Maaliskuun muruset 2016 <3 *heinäkuussa*

Voih, pahoittelut menetyksen kohdanneille! :(

Rv 5+1 ja ruskeaa vuotoa. Vähän. Pelottaa. Eikä nuo luultavasti ihan asiaan kuuluvat jomotukset yhtään kevennä mieltä. :( Oireina ei juuri muuta kuin jäätävä iltaturvotus ja välillä vähäistä huonoa oloa.
 
Missä vaiheessa te aattelitte alkaa kertomaan vauva uutisia? Me koitetaan olla lähelle ultraa luultavasti hiljaa mutta töissä mun pitää kertoo heti..:confused:
Ihanaa merikki että sä löydät tosta pahoinvoinnista hyviä puolia (y)
ja toivottavasti (ja luultavasti) toi on asiaan kuuluvaa pinjamaarialla.
 
Uskomatonta, että pääsen mukaan kirjoittelemaan tänne ja vielä maaliskuun murusiin. Onkin toinen kerta; edellisestä kerrasta vaan on useampi vuosi :ROFLMAO:
Plussasin eilen :love:Laskureiden mukaan la 29.3.

Suuret pahoittelut keskenmenon kokeneille ja voimia :cry:

tsilinut / 33 / 3.lapsi / LKS
 
Kai sitä uskaltaa tänne tulla kans :) Olenkin jo viikonloppuna lueskellut teijän juttuja ja eilen tosissaan sain plussan testiin vähän meni suunnitelmat uusiksi mutta eiköhän tämä tästä. Eli nelonen olisi tänne tulossa :O Nuorin on 1v ja vanhin 6v.. Yksi keskenmeno oli kakkosen ja kolmosen välissä. Kauheesti en viitsi avata asioita tähän ettei kukaan tunnista mua :D listaan voi lisätä

Sydänx3 /28 / 4.lapsi/...

en saa tota tummennettua!!!!

Eli vielä ollaan asiasta ihan hiljaa. Kahdelle kaverille olen kertonut mutta nyt ollaan ihan hissukseen ultraan asti. Isovanhempien mielipiteet jos asiaan tiedän niin siksi ei kamalan kiire heille kertoa! ;)
Voisin sinne faceen kyllä kans liittyä :)
 
Moikka.

Mä ilmottaudun mukaan..taas...
Katsotaan miten käy.
Täällä takana siis liuta lapsettomuushoitoja joista 08/14 ku,01/15 kkm ja 03/15km.Lopetettiin hoidot tuohon viimeseen km:n.
Takana PCO,jonka takia en ovuloi,nyt kuitenkin kesäkuussa tuli ovis ja ihmetellen myös heinäkuussa ja kierto pysähty 24 päivään.
Ilmeisesti siis tuo pitkälle mennyt raskaus(kkm 11+6) laittoi kropan toimimaan.
Nyt siis mennään ihan alussa, ja paljoa ei taustan takia uskalla toivoa. Eli se menee hyvin jos menee.
Alkuraskauden ultranhan mä saan taustojen takia kunnalliselta, mutta en aio sitä käyttää, vaan menen meidän lapsettomuushoitojen lääkärin luokse.Luotan häneen 110%, joten siinä syy :)

Laskettuaika siis olis 30.3 (tiedossa kuitenkin sektio, joten tulee syntymään aiemmin)

Läiti/32/2.lapsi/LS
 
Moi! Mä voisin kans liittyä seuraan. Laskurin mukaan laskettu aika tulis maaliskuun loppupuolelle. Neuvolaan yritin just soitella aikaa, mut eipä tuolla kukaan joutanu koko tunnin soittoajan aikana vastaamaan. Äh, just kun sain tsempattua itteni et nyt soitan niin eihän siellä kukaan vastaa...no huomenna uudestaan.

