*** MAALISMASUT 2009! ***

Lomareissusta on palailtu. Ja heti kolahti Angelinan juttu! Voi ei, tulin niin surulliseksi puolestasi. Voimia sulle Angelina :heart: :hug: !

Mulla on eka neuvola huomenna. Kuulin siskoltani tuosta uudesta ultrasta. Onkohan sitä vielä muualla päin Suomessa? Itse asun Kanta-Hämeessä.

Pahoinvointi on ollut vielä siedettävissä rajoissa eikä mielestäni vielä niin voimakasta kuin viime raskaudessa mutta ehtiihän tilanne muuttua...Väsymys oli myös nyt reissussa kovaa mutta muuten vointi ihan hyvä. Olen liikkunut ihan normaalisti, mutta juoksu ei suju enää kuin ennen, mutta auttaa paljon huonoon oloon. Yritän kuitenkin käydä juoksulenkeillä ja aion jatkaa mahdollisimman pitkään, mutta meno ei ole yhtä reipasta kuin ennen raskautta. Tänään kävin 5km lenkillä kuopuksen kanssa.

Maha pömpöttää jo, mulla tulee turvotus melkein samantien massuun ennen kuin se alkaa kasvaa. Mulla menee vähän hassusti kun edellisissä raskauksissa lopussa maha on ollut niin pieni ettei kukaan uskonut että synnytys on kohta, mutta pömppö tulee heti samantien kuin kaksi viivaa ilmestyy :kieh:

Terkuin HassuKarhu ja kaksi vilperttiä (-03 ja -07) plus masutoukka 6+2
 
Nytpä vihdoin uskaltaudun minäkin mukaan tänne!

Taustaa: Mulla la 2.3. ja vauvatoivetta takana 3,5v. Lapsettomuushoitoja kävin ex-puolisoni kanssa 2,5v. ajan, joista tuloksena vain yksi varhainen keskenmeno. Nykyisen mieheni kanssa tulin luomusti raskaaksi n. 2-3kk yrittämisen jälkeen, josta kuitenkin taas sain keskenmenon maaliskuussa 2008. Onneksemme uusi tärppi tuli pian, juhannusaattona plussasin ja nyt siis viikkoja kasassa 7+3.

Viime viikolla alkoi tulla ruskeaa tuhruvuotoa ja ajattelin, että tätäkö tämä taas on :(
Pääsin ultraan polille ja lääkäri ilmoitti, että "sikiöpussi kyllä näkyy..... ja tuossa on elävä sikiö, jonka sydän lyö. Näetkö?" En pystynyt muuta kuin henkäisemään joo ja vuodattamaan ilon kyyneleitä :D. Sain kontrolliajan viikon päähän ja tunteet viikon aikana on mennyt laidasta laitaan, sillä vuoto jatkui vielä viisi päivää.

Tänään sitten kävin kontrollissa ja otin miehenkin mukaan ja siellähän se pikkuinen edelleen reippaana oli ja pituuttakin oli tullut yli tuplasti lisää! Pää-perämitan mukaan toukka oli jopa pari päivää edellä kehityksessä. Pikkuhiljaa alan uskoa, että kyllä meille ihan oikeasti on tulossa vauva!!

Jee! Jipii!

Terveisin Toppis 7+3
 
No nyt oon mäkin aikaansaanut varata neuvola-ajan, jonka sain viikon päähän. Oireina mulla ihan kamala väsymys ja yökkö olo. Pakko syödä, vaikkei yhtään tee mieli B) Ehkä ne mieliteotkin aikanaan saapuu seuraks.
 
Täällä yks fiilistelijä taas,meitä täällä näyttää käyneen =) minäkin kuuluin tuonne maalismasut 08,mutta neitimmepä otti ja meni kaksi viikkoa yli la:n ja syntyi vasta huhtikuussa viimeisien maalismasujen joukossa.On kyllä hurjaa miettiä,et siitä on oikeesti jo vuosi aikaa kun testi on näyttänyt plussaa.

