*~ Maaliskuun mussukat 2013 ~* Tammikuussa

Kiitos vinkeistä nukkumiseen ja imetystyynyyn liittyen!

Äitiyspäivärahapäätöstä en ole mäkään vielä saanut... :(

Candlelight aivan ihana lumiukkopuku!!!

Joku kyseli fiiliksiä viimeisen raskauden ollessa menossa. Itellä tämä on viimeinen raskaus ja oikeastaan nyt alkaa oleen jo sen verran tukalat oltavat, että ajatus tuntuu helpottavalta. Neljä lasta todellakin on meille sopiva määrä.

Paineen tunne keuhkoissa, mulla on myös sellainen olo että henkeä ei saa kunnolla, en tiedä johtuuko flunssasta vaiko siitä että vauva painaa vaiko jumissa olevasta selästä. Jokatapauksessa inhottava vaiva joka ilmenee etenkin jos tekee jotain.

Tänään olin neuvolassa, painoa on tullut 13 kiloa yhteensä. Kaikki ok. Sf-mitta oli 29.

Pihlaja78 31+4
 
Kiitokset kaikille myötätunnosta törkeän lääkärin vuoksi, Nyt alkaa jo vähän unohtumaan, onneksi. Tää on kyllä ihana palsta, kiitos! :heart:

Candle light, ihan mieletön lumiukkopuku! Täällä kans äitiysrahapäätös puuttuu, odottavat työnantajan tuloselvitys-lomaketta, ja hr sanoo et on lähettäny sen jo viikkoja sitten. Tammikuun lopussa Kela sanoi mulle, et ton paperin pitäs olla heillä, jotta ehtii. Pitää viedä se itte paikanpäälle, jos ei muu auta.

Dania, nauratti tuo sinun uni - suonenvetoinen synnytys :D

Nippa, musta kans outoa, et kela ei neuvo yhtään, onneksi hoksasit itse tuon jutun! Voimia muutenkin, rd:n, liikkumiskiellon ja kaiken muun kanssa.

Nukkumisesta, nukahdetaan pojan kanssa jo viimeistään ysiltä, mut heräänkin sit jo neljän jälkeen. Rupean katsomaan sit boksilta joitain vanhoja sarjoja ja syön parit aamupalat. Toisaalta ihan kivaa, kun on kerrankin päivässä omaa aikaa! Nukkumisasento on kyljellään, muu ei onnistu.

vaunut kaivetaan vintiltä, esikoisen vanhat. Sama juttu muissa isommissa jutuissa, sänky, kaukalo, sitteri, leikkimatto - kaikki onneksi säilössä. Paitsi yrjö-keinu, jonka annoin lainaan. Oli sellainen pattereilla toimiva keinuttava ankka-sitteri, jossa meno oli niin rajua, että esikoinen puklasi aina kun keinu nousi ylös :D Hirveä vehje!

T.marais & muksu
 
Viimeksi muokattu:
Piikunen mulla sama kokemus noista lääkärikäynneistä, että hirveän hätäistä meininkiä. Jos oikeasti olisi huolta, niinku mulla näistä lihaksista, niin ei niitä siellä kyllä noteerata.

omppulimu nyt vaan aattelet, että ikinä ei voi olla liian varma mennäkseen sairaalaan näytille, joten ihan hyvä, että sut on katsottu ja voit ainakin huokaista helpotuksesta :)

Marais Voi luoja miten törkeä lääkäri!! :O Ei varmasti ollut alan lääkäreitä?? Ihan uskomatonta, töissäkö pitäisi pystyä olemaan vaikka päällänsä seisten, ei huh huh!! Lepäilehän ja voimia sinne! :hug:

Marionetti Tervetuloa mukaan!! :wave:

Candlelight Ihana lumiukkopuku :heart: Mulla samat ajatukset synnytyksestä. Eka meni "tietämättömyydessään" ja toista jännittää, koska tietää mitä voi olla tulossa. Sektiota pelkään ja alatiesynnytyksen haluaisin kaikesta huolimatta :D

nippatäti mun mielestä sitä veroprosenttia voi muokata. Sehän laitetaan yleensä automaattisesti 20%:iin, mutta sitä voi alentaa, jos tarvetta on. ainakin ite tein niin ekassa raskaudessa. Tsemppiä sinne kaikkien huolien keskelle! :hug:

sone olipa hyvä, että suppareille löytyi syy. Nyt vaan lepäilet sen minkä pystyt! :hug:

Katsu Eikö teillä sairaalassa saa syödä milloin vain? Meillä täällä ainakin viimeksi ohjattiin, että "tuossa on jääkaappi, leipävarastot, hedelmät jne.. sieltä saa aina hakea kun siltä tuntuu". Voih, te pääsitte 4D:hen, ihanaa :)

pihlaja "kiva" kuulla, että jollakin muullakin hengitys takkuilee, etten oo jälleen kerran ainut näiden ihme oireideni kanssa :D

Vaavi liikkunut nyt pari päivää vähän vähemmän ja sehän huolestuttaa heti. Onneks iltaa kohden liikkeet tuntuneet selvemmin, joten aina sillon voi hengähtää hetkeksi. Mää tyhmä menin käymään tänään eri paikassa ripsien huollossa ja jouduin siellä sellaselle hierontapöydän tyyliselle alustalle makaan. Siinä ei siis saanu yhtään nostettua päätä ylemmäks. Kyllä oli tuskaa makoille puolittain kyljillä ja selällä. tuntuu että happiloppuu ja henkee ahisti ajoittain. Onneks asentoa pysty vaihdella vähäsen, joten selvisin hengissä... Nyt sitten kostoks tästä itsekeskeisyydestä on ollu menkkamaista kipua alaselässä ja masussa, joten supistelee... :headwall: Panadolia piti ottaa, että helpottais, mutta ei se paljoa auttanu..

