<<< MAALISMASUJEN MAALISKUU >>>

Täällä ollaan ja alkaa olemaan huumori suht lopussa tähän hommaan... :ashamed: Joka paikkaa särkee, kun en voi nukkua kun oikeella kyljellä. Jumiutuu kivasti paikat. Vessassa saa ravata ihan jatkuvasti, nukkumaan mennessä noin vartin välein. Ja yöllä herätään tasaseen tahtiin tyhjennykselle. Sit taas kestää aikansa ennen kuin saa unen päästä kiinni ja aamulla olo on kuin zombiella. Onneksi meidän esikoinen oli viime yön anopilla hoidossa niin ei tarvinnut tehdä mitään eilen eikä tänään aamulla.
Iltapäivällä pitäis mennä neiti hakemaan kotiin ja samalla jäädään anopille syömään, jos ei parempaa tekemistä ole.. ja eipä ole!!! :headwall:

Veera ja itsepäinen (pieni?) ihminen tasan 41

P.S. Näin muuten pari yötä sitten unta että meidän vauva syntyi... Melko kookas tyttö siellä unessa maailmaan eksyi.. 58cm ja 5kg :eek:

Koitetaan jaksaa.... :|
 
Edelleen yhtenä kappaleena B)

Eikä merkkejäkään tulevasta. Ei taida auttaa mitkään keinot tämän jääräpään ulossaamiseksi =)

Olin eilen lasten kanssa pyöräilemässä - tai siis lapset pyöräilevät ja minä "juoksen" perässä. Saunottiin, siivosin, käveli appivanhempien asunnolle 5.kerrosta ylöspäin ja harrastettiin miehen kanssa seksuaalista kanssakäymistä. Eli todellakin kaikkeni annoin ja silti yö oli yksi parhaimmista viikkoihin. Ei edes yhtä kivuliasta supistusta minulle aiheuttanut.

Ei tule ulos niin ei tule ulos. :(

 
Veera :hug: sulle, kuulostaa niin samoilta noi sun vaivas kun mun, oikee kylki mulla kans ainoa asento missä pystyy nukkuun, kusirallia harrastan kans joka yö... Siihen lisäks vielä ihana närästys, viime yönäkin meni 3 rennietä, turvotus ja vatsan arkuus...

Anneli sulle kans :hug: , ja sit kun meet sinne yliaikaiskontrolliin (toivottavasti et joudu niin kauaa oottaan) ni valitat vaan tarpeeks ja vaadit sen käynnistyksen!!!

Ite aattelin tiistaina soittaa äippäpolille ja kysyä tietäiskö ne et käynnistetäänkö mulla synnytys keskiviikkona vai ei. Ei ne hoitsut vältämättä sellasta tiedä mut ei kai siitä kysymisestä haittaakaan ole.

Ei oo helppoa meillä naisilla ei!!!

Mäkin sain eilen miehen kellistettyä, en sit tiedä saiko se aikaan ne koko yön kestäneet supistukset mut ois saanu jatkua vaan ja tulla kivuliaammiksi, mut kun ei ni ei...

Ei taida lottovauvaa tulla tänne :ashamed:

Palailen illalla taas!

Ninni ja Muru 41+0
 
Täällä ollaan edelleenkin. Plääh!

Mulla on yliaikaiskontrolli tiistaina. Voi olla ettei ne käynnistä vielä silloinkaan vaan lähettävät kotiin vielä pariksi päiväksi. Se varmaan riippuu tilanteesta,et onko mitään edistystä tapahtunut, onko ruuhkaa ja sit et kuka on lääkärinä. Mä toivon et ne käynnistäis tän silloin jos ei nyt ennen satu syntymään. Aika huonolta näyttää. Olishan aina parempi ettei tarttis käynnistää vaan alkais tulemaan itsekseen.

Vointi on muuten ihan hyvä mutta kyllä tämä odotus jo tuskastuttaa. Anoppikin on ollu hälytys valmiudessa hoitamaan Ellaa jo monta viikkoa. Yöt oon nukkunu tosi huonosti kun lonkkia on särkenyt. Viime yönä en nukkunut lainkaan kun mulla särki ihan koko yön päätä. Ei se vielä illalla särkenyt. Piti sit 3:n aikaan hakea banadoli,mut ei siitäkään ollu apua.