Biabla erikois onnittelut teille uudesta raskaudesta,toivottavasti teillä nyt kaikki menee hyvin ja beibi pysyy matkassa mukana vielä edellistä pidempään :heart:

Onnea teille kaikille ja jarrusukkia matkaan mukaan
:heart:

 
Heippa, ujosti uskaltaudun joukkoon. Testit on on tehty ja laskurin mukaan laskettu aika olisi 11.3. Oikein toivottu perheenlisäys tulossa. Perheeseen kuuluu myös kaksi ihanaa koiraa, jotka ovat saaneet erityisen paljon rapsutuksia osakseen viime päivinä =) Olen itse täysin ulkona kaikesta ja netissä surffailen illat ja ihmettelen, josko jostain löytyisi raskausajan kymmenen käskyä, joista viisastuisi! Itse olen 26-vuotias opiskelija Turusta (synnytyssairaala siis TYKS) ja vauva olisi sitten esikoisemme, jos kaikki menee hyvin. Kellekään (paitsi tietysti miehelle!) en ole uskaltanut kertoa, mutta musta tuntuu, että se näkyy jo päälle. Mä olen ihan turvoksissa alavatsasta ja ihan raskaana olevan mallinen, puuh. En ole mitään neuvoloita tajunnut ajatellakaan, kai sitä sitten pitäs mennä... :saint:
 
Hui hei!

Mie kävin ekassa ultrassa jo rv 6+2 kun viikot olivat ihan hakusessa. Sieltä saatiin sykekkin näkymään :)

Varailin sitten samalla ensimmäistä neuvola aikaa ja jouduin sijaiselle sen varmaan kun oma th on lomalla.

Tämä aloitti keskustelun näin " et sitten mitää lääkkeitä saa mennä itsekseen nappailemaan" Juu ei ollut aikomus, oon jo 2 synnyttäny tiiä kyllä ja toisekseen oon asa allerginen en voi syyä paljo muuta kun panadolia.

" noh, nuorimmaises aikaanhan sinä olit dietillä" no juu en ollu, paino putos kun ei ruoka menny alas.

" noh, nyt pidät sitten huolen ettei paino pääse nousemaan" öööh, okei..

sama täti valisti minua esikoisen aikaan että on minun vika kun ei tule maitoa ja en voi imettää lastani. Esikoinen oli viikon teholla ja ei tod. antaneet imettää sinä aikana. Mutta minun vikahan se on ettei maitoa tule.. luonnollisesti.

Enivei, tällä ikävällä tätittä pitää nyt sitten käydä 22. päivä ja sen jälkeen tuleekin jo oma th takasin, kiitos siitä :)
 
Angelina Erittäin suuret voima :hug:

Jaaha, tänne on tullut taas lisää uusia odottajia :) Kiva juttu. :)

nöttiäinen Eka neuvola olis 22.päivä ja jännittää jo kovasti vaikka tiedän miten sielä toimitaan.

(.) Oli taas tänään mulla kauhea kärtyäminen päällä. Ihan itselläkin alkoi jo kauhistuttamaan :eek: Väsyttää mutta muuten olo on normaali.

 
Onnea kaikille uusille plussanneille :flower:

Mua on alkanut viime päivinä etoa ja ruokahalu on välillä hukassa. Rinnat on pinkeät ja tosi kipeät. Mahakrampit on hieman lieventyneet joskaan eivät kokonaan poissa. Väsyttää kovasti ja itkettääkin välillä :LOL: Ensimmäinen lääkärissä käynti siis 29.7. Sellaista ylellisyyttä kuin neuvola ei täällä tunneta.

Ihanaa odotusta kaikille!

Nipsunapsu 6+4
 
myymä
Tässä nyt sitten todisteita, että tähän pinoon kuulun :D
http://www.aijaa.com/v.php?i=2361830.jpg

Eiköhän se ole jo uskottava että raskaana ollaan! Onhan tää ihan pirun jännittävää... :)


Matami-Mutkula Onnea ihanista ultrakuulumisista! :)

Oma Napa:

Kuvotusta on aivan älypaljon, nytkin oksu tuntuu olevan kurkussa koko ajan...
Eilen tuli seksin jälkeen paperiin pyyhkiessä pikkusen verta mutta sen jälkeen ei mitään. Toivon ja oletan että kyseessä on vain kuivat limakalvot (niin kuin mulla onkin tällä hetkellä)
Rinnat on IHANAN täyteläiset kun yleensä ovat vain tyhjät nahkapussit ;)


Myymä ja "pikkuvelisisko" 4+4
 
Heippa! Varovasti kurkkailen tähänkin pinoon. Aamulla apteekin Onni-testiin piirtyi kaksi vahvaa viivaa. Menkkojen mukaan tänään olis rv5+0 ja LA 17.3. Fiilikset on toooosi sekavat, toisaalta niin onnellinen ja toisaalta pelottaa ihan kauheesti. Edellinen raskaus päättyi heti alkuunsa viime syksynä... Mutta toivotaan parempaa onnea tälläkertaa. Koitan tässä tasoitella tunteitani ja tulen sitten tutustumaan tähän pinoon tarkemmin. ;) ONNEA kaikille!! :heart:

Riine............17.3.................esikoinen.........TAYS............26v.
 
