*~ Maaliskuun mussukat 2013 ~* Joulukuussa

Hei kanssamahailijat,
Tuntuu, etten ole pitkään aikaan ehtinyt kirjoittamaan, vaikka olenkin lueskellut palstaa tiheään. Harmi vaan, etten millään muista, mitä kaikkea/ keitä kaikkia olisin halunnut kommentoida..

Sokerirasitus takana, läpäisin hyvin tuloksin. Olen perso makealle ja varmaan niin karaistunut makean puputtaja, ettei tollaset pikku sokeriliemet vaikuta mun arvoihin :LOL:

Supistelut jatkuu täällä edelleen. Olen palannut töihin, ja nyt päivä kerrallaan arvon omaa työkuntoa, mikä on tosi ärsyttävää. Lääkäri olisi kirjottanut minut sairaslomalle, mutten halua jäädä, koska nautin työnteosta ja koen kuitenkin suurimmalta osalta pystyväni työni hoitamaan. Tuntuu ilman sairaslomailuakin haastavalta saada "kaikki mahdollinen tehdyksi" ennen äitiyslomalle jäämistä - siihen jäljellä enää 2kk.

Rempallaan Työssäolon vastapainona on oma koti tosin melkolailla rempallaan ja joulusiivous jäänee sekin tekemättä/miehen niskoille. Kaikkeen ei vaan riitä omat paukut, varsinkin nyt kun sisukkaasti koitan jaksaa töissä ja kaikki fyysinen saa aikaan väliitömät supparit. Viikonloppuna mies sitten silitti ja laittoi mun pyynnöstä jouluverhot, että tulis edes vähän joulufiilistä.

Uni Onko muita yökukkujia?? Olen kehittänyt itselleni uuden vaivan öisten vessajuoksujen (2-4 x yössä) ja asennonvaihtoäherryksen (2-6 x yössä) rinnalle. Herään lähes joka yö aamuyöllä kolmelta tai neljältä, ja uni katoaa siihen paikkaan! Sitten olenkin siitynyt katselemaan yöchattia ja ostos tv:tä aamuyön tunneiksi.. Illan päiväunien avulla päivistä kyllä' selviää, ja vaiva käykin lähinnä hermoihin. Miksi mä en saa nukuttua, nyt kun vielä voisin?!?

Isyyspakkaus Onkos jolla kulla muulla ajatusta tehdä isyyspakkausta miehelle? Itse tein miehelle isyyspakkauksen, kun odotettiin esikoista. Ajatus oli musta kiva ja pulpahti uudestaan mieleen, kun äitiyspakkaus saapui postissa viime viikolla. Onko ideoita, mitä kaikkea sinne voisi laittaa? Virittelin myös ajatusta tehdä esikoiselle (6v) oman isonsisaren pakkauksen. Ehkä ihan hömpötystä, mutta ajattelin, että tyttökin tulisi huomioduksi ja paketti voisi auttaa suhtautumaan vauvan tuloon ja isonsisaren rooliin. Mitä se sitten sisältäisi, on vielä kysymysmerkki.

Mahakasta viikkoa,
HaaveissaPulla ja Pulla 27+1 (poks)
 
Flunssan kourista kirjoittelen... :snotty: Ekaa kertaa flunssa koko raskausaikana.. Mulla alkaa ristiselkä olemaan tosi kovilla.. : / Mulla on lievä skolioosi yhdessä kohtaa selässä mikä ei muuten vaivaa kuin raskaana ollessa... :( Sone* etkö sä ollut hieroja? Olisko sulla mitään vinkkejä mulle miten saisin tota selkää paremmaksi? : /

Mulla supistellut tänään aika hyvin koko päivän.. Jotenkin supistukset vaan tuntuu enempi ja enempi inhottavammilta :( Painaa meinaan alas tosi inhottavasti ja vihloaa.. :(

Haaveissapulla:
Mulla on uni tosi katkonaista ja vessaan herään usein juurikin tuon noin 4x.. En kyllä uskalla jäädä kukkumaan vaan menen sänkyyn hakemaan unta kun voisi olla hiukan väsy kun kuopus herää aamulla eikä nuku päiväunia :) Isyyspakkaus olisi kiva tosiaan laittaa, mutta en ole miettinyt sen paremmin mitä sinne laittaisi.. :) (?)

Piula: Hyvä, että arvot oli kunnossa :)

( . ):Mainitsinkin jo, että risteselkä on aika rikki.. :( Flunssa vaivaa ja sokerirasitukseen etn päässyt tänään sen takia ettei nosta arvoja turhaan jos ovat koholla. Koko päivän tullut juostua virastoissa ja kaupoissa ja nyt olen ihan rikki poikki.. Nyt makaankin hyvin mielin koko illan sohvalla minkä pystyn.. :) Supistuksia on alkanut tulemaan tosi inhottavasti ja aika usein ja voin sanoa, että ovat jo tavallista kipeimpiä ja ei paljon liikuta silloin kun tulee muuta kuin kumarassa.. Niin ja mulla vauvan liikkeet vähentyneet huomattavasti.. Hikkaa paljon ja liikkeet on jo sellaista möyrimistä, että juurikaan ei potkuja enää..

mam ja risbe 28+3
 
Viimeksi muokattu:
Moikka kaikille.
Ensimmäistä kertaa miekin kirjoittelen tänne ja osan viesteistä jaskoin lukea mutta en ihan kaikkea kun niitä on aika paljon.

Olisin kysellyt minkä verran muilla on ollut neuvolla käyntejä? Itsellä menossa 25+4 ja nyt 4 neuvolakäyntiä takana (viikolla 10 ensimmäinen) ja 2 ultraa. Mitään lääkärikäyntejä ei ole ollut.. Pari kaveria joilla on jo lapsia ovat ihmetelleet miksi niitä on ollut niin vähän mutta en ole osannut sanoa mitään kun en tiedä paljon niitä sitten normaalisti kuuluisi olla.

