Mammaksi 38v?

Koetin keskustelua saada aikaan mitäs nyt-puolella, jospa täällä tärppäisi paremmin.
Olen siis 37v yhen 9v likkalapsen äiree, ja nyt olisi haaveissa/tekeillä toinen. Tyttäreni on aikaisemmasta liitosta.
Mieheni on minua 10 nuorempi ja lapseton.
Haluaisinkin "kohtalotovereiden" vinkkejä, kokemuksia ym äidiksi tulosta tässä iässä.
Oliko raskautuminen helppoa, entäs itse raskausaika, synnytys jne.
Tai muita jotka samassa tilanteessa, hieman "iäkkäämpinä" äidiksi haaveilevia.

Itselläni eka raskaus tärppäsi tasan kerrasta (kyllä tasan kerran touhuiltiin ja siitä lähti), raskausaika oli yhtä oksentamista ja pahoinvointia sen koko 9kk ja vauvalla koliikki ja itsellä masis... Vähän kauhulla odotan tulevaa..

 

Tervetuloa 40+ so what wol.13 -ketjuun haaveilemaan. Meitä on siellä monta kuumeilijaa

 

Tervetuloa 40+ so what wol.13 -ketjuun haaveilemaan. Meitä on siellä monta kuumeilijaa

Ohhoh joo niin näkyy olevan.. Ja melko pitkä ja sekava ketju. Puoliakaan termeistä tajunnut ja ohitte menee että heilahtaa muukin...
Jos nyt joku ihan normi termein kanssani asioista keskustelemaan viittis..

Meillä siis viikko sitten jätettiin pillerit pois ja menkkoja ei oo kuulunu. Mie mitään kp dpi pööpääpöö juttuja tajua

 

Mulla on äiti 39v ja sai tytön 3kk sitten

 

Täällä myös 37v äityli Meillä poika 9v. ja toista on haaveiltu ja yritetty, mutta ei oo kuulunu.

 

Mä oon kesällä 39 täyttänyt ja vieressä parhaillaan nukkuu 3kk poikavauva. Minun esikoinen on tämä. Raskaaksi tulin ekasta kierrosta ja siinä olikin totuttelua, kun oletin menevän about 3-6kk vähintään. Minulla ei ole koskaan ollut gynekologisia ongelmia ja kuukautiset olleet säännölliset silloin kun olen yhdistelmähormonaalisesta ehkäisystä taukoa pitänyt. Raskauden sujuminen ja synnytyksestä toipuminen eivät liity ikään juurikaan. Jokainen kun on yksilö ja keho tekee mitä tekee. Mulla on toipuminen nivelkipuineen ollut ehkä hieman pidempi kuin joillain nuoremmilla, mutta on siellä pari alle 30v joilla toipuminen ollut hankalampaa kuin mulla. Väsymystä en tahdo joka päivä kestää, mutta tämäkään ei liity ikään. Olen aina tarvinnut paljon unta. Jos on fyysisesti hyvässä kunnossa ennen raskautta ja elää terveellisesti raskauden aikana, niin varmasti kestää raskauden rasitukset paremmin (oli ikä mikä tahansa).

Itse sanoisin, että yli 42v alkaa vasta olla vähän iäkkäämpää synnyttäjää. Ei ne alle 40v kohtele neuvolassakaan mitenkään eritavalla, samat tarkastukset kuin nuoremmillakin.

Älä siis huoli vaan anna palaa! Etukäteen ei voi iän perusteella ennustaa mitään raskaudestasi tai toipumisesta. Luultavasti olet vaan vähän rauhallisempi, järkevämpi ja kypsempi vanhempi, kun itsekin olet jo elämää nähnyt. Tai sitten hermoilet ja stressaat

 

Mietin että kirjoitanko vai enkö, mutta here goes:

Olen 38v, mullakin poikaystävä melkein 10v nuorempi (vajaa 9, to be exact) ja ennestään mulla on kolme lasta (tyttö-02, poika-04 ja tyttö-08) ja eilen plussasin. Oon syönyt pillereitä useamman vuoden, siksi eilinen plussa on melkoinen shokki.

Poikaystävä ei lasta halua. Mä en oikein tiedä - oma tilanne on hektinen toki (kolmen lapsen yh, täysipäiväinen opiskelija...) mutta jotenkin ajatus abortista vaan tuntuu väärältä. Järjellä varmaan joo ihan fiksu ratkaisu, mutta eipä se ole niin yksinkertaista. Neuvola-ajan sain torstaille 7.1, pitää tsekata missä vaiheessa raskaus on ylipäätään menossa - ja katsella sitten niitä vaihtoehtoja vähän tarkemmin.

Eli sulattelua vielä tässä vaiheessa - toki pitänee tiedostaa sekin, että näille sivuille eksyminen varmaan jotain kertoo omista ajatuksista...

