Mä haluun mein koirasta eroon,mä en jaksa sitä=(

  • Viestiketjun aloittaja kaduttaa koiran otto
  • Ensimmäinen viesti
tässäkin olisi pelastettava koira
Eilen luin paikallislehdestä, että täkäläiseen löytöeläimiä vastaanottavaan ja hoitavaan kenneliin oli tuotu yli viikko sitten narttukoira, joka oli löytynyt jostakin irrallaan. Kiltti nuori tyttö, kuvassakin antaa tassua kennelin pitäjälle niin luottavaisesti että. Mutta koska löytöeläimiä hoidetaan vain kaksi viikkoa, koiraparkaa uhkaa piikki tulevana sunnuntaina. Kyllä kouraisi sydämestä kun juttua luin ja luottavaisen koiratytön kuvaa katsoin. Meillä itsellä on jo kaksi koiraa... Jos ketä kiinnostaa, koiran sijainti on Kennel Juppsgard, Järvenpää, ja juttu oli eilisessä Keski-Uusimaassa.

Viime viikolla Juppsgardiin oli tuotu Keravalta 12-vuotias koira, joka oli jätetty kiinni sidottuna ravintolan ulkopuolelle. Ilmeisesti jonkun tapa säästyä maksamasta lopetusmaksua. Juppsgard teki Keskariin jutun, ja koiravanhus sai uuden kodin. Liekö siinä ollut muuta vikaa, kuin että oli vanha ja omistaja kyllästyi ja oli liian pihi, joten jätti karvakuonon heitteille...
 
Alkuperäinen kirjoittaja tässäkin olisi pelastettava koira:

Ei oo todellista...siis eikö sitä koiraa oikeasti pidetä kun sen 2 viikkoa mikä on se pakollinen aika :headwall:

Eikö teilläpäin ole sitten tarjolla sijaiskoteja vai eikö koiria suostuta sijoittamaan niihinkään kun se 2 viikkoa on täynnä?

Meillä on koiraluku kyllä nyt täynnä kun on tuo 8 viikon ikäinen ihmisvauvakin, mutta sijaskodiksi voisimme tilapäisesti yhdelle koiralle ryhtyä mikäli tarvetta sille olisi.
 
vieras
Alkuperäinen kirjoittaja Lady DoMiNa:
pitäisi sitä koiraa ottaessa ottaa huomioon että siihen sitoutuu yli 10vuodeksi näin yleensä,ja elämäntilanteet tulee varmasti muuttumaan..
peesi, meillä yksi koira eli 19 vuotiaaksi ja toinen 4 kk vaille 22 vuotiaaksi. Voivat olla todella pitkäikäisiä. Ja eläintä ei saa koskaan ottaa hetken mielijohteesta.
 
vieras
Alkuperäinen kirjoittaja sef:

täällä seinäjoen alueella on sijaiskoteja, mitenköhän muualla on järjestetty. Itselläni sijoituksessa 2 koiraa ka kolme kissaa tällä hetkellä.
 
tyttökoirasta huolestunut
Alkuperäinen kirjoittaja sef:
Alkuperäinen kirjoittaja tässäkin olisi pelastettava koira:
Eilen luin paikallislehdestä, että täkäläiseen löytöeläimiä vastaanottavaan ja hoitavaan kenneliin oli tuotu yli viikko sitten narttukoira, joka oli löytynyt jostakin irrallaan. Kiltti nuori tyttö, kuvassakin antaa tassua kennelin pitäjälle niin luottavaisesti että. Mutta koska löytöeläimiä hoidetaan vain kaksi viikkoa, koiraparkaa uhkaa piikki tulevana sunnuntaina. Kyllä kouraisi sydämestä kun juttua luin ja luottavaisen koiratytön kuvaa katsoin. Meillä itsellä on jo kaksi koiraa... Jos ketä kiinnostaa, koiran sijainti on Kennel Juppsgard, Järvenpää, ja juttu oli eilisessä Keski-Uusimaassa.

Viime viikolla Juppsgardiin oli tuotu Keravalta 12-vuotias koira, joka oli jätetty kiinni sidottuna ravintolan ulkopuolelle. Ilmeisesti jonkun tapa säästyä maksamasta lopetusmaksua. Juppsgard teki Keskariin jutun, ja koiravanhus sai uuden kodin. Liekö siinä ollut muuta vikaa, kuin että oli vanha ja omistaja kyllästyi ja oli liian pihi, joten jätti karvakuonon heitteille...
Ei oo todellista...siis eikö sitä koiraa oikeasti pidetä kun sen 2 viikkoa mikä on se pakollinen aika :headwall:

Eikö teilläpäin ole sitten tarjolla sijaiskoteja vai eikö koiria suostuta sijoittamaan niihinkään kun se 2 viikkoa on täynnä?