Minusta tuntuu että muutenkin neuvolan täti on hieman erikoinen välillä. Neuvolassa hän kertoilee omista uniongelmistaan ja viimeksikin tuli sellainen "hups" tapaus kun hän ei ollut muistanut kertoa joka kerran otettavista virtsanäytteistä. Muutenkin tuntuu etten oikein tiedä mistään vaikka yritän kysellä, hänen vadstauksensa ovat aina kovin ympäripyöreitä.

Viimeksi kysyin myös siitä miksi en pysty seistä tai kävellä kuin 20 min ja alavatsaan alkaa sen jälkeen sattua tosi paljon. Epäili että vauva on huonossa asennossa ja käski vain koittaa elää normaalisti. Olen myöskin yrittänyt kysellä mikä on ns. huolestuttavaa milloin pitäisi ottaa yhteyttää jonnekkin, mutta vasatukset ovat vain olleet että ei tässä nyt mitään huolestuttavaa näyttäisi olevan... Ja antaa vain minun ymmärtää että "ylireagoin". Myös mieheni vähän ihmettelee neuvolan tädin käytöstä. Lisäksi neuvolan täti tuntuu olevan enemmän kiinnostunut mitä miesystävälleni kuuluu kuin että mitä minulle kuuluu tai onko minulla kysyttävää. Onko muilla millaisia kokemuksia neuvolasta?
 
Dimma: Mun neukkatäti on kanssa aika nihkeä tapaus ja aika tietämätön ja unohtelee asioita.. : / Ei siinä auta muu kuin luottaa omaan vaistoonsa ja soitella ihan suosiolla naistentautien polille tai synnärille jos tulee kysyttävää ja neuvolasta ei tunnu tarvittavaa apua saavan.

Piti vielä tulla kysymään, että supistaako muita kun rakko on tyhjentynyt? Mulla tosi usein kun olen käynyt vessassa supistaa sen jälkeen. Sen tiedänkin, että voi supistaa jos on kamala vessahätä..
 
Raskausarpia on tullut uusia, mutta niitä olikin jo ennestään esikoisen jäljiltä. Esikoisen vanhat arvet on suht vaaleita, isoimmat vielä vähän punertaa. Olisihan se hienoa jos olis arveton maha, mutta aika sinut mä näiden arpieni kanssa olen :)

Neuvola-aikoja täällä on rv 30 asti kerran kuussa, sen jälkeen kahden viikon välein ja lopulta kerran viikossa. Mulla on nyt takana 2 ultraa, 2 lääkäriaikaa ja 3 tavallista neuvolaa. Seuraava neuvola on 30+ viikolla, ja siitä tosiaan kahden viikon välein. Yksi lääkäri pitäisi vielä olla, mutta mulla se luultavasti korvaantuu ä-polikäynnillä (joka siis mulla sektion takia).

Mulla oli tänään ensimmäinen oikea supistus. Sen verran sattui, että piti puhallella mutta kyllä sen kivun vielä kesti. Harkkasupistuksia onkin sitten useammin.

Mä täällä jo kovasti pähkäilen kotiutumisvaatteita vauvalle. Hieman innokasko? :D

Nallu ja pikkuveli 27+2
 
HaaveissaPulla, täällä kukutaan yöllä myös! Mie oonkin miettinyt, että mahtaako muitakin olla, kun miulla tää yövirkeys on jatkunut varmaan 1,5kk... Illalla nukuttaa kyllä, mutta ei saa unta, ja tunnin päästä on taas täysin virkeä. Poika potkii ja pyörii mahassa öisin niin, ettei pysty nukahtamaan ja yötä myöten supistaa vähän väliä. Oon yrittänyt korjata unirytmiä valvomalla, rentoutumalla ja niin edes päin, mutta ei auta, unta saan vasta joskus aamulla 4-7 tienoilla, kun pienikin rauhoittuu.

Voihan se olla, että tämä niin sanotusti valmistaa vauvan tuloa varten, mutta olisi voinut kyllä myöhemminkin alkaa miu mielestä. :O Viime aikoina oon saanut nukuttua 3-5 tuntia kerrallaan, eli aika pätkissä, mutta kumminkin. Onneks pidän lomia ja ylityövapaita nytten, niin sinänsä tämä rytmi ei haittaa. Vähän vaan meinaa tylsää olla öisin, kun mies ja kissat nukkuu.

Isyyspakkauksesta, mie haluisin ehottomasti miehelle tehdä tuommoisen, ja oon miettinyt päällystäväni kenkälaatikon jotenkin hienosti. Sisällöksi oon miettinyt mm. energiajuomaa aikaisiin aamuihin, muutamaa suklaapatukkaa pikaiseen energian saantiin, jotain muita lempikarkkeja, pehmeän pienen jalkapallon pojan kanssa vierittelyyn (mies on harrastanut itse jalkapalloa nuorempana), mietin myös kumeja ja sitten jotain kaakaomukia isi- tekstillä tms... :) Siinä ainakin jotain sisältöä isyyspakkaukseen, saa vinkkailla muutakin, jos mieleen tulee! Olisikohan tyhmää antaa jouluna muiden lahjojen lisäksi isyyspakkausta, vai olisikohan laatikko kivempi antaa erikseen muuten vain?

dimma, mie oon kans ihmetelly miten harvoin neuvolassa tarttee käydä, ja varsinkin sitä, että ultria on peräti kaksi, nt- ultra ja rakenneultra. Paitsi, jos raskaudessa tulee ilmi jotain erikoista. Tosin viime neuvolakäynnillä ultrattiin jollain aatamin aikuisella laitteella, kun sydänäänet kuullostivat kaukaisilta, mutta poika oli perätilassa sisempänä, selkä tuonne miun selkärankaan päin. Kaikki oli kumminkin ookoo, ja kiva oli nähdä vauvan jalkapohjat ja kaikki.^^ :heart: Tosiaan neuvolassa aika menee muutenkin hyvin tiukille, että kerkeää sen kertaiset asiat käydä läpi, niin harvoin ehtii kysellä pakollisten juttujen jälkeen enää mieltä askarruttavia asioita. Onneksi kumminkin pystyy asioista kysymään muualtakin, ja tarpeen tullen soittaa. :)

