**Maalismasut 2009** joulukuussa 2008 *ensimmäinen vauva syntynyt!*

Kaa
Piiitu ja PikkuH, tiedot lisätty listaan. =)

Capri; en ole ilkeyttäni tai pahansuopaisuuttani ketään "nakannut" listalta pois. Harmittaa vietävästi että sellaista vihjailit. Kyllä, pidimme kuukauden mittaisen nimenhuudon yhteisellä päätöksellä ja päivitin listaa sen perusteella. Nimenhuutoon ei tarvinnut romaania kirjoittaa, vaan pelkkä yhdensanan "Hep!" viesti olisi riittänyt. Yritin kaikki kirjoittaneet pitää listalla, mutta tämän tesktimäärän keskellä on joku voinut jäädä huomaamatta. :ashamed:

Eli anteeksi kovasti jos olet mielesi pahoittanut tästä lipsahduksesta.

Lähden nyt lenkille koiran kanssa ja lyömään päätäni kiviseinään. Tyhmä kun olen kun nimenhuutoja pidän... (joo, mulla on muutenkin ollut ihan P***A päivä, tää oli vaan niitti sille). Voin antaa listan päivityksen jollekkin muulle, jos se asiaa korjaa.

Niin, ja toki niitä tietoja listaan laitan, jos niitä minulle uudestaan kerrotaan.

Nimim. Väsynyt ja stressaantunut, "vessaan itkemään"-oloinen :/
 
Tälle päivää on kyl mahtunut tunteita taas laidastalaitaan...

Mies soitti, et se ei saa sen autoa työmaan pihasta mihinkään ku tie viettää pahasti ja sil on vielä kesärenkaat (ei kerkee olla raksalta pois). No ei siin mitään lähin hakeen sitä ja kotia päästyä tuli tappelu siitä ku tarvin huomenna autoan (ku sain vihdoinkin kirppikselle pöydän) ja se meinas ottaa sen. Meinas antaa pakunsa olla siel työmaan pihas jos vaikka tänään tulleet lumet sulais pian pois! :kieh: Ei sit puhunu yhtään mitään enää söi vaan nopiaa ja lähti mun autolla raksalle... Kyllä joskus voi olla vaikiaa

Mutta mieli piristy hieman ku olin muistanu et saan palautuksia noin 300e, mut muistin hieman alakanttiin, koska rahaa oli tullut yli 800e!! :whistle:
Hieman tuli rahat tarpeeseen ku jäin työttömäksi syyskuun vipa ja eilen sain vasta liitolta ekan kerran rahaa oikein 600e (joka meni melkeen kokonaan laskuihin). Nyt sit rahat tietty polttelee tilillä tooooosi pahasti :D
 
Kaa
Ja unohtui "huumassa" :D : PikkuH, tervetuloa ketjuilemaan!

Jos nyt vaikka hieman paremmalla mielellä jatkaisi kirjoittelua... kyllä tuo koiran kanssa lenkkeily kummasti aina parantaa henkistä fiilistä. =)

PikkuH, eiköhän se kasvu tule tarkistettua samalla katsauksella, vaikkei siitä erikseen mainitakkaan. Luulen, että kyllä sitä vauvaakin vilkaistaan vaikka kyse on istukka-asioista.

Ja mitä tuohon maaliskuun odottamiseen tulee, en oikein ole vieläkään käsittänyt mieten kyhyt aika siihen on. Töissä on niin kauhea kiire ja stressi, että vauva-asiat jää kakkoseksi. Ja illalla on sitten niin väsynyt, ettei jaksa ajatella. Josko se kohta kolahtaisi.

Äitiyspakkaus; paperit jätin palkkatoimistoon kaksi viikkoa sitten ja hakemus oli mennyt kelaan noin viikko sitten. Saas nähdä milloin pakkaus tulee. Ei sillä kiire ole, aäilytystila kun on muutenkin kortilla. Eikä mulla mikään erityinen hinku ole sitä katselemaankaan. Katson sitten kun tulee. Nou hätä.

Mömmiksellä on tullut uusia raskausoireita... hui. :/ Peräpukamathan taitavat kuulua raskauteen siinä kuin raskausarvetkin. ikäviä, mutta joillekkin tulevia. Ruokavaliollahan tuotakin voi helpottaa. Tsemppiä!