Meillä on koiraluku kyllä nyt täynnä kun on tuo 8 viikon ikäinen ihmisvauvakin, mutta sijaskodiksi voisimme tilapäisesti yhdelle koiralle ryhtyä mikäli tarvetta sille olisi.
Ilmeisesti ei pidetä, koska lehdessä oli vetoomus. En tiedä sijaiskodeista enkä sijoittamisesta täällä päin, joten en osaa vastata. Meillä itsellä on kaksi urkkikoiraa ja lisäksi lapset ovat vielä pieniä, joten jos tähän ottaisi narttukoiran, vaikka kuinka ihanan, menisi logistiikka tosi hankalaksi. Enkä halua ottaa koiraa tai mitään muutakaan lemmikkiä, jos en siihen pysty sitoutumaan enkä siitä huolehtimaan.
 
Alkuperäinen kirjoittaja tyttökoirasta huolestunut:

Voisitko laittaa paikan yhteistiedot. Meillä vasta yksi koira ja on väliaikaispaikka kyllä.

Löysin kennelin. Kummasta koirasta siinä puhutaan? Tuosta vaalean staffin oloisesta vai tuosta tummasta vanhasta koirasta?
 
koirasta ilmoittanut
Alkuperäinen kirjoittaja PipariSuu:

Hei, olin välillä liikenteessä. Vaalea staffin näköinen on se tyttökoira.
Ja olinpa kirjoittanut kennelin nimen väärin, kyseessä on tietysti Juppsguard,
täällä:

http://www.juppsguard.net/

Olisi hienoa, jos tyttöparka saisi kodin. Hirveää ajatella, että sunnuntaina se piikitettäisiin... :-(
 
koirallinen
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja Lady DoMiNa:
pitäisi sitä koiraa ottaessa ottaa huomioon että siihen sitoutuu yli 10vuodeksi näin yleensä,ja elämäntilanteet tulee varmasti muuttumaan..
peesi, meillä yksi koira eli 19 vuotiaaksi ja toinen 4 kk vaille 22 vuotiaaksi. Voivat olla todella pitkäikäisiä. Ja eläintä ei saa koskaan ottaa hetken mielijohteesta.
Vau! Minkärotuiset koirat eli noin vanhoiksi? Tuo olisikin ihanaa, jos oma koira pysyisi kunnossa ja terveenä ja toimintakykyisenä pitkän elämän. Tai ainakin sinne yli kymmenvuotiaaksi. Edellinen koirakin oli vain muutaman vuoden kun sairaus vei :(
 
tää on must hyvä teksti lukea ja miettiä ennen koiraottoa

Ira löytyi pienenä käärönä kadulle hylättynä Virosta, Valgan kaupungista, läheltä Latvian rajaa. Se toimitettiin paikalliseen varjupaikkaan, josta kukaan ei sitä tahtonut. Pienen aika alkoi käydä vähiin koiratarhallakin ja lopetusuhan varjo häilyi sen yllä mustana. Tarhan työntekijät ottivat yhteyttä ja pyysivät meitä auttamaan tytön kodin etsinnässä. Iran tulevaisuus alkoi näyttää valoisammalta. Tyttö matkasi Tallinnaan ja sillä oli tiedossa koti Suomesta. Pelastus. Niin me uskoimme...
Kului kaksi onnellista vuotta. Irasta kasvoi kaunis ja iloinen nuori neiti. Omistajansa sanojen mukaan jopa tavallista koiraa vielä astetta iloisempi. Ira oli aina hyvällä tuulella, pirteä ja fiksu. Se rakasti omistajaansa enemmän kuin mitään ja nautti elämästään oikeassa kodissa.

Perheeseen syntyi ihmisvauva. Tähän pikkuiseen Ira suhtautui hyvin hienosti ja lempeästi. Se ei mennyt liian lähelle vauvaa, vaan tyytyi vahtimaan sen turvallisuutta kauempaa ilmoittaen emännälleen, kun vauva alkoi itkeä. Muuta itkuhälytintä ei tarvittukaan. Kävely vaunujen vieressä sujui myös Iralta mallikkaasti. Tyttö ymmärsi, että perheeseen on tullut uusi pieni jäsen, jota pitää suojella, vaalia ja rakastaa niinkuin muitakin perheenjäseniä.