Alisa & Hippu 31+5 (onneks kohta pyörähtää vko 32 ja se tarkoittaa sitä, ettei tarvi lähteä yliopistolliseen sairaalaan synnyttämään, jos vaavi päättää syntyä)
 
Iltaa!

Tervetuloa joukkoomme Marionetti,olet listalla =)

Ja Maraikselle jotta olipa törkee lääkäri,huh. Lepäile rauhassa.

Juli voimia sinulle ja esikoiselle. Kyselit vaunuista,meillä ora jovi airit. ostettii käytettynä ne. Aiemmin olleet eri merkkiset,niin ei kokemusta vielä oran vaunuista,toivotaan,jotta ovat hyvät. =)

Itellä ois pari päivää töitä ja ensi viikko talvilomaa ja sitten seuraavalla viikolla viel pari päivää ja sitten pääsee kauan odotetulle äippälomalle. huh,onneksi. Ei tuolla töissä oikein pysty enää olemaan,kassalla olen ollut nytten viime kuukaudet niin huomaa kyllä että maha kasvanut,kun on hankala istua ja seistäkin ja joka paikkaa välillä kolottaa. Ensi viikolla ois neuvola,saap nähä millasii mittoja tulee....

Jemimi ja pikku-ukko 29+4
 
Tervetuloa uusille!:)

kivuissa nukkuminen mulla ei auta jos laittaa tyynyä tai jotain täytettä jalkojen väliin vaan pahentavat sitä kipua, ainoo joka mulla auttaa noihin kipuihin on ottaa panadolia ja sekin rauhoittaa vaa osaa yötä ettei vaikutus kestä läpi yön, enkä uskalla ottaa sitä joka ilta nukkumaan mennessä ku kumminki lääkettähän se on....

vikan raskauden fiilikset aika sekavissa tunnelmissa meen... on se ikävää kun ei enää tuu kokemaan tätä raskauden ihmettä, suututtaa kun ihmiset puhuvat vikasta lapsestamme. itelle olis viel mahtunut 1-2 lasta tähän syliin mutta isäntä on tehnyt sen nii selväks ettei halua enempää vaa hälle olis jo riittänyt 2 lasta ja nyt meil on jo 4:s tuloillaan. mut onhan näissäkin sit ihan tarpeeksi kasvattamista, eihän vauvat pysy kauaa vauvoina... onnellinen olen näistä kaikista!:heart:
(tuli ehkä jotenki sekavasti:p)

minx ihanaa et alat olla voiton puolella vuodelevon kaa, toivottovasti sitten pystyisit alkaa nauttimaan viimeisistä viikoista raskaana olemisesta kun tietää et vauvalla ei oo enää hätää vaikka syntyisikin.

candlelight aivan ihana puvun olet saanut vauvalle!

bingo ei mulle ainakaan muistaakseni ole jälkisuppareita lisäävää ainetta pistetty ikinä... vai onks toikin joku sairaala kohtainen tapa? et ihan samallailla on supistellut ikävästi mut särkylääkkeet ovat jonku verran auttaneet asiaa...

henki ei kulje fiilikset nii eiköhän se vaa oo sitä kun kohtu on jo nii korkeella et painaa keuhkoja nii siitä johtuvaa, mullakin tulee välillä et saa alkaa ihan haukkomaan henkee kunnolla kun tuntuu et happi loppuu ja mies kattoo tyhmänä vieressä et mitä oikein puuhailen...

pepper& typsy 28+3
 
Taitaa kyllä pahentaa kipuja tuo tyyny jalkojen välissä nukkuminen. Viime yönä nukuin pitkästä aikaa niin ja kun esikoinen heräs yöllä, häpyluuta poltteli ja vihloi ihan hirveesti. Itkua tihrustaen oli sit pakko nousta.. Harmittaa vaan, kun muuten ei saa hyvää asentoa :/ Mulla ei oikein panadolkaan auta noihin kipuihin (ehkä ihan pahimman kärjen vie pois).

Henki ei kulje täälläkään. Hävettää tää jatkuva raskaasti hengittäminen, ihan kun lenkiltä tulis vaikka istuu vaan!

Viimeinen raskaus Mä en tiedä onko tämä nyt sitten viimeinen lapsi meille vai ei. Ei olla lyöty lukkoon mitään. Vähän kyllä haikea olo, jos en saakaan enää kokea tätä kaikkea!

Nallu ja pikkuveli 30+6
 
Rintapumppuna oli viimeksi Aventin sähkökäyttöinen pumppu. Jouduin käyttämään sitä paljon, etenkin lapsen ollessa sairaalassa. Olin siihen tyytyväinen ja tuossa tilanteessa sähkökäyttöinen oli must. Sain viimeksi pumppailusta tarpeeksi, joten vielä en ole harkinnut pumpun ostamista. Korviketta en haluaisi antaa, jos imetys onnistuu, mutta pumppaaminen ei innosta. Katsotaan vauvan synnyttyä, mihin päädyn.

Hoitopöytänä meillä toimi viimeksi taso pinnasängyn päällä. Samaa käytetään nytkin. Vauvan kasvettua vaipat tulee vaihdettua useammin muualla, joten tasolle ei ole pitkäaikaista käyttöä.