Zoella on ollut touhukas päivä! Riittivätkö tunnitkaan edes? :D

Niinulla ja muillakin on ollut touhun alla isyyspakkaus. Itse en yhtään ole vielä päättänyt teenkö sellaisen. Miehen kanssa kuin ei muutenkaan lahjota toisiamme, niin tuntuu hullulta tehdä tuollainen. Mutta hauskahan se olisi... :D Pitää vielä miettiä
 
Kaa
Ja mitähän tekisi niillä hurjilla 80 eurolla, jotka palautuksissa sain...? :LOL: Onneksi ollaan tänään lähdössä kaveriporukalla pikkujoulua juhlistamaan ja syömään ravinteliin. Eiköhän noista rahoista suurin osa mene sinne. :D
 
heipsun kaikille =)
enään yksi herätys ja taas olisi viikonloppu edessä ja pikkujoulu juhlat =)
mömmis tuo on minulle tuttu vaiva ollut kahdesta ensimmäisestä raskaudesta. joutusin jo loppuajalla istumaan töissä tyyny pepun alla kun muuten ei onnistunut.
nyt ei ole enään pukamat vaivannut mutta on tuo inhottava suolistosairaus mistä vähän samanlaiset vaivat eli verta tulee :(
tänää soittelin sokerirasitus kokeiden tuloksista ja hieman jännitti kun neuvolassa vähän pelkäsivät arvojen olevan pielessä kun on tuota painoa tullut aika paljon :ashamed:
mutta kaikki hyvin :D jos nyt oikein muistan niin 4,9 7,8 ja 3,9. tuosta viimeisestä hieman huolestui kun on niin alhaalla mutta tiesin jo alunperin että minulla on alhainen sokeri.
sanos vaan että syödä pitäisi säännöllisesti ja eikä ihmettele jos olen uupunut ja kärttynen.
eipä muuta tällä kertaa :wave:

cadillac ja toukka 27+2
 
Mä ainakin nostan hattua Kaalle, kun on jaksanut pitää meidän ketjuista huolta. :flower: Täällä ei varmaan montaa ole, joka ehtisi ja viitsisi sitä hommaa tehdä. Viestejä tulee todella paljon tiheään tahtiin, välillä menee pakostikin jotakin ohi, mutta sellaisesta voi huomauttaa nätisti jotta asia saadaan korjatuksi.

Pitäiskö mun muuten soittaa neuvolaan ja kysyä niitä sokerirasituksen tuloksia? Mä olen jotenkin ajatellut, että ilmoittavat sieltä jos arvoissa jotakin vikaa, ja jos ei niin saan kuulla tulokset sitten seuraavalla käynnillä. Mulla on lääkärineuvola viikon päästä, silloin kuulen ainakin mitä mittaustuloksia tuli.

Käytiin vakuutuksessa, vauvavakuutusta on haettu ja kotivakuutuksen kautta korvausta alle 2v vanhasta kannettavasta tietokoneesta joka eräänä päivänä ei herännytkään henkiin. Meillä hävisi KAIKKI tiedostot, valokuvat, musiikit yms., huollossakaan eivät tienneet oikein että mistä kiikastaa. Toivottavasti saataisiin edes muutama satanen siitä, se kone maksoi kuitenkin uutena 1100 euroa. Ajateltiin silloin pari vuotta sitten että ''ostetaan kunnon kannettava eikä mikään halpa kakka joka hajoo heti vuoden jälkeen.'' Nyt kyllä ostetaan alle 600 euron kone ja joku jätti-iso ulkoinen kovalevy. Kehukaa/haukkukaa hiukan läppäreitänne, niin on jotain osviittaa kun mennään joulun jälkeen konekaupoille.

Mulla on tänään rumapäivä (eli tukka hapsottaa, naama repsottaa ja kaikki menee päin anusta) kun mikään ei oikeen suttaanu niin kuin kuuluisi, lisäksi mun lempikengät hajosivat ja mua närästää |O Tulis mies jo kotiin, se saa mut aina hyvälle tuulelle.

upupa ja Multeri igen 26+3
 
Kaa
Upupa, kannatan tuota halvemman koneen ja ulkoisen kiintolevyn ostamista. Kannettavat kun elävät parhaimmillaan sen kolmisen vuotta, joten jos ei ole todellinen tarve, niin ei kannata ostaa turhan kallista. Näin meillä toimitaan. =) Edellinen kone oli Acer MerkkiäEnMuista, nyt on käytössä HP Pavilion ja tyytyväinen olen molempiin ollut.
 