Ira antoi kaikkensa omalle perheelleen, se rakasti, ymmärsi, oli kultainen ja uskollinen. Mitä muuta ihminen vielä voisi parhaalta ystävältään pyytää? Ira itse pyysi ja toivoi vain vastarakkautta ja että siitä olisi huolehdittu niinkuin tähänkin asti. Sen perheellä ei ollut kuitenkaan enää aikaa koiralle vaan kylmästi päätettiin, että sen täytyy lähteä kodistaan. Nythän elämään oli astunut jotakin uutta, jotakin paljon koiraa tärkeämpää. Ira sai luvan lähteä, tehdä tilaa sitä tärkeämmille asioille.

20.4.2008 Uusi omistaja saapui noutamaan Iraa. Ei tyttö olisi halunnut lähteä kodistaan, mutta ei siltä kysytty. Ira ei ymmärtänyt mitä tapahtuu, mutta kilttinä ja luottavaisena se lähti tuntemattomien ihmisten mukaan. Uuden omistajan tytär asui samassa kaupungissa vanhan omistajan kanssa ja sinne Ira menikin tutustumaan tulevaan isäntäänsä ennen matkaamista toiselle paikkakunnalle. Samana iltana Ira karkasi uudelta omistajaltaan. Sen ajatukset ja sydämen täyttivät sen rakkaat ihmiset, sen oma perhe. Sillä oli huoli perheen isästä, äidistä ja vauvasta ja se kulki kohti kotia suomatta ajatusta millekkään muulle.

Aamulla Ira saapui viimein kotiovelleen. Se oli verinen ja repaleinen ja siltä puuttui häntä miltei kokonaan, mutta se oli nyt kotona. Kukaan ei tiedä mitä sille on kotimatkallaan tapahtunut. Kukaan ei tule koskaan tietämään mitä kipuja ja kauhuja se joutui kärsimään päästäkseen kotiin. Uskollisena sen perheen luo, jolla ei enää riittänyt sille aikaa.

Ira nukkui ikiuneen 21.4. Sillä oli niin suuri verenhukka, ettei se jaksanut enää taistella.

Ennen kuin edes harkitset koiran ottoa ajattele elämääsi eteenpäin seuraavat 5, 10, 15 vuotta. Missä olet silloin, onko sinulla lapsia, mitä jos eteen tulee ero puolisosta, muutto, työpaikanvaihdos tai työttömäksi jääminen? Mitä jos koira ei olekkaan sisäsiisti, jos sillä on eroahdistus, jos se haukkuu, tuhoaa paikkoja? Mieti onko sinulla hoitopaikka lomamatkojesi ajaksi, onko sinulla aikaa koiralle, riittävästi rahaa huolehtia koirasta sen sairastuessakin tai mitä jos sairastut itse? Ja ennen kaikkea oletko valmis sitoutumaan koko sydämestäsi? Valmis sanomaan kyllä, niin myötä- kuin vastoinkäymisissä, koiran elämän loppuun asti?

Mieti vielä uudestaan ja uudestaan. Oletko ihan varma? Sinun koirasi rakastaa sinua kaikkine vikoinesi, sinä olet sille kaikki mitä sillä on. Ole varma, että pystyt antamaan sille kaiken mitä se tarvitsee ja ansaitsee, koko elämänsä ajaksi.

Olethan miettinyt...?
 
Järvenpään löytökoira on saanut kodin
Alkuperäinen kirjoittaja koirasta ilmoittanut:
Alkuperäinen kirjoittaja PipariSuu:
Alkuperäinen kirjoittaja tyttökoirasta huolestunut:
Ilmeisesti ei pidetä, koska lehdessä oli vetoomus. En tiedä sijaiskodeista enkä sijoittamisesta täällä päin, joten en osaa vastata. Meillä itsellä on kaksi urkkikoiraa ja lisäksi lapset ovat vielä pieniä, joten jos tähän ottaisi narttukoiran, vaikka kuinka ihanan, menisi logistiikka tosi hankalaksi. Enkä halua ottaa koiraa tai mitään muutakaan lemmikkiä, jos en siihen pysty sitoutumaan enkä siitä huolehtimaan.
Voisitko laittaa paikan yhteistiedot. Meillä vasta yksi koira ja on väliaikaispaikka kyllä.

