Maaliskuun Mussukat <3 *heinäkuu*

Huomenta kaikki! :)
Mä laitoin aikasemmin yv viestiä tuosta ryhmästä, muttei oo tullu mitään viestiä takasin koskien siihen ryhmän liittymistä.

Mietin tuota dopleria jo viime raskauden aikaan, mutta tulin tulokseen että on liian kallis ottaen huomioon että se olis mun viimenen lapsukainen. Jotenki nyt kuitenki tekis mieli ostaa ja tuolta sivulta minkä joku linkkas ne näyttikin olevan tänä vuonna halvempia! Joten kai mä sorrun ja ostan siis sellasen itsekkin :D

No nyt tuli eilen muutama oire mitkä kyllä sitte tajusin vasta jälkeen päin mietittyäni, mietittiin mitä ruuaksi tehään ja hetken päästä kun en osannut vastata mies vähän äkäsemmin tuumaili että ei sulle kelpaa mikään ja syyään sitte pikkukiviä. Mä yritin selittää ettei tee mieli ja että pelkkä ajatus jostain kastikkeistaki kuvottaa. Samassa kun tän sanoin kyyneel kanavat suoraststaan revähti auki! :D kuka nyt ruuasta itkee :eek: no tän ruuan jälkeen sitte tuli huono olo.

Soitin eilen neuvolaan ja sain sen ajan sitte 29.8 :) eli muuuuutama viikko neuvolaan mut sain kuiten varhais UAn 15.8, pelastaa ihan hurjasti. Onneks tässä tulee pikkusiskon häät 2vkon päästä ja sisko on kyl muistanu tekemistä kaasoille hoitaa! ja mennään muutenkin muksujen mummilaan kyläilemään ni saa muuta ajateltavaa ku nää ultrat sun muut, jää stressaaminenki paljon vähemmäksi!

Onko teillä muuten oloja sukupuolesta jo? :eek:

Pötkylä 5+2
 
Voi Nelli :'(
Ei sun tilanteeseen löydy sanoja....
Jos yhtään on kipuja viikon päästä niin heti uudestaan ultraan, itse tein sen virheen että annoin seurata vain hcg:tä joka laski siis tolkuttoman hitaasti mulla. Keskeytys tehtiin joulukuussa lääkkeillä, ihan kivasti tyhjeni-mukamas. Menkkoja ei kuulunut eikä hcg;tä enää seurattu, kävin yksityisellä maaliskuussa jossa todettiin ettei ollut kunnolla tyhjentynyt. Mulla ei ollut kipuja eikä mitään. Oli kyllä kusetettu olo! Pääsin silloin samana päivänä kaavintaan jonka jälkeen ollaan nyt tässä.
Asioilla on tapana järjestyä, voimia sulle kesään ja valoa syksyyn!
 
Voi Nelli :( sun pitää vaan soittaa uutta lääkäriaikaa. Luulis että olis automaattisesti ollu aika jossa katsotaan että kaikki on tyhjentynyt. Mä muistan kanssa oman keskenmenoni. Ulkomaalainen gyne vaan sanoi "tää ei vastaa viikkoja, kesken menee". Muuta ei sanonu. Onneks siinä oli hoitsuja jotka varas suoraan seuravalle viikolle ajan.

Varasin varhausultran diacoriin. Se on ens viikon perjantaina jolloin viikkoja 6+5. Halusin sen itse siihen kun seuraavana maanantaina tarttis töihin mennä. Odotan sitä nyt kun kuuta nousevaa, kun oireita on niin vähän verrattaen kahteen edelliseen että väkisinkin sitä miettii onko kaikki kunnossa.