Eeeva ja Kaa, joo itellä on ollut aiemmin vastaavaa ja tuoretta verta on. Mä sitten kärsin kohta kaikenmaailman vaivoita. :D No mikä siinä kun vauvaa odottaa. Tietty kestää sen.

Mulle on varattu kahden viikon päähän sokerirasitustesti. Äh, ja just sitä edellisellä viikolla jtn synnytysvalmennusta ja neuvolalääkäri. Joka paikkaan joutaa menee.
 
yhdyn TÄYSIn rinnoin edellisiin, että KAA:lle kiitos pinon päivityksestä ja teosta!! :flower:
mä tässä oon miettiny et mitä ihmettä mä ostan vauvalle siis vaatteita. HELP viisaat ja kokeneet äidit!! siis mitä vaatteita vauva tarvii ekoina viikkoina/pari ekana kuukautena eniten? oon nyt ostellu jotain bodeja ja puolipotkareita, mut eilen tuli mieleen et en kai tää riitä :LOL:

itsenäisyyspäivä mä oon pohtinu et mitä hyvää tekis... :ashamed: (en oo käyny vaakalla aikoihin.. jotain suklaata nam! onkohan tää lapsi sittenkin tyttö ku tekee niin mieli tota suklaata koko ajan.. voisin syödä vaikka viis levyä (ehkä :))
ihanaa ku on viikonloppu kohta, saa nukkua. mä oon ollu tänään niin väsyny. siks varmaan aamulla ystäväni yrkkä kävi taas vierailulla ja aamupala lensi lavuaarin. mut muuten olo on ok. Tänään tuli eka kertaa sellanen olo, ku vauva hyppeli mahassa ja olo oli ok, niin sellanen et tästä raskaudestahan voi jopa nauttia. Mulla ei oikeesti oo ollu mitkään huraa meille tulee vauva fiilis! - vaikka haluunkin tän lapsen! mut ku oma olo on ollu niin P**, niin ei kauheesti oo jaksanu vauvasta nauttia!
millä mielellä teidän miehet on vauvan suhteen? onks kellään miestä joka ei niin kauheen innostunu oo vauvasta tai ei ainkaan kovin herkästi sitä näytä? Mua niin joskus ottaa päästä ku tuo ukko ei kauheesti osoita mielenkiintoa tätä lasta/raskautta kohtaan. vaikka tiiän et se kuitenkin haluaa kans tätä lasta. oonkohan ihan ainut, jota on paiskattu tällä kohtalolla? siis se ei oo mitään mielenkiintoa osoittanu mitään hankintoja kohtaan (vaunut jne) mut ehkä se tästä. ehkä se pikkusen hidas heräämään tähän elämään... (ja oon sen jo aikasemmin huomannu monessa asiassa) en hetkekään epäile, et lapsen syntymän jälkeen olis jotenkin passiivinen. mut se vaan ei varmaan osaa suhtautua nyt raskausaikana.
mutta sellanen romaani! :whistle:
 
Kaa : Arvostan kyllä todella paljon panostasi pinon eteen - vaivaa joudut kyllä näkemään meidän muiden puolesta, KIITOS!

Niinu86 : Mistä tilasit noita mainitsemiasi juttuja isyyspakkaukseen. voisitko antaa linkin tai osotteen?

Tervetuloa uusille!

Itsenäisyyspäivänä ainakin syödään kotona vähän paremmin. Ajattelin myös ostaa ensimmäisen suklaarasian ja tuhota sitä linnan juhlia katsellessa... Viikonloppuna pitää myös tehdä joulukortit loppuun ja kirjottaa ne.

Vauvavakuutuksen kanssa voipi tulla kuitenkin vielä kiire, kun saatiin aika vakuutusneuvojalle vasta tulevalle maanantaille ja siitä tasan viikko vaan on aikaa siihen 3 kk rajaan... Toivottavasti ehditään!!!

