Maalismussukat - syntyneet

Heiii, eihän mulla nyt mistään kuivaksi opettelusta ole kyse! :D :D
Ihan vaan, kun huomaan, että poika alkaa kakkaa tekemään (yleensä syöttötuolissa) niin vien hänet vessanpöntölle, jonne kakka tulee helpommin ja eipä tarvi "selkäsontia" siivoilla. ;) :D
Tää on siis täysin eriasia kuin kuivaksi opettelu! Ei todellakaan olla vaippoja pois jättämässä saatika että kuvittelisin pojan olevan kuiva hyvin nopeeta kuin noin tehdään. Ei tosiaankaan.
Se vaan helpottaa mua sekä poikaa että kakat pönttöön tekee.
Kuivaks aletaan opettelemaan sitten, kun poika asian kiinnostustaan osoittaa. :)

Istuminen Meidän neuvolassa sanottiin, että istutaa ei saa enenn 6kk ikää. Me tehtiin kuin siellä neuvottiin ja poika oppi istumaan itestään 6kk 1vko iässä. Nyt on noussut muutamia kertoja lattialla itse istumaan konttausasennosta.

Meillä on flunssaa yö meni valvoessa ja kipeetä poikaa kannellessa.

Kampaajalla käyn hiukset leikkuuttamassa, mutta itse värjään. En henno värjyyttää ja leikkuuttaa kampaajalla kun on niin kallista mun kukkarolle. Ihanaa kyllä ois!

Hampaanharjaus ja tahnan käyttö? Käytättekö hammastahnaa vauvoilla? Mulle toinen neuvolatäti sanoi, että ei vielä näin pienelle, että vasta vuoden iässä, kun taas toinen sanoi, että ehdottomasti pitää käyttää... Vielä ollaan harjattu pelkällä vedellä, mutta ajattelin kyllä tahnaa alkaa nyt käyttämään.
 
heipähei...

mun ääneni lähes kokonaan kadonnut...onneks tänne ei tartte puhua :LOL:
aamulla neljän jälkeen taas yskimään noustu, onneks muu väki talossa on nukkunu sen verran sikeästi ettei kukaan ole kuullu mitään...aikainen herätys ollu, ja jotenkin sitä vaan porskuttelee...
outoa olla näin kipeenä, kun ei ole aikoihin ollu.

vauvalle hammastahnaa no täst onki jokunen tovi sitten olluki täällä juttua, meille neuvolassa sanottiin et vauvoille tarkoitettua hammastahnaa tulisi käyttää nyt, kun ne ekat on puhjenneet. ja nykysuositushan on jo isommillekkin et ei sitä enää tulis huuhdella suusta pois. viel en oo käyny ostamassa, miten kummassa se voikin unohtua kauppalistasta?????!!!

liikkeelle lähtö, istuminen jne.... mä vähän luulen et näihin asioihin kyllä vaikuttaa sekin, onki vauvalla esimerkkiä näyttämässä isompia sisaruksia... jos on ainoana lapsena perheessä, voi tulla vähän hitaammin kehitykset. kun taas jos vauvalla on sisaruksenaan taapero tai jotain muuta vilkasta, niin johan sen kiire tulee päästä perässä viipottamaan :D
meillä nuo koululaiset kun ei kuitenkaan koko aikaa ole meillä, ja paljon ovat koulun ja kavereiden merkeissä pois, niin ei sellasta vaikutusta pääse tulemaan. ainakaan usein, et vauvan tarviis perään päästä. isoveljensä luokse menisi kyllä lentämälläkin, innostuu aivan mahdottomasti velipojan tullessa lähettyville :heart:

toki tarttee muistaa et jokainen on yksilö niinkuin me aikuisetkin ollaan. joskus muistan kuulleeni et on kävelemään lähtenyt vasta noin 1v 4 kk ikäisenä. ja joku kehitysvaihe voi jäädä poiskin. kaikki ei esimerkisi edes konttaa :)
se näissä vertaillessa on jännä, että niin moni meidän vauvaa nuorempi saattaa ollakin jo tehnyt jo vaikka mitä edistysaskeleita, mutta jokainen tahdillaan, se on hyvä muistaa :)

imurin pelkääminen kelläs olikaan pikkunen joka pelkäsi imuria?
tuli vaan mieleen konsti, miten voi varovasti totuttaa vauvan sen ääneen. laittaa imurin vaan käymään, ei tee sillä mitään vaan antaa sen hurista lattialla ja ite touhuilee vauvan kanssa. monesti lasta pelottaakin se ääni mikä siitä tulee kun se lapa kolistelee nurkkia ja laahustaa lattiaa pitkin. vielä kun sen voimakkuuden saa joissakin malleissakin säädettyä, niin aloittaa sillä hiljaisimmalla. joka päivä voi vähän kerrassaan lisätä ääntä, ja hiukan liikutellakin imuria.
näin mä tein koiran kanssa, ja vauvan kanssa. ja ei kummankaan kanssa mitään ongelmia, imuroida saa rauhassa, eikä tartte kantaa vauvaa, eikä tartte kuunnella itkua, tai sitten rauhoitella itku ja imuroinnit jää toiseen kertaan ;)

tintille tsempit kallolääkärille !!!! toivotaan että asiat kääntyy parhain päin ilman operaatioita, kuulostaa tuo niin hurjalle...

meillä on perjantaina vauvan varjoainekuvaus siellä ollaan sitten sairaalassa koko perjantai päivä... ohjeessa luki että levottoman lapsen ne rauhottaisi, mutta sitten juttelin yhden äidin kanssa, niin se sanoi että ne nukuttaa vauvan... hmmm.. mitenköhän mahdetaan tehdä. toisaalta sama se, kunhan saadaan tulokset kunnolla.
käytin yksityisellä pissanäytteellä, eikä rakkopuntiota tarvittu ottaa, kun asiansa osaava hoitaja pesi vauvan TOSI huolella pesulappujen kanssa oikein. testin tulos oli sopiva, joten nyt vaan sit odotellaan perjantaita. tulokset kuvauksesta saadaankin sitten vasta marraskuun alussa. ja kirurgi kai kattoo tuloksen vielä myös. kunpa vaan tää mun flunssa menis ohitte ennen tota, ja kunpa vauva ei saa pöpöä myös, sitten sitä kuvausta en tiedä voiko tehdäkään.....