Hispu 5+4
 
hispu ei tunnu olevan mitenkään automaattista tuo seuranta, oma alkuvuoden km alkoi ensin tuhruttelulla mistä soitin, sanoivat että seuraa vaan tilannetta ja jos viikonlopun yli kestää niin soita uudestaan. Lauantaina alkoi tulla verta ihan solkenaan, kipuja oli myös, valvoin yön tuskissani ja sunnuntain vaan makasin voimattomana ja itkuisena, maanantai meni samassa koomassa. Tiistaina tein aamulla raskaustestin mikä näytti negaa, soitin lääkäriin ja kysyin että mitäs nyt, oli ollu aika varattuna saman viikon torstaille ultraan niin sanoi vaan että ei sun nyt sitten tartte tulla. Joten ei sitten koskaan tuon jälkeen selvitetty oliko mitä missä ja oliko tyhjentynyt ja tätä rataa. Enkä edes osannut väittää vastaan siinä mielentilassa ja mitään tietämättömänä. Nyt sitte kuitenkin tilanne on tämä mikä nyt on, et KAI tuolla alakerrassa kaikki sit kuitenkin ok... tai jos ei nyt ookaan niin sit syytän sitä lääkäriä.

eternal-life pikkukividieettivaihtoehtoa ehdotti täälläkin parempi puolisko tänä aamuna :D Vieraita tulossa lauantaina ja mietittiin tarjoamisia, mä tottakai torppaan kaiken... menee luultavasti siihen että vieraat syö mitä syö ja mä vedän mehujäätä vieressä.
 
Mun on vielä pakko anteekis tänne tällasia masennuksia kitjotella mutta en voi käsittää nyt mitään. Lääkäri soitti ja kertoi että hcg hienosti laskussa, enäö vain 88. Tämän tiedon jälkeen oli lopettamassa. Kerkesin kuitenkin sanoa että heiii.. miksi minulla ei vuoda, että tyhjeneekö tämä varmasti. Lääkäri totesi: sinun kohtuhan oli tyhjä että kyllä kaikki on ok. Mene maanantaina labaan sovitusti ja that's it. Siis minun kohtu ollut tyhjä :O. Mikä sitä hcg:tä sitten alunperinkään elimistöön saanut aikaiseksi? Olen varma että hcg ollut korkeampi ennen vuotoja mutta tätähän ei voi tietää kun ei ole tarvinnut määrittää aiemmin... oireiden perusteella ainakin uskon näin. Tiputtelujen alettua se oli siis 6+1 enää 688. Ja siitä laskussa nyt tasaisesti.. mutta edelleen. Jos tiistai aamuna minun kohtu ollut tyhjä ja limakalvokin normaali paksuinen. Mikä vittu minut on raskaaksi tehnyt? Missä se materiaali mikä hcg nostanut on sitten sijainnut? Maanantai aamuna tuli yksi holahdus mustaa verta jossa muutamia hyytymiä mutta ei lainkaan sellaista materiaalia mitä tiistai iltapäivästä tuli yhden kerran.. se oli raskausmateriaalia 100% varmuudella. Ja siinä ne vuotokerrat. Muuten ei mitään.

Anteeksi tämä vihamielisyys ja vielä täällä minne ei viestini enää kuulukkaan mut en voi käsittää. Minua loukkaa eniten se että asiasta ei minulle puhuta, en saa vastauksia, kukaan ei ole edes pahoillaan, minkä esittäminen loisi minulle edes tunteen että joku välittäisi siitä miltä minusta tuntuu. Tämä asia tuntuu olevan ihan yhtä tyhjän kannsa niin neuvolan kautta th:lle kuin neuvolan lääkärillekin. Minulle riittäisi kun joku sen verran hälittäisi että voisi kertoa miten olen voinut olla edes raskaana. Ja näistä kivuista mitä edelleen on, ei niihin ottanut mitään kantaa myöskään.

Tuntuu että olen asian kanssa ihan yksin ja kaikki tuntuu sata kertaa raskaammalta nyt kuin sillo tiistaina tuomion saadessani. Tekis mieli itkeä ja huutaa noille typerille vailla empatiakykyä työsketeleville "hoitohenkilökunnan ihmisille"

Anteeksi kun tänne avauduin. Mutta kiitos kokemuksistanne mitä olette kertoneet. Olen pahoillani niistä mitä teille on tapahtunut ja toivon sydämestäni että nyt kaikki menee hyvin!
 