Tsemppiä kaikille joilla on vielä vauva masussa. Toivottavasti mekin tästä päästäis kohta synnyttämään. =)

Krisu (vauva hautomo) 41+3
 
..vielä ollaan! Viimeyön nukuin kuin tukki, oli univelkaa kertynyt niin paljon, että ihanaa kun sain takaisinpäin välillä!
Tänään ollaankin sitten käyty sukuloimassa. Kaikkia ihania herkkuja oli tarjolla vaikka kuin, mutta mulla on olo niiiiiiin turvonnut ja "painekattilamainen" olo, että ei oikein tehnyt mieli mihinkään koskea. Mittasin itse verenpaineen, se oli ihan hyvä, joten en sitten huolestunut.

PALJON ONNEA VAUVANSA SAANEILLE!!! ihanaa kun näitä uutisia tulee näin tiheään. :flower: :heart:

Kävin vilaisemassa tuota synnyttäneiden pinoa...on meidänkin sinne päästävä jo kirjoittelemaan, ei vain nämä jääräpäät tahdo meitä helpolla päästää...Joten kaikille teille jo vauvautuneille jaksamista ja voimia vauva-arkeen ja meille odottajille ei kai voi muuta toivottaa kuin kärsivällisyyttä ja voimia jaksaa vielä nämä viimeiset ajat kumpujemme kanssa.

Ninni,
mulla on myös tuo närästys vaivana etenkin öisin. ja voi yöks miten nuo renniet tulee jo korvistakin ulos..mutta olen huomannut että nukkuminen "pystyasennossa" eli useamman tyynyn päällä auttaa.

Piitsi, inhottavaa kun jäi huonomaku suuhun tuosta sun käynnistäsi synnärillä..Mä ajattelin myös, että lähden vasta sitten kun en enää vain voi olla kotona, mutta uskon että tulee noita "huti" reissuja silti tehtyä vielä ennenkuin on tosi kyseessä. Jos tosissaan sitten viikonpäästä sunnuntaina ;) kun on Ninni, Anneli ja Veera tehnyt meille tilaa..ja muutkin yliaikaiset.
Mä ajattelin muutama viikko sitten, että ihan hyvin jaksan odottaa sinne huhtikuulle asti, mutta en kyllä enää jaksaisi. :whistle:

mä meen nyt hetkeksi lepäilemään ja syömään kynsiäni aikani kuluksi.. :kieh:

ootus 39+4
 
Meille syntyi pieni poika ihanuus äidin syntymäpäivänä 22.3. klo. 9:38, viikkoja oli tasan 41. Mittaa oli kertynyt 3760g, 51cm ja pää 36. Ihana tummatukkainen pörröpää asteli koko perheen sydämiin ja isosisko on innoissaan hoidossa mukana. On tää vaan jotain niin superihanaa :D

Ninnille ja muille kärvistelijöille, yrittäkää vaan jaksaa.Mäki olin jo valmiiks asennoitunu et joudutaan käynnistää mut näinpä kävi et yhtäkkiä vaan tupsahti maailmaan :heart:

Nyt jatkamaan arkea :saint:

Suvitus+poikanen noin 1vrk
 
Hei kaikille ja kiitos peräänkysyjille. Kiva kun poissaoloni huomattiin :D

Meille siis syntyi ihanaakin ihanampi pieni poikavauva kiirastorstaina. Pituutta oli 49cm ja painoa 2920g. Eilen kotiuduttiin ja nyt täällä opetellaan taas vauva- arkea. :heart:

Reissu meni kutakuinkin näin...
Tiistai- iltana saunassa epäilin, että lapsivedet olisi menneet, mutta supistuksia ei kuitenkaan kuulunut. Aamulla soitin Jorviin ja pyysivät näytille. Noh, lapsivedet ei ollut mennyt, mutta vähäisen lapsiveden takia ja vauvan pienen koon vuoksi lääkäri päätti että torstaina puhkaistaan kalvot. Vauvan painoarvio keskiviikkona oli vain 2300g, että oli sitten kuitenkin, onneksi, isompi.
Synnytys kesti 4½ tuntia ja ponnistus 2 minuuttia :D Helppoa kuin heinänteko ja jo synnytyssalissa ilmoitin, että I'll be back. :LOL:

Lämpimät onnentoivotukset kaikille nyyttinsä myös saaneille :flower:
Ja tsemppiä kaikille vielä yhdessä koossa oleville.