mindi voi kovasti piristystä sinne tokkuraan :wave: joskos se yöuni rauhottuisi keskimmäisenkin kohdalla pian :)

vauvan eka parturointi eilen suoritettu :) niin oli vauva-hiuksia kolme selkeää tuppoa enää, joten muotoilin hiukset nyt siistiksi kauttaaltaan. pikku-pimu istui hienosti syöttötuolissa sen ajan , no eihän siihen mennytkään kuin yks hujaus. mutta nyt kun alkaa hiukset kasvaa, niin kasvavat nätisti sitten. mä en kestä pörröpäitä, tai esim pikkupoikia,1-3 vuotiaita keiden hiuksia ei leikata, ne näyttää ihan tytöiltä.... kyllä, ammattitauti tämä :D

nyt leidi päikkäreille, mahtaakohan mennäkkään, sen verran veikeä ilmeily on menossa :D
 
joo en siis minäkää ole kuivaksi tätä vielä opettamassa!!!lähinnä samasta syystä kuin tiitulipiituli että en halua selkäkakkoja pestä, näin helpompi kun vie pöntölle...

istuminen ei osaa vielä omatoimisesti istua, mutta syöttötuolissa istuu jo ihan hyvin.

hammastahnaostin sellaista tahnaa joka on suunniteltu 0-6v:lle. Ihan sipaisu vaan harjaan.
 
Flower: kiitos, toivottavasti juu kohta alkais nukkumaan tuo keskimmäinenkin yönsä paremmin. Ois hänellekin kivempi, kun ei olis katkonaisia nuo yöt. Mut omalla tahdillaan. Onneksi hänkin on nyt sentään lopettanut sen yöpyörimisen/potkimisen, niin en oo minä sitten aamulla ihan ruhjeilla :)

Vauva onneksi nukkuu ihan paikoillaan yöt, ei oo mikään hirveen liikkuvainen unissaan.

Ja ihanaa kun olet päässyt jo leikkaamaan teidän tytön hiukset! Hänellä olikin jo aikaisemmin mahtavat kutrit. Meillä on ihan kaljulook edelleen, ilmeisesti jatkaa samaa linjaa kun edellisetkin, että hiuksia alkaa tulemaan vasta vuoden ikäisenä enemmän.

Omat hiukset: no oon kyllä leikannut itse, mutta siinä voi välilllä käydä vähän vahinko, ja sitten se onkin pipokausi mulla edessä aina :D Täytyy sanoa, että tykkään kun joku ammattilainen leikkaa! :) Tässä vähän aikaa jo olen parannellut omaa kuontaloa enkä ole värjännyt, kun se oli hetki takaperin aika kauheen kulunut kaikista käsittelyistä. Nyt ei kauheen kauaa ole siitä, kun kaupasta värin ostin... valkkasin kauan, kauan... ja otin sitten aika tumman värin ensin... kunnes viimetipassa päätin, että en viitsikään ottaa ihan noin tummaa, kun ajattelin että se olis liian erilainen, ja otin toisen... josta lopputulos, että tää harmaavarpusilme saa edelleen pysyä, kun ei se oikeastaan vaihtanut väriä ollenkaan :D

Tuo on totta kyllä, että meidänkin aikaiseen liikkeelle lähtöön on varmaan myötävaikuttanut juuri noiden isompien lasten menemiset. Varsinkin juuri keskimmäisen, kun esikoinenhan on koulussa... ja muuten on vähän "isommat" jutut hällä.. tai ainakin olevinaan isompia juttuja :D

Hampaat: oon laittanut ihan pienen pienen hammastahna määrän, tällä hetkellä tuota keskimmäisen pikkumyy hammastahnaa. Neuvolantäti oli sitä mieltä, että voi laittaa. Ja huuhtoa ei saa. Meillä ollaan todella innoissaan tuota hammasharjasta, mutta lähinnä sitä kyllä purraan. Isommilla lapsilla on aina kauhee innostus hammasharjoihin/tahnoihin... kaupasta valkataan ja huolehditaan, että harjat vaihtuu säännöllisesti ja ihanaa että kumpikin tykkää käydä hammaslääkärissä... Ainakin vielä ;)

Vaipasta luopuminen, mulla tän palstan innoittama alkaa nyt vähän aikaisemmin. Luulen, että oon ollut aina vähän myöhässä liikkeellä ton asian kanssa, vaikka ihan kivasti nuo meidänkin ipanat on niistä sitten kuitenkin irti päässyt. Niin ja siis edelleen hienoa, jos joku jaksaa noita vauvan eleitä tarkastella sen verran että kerkii sen vauvan sitten pytylle viemään ennen itse "tavarantoimitusta", siis meillä tuli eilenkin viisi kertaa kakka ja niistä yhden kerkesin aavistaa :)

Mindi83
 
Mountain: ei toudellakaan pidetä sitä hörpytysmukia käden ulottuvilla. Vauva ottaa reunoista kiinni ja itse jeesaan vähän pohjasta. Muuten olisi kaikki paikat märkänä. Helpommallahan siinä ei pääse, jos nokkamukivaiheen skippaa, koska saa olla itse avustamassa juottamista. Meillä kuitenkin näin.

Meillä kutsutaan äidiksi, isiksi, iskäksi. Jatkossa varmaan ehkä äiskää tai jotain. Mutsit, mudet, faijat ja fatsit ei meille kuulu. Jotenkin särähtää korvaan. On varmaan alueellinen ja murrejuttukin.

Mä annan edelleenkin ensin puuroja/soseita ja sitten vasta tissiä. Parempi, että maito vie vatsasta tilaa soseilta kuin päinvastoin - kun kerran on kyse alle vuosikkaasta. Vauva saa kuitenkin pääosan ravinnontarpeestaan maidosta ja soseiden annoskoilla ei ole kovastikaan tässä vaiheessa merkitystä merkitystä. Sen olen tosin huomannut, että jos vauva on syönyt päivällä paremmin, nukkuu hän yöt myös yhtenäisemmin. Vaikka tissi on saatavilla öisinkin.

Mä kävin kampaajalla pari viikkoa sitten ekan kerran 10 kuukauteen! Kampaaja ihmetteli, että miten tukka oli pysynyt niinkin hyvänä. Sanoin, ettei kertaakaan ole rautaa sille näytetty tässä välissä. Hyvä niin. Halusinkin pitkän tukan takaisin. Tällä kertaa ei kuulemma tarvittukaan tyviväriä ollenkaan, mulla kun on luonnostaan aikas vaalea tukka. Pelkät vaaleat raidat ja leikkaus riitti. On sillä tavalla kiitollinen väri, ettei sitten huomaa, vaikka menisi useampikin kuukausi, kun pohjalla on oma väri.

Pottailua aletaan harrastaa vasta tuossa keväällä. Ei siis kiireitä sen suhteen.