Viimeksi muokattu:
Jos olette laittaneet fb-pyyntöä Kuusamalle eikä ole tullut kutsua niin laittakaa tulemaan mulle! Ja jos ei multa oo tullut niille, jotka on sähköpostin lähettäneet, niin tarkistakaan roskapostinne, koska tuntuu että niitä menee sinnekkin! :)

Omia kuulumisia sen verran, että kävin eilen neuvolan vu:ssa ja kohdalle sattui ylilääkärimme, joka ei sitten osannut kovin hyvin käyttää ultramasiinaa ja lopulta totesi, että alkio on 2 viikkoo ainakin pienempi mitä pitäisi. Siinä sitten itkin ettei se voi pitää paikkaansa. Sydän sykki kyllä. Antoi kahden viikon päähän uusintaultraan. Kotiin päästyämme mies katsoi netistä mitä lääkärin mittaama 11mm meinaa ja löysi että se on suurinpiirtein sen 7+2 ja mulla oli eilen 7+1 !! Soitin tänää neuvolaan vihaisena, että joku siinä ultrassa mätti, koska se ei voi olla 5+ ja 11mm samaan aikaan! Totesi ettei lääkäri osannut laittaa ultramasiinaan sellaista moodia että siinä näkyisi suoraan viikot, joten ehkä muisti väärin nuo koot ja viikot. Kyllä ultraavan lääkärin mun mielestä nyt kuitenkin pitäisi erottaa 1-3mm (5+) jo paljaalla silmällä verrattuna 11mm (7+2) ! Kyseenalaisten kyllä senkin osasiko lääkäri edes mitata koko tyyppiä, joten ei tässä vielä parane iloita.

Tänään yksityiselle katsomaan mikä on todellinen mitta, kumpa olisi sen 11mm. :/
 
nelHm ja Pecanpie : Onpa osaamatonta lääkärin edustajaa ollut teillä! Ihan alkaa itseäkin suututtamaan teidän puolesta!

Tässä omaa napaa mietiskelen, että ne leivät joita olen tottunut syömään sisältää pellavan siemeniä melkein kaikki.. nooh tämä on pientä.. mutta kutenkin näköjään pitää kaikkien leipäpakettien sisällöt lukaista jo kaupassa, ettei tarvitse kotona pettyä.

Tulee syötyä pahaan oloon paljon enemmän kuin normaalisti. Aamupalan lisäksi on syötävä esiaamupala ja ainakin 2 välipalaa ennen lounasta ja samat lounaan jälkeen, normisti päivällinen ja iltapala, ja ehä siinä välissä jotain pientä myös. Ja silti kokoajan on nälkä ja sitten huono olo jos ei syö ajoissa. Nytkin katselen jo silläsilmällä lounaalta ottamaani jälkiruokaa, vaikka tulin lounaalta tuntisitten. Mitäköhän vaaka näyttää :popcorn:
 
Pahoittelut vielä Nellille! Uusille odottajille isot onnittelut! Ainakin yhdet kaksoset siis mahdollisesti tulossa (Haaveilijalle) hienoa. Toivotaan, että se toinenkin syke löytyy.

Lillitys, mitä olen lukenut, niin monella hellittää paha olo vko 10-12 paikkeilla. Kylläpäs monella on rankat pahoinvoinnit, itse pääsen etomisen kanssa tosi vähällä teihin verrattuna.

Minkälaisia ruokahimoja teillä on? Mulle on maistunut stroganof (herkkusienet, suolakurkut, hillosipulit + liha) sekä äijäjauhelihakastike pekonilla, kermalla, sienillä, sipulilla ja valkosipulilla. Eilen pyöräytin mozzarella-pesto -broilerit kasvispedillä. En todellakaan syö näin hevisti normaalisti. Iltapalaleivälle on pakko saada ohut siivu maksamakkaraa (vaikka ei sais kovin syödä sitä), juustoa, voileipäpikkelsiä, salaattia ja suolakurkkua. Huhhuh!

Mimmiä odottaessa alkuraskaus osui joulun alle, joten leivoin itselleni muistaakseni ainakin 6 gluteenitonta joululimppua ja vetelin kaikella mahdollisella. Siis ne mun leivät oli sellaisia kekoja, että täytteet tipahteli lattialle kun yritti saada haukattua! Kananmunat ja munavoi himottivat myös, lehtisalaattia meni monta ruukkua viikossa ja kiiwejä kilokaupalla :D

Huonosta olosta huolimatta on i-h-a-n-a-a huomata että omistan myös ruokahalun. Vaikka syön säännöllisesti ja ihan hyvin, kärsin lähes aina ruokahaluttomuudesta normaalisti.