Jossain luki, että näillä viikoilla isä voi jo kuulla vauvan sykkeet masun läpi kuuntelemalla, jos asento pikkuisella on siihen hyvä. Mies kuullosteli liikkeitä tuossa pari päivää sitten masun läpi korva kiinni masussa, ja yhtäkkiä tokas, että taitaa pienen sykkeet kuulua kun kuului kuulemma semmonen ripee pulssiääni. :) :heart: Oli pieni kääntynyt sivuttain niin, että selkä oli "etuviistomahaa" vasten. :)

Viude ja Dude 27+5
 
Juu, täällä kanssa ollaan hereillä.. Tosinntukkoisen nenän takia. Turkanen flunssa on nyt pois menossa, mutta vieläkin valvottaa, ärsyttää kun on ihan poikki ja haluaisi vain nukkua.

Piula, kiva kuulla, että on muitakin samassa tilanteessa olleita ja lapsista on tullut ihan täysjärkisiä :) itse pelkään eniten, että pahimmassa tapauksessa lapsi ei osaa mitään kieltä kunnolla..

On muuten kiva idea tuo isyyspakkkaus. Pitääkin laittaa mietintään, kiitos :)

Minusta on ollut mielenkiintoista seurata, että miten Tanskan ja Suomen raskausajan seuranta on jossain asioissa ihan samat, mutta monessa asiassa ihan erilaisia. Täälläkin on neuovolat ja ultrat, mutta Suomessa tuntuu tuo kaikkien käyrien seuraaminen olevan enemmän esillä. Esim, mulla ei ole hajuakaan lapsen painosta, pituudesta, sykkeistä, tai omasta sf-mitasta, hb arvoista (ei oo kertaakaan otettu) yms ja vähän harmittaa, kun tuntuu, että te kaikki olette paremmin selvillä omasta raskaudesta. Täällä koko ajan vain sanotaan, että kaikki on normaalia.. Mutta kun olis utelias :) toinen missä käytäntö tuntuu poikkeavan on myös esim sokerirasitus- täällä saa vastukset samoin tein, mikä on ihan kiva ettei tarvii odottaa. Myöskin 12. viikon ultraa ennen otetaan veriseulat ja kaikki riskiluvut lasketaan ultran yhteydessä. Mutta kaiken kaikkiaan sisaret olette hyvässä huomassa siellä päin!!

No, nyt pitää mennä yrittämään nukkumista uudelleen, pari tuntia vielä herätyskelloon (vitsit, että odotan, että ensin olis joululoma ja sitten piakkoin äitiysloma!! Eipä tarttis tuosta kiellosta välittää..)

Hyvää aamuyötä vaan kaikille!!
 
mam Eipä näihin selkäkipuihin osaa hierojakaa mitään kummepia sanoa :/ Siulla helpottaa varmaan vasta kun kropan painopiste palautuu ja selkä/vatsalihakset vahvistaa selkärangan oikeaa asentoa. Voithan sie kokeilla kauratyynyä ja käydä vaikka hierojalla jos lihakset rentouttamalla sais apua vähän, vaikka se luultavasti juurikin johtuu rangan painopisteen muuttumisesta kun skolioosikin vaivaa. Joku fyssari vois osata neuvoa paremmin jotain vinkkejä :) Selkäkivut helpottaa monilla kun käy selälleen ja nostaa jalat ylös 90 asteen kulmaan, mutta siun mahalla ei varmaan paljon selällään enää olla, ei ainakaan miusta tunnu enää miellyttävältä.. Misssä kohdin siulla on on se skolioosi?

(.) Plääh, on ollu koko viikonlopun normaalia väsyneempi olo ja aika tukalakin, tänä aamuna oli naama ja sormet ihan turvoksissa. Lihakset ja nivelet on myös kipeet, näinköhän TAAS on kilpparit vajiksella.. Meen to tai pe kokeisiin, ei kestä hermo kyllä tätä! |O No pitäs olla kiitollinen että nyt on ollut pari kuukautta hyvä olo... olis vaan voinu miun puolesta jatkuu, voimat menee ja töissä pitäs jaksaa viel.

Sone ja Paavo 27+2
 
Tervetuloa Rena ja Piikunen!

Isyyspakkauksen tein isänpäivälahjaks ihan silleen huumorimielellä. Paketissa oli maastokuvioinen vauvanpuku (mies harrastaa metsästystä), Suomi-tutteja, pyykkipoika nenään (vaipanvaihtoja varten), korvatulpat ja tulitikut (silmiin).

Neuvoloita on nyt ollu kaks tavallista ja sit lääkärineuvola. Ultria on ollut kaks ja myös lääkärineuvolassa katsoi ultralla. Ensi viikolla ois taas neuvola ja sen jälkeen alkaa olla kahen viikon välein. Kivaa :)

Dimma onpa tympeetä että sinulla on tuollanen neuvolatäti, ei hirveesti herätä luottamusta. Itse ainakin sanosin tuohon et jos kävellessä alkaa mahaan koskemaan niin kannattaa hidastaa tai jättää käveleminen ihan lyhyisiin lenkkeihin. Kuulostaa supistukselta tuo. Minulla tulee just sellanen kipee pistos lyhyistäkin kävelymatkoista ja en kyllä uskalla hampaat irvessä jatkaa kävelemistä. Kyllä sitä kroppaa kannattaa kuunnella.

Supistuksia minulla on alkanut nyt olla enemmän, enimmäkseen kivuttomia.