Hammastahnaa en aio käyttää tässä vaiheessa. Voi olla, että suositukset on muuttuneetkin. Esikoisen 1v hammastarkastuksessa ohjattiin ottamaan tahna käyttöön, vasta kun eka poskihammas puhkeaa.

Meillä istutaan nyt komeasti Tripp-trappissa. Tosin neiti on niin pulskassa kunnossa, että juuri ja juuri mahtuu selkänoja ja kaaren väliin.:D Ainakin on selkä tiukasti selkänojassa kiinni ja sivuille laitan vähän fylliä pyyhkeellä. Meilläkään ei istuta tuetta, vaikka 8kk tulee kohta täyteen. Esikoinen istui ilman tukea 9,5kk iässä ja kävelemään lähti 1v4,5kk:n iässä, minkä koin pelkästään positiivisena. Saatiin nauttia vauvavaiheesta pidempään ja itsesuojeluvaisto oli jo kivasti kehittynyt. Toivottavasti jatketaan samalla tyylillä. Voihan se olla, kun likka näkee mallin vieressä, niin lähtee aikaisemmin. Nyt mennään samalla mukavuudenhaluisella tyylillä.=)

Flower again: tsemppiä varjoainetutkimukseen! Me saatiin valita, että otetaanko vauvalle rauhoittavaa vai ei. Kysyin lääkärin mielipiteen ja hän suositteli sitä ihan katetrointia ja itse tutkimusta ajatellen. Jälkeenpäin kadun sitä. Katetrointi kesti about 10 sekuntia (on tietty tytölle helpompaa) ja tutkimuksessa ei tarvinnutkaan olla paikallaan siten, että porukkaa olisi ollut kiinni pitelemässä. Itse seurustelin vauvan kanssa ja röntgenlääkäri piti toisella kävellä yksinään vauvan jalkoja alhaalla ja toisella naputteli koneelle. Kesti noin 10 minuuttia. Eli piece of cake. Oltaisiin päästy 1,5 h:ssa kotiin, mutta nyt jouduttiin odottelemaan rauhoittavan aineen lakkaamista ja oltiin siellä 6h.:mad: Vauva myös itki epämukavuuttaan eikä meinannut saada nukutuksi, kun sai niin suuren annoksen, kun oli silloin kuitenkin jo 9kg ja vasta puolivuotias ja ainetta annetaan kilojen mukaan. Tässä tietty yksilöllisiä eroja, toiset nukahtaa siihen. Yllättäen meidän lapsi ei tietty nukahda millään, ei vaikka saisi millaiset tropit!:D Eli hyvin se varmasti menee!

Me ollaan kovasti ulkoiltu. Vauva rakastaa keinumista. Toinen kikahtaa IHAN KOKO ajan, suorastaan tikahtuu nauruun. Ei voi kauaa pitää, kun toinen halkeaa riemusta. Enpä ole koskaan törmännyt vauvaan, joka kikattaa, kiljuu ja ratkeaa naurusta nonstop keinussa. Täytyypä ottaa videolle seuraavalla kerralla. Naurattaa jo pelkkä naurun muistelukin.:LOL:
 
Viimeksi muokattu:
jokohan muistin valittaa että arki on aika kaameeta ;) tai siis noissa isommissa on ihan liikaa virtaa verrattuna äitiin. :D ikää mulla on 24 ja 3 lasta, yhden vielä haluaisin. mutta seuraavana jos menisi jonnekin kouluun ja sitten töihin, mullahan on itsellä rajana että ennenko oon sitten 40v niin sitten voisi.
vaikka kuinka koettanut suhtautua että v on viimeinen vauva, mutta tuntuu silti että kyllä se yksi vielä voisi.

v jumppailee tuolle konttausasentoon ja pois ja karhunkontille, nyt arvotaan että alkaako se ryömiä/kontata/nousta seisomaan siitä. jänniä aikoja siis eletään..

v puri mulle haavan rintaan, ja siitä on kohta kuukausi ja nyt alkaa vasta parantua kun sain siihen lääkerasvaa. toisesta rinnasta on kieltäytynyt kolmisen kuukautta jo, ja siitäpä ei paljoa mitään enää heru. kun ei malta tyhjää imeä vaan puree :p
ollaan siis enempi pulloruokinnalla varmaan kuin rinnalla nyt, ei ole oikein kärsinyt imetellä kun haava on aukeillut vähänväliä. kiinteitä menee kahdesti ja ehkä kolmesti, riippuen aukeaako suu vai ei.
syöttiskaupoille pitäisi alkaa mennä, alustavasti katselin että brion grow olisi niin ihana :) mutta kun meillä on pari kissaa, niin mahtaisivatkohan sen nahkapenkin tuhota..
 
Tulipa yhtäkkiä mieleen, että ei teistä joku sattumalta asioisi K-Supermarketeissa? Ainakin meillä päin, oletan, että kaikkialla on se Taika keräilykampanja menossa eli kun ostaa x summalla niin saa leiman keräilykorttiin. Kun kortissa on tietty määrä leimoja niin saa ostaa Taika sarjan astioita alennettuun hintaan. No niin siis jos joku teistä käy noissa kaupoissa eikä itse leimoja kerää niin olisin toooosi kiitollinen jos joku minulle niitä leimoja keräisi. Puuttuu 1-3 astiaa. Tietysti korvaan tämän jotenkin. Sitten joku kiltti teistä lähettäisi sen keräilykupongin minulle :D Jollekin saattaa kerääntyä "vahingossakin" noita leimoja. Itsellekin kerääntyi Citymarketin pussilakana leimoja niin, että olisin voinut ostaa 9 pussilakanaa, siinä vaiheessa aloin sanoa kassalla, että ei kiitos, en kerää leimoja :LOL: Näin annoin sitten kaverille ne kortit kun en itse tarvinnut. Mutta anyone?
 
Tikrulainen hetkinen, siis jos ensin annat sosetta ja sitten maitoa niin eikö nimenomaan soseet vie tilaa maidolta?! Olenko ymmärtänyt väärin kun ajattelen, että se mitä eka antaa vie tilaa siltä seuraavaksi tulevalta...

Olen nyt tarjonnut vauvalle enemmän vettä kun alkoi mietityttää saako tarpeeksi nestettä. Imetän aina ennen kaikkia unia sekä yleensä kaikkien heräämisten jälkeen. Muutoin voi olla, etten imetä juurikaan. Olen kuullut, että ennen tai jälkeen puuroaterian tulisi imettää, mutta imetän heti kun vauva herää ja puuro tulee siitä aikaisintaan puolen tunnin kuluttua. Sen jälkeen en enää imetä. Vettä tarjoan kaikkien ruokailujen päätteeksi 4-5 kertaa päivässä. Kai se on vaan luotettava, että nestettä saa tarpeeksi...