Neuvolassa kävin eilen ja seuraava reissu onkin sitten jo np-ultra! Vuodot on taas kaikonneet joten mielialakin on valoisampi.

Alppis + papu 7+2
 
Viimeksi muokattu:
^ mulla oli kans kuopuksen alkuajat just tollasta että jatkuvasti sai olla syömässä että ei iha kaksinkerroin tarvinnu pahasta olosta kärsiä. Kyllä ne töissä kahto :D. Syö vaan. Sama sen vaa'an kanssa. Tarpeeseen menee nyt =)
 
Jee! Iloitsen pahoinvoinnista tänään! Vuotoja ei oo ollut pisaraakaan sen ainoan jälkeen... Ens viikon to on yksityinen varhaisultra ja heti pe kontrolli vuotojen eli hematooman suhteen.
Ton kontrollin jälkeen saan toivottavasti luvan jo vähän liikkua nimittäin muuten tarvin koiralle handlerin maailmanvoittajaan!! :LOL: onko vapaaehtoisia? :p

...ja nyt suorinta tietä jääkaapille jossa mua huutaa valkosipulisuolakurkku!!!!!
 
Täällä uusi odottaja uskaltautuu nyt vihdoin mukaan joukkoon. Useemman viikon oon täällä käynyt lueskelemassa mutta aiemmin ei oo uskaltanut alkaa vielä kirjottelemaan. Meillä siis taustalla melkein neljä vuotta luomuyritystä ilman minkäänlaista tulosta aiemmin. Syksyllä oli tarkoitus uskaltautua hakemaan lähetettä tarkempiin tutkimuksiin/ hoitoihin. Siksi tää koko juttu on edelleenkin niin vaikea jotenkin käsittää.. Tässä siis tiedot listalle: Pauge83/31v/1.lapsi Laskettu aika olis näillä näkymin 7.3., synnytyssairaala on vielä päättämättä kun ei ekaa neuvolakäyntiä oo vielä ollut. Varhaisultrassa käytiin maanantaina ja siellä näkyi yksi sykkivä sydän ja tyyppi vastasi viikkojaan. :heart:
 
  • Tykkää
Reactions: Taccis ja ettukettu
Oi mä tosiaan toivonnettä tätä kamalaa oloa ei kestäisi enää montaa viikkoa. Alkaa olla niin sanotusti voimat lopussa. En saa syötyä mitään. Eli mielitekojakaan ei ole. Aamuisin yritän saada syötyä proteiinirahkan. Puolenpäivän paikkeilla koitan saada alas jotain suolapitoista. Tänään meni lihapiirakkaa ilman lihaa. Sisällä juustoa, kurkkusalaattia ja ketsuppia. 18 mennessä pyrin syömään jotain. Oli se sitten salaattia tai leipää. Kunhan jotain saa alas. Siinä oli aika pitkälti mun syömiset. Syöminen ei helpota oloa, vaan tulee entistä huonompi olo. Mies kävi onneksi tänään ruokatauollaan hakemassa mulle mehujäätä. Saan siis illalla tai viimeistään huomenna aamulla sellaista.

Onpas ollut kamalia lääkärikokemuksia taas. Toivottavasti en itse saa samanlaista palvelua. Olen jo kahteen kertaan suututtanut ultraajan täällä. Molemmissa esellisissä raskauksissa. En tiedä onko kyseinen äijä edelleen töissä, vai joko olisi vaihtunut. Kieltäydyin siis miespuolisen ultraajan sisäultrauksesta. Vaadin naislääkäriä, mutta sellaista ei kuulemma ole olemassa tässä kaupungissa. Mulle nyt vaan ei sovi että riisun housut ja levitän haarat jonkun vanhan äijän edessä. Kiukkuisena ja kiroillen sitten teki ultran ulkokautta ja hoki kaikenaikaa että varmaan teille nyt tulee sit kehitysvammainen lapsi kun ei tästä nää mitään kunnolla ja kyllä hän tuossa niskapoimussa jotain poikkeavaa näkee. Tosi hyvät fiilikset jäi.. Onneksi molemmat lapset terveitä.
 
Pecan, mulle ei ollu ainakaa tullu viestiä mailiin :) pistin sulle siis yv aiemmin.