Kaatjuska + Kunto 25+4
 
Heippa pitkästä aikaa!Tämä joulunalusaika on vienyt naista mennessään, ettei ole ehtinyt edes täällä käydä lukemassa varmaan kuukauteen tekstejänne!Yhtäkkiä vain huomasin, että täällähän ollaan jo joulukuun pinoon....nopeaan, nopeaan aika menee :)
Omaa napaa: kaikki menee edelleen hyvin. Arvot kohdillaan ja painoa on tullut n. 8 kg. sf-mitta taisi olla jotain 22 cm tällä viikolla, kun neuvolalääkärillä kävin. Maha kasvaa hyvin eteenpäin suuntautuneesti. Takaa ei edelleenkään näkis raskautta, mutta sivusta onkin sitten jo melkoinen tynnyri havaittavissa!Ympärysmitta taisi olla jotain 90 cm luokkaa, kun viimeksi mittasin tällä viikolla. Parikyt senttiä on tullut normaalimittaan, saas nähdä kuinka tästä vielä napa kohti horisonttia menee!Olo on hyvä ja pikkuinen jo kovati potkii. Se on kyllä aina yhtä ihanan tuntuista..hymyilen töissäkin itsekseni kun oikein myllertää. Onneksi minulla ei yöuniin tämä tila ole vaikuttanut. Nukun erittäin hyvin ja sikeästi.

Kiitos Kaa näistä päivityksistä ja listan pitämisestä. Teet hienosti meidän hyväksi!

Äitiyspakkaus tuli viikko sitten ja olihan se taas merkki siitä, että pieni ihminen todella on tulossa meidän kotiin...tosin vaatteet ovat niin isoja, että hyvä kun vuoden päästä menevät päälle. Kivat värit tässä pakkauksessa :)

Mukavaa joulunodotusta kaikille ja toivotaan, että kelitkin alkaisivat näyttää siltä taas!

Genet ja pussi 26+2
 
Kaa: Minulta kans suuri kiitos kun otit hoitaaksesi tämän pinon jota ite en jaksanu päivittää :) Nimenhuuto edelleenki oli hyvä juttu näin puolivälissä, mutta että sille ei varmaankaa oo enää toista kertaa tarvetta :) ehkä sitte kun vauvat on maailmassa ja siirrytään syntyneiden puolelle :)
 
iltaa

ihan ekaks Kaalle :hug:
inhottavaa jos kurja päivä ollut ja sitten vielä tämmöstä..

Turha Capri moisesta asiasta on kovin isoa hernettä nessuun vetää.. yksissä tuumin päätettiin nimenhuuto pitää ja ei kai se voi kovin vakavaa olla jos vahingossa nimi on jäänyt pois listalta. Ainahan sen saa sinne lisättyä. Ihana vaan kun Kaa jaksaa päivitellä!
Jos pitää nostaa show niin saahan siihen hommaan varmaan itsekkin rueta niin kuin Kaa sanoi.

Minde: Mulla vähän sama homma että syyskuussa vika työpv ja 28.11 sain liitosta rahaa huimalta kahdelta päivältä :headwall: johtuen lomakorvauksista kaiketi.. että tarpeen tuli veronpalautukset kun pitäny tänne asti kärvistellä :kieh:

PikkuH:lle tervetuloa mukaan!!

Niinu kyseli itsenäisyyspäivästä.. Me vietetään pojan 3v synttäreitä :heart: Illalla lähdetään sitten miehen kanssa liiton pikkujouluihin syömään.. itse tulen varmasti ajoissa kotiin takas.. jääkööt mies jos haluaa. Poikaa vahtimassa minun pikkusisko ja kummi joka tulee lauantaina kans =)

olo onneks vähän helpottanut... josko vaikka sais nukuttua ensi yönä.. aamulla taas hyvissä ajoin ylös kun pojan kerho ja tykkää niin käydä siellä että ei kehtaa jättää välistä. käydään sillä aikaa nuo leipomis tarvikkeet ostamassa siskon kans.
 
myymä
Huomenta :)

muty Mä itse tykkäsin pitää esikoisella aina pitkähihaista bodya ja siinä päällä potkareita! :) Se oli musta loistoyhdistelmä. Ja tietenkin sit lämpimämpää kun ulos mentiin mut toi oli loisto sisäasu :) niitä siis kului paljon! :) ja siis esikko oli myös kevät vauva.

Veronpalautukset ei nyt toistaseksi mua hyödyttänytkään. Olen unohtantu ilmoittaa uuden tilinumeron ja nyt ne lepää nätisti tililllä jota en enää edes käytä. En tiedä tunnuslukuani, ei mulla ole tallessa edes sitä pankin korttia saatika nettitunnuksia, eli pitää marssia suoraan pankkiin nostamaan rahat pois :D vaan milläs maksan laskuja kun rahat on käteisenä. Marssin varmaan toiseen pankkiin jossa mun nykyinen tili on ja siirrän sinne ja sitten kestää... grrr..

Vauva edelleen hirmu aktiivinen joten huolissaan ei ainakaan tartte olla..

myymä ja pikkuveli 25+1




 
Huomenta!