Liikkeet Vauva pitää ihan hirveetä myllerrystä et ainakaan täällä ei oo vielä tietookaan liikkeiden hiljenemisestä. Et kai siellä on vielä tilaa liikkua.

Unet Minä olen nukkunut ihan ihmeen hyvin, kerran yössä herään vessaan mut nukahan suht nopeesti uudelleen. Esikoista odottaessa kyllä muistan et heräsin just sillon klo 3 ja vaikee oli nukahtaa uudelleen. Saa nähdä meneekö loppuraskaudessa siihen. Suonenvetoja ei kans oo ollu öisin toisin kun edellisellä kerralla. Ne oli kyllä ihan järkyttäviä kun yhtäkkiä tuntu niin ku ois isketty puukko pohkeeseen ja kesti tosi kauan ennen kun meni ohi. Tällä kertaa oon kyllä syöny ahkerammin monivitamiinia missä on magnesiumia et johtusko siitä...?

Tässäpä tärkeimmät, flunssakin on jo parempana. Palataan! :wave:

Särö ja Jalo 28+4
 
Viimeksi muokattu:
Moikka täältäkin välillä! Ihanaa ku porukka kirjottaa näin paljon, varsinkin ku on saikulla ja pitää vaan levätä pääosin on kiva käydä lukemassa aina uudet kuulumiset... Aikaahan on... :)

Alapään sheivaaminen:
Mä onistuin viel pari viikkoo sitte ite höylällä siistimään jotenkuten... hiukan piti peilillä tarkistella jälkeä.. ;) Luulen et ens kerralla homma on jo liian vaikeeta... Varmaan saa sit rehottaa... ukko kun ei oo ollu ennenkään auttamassa, enkä kyl oo apua pyytänytkään... Höylän kanssa vaan en luota ku itseeni, ukko saa kuitenkin jonku nivus-valtimon auki nirhattua. :LOL:

Nallu:Mulla ainaski on jo kotiutumisvaatteet vauvalle tiedossa ja pakattuna hoitolaukkuunkin... Joo, oon innokas ja sit se et ite voin joutua milloin vaan osastolle jossa sit voi joutua olemaan vauvan syntymään saakka ni näin saan itselle rauhallisemman fiiliksen ku vauvan vaatteet on valmiina pakattu ja kaappiin pesty ja viikattu eikä kaikki jää sit puhelimen välityksellä neuvottavaksi ukko rukalle joka ei tajua tuon taivaallista näistä asioista... (tai siltä välillä ainaskin tuntuu) :)

Unet on täällä huippuluokkaa! Mä nukahdan nykyään sopivasti siinä klo 23 aikoihin, sit posotan aamu yhdeksään, toki välillä on 2-3 vessareissua ja kääntyyn herään kans ku se on jo niin hankalaa... Mut heti saan aina unen uudelleen. :) Mut muistan kyllä siinä puolvälin tienoilla ku täälläkin valitin siitä ärsyttävästä unirytmistä kun heräsin aina 2-3 aikaan vessaan ja valvoin siitä kuuteen saakka... todella rasittavaa... :/ Esikon kohdalla alkoi sama loppuviikoilla, joten enköhän minäkin pääse kohta taas kuppaajien kerhoon. :) Osaapa sitte vauvan kans valvoa... :LOL:

Neuvola-aikoja on täällä myös eka 1x kk ja sit 2x kk ja ihan lopussa 1 x vk. Lääkärineuvoloita 2 jossa katsotaan myös ultralla ja ultria äippäpolilla 2, jos haluaa np ja rakenneultrat...
Mut mun kohdalla on ultrattu viime aikoina lähes joka viikko ja lääkäri on tutkinu ku joutunu osastolla hyppään vuottojen ja kipujen takia. Riskiraskaushan siis mulla, ku on se etinen istukka niin vaikka ei vaivais niin seuraavat tiheään ihan äippäpolilla oikeen...

( . ) Täällä ei onneksi oo vuotoja näkyny, eli kotona porskutetaan... Uskallan tehä tasan yhen asian kerrallaan ja sit pitää makoilla... Paine alapäähän tulee heti jos liian pitkään seisoo, joka tietty voi pahimmassa tapauksessa laukaista uudet vuodot joten varovainen täytyy olla... Lisäksi vauva myllää niin paljo et oikein hirvittää välillä ku potkii istukkaan päin, sekin kun voi vuodot aloittaa lääkärin mukaan jos oikein monottaa... :( Ihana kun liikkuu mut tympii ku sitäkin pitää vähä pelätä... :( Liitoskivut palanneet vaivoikseni... ainakin niitä ne luultavammin on, viiltelyä ja vihlontaa tuossa ihan alapäässä, häpyluussa...? Onko muilla? Tosi ikävän tuntoista. :( Mut pääasia et kotona ollaan ja kaikki on edelleen hyvin, vauva massussa kasvamassa ja itse perheen kanssa täällä. :heart:

Nopponen 28+3
 
Viimeksi muokattu:
hei, tähän väliin pikakysymys: mulle on tullu täs varmaan eilisen jälkeen kuoppa navan yläpuolelle. onks se normia? näyttää vaan hullulle, ei kyl satu eikä mitään ja kaveri kyllä jytkii pitkin ja poikin tuolla..
 