Nippatädille lämmin :hug:. Olet tehnyt kaikkesi sokeritasapainon ylläpitämiseksi, mutta nyt tarvitset insuliinia. Et todellakaan ole epäonnistunnut, vaikka pahalta tuntuu. Harmi, ettei rd ole ainoa murheesi, mutta selviät(te) tästä kaikesta voittajana. Kokemuksesi vahvistavat sinua, vaikka paskojen fiilisten aikana ei tunnu siltä. Onneksi elämässä on alamäkien lisäksi ylämäkiä. Nyt vaan etsimään ilon aiheita, tekemistä tai muuta.

Sone hyvä, että tilanteesi on selvinnyt, vaikka muutoksia on tapahtunut. Tilanteesi taitaa olla ihan hyvä, koska noin pitkälle meni seurava kontrolli. Mulla on kohdunkaula ollut pehmeä jo ennen 20 rv ja vielä ollaan raskaana. Rauhallista loppuraskautta!

Kohtua supistavaa pistosta ei mulle viime synnytyksessä edes tarjottu. Olisin siitä kieltäytynyt. Mulla tosin oli vaikeuksia saada istukka irti. Veivät jo leikkaussaliin, jossa olisi käsin irroitettu. Onneks katetrointi riitti. Virtsaa oli niin paljon, että se esti istukan ulostulon. Jälkisupistuksista mulla ei ole kokemusta. Sitä vähän jänskään tässä synnytyksessä.

Tsemppiä rahahuolien kanssa painiville. Toivottavasti helpottavat piakkoin!

Niittyvilla ja Nippatäti mulla kanssa ollut sama ongelma eli sormista ei tule verta ja sormet kipeinä. Mulla pitkälti selittyy stressillä. Alussa saatoin pistää yli 50krt, kun tein vuorokausimittauksia. Käytettyäni kauratyynyä sormien lämmittämiseen pistämiset ovat vähentyneet. Lämmin vesi ajaa saman asian. Mulla pikkurillistä tulee parhaiten verta. Kannattaa kokeilla, jos ette ole ottanut näytettä siitä sormesta.

Panadolia ovat suositelleet mulle kipuihin 1g kerrallaan. Voi kuulemma ottaa 3krt päiävässä. Ehdottomasti kannattaa välttää lääkkeiden käyttöä, jos mahdollista. Jos 1krt päivässä joutuu kuitenkin ottamaan, niin tuskin sillä pahemmin hallaa tekee vauvalle.

SoonFab4 voimia sairaalaan. Olet jo päässyt hienoille viikoille kaksosraskaudessa. Muutaman viikon päästä synnytystä ei enää estellä. Lisäviikkoja vauvoille toivottelen ja äidille jaksamista epätietoisuuden keskelle.

Minx 31+1
 
Bingo Oksitosiinia pistetään tosiaan jälkeisvaiheessa supistusten voimistamiseksi, mutta en usko sen vaikutus noin kauan kestää. Mutta pistoksen tarpeellisuudesta muuten: mikäli synnytys on mennyt luomuna ja vauva on virkeä ja alkaa imemään rintaa, äidin kehon pitäisi tuottaa oksitosiinia ihan riittävästi, eikä siihen pistosta tarvita. Kun pistosta varten pitää napanuora leikata, niin itsekseen menevässä jälkeisvaiheessa napanuora saa sykkiä rauhassa loppuun ja vauva saa istukasta kaiken veren ja hapen hyötykäyttöön. Eli itse ainakin toivon että ilman oksitosiinia selviän loppuun asti, olettaen että siihen asti on selvitty luomuna.... Jos synnytyksessä on jotain komplikaatioita, tai äidin kehoa on aiemmissa vaiheissa häiritty lääkkeillä, voi olla että oma oksitosiinin tuotanto ei ole riittävää ja pistos on tarpeen. Mutta ei siis mitenkään välttämätön rutiinitoimenpide!

Rattaita olen nyt netistä vertaillut ja voi järkytys miten kalliita ne on! Meillä on parvekeen ovi todella kapea, ja ilmeisesti ainoat vaunut jotka siitä mahtuis on Teutonia Funit, jotka maksaa mansikoita. Oon yrittäny miettiä oisko jotain muuta tapaa saada vauva parvekkeelle nukkumaan, mutta taitaa olla parasta jos esim vaunulenkin jälkeen voi ipanan työntää samoilla unilla vaunuissa asunnon läpi parvekkeelle. Eli kai se on vaan nyt panostettava tähän. Ostan kyllä vaunut käytettyinä jos vaan suinkin sopivat löytyy jostain nettikirpparilta. Lisäksi haluaisin että vaunut ois vaaleet, kun kesä on tulossa ja meidän parvekkeelle paistaa suurimman osan päivästä aurinko, niin ei kai sinne voi lasta mustissa vaunuissa paistumaan laittaa!

Lisäksi oon selaillu kovasti Ikean nettisivuja ja lähiaikoina pitääkin tehdä shoppailutrippi sinne. Tarkotuksena on siis ostaa vauvan vaatteille ja muille tarvikkeille lipasto ja samalla haetaan olohuoneeseen muutama tarpeellinen juttu. Vaatii vaan sekin reissu järjestelyjä kun ei oo omaa autoa ja lähin myymälä on 100km päässä. Mutta sieltä saa sitä mitä tarttee ja vielä sopivaan hintaan ni ei kai se auta. Toivottavasti maha ei tykkää reissusta huonoa.

Ja kiitos vaan muistutuksesta Dania ja Bingo, pitäiskin varata aika hammaslääkärin tarkistukseen... :D

Piula+poikanen 28+1 (Jee, eilen täytty 28 viikkoa!)
 
