~ Maaliskuun Mussukat 2010 ~ viimeisiä vauvoja vielä odotellaan ~

Oih, kun on jännää! Onnea kaikille vauvautuneille ja erityisesti Triplat-74 perheelle voimia!

Itsellä on vähän epätodellinen olo. Jotenkin en nyt pysy asioiden perässä. Onko nyt jo tosiaan meidän kuukausi? Olenko minä kohta jossain synnytyslaitoksella? Tavarat on viimein hankittuna ja se auttoi asioiden tajuamisessa vähän, mutta on se tajutonta että kohta meilläkin on lapsi. Miehelle olen sitten purkanut ärtymystäni epätodellisesta olosta en tosin ole sitä tajunnut kertoa, muuten vaan kiukuttelen mistä sattuu ja mies on ihan ymmällään. =) Loppuisi silläkin jo työt, kun ärsyttää kun miehen mieli on liikaa työasioissa.

Toivottavasti olen siellä laitoksella jollain tavalla asioiden tasalla, kun synnyttämisessä on mietityttänyt juuri se, että ei tilanne olisi omassa hallinassa, vaan jotkut muut ihmiset jyräisivät eikä minua kuunneltaisi.

Taas on viimeisetkin äitiys vaatteet on jäänyt pieniksi ja jotain trikoohameita vaan kaupasta löysin. Minulle ei alavatsan kohdalta mene minkään kokoiset äitiyshousut enää, vaikka en nyt mitenkään hirveän iso ole, vatsa vaan on sellaisen mallinen.

Minulla ei ole ollut supistuksia ainakaan niin että olisin ne supistuksiksi tajunnut. Muutenkin olo ok. Mitä nyt liitoskipuja ja turvotusta vähän. Öisin on kova jano ja vessahätä monta kertaa. Meillä suvussa ei ole ollut monella naisella supistuksia ennen synnytystä, niin että yllättäin saattaa sitten alkaa minunkin. Nyt tuntuu siltä että en ehdi kyllästyä odottamiseen, mutta voihan tässä toisinkin käydä. Kolme viikkoa laskettuun aikaan! Onko tottakaan?

Talvimama ja vaavi 37+3

 
Onnea vauvansa jo saaneille!!! etenkin triplalle, kovasti tsemppiä pikkuisille :heart:
itsellä 39+0, ei merkkiäkään että olisi syntymässä tää pikku-ukkeli. toiv. ei mee yhtä pitkäksi kuin veljensä, joka odotutti 13vrk la:n jälkeen..

poppeli 39+0
 
Onnea mysti, salva-78 ja triplat-74! Pienille kolmosille voimia kasvamiseen!

Neuvolassa tuli taas käytyä ja vihdoinkin oli sitä mieltä, että nyt olis jo kiinnittynyt. Eihän tuo nyt mitään tarkota, että olis syntymässä, mutta ainakin asiat etenee synnytystä kohti. Tiistaina sitten taas sinne ja sitten katotaan millon pitäs Jorvista varata aikaa yliaikakontrolliin. Varmaan jo olin aika epätoivosen ja kärsivän olonen kun sano, että katotaan jos sinne jo keskiviikkona vois soittaa. Pitää siis tiistaiks kerätä kaikki kivut ja epätoivon olot, että heltyisivät ja sais mahd. pian sitä aikaa.

Kävin sitte neuvolan jälkeen Itäkeskuksessa vyörymässä (uskokaa pois siltä tällä hetkellä liikkuminen tuntuu) ja siellä yhessä kenkäkaupassa. Ja ei siis oo mitään kovin helppoa kokeilla kenkiä tällä hetkellä, mutta päätin sitten yhtiä kenkiä kokeilla ja myyjä siinä sitten tulee viereen ja sanoo että nää onkin tosi kivat ja helppo laittaa jalkaan kun ovat tuollaset tarralliset tennarit. Samaan aikaan minä sitten yritän jotenkin saada kenkiä jalkaan hirvee hiki päällä, naama punasena ähkien ja jotenkin vaan pitäs saada kengät kiskottua jalkaan. Eipä paljon muuta voinut ajatella, kun että tosiaan helppo laittaa jalkaan.. Tuska ja ahdistus tän vatsan kanssa.. Ja maha on siis oli edelleen kasvu suunnassa kun on nyt viikossa tullu edelleen sentti lisää ollen nyt siis 37.

minjoh 40+3 (sais jo tulla ulos..)
 
talvimama puhui epätodellisesta olosta. Mullakin iski sellainen kaupasta tullessa... olisko toi 37 vkoa joku rajapyykki sille? Itsellä siis tänään 36+4. Juurihan oli viime viikon perjantai ja nyt on jo taas perjantai!!! Viikot menee NIIN nopeasti. Tässä ollaan oikeasti kohta jokainen tosi toimissa ja nyytti kainalossa.
Tänään aamulla katselin jo masuani haikein mielin. Onko se oikeasti kohta poissa? En tiedä olenko valmis luopumaan tästä odotuksesta vielä vaikka kohtaamista nöösin kanssa kovasti odotankin. Odotusta on kuitenkin enää niin vähän jäljellä, sitten se on ohi. Nythän kaikki kuvitelmat ovat vielä kovin vaaleanpunaisia ennen kuin arki alkaa. Hassuja ajatuksia. Toisaalta voisi lähteä synnyttämään vaikka heti ja toisaalta ei nyt ainakaan vielä!!!