Kerranki poika nukku lähes koko yön putkeen omassa sängyssä. Yhden kerran käytin sitä potalla. Ja voi sitä ärsytyksen määrää ku en ite saanukkaan enää sen jälkeen unen päästä kiini. Miehellä soi kello puoli viis aamulla niin sen jälkeen olen nukahtanu. Niin siis käytiin poikaa potalla puoli kolmelta. :attn:

Nyt sitte kävin viemässä pojan hoitoon ja alko ihan hirmusesti närästämään. Aikuisten oikeasti vois olla jo maaliskuu!! Haluan näistä vaivoista eroon!!

Minäki näin vauvaunta. siinä toi esikoinen muuttu taas vauvaksi... ehkä olen viime aikoina miettiny ihan liikaa näitä vauvajuttuja.

jossu ja tilli 27+5
 
Huomenta!

Täällä taas kovan onnen Marais. Tuntuu, että kun yhdestä huolesta selvitään niin toinen on oven takana. Olen kyllä itse tapaturma-altis ja vähän sählääjä, niin silläkin voi olla osuutta asiaan ;)

No mutta asiaan nyt akuuteista murheista: Kuukautiskipujen tyyppiset alaselkäkivut ovat lisääntyneet, pari kertaa päivässä parin kipukouristuksen setteinä. Lisäksi sf-mitta oli toissapäivänä 19cm. Neuvolalääkäri sanoi tosin, että tuo pieni mitta voi olla pitkällä ihmisellä ihan normaali, mutta kuitenkin.

Pyyhkäisin sitten eilen ruokkiksella yksityiselle asemalle (Femeda) lääkäriin, ja taas pahoittelin heti alkuun, että tulen varmaan turhaan, mutta on kovia alaselkäkipuja, pitäisikö niihin suhtautua jotenkin vakavammin. Oli vähän nolo ja vainoharhainen olo, kun töissäkin olen vaikka pääkainalossa.

Lääkäri ultrasi ja huomasi, että kappas, kohtu supistelee koko ajan, esim. kun laskeuduin siihen tutkimuspöydälle ja vielä siinä pöydällä. No, enhän minä niitä tuntenut, kun ne supistukset eivät sattuneet. Lisäksi vauveli oli todella alhaalla (pää alaspäin) ja lapsivesi oli vähissä. Kerroin sitten siitä maanantaisesta onnettomuudestani, kun liukastuin töissä ja törmäsin naama edellä seinään (akrobatiaa, ei kaatumista). Silloinhan tuli vesimäistä nestettä jonkun verran, mutta äitiyspolin mielestä ei ollut aihetta huolestua. Tämä lääkäri sanoi, että jos on tullut rajuja liikkeitä esim. vatsan osalle tuossa liu'ussa, niin on voinut olla lapsivettä. Lisäksi lapsiveden vähyys voi olla osasyy pieneen SF-mittaan.

Eli sain lähetteen maanantaiksi Jorviin lisätutkimuksiin, ja siihen asti lepäilen kotosalla (ja yritän olla murehtimatta liikaa tekemättömistä töistä ja deadlineista).

Onko jollain muulla todettu liian vähän lapsivettä? Mitenköhän tilannetta voisi itse parantaa (vai voiko mitenkään), hmm. hmm.

Kaa: Minua ihan harmitti puolestasi, kun olet hoitanut palstaa paremmin kuin hyvin ja oma-aloitteisesti, ja sitten tulee asiaton hyökkäys puun takaa. Mur.

T.Marais (jolle aina tapahtuu) ja Mökö 26+5
 
Huomenta,

Kaalle minunkin puolestani iso kiitos, kun jaksat listaa päivittää :flower: . Itse olin toisaalla yhden pinon päivittäjä ja vaikka porukkaa ei ollut näin paljon, niin kova homma siinä oli. Saat siis minulta huiman kunnioituksen :) . Ja mitä nimenhuutoon tulee, niin Kaa kysyi muilta ENNEN nimenhuudon aloittamista, että tehdäänkö tällainen. Olimme yksimielisiä ja vasta sitten oli kuukauden verran aikaa ilmoittautua. Eli todellakin yhteinen päätös.

muty: Toiset miehet lämpiää vauvalle hiukan hitaammin. Meilläkin mies ei kauheesti ollut odotuksessa mukana esikoisen aikaan mutta kun vauva syntyi, niin oli aivan lumoutunut. Nyt on todella luonteva ja ihana isä :heart: . Mies sanoikin tuossa vuosi sitten, että se odotusaika oli hänelle hankala käsittää, kun hän itse ei koe niitä potkuja ja vauvan liikkeitä. Eipä tuo köriläs niin kovasti nytkään ole mukana mutta tiedän, että jälleen on aivan ihastunut, kun Sintti syntyy. Joten, älä ole huolissasi, ehkä miehesi käsittelee asiaa omassa päässään :hug: .