CandleLight Ihana puku vauvalle! Ja kärsivällisyyttä Kelan kanssa taisteluun, toivottavasti päätös nyt ei kauheesti viivästy! Turhauttavaa! :(

SoonFab :hug: Voimia vuodelepoon! Kunpa vauvat pysyisi masussa vielä!

Marais Uskomatonta että raskaanaoleva joutuu itkun kanssa sairaslomaa pyytämään ennen kuin suostuu! :mad: Jotenkin tuntuu et onko työnantajapuolelta tullu noottia et sairaslomia myönnetään liian helposti ja sit jotkut lääkärit on ottaneet sen vähän liian virkaintosesti!

Nippatäti Harmin paikka nuo insuliinit mut kaikkesi olet tehnyt! Jospa se ei ois kovin työläs juttu, tuleeko se muuten pistoksena vai tablettina? Jaksamista myös äitisi tilanteen kanssa. :hug:

Piula Hankala tosiaan tuo jos vaunut ei mahdu parvekkeelle suoraan. Yhdistelmävaunuistahan saa koko kopan irti rungosta mut onkohan se hirveen vaikee irrottaa jos vauva nukkuu siellä sisällä. Ei oo ikinä tarvinnu irrottaa silleen. Ajattelin vaan et jos nostas vauvan pelkässä kopassa parvekkeelle, ne pyöräthän ne varmaan on jotka on leveimmällä ja ottaa kiinni. Saisko muuten sinne parvekkeelle ihan jotain sermiä tai bambuverhoo varjoks? Vaunut nimittäin lämpiää auringonpaisteessa yllättävän paljon, itse en uskaltanu nukuttaa esikoista muuta kun autokatoksessa jonne ei aurinko paista.

Viimeinen raskaus Meilläkin siis todennäkösesti viimeinen vauva. Ei ainakaan vielä aiheuta haikeita fiiliksiä koska olen alusta asti ajatellut että kaksi lasta riittää minulle. Mut kyllä varmasti kyynel tulee silmään kun sitten aikanaan kuopuksen vauvatamineita pakkaa varastoon et eikö enää koskaan... Eipä tässä vielä ikäloppuja olla, kerkeehän sen iltatähden pyöräyttää vaikka 4-kymppisenä jos oikein innostuu... :)

Uusimmassa Vauva-lehdessä oli taas hyviä juttuja. Oli haastateltu mm. sellasta äitiä jolla toinen lapsi oli syntynyt tosi vauhdikkaasti kotiin kylppärinlattialle. Aika hurjalta tuntuu tuollanen mut aika harvinaisiahan syöksysynnytykset on. Juttu jossa perheen isä kuoli sairaskohtaukseen kun toinen lapsi oli vasta mahassa piti lukee ihan itkun kanssa.

Hirveesti oon kirjottanu mut silti tuntuu et jotain piti vielä kommentoida. Noh, jääköön toiseen kertaan. Tänään alkoi TAAS loma, 9 päivää sais olla talvilomalla ja sit loppurutistus 8 päivää töissä :)

Särö ja Jalo 32+0 POKS!
 
Kiitokset kaikille tsempeistä! Kyllähän nuo raha-asiat tuppaavat aina selvitä, taisteleminen on vaan hyvin kuluttavaa.

SoonFab tsemppiä sairaalassa olemiseen, toivottavasti pienet saavat vielä olla pitkään vatsassa ja kasvaa.

Mammutti ja sintti siskoni toi puvun vauvalle Englannista, niin en valitettavasti tiedä mistä hän se on hankkinut. Luulisin, että vastaavia kyllä löytyy ulkomaisista nettikaupoista.

Kohtua supistava pistos ja jälkisupistukset Viimeksi minulle tuo pistos annettiin, enkä kokenut siitä mitään haittavaikutuksia, joten annan antaa sen tälläkin kertaa. Jälkisupistukset olivat viimeksi kyllä aika kivuliaita, hieman kyllä hermostuttaa miten kipeää ne tekevät nyt.

Hoitotaso Tilattiin juuri HobbyHallista pikkuiselle turvakaukalo (https://www.hobbyhall.fi/p/fi/Beone-SP-Luxe-turvakaukalo-liila/301591/92231/92223/92228) ja hoitotaso (https://www.hobbyhall.fi/p/fi/Volare-hoitopoyta-lime/328227/92234/92223/92232) joka ei vie paljoa tilaa kun sen saa kasaan ja siinä on tuo ammekin. Miehellä on selän kanssa ongelmia niin tuossa on hänenkin hyvä kylvettää pientä.

(.) Meikäläisellä alkoi tänään loma!! Kyllä on hyvä mieli! Kolme viikkoa lomaa ja sitten alkaa äitiysloma! Huomenna menen äitini ja siskoni kanssa katsomaan Hobittia.

Mukavaa iltaa ja tulevaa viikonloppua kaikille!!