Tampereella on ihana ilma. Aurinko paistaa ja pakkasta on sopivasti. Meillä on tänään luvassa huippu ilta. Sain juuri rakkaani kotiin ja syötiin lounaaksi itsetehdyt täytetyt patongit. Vaihdetaan vaatteet ja suunnataan koko revohkan kanssa kaupungille hummailemaan. Käydään pelaamassa biljardia ja sen semmoista. Sitten tehdään illalla vielä tortilloja ja suklaafondueta. Nam!

Supistelee koko ajan, mutta nyt nautitaan! Meillä on aivan kohta pieni nyytti. Koskahan hän on päättänyt tulla tähän maailmaan? Hui!

Hani-pöö & nöösi
 
Onnea uusille äideille ja pienokaisille, erityisesti triplamammalle :flower: .

Tulin vaan poksautteleen viikot, nyt siis 39+0. Toivottavasti tämä pikkuinen ei enää kovin montaa viikkoa ootattele. Haluais jo niin kovasti nähdä oman mussukan :heart:

Kärsimätön Mimmurainen & pikkuinen ötikkä 39+0 *poks*

 

Onnea ja voimia Triploille :heart:

Meillä oli eka yö aivan mahtava!,tai ei sitä tiiä myöhemmin et kummonen ''mörrikörri'' sielt lopuks tulee.
Mäkin pelästysin koko-arviota sillon neuvollassa ku sanottiin likemmaksi 4,2kg, mut lopuksi kun miettii ni ei se oo mitenkään ylisuuri.,synnytys voi tietty olla rankempi, eikä musta oma poika oo mikään ''paksu''
On se niin ihanaa kun oma vauva pöhisee ja tuhisee nukkuessaan:)

T.Alina ja Poika 3pv
 
Oikein paljon onnea taas kaikille vauvan saaneille!!! :flower:

Perässä tullaan.

Tänään oli neuvola ja sielä oli joku nuori sijainen, ihan mukava kylläkin. Kaikki oli kuitenkin ok. Painokin oli -100g viime viikosta, kaikesta syömisestä huolimatta. :attn: Hb oli tehny huiman nousun 132:sta 147:ään!! Vaikka mun raudan syöminen on ollu viime päivinä vähän mitä sattuu.

Olo on suht ok, mitään suurempia kipuja tai supistuksia ei oo ollu. Koko ajanhan sitä vähän kuulostelee itseään ja odottaa, et millon alkais jotain tapahtua. Tahtoo jo synnyttämään!!! Kuopus on taas alkanu heräämään kerran yössä melki joka yö. Sit mun pitää mennä se nukuttaan uudestaan ja sit mä en saakkaan ite enää unen päästä kiinni. Aikani pyörin ja sit on pakko nousta ylös ja yleensä tuun surffailemaan koneelle. Sit taas saa nukuttua, mut yleensä siihen tulee se parin tunnin valvominen yöllä :/ No ei nyt onneks ihan joka yö.

Tipi75 + masuasukki 38+3
 
Onnea syntyneistä vauvoista ja oli ihana lukea kolmosista, voimia pienokaisille.

Täällä ei mitään ihmeellistä, päivällä kyllä supisteli jo hieman erilailla kuin aiemmin, mutta sekin ilo loppui lyhyeen. Täytyis varmaankin kokeilla sitä lantionpyöritystä, jos vaikka siitä olisi taikaa..

Mustikkainen 38+2
 
Täällä alkaa vissiin tapahtumaan pikkuhiljaa. Kipeitä supistuksia tullu aamuviidestä saakka 5-10 minuutin välein mut ei kestä montaa kymmentä sekuntia kauempaa..Mut tiedän et nää on nyt niitä, kyllä heti muistui mieleen vaikka edellisestä kerrasta on lähes 10 vuotta. Olin suihkussa kauan ja kyllä se auttoi, tarvii mennä takas kun alkaa kipu taas pahenemaan. Mies lähti vielä sählyharkkoihin, kun tulee ni voi olla lähtö lähellä..jänskättää ja hiukan pelottaakin mut eiköhän se tästä :eek:

Mamu78+masuasukki 39+2 :heart: (esikoinen syntyny myös 39+2)
 
Triplat Onnea kolmesta ihanasta nyytistä ja voimia sinne...hetki ja päivä kerrallaan elettävä...toivotaan kaikki että jokainen pieni jaksasi voimistua!!

