alkio siellä :love::love::love:

Eli. Aiempi lääkäri diagnosoinut tuulimunan, vaikka viikot ilmeisesti paljon vähemmän.

Vitsit tätä onnea!!!
Hei. Itse mietin jo sinun aiemmasta päivityksestä että kovin lääkäri on uskaltanut diagnosoida mitäään kun mahdollisuus siihen että viikot ei täsmää on suuri. Toivottavasti seuraavassa ultrassa näkyy pieni syke!!! ❤❤
 
  • Tykkää
Reactions: SiSi90
Paljon onnea @eppishoo!! ❤:love: mahtavia uutisia!!
(Toisaalta hieman pelottavaa miten hätäisesti voi saada tuollaisen tylyn tuomion :eek:)

Tervetuloa kaikki uudet!

Raahasin miehen esikoisen odottamisen aikaan melkein kaikkiin neuvoloihin, olisko ollut yks tai kaks neuvolakertaa kun jäi välistä. Eipä siellä paljon miehelle ollut, mutta mun mielestä herätti hyvin ajatuksia puolin ja toisin. Esimerkiksi mähän olin aivan varma et mun rakas pöpökammoinen mieheni ei esim. halua synnytykseen mukaan ja kuinka väärässä olinkaan :ROFLMAO: neuvolatäti kun kysyi että kuka on mun tukihenkilö niin siitä viereiseltä penkiltä tuli täysin yllätyksenä tomera vastaus "minä!" :ROFLMAO::love:

Mulla on huomenna ar-ultra, jännittäääää :confused: oireita kyllä on, pahoinvointi iskee heti jos ateriaväli pääsee vähänkään pidemmäksi. Ultraan mies ei tällä kertaa pääse, kun hoitaa esikoista sen ajan, mutta toivottavasti olisi kertoa hyviä uutisia :love:

Huomiseen!
 
  • Tykkää
Reactions: Alia ja Lilja<3
Huomenia taas!

Vähän kokemusta rikkaampana tänään. Ajattelin jakaa sen teille ettette säiky yhtä paljon kun minä.. Kuksittii mieheni kanssa eilen ja sen lopetettua menin veskiin iha normi puhdistus hommeleita tekemään, kunnes huomasin että sperman mukana oli tullut hieman verta..
Nohh tottakai säikähdin .. Sen jälkeen tuli kipua ala vatsaan ja kesti jonkin aikaa. Päivystyksessä käyty, otettu veri sekä virtsa kokeet. Kaikki oli hyvin ja raskaushormooniakin on todella paljon, joten ei kohdunulkopuolista raskautta ole / tuulimunaa.. Nyt on kuitenkin lähete ultraan varmuuden vuoksi JOS kipu pahentuu. HUH ... että tää alku raskaus stressaa.. Eli niukka verenvuoto normaalia seksin jälkeen (y)
 
  • Tykkää
Reactions: Lilja<3
@eppishoo meinasin jo laittaa surunvalittelut, mutta sitten näinkin ilouutiset, onnea! ;)

@Tehomamma muistaakseni kyselit tuolla aiemmin muiden työtilanteista. Meillä ollaan molemmat töissä, onneksi toimistotöissä, tosin mulla vähän vaihtelevammat ajat kuin puolisolla. Töissä niin pitkään kuin vain pystyy olemaan ja äitiysloma jää minimiin. Ja harmikseni Keski-Euroopassa on lyhyemmät äitiysloma-ajat kuin Suomessa. :(

Miten teillä muilla on oireita? Mä oon ollut kohta viikon niin huonovointinen että hyvä kun vessaan pääsee, oksennellut ja hädin tuskin saanut syötyä. Aikasempi viikko oli vain huonovointisuutta, jonka kanssa pystyi vielä elämään.

Rv. 6+2
 

Yhteistyössä