Tulen paremmalla ajalla kertomaan lisää, nyt saunaan :wave:

kleopatra ja lokinpoika 3vrk
 
superonnittelut pääsiäisprinssistä :heart: :hug: . Niinpä vaan pääsit etuileen =)

Jokos nyt tuli tonni täyteen?

Nyt kattoon tanssii tähtien kanssa loppuun ja sit vielä Amazing race, katotaan jos tuun vielä jotain kirjottaan, ei kyllä omaan napaan mitään uutta kuulu. Parempi vaan olla tarkkailematta oireita ja odottaa suosiolla keskiviikkoa...

Ninni ja Muru 41+0
 
Onnea taas vauvaantuneille sen kummemmin erittelemättä! Missäs muuten Mama-L luuraa, eikös sielläkin ollut jo vähän merkkejä synnytyksestä...

Mie vaan uskollisesti käyn lukemassa ja kirjoittamassa täälläkin. Ei sitä osaa olla pois, kun tahtoo tietää, miten masunkantajat voi ja jakselee. Erityisesti Ninnille isoja suppareita, että pääset vielä tän kuun puolella ponnistelemaan.

Meillä ollut vauhdikas pääsiäinen, kun kummisetä oli kylässä ja tänään poikkesi vielä isovanhemmat ja varaisovanhemmat lentokentältä tullessaan. Ja on kuulemma viikossa neiti kasvanut pituutta, tuntuu että vain posket pullistuu ja maha ruokailun jälkeen. Kokeilin tänään neidille 60 cm bodya, niin hihat pitkät ja masunympärystä reilusti, selkäpituus ihan ok.

Nyt Kotikatua nauhalta.

Misupai ja neiti 1 kk
 
Onnea äiti lokakuu, suvitus ja kleopatra! Arvasinkin, että kleopatra pääsit lähtemään kun susta ei enää kuulunut. Tilasin nyt sitten itselleni samanlaisen synnytyksen, kun kuulosti suorastaan kivaslta tuo homma.:LOL:

Piitsi82, aika ikävää kohtelua sait. :( Mulle kuitenkin sanoivat moneen kertaan että ehdottomasti pitää tarkistaa kun tilanne on tuo eikä kertaakaan tullut sellainen olo, että siellä ollaan turhaan. Sen verran tuo tutkimus ilmeisesti sai tapahtumaan, että yöllä valvoin (ekaa kertaa koko raskauden aikana) tunnin verran supistusten takia, mutta siis kivuttomien sellaisten, selkäjomotukseen vain heräsin. Mulla kun supistuksia ei ole ollut koko raskausaikana muuta kuin joskus yksittäisiä esim. kävellessä. Tänään iltapäivällä jatkui sitten sama pari tuntia ja parilla pyyhinnällä tuli limaakin, jossa oli vähän verta, mutta ei siis mitään niin suurta että limatulpaksi olisin tunnistanut.

Tänään on ollut mieli vähän matalalla, nämä pitkät pyhät kotona kahden miehen kanssa ilman mitään järkevää tekemistä on vähän liikaa. Olisi varmaan pitänyt lähteä sukuloimaan mutta (tulevat) mummolat on päivän ajomatkan päässä. Huomiseksi pitäisi keksiä jotain aktiviteettia, onko kenelläkään ideoita minne voisi mennä kun kaikki on kiinni? Ihan siis jotain pääkaupunkiseudun turistijuttuja joita ei koskaan tule tehtyä. Edes uimaan ei taida enää tässä vaiheessa uskaltaa.

Bellona 39+3
 
Moikka..
Täällä sama olotila jatkuu, erittäin hyvin jakselen eikä edelleenkään tietoakaan supistuksista ei sitten minkäänlaisista. Mutta minäpä en ajatellut turhaantua, ensiviikollekin niin paljon kaikkea ohjelmaa että mennään vaan päivä kerrallaan ja lähtö tulee sitten kun on tullakseen =)
Toivottavasti en latista näillä sanoilla muita "jo dotukseen tuskastuneita"
Tietty ens keskiviikon lääkärikäynti vähän jännittää, jos vieläkään ei ole alapäässä mitään synnytykseen viittavaa tapahtunut niin saatan tuskastuu =(
sitä paitsi ens pe tulee ekat äippärahat niin pääsis niitä hiukan tuhlailemaan ja toiseksi koiralta otetaan 1.4 tikit pois, niin sais kaikki tälläisen alta pois. Enpä mä tässä kuitenkaan ala toivomaan tietenkään että yliaikaiseksi menis.. pääsenhän tuomies ihan yhdellä lailla eläinlääkäriin koiran kans.