Josko joku muu kirjoittaisi seuraavaksi :whistle:
 
no mä hyppään näppäimistölle vaihteeks :D :D

ite kans aatellu niin päin et minkä ensin syöttää niin sehän se ekana vatsan täyttää. ....???????.....

potalle opettamisen tyyli kysymys: laitatteko potan esim olkkariin? pidättekö siinä vanhan pissan, vai huuhdotteko siitä pissat pois?
kaverin teoria oli et kun siinä haisee se vanha pissa valmiiksi, niin lapsi yhdistää sen nopeammin. ja kun potta on olkkarissa, niin siihen ehtii hyvin..
no tota noin... mä tykkään tehdä niin et potta on vessassa, joka kerran kun sinne jotain kopahtaa, se pestään tai vähintäänkin huuhdotaan.
oon tykännyt et vauva tietää et vessassa tapahtuu tietyt asiat, ja siellä istuessa voi vaikka lukea kirjaa :)
olohuoneessa pissapotta ei oikein houkuttele sori vaan, jos sen kannattajia tääl löytyy :)
 
Potta olohuoneessa - never! Kuulostaa mun mielestä epämiellyttävälle, likaiselle ja kaikin puolin oudolle.

Parempi kun oppii alun pitäen, että vessajutut kuuluu vessaan. Mitä jos se pottaa kaatuu siihen olkkarin lattialle...? Meillä myös pestään peppu jokaisella käynnillä, niin pissan kuin kakankin jälkeen, ja se käy kätevästi bideesuihkulla.

Meillä 8 kk seisoa pönöttää nyt ihan jatkuvasti. Siis aina, ja joka paikassa. Istunut on melko hyvin puolivuotiaasta, mutta ei ihan aluksi noussut itse istumaan. Alkuun oli usein sellaisessa "merenneito"asennossa, mutta nyt on jo varmaan kuukauden päivät noussut itse istumaan.

Sohvan reunaa tmv. pitkin ottaa muutaman kävelyaskeleen.

Isompien malli varmaan vaikuttaa, mutta esikoinen oli meillä aikoinaan ihan vauhtihirmu, oli pystyssä jo melkeinpä puolivuotiaasta ja 8 kk iässä käveli jo kun piti suunnilleen pikkurillillä seinästä kiinni. Seuraavatkin ovat kaikki lähteneet suht ajoissa liikkeelle ja pystyyn.

Kaana, vitsi kun olisin tiennyt... Mä taas VIHAAN niitä leimojen keräilykampanjia... Tai vielä voisin, jos niillä leimoilla saisi sitten "ilmaiseksi" jotain, mutta se, että ensin pitää kerätä jotain leimoja kortti täyteen, että saa ostaa jotain... huh!

Vauva meni jo iltaunille, poikkeuksellisen ajoissa tänään. Nyt isommille iltapalaa, palaillaan!
 
Minä annan aina ensin maitoa koska meidän tyttö ainakin täyttyy soseesta niin ettei enää sen perään jaksa maitoa ottaa ja näin imetys jäisi jo pois. En haluaisi vielä imetystä lopetella. Ensimmäiseksi annettuhan on se, joka mahaa täyttää?

Meillä tyttö noussut parisen viikkoa itse istumaan ja nyt pysyy jo pitkiä aikoja hyvin. 6kk alettiin istuttamaan syöttötuolissa ym. Rattaissa oli puoli istuvassa asennossa 5kk alkaen, kun ei vaunussa viihtynyt.

Pottailemaan aletaan tossa muutaman kuukauden päästä :) Sen asian suhteen ei kiirettä mutta ajattelin, että voisi tavaksi ottaa jo ajoissa. Vessahätä viestintään ei ole itsellä voimia mutta hienoa, että jotkut jaksavat :)! Meillä todella rikkoinaiset yöt syövät niin paljon, että olen itse ihan väsynyt ja mitään ylimääräistä en jaksa nyt.

Minulla on itsellä huonosta imetysasennosta johtuen menneet niska-hartiat ihan lukkoon ja nyt pitäisi fysioterapiaan mennä. Kävin tänään lääkärissä ja arvelivat syyksi tuota imetysasentoa, kun en ole enää tyynyä käyttänyt pitkään aikaan ja yläselkä joutuu rasitukselle. Tyynyn kanssa ei vaan enää onnistunut. Sain 600mg buranaa ja lähetteen, että voivat naksautella jumit pois. Yläselkä on ihan tajuttoman kipeä. Hankalaa tyttöäkin nostella, kun sattuu niin pirusti. Mies jää onneksi perjantaista 7,5 viikoksi kotiin (loma + isäkk). Ihanaa, että kerrankin on yhteistä aikaa :)

Meille sanottiin hammaslääkärissä ettei hammastahnaa ennen 1v ikää. Sitten suositteli elmex 1-6v tahnaa. On kuulema paras hänen mielestään.
 
Ehtoota

äiti ja isä kutsutaan meillä tai sit mamma ja iskä. mä inhoon isi sanaa. jotenkin lässyn lässyn sana musta. täällä päin käytössä issee ja kans ihan ällö sana.

potta ajattelin aloittaa kun poika jo niin hyvin istuu. pari kertaa olen laittanut ja kauhea huuto tulee. eli ei vielä potan aika. Mulla on niin iso maha ettei toi pönttö opetus sovellu.
Mustakaan ei potta saa olla ns julkisissa tiloissa. mä ajattelin laittaa khh siellä tilaa, vesipiste lähellä ja poissa silmistä. Ja juu, pissa tyhjennetään heti.
Käly piti olkkarin ja keittiön yhtymä kohdassa ja musta se oli inhottavaa. Siinä sit kyläillään ja pikkunen menee traktori lehden kanssa vääntään torttua. Mä en tykkää, vaikka varmaan toimiva systeemi.
Nyt meillä potta keittiössä, et poika tekee tuttavuutta. Joka päivä käy sen tsekkaan. aamulla ryömi potalle ja väänsi tortut siinä matkalla:LOL: eli joskos poika vielä intoutus pottaileen kuukauden sisällä.

kampaajalla
aikasemmin kerran kuussa, raskaus aikana venytin 3 kk välein ja nyt olen antanut kasvaa pitkän tukan. päätin lopettaa hiusten värjäämisen ja kävin maanantaina ottaan permanentin, mut väri vaalentunut yhtään. Nyt ei sit ole hiukset aina ponihännällä. samalla laitettin kulmat ja ripset kuntoon. Mä tykkään käydä kampaajalla, itsensä hemmottelua. huomenna onkin hieroja :D

hammastahna
taitaa olla jo kolmas hammastahna keskustelu menossa ja edelleen kaikki saa erilaisia ohjeita. meidän 6 hammasta pestään vedellä ja ensi viikolla onkin pojan hammaslääkäri aika, tai suuhygienisti sen tarkastuksen kai tekee.

taika sarja
on aivan ihana ja mä aion kerätä sen seuraavaksi pikkuhiljaa.

tikrulaisella tainut mennä sanat väärinpäin;)

fa tsemppia pikkuselle tutkimukseen
LD ja naurukohtaus :hug:


on. meillä näkyy telkkari ja nyt toimii elisa viihdekin. tosin ei ehdi katteleen. Tänään käytiin ikeassa ja loppupäivä mennyt hyllyjä kokoillessa. Ihanaa kun tavaroille alkaa löyty paikat.