Löysin kennelin. Kummasta koirasta siinä puhutaan? Tuosta vaalean staffin oloisesta vai tuosta tummasta vanhasta koirasta?
Hei, olin välillä liikenteessä. Vaalea staffin näköinen on se tyttökoira.
Ja olinpa kirjoittanut kennelin nimen väärin, kyseessä on tietysti Juppsguard,
täällä:

http://www.juppsguard.net/

Olisi hienoa, jos tyttöparka saisi kodin. Hirveää ajatella, että sunnuntaina se piikitettäisiin... :-(

Viimeisin tilanne: staffin näköinen tyttö on saanut uuden kodin. Ja lehdessä oli raportoitu väärin, että koira lopetettaisiin. Tämän päivän lehdessä oli tällainen juttu:

Kellokoskelta löydetty tyttökoira saa uuden kodin

Kennel Juppsguardin puhelin soi tiistaina taukoamatta Keski-Uusimaa-lehdessä olleen jutun vuoksi. Jutussa kerrottiin Kellokoskelta löydetystä noin kolmevuotiaasta narttukoirasta, jota uhkasi lopettamienn, jos sille ei olisi löytynyt uutta kotia. Nyt uusi koti on löytynyt, ja koira muuttaa sinne ensi sunnuntaina.
Kennelin pitäjän Anja Jupin mukaan koiralle oli ottajia liiankin kanssa. Lehtijutusta aiheutui pelkkää harmia.
-- Emme ole ehtineet tehdä tiistaina mitään muuta kuin vastata puhelimeen. Jotkut soittajista ovat olleet vihaisia, koska olemme muka lopettamassa koiraa. Näin ei missään tapauksessa tapahdu. Kun löytökoira on ollut meillä 15 vuorokautta, niin saamme myydä, antaa pois tai lopettaa sen. Joskus uusi koti löytyy nopeasti, joskus eläin asuu meillä useita viikkoja, jopa kuukausia. Mutta lopettavaksi joutuu vain ehkä kaksi koiraa vuodessa. Silloin on tavallisesti syynä eläimen korkea ikä tai raihnaisuus.
Kenneliin tuodaan löytökoiria neljästä kunnasta: Keravalta, Järvenpäästä, Tuusulasta ja Sipoosta. Sipoota lukuunottamatta näistä kunnista tuodaan myös kissoja.
Uusin löytökoira on Tuusulan Ruotsinkylästä löytynyt snautseri. Löytöeläinten tietoja ja kuvia voi katsoa kennelin nettisivuilta

www.juppsguard.net/loytoelaimet/loytoelaimet.php

vieras
Alkuperäinen kirjoittaja koirallinen:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja Lady DoMiNa:
pitäisi sitä koiraa ottaessa ottaa huomioon että siihen sitoutuu yli 10vuodeksi näin yleensä,ja elämäntilanteet tulee varmasti muuttumaan..
peesi, meillä yksi koira eli 19 vuotiaaksi ja toinen 4 kk vaille 22 vuotiaaksi. Voivat olla todella pitkäikäisiä. Ja eläintä ei saa koskaan ottaa hetken mielijohteesta.
Vau! Minkärotuiset koirat eli noin vanhoiksi? Tuo olisikin ihanaa, jos oma koira pysyisi kunnossa ja terveenä ja toimintakykyisenä pitkän elämän. Tai ainakin sinne yli kymmenvuotiaaksi. Edellinen koirakin oli vain muutaman vuoden kun sairaus vei :(
Sekarotuisia oli kumpikin. Luonteeltaan tosi ihania ja ikävä on iso vieläkin. Meillä eläimet elää sillä tavalla vapaasti että niiden mukaan mennään. Koiratkin koulutetaan mutta jos esim. ei koira halua lähteä lenkille vaan retkottaa sisällä niin sit se saa retkottaa sisällä. Tavallaan ne elää omaa luonnon mukaista elämää. Täällä maalla se onnistuu, tietty kaupungissa hankalampaa.
 