SUURENMOISET ONNITTELUT KAIKILLE VAUVANSA KAINALOON SAANEILLE!
OLIS IHANA NÄHDÄ PIENOKAISISTA KUVIA, NIIN PÄÄSIS VÄHÄN FIILISTELEMÄÄN.

Toukokuihin oli syntynyt eka vauva, vko32 ja painoa 1,5kg. sitkeä sissi ku ite jo ihan hengittelee ja voi tosi hyvin.

Bellona: mikähän sun alapään tilanne mahtaa olla? sillä vaan kyselen ku mietit tuota uimaan menemistä. Itse oon käynyt vielä tälläkin viikolla uimassa, kun kerta paikat kiinni! Eli menkää ihmeessä miehesi kans vaikka johonkin kylpylään rentoutumaan mikäli paikat sen sallii. Mä ainaki rentoudun ihan hulluna vedessä, petollista sieltä on vaan pois nouseminen ku yhtäkkii kroppa painaakin ihan hulluna ;) Toinen mitä voisitte tehdä aikanne kuluksi vois olla leffaan meno tai ulos hyvin syömään. Helsingistä nyt tietty löytyy vaikka mitä muutakin aktiviteettia näin pyhinäkin.. jos auto niin ajelette jonnekin--katsotte minne tie vie, periaatteella. Sitä me harrastetaan =)

Nyt täytyy lähtee laittaan sänkyyn lakanoita ja hakemaan mies töistä..
Ilkeästi on vähän kurkkuun sattunut tänään, toivottavasti ei nyt mitään flunssaa pukkaa =(

Kaikille hyviä vointeja vauvojen kanssa tai ilman :heart:

Minä + Voice 39 TASAN
 
Misupai: Mama-L on jo punaisen nyyttinsä noutanut. B)

Me täällä yritetään duunata kakkaa kun se on ollut jo useamman päivän matkalla. :/ Nyt on neljäs päivä jo menossa ilman kakkista. :(

Ukko on ollut jo kahdesti mummulassa hoidossa ja hyvin on mennyt. Mies vaan nukkuu ja mummut toivois säpinää.. =) Välillä tulee jo ihan sylittely-ikävä kun mummut ja muut kantaa kilpaa. :eek:

Rhea ja Nompukka 2vko 1pv
 
Kleopatra ja elvini onnea prinsseistä :heart: :flower: :heart: :flower:

Bellona tää on aika tuttua puuhaa tuol meidän sairaalassa,siellä taitaa olla aika harvassa hoitajat/lääkärit joilla on ees jonkulaisia käytöstapoja :kieh: oon siellä viimisten kuukausien aikana sen verran useesti joutunu käymään,milloin ite,äitinä tai omaisena et alkaa olee mitta täys koko pirun puljua,saiskohan sitä siirron toisee sairaanhoitopiiriin :whistle:
 


Tuossa kuva meidän rakkaasta:) 1vk&2vrk

:heart:


:flower: :flower: :flower: :flower: Paljon onnea kaikille vauvansa saaneille ja tsemppiä vauvaa hakeville :flower: :flower: :flower:

Paljon voimia ja jaksuja Ninnille :hug: Eiks oo kivaa, kun on mennyt yli lasketun??:D Toisaalta nyt ikävä mahaa ja tuota jännitystä, mutta onneksi kaikki takanapäin ja tuloksena mitä mahtavin nyytti:heart: Meidän muruhan syntyi siis rv41+6, seuraavana päivänä olisi ollut se yliaikaiskontrolli:D

Nyt mies oottaa tuolla sohvalla, pittää mennä kattoon Lost:)

LOE ja Rakas 1vk&4vrk :heart: :heart: :heart:
 
...pääsiäisenä syntyä meidänkin kohtulainen, jos alkaisi pikkuhiljaa tulemaan. Täällä ei ole kuitenkaan supistuksen supistusta, siis kipeää tai säännöllistä näkynyt. Limatulppa kyllä taisi tulla isompana klönttinä eilen. Vielä tuolta näyttää jotain limaista irtoavan..