Tietokone: Meillä on Acerin läppäri eikä kyllä ole mitään huonoa sanottavaa. Kone on ollut meillä jo pari vuotta ja toiminut koko ajan ihan moitteettomasti.

Veronpalautus- ja auto-juttua: veronpalautuksia tuli meidän perheeseen 1500 ?. Se raha käytetään lisänä autokaupassa, kun mennään ostamaan mulle "uusi" peli. Mies myi eilen pakettiautonsa ja sen summan päälle kun laitetaan toi tonniviissataa niin kyllä joku menopeli pitäis kaupasta mukaan lähteä. Meillä on jo yksi diesel Citroen Xsara mut jos toisen ostais bensana. Mä oon aivan rakastunut tuohon dieseliin, kun on niin kivan sisukkaalla moottorilla :whistle: . Mut valitettavasti mä joudun luopumaan dieselistä, kun mies haluaa sen pitkälle matkalle :( .

Oma napa: Sintti on selkeästi rauhoittunut. En tiedä onko se hyvä vai huono asia. Liikkeet tuntuu joo, mutta ei enää niin voimakkaasti. Aloin aamulla miettiä, että Sintti on varmaan kääntynyt ja on nyt selkä mun mahanahkaa päin. Esikoinenkin oli niin ja punkes loppuraskaudessa peppua läpi nahan. Nice!

Nyt aamupalalle!

Iines ja Sintti 26+6
 
Huomenia,

Peräpukamat: ei toistaiseksi, mutta aiemmissa raskauksissakin oli muistaakseni, ja minä kun olen tämmöinen ummetusherkkä, niin eiköhän niitä ole odotettavissa :/

UUsi Gallup, Probiootit: Syöttekö maitohappobakteereita, jos syötte niin mitä merkkiä? Luin just tutkimuksesta, jonka mukaan raskausaikana syödyt probiootit vähentää lapsen riskiä atooppiseen ihottumaan ja myös lapsen synnyttyä ekan puolen vuoden aikana vauvalle annetut maitohappobakteerit voivat vähentää mm. hengitystieinfektioita ja tietty myös ripulin kesto (lähinnä Rota). Kyllähän näitten D-vitamiinien, kalsiumin ja kalanmaksaöljytablettien lisäksi vielä yhden dropit vois alottaa, pitäis varmaan hommata dosetti ;)

Veronpalautus: saatiin yhteensä noin tonnin pintaan takas (jee), ja osa menee kyllä joululahjoihin ja osa säästöön. Tammikuussa perinteisesti tulee kauhee kasa laskuja.

Mies ja suhtautuminen: Mun mies on ihanan hössö ja huolehtivainen, ei anna mun kantaa enää mitään suunnilleen maitopurkkia painavampaa, varottelee koko ajan etten liukastu tai rehki liikaa yms. Musta se on liikuttavan ihanaa kun hän on niin huolehtivainen. Ei hän mitään neuvolasta saatuja odotuksesta kertovia oppaita lue, mutta kyselee multa kyllä näitä juttuja ja mielelläni kerron että missä mennään milloinkin vauvan koon ja kehityksen suhteen. On tunnustanut, että synnytys hermostuttaa häntä ja ajatus siitä että minuun sattuu on kauhea. Maanantainahan me ollaan menossa siihen 4D-ultraan. Odotusaika on isille varmaan tosi hämmentävää aikaa (varsinkin esikoista odottaessa) joten kaikenlaisia erilaisia suhtautumistapoja varmasti on, ja vaikka kaikki ei niin kauheasti hössöttäisi tai puhuisikaan asiasta niin voi mielessä olla kuitenkin yhtä paljon.

Jotenkin turvonnut ja väsynyt olo tänä aamuna. Mun lonkat särkee öisin toisinaan aika tavalla ja se sitä nukkumista eniten haittaa. Mut onneks on perjantai. Jos sais viikonloppuna vaiks vähän jouluostoksia tehtyä, ihanaa päästä shoppaamaan :)

Pöttis rv 27+2
 

Yhteistyössä