Neuvolakäynneistä Mulla no ollu 3 neuvolakäyntiä ja 2ultraa. Aika vähältä tuo tuntuu, kun esikoista odottaessa oli paljon useammin. Mutta eiköhän näilläkin pärjää =)
Viimekäynnin tiedot:
23+0
paino 92,6 (kokonaisuudessaan tullu 1,4kg)
verenpaine 94/55 vähän on menny matalaks =/
syke 145
hb 100

Kohdunpohjan korkeutta ei oo katottu kertaakaan..
Hemoglobiini oli laskenu sen verran alas, että rauta-annos tuplataan. Tähän astikkin olen siis syönyt rautaa, mutta ei taida vaan oikein imeytyä tms :(

Seuraava käynti onkin sitten heti joulun jälkeen ultrassa, jossa katotaan tuota kipeää sektioarpea. On nyt ruvennu sattumaan =/ Kerran sitä jo katottiin, ja ainakin kohdunseinämä näytti hyvältä. Ilmeisesti joku hermo ommeltu niin että kiristää siellä. Mutta tarkkaillaan. Neuvolaan seuraavan kerran vasta tammikuun puolessa välissä.

Niin joo, ja sokerirasitus oli eilen. Arvot oli hyvät!! JEEEE!! Mullahan oli viimeksi insuliinihoitoinen rd, joten tällä kertaa helpotus oli erittäin suuri, kun soittivat neuvolasta ettei menny lähellekään rajoja

Santzuu&höpöti 24+6
 
kylläpäs täällä uskalletaan antaa miesten hoitaa alapään siistimisen.:D mie en antais sitä kunniaa ukolleni, jos en ite saa siistittyä sitä nii sit saa rehottaa, synnyttämisen jälkeen voi taas jatkaa. mies varmaan sais vain kauheet haavat sinne.

isyyspakkaus en oo missään raskaudes tehnyt en tee nytkään, ei se kummiskaan arvostais sitä.

nukkumisesta on puhuttu, mulle on kyl suotu todella hyvät unenlahjat, vaik pikkuinenkin pitää myllerryksiä masus nii ei mua häiritse, ainoo mihin heräilen öisin nii on toi 9kk poju joka vielä herättelee...
onko ketään muuta jolle tulee muksujen ikäeroks noin vuos?
hirveesti mietityttää jos toi pojukin heräilee viel öisin kun vauva on syntynyt nii miten ihmeessä tulen jaksaa kahta hoitaa öisin...
niin soonfab4 saa kaksoset, oletko sie jo antanut ajatuksia unettomille öille, jos saan kysyä?=)

tuplarattaat on toinen asia kun mietityttää, meil on tila-auto mut siin on ihan olematon tavaraluukku nii minkäköhänlaiset rattaat sinne edes tulee mahtuu kun noi yksin istuttavat jotka menee ihan pieneen kasaan, vie jo koko tilan melkein...
pitäis päästä johonki liikkeeseen kokeilee millaset sinne sais ängettyä, ja mieluiten haluisin peräkkäin istuttavat...

mam_87 mul on saattanut siinä tilanteessa supistaa kun rakko on tyhjentynyt et on ollut ihan kaamee kusihätä ja siin tilantees on jo supistanut nii on supistus jatkunut...

kotiutumisvaatteet olen vähän jo mietiskellyt, pitäis varmaan hankkia jotkut kivat...

ens ma olis sit lääkärineuvola, tuskinpa mitään muutosta on tapahtunut...

jotenki raskauden alussa tuntui et aika suorastaan juoksee enkä pysy perässä koko raskaudessa mut nyt on alkanut täs keskiraskaudessa aika madella ja tuntuu ettei nää viikot mihinkään mene, haluis alkaa laittaa tytölle valmiiksi jotain, mut ei sitä viitti näin aikasin kumminkaan, vai johtuukohan se siitä kun tulen täällä perästä, suurimmat osat teistä on jo nii pitkällä. onko muilla ollut samanlaisia tunteita?

pepper& typsy 25:heart:
 
Sone*: Mulla on ihan lievä skolioosi kierouma tossa ihan yhdessä kohtaa lapaluiden alapuolella. Joskus muksuna tarkistettu ja sanottu vaan, että ihan hyvä ryhti sulla on.. : / Ja se on tosissaan tosi pieni, mutta raskauksien aikana vaivaa.. :( ja selällään pystyy hiukan olemaan, mutta ei kauan.. lattialla olen maannut välillä, mutta ei tohon selkään oikein mikään auta kuin hetken ja loppuun asti luulen kärsiväni.. Mies hieroo aina välillä kun pyydän.. :)

Santzu:Onnea hyvistä sr tuloksista :)

pepper: Mulla on välillä aikoja kun tuntuu, että aika ei kulu ja sitten taas tuntuu että aika on mennyt tosi nopeasti :)

mam ja risbe 28+4 kolme kymppiä lähenee uhkaavasti ;)
 
Nopponen Kiva kuulla, että en ole ainut joka niitä vaatteita jo on miettinyt. Mulla kyllä toisaalta ei ole riskiä saada vauvaa etukäteen, ja jos tää yhtään esikoiseen tulee niin pysyy vielä hyvän aikaa masussa :) Mutta hyvä se on jo aikaisin miettiä :D

Ajan kulusta Nyt oon huomannut ajan hidastuneen. Välillä aikaa vaan juoksee ohi ja välillä on näitä hitaita kausia.

Nallu ja pikkuveli 27+3
 
HeidiHe Voimia teille surun keskelle! :heart: :hug:

karvoituksesta jep, rehottaa, mahan alle on enää turha yrittää kurkkia :x :ashamed:

Juli Voi teilläkin on ihanaa, että pääsitte muuttaan just ennen joulua, vaikka kova homma varmasti ollukkin, ku teillä on ollu vaikka ja mitä koettavana :hug:

Piula Paranemisia flunssasta! :snotty: Ja kiva kuulla, että sokeriarvot oli ok :)

yökukkumisesta mulla on nyt kaks yötä menny 3-5 h yöunilla, ihana herätä aamulla aikasin töihin |O Toivon todella, että tämä vaihe ei jää päälle, muuten oon kohta kävelevä zombie :stick: Vessassa ei tarvi käydä ollenkaan, mutta muuten vain heräilen.

Mam et tukivyötä oo kokeillu? Meillä ainakin saa omasta terveyskeskuksesta kokeiluun sellasen.