Poika yrittää kovasti nousta pystyyn ihan kaikkea vasten. tukeavaste jonkin aikaa seisoo, mut varvastus on edelleen kovaa. Pitäs alkaa pitään niitä tossuja.

Poika sit innostu muuttaan koneen fontin pieneksi ja tätä on aika ilkeä tihrustaa, mut en tiedä mistä saan palautettua normaali kokoon.

Pikkuhiljaa paniikki nousee nimiäisistä. Appiukko lupas savustaa kuhaa ja äitini tekee lihakastikkeen, loput teenkin siten itse. Mies halus perunamuusia ja sit tulee uunissa paahdettuja juureksia, jälkiruuaksi mustikkarahkaa.
makeana mangojuustokakku ja suklaa-lime täytekakku, suolasena aura-persikkapiirakkaa. Toivon et ehdin tekeen kaiken ja siivoileen.

proEdusta tilasin kummi- ja nimenantotodistukset. Sit tein valokuvista diaesityksen ja soitan johanna kurkelan ainutlaatuine kappaleen ( sain tän idean täältä maaliskuisista, mut en muista kellä oli noin) sit varmaan pieni puhe "kummeista" ja pojasta.

Mä ajattelin elämän helpottuvan kun muutetaan. enemmän nyt on hommaa kun haluu koko ajan puunata. tavaroita pitää laittaa paikoilleen, takkaa lämmitää ja sit vielä normi jutut päälle ja edelleen on paljon selvitettävää ja hommattavaa. ja pihakin pitäs siistiä. Postikaan ei tipu enään oven eteen vaan 150m pitää kävellä hakeen postia.

Jahas mies tuli kotiin, nyt sohvalle kullan kainaloon ja nauttiin telkkarin antimista, et pääsee taas riippuvaiseksi

sane
 
Tikrulainen: Väsymys aiheuttaa kyllä kummia sekoilemisia. Eilen itse jätin maksamani ostokset kaupan kassalle ja lähdin vaan tyytyväisenä kohti linja-auto pysäkkiä ja sitten yhtäkkiä tajusin ostosten unohtuneen kauppaan. Myyjä oli juuri alkamassa keräämään niitä pois ja katsoi minua hieman kummissaan, kun sanoin unohtaneeni ne :D
 
Tikrulainen :D Soitin tänään työkaverille, pitkään juteltiin meidän lauantain illanistujaisista ja harmiteltiin ku mun vauvan hoito ei sitten järjestykään ihan noin vaan kun mummun työvuorot meni yllättäen uusiksi, kummitäti on matkoilla jne.

Suunniteltiin kuinka sitten käyn välillä kotona pari tuntia ennen ku mies pääsee töistä ja menen takaisin jne. Työkaveri kehui olevansa lomalla, kaikkea muutakin juteltiin. Sitten hän sanoo puhelun loppu puolella, että palataanpa asiaan, maanantaina kun menee töihin niin kyselee tarjoiluista pälä pälä jne. Olin hiljaa, mietin äkkiä mikä päivä nyt siis oikeen on :O ja hän kysyi mun mielipidettä vielä jne. Olin edelleen hiljaa, kunnes sain sanottua, että niin MILLOIN ne meidän iltamat oikeen on?!?! Hän sanoi täysin normaalisti, että lauantaina 29.10. Voi jestas sitä naurun määrää kun sain sanottua, että joo olisin tullut nyt tulevana lauantaina ja unohda kaikki mitä puhuin koko puhelussa. :LOL: Ihan oikeasti olin aivan yllättynyt. En ole lainkaan väsynyt tms. en ole hajamielinen luonteeltani (paremminkin pilkuntarkka...) mutta siis TÄH!!! Sitten hirveä soittorumba, vauvan hoito kunnossa ja illanistujaisia odotelessa :cool:

Tosin mulle on nykyisin aivan yhden tekevää mikä viikonpäivä on just tänään tai monesko päivä kuukaudesta, mutta kyllä tähän saakka kaikki sovitut menot olen muistanut. Niinpä, ehkä siis olen elänyt jo sen yhden viikon. Näin vaan käy kai pienten lasten äideille ;)
 
potalle ei olla vielä Lenniä laitettu. Tytöt oppivat kuivaksi muistaakseni reilu 2veenä molemmat,en ota stressiä tästä asiasta :)

Meillä ei vielä kunnolla istuta. Pientä havaintoa olen tehnyt että poika yrittäis itse istumaan punkea ja kun hänet laittaa istumaan niin pysyy ihan hyvin mutta silti aika hataraa tuo meno :)

konttausasentoon on noussut jo viikkojen ajan ja nyt on pikkuhiljaa tajunnut liikuttaa jalkoja mutta käsiä ei saa vielä mukaan. Liikkuu kyllä hurjaa vauhtia ryömien että ei sillä konttauksella niin kiire :)

oma olo on ollut vaihteleva. eilen oli hyvä päivä taas ja tänään tuntuisi olevan hieman huonompi :( Mua ärsyttää nää vaihtelut eikö se lääke voisi jo nyt tehota:headwall:
LD:hug: Mitkäs on olot?

Tänään on Lennin 8kk neuvola,tuleekohan siellä jotain rokotuksia? En muista enää :) Lenni on ollut tämän viikon flunssassa,aika kiukkunen poika.

Nyt vaipanvaihtoon!!

-NAurukohtaus ja Lenni 8kk2pvää-
 
Huomenta!

Uusi päivä, uudet kujeet.