Ei tunnu vielä hirveesti siltä et ois raskaana, esikoinen on kyseessä niin kaikki on uutta ja jännää :) Mun laskujen mukaan nyt ois kai rv5 menossa, jos nyt osasin laskee. Menkkamaista juilintaa ollu välillä ja hieman etovaa oloa, tissitkin tuntuu siltä et saattaa räjähtää hetkenä minä hyvänsä. Kokoajan noita oireita ei kuitenkaan oo ja sillon tuntuu ihankun ei oiskaan raskaana. Eilen tosin tuli tosi huono olo kun olin menossa prismalle. Yökötti ihan kamalasti, mutten laatannu ja kädetkin rupes tärisee. Olin aatellu et meen prisman heseen syömään, mut en pystyny kun oksetti pelkkä ajatuskin jostain rasvasesta hampurilaisesta :sick: Onneks prisman pihalla oli mansikanmyyjä, ostin siltä rasiallisen ja huitasin naamariin autossa niin olo vähän parani :ROFLMAO: Pystyin ajamaan kotiin ja teinkin ruokaostokset pienemmässä kaupassa:D
 
Pah, tein eilen varmistukseksi digitestin, joka näytti "vaan" raskaana 2-3. Eka testi näytti kp 28 raskaana 1-2, ja tiedän ettei ovulaatio ole voinut olla kp 15 myöhemmin... Joten, nyt on hirveän epävarma olo, kun tänään on rv 6+0 joten pitäisi näyttää jo 3+. Tein kyllä testin illalla, varmaan suht laimeasta pissasta... Hmph, ei olisi pitänyt koko testiä tehdä.
 
Mymmeli_Myy: meillä on sitten luultavasti juuri samoihin aikoihin laskettu aika! Itsellä menossa rv 5+0 ja laskureiden mukaan la olisi 21.3. Täällä myöskin eilen oli menkkaisia kipuja ja nippaili vatsaa. Turvotus jatkuu ja nyt tämä väsymys on tullut tuplasti pahemmaksi! Tissit on kuin ilmapallot ja todella kipeät :D Hieman etovaa oloa alkanut olla, varsinkin iltaisin. Saanko kysyä missä päin asustelet? Katselin, että olet saman ikäinen kuin minä ja myöskin ensimmäistä odotellaan!
 
Ultrassa näkyi tänään yksi vauva ja sillä sykkivä sydän :love:. Vähän oli neuvolan laskuja isompi, kuten oletinkin, joten tällä hetkellä mentäisiin tilanteessa 7+4. Huh huojennusta! Tästä ilosta maksoin muuten Terveystalolla Kela-korvauksen jälkeen 167 euroa.

Kävin muuten ostamassa manteleita ja aamupala pysyi tänään sisällä vaikka sen syömiseen menikin yli tunti (olen siis lomalla, niin kuin voi päätellä ;)...). En tiedä, johtuiko noista manteleista vai oliko puhtaasti psykosomaattista. Eilen oloon auttoi se, kun raahasin koko päivän mukanani vesipulloa ja join siitä vähän väliä. Olo on huono aina lounaaseen asti, illalla yleensä parempi.

Torstaina mulla on rintojen ultra löytämäni pahkuran takia. Jos ja KUN siinä ei ole mitään, niin sitten aion vaan nauttia raskaudesta ilman jatkuvaa huolta! Ehkä sen jälkeen kerron myös siskolle ja katsotaan viikonloppuna, joudunko kuitenkin kertomaan vielä muutamille ystäville, kun lähdetään viettämään tyttöjen viikonloppua...
 
Mymmeli_Myy: meillä on sitten luultavasti juuri samoihin aikoihin laskettu aika! Itsellä menossa rv 5+0 ja laskureiden mukaan la olisi 21.3. Täällä myöskin eilen oli menkkaisia kipuja ja nippaili vatsaa. Turvotus jatkuu ja nyt tämä väsymys on tullut tuplasti pahemmaksi! Tissit on kuin ilmapallot ja todella kipeät :D Hieman etovaa oloa alkanut olla, varsinkin iltaisin. Saanko kysyä missä päin asustelet? Katselin, että olet saman ikäinen kuin minä ja myöskin ensimmäistä odotellaan!

Kiva kun täältä löyty heti samassa tilanteessa olevia :D Kuopion suunnalla asustellaan. Entäs itse? Joko oot neuvolaan aikaa varannu? Itteeni ärsyttää kun en saanu ketään kiinni. Ois ollu kiva saada jo aika hyvissäajoin varattua niin tietäs missä mennään. Varsinkin kun viimesessä kierrossa vuoti kahteen otteeseen niin en nyt oo varma et kummasta mun pitäis laskee noi rv:t :D No eiköhän se sit ultrassa viimestään selviä. Mietin et en haluis töissä esimiehelle kertoo ennenkun oon neuvolassa käyny ja omin silmin nähny :p Mut voihan se olla et joudun aiemmin paljastamaan, jos kovin rupee pahoinvointia olemaan. Varsinkin kun teen paljon aikasta aamuvuoroo. Muutenkin vähän mietityttää kun työ sisältää paljon nostelua et kauankohan sitä pystyy noita samoja työtehtäviä tekemään ennenkun siirtävät kevyempiin hommiin..
 