 

No kiva että muitakin tilanteessani tai sen kaltaisessa olevia löytyi!
Itse tässä pähkäilen mitä tehdä kun menkat ei pillereiden lopettamisen jälkeen ole vieläkään alkaneet, minipillerit siis oli..
Toisaalta joo kestäähän se varmaan aikansa että hormonitoiminta tasaantuu mutta entäs jos....

Yo-yo77.. Aika kimurantti tilanne... Kerrohan kuinka käy?

 

No kiva että muitakin tilanteessani tai sen kaltaisessa olevia löytyi!
Itse tässä pähkäilen mitä tehdä kun menkat ei pillereiden lopettamisen jälkeen ole vieläkään alkaneet, minipillerit siis oli..
Toisaalta joo kestäähän se varmaan aikansa että hormonitoiminta tasaantuu mutta entäs jos....

Mulla meni minipillereiden lopettamisesta 50 päivää ennen kuin menkat tuli. Söin pillereitä vain kolme kuukautta ja sinä aikana oli kaksi lyhyttä kiertoa ja kolmannen levyn aikana ei tullut ollenkaan menkkoja. Luomuna mulla on kierto säännöllinen 28 päivää ja hieman ihmetytti, kun menkkoja piti odottaa viikko kaupalla. Vastaavia kokemuksia löytyi paljon, kun asiaa googlettelin silloin.

Itsehän voisin tähän ketjuun myös liittyä... Olen nyt 37-vuotias ja yhden lapsen äiti. Tyttäreni on syntynyt viime toukokuussa eli on nyt 7 kk ja täällä toivotaan jo toista. Muuten en ehkä näin kiireessä olisi, mutta ikä aiheuttaa stressiä ja pelkään, etten enää raskaudu. Esikoista yritettiin 14 kk ja siinä ajassa ehdin saada 2 keskenmenoa sekä muutaman kerran ehdin tehdä testin ja saada plussan vain tunteja ennen menkkojen alkamista. Varhaiset ja keskenmenot ylipäätään on siis tuttuja. Huonosta tuuristahan noissa on enimmäkseen kyse, mutta tässä iässä raskautuminen on vaikeampaa kuin nuorempana. Nimenomaan nuo varhaiset keskenmenot ovat todella yleisiä ja tärppääminen muutenkin hankalampaa, kun munasolu elää lyhyemmän aikaa kuin nuorempana. Mutta vielä ei ole heitetty kirvestä kaivoon... Nyt on menossa toinen yrityskierto ja ovulaatio oli vuoden vaiheessa. Kuun puolivälissä selviää tärppäsikö vai ei.

Itse raskausaika oli aika karsea. Kärsin järkyttävästä pahoinvoinnista viikkoja. Oksensin 15-20 kertaa päivässä eikä mikään pysynyt sisällä. Pahoinvointi loppui kokonaan joskus raskausviikolla 20. Keskenmenonpelko varjosti tietenkin raskautta myös eikä sitä helpottanut heti alussa alkanut ajoittainen verenvuoto, jota kesti rakenneultraan asti. Niin ja pahoinvoinnin loputtua iski karmeat liitoskivut, joiden takia olin 3,5 kk saikulla ennen äitiysloman alkua. En pysynyt kunnolla edes postilaatikolla kävelemään ja välillä tuntui, että hulluksi tulen, kun en kotoa päässyt oikein mihinkään. Luonnollisesti puhkesi myös raskausajan diabetes, joka ihme kyllä pysyi ruokavaliolla kurissa. Loppuraskautta kohti turvotus lisääntyi ihan järkyttäväksi ja lasketun ajan aattona jouduin sairaalaan pakkolepoon päälle pyrkivän raskausmyrkytyksen takia. Silloin ei vielä käynnistetty ja raskaus menikin 2 viikkoa yliajan. Käynnistäminen ei tuottanut tulosta ja lopulta tehtiin kiireellinen sektio. Siinä yhteydessä varmistui, että kärsin endometrioosista ja sehän voi pahastikin vaikuttaa raskautumiseen. Kaikkien koettelemusten päätteeksi sain kuitenkin täydellisen tyttövauvan, vaikka kalvokiinnitteisen napanuoran ja löyhässä olleen istukan takia kaikki olisi voinut päättyä myös toisin.

Nyt uutta raskautta toivoessa pelottaa nämä aiemmat kokemukset. Keskenmenot ja kaikki vaivat... Mutta kyllä ne oksentelut sun muut kestää vielä toisenkin kerran, jos niin vaaditaan. Keskenmenoja, jos tulee, niin sitten harkitsemme asiaa uudelleen. Kovasti kuitenkin miehen kanssa toivomme, että meillä tuuri kävisi ja toisen terveen vauvan saisimme