Maidontulo vai tuleeko sitä?Auttakaa uutta imettäjää!

n. kuuden viikon iässä on yksi tiheän imun kausi. Rinnalla ollessaan vauva tilaa lisää maitoa. Ja mitä useammin siinä käy, sitä enemmän maitoa tilaa itselleen.

Oletko vaihtanut imetyksen aikana rintaa? Tai siis imettänyt ensin toisesta ja kun alkaa uudelleen hamuamaan, tarjonnut toisesta. Oletko kokeillut imetyksen jälkeen tuleeko rinnasta vielä maitoa?
 
Ensin onnea pikkuisen johdosta!

Vastailen joihin kohtiin mihin osaan. Eli tiheän imun kausia on noin 2 tai 3viikon ikäisenä (riippuu hieman lähteestä) ja 6viikon iässä. Samoin myös 3 ja 6 kuukauden kohdilla.

Rintojen koko ei kerro mitään imetyskyvystä. Rinnat koostuvat rasvakudoksesta ja maitorauhasista. Nämä maitorauhaset ja niiden määrä kertoo kyvystä imettää. Itselläni oli ennen imetysta A-kuppi ja hyvin sain imetettyä. Uskoisin että koska sinulla on isot rinnat, niin niistä ei voikaan tulla ns. kivikovia pallukoita kuten jollain pienirintaisella helposti käy. Eli se rasvakudos saa rinnat tuntumaan pehmeiltä.

Itsekään en saanut pumppaamalla koskaan kuin 20ml ulos. Tiedän myös monia muita joilla on asia näin. Pumppaamalla ulos saatu maito ei kerro mitään siitä kuinka paljon maitoa vauva saa. Sanot että pissaa ja kakkaa tulee. Hyvä, tämä kertoo että vauva saa maitoa.

Jos haluat jutella erinomaisen vertaistukipalvelun kanssa, niin soita Imetystukipuhelimeen (041 528 5582). On ilmainen ja itse sain sieltä imetyksen alkuaikoina niin hyvää palvelua. Sieltä löytyy myös lista imetystukiäideistä, kannattaa katsoa jos paikkakunnallasi olisi joku jolta saisit lähitukea.
 
  • Tykkää
Reactions: Viivi76
Paljon Onnea vauvasta :)

Itselläni on luultavasti suurinpiirtein samankokoiset rinnat kuin sinulla ja näistä taas tulee kuin härän kurkusta sitä maitoa. Nyt kysynkin, lepäätkö tarpeeksi ja juotko paljon? Itse syön paljon välipaloja, esim. viiliä ja kiisseleitä keittelen parin päivän välein kattilallisen, ettei aina juo pelkkää vettäkään. Imetystä ennen ja jälkeen kannattaa juoda ainakin pari lasillista ihan vettäkin kyllä! Ruokailujen välit (omat ruokailut siis) kannatta pitää max 3 tunnissa. En antaisi ehkä vielä korviketta, jos sitä maitoa on kuitenkin tullut, jotenkin vain täytyisi saada se maidontulo aktivoitumaan lisää.

Luontaistuotekaupoista esimerkiksi voi ostaa sellaista teetä, joka ei ehkä makuhermoja kutkuta, mutta ainakin tuolla Frantsilan Vauvanilo -teellä tuntuu olevan suotuisa vaikutus, kun testasin sitä, kun oli päivä, jolloin maitoa tuntui tulevan jotenkin nihkeästi; olin nukkunut yön todella huonosti, vauva halusi tissiä parin tunnin välein ja tunsin itseni jotenkin tosi väsähtäneeksi. Teen avulla maito sitten jo seuraavana aamuna nousikin paremmin.

Yöimetys tosiaan myös lisää sitä maidoneritystä ja itse kyllä ihan surutta neuvolantädin ohjeista piittaamatta nukun vauva kainalossakin, ehkä sekin saattaisi lisätä? Maidon tulohan kai on jotenkin liitoksissa elimistön hyvään vointiin ja sinun onnellisuuden tunteisiisi, ole siis onnellinen ja helli itseäsi ja vauvaasi, ehkä miestäsikin siinä sivussa ;)

Toivottavasti oli jotain hyötyä, sinun maitosi on vauvallesi aina sitä parasta, toivottavasti onnistut vielä! Kaikkea hyvää :heart:
 