Nallu Mullakin kotiuttamisvaatteet olleet mietinnässä, mutta en pääse siitä ajatuksesta pidemmälle, kun sukupuolesta ei oo tietoa :D Jos tulokas on poika, nii joudun jonkun kaverin tai äitini passittaa vaatekaupoille hakemaan jotain nättiä pojalle :D

santzuu hienoa, että sokeriarvot oli ok :)

ajan kulusta musta tuntuu, että aika oikein kiitää sivillä ohi, perässä ei meinaa pysyä. Toivon oikein, että tää ajan kulku hieman hidastuis :D


Mää en yhtään tiedä miten päin tää masuasukki täällä sijaitsee, onko vielä pt:ssa vai onko kääntyny jotenkin muuten. en oikein tiedä pyöriikö siellä ympyrää, ku liikkeet tuntuu pitkin masua, välillä kyljissä, välillä ylhäällä, välillä alhaalla ja välillä parissakin paikassa yhtäaikaa :O Neuvolakin on vasta heti joulun jälkeen, joten terkan käsikopeloja saan vielä hetken odotella :D

Meillä on tulevana maanantain tytölle jo toinen korvien putkitus kahden kuukauden sisään ja sitte siinä samalla leikataan kitarisat.. Kauhistuttaa se nukuttaminen ja siitä herääminen, mutta onneks nuo pikkuset toipuu nopsaa.

Jospa sitä lähtis kokeilemaan onnea, että tuleeko uni, ku päivällä vedin tunnin päikkärit :)

Alisa & Hippu 28+3
 
Täältä taustalta kirjoittelen :) päivittäin tulee kyllä lueskeltua tätä foorumia mutta jotenkin ei tahdo tuo aika riittää kirjoitteluun.

Tuplarattaat täälläkin mietinnässä, sisaruksille tulossa ikäero 1v7kk. Meillä kun ei oo autoa niin rattaat tulee kovaan käyttöön, ja ostoksiakin pitäis pystyä kuskaan. Ja julkisiin pitäis mahtua ja lumihangessa/sohjossakin pitäis päästä eteenpäin.. koppa varmaan pitää tulokkaalle aluksi laittaa, niin ja erilliset kuomut ois varmaan hyvät. Oon tässä katellu lähinnä Emmaljungia ja Carenoita.. Siis kokemuksia otan mielelläni vastaan =)

Kotiutumisvaatteitakin oon miettinyt, mutta ovat vielä harkinnassa ja hankinnassa :)

Oma vointi on kohtuu hyvä, väsyttää kylläkin paljon, joten mitään aktiivista raskausaikaa ei oo ollu, ainakaan tähän mennessä :LOL:
Hb oli matala, ja nyt on kokeilussa nestemäinen rauta josko se sillä nousis.. tableteista ei ollut apua.

Lonkkasärky kyllä vaivaa öisin, välillä on tosi kivulias olo. Moista en olekkaan aikaisemmin kokenut. Mietinkin tässä että pitäiskö kokeilla ens yöksi ottaa särkylääkettä ennakoivasti, josko siitä ois apua.. onko kukaan kokeillut? Tai miten ootte pärjännyt lonkkasärkyjen kans? Tyyny jalkojen välissä ei oo helpottanut oloa yhtään.

Masuasukki on aktiivinen, on niin ihana nauttia niistä liikkeistä.. ja aika kuluu nopsaan, eli tänään jos oikeen laskin 27+6 =)

Missä vaiheessa ja miten ootte kertonut tulevalle isommalle sisarukselle vauvan tulosta? Tarkotan siis tollasta taaperoikästä.

Tässä taisikin tätä tarinaa jo tulla riittävästi, hyvää päivänjatkoa kaikille!
 
Dimma tervetuloa kanssamme odottamaan. Kurjaa, että olet saanut tuollaisen terkkarin. Hän ei kirjoituksesi perusteella herätä luottamusta :(

Isyyspakkausta mietin esikoisen kohdalla, mutta en ehtinyt sitä tekemään. Tuskin nyt jaksan tehdä.

Santzuu, Piula ja HaaveissaPulla Hienoa kuulla hyviä tuloksia sokerirasituksesta :)

Pääosin nukun yöt hyvin. Heräilen lähinnä kun käännyn. Yöllä käyn harvemmin vessassa, vaikka juon paljon vettä. Minulla on normaalistikin hyvät unenlahjat.

Kotiutumisvaatteita en ole miettinyt vielä. Olen miettinyt sairaalakassin pakkaamista, jos jossakin vaiheessa joudun sairaalaan. Ajatuksen tasolla edelleenkin asia.

Ajankuluminen on vaihdellut suuresti. Alkuraskaus meni nopeasti, mutta vaikeuksien alettua aika lähes mateli. Nyt aika kuluu taas nopeammin.

Raskausarpia ei ensimmäisessä raskaudessa ehtinyt tulla eikä tässä raskaudessa ainakaan vielä. Mun masu on aika pieni, joten ihon ei ole tarvinnut venyä vielä kovin paljon.

Alisalle tsemppiä pikkupotilaan kanssa (kunhan siis pääsee leikkaukseen)!

Liikkeitä tuntuu vähän missä milloinkin. Vauva oli jo pitkään raivotarjonnassa, kunnes käätyi useaksi päiväksi perätilaan. Nyt pikkuinen majailee poikittain. Mun oloni helpottui, kun vauva käätyi raivotarjonnasta pois. Ilmeiseesti sen pää painaa alhaalla, jolloin pystyssä oleminen ei tunnu hyvältä.