itselläni on 2 koiraa ja toki ne kyllästyttää aina välillä, mutta en nyt totaalisesti ole kyllästynyt. mutta olen kyllä sitä mieltä loppupeleissä että jos ei koiraa jaksa niin ei sitä voi hyvänäkään pitää ja koirankaan ei ole hyvä olla. mutta siinä kohtaa otetaan se vastuu että koira saa lopullisen hyvän kodin eikä joudu kiertoon. koira kuitenkin leimaantuu ensimmäisiin omistajiinsa kuitenkin ikuisesti ja näin vois surra heitä pitkäänkin. kuten meidän bullmastiffi joka tuli meille 2 vuotiaana. alkoi vasta vuoden jälkeen syömään hyvin ja oli kovinkin alistunut, mutta kuitenkin kun vanha omistaja meillä käy ni ilopissat lentää aina. kyllä ne muistaa..
 
näin meillä
Alkuperäinen kirjoittaja Amodini:
Kuseskelu voi johtua virtsatulehduksesta. Joten jos se on ainoa ongelma niin lääkäriin mars!
Meillä muutaman vuoden ikäinen ja erittäin sisäsiisti uroskoira alkoi viime keväänä yhtäkkiä nostaa koipea sisällä. Vietiin eläinlääkäriin, ja virtsakokeessa löytyi virtsasta struviittikiteitä. Eläinlääkäri kertoi, että ne ovat pieniä särmikkäitä kiteitä, jotka raapivat virtsanjohtimessa ja siten aiheuttavat melkoista kipua. Kun kipu saavuttaa tietyn pisteen, koiran on pakko yrittää lievittää sitä virtsaamalla, vaikka olisi sisällä. Koira sai lääkekuurin ja lisäksi joksikin aikaa sellaista koiranmuonaa, jonka koostumus ehkäisee noiden struviittikiteiden muodostumista. Kun virtsakoe näytti puhdasta, loppui koiven nostaminen sisällä.
 
ei oo totta!!!
okei jos aikoo hankkkii koran niin mieti eka tarkkaan jaksatko hoitaaa sitä seuraavat 15 vuotta, ja sit tokaks mieti milt sust tuntis jos sun vanhempas hylkäis sut sen takii et on kyllästyny suhun. Ja tokaks mul on sekarotunen koira ja 3 hiirtä ja haluaisin vielä yhen koiran mut iskä on vastaan. Eikä kyllästytä hei vastuuta elämäään. Ei se ooo syyy että perheenlisäys tulossa en jaksa huolehtia siitä olisit miettinyt ennen koiran hankintaa oootko valmis ssiihen. Mä varmaaan toistan itteeni mut se on totuus P.s Oon 15 w ja suokin kypsempi jos oot aikuinen !!! Halooo et varmaa jaksais ees huolehtii omast lapsest vaan hylkääät se raasti lastenkotiiin. Että sellanen perheleikki sulla?!!!:( ;-(
 
"joopa"
15-vuotiaat on siitä ihania, että ne tietää kaikesta kaiken ja paremmin kuin muut ;) Niin se vaan on, että joskus sen lapsen myötä saattaa tilanteet muuttua niin radikaalisti että koirallekin parempi mennä pois.
 
"joops"
[QUOTE="vieras";23531677]En vaan tajua. Meillä koira on perheenjäsen, ei perheenjäseniin vaan kyllästytä. Se on niin rakas, etten voisi kuvitellakaan luopuvani siitä.[/QUOTE]

Mulle koira on elukka ja kun eläin alkaa olemaan uhkaava lapselle ja eläin minun konolla niin silloin se lähti.
 
"inkku"
Eihän sulla ole masennus? Itselläni kävi sama mielessä, että olisin halunnut luopua koirastani jossain vaiheessa. En jaksanut yhtään mitään. Kaikki muuttui, kun sain apua masennukseen. Tajusin, että minullahan on maailman ihanin koira, enkä tietäis, miten selviäisin nyt, jos olisin antanut sen jossain vaiheessa pois... Meillä on 3 pientä lasta lisäksi...
 
"inka"
[QUOTE="joopa";23531656]15-vuotiaat on siitä ihania, että ne tietää kaikesta kaiken ja paremmin kuin muut ;) Niin se vaan on, että joskus sen lapsen myötä saattaa tilanteet muuttua niin radikaalisti että koirallekin parempi mennä pois.[/QUOTE]

Silloinhan ihminen on viisaimmillaan. :) Ja 15-vuotiaat tietää, millaista on pyörittää perhettä, käydä töissä, olla vastuussa kaikesta ja huolehtia lapsista ja koirista...
 
Yhteistyössä