Mulla on etovaa oloa ja pakko syödä kans vähä kokoajan. Kaikki missä on appelsiinia nii on in!
Turvotusta löytyy ja kaikki ei tietty raskaudesta johdu vaan kuumuus tekee myös.

HappyFeet 5+3
 
Aava raskausklinikka Kamppi ilmoitti jotain 200€ hinnaksi!! Tuosta saattaisi vuotojen takia ehkä Kela-korvauksen? Tampereen hinnoista ei oo tietoa mut eikö niiden kotisivuilta pitäs joku hinnasto löytyä? Ainakin suuntaa-antava :p
Aika isoja rahoja tulee käytettyä ihan tosta vaan periaatteessa oman mielenrauhan säilyttämiseksi,hih!
 
Ultrahinnoista : olen käynyt lähes vuosittain (kerta/v) yksityisellä ultratutkimuksessa vaikka en raskaana ole ollutkaan koska haluun olla kartalla millä mallilla tuubit tuolla oikein on, miltä limakalvot näyttää, ei kasvaimia jne. Hinta on ollut Diacorissa helposti lähempänä tuota kahtasataa (oisko ollu viime vuonna jotain 180-190e perustutkimus + vaginaalinen uä) ennen kelakorvauksia, kelalta on saanut jonkun muutaman hassun kympin takaisin. En tiedä voisiko olla niin härskiä toimintaa että lyövät siihen jonkun lisän jos asioikseen kertoo olevansa raskaana ja tahtovansa nimenomaan varhaisultran. Nyt kun varasin itse tuota aikaa niin en sanonut koko raskaudesta yhtään mitään. Sielläpähän sitten tutkivat ja jos hintalappu on jotenkin erilainen (ylöspäin pyöristetty) niin sanoisin että kusetuksen makua.
 
Viimeksi muokattu:
Hirveesti taas tullu tekstiä ja aika paljon tuosta ultrauksesta. Minä voin kertoa vain oman kokemukseni Oulun ultrauspaikoista, mutta kai siitäki jotain hyötyä on.. Ainakin Oulun lähettyvillä asuville. :)

Olen nyt itse menossa alkuraskauden varhaisultraan elokuun alusta, rv:n ollessa 6+6 kalentereiden mukaan laskettuna. Jos laskisi 28 kiertopäivän mukaan niin olisin varmaan vasta 6+4 tuolloin.. Mutta pitäisi varmaan äänet kuulua, jos on kuullakseen.
Olen siis menossa Merioulun Neuvolaan Merioulun neuvola | Etusivu.

Siellä hinnastona 60euroa nyt elokuun alusta lähtien. Ei minun mielestä paha hinta, jolla selviää ajoissa, että onko kohtu tyhjä vai sykkiikö toisella sydän :) <3
Mitä muita ultrauspaikkoja olen katsellut, niin ovat olleet reilusti yli 100 euroa. Esim. terveystalo tai muut vastaavat.. Pieni hinta tuo 60e verrattuna muihin.

On: Kaikista parasta on, että VUOTO on loppunut!!!, muutoin olot ennallaan. Rinnat vielä herkät, lievää unettomuutta. Hirveitä kuumia aaltoja ja hajut etoo herkästi. Pahoinvointia ei vielä varsinaisesti ole. Ruoka maistuu edelleen oikein hyvin. :) Saa nähä alkaako vuoto uudelleen kun olisi seuraavien kuukautisten aika... se jää nähtäväksi..

Huomenna tai sunnuntaina viimeisen digin vuoro. Jos ei tuu tekstiin raskaana 3+, niin jotain on vialla... Jännittää siis ihan pirusti!! :(

Mä liityn sitten facebookin ryhmään kunhan tuo au on käyty ja jos sydän sykkiä tykyttää siellä.. : )

Tsemppiä kaikille!

Terveisin

Maicy ja napero, 5+0 (Aydin Tekayn kiekon mukaisesti)
 
Täälläkin olo on niin kamala ja syöminen sitä pahentaa,mitään ei tee mieli,mutta pakko on yrittää jotain saada alas. Laihtunutkin olen jo kun pää pöntässä elelen.:( eniten säälittää esikoiseni kun se on vielä nii pieni ettei ymmärrä mikä äidin on.:( Ja on vain pakko hänen kanssaa raahautua puistoon tai muuta tekemään. Onneksi ulkona voi oksentaa mihkä vaan puskaan.:ashamed:

Pelonsekasin tuntein mietin jo että toivottavasti ei ole kaksoset kun olot on tällaset..