Kiva kun täältä löyty heti samassa tilanteessa olevia :D Kuopion suunnalla asustellaan. Entäs itse? Joko oot neuvolaan aikaa varannu? Itteeni ärsyttää kun en saanu ketään kiinni. Ois ollu kiva saada jo aika hyvissäajoin varattua niin tietäs missä mennään. Varsinkin kun viimesessä kierrossa vuoti kahteen otteeseen niin en nyt oo varma et kummasta mun pitäis laskee noi rv:t :D No eiköhän se sit ultrassa viimestään selviä. Mietin et en haluis töissä esimiehelle kertoo ennenkun oon neuvolassa käyny ja omin silmin nähny :p Mut voihan se olla et joudun aiemmin paljastamaan, jos kovin rupee pahoinvointia olemaan. Varsinkin kun teen paljon aikasta aamuvuoroo. Muutenkin vähän mietityttää kun työ sisältää paljon nostelua et kauankohan sitä pystyy noita samoja työtehtäviä tekemään ennenkun siirtävät kevyempiin hommiin..
Varasin neuvolan heti seuraavana päivänä kun plussasin :D eli viime viikon torstaina soittelin neuvolaan. Haluaisin kanssa varmuuden neuvolantädiltä, että millä viikolla mennään. Mun menkat on ollut tosi epäsäännölliset joten ihmettelen kyllä suuresti, että olen oikein osannut oviksen laskea. Mutta tässä sitä nyt porskutellaan eteenpäin :D Mä kerroin esimiehelle eilen koska pitää saada yksi työvuoro vaihdettua ultran takia. Itse teen kanssa sellaisia hommia, että joutuu välillä nostelemaan painavia laatikoita yms. Mä asustan Tampereella :)
 
Voi ei pikkupossu :love: Osanottoni menetyksesi johdosta :cry:

Tänään mennyt oireet jälleen kerran ylös alas. Aamulla on ok olo, iltaa myöden pahenee.. Närästys ja oksetus illasta on pahinta :sick:. Tänään kävin päivystyksessä pissatulehdus oireitteni kanssa ja sainkin antibiotit (y).

Memmmy ja Katkarapu 7+6 :ROFLMAO:
 
Yaya: Laitapa vaikka alustavasti näin: Mymmeli_myy/24/1.lapsi/LA 20.3/ KYS. Mä ilmotan jos antaa eri ajan neuvolasta :) Enkä osannu kännyllä laittaa tota punaseks :|

Maalismamma2016: Saitko miten pitkän ajan päähän neuvola-ajan? Kyllähän se kummasti konkretisoituu tää raskaana oleminen sit kun näkee et siellä ihan oikeesti joku on :D Ylihuomenna oltas ekan kerran esimiehen kaa samassa työvuorossa kun se on ollu lomalla. Jokohan sitä uskaltais paljastaa :D
 
Mymmeli_Myy: Eli viime viikon torstaina soitin sinne ja eka neuvola on ensi viikolla 30.7. Eli hyvin nopeasti! Soitin heti aamusta jo sinne ja varattua oli. Jätin kuitenkin vastaajaan viestin ja sieltä soitti täti takaisin :) Varhaisultran varaan sitten kun neuvola on käyty. Tänään kyllä varmistin jo terveystalosta, että onko hyvin vapaita elokuulle. Tämä on niin jännittävää aikaa, ei millään jaksaisi odottaa neuvolaa ja sitä ultraa!
 
Täällä uusi odottaja ilmoittautuu.
Viikon odoteltiin kuukautisia ja eka testi näytti negaa, toinen antoi haamun ja sitten vasta tajusin katsoa niiden parasta ennen päiväystä (ensimmäisestä lapsesta jääneitä) ja nehän olivat jo vuosi sitten vanhentuneita. Tänään sitten haettiin apteekista uusia ja se näytti heti plussaa. :)
Laskureiden mukaan LA pitäis olla noin 21.3., mutta saa nähdä mikä se neuvolan mukaan on... Pitäis sinne varmaan tällä viikolla soitella.