:heart: :heart: :heart:

Pikainen merkkaus tälle lauantaille...
Olo on ihan ok...vaikka eilen tuli käytyä rakenusmessuilla...ja istuttua autossa muutaman sataa kiloometriä.
Tänää jos siivois vähän ja laittas ruokaa ja kävis ehkä ulkonaki...ja saunos...Mä niin tykkään saunoa!!Ihanaa!!

Kaikille hyviä vointeja...ja supistuksia niitä kaipaaville.Mä pysyn ihan kasassa varmasti tonne laskettuun aikaan asti!!Nou hätää... :D "eemeli on sitten vaan iso...toivotaan että selvitään synnytyksestä hienosti!!Eikä tarviis leikkuuseen rueta... :snotty:

Daizz ja "eemeli" joka kasvaa liikaa...36+5
 
Heips kaikille!
Onnea kaikille vauvautuneille! ja triplat-74 voimia oikein paljon teidän koko perheelle! Kyllä kyynel tuli silmään kun luin syntymästä ja vauvoista. Vauvoille erityisen paljon voimia!

Viimeisimmässä neuvolassa oli paino pudonnut -1,5kg/vk! Jee, välillä näinkin päin. Ihan turvotuksestahan tuo heilahtelu nyt johtuu. Nyt on sitten n.18kg mittarissa. Muuten ei mitään ihmeitä. Minä olisin niiiiin valmis tästä synnyttämään, mut taitaa vauveli olla päättänyt, että masussa on kivempaa....
Miiru 39+1
 
Painoa 3014 grammaa, pituutta 47 cm :heart: Tyttö päätti ulostautua 38+6 viikolla.

Synnytys meni suhteellisen nopsaan, sairaalaan tultiin 4.00 ja tyttö syntyi 8.39. epiduraalia ei ehditty antaa mutta pärjäsin kohdunkaulanpuudutteella. Loppujen lopuksi suht helpolla taidettiin selvitä :heart:

Lisää kuulumisia kunhan kotiudutaan sairaalasta!

Tsemppiä kaikille tulevaan koitokseen =)

Miimon ja Hengari-Hertta 2pv
 
Triplat, teidän jokaiselle vauvalle oma voimahali! :hug: :hug: :hug:

Miimon, paljon onnea pikkuisesta :flower:

Tänne ei ihmeempää, mies viikonloppureissussa, joten olen porukoillani yötä, kun ei enää huvita olla yksin. Gallupiakin ajatellen, ei oo tullu raskausarpia, mutta mahan iho on niin pinkeenä, että ei oo tosikaan. Voiko se vielä muka kasvaa??? No meidän vauvan kannalta kasvu olis hyvä, kun kokoarvio viikolla 38+0 oli sen 2,5 kg, itse olen ymmärrettävästi jo aika kypsä...

Hyvää viikonloppua kaikille,
sallamaria84, rv 38+4
 
Onnea Miimon ja prinsessa :flower:

Vatsa alkaa olemaan jo aika kipeä liikkeistä, jotka lähinnä enää sattuvat vauvan koosta johtuen. Mutta hyvä, kun heiluu niin ei tarvi ainakaan sitten kaiken muun lisäks liikkumattomuudesta stressata. Mutta kivempi olis kyllä jos tänne minun viereen tulis pyörimään pois masusta. Jotenkin on taas itkuherkkä olo tai onhan sitä jo ollu useemman päivän, mutta erityisesti tänään jotenkin ahdistaa.

minjoh 40+4
 
Mistä tätä energiaa yhtäkkiä tuli????
En muista koko raskauden aikana että mulla ois tullu himo siivota!!?? :whistle:
Tänään oon heilunu ihan hulluna...kuurannu koko kämpän katosta lattiaan...pessy vessan.Ja tehny pari loodaa makaroonilaatikkoo..ja laittanu "eemelin" kehtoon lakanat ja peiton ojennukseen...ja ja...laittanu pyykkiä...Nyt koti kiiltää..ja o joka kolostaan puhas.Kaikki listanpäälliset ja kaikki näkyvissä pölyn alta. :whistle:
Eikä mua satu mihinkään!!!!MIHIN mun jomotukset ja kivut o menny???!! :eek: Ihan kun en raskaana oliskaa koskaa ollukkaa!! :eek: Mahaki tuntuu pieneltä..ja olemattomalta... :eek:
mitä mulle tapahtuu??!! :eek: :LOL:
KAUHEETA!! :ashamed: Pitäsköhän mun käydä lääkärissä... :whistle: :LOL:

Olo on kerrassaan mahtava!!Aurinko paistaa ja houkutteleee mua vielä lenkillekki...Ei tää oo totta!!Mite tää voi olla mahollista??