...pitää mennä taas vessaan!
 
Tervetuloa uusille ja ihana, että yhdet kaksosetkin on tulossa!

Olen todella kateellinen teille, jotka saatte syötyä! Minun päivän saldo on: mandariini, omena, lautasellinen puuroa ja mehujäätelö. Lisäksi tietysti paljon vettä ja mehua. Ja nämä ovat siis aamupala, lounas ja välipala. Olo on hirveä, en ole oksentanut mutta etoo koko ajan. Kaikki ruuat maistuvat pahalta suussa, hajut saavat yökkäilemään. Niin ja kun en saa syötyä, en jaksa tehdä mitään, heikottaa vain!

Siskon kanssa puhuin pahoinvoinnista ja oltiin kumpikin sitä mieltä, että mieluummin vaikka synnyttäisin kahdesti kuin kärsisin tällaista oloa!
Mitenkäs te muut? Synnytys vai pahoinvointi?

Onpa kurjia lääkärikokemuksia! Itsellä ei oikeastaan ole tullut samanlaisia idiootteja vastaan. No, kerran eräs lääkäri teki sisätutkimuksen toooodella kovakouraisesti, kun ei meinannut löytää kohdunsuuta. Siis kirjaimellisesti painoi mahaa alaspäin ja survoi kättä sisälleni. Kyllä kyyneleet valuivat kun sattui! Sillon oli viikot n.30 menossa ja tutkimuksen seurauksena seuraavana päivänä irtosi limatulppa. Onneks ei synnytys sentään alkanu. Oma lääkärini neuvolassa tunnusteli vain hetken (noin minuutin) varovaisesti ja totesi sitten, että onpas kohdunsuu korkealla, kun ei meinannut löytyä.

Onnittelut Maicy vuodon loppumisesta!

Pikku M, samanlainen olo täälläkin ja esikoisella riittää virtaa. Hyvä että jaksaa perässä pysyä. Olen kyllä niin laiska äiti, että jätän aamupäivän ulkoilun välistä, koska silloin on pahin olo. Sitten iltapäivällä ja illalla jaksaa paremmin ulkoilla ja otetaan takaisin sisällä vietetty aika.

Tsemppiä kaikille oksentelijoille! Tämä on kurjaa aikaa, mutta kyllä tästäkin selvitään!

Mins ja napero 6+0
 
Heips kaikki maalismasujen kasvattelijat!

Pari viimeistä päivää kaikki vähänkään rauhallisemmat hetket olen ahminut laidasta laitaan poukkoilevia mietteitänne ja tuntemuksianne ja eläytynyt vahvasti niistä jokaiseen. Iloa, hämmennystä, ahdistusta, epävarmuutta, TOIVOKKUUTTA... Iso virtuaalirutistus niille, joilla tämä keväinen tarina tuli päätökseen aivan liian aikaisin ja kovasti paljon tsemppistä meille maaliskuuhun tähtääville.

Itse tein yllättäen positiivisen raskaustestin viikko sitten ja pari päivää siitä digi päräytti näytölle "raskaana +3". Ihan kivuttomasti ei tähän pisteeseen olla päästy, sillä alkuvuodesta koin varhaisen keskenmenon ja maaliskuussa kävin läpi liudan testejä, joilla selvitettiin varhaisten keskenmenojeni taipumusta. Esikoinen on 2,5 -vuotias ja myös ennen häntä kävin läpi kolme varhaista keskenmenoa, kaikki samalla kaavalla. Voisi siis sanoa, että kovin kaivattu ja odotettu yllätysraskaus on tämä nykyinen :)