K-supermarket: ei tule valitettavasti käytyä, kiva kuvitus noissa astioissa. Meillä käydään aika paljolti vaan prismassa. Tosin viikonloppuna oli jo mielessä cittariin vaihtaminen, kun se karkkihylly siellä on kyllä ihan yliveto :D

Potta, no sen paikka on wc:ssä yleensä, mutta oon mä sen joskus olkkarin lattiallakin nähnyt... :D En mä uskaltais pitää sitä täysinäisenä kyllä missään, kyllä sen joku koira tai muksu siitä vetäsis leviäksi... vaiks ei sekään nyt mikään maailmanloppu ois, saahan sen putsattua. Ei meillä nyt varsinaisesti potta ole enää kyllä käytössä, että se on odottamassa tätä vauvaa varten. En usko, että pissanhaju lasta houkuttaa pissaamaan... kuullostaa ainakin aika erikoiselta jos näin on.

Pottaharjoittelusta olikin tuossa vauva lehdessä jotain juttua ja siinä oli muistaakseni, että hyvä että potalla istutaan ja harjoitellaan, voi vaikka housut jalassa istua... niin että siitä tulee sellanen miellyttävä tuttu juttu lapselle.

Unohtelu: joo sitä tapahtuu kyllä usein. Minäkin olen aika tarkka ollut ja aina ajoissa... en enää, ehkä joskus harvoin. Mulle on tullut myös enemmän nyt sellasta, että unohdan mitä mun piti sanoa, kesken lauseen... siis tätä on ennenkin tapahtunut, mutta nyt se on varmaan triplaantunut. Heh, liittyiskö tähän unohteluun se, että palstalla käydään samat jutut läpi säännöllisin väliajoin ;)

Keskimmäiselle hammastahnan määrää suositeltiin siis hänen oman pikkurillin pään kokoinen määrä, ja vauvalle neuvolatäti oli sitä mieltä, että vähän voi laittaa.. ja itse siis oon laittanut ihan näön vuoksi". Kiva ois kuulla, mikä on sitten se oikea ohjeistus.. tai onkohan sellasta olemassakaan!

Sanen nimiäisten tarjoilu kuullosti tosi hyvälle, varsinkin jälkkärit! Jaksamisia sinne vaan juhlien värkkäämiseen.

Meillä keskimmäinen ihan mahdottomasti tekee kiusaa vauvalle, ja sitten kun huomautan häntä... tokasee vaan, että "anteeksi vauva"... musta tuntuu, ettei hän oikeen tajua, ettei vauvalle voi ihan mitä vaan tehdä... vieläkin saa olla valppaana. Muutenkin tää keskimmäinen on saapunut joillekin hämäränrajamaille tän uhman kanssa!

Mindi83
 
Tintti: hyvä uutinen, ettei vauvan päätä tarvitse porata. Toivottavasti ei vaadi jatkossakaan mitään toimenpiteitä!

Kaana: mihinkähän se perustuu, että aamupuuron kanssa pitäisi ottaa maitoa? Ihan mielenkiinnosta kyselen. Meillä nimittäin vauvalle ei maistu maito heti herättyään eikä ennen ekoja päikkäreitäkään, vasta päikkäreiltä herättyään siinä 9.30-10 maissa maistuu. Vettä hörppii kyllä tuosta hörpytysmukistaan niin paljon kuin vain antaisi.=) Mä oon jotenkin ajatellu, että kunhan menee puuron kanssa nestettä, niin on ok. Mutta miksi juuri maitoa?

Heh, noista väsymysmokista on jossain ollut ihan ketjukin, tosi hupaisia juttuja. Mulla ajantaju ihan lähtenyt. Kampaajalla katoin kaksi kertaa juorulehden kannesta, että onko nyt tosiaan vuosi 2011. Juu, ja sekin lopuillaan. Sitä se teettää, kun on ollut kohta kolme vuotta kotona. Maailman tapahtumia pitäisi seurata ahkerammin myös. Mies sanoo, että tietäisin sodan syttyneen vasta siitä, kun vaunulenkillä tulisivat panssarivaunut vastaan.:LOL:

Sellainen hupaisa juttu univeloissa tapahtui viime kesänä - vai oliko se sitä edellisenä... Olin ollut puistoilemassa miehen pitkät kalsarit jalassa luullen niitä legginsseiksi. Onneksi tunika oli sen verran pitkä, ettei sepalus vilkkunut. Ja näitä mokiahan riittää ihan arkielämässä, kun vaan muistaisi taas...

Meillä ollut taas tosi levottomia öitä takana. Vauvalla ilmavaivoja, pierettää ja kakka jumissa.:'( Täytyy ensi tiistain 8kk-neuvolassa kysäistä, että kuuluuko tämä asiaan vai täytyykö miettiä jotain ruokavalion rajaamista itsellä tms.
 
Oi oi, viikko on taas puolessa. Aloitan aina tänne kirjoittamiseni voivottelemalla miten tuo aika kuluukin niin nopeaa. On ollut koko alkuviikko tarkoitus kirjoitella, vaan aina jotenkin jäänyt. Oltiin viikonloppu mummoloimassa ja oli ihanaa! Poika nautti kovasti isovanhempien seurasta, kehitti kunnon "virkayskänkin" siellä että saa varmasti kaikkien huomion, jos ei muuten. :D

Tikrulainen: Niin joo! Joillakin tosiaan on ihania kilttejä lapsia, jotka antavat äidin auttaa. ;) Meillä kun ei saa auttaa, ja siksi onkin nokallinen ensimuki käytössä. Tänäkin aamuna pojalla oli muki väärinpäin kädessä ja valutti vettä syliinsä. Käänsin mukin oikein päin, niin alkoi hirveä mekastus. Ei olis saanu koskea!! :D Kokeilin myös aikoinaan tarjota pienestä normaalimukista vettä, ja eihän siitä tullut mitään. Omiin käsiin piti kippo saada ja siitä sitten roiskittiin vedet pitkin poikin. No, kunhan jostakin jotain nestettä saa.

Mullakin nimittäin vähän huolettaa tuo nesteen määrä... veden menekki on vielä aika vähäistä ja imetyskerrat on vähentyneet selvästi kiinteiden mukaantulon myötä. Ruokaa poika kyllä syö hyvin. Täytynee seurailla tilannetta ja muistaa antaa juomista useasti.

Toissa yönä poika nukkui koko yön läpeensä, 20.15-6.30! Ja tuonkin jälkeen vielä nukahti aamumaidon jälkeen ja nukkui 8.30 asti! Hullua! :D Minä toki heräsin 5.30 ihmeissäni ja oli pakko katsoa onko pinnasängyssä kaikki hyvin. Siellähän se veteli sikeitään kuin ei mitään! Ihana pikkuinen :heart: Viime yö oli kyllä taas "normaali" kätinäyö, pari kertaa söikin taas. Niin se vaihtelee..