Minulla vauva asui rinnalla ekat kolme kuukautta ja nukkui kainalossa/rinnalla yöt. Luottaisin siihen, että maitoa kyllä tulee jos vaan imettää eikä ota korvikkeita mukaan. Minulla maidon nousemiseen meni viisi vuorokautta ja sen aikana vauva sai korviketta hyvin pieniä määriä muutaman kerran. Mutta sen jälkeen annoin vauvan imeä tiheään viikkotolkulla ja luotin maidon tuloon, näin sen on luonto järjestänyt. Jos haluaa täysimettää, ei kannata antaa korviketta koska vauva tilaa maitoa imemällä. Minullekin oli tärkeää olla vauvan kanssa lähekkäin suurin osa vuorokaudesta monta viikkoa, syödä ja juoda hyvin. Ei ole tarvetta epäillä maidon tuloa vaan luottaa, että luonto on kyllä järjestänyt vauvan ruokahuollon.
 
Minustakin vaikuttaa siltä, että vauva saa riittävästi maitoa kun tulee pissaa ja kakkaa.
Minulle tuli mieleen, että vauva luultavasti joko tilaa lisää maitoa ja/tai hänellä on vain kova imemisentarve. Hän nauttii rinnalla olosta, ja läheisyydestä. Tarjoisin rintaa aina kun vauva haluaa, se lisää maidon määrää. Korviketta en kovinkaan herkästi, muuten maidon tulo vähenee kun vauva ei syökään rintaa. Syökö hän tuttia, se voisi helpottaa imemisentarvetta, jos siitä on vain kyse.
Neuvolan pitäisi kannustaa imetykseen! Ehkä sairaalallasi on imetystukihenkilöiden yhteystietoja?

Pidä aina vesipullo lähellä ja syö usein. Tee voileipiä valmiiksi kaappiin kun vauva nukkuu, jos tuleekin itkuinen ilta niin sieltä on helppo ottaa syötävää.

Vieressänukkumisesta.. oma vauva nukkuu myös vieressä, ja syö yöaikaan paljon. Sillä on iso merkitys.

Tsemppiä!
 
Onnea vauvasta!

Kuin luin sinun tekstisi, oli yllättävää, miten samanlainen tarinasi oli kuin meillä. Meidän vauva ei myöskään sairaalassa herännyt, koska verensokerit meni niin alas ja hänelle jouduttiin antamaan korviketta jo tuolloin. Itselläni tuli kyllä jonkin verran maitoa rinnoista, mutta se ei riittänyt saamaan lapsen painoa tarpeeksi ylös. Meillä tuli myös roima pudotus syntymäpainosta ja laskimella laskivat, että onko jo aivan liikaa. Painotettiin, että jos imetys ei onnistu, tulee lapsen saada ehdottomasti korviketta. Minulla maitoa alkoi nousta enemmän vasta viidentenä päivänä, mutta tämäkin määrä oli liian vähäistä / tiukassa, eikä vauva tullut ikinä tyytyväiseksi ruokailujen yhteydessä.

Kotiin päästyäni imetin ja annoin korviketta jokaisella syötöllä yhdessä. Kumpikaan ei siis poissulje toista vaihtoehtoa. Tätä kannattaa kokeilla; ensin imetät rinnasta ja sen jälkeen esim. 20-30 ml pullosta maitoa :) Lapsi saa läheisyyden ja pääsee rinnalle, mutta korvikkeella varmistat myös kylläisyyden. Kokemuksella voin suositella NUK-tuttipulloa (tukee rintaimetystä) ja Arlan Organic baby 1 -korviketta. Muut pullot eivät ainakaan meidän vauvalle kelvanneet, ja muista korvikkeista tuli massu kipeäksi.

Pumppaamalla minulta ei tullut yhtään mitään ja imetys ei koskaan onnistunut kunnolla / vauva ei halunnut syödä. Neuvolatyöntekijäkin kotikäynnillä yritti saada lasta juomaan enemmän rinnalta, mutta ei vaan onnistunut. Maitoa tuli, mutta ei ilmeisesti vauvan mielestä riittämiin. Meillä imetys jäi 3 kk kohdalla, kun vauva kelpuutti enää vain pullon :D Myös maidontulo loppui tuolloin väsymyksen takia.

Maitoa saattaa tulla herkemmin, kun ei stressaa, on pirteä ja pitää lasta lähellä. Mutta kukapa ensisynnyttäjä olisi pirteä tai ei stressaisi ekoina kuukausina ;)
 

Yhteistyössä