(.) Supistukset tuntuvat vähentyvän täällä edelleen. Päivittäin tunnen supistuksia, mutta lähinnä 5-10. Stressi on alkanut helpottaa entisestään, joten supistuksetkin ovat rauhoittuneet. Nyt jopa tuntuu kivalta olla raskaana :)

Minx 27+6
 
Onnea kaikille teille jotka olette päässeet sokerirasituksesta läpi! :)

Tuplarattaita en ainakaan näillä näkymin hanki. Esikoinen on silloin jo 2v7kk eli en usko että olisivat kuitenkaan kovin kovalla käytöllä. Ja meillä kuitenkin auto käytössä. Mut sen näkee sitten et miten se liikkuminen alkaa sujumaan, et tarviiko niitä rattaita.

Patulikki Itse aloin puhua esikoiselle vauvasta ekan ultran jälkeen. Ja ollaan kateltu vauvan kuvia ja lueskeltu sellasta vauvakirjaa. Välillä poika antaa pusuja mahalle kun siitä muistuttaa mutta ei sen kummemmin puhu itse mahavauvasta.

(.) Esikoisen joulujuhla oli eilen ja tippa linssissä sai kirkonpenkissä istua kun toinen pimputti triangelia laulun tahtiin :heart: Uhmaikä on taas nostanu päätään ihan kunnolla (edellinen vaikeempi kausi oli kesällä) ja on saanu melkein joka päivä "painiskella" pojan kanssa. Milloin äkkäytyy ettei halua kävellä johonkin tai ei halua pukea tms. Miten te muut ootte pärjäilly taaperon uhmaraivareiden kanssa? Itse olen huomannu että alkaa olla vähän vaikee mahan kanssa kamppailla kun toinen pistää täysillä vastaan. Alkanu niissä tilanteissa monesti supistamaankin.

Kohta töihin. Tän viikon jälkeen ei ois enää ku yks iltavuoro ennen äitiyslomaa :)

Särö ja Jalo 28+5
 
patulikki: Meillä ei sinänsä ole taaperoikäinen enää tuo 4v.... Noh kuiteskin, alettiin puhua vauvasta ekojen ultrien jälkeen ja näytettiin kuvaa... mut uskon et vaikka on jo 4v. niin tajus vasta sitten et vauva oikeesti on tulossa kun maha alkoi kunnolla näkyä ja pääsi tuntemaan potkuja. :heart: Nyt odotellaankin sit innokkaana jo... Katsotaan milloin se totuus lävähtää sit syntymän jälkeen kasvoille ku vauva ei vaan nukukkaan ja oo kiltti koko ajan. :)

Minx82: Meikällä ollu sairaalakassi jo 2 kertaa ihan käytössäkin kun osastolle jouduin aiemmin silloin, jotenkin turvallisempi mieli ku tietää et äkkilähdön tullessa voi vaan kopata kassin matkaan sen kummemmin miettimättä... Eli mä pakkailin jo varmaan ku vuodelevon uhka kerrottiin rakenneultrassa... Mut enpä ollu liian ajoissa, vaikka silloin tuntukin hätäilyltä. :)

Alisalle tsemppiä tulevan pikku potilaan hoitoon! Minun kummitytöllä on leikattu kitarisat ja se meni niin helposti et ku nukutuksesta heräsi ei ollut yhtään kipeä ja innoissaan vaan jätskiä söi. :) Sen jäkeen ei oikeestaan edes huomannu et on leikkauksessa käynytkään, mitä nyt särkylääkettä pari kertaa sai...

(.) Tänään ollut hyvä aamu. oon niin energinen, pitää vaan koko ajan muistuttaa itseään lepäämään ettei käy huonosti ja ala vuotaan tai tuu kipeäksi, se kun meinaa kostautua jos liikaa innostuu touhuamaan... : / Ylihuomenna sokerirasitus ja piiiiitkästä aikaa tavallinen neuvola-aika omalle terkkarille, aina siirretty kun oon hypännyt osastolla ja tutkittu muualla ni ei oo ollu omassa tk:ssa tarvetta. Nyt vaan peukut pystyyn ettei sokerit nousis liika, mulla ois ihan tarpeeksi näitä vaivoja jo tälle raskautta niin sen RD:n voisin tällä kertaa jättää pois... :) Mut sillepä ei voi ite mitään juurikaan... Ja tietty toivon et perjantaina tällä kertaa oikeesti pääsen sinne neuvolaan saakka ettei tartte taas lähteä äippäpolille kiireellä... Mut eipäs maalata piruja seinille, päivä kerrallaan mennään!

Nopponen 28+4 (onhan se jo jotain, kohta rv 29 täynnä... :) )
 
(.) Ärsyttää! Ostin nuhaiseen oloon tollasta panadol hot jauhetta ja nyt siinä on aspartaamia ja sakkaroosia ja atsoväriaineita ja.. hohhoijaa. Miks täytyy tollasia tunkea kaikkialle? Eikös noi ole vähä kiisteltyjä ja voi aiheuttaa vaikka syöpää.

Miten on hei glögin laita? Kun se sisältää inkivääriä. Ok kunhan ei kilokaupalla vai kuinka?

Omppulimu 28+1
 
omppulimu:Mä ainakin otin tuota panadol hottia alkuraskaudessakin vaikka oli ne herkät viikot just menossa... Apteekista sitä antoivat ku sanoin et oon raskaana... En yhtään edes ajatellu et siinä tosiaan olis jotain vaarallisia ainesosia. Kaikki on kyl ultrassa ollu ainaski hyvin, toivotaan ettei sit piilevänä oo mitään... : / Mut esikon aikaan käytin tuota aspartaami-makeutusainetta melko säännöllisestikin ku oli RD ja laitoin sitä esim. teehen ja joihinkin jälkiruokarahkoihin jne. Ja täysin terve 4-vuotias tuossa hyppii ballerinanpuku päällä nytkin. ;) Itse asiassa oon tässäkin raskaudessa sillointällöin käyttänyt makeutusaineella makeutettuja elintarvikkeita ku oon yrittäny noudattaa sitä RD-ruokavaliota jo vähä niinku painon kurissapidonkin takia ku joudun vaan makaan paljon... Tietenkään makeutusaineet ei varmaan oo mikään paras vaihtoehto mut kohtuu käytöllä en usko et mitään vaaraa aiheuttaa... Ainoastaan se sakariini (muistaakseni) oli vältettävien listalla, oonki pysytelly aspartaamissa sen vuoksi... Mut tosiaan en ihan säännöllisesti kuitenkaan käytä ni en ole peloissani asian suhteen...
 