Minä unohtelen myös asioita koko ajan. Ja maailman tilanteesta sun muista "oikeitten ihmisten asioista" en ole kartalla yhtään. Mulla pitäisi alkaa tekemään gradua ja hirvittää mitä siitä tulee, kun tuntuu että päässä ei pyöri muuta kuin soseet, vaipat, bodyt, vaunut, päikkärit, neuvolat, ryömimiset, jne. Saiskohan niistä opinnäytteen aikaiseksi?!! ;)

Sane, uusi kotinne kuulostaa ihanalta! Tsemppiä nimiäisten järjestelyyn, tulee varmasti ihanat juhlat! Kuulostaa tosi hienolta!

Joskus jo kerroinkin, että meille terkkari sanoi, että hammastahnaa alettaisiin käyttää vasta ensimmäisten poskihampaiden puhjettua. Sitä ennen pestäisiin vedellä. Sanoi ihan, että nykyäänhän monessa paikassa suosittelevat tahnan laittamista (ja näin oli myös hänen antamassaan infoesitteessä), mutta meidän neuvolan lastenhammaslääkäri (tai mikähän titteli nyt olikaan) kuulemma suosittelee vedellä pesua alkuun. Minä olen kyllä sitä mieltä, että asialla tuskin on suurta eroa, peseekö pelkällä vedellä vai hipaisulla tahnaa. Noin niin kuin hampaiden kannalta. Eiköhän tuo ole ihan alkuun vain sitä harjoittelua ja totuttelemista. :) Meidän pojaltahan ei edelleenkään löydy ainoatakaan hammasta.

Minä olen muutaman kerran varsin istuttanut poikaa potalla, kun osaa istua jo aika hyvin muutenkin. Oikein mellevänä siinä istuu, katselee ympärilleen kylppärissä ja hymyilee, mutta ei taida vielä tajuta mikä on homman nimi. Pari kertaa on pissat tulleet. Mitään kuivaksi opettelua ei todellakaan ole tarkoitus kokeilla, kunhan totutellaan ja testaillaan ja katsotaan miten poika reagoi. Edetään tässäkin asiassa pojan ehdoilla. Ja ei pottaa olkkariin, kiitos! :)

Poika tosiaan istuu suht hyvin. Vielä en uskalla ihan yksinään jättää kovalle alustalle, välillä vielä huojahtelee ja saattaa kaatuakin. Mutta hyvin siirtyy istumasta vatsalleen halutessaan. Istumaan ei osaa vielä itse nousta, joten vähän vain silloin tällöin istutaan ja harjoitellaan. Koko ajan pitää kyllä olla pystyssä, sylissä ei olla enää ollenkaan takakenossa, ei todellakaan!! :D

Tämä pää kaipaisi kampaajaa! En muista milloin olen viimeksi käynyt. Oma äitini leikkasi viimeksi, mutta hän ei ole ammattilainen ja tämmöinen "hätäratkaisuhan" tämä oli. Värjännyt en ole raskaaksi tulon jälkeen, eikä enää kiinnostakaan kun sain oman värin kasvatettua esiin. Mutta jonkinlaisen kivemman mallin voisin käydä piakkoin hiuksiini kampaajalta hakemassa.

marrr, minullakin on selkä ja hartiat jumissa. Onneksi ei kovia kipuja vielä kuitenkaan, mutta epämukavaa on. Varsinkin nukkuminen on jotenkin hankalaa kun joka asennossa tuntuu että jonnekin kolottaa tai jossakin kiristää. Pitää varmaan harkita hierojalle menoa... en olekaan koskaan ennen käynyt!

Taika-astiat on ihania! Auttaisin, Kaana, mielelläni, mutta emme juuri asioi Supermarketissa. Toivottavasti saat kerättyä haluamasi! :)

Tikrulainen kertoi että vauva tykkää keinua, ihana! :) ...meillä poika menee ihan totiseksi kun laittaa keinuun ja oikein saa kerjätä pientäkin hymyä siinä. Luulin, että olisi tykännyt kun tuntuu olevan aikamoinen huimapää, mutta näyttää keinussa lähinnä tylsistyneeltä.

Meilläkin ollaan äiti ja iskä/isi. Faijoja ja mutseja ei täällä päin ole, enkä itse haluaisi olla sellainen. Kuulostaa niin oudolta kun ei juuri kuule sitä käytettävän. :)

Marni, meillä on myös nuo ääniskaalaharjoitukset tällä hetkellä käynnissä. Ja örinä alkaa yskittää täälläkin. Huvittavaa hommaa! :D

Alkaako teillä olla selvillä lapsosen luonteenpiirteitä? Meidän poika on ainakin todella itsepäinen ja lyhytpinnainen. Ja ilmaisee tahtonsa kyllä. Komentaa oikein, jos ei mene niinkuin pitää. Jos lelu menee liian kauas, eikä omin voimin sitä saa käsiinsä, niin alkaa kuulua kovia, lyhyitä huutoja. Komentaako sitten lelua vai äitiä, tiedä häntä.. ;) Huumorintajua taitaa olla myös. Erilaiset hassut äännähdykset, piiloleikit, ym. naurattaa kovasti. Eräässä leikissä, jossa koukistelen pojan jalkoja hänen ollessa selällään, hän välillä jäykistää jalkansa suoraksi ja nauraa kovasti kun yritän taivuttaa jalkaa. Hassu lapsi.

Falskaako teillä muilla vaipat koskaan? Käytetään kertiksiä, ja joskus öisin vaippa falskaa sivusta (siitä teippikohdasta tavallaan kai). Ei näytä vaikuttavan onko vaippa aivan täynnä vai ei... laitankohan sen sitten joskus jotenkin huonosti. Poika on kyllä alkanut myös omin käsin kokeilemaan vaippaansa, ja ajattelin että josko hän itse sitä repii ja liikuttelee niin ettei ole ihan kunnolla. Tympeää kun joskus pitää keskellä yötä alkaa vaippaa, vaatteita ja lakanoita vaihtamaan.

No niin. Tässäpä taitaa olla enimmät tältä suunnalta tällä kertaa. :) Iloista keskiviikkoa äidit!
 
Tikrulainen ei mitään käsitystä miks puuron kanssa maitoa! Luin jostain ohjevihkosesta. Tosin onhan niissä neuvolan ohjeissa, että jokaisen kiinteän kanssa annetaan maitoa. En kyllä oo antanut, siis sillain heti perään tai ennen.