Lasketusta en osaa varmaa sanoa, kun kierrot ovat olleet kevään aikana kaikkea 22-32 päivän väliltä ja edeltävät kuukautisetkin jotenkin kummalliset... Tuo tiistainen digin +3 ei sekään täsmää kuukautiskiertoon eikä edes omiin laskelmiini, vaikka minähän niitä peittoja olin heiluttelemassa :confused: Heitän tähän nyt kuiten tässä vaiheessa rimpsun:

kesätys / 32v. / 2. lapsi / 27.3. / OYS

Omista tuntemuksistani sen verran, että pitkälti oireettomana kantelen jäätävän turvonnutta olemustani, that´s it! Esikoisestakin turposin sillä sekunnilla, kun pissin tikkuun ja samalla kaavalla mennään nytkin... Hohhoi, kun pitää palata töihin ja tuolloin jotain 7. raskausviikko menossa eikä tätä kyllä grilliherkkujen piikkiin voi laittaa! Neuvolaan pääsen viikoilla 8+5, mutta kaiken tämän epätietoisuuden ja menneisyyden haamujen varjossa virittelen mielessäni ajatusta tuosta Merioulun neuvolasta, mistä olen aina kuullut pelkästään hyvää. Hmm...

Palaan uudemman kerran. Nyt sain nämä 21 sivua finaaliin, niin päätin heti jättää puumerkit alle. Uni vain jo hiertää silmissä... Pecanpielle laitoin (muka) yksäriä, liekö osasin...? :whistle:

Helteistä viikonloppua ja miljoonasti tarrasukkia meille kaikille!
 
Pikainen hei!

Unto-Helmiina ja suski90, oletteko saaneet multa yksityisviestin?

Ja muille, en oikein tajua kun kaikille ei nuo kutsut fb-ryhmään tule perille kun taas toisille kyllä tulee, joten ilmotelkaa jos ei mitään kutsua ei näy eikä kuulu, vaikka olisitte ilmoittaneet sähköpostin, niin tehdään se toisella tavalla :) En tiedä mikä hommassa mättää, ehkä oma osaaminen! :p

Muoks. Tuleekohan mun yksityisviestit kellekkään perille kun ainakin kesätykselle, happyfeetille ja PikkuM:lle oon laittanut. Ähpuh.
 
Viimeksi muokattu:
Hei, en oo alusta asti lukenu, niin en tiiä onko joku jo kysynyt, että näkyykö tuo fb ryhmä sitte miun kavereille.. että oon liittyny? :D en nääs haluais vielä paljastaa...

Laitanpa oireistakin vähän.. esikoista odottaessa etova olo tuli vasta vk12jälkeen. Nyt taas tuntuu, että kaikki kuvottaa jo nyt. Ja kaikki suolainen on pop.
 
Tervetuloa kaikki uudet! Ihanaa, että saadaan lisää porukkaa maaliskuun odottajiin :) Kesätys : Me ollaan varmaan aika samoissa sitten kun laskettu aika nyt näyttäs molemmilla olevan sama.. :D Se varmaan muuttuu kyllä vielä ultrauksessa, mutta toistaiseksi nyt ainakin mennään samoilla viikoilla. : ) Kiva, että on myös muita Oululaisia täällä!

On: Oli ihanaa herätä aamulla (tosi huonosti nukutun yön jälkeen) ja tehdä digi, jossa pärähti tekstit kuten kuvassa : JESH!
Kyllä sielä ainakin vielä joku on ja kasvaa toivon mukaan kovaa vauhtia! Nyt loppui minun testaamiset ja seuraavana jännätäänkin alkuraskauden ultraa, johon onkin enää pari viikkoa!! WOW :) Äkkiäkös tuo aika menee! heh. :)
Olot toistaiseksi mitä mainiot. Ei pahoinvointia, ainakaan vielä..

En nyt muista oliko täällä vielä puhetta tästä, mutta milloin olette ajatelleet kertoa muille?
Itse yritän odottaa ainakin viikolle 11-12, ennenkuin kerron. Ihan vain siksi, että en kestäisi sitä, jos kaikki tietäisivät ja kesken menisi... :( Hirveä selittely ja pahoittelun kuulemiset.. ei kiitos..

Niin ja miten olette ajatelleet kertoa? Ajattelin itse, että ostan mukit, joissa lukee tyyliin mummo/pappa/täti jne, jotka sitten tavallisen kahvittelun merkeissä nostan pöydälle ja katson, että huomaako/tajuaako kukaan :D Olisiko muita vinkkejä? :)
 

Yhteistyössä