Viimeksi muokattu:
Tervehdys täältä flunssan kourista! Lapset sairasti viime viikon ja nyt on sitten näköjään vanhempien vuoro..

Glögiä kuluu täälläkin, varsinkin nyt flunssaisena, enkä ollut ajatellutkaan, että siinä voisi olla jotain haitallista. Inkivääriähän on myös piparkakuissa sekä esim. intialaisessa ruuassa, joita olen myös syönyt ihan huoletta. Panadon hottia join kans alkusyksystä edellisessä flunssassa, kun siinä sanottiin, että sopii raskaana oleville. Mulle tuli siitä vaan jotenkin niin ylikierroksilla oleva olo, etten ole sitä tässä flunssassa uskaltanut ottaa.

Tuplarattaat meillä on olemassa, kun on kaksi lasta jo ennestään, ja varmaan tulevat nytkin jokin verran käyttöön, kun ei 2,5v kuitenkaan jaksa paljoa vielä kävellä. Carenan Double Swingit on meillä ja olen ollut niihin ihan tyytyväinen, vaikka eihän ne tietenkään mitkään Emmaljungien veroiset ole (tavalliset yhdistelmävaunut meillä on emmaljungat). Meillä Carenoissa ei ollut ollenkaan koppaa, vaan kantokassi vauvalle, ja toimi minusta ihan hyvin niinkin, vaikka siinä vauva ei olekaan kasvot työntäjään päin. Jos liikkuu paljon bussilla, niin vierekkäin istuttavat tuplat ei oo kaikkein kätevimmät. Eikä Carenan tuplat mahdu meillä toisen auton takakonttiin renkaita irrottamatta.

Meillä kerrottiin lapsille tulevasta vauvasta, kun esikoinen 4v. ihmetteli, että "onpa äitillä aika iso massu". Tämä oli vähän ennen rakenneultraa, ja rakenneultran jälkeen katsottiin sitten yhdessä ultrakuvia, kun saatiin myös pari 4d-kuvaa mukaan. 2-vuotiaallekin on vauvasta puhuttu, mutta hän ei sitä vielä oikein ymmärrä.

Vaatteita tai muita tarvikkeita en ole vielä laittanut valmiiksi ollenkaan. Hankittavaa ei ole paljon, kun aika lailla kaikkea tarpeellista löytyy poikien jäljitä. Jonkin verran olen ostanut pieniä tyttömäisiä vaatteita, kun on aika sinivoittoista meidän vaatevalikoima. Turvakaukalo pitäisi uusia, kun entinen ei mahdu auton takapenkille kahden turvaistuimen kanssa, ja haluan nyt telakallisen, kun vanha on vyökiinnitteinen. Varmaan sitten ensi vuoden puolella tulee hankintoja tehtyä ja tavaroita järjesteltyä, kun on paremmin aikaa. Nyt ei töiden lisäksi jaksa eikä ehdi juuri mitään.

Neuvolassa kävin tosiaan maanantaina, ja eipä siellä mitään ihmeellistä. Painoa oli tullut edelleen maltillisesti, nyt alusta yhteensä 4,5 kiloa. HB oli 124, eli ei edelleenkään tarvetta lisäraudalle. Vauvan sykkeet 154 ja mun verenpaineet 107/67. Sf-mitta otettiin nyt ensimmäistä kertaa ja oli 21cm. Seuraava neuvola onkin sitten tammikuun alussa lääkäri, joka on mulla toinen lääkärikäynti tässä raskaudessa.

Piikunen 24+4
 
kerroin esikoiselle vauvan tulosta jo plussattuani, ekan ultran jälkeen alettiin enempi asiasta puhumaan. Tyttö on nyt vähän reilu 2v. Me ollaan katseltu vauvan ultrakuvia ja vaatteita, lueskeltu vauva-aiheisia kirjoja ja katseltu myös esikoisen vauvakuvia.

Uhmaraivarit ja maha ei ole kyllä hyvä yhdistelmä. Ihan hikisenä ja maha kipeänä saa välillä esikoisen kanssa "kamppailla".

Glögiä mä oon juonut vasta kerran tänä talvena, mutta juon kyllä jatkossakin sillon tällön. Sitä inkivääriä on kuitenkin niin pieni määrä suhteessa muihin aineksiin, että tuskinpa sillon tällön juomisesta haittaa on.

Nallu ja pikkuveli 27+4
 
Iltasta vuan!

dania87 muutokset korjattu listalle =) kiva kun kirjottelet pitkän tauon jälkeen.

dimma Tervetuloa! Kylläpäs sulla ihmeellinen neuvolatäti. Kannattaa varmaa kysyä,voisiko vaihtaa toiseen neuvolatätiin,joka hoitaisi vähän paremmin hommansa.
Sinulla ei taida ollakaan tietoja listalla,jos tahdot itsesi listalle,laitatko päivityspyyntöä punaisella,niin korjataan asia. =)

Jooh...huomenna olisi lääkärineuvola ja samalla kuulen myös sokerirasituksen tulokset,pitää toivoa,että ne olisivat ok ja toinen mikä jännittää niin painon nousu...huih...

Niin se vaan äitiysloman alku lähenee uhkaavasti, 18.1. ois eka päivä,on tässä vielä viikko talvilomaa myöskin ennen sitä...joten työpäivät eikun vähenee =)

Jemimi ja pikku-ukko 26+3
 
Viimeksi muokattu:

Yhteistyössä