Heippa kaikille uusille tulokkaille!Onpa mukava lukea "kanssasisarien" juttuja :)
Itsellä ei ole vieläkään mitään kummempia oireita. Tuhrutteluvuoto jatkuu, mutta on ehkä vähentynyt kuitenkin. Sen huomaan, että kun tulee nälkä, niin sitä ruokaa pitää saada HETI tai tulen pahalle päälle!Eilen ekan kerran havaitsin myös kunnon iltaturvotuksen B) Että eiköhän siellä pikkuvuodosta huolimatta ole kaikki ok.

Viikon päästä on eka neuvola. Toivottavasti ultra olisi nopeasti siitä! Varhaisultraan ei nyt olla ajateltu mennä, vaikka malttamattomina sitä voisi harkitakin :LOL:
Voi kun viikko menis nopeasti!Ei tätä vieläkään voi uskoa todeksi....

Genet+ mörrimöykky 6+6
 
Huomenta! Taalla myos uusi ja ihan tuore odottaja... eilen plussannut ja neljannella viikolla...

Itsella ei viela juuri mitaan oiretta, mutta eikohan se pian muutu...hiukan jo pelottaa se tuleva oksentelu ja vasymys, kun on kuitenkin jo eka lapsi, josta pitais huolehtia...

Muokkaan...

Halfcafnonfatlatte.............n. 23.3.................toinen...........32
 
Heissan! Täällä yksi ilmoittautuu joukkoon. Toista odotellaan, mutta ei ole minkäänlaista käsitystä vielä viikoista. Testin tein kun oli jo pientä kuvotusta monena peräkkäisenä iltana. Eli meillä kävi niin, ettei ensimmäisen ja toisen väliin sattunut ollenkaan menkkoja, koska imetän vielä esikkoa (kohta 9kk). Jaahas, no onneksi sain neuvolasta heti ajan ultraan (23.7) niin on sitten jonkinlainen käsityt lasketusta ajasta. Ehkä se osuu tuonne maaliskuun loppupuolelle.

Vielä ei ole juurikaan oireita. Pientä kuvotusta, saunassa huimaa (matalat verenpaineet oletan) ja vanha vaiva eli viime syksynä murtunut jalkapöytä tahtoo turvota iltaisin.

Neuvolaan sain ajan heti ensi maanantaiksi. Nopeaa toimintaa :) Mietin, että mihin esikko hoitoon nyt kun en vielä haluais paljastaa muille. Keneltä kysyä ja millä selityksellä :) Mies ei tuohon hätään pääse töistä. Ja kun ensimmäiseen neuvolaan pitää varata se 1,5h..
 
Onpa meitä jo täällä paljon. Kyllä se kesä taitaa olla sikiäväistä aikaa =)

Tein tänään vielä testiä, koska turhaan se yks jäljellä oleva ois jääny kaappiin vanheneen.. Oli jännä, kun ekan plussan sain, niin sai ootella ja tihrustella joko se viiva tulisi. Ja nyt heti kun väri alkoi nousemaan niin plussaviiva tuli tummana näkyviin.

Kyllä kai se on uskottava, että vauva tulee, mutta tuntuu silti jotenkin oudolle.
Onko teillä muilla joilla jo raskauksia ja lapsia tullut, että ei ilostu tästä raskaudesta niin kuin edellisistä?
Tai siis, tottakai olen iloinen ja tätä oli jo odotettu. Mutta sitä ei niin ole hymy korvissa kuin edellisissä.
Luulisin, että se ois normaalia, onhan?!?
 
Mie oon ainakin aika jalat-maassa-ihminen, että kummallakaan plussalla ei oo mitään järisyttäviä tunneaaltoja menny läpi. Pieni hymy, myös miehellä. Ei mitään ihmeempää erikoisempaa tunnetta, mutta onnellinen olen. Sanoin miehelle, että suuremmat tunteet vyöryy jos menee kesken. Ja niinhän se monesti onkin, että onnentunteet jää vähän taka-alalle verrattuna suruun. Esikon raskausaika sujui myös ilman ihmeepiä hormonitunnekuohuja :)
 
Tulin tuolta maalisvauvojen pinosta toivottamaan myymälle erittäin suuret onnittelut ja pikkuvelisiskolle että pidä nyt kiinni tiukasti!!!
Just yks päivä sua mietiskelin kun sun juttus kosketti mua sillon ja vieläki :snotty:

Ja kaikille muille myös tietysti paljon onnea plussasta :D
Mun laskettu aika oli 15.3. mutta poika syntyi alkuperäsenä laskettuna 22.3. :heart:
Nyt tommonen 8kg jötkälepötkäle :D

Eipä muuta, enempää en tungeksi B)

Suvitus+Veeti 3kk3vko2pvä
 
myymä
suvitus VOI kiiiiiitos! Olipa ihanasti ajateltu!!! :) :heart:
Onnea HYVIN myöhässä pienestä pojasta! Toivottavasti minulle suodaan nyt vihdoin sitten tulevana maaliskuuna yhtä suuri onni! *yrittää pitää pikkuvelisiskon tiukasti matkassa*

Voi kun tulinkin hyvälle tuulelle kun joku vielä vuoden takaisesta maalispinosta muistaa :heart:

 
Musta on jännää kuinka paljon kropassa tuntuu jo erilaiselta "normaalitilaan" verrattuna. Tissit on tosi kosketusarat, vatsassa on kummallinen painontunne (ja turvotus) ja joka aamu herää kauheaan pissahätään vaikkei olisi illalla paljoa juonut. Ikinä ei ole elämässäni tarvinnut kesken yötä herätä vessaan, mutta nyt ei olla kaukaa siitäkään tilanteesta, vaikka viikot onkin vasta varmaan se 5/6+

Mun niin tekisi mieli kertoa siskolle ja parhaalle ystävälle, mutta sovittiin miehen kanssa, että ekan neuvolaultran jälkeen vasta. Koko ajan haluaisi mennä katselemaan nettikaupoista kaikkea kivaa vauvalle ja pelkäänkin, että musta tulee vielä ihan höppänä loppuraskauden aikana.

 
Heippa kaikki! Tervetuloa uusille ja onnea paljon plussista!

Täällä vaan omaa napaa nyt hehkutan (anteeksi...)
Kävin ultrassa äsken ja siellä oli yksi pikkuinen ja sydän sykki hienosti jo :heart:
Kaikki näytti ihan normaalilta. Koko vastasi paria päivää pienempää, mutta pidän tuon vanhan nyt ainakin lääkärineuvolaan saakka. Voi kun putosi ihan kivi sydämmeltä kun olen niin kovasti jännittänyt. Jospa nyt hieman helpottaa pelko sun muu tässä. Koko aamun olin ennen lähtöä ihan hermona, taju meinasi karata, oksetti, en voinut syödä mitään ja laukkasin vessassa :D järjetön ramppi kuume siis.




 
Laskettu aika tarkentui 6.3. Kaikki oli hyvin, verenpaine alhainen joten sain luvan syödä edelleen salmiakkia, joka on ainut mielikarkkini. Kaikki oli niin tuttua ja tuoreessa muistissa, nyt tuntee jo rutinoituneensa =)

Eka lääkäriaika on elokuun puolella 5.8 ja ensi viikon jälkeen pitää varata np-ultra aika, nyt kiinni. Pitää malttaa odottaa vielä ultraan............

Terkuin HassuKarhu+toukkimus 6+4

 
elikkäs laskettu aika olisi 6.3.08 ja synnytyssairaala OYS! =)
tämän vuoden maaliskuussa tuli keskeytynyt keskenmeno joka piti hoitaa ´loppujen lopuksi lääkityksellä pois :'( kospa nyt onni suotaisiin meille ja saataisiin kokea taas vauva onnea!!! :hug: :heart:
neljäs lapsi joista yksi poikuli on odottelemassa pilven reunalla meitä muita luokseen! :saint:

olosta sen verran että on ollut kyllä pahempaa ällötystä kuin edellisiltä ja aamusta iltaan...hyi! mutta siinä toivossa että jospa sieltä nyt tyttö putkahtaisi!! :D

täytyypä tästä heti lähteä kun poika itkee vissiin päiväunten aika..moikka ja palataan asiaan!!!

SaBiNe ja masuasukki 6+4 :D
 
voi luoja tätä väsymyksen määrää! Tämä on ihan käsittämätöntä, mitään ei jaksas tehä, ihan samanlaista oli ekassakin raskaudessa alussa. Viikonlopuks ollaan lähössä sukulaisten mökille, haluttas vielä pitää tää salassa kun ei oo neuvolassakaan vielä käyty mutta luulenpa ettei onnistu. On sen verran kovaa sakkia tarjoomaan alkomahoolia että siellä ei mee läpi mitkään lääkekuuri ym. selitykset. Pakkohan se sit varmaan on tunnustaa... :headwall:
Myhkäri ja öttönen 7+1?
 

Yhteistyössä