CandleLight ja poju 31+5
 
Bingo, Nallu ja pepper Mää jo luulin olevani lähes ainoa, jolla tätä "hengitysongelmaa" on, mut eipä näköjään :D Todella rasittava vaiva, kun henkeä joutuu aika-ajoin "haukkomaan". Ja olo on just, ku lenkiltä tulleella.
Mulle yks mummo töissä sanokin vihasesti, että "älä huokaile siinä" :D

Bingo Mulla oli ekasta jo nuo jälkisupparit ihan hirveet, onneks kestivät sen kolmisen päivää, mutta mietinkin, että kuinka kauheet ne tulee olemaan nyt :O Mites muille, jotka on synnyttäny jo useemmin, ettö miten nuo jälkisupparit on menny? Paheneeko ne oikeesti joka kerta? :x

mam Mää jo aattelin, että eihän tuo 32 vkon poksuminen voi pitää paikkansa. Ajattelin, että ei meillä kellään oo vielä noin paljo viikkoja, mut itelläkin tuo raja rikkoutuu huomenna. :D Nuo luvut alkaa näyttää jo pelottavan isoilta :D Ihanaa!! :heart:

soonfab No johan nyt!! Harmittaa sun puolesta, mutta toivottavasti saat ajan siellä kulumaan ja pikkuset pysyy vielä hetken masussa mukana :heart: Voimia ja kestämistä lepäilyyn, joka päivä on yks päivä vähemmän lepäämistä :hug:

Alisa & Hippu 31+6
 
Iltaa vaan kaikille massun kasvattajille!

Hurjaa kun monella meistä alkaa viikot jo kolmosella.. Ei oo kauankaan kun aletaan synnytyskertoomuksia jakamaan- huih!

Soonfab- tsempit sinne vuoteen pohjalle! Toivottavasti malttavat pikkuiset vielä hetken aikaa sijoillaan pysytellä!

Hengityksestä- mulla tuntuu ajoittain hengästyttävän todella herkästi, mutta välillä on ihan ok.. Riippuu varmaan pienen asennosta, että milloin painaa keuhkoja. Tuntuukin, että, joko on keuhkot lytyssä tai sitten vatsalaukku, jolloin närästää ja oksettaa. Yrjösinkin tuossa männä päivänä sänkyyn kun en tarpeeksi ketterästi päässytkään enää ylös..


Jälkisupistukset- hui, näin ensisynnyttäjänä oli tää juttu menny jotenkin ihan ohi. Vai, pitää vielä synnytyksen jälkeenkin kärvistellä.. Oppia ikä kaikki, I guess..

Nukkumisesta- se alkaa täälläkin olla aika tuskaa. Aamuyöstä saa ehkä parhaat unet kun närästys helpottaa. Mullakin se tyyny jalkojen välissä tuntuu pahentavan lonkkakipuja. Ai, että odotan aikaa, jolloin voi taas nukkua vatsallaan!

(.) nyt on pakko tuulettaa, kun tuli niin euforinen olo kun on taas päässyt pyörän selkään. Täällä Köpiksessä kaikki lumet suli joulun aikaan ja eilen menin ekaa kertaa töihin pyörällä piiitkään aikaan. Ja, voi, sitä keveyden tunnetta!! Mulla on siis sellainen mummopyörä, jolla ei pääse kovaa ja istutaan selkä suht suorassa. Mutta, kun kävely on muuttunut sellaiseksi ankka-kävelyksi, jolloin kolottaa selkää ja lantiota, ja vatsa painaa, niin pyöräillessä mikään ei tuntunut missään- paino olikin nyt käsissä ja olkapäissä kun nojasi tankoon päin. Aah.. Rauhallisesti pyöräilen ne muutamat kilometrit ja olo oli mahtava kun sai kerrankin happea tuskattomasi :)
 
SoonFab4 Paljon, Paljon voimia ja jaksuja sinne sairaalaan. Kuten tuolla tuliki,että joka päivä on yksi vähemmän. ja hyvillä viikoillahan olet jo.

CandleLight Kivan värinen kaukalo =) ja tasokin pirteä =)

Mutta eipä tällä kertaa muuta,nukkumaan jotta jaksaa aamulla töihin.

Jemimi ja pikku-ukko 29+5
 
Nyt tulee hieman tälläinen omanapainen vali vali-kirjoitus...
Pääsin tuossa toissapäivänä pois sairaalasta kun sinne jouduin voimakkaiden supistusten takia jäämään seurantaan. Nyt sitten kuitenkin olen kotona ja täällä pitäs olla sitten vuodelevossa. Mulla löydettiin siellä sairaalassa kohdunsisäsuulta funneling eli sisäsuu avautuu painettaessa tai yskiessä. Kanavaa oli kyllä todella hyvin jäljellä minkä takia lääkäri uskalsi päästää mut kotiin "lepohoitoon". Supistukset ei ole kyllä mihinkään hävinnyt ja kun käy vessassa tms joutuu kävellä kun paskat housussa (anteeksi ilmaisu). Suihkussa käynti on ihan tuskaa kun vatsa on kivikova ja supistukset aiheuttavat jo kipua. Mä oon niin loppu tähän tilanteeseen ja jos tällä nyt mennään vielä ihan loppuun asti tässä raskaudessa niin mä oon niin kuollu. Eipä ole vielä ollut näin raskasta tässä raskaudessa (eikä muuten edellisessäkään) kun mitä nyt on. Tekis mieli vaan itkeä :(
Mä oon niin kateellinen niille jotka voivat nauttia odotuksesta ja toivonkin että ymmärrätte nauttia siitä. Itse en ole siihen pystynyt vaikka kuinka olisin halunnut.