Oireita on jo rintojen arkuutta ja huonoa oloa oli eilen koko päivän (viime raskauden selvisin oksentamatta, toivottavasti tämänkin) ja väsymys oli aivan järjetön eilen. Ja hajuherkkyyttä on selvästi tullut.

Facebookkiin en halua vielä liittyä vaan sitten joskus myöhemmin kun asia on varmempi. Olin jokunen vuosi sitten kanssa maaliskuun ryhmässä odottamassa esikoistani ja silloin oli kiva kun se ryhmä laitettiin pystyyn vasta synnytysten jälkeen niin pysyi tämä ryhmä elossa, mutta nyt toki mennään näin. :) Mutta kiva, että täälläkin on juttelijoita!

Nuska83 / 32 / 2.lapsi / TAYS
 
Moi uusille ja onnea :)

Pikkupossulle halit!

Kerrottu on äitille ja siskolle, ekan ultran jälkeen kerrotaan anopille ja miehen siskolle :) ja sit myöhemmin vasta muille jos sana ei oo ehtiny viel kiertää :D

Mä tein ovistestin ku tuntuu etten usko millään, vahva oli viiva, ei siis epäilystäkään :)

Fb ryhmä ymmärtääkseni on kun joku kyseli. Mä ajattelin liittyä ultran jälkeen :)

Täällä pestään urakalla pyykkiä ja aletaan pakkaileen, lähetään reissunpäälle, no meneepä aika joutusammin ku ultraa odottelee :) Mieski pääsee onneks sinne ultraan mukaan kun viel lomilla on. On kyl aina sumplittu edellisetki ultrat niin et mies mukana, neuvoloissa se ei jaksa käydä :D

Pitääkös jo ekas neuvolas jättää virtsanäyte?

Kyyneltenhymy 5+2 (?)
 
Jee viikko 8 alkaa ja kaksi kolmasosaa ekasta kolmanneksesta takana! Josko jo kuukauden päästä pahoinvointi hellittäisi ja toivottavasti muutenkin oltaisiin varmemmilla vesillä.

Oon oksentanut nyt kahtena aamuna vessassa heti kun oon päässy töihin. Saapa nähdä oksennanko perjantaina neuvolassa. Ja ens viikolla lomareissulla...

Me ollaan kerrottu anopille ja eilen kerroin yhdelle ystävälle ja hänen kaverilleen olosuhteiden pakosta. Perjantaina kerron siskolle ja lauantaina omille vanhemmilleni. Myös parille parhaalle kaverille aion myös kertoa kunhan näen heitä. Muille en ole ajatellut kertoa ennen np ultran ja veriseulan tuloksia. Ellei nyt sitten tule joku pakottava tilanne. Pomolle ajattelin kertoa joskus seulontojen jälkeen toisella kolmanneksella, että en ole käytettävissä pitkiin raskaisiin ulkomaan työmatkoihin ja että voi alkaa miettiä sijaistajaa, että hän ehtii perehtyä hommiin ennen kuin jään pois. Muut töissä huomatkoon jos huomaavat mahan kasvusta.
 
hipmama / 23v / 1.lapsi / TAYS / LA 26.3. :love:

Liityn mieluusti keskusteluun, mukava vaihtaa ajatuksia kun aiotaan miehen kanssa pitää vielä vähän aikaa tämä salassa ;) Kauaa ei malta, mutta jos edes ensimmäiset 12viikkoa niin sen jälkeen on vähän varmempaa! Kaikki on kyllä niin uutta, jännää ja ihanaa! Mulla edellisessä kierrossa mahdollinen keskenmeno, ei kyllä täyttä varmuutta siitä kun en testannut silloin. Mutta oireiden perusteella saattoi hyvin olla. Nyt en pysy nahoissani kun kuukautiset jäi väliin ja plussasin kaks kertaa :) Mun kroppa ollut aina herkkä reagoimaan, näköjään nytkin, kun iltaisin oon semmoinen plussapallo että oksat pois! Vessassa ravaan ihan jatkuvasti ja väsymys on kova. Kirjoittelen myöhemmin lisää, nyt ollaan reissun päällä. Liittyisin mieluusti faceryhmään jos semmoinen on?

hipmama 4+4 :p
 

Yhteistyössä