Aika hyvä tuo sun vuosi 2011 :LOL: Heh no mua ei yhtään kiinnostanut taannoin ne hallituksen väännöt ja aina esim. Iltalehteä lukiessa skippasin kaikki politiikkaan liittyvät uutiset. Sitten jonkin ajan kuluttua luin Seiskaa ja siinä oli ministereiden koteja esittelyssä. Luin kahteen kertaan, että pääministeri Jyrki Katainen ja vielä kysyin mun mieheltä, että siis onko Suomen pääministeri tosiaan Katainen?! Mies oli aivan :stick: no ei mua ensinnäkään kiinnosta yhtään kuka on pääministeri just nyt ja toiseksi oli ollut parempaakin tekemistä ku tietää tuo, kai :D No okei, ehkä tuo nyt ois pitänyt tietää...

Piti vielä kirjoitella, mutta olohuoneessa kaatui kukka äänestä päätellen!
 
Kaana: hauska toi Katainen-juttu. Ja mä kun luulin, että mä en tiedä mitään politiikasta. Ehkä vähän sit kuitenkin.;) No, jokainen poimii sen minkä poimii tuolta mediasta näin kotiympyröistä käsin! Täytyis kyllä meikäläisenkin vähän skarpata. Asiakastyötä kun tuolla yritysmaailmassa teen, niin en voi mitenkään uskottavasti jutella sitten työelämässä parin vuoden päästä yleismaailmallisia asioita, jos on sellainen vajaan viiden vuoden infokatko ympäröivistä asioista asioista...:headwall:

Vielä nesteestä kiinteiden yhteydessä. Mä pyrin siihen, että tissi ja kiinteät kulkisivat yhdessä (ja siis tässä järjestyksessä, heh!), mutta aamuisin se ei onnistu, kun maito ei maistu vielä puuron kanssa. Eikä maistu kyllä oikein aamupuurokaan. Tilanne tietysti muuttuu, kun yösyöminen jossain kohtaa loppuu. Illallakin iltapuuron ja iltatissin välillä kuluu joku tovi. Likka ei huolisi tissiä muuten ja yritän sen kuitenkin ajottaa lähemmäs sänkyyn menoa. Eli iltaisin vaihdan järjestyksen, että maito olisi sitten viimeinen rutiini ennen unta, vaikkei se toista kyllä yhtään uneliaammaksi saakaan.:confused:

Oletteko te, jotka imetätte, niin ajatelleet tissivieroitusta jollain aikavälillä vai menettekö ihan lapsentahtisesti sen suhteen? Mä luulen, että sinnittelen sinne 1v asti ja kun päästään sulavasti lehmänmaitoon, niin lopettelen sitten. Imetys kun ei meillä edelleenkään suju kuin kylkimakuulla tai imetystyynyn avulla. Tosin tyynyllä on vauvan pää ja muu kroppa mun sylissä. En osaa imettää sillain käsivarrella, kun tarvitsen molemmat kädet vapaaksi suihkutissien varalla. Rajoittaa niin paljon liikkumista. Sitten on näitä tukoksia jonkun verran. Tissit pakkaavat edelleenkin, jos väli vähänkin pitenee. On tässä kaikenlaista. Kyllä tässä vielä muutama kuukausi menee, mutta taidan sitten vähentää, jos se vain vauvalle sopii. Kaikkinensa imetys sujuu niin paljon helpommin kuin esikoisen kanssa, että nämä murheet tuntuvat tosi pieniltä.

Meillä on luonteenpiirteet hyvinkin vahvasti tulleet jo esiin. Likka on tosi ulospäinsuuntautunut ja hymyilee suu ammollaan heti kun joku erehtyy katsomaan päinkin. Sitten kikattaa ja laittaa nenää ruttuun. Muutenkin on tosi valpas, kun menee uusiin paikkoihin ja on ihan täpinöissään kaikista uusista jutuista. Ei tarvitse aikaa tutustuakseen. Aurinkoinen lapsi, joka nauraa ja ottaa paljon kontaktia. Jos turhautuu, niin senkin kyllä kuulee! Jännä, kuinka tunnistaa omia luonteenpiirteitä. Esikoispoika on taas kuin ilmetty isänsä: lämpiää hitaammin ja seurailee ensin, ei tee mitään suinpäin vaan harkitsee, sitten kun vapautuu on mitä valloittavin poika, on myös sellainen hoivatyyppi, välittää toisista ja huolestuu, jos muilla ei kaikki hyvin. Rauhallinen, viilipytty, mutta osaa tosiaan viilliintyäkin. On tää hauskaa seurata näitten kasvua!
 
Haha, hyvät naurut oon saanut lukiessa noita teidä unohtelujuttuja. Aika pihalla me äidit taidetaan välillä olla. :LOL:

Tissivieroituksesta Mulla tuo imetys sujuu hyvin ja maitoa näyttää riittävän pojan tarpeisiin, niin en nää mitään syytä lopetella vielä. Ajattelin imettää sinne 1 v. asti, että voidaan tissiltä siirtyä suoraan lehmänmaitotuotteisiin. Yöimetysten lopettaminen on kyllä ollut mielessä, mutta vielä(kään) en oo tehnyt mitään sen eteen. Joku aika sitten bongasin Vauva-lehdestä kirjan Unihiekkaa etsimässä , jossa esitellään erilaisia unikoulumenetelmiä tieteellisen tietoon pohjaten. Onko teistä kukaan lukenut sitä? Itse haluisin lueskella ennen unikoulun aloittamista.

Vauvan luonteenpiirteistä Meidän poitsu on aika leppoisa kaveri. Ei turhia stressaile tai harmistustaan huutele (itkee lähinnä väsymystä ja nälkää). Ja jos jostain hermostuu, niin rauhoittuu nopeasti. Kovasti hän hymyilee niin itselleen (peilistä) kuin muille. :) Vähän on semmoista hurmurin ainesta. :heart: Kaupungillakin kun ollaan niin leväyttelee hymyjä vieraille ihmisille, jos saa katsekontaktin. Toisaalta, poju on hieman varautunut ja saattaa pelästyä uusia tilanteita tai paikkoja. Aikuisia vierastaa harvoin (lähinnä väsyneenä tai just heränneenä), mutta pikkulasten kiljahdukset saa huulen rullalle.

Vaippojen falskaamisesta Meillä vaipat falskaa aika harvoin, mutta oon huomannut että housuvaipat falskaa helpommin kuin tarravaipat. Ja jos yöllä on tullut ihan hervottoman isot pissat, niin sitten saattaa falskata. Ja tietty poikavauvoilla, jos pippeli on jotenkin huonosti, niin sittenhän saattaa helpommin pissat tulla vaikka sieltä sivusta läpi.
 
Viimeksi muokattu:

Yhteistyössä