Tulipas valitus... :( anteeksi siitä mutta johonkin oli pakko purkaa mieltä kun muuten pää hajoaa :(

- vali-vali-sannamary-
 
Moikka pitkästä aikaa!
En oo pitkiin aikoihin kirjoitellut mutta lueskelen kyllä, jotenkin vaan oon niin huono liittymään keskusteluihin :/ no joo, jokatapauksessa tsemppiä kaikille joilla ei ole ollut niin helppoa, ja miksei muillekkin, loppu lähenee:)!!
Itseasiassa tulin avautumaan, vaikka tämä on varmasti turhamaista, koska olen lähes ongelmitta saanut olla koko raskausajan. Mutta olen niin kypsä tähän touhuun, että saan kohta hermoromahduksen:( nukkuminen on vaikeeta se vituttaa, kävely on hidasta, kaikki on ihan hanurista, vaikka mikään ei oikeasti ole huonosti... Paitsi näköjään henkinen puoli..minun teki mieli kiljua tyynyyn kun yksi näistä pienistä ongelmistani on se että tuntuu että joku luu tuolla alakerrassa olis murtunu, vissiin niitä liitoskipuja... Ja siihen päälle vielä vituttaa kun mies on nyt saanut päähänsä katsoa telkkaria joka päivä yömyöhään, koska kohta ei enää voi kuulemma katsoa ja toiseksi perhevalmennuksessa oli ilmeisesti painotettu että isät myös tarvitsevat omaa aikaa, niin nyt tuntuu että hän on ottanut siitä valmiiksi itselleen etuoikeuden, ja puhuukin vain Kokoajan omasta elämästään ja omasta ajastaan!!! Menee hermot!! :D
Koko teksti on varmaan yhtä sekasortoa, mutta oli pakko tulla kirjoittaan kun en voinut keskellä yötä kiljua... Minua oikeesti hävettää tulla avautumaan koska tässä menossa niin helppo raskaus kun voi olla, mutta en osaa nauttia siitä, ja olen niin kyllästynyt ja plaah...
Mutta eipä muuta, tsemppiä kaikille jaksamiseen :)
 
Posteljooni: Kyselit neuvoa tuosta kirjautumisesta... Siis tuossa sivun ylälaidassa on kohta mistä voi kirjautua sisään jo ennen kun aloitat uuden viestisi kirjoittamisen... En tiiä auttoko?? se kohta on näkyvissä joka kaksplussan sivulla tuossa ylhäällä, mun mielestä?? Korjatkaa jos oon väärässä... :)

Tää on meidän toinen lapsi ja melko suurella varmuudella myös viimeinen raskaus... Aina oon ajatellu et kaks on hyvä ja tän piinallisen ongelma raskauden jälkeen en aio ajatellakaan raskaana oloa!! Voi kumpa minä oisin saanut kans nauttia tästä ajasta... :(

Ja jep, täällä myös aivan mahdoton paineen tunne keuhkoissa välillä! Haukon ilmaa kun kala kuivalla maalla, varsinkin ku yritän syödä jotain ja pitäis kumartua eteenpäin ettei kaikki murut oo tuossa kummun päällä... :D

SoonFab4: Voimia osastolle! :heart: Itse saman asian kanssa painineena, voin sanoa että tunteet on varmasti pinnassa ja mieli maassa... :| On se vaan kovaa olla siellä makaamassa läheisistä erossa. Ei auta kun hokea itselleen; tämä on ohi menevää!!! Onneksi viikkoja jo kuitenkin suht hyvin. :) Tsemppiä, ja mielelle piristystä! :hug:

Jälkisupistukset kesti pari päivää esikon syntymän jälkeen, eka yönä luulin et alan synnyttään uudelleen ku kävi niin kipeesti... :LOL: Särkylääke onneksi auttoi ja loppuivat onneksi pian...

sannamary:
Voin samaistua túnteisiisi niin täysin. On TODELLA raskasta olla vaan levossa koko ajan. Mutta onneksi pääsit kuitenkin kotiin. :) Aina kivempi maata kotona kuin siellä sairaalassa yksinään. Ja jep, itkuherkkyys täälläkin maksimissaan... Elämä tuntuu vaan niin surkeelta just nyt... :'( Jospa se parin kuukauden sisällä helpottais molemmilla, eikö? Lippu korkeelle vaan!! :wave: (Herlpommin sanottu kuin tehty...)

Emsulille myös tsempitykset raskaus-ahdistukseen. :hug: Voi sitä valittaa vaikka ongelmat tuntuis pienemmiltä kuin muilla, ne voi itselle tuntua huomattavasti suuremmilta kuin muista kuulostaa! Jaksamista myös miehesi kanssa ”taisteluun”. Minun mies esikon odotusaikana oli vähän samanlainen, nyt tokan kohdalla on ollu paljo enemmän mukana.... tosin mulla ollutkin niin vaikeeta nää kuukaudet ni vähä pakko ollu osallistua sen enemmän kaikkeen...

Täällä vietetään kans raskaista päiviä. Kotona oon edelleen (juuri ja juuri) mut mieli on musta ja masennusta ja itkuisuutta ilmassa hyvin vahvasti. Pelottaa jatkuvasti koska taas joudun osastolle ja mitä todennäköisemmin kun viikot kasvaa joudun olemaan sit leikkaukseen saakka... :( Kotiuduin siis viime reissulta sunnuntaina, muutama päivä meni ok. Torstaina tuli taas tummaa vuotoa ja eilen aamulla jo kirkkaampaakin verta, mutta vain pieni määrä. Soitin toki synnärille, mutta antoivat jäädä kotiin seuraan ku tätä on ollu jo niin usein, vauva liikkuu hyvin enkä pahemmin oo kipeenä, mitä ny silloin tällöin supistaa. Eilisen sit makasin kotona, ei vuotoa, tänä aamuna vähä paperiin tuli pyyhittäessä... Mut nyt on outo tunne alamahassa et johonki se on kertyny ja kohta tulee lisää... Tää on niin p*rseestä!