Onko kellää muulla tämmöstä oiretta/olotilaa?? :LOL:

Mä oon ollu tosi väsynyt ja kipee melkei koko raskauden..ja nyt yks kaks..mä laitan tuulemaan ja koko kämppä on niiiiiiiin puhas niiiin puhas!! :D

Tai no olihan mulla sillo yhes vaihees semmonen tarmotus...et maalattiin tää tupa ja yks huone tuossa yks kaks...se tapahtu joulukuun alussa.Sen jälkeen oon just ja just heiluttanu imuria...ja tosi harvoi moppia..ja neki tehny tosi väkisin!!!!

Nyt mä mileissäni hinkannu nii et hiki lentää...MIKÄ MUA VAIVAA?? :LOL:

Ja kohta tuo niin ihana ulkosauna(tosin se on meijän ainut sauna;) ) lämpenemään ja sit tää mama kipuaa lauteille ja ottaa kunnon löylyt...mä oon ihan hulluna ollu aina saunomiseen...varsinki ku kysees on puusauna. :) Mut tekis mieli käydä pikkasen köpöttelemässä tuolla auringonpaisteessa...Uskallankoha mä...jos mä pimahan siihe lenkkeilyynki nii et jään jonnekki tonne korpimehtää jumii koiran kanssa...enkä haluu tulla pois iha vaa lenkkeilyn ilon takia... :LOL: Patsi oishan tääl lämmin sauna houkutteena... :LOL:

He he...Oikeesti!!Hämärää!! :whistle: :whistle: :whistle:

Juu m poistun tuusailemaan...jotain.Jos lähtisin ulos..kun sain tuossa syötyä maksulaatikkoaki.Lähti nälkä. :D

Vointeja mamat!!On tää raskaana olo nii kummallista...ihmeitä täynnä!!Tämäkin ihme tässä raskaudessa nyt sitten koettu ...siivous HIMO!! :LOL:


Tärähtäny Daizz ja "eemeli" joka kasvaa liikaa 36+5
 
daizz voi ulkosauna on ihana:)
Vau mikä tarmonpuuska:)Mullahan se puuska oli silloin tammikuussa kun vaihdoin verhotkin samankuun aikana kolme kertaa kolmeen huoneeseen:)Ja pesin niitä vaatteita ja tilailin kestoja yms.mahdotonta.Mut nyt on ollut hyvin hiljaista ja hyvä et tein ne asiat silloin koska enään ei vois vähempää kiinnostaa.Paitsi et kakkoselle käyviä kestoja ostin muutaman lisää kun oon siihen tykästynyt ja käytän niitä niin ahkerasti kun pystyn eikä se tunnu yhtään sen työläämmältä kun kerttiksetkaan.Ainoa että yöks laitan kerttiksen koska en oo niin tottunut säätelemään niitä imuja ettei yöllä vois olla mahdollista että lapsi herää kesken yötä märkkän sänkyynsä.
Mut toi on kyllä tosi hienoa että oot ollut vauhdissasi:)Eihän sitä tiedä jos sulla on nyt hyvin helppo ja energinen jakso vähän aikaa ennen synnytystä:)
Siis uskallatsä syödä maksalaatikkoa??Mä nimittäin himossani söin kakkosen laatikon jämät n.100-150g ja tuli kuitenkin vähän huono omatunto et olikohan ihan viisasta kun siinä on sitä A-vitamiinia ja raskasmetallia... mut ei kai yks kerta mitään vahinkoa voi saada aikaan..?

(.)jos tässä hieman kertois samalla vaikka omasta päivästä.Oon nassuttanut karkkia ja lukenut vauva-lehden.Loikoillut sohvalla ja nukuin pienet päikkärit kun mies oli poikien kanssa luistelemassa.Mies on muutenkin nyt ollut hyvin osallistuvainen kaikkeen esim.ollut paljon omaehtoisesti poikien kanssa ja tehnyt kotitöitä paljon normaalia enemmän:)
Tänään meinasin ottaa myös illallakin rautatabletin kun maha ei oo reagoinut mitenkään voimakkaasti niiden aloitukseen ja toivon niin kovasti että hb ehtis hieman nousta ennen synnytystä.
Tänään on tullut sellainen tunne et vauva on himpun verran alempana kuin eilen kun on hiukka helpompi istua ja vauva ei ihan niin kovasti paina noihin luihin niin kun vielä eilen mut mistään varsinaisesta laskeutumisesta ei kyllä voi puhua.

Metsätähti ja onnenjyvä 39+3
 

Yhteistyössä