mä haluan lapsen, mutta en voi synnyttää sitä..

Synnytyspelko lähtee varmaan kivusta. Eli pelkää kipua ja koska ei ole synnyttänyt, niin ei tiedä mitä odottaa ja odottaa/pelkää sitten sitä pahinta eli helvetillistä kipua, pitkää tuskallista synnytystä.

Ei siihen sitten liity se kontrollin menetys? Kun kuitenkin kaikki tietää että kivunlievityksiä on olemassa..

Mun pelkooni liittyi/liittyy oleellisesti juuri kontrollinmenetyksen pelko. Ja se että lapselle tapahtuu joain synnytyksessä. Kipua en pelännyt.

 

ei kannata uskoa niitä synnytys kertomuksia...! kokemusta kahesta synnytyksestä joista kumpikaan ei ollu niin hirveitä että oisin katunu kyllä ne kivut unohtuu heti ku saapi lapsen syliin

mua aina ärsyttää toi että sanotaan jotain tyyliin ei kannata uskoa niitä synnytysjuttuja..kun mullakaan ei sattunut jne..ihan kuin ne jotka kokevat synnytyksen kivuliaaksi valehtelisivat.ymmärrän sen perjaatteen ettei esim ekaansa odottavaa kannata pelotella millään kauhujutuilla mutta kun itse koen että synnytys on kaikkina 4 kertana sattunut ihan mielettömästi niin miksen sitä saisi sanoa?ei se ole valetta,kipu oli kamalaa mutta tiedän että kaikkia ei satu niin paljoa ja jos kipulääkkeet menee nappiin on synnytys joillekkin jopa lähes kivutonta!mutta se ei aina mene niin ja minulla ei ole mennyt kertaakaan,en silti kadu että lapsia olen tehnyt ja jokaisesta synnytyksestä oon hengissä selvinny.

Mulla on alhainen kipukynnys, mutta täytyy sanoa että neljännessä synnytyksessä kivunlievitys eli epiduraali meni kyllä niin nappiin, että kaikki kivut katosivat. Lopussa sitten tuntuikin ihan hirveästi, mutta se johtui vaan siitä että epiduraalin vaikutus lakkasi. Kivuista huolimatta tässä tosiaan hengissä vielä ollaan..

 

Olen kahdesti lapsen ulos ähkäissyt, ja täytyy sanoa, että synnytyskipu on jäänyt kakkoseksi kokemani välilevyn pullistuman kivun jälkeen. Nämä on toki niin yksilöllisiä juttuja, mutta mulla näin.

niin mullakin!3 lasta synnyttänyt, ja kaksi välilevynpullistumaa riesana...hirvee tuska!!

 

Mitähän mää nyt sanoisin... No, valehtelisin jos väittäisin, että mun rinnat ois yhden raskauden+imetyksen jälkeen samanlaiset kuin ne oli aiemmin. Mutta so what, mitäs siitä.
Synnytys oli mikä oli, sattui jonkun verran ja näin, mutta ei sekään mitään. Lapsi on aivan ihana ja mä olen pieneen poikaani aivan totaalisen hassuna! Isi on muuten vielä hassumpana ja hänestä mun rinnat on nytkin ihanat.

Mutta mikä oli mulle suurempi yllätys, niin se, että se raskaana olo oli tosi raskasta, niin henkisesti kuin fyysisestikin. Synnyttää voisin kyllä useampaankin kertaan: sen vajaan 24 tuntia unohdin hetkessä, mutta sitä pitkän pitkää raskausaikaa en ole vielä saanut mielestäni.

 

Mulla on ainakin kroppa muuttunut raskauksista; raskausarpia tullut paljon, rinnat kasvoivat odotusaikana 5 kokoa ja imetyksen alussa vielä 2 kokoa lisää, ja sitten lapsen kasvaessa täyte on lähtenyt muttei rinnan virunut iho ole kutistunut takaisin..

 

Mä suosittelen että OTA KOIRA..Voit sitte lenkkeillä sen hurtan kans ni kroppa pysyy timminä.

 

Synnytyspelko lähtee varmaan kivusta. Eli pelkää kipua ja koska ei ole synnyttänyt, niin ei tiedä mitä odottaa ja odottaa/pelkää sitten sitä pahinta eli helvetillistä kipua, pitkää tuskallista synnytystä.

Ei siihen sitten liity se kontrollin menetys? Kun kuitenkin kaikki tietää että kivunlievityksiä on olemassa..

Mulla se synnytyspelko liittyy mahdolliseen kovaan kipuun. Kun tiedän, ettei se kivunlievitys kaikilla auta, eikä sitä edes aina ehditä antaa ja vaikka annettaisiin niin eihän se kaikkia kipuja poista.

Tiedän, että synnytyksiä on monenlaisia ja jokaiselle se on henk.koht. kokemus mutta.... valitettavan usein kuulee niitä ns. kauhutarinoita lähipiiristä. Eli vaikeita, pitkiä ja kivuliaita synnytyksiä.
Onneksi kuulee niitä positiivisiakin juttuja, niin lievittää kammoa edes vähän.

 

Mulla oli kans kamala synnytyspelko jo ties kuinka monta vuotta, mutta kun oikea aika lapsille tuli ja muuten halusin lasta valtavasti, niin eikun vaan raskaaks, ni ei tarvi enää asiaa jahkailla (siis hankkiako lapsia vai ei), pakkohan se on saada jollain ulos Meillä mun diabeteksen ja lapsen ison koon takia päädyttiin suunniteltuun sectioon, mikä ei kyllä ollu ihan kivuton sekään (vuosin 4 litraa ja sen sellasta) ja seuraavana päivänä luulin, etten enää ikinä pääse ylös sängystä. Vannoin ennen leikkausta, etten enää ikinä tule tänne, mutta niin sitä vaan olis taas vuoden vaihteessa tarvetta käydä putkauttamassa toinen lapsonen tähän maailmaan Eli siis, kun ei liikaa mieti, niin hyvin menee!
Tosin ap:n kohdalla suosittelisin hetkellisen päähänpiston siirtämistä hamaan tulevaisuuteen, aikaan jolloin oma vartalo ei ole lasta tärkeämpi... lapseen liittyy myös paljon vastuuta vartalon muokkauksen lisäks...
Mutta toisaalta, aika monen äidin asenteet on muuttunu lapsen myötä
joten toivokaamme, että näin käy ap:llekin, jos hän lapsen joskus saa.

 

No sen vartalon saa ihan samanlaiseksi kuin ennen lasta/lapsiakin.

Ja mulla synnytyksessä sattui lähinnä supistukset, puudutuksien jälkeen mitään hajua kivuista enään.

Mut tuolla asenteella mä miettisin sinuna kuitenkin vielä..

 

Öh, sori nyt vaan, mutta mihin ihmeeseen sie sitä lasta sitten tarviit jos kerran kovalla työllä treenattu kroppakin menee pilalle synnytyksessä...? Suosittelisin kyllä miettimään kerran jos toisenkin haluatko lasta itsesi vuoksi vai miksi. Lapsen saamisen jälkeen asioilla pitäis olla vähän toisenlainen tärkeysjärjestys kuin ennen lasta -ei siinä enää trimmatut kropat ole maailman tärkein asia.

 

Voi että kun oli taas "ihana" provo... :headwall:

 

Unohda pelle koko juttu ja katsele vaan sitä naurettavaa vartaloasi peilistä.Paras olisi jos hävittäisit itsesi maan päältä.