Nopponen 32+0 POKS! Eikös tuo ole jo jonkinmoinen rajapyykki vauvalle jos syntyis ennenaikaisesti...?
 
Sannamarylle tsemppiä vuodelepoon, on varmasti kuluttavaa kun joutuu olla tekemättä mitään :( Mut jospa se tilanne vielä helpottas eikä tarviis loppuun asti makoilla.

Emsulille myös voimahali. Katsooko siis miehesi telkkaria samassa vai eri huoneessa? Minua kyllä aikoinaan häiritsi ihan sekin kun mies katsoi olohuoneessa telkkaria ja äänet pienellä, kuulin silti sen makuuhuoneeseen. Ainoo mikä autto oli korvatulpat. Minua kyllä kans välillä risoo tuo miehen asenne, ei tunnu ymmärtävän et en ihan samalla tavalla pysty asioita tekemään kun normaalisti ja sit on huuli pyöreenä kun sanon et nyt en jaksa tehä sitä ja tätä.

Jälkisupistukset eivät olleet kipeitä minulla esikoisen syntymän jälkeen. Sen vain muistan et seuraavana päivänä koko keskivartalo oli hemmetin hellänä, ihan kun sisäelimet ois etsineet paikkaansa. Saatto johtua kans siitä et minulla kramppas keskivartalo avautumisvaiheen loppupuolella, siitäkään en tiiä et johtuko oksitosiinista (minulla oli oksitosiinitippa usean tunnin ajan ja useamman kerran kävivät lisäämässä annosta) vai jostain muusta. Minä en edes muista laitettiinko mulle sitä pistosta synnytyksen jälkeen. En kyllä löytänyt siitä mainintaa synnytyskertomuksesta. Siitä tuli mieleen et käytiinkö teillä jotka aikaisemmin synnyttäneet mitenkään synnytystä läpi kätilön kanssa sit jälkeenpäin? Minulla ei nimittäin ollu mitään sellasta. Enkä osannut sitä vaatia.

Flunssa tuli sit takasin et kyllä tässä itselläkin alkaa hengitysvaikeuksia olla kun röörit on tukossa ja kohtu painaa keuhkoja :|

Särö ja Jalo 32+1
 
Alisa kyseli jälkisuppareista! Mie oikeen pelkään niitä, se on kun synnytys alkas uudelleen, viimeeks ei lääkkeetkään tuntunut auttavan. Ja miulla on muutenki huono kipukynnys mahanalueen kivuissa. En usko että tässä kolmannessa synnytyksessä pääsisin helpomalla, täytyy vaan pitää huoli että särkylääkettä on tasaseen tahtiin maksimiannokset. Miusta on tullu jotenki tosi herkkä parin viime vuoden sisään, rankkoja vuosia, varmaan on syy päänsisällä miten asiat kokee.

Särö: synnytys pitäis kyllä käydä läpi kätilön kanssa, harmi ettei siulla näin ole tapahtunut! Mie en muista ekasta sitä keskustelua mutta viime kerrasta muistan. Kätilö vielä sano että tervetuloa sit kolmatta synnyttämään, oikeen arvasi että vielä kerran käydään siel synnäril. Toivottavasti sattus sama kätilö :)

Sone ja paavo 30+6
 
SoonFab4: Tsemppiä sinne sairaalaan! <3

Marais: kaikenlaisia kommentteja sitä kans kuulee =/ kyllä meillä täällä onkin ollut mukavia lääkäreitä tuollaiseen verrattuna. Meillä viime odotuksessa tk lääkäri sanoi, että hän on kirjoittanut niin paljon turhemmastakin sairaslomia, jotta odottavalla äidillä on kyseessä äidin ja vauvan hyvinvointi. Se että äiti jaksaa merkitsee sitä, että vauvallakin on hyvä olla. ja tämä vielä mies lääkäri. Mulla oli silloin supistelua ja pientä tiputtelu vuotoa ja oli varmasti kyllä ihan aiheesta se sairasloma. Joillakin viikoilla mulla sitteen alkoi lonkka poksua pois paikoiltaan rv 30 tienoilla ja siitä asti olin loppuun asti sairaslomalla. Nyt on taas samaa vaivaa ja jos en olis kotona niin työt olis kyllä tehty.

Jälkisupistukset: en ole oikein koskaan kärsinyt niistä. jonkinlaisia, mutta tosi lieviä. En ainakaan muista jotta olis ollu pahoja.

Vaunut on valmiina. Tuollaiset Emmaljungan nitro city, lime tummanharmaa värinä. Tuplavaunut ostettiin käytettynä. Emmajungan cerox tais olla. mustalla duolift kopalla. Täällä ne odottaa sisällä käyttäjiään =) isompi jo välillä istuskelee niissä ihan muuten vain =D