LOE, tosi cool hiusraja teän pojalla! Tuosta olis moni kade! Jännitys on kyllä ihan kivaa.

Näin jo unta, että juoksin kilpaa ja voitin. Ah, sitä vauhdin hurmaa! Sitä alkaa pikkuhiljaa kaipailemaan asioita, joihin ei ole ollut kykeneväinen moneen kuukauteen.

Sienna rv 41+1
 
Jos ei kerta väsytä niin mitä sitä sitten miehen kiusaksi sängyssä pyörimään. Huomattavasti mukavampi olisi herätä tähän vuoden aikaan keväiseen auringon nousuun kun hyytävän kylmään ja talviseen pakkasaamuun --aivan uskomatonta heittelyy sää...

Voikohan muuten lapsivettä tihkuu sillai et sitä ei osaa yhdistää et mitä se oikein on? mul on nimittäin aika runsasta valkovuotoo, mut sit tulee myös sellaista kirkasta eikä se minusta ole pissaa.. tätä nyt jatkunut jo muutaman päivän.
Voiko olla vaarallista jos onki lapsivettä eikä huomaa?

Kurkkua karraa j nenä tukkeessa, ei niin kiva olla.
Onneksi tälle päivälle ei minkäänlaista ohjelmaa joten jospa sitä vaan köllöttelis kotona ja nautiskelis viimeisistä maha päivistä =)

Mukavaa alkanutta viikkoa kaikille ja reipasta mieltä !!!

Minä + Voice 39+1
 
No niinhän siinä kävi että(39+6) sunnuntai aamuyöstä 02.38 syntyi tummat pitkäthiukset omaava tyttö 3650g ja 51cm. Synnytys oli tosi ihana ja nopea. Synnytys kesti yhteensä 3½ tuntia ja 1½tuntia oltiin sairaalassa ja 3min ponnistus. Mitään kivun lievityksiä en ees halunnu kun tyttö teki niin nätisti tuloaan. Välilihaa ei leikattu eikä tikkejä tullu. Siis kerrassaan unelma kokemus, tallaista toivois kaikille!! Tyttö on aivan ihana!! Huomenna varmaan päästään kotiin niin tulen sitten kertomaan enemmän!

Amalia ja Justiina 1vrk
 
Onnea Amalia!

Angel08: voi. Mulla oli juuri tuo sama tilanne ja käskivät näytille. Niillä on joku yksinkertainen testi jolla voi testata, onko kyse lapsivedestä, ja jos on, niin sitten ottavat sisälle, koska tihkuminen aiheuttaa vauvalle infektiovaaran.

Mulla on kyllä sellainen yö takana että :headwall: Tuota verislimaista vuotoa on tullut koko yön ja tulihan yöllä pönttöön sitten sellainen kunnon klönttikin, jonka tunnistin limatulpaksi. Kahdesta kuuteen supisteli kipeästi, mutta ei säännöllisesti, joten en ole sitten nukkunut juuri yhtään. Kuuden jälkeen nukuin sitten ehkä puolen tunnin pätkissä ja heräsin aina yhteen supistukseen. Ja sama juttu taas uudestaan kun olin nukahtanut. Miksei voi tulla kunnolla jos on tullakseen tai sitten olla tulematta vielä pariin viikkoon!

Mutta ihana ilma tosiaan, pitää lähteä varmaan kohta ulos...

Bellona 39+4
 
Onnea vauvan saaneille! :flower:

LOE:lla on tosi suloinen vauva! :heart:

Täytyy sanoa, että huominen jännittää hieman kun ei yhtään tiedä että jäänkö mä jo sairaalaan vai tuunko kotiin vielä. Täytyy varmaan kuitenkin ottaa sairaalakassi varmuudenvuoksi mukaan. Nyt alko jo tuleva synnytyskin jännittää. Mulla kun tota kipukynnystä on tuskin lainkaan niin täytyy pyytää kaikki mahdolliset lievitykset. Meillä voi olla jo tällä viikolla vauva. :)

Jos mua ei näy täällä huomenna niin oon sitten jo todennäköisesti jääny sairaalaan. Täytyy vaan toivoa että kaikki sujuis paremmin kuin Ellan kanssa...

Menisköhän sitä vielä päikkäreille ennen kuin Ella heräilee.

Krisu 41+4

 

Yhteistyössä