(.) kävin isomman pojan neuvola käynnillä äitiysneuvolan terkan kanssa juttusilla ja otettiin perjantaina pissanäyte josko sieltä löytyisi syy supisteluille. olis laittanut mut neuvolalääkärille ens keskiviikolle mutta meillä on isoimman pojan epilepsia tutkimukset ens viikolla useampana päivänä ja enhän mä pääse mitenkään sieltä tietenkään. Sovittiin, että jos nyt lisääntyy merkittävästi tuo supistelu niin menen päivystykseen tai suoraan synnärille. Eilen olin jo vähällä soittaa synnärille, iski ihan hervoton kramppi, paine, pistos tuonne emättimeen iltapäivällä ja tuntui, ettei pääse kävelemään. istuinkin tovin pöntöllä kun ei oikein tienny johtuiko vauvasta, suolesta vai oliko supistus. No se meni jonkin ajan päästä ohi, mut tuntui siltä, että se vauva painaa niin lujaa tuonne alas, että paikat repeää. Illalla sitten tuli istuessa samanlainen kramppi vielä ja sen tunnisti selvksi supistukseksi ja kolmas vielä siitä n ½h päästä. Sitten ne rauhoittui. Ajattelin että katon aamuun ja jos jatkuu niin tietenkin aiemmin soitan. No en ole ny soittanut, kun tänään on ihan normi harkka suppareita ollut. Outoa vihlontaa tuolla alhaalla on, mut mua niin ärsyttää kun ei kuitenkaan ole niin vaivainen että viittis synnäriä vaivata ja tk ei houkuta tällä hetkellä yhtään. vauva liikkuu hyvin ja on vilkas. Vatta on toiminut nyt normaalisti, viimeksi tänä aamuna joten ei ollut sitäkään et epäilin, että vatta olis kovalla ja vauva painais sitä suolta. TUlis tuo mies opiskelustansa kotiin niin voisin soittaakin jotta pääsisin tästä vaikka näytille lähtemään. tai sais tuon meidän taaperon nukkumaan niin sais rauhassa soittaa. Ei siitä varmaan haittaakaan ole. Tää sairaanhoitajana oleminen ei todellakaan ole helppoa itelle. niin vaikea ottaa yhteyttä mihinkään, tieto lisää tuskaa ja sitä rataa. toinen jalka haudassa yhteys yhtään mihinkään...;)

Leo Rv 29+3
 
Sannamarylle ja emsulille tsempitykset!

Nopponen!:
Voimia sinne nyt kaiken keskelle :hug: Olet oikeassa, että viikot alkavat olemaan todella hyvät ja 33 viikosta eteenpäin luin, että vauva on täysin kehittynyt. Joten koitahan löytää valoa sinne harmauden keskelle :heart:

Särö78:
Muistaaksen synnytys käytiin läpi ainakin esikoisen kohdalla, mutta en muista käytiinkö kuopuksesta.

( . ):Täällä voidaan ihan ok.. supistuksia tulee ja menee edelleen :D Kaikki samat vaivat on edelleen :D Paineentunne tosin lisääntynyt alapäässä. Olen ottanut joka viikko kuvia mahasta ja nyt viimeisessä kuvassa näyttäis mun mielestä siltä, että vatsa on alkanut lasketumaan.. :O Laitan kuvaa niin saatte sanoa mielipiteen.. :)? Nyt jatkamaan viikonloppua :)


Tässä kuvassa siis on rv 29+0

[/URL][/IMG]

Tässä kuvassa on nyt tältä päivältä 32+1
[/URL][/IMG]

Mun mielestä alkaa vatsa vaan valahtamaan enemmän koko ajan.. :D


mam ja risbe 32+1 :)
 
Viimeksi muokattu:
Mam, on kyl masu siulla laskeutunu, vauva poraa siel alaspäin, sama juttu tääl! :)
Ja samat vaivat, oon nyt vaan päättäny etten liikoja ala murehtii, jos suppart kovenee niin meen sit lääkäriin. Paineentunne on täälki kova just ton vauvan pään porautumisen takii. Mut enää 2kk... :D jaksaa jaksaa !!;
 
no sain kuin sainkin soitettua, eka tk ja pissavastaus puhdas. ja heidän kehoituksesta synnärille soitto ja sieltä tuli käsky näytille. Eli käydään nyt varmistamassa että asiat kunnossa niin ei tuu mitään yllätyksiä. Mun kohdunsuu ja kaula on kyllä aikaisemmissa odotuksissa ollut terästä. toivotaan, että jaksaa olla sitä edelleen. synnärin kätilö sanoi sitäkin, että nyt on hyvä kattoa se tilanne niin tietää tekeekö ne supistukset ja krampit mitään. En olis varmaan soittanut , mutta kävin nukuttamassa pihalla tuon meidän 1v:n ja kävelin yhteensä n. 300m ja sillä välillä jo kovettui maha ja kun pääsin pihaan niin tuollainen kipeä kramppi taas. Joku siellä nyt vaivaa, mutta mikä niin käydään kattomassa. Jos vois vähän tunnetta kuvata niin tuntuu, että supistuksen aikana vauva painais tuonne peräpäähän ja tulee samalla räpäisykipua ja hirveää vihlontaa. eikä millään taas meinannut hellittää.

mutta palaan asiaan kun pääsen kotiin.

Leo

Ps. Ihana masu sulla Mam <3 iso mutta ihana!!!
 
Leo: Ilmottelehan mitä ne sanoo siel! <3 Kuulostaa tutulta nuo oireilut, jospa siullakin on vauvan pää niin alhaalla että ärsyttää kohdunkaulaa ja tekee suppareita. Miulla on välillä samalainen tunne kun ponnistuttas, tuntuu että se pää on jo tuolla puoliks tulossa suurinpiirtein vaikka hyvä tilannehan miulla oli viel kanavan suhten.

Jaksuja kaikille vuodelepoon ja liiikkumiskieltoon, soonfab, nippa, minx,sannamary, nopponen ja Emsulille viel tsempit myös, mie ymmärrän sinuu, itelläki henkisen puolen kans jaksamista välillä..
Yhtälailla se henkinenkin puoli voi olla rankkaa kun fyysiset jutut, jokainen kokee asiat erilailla ja jokainen raskau on erilainen.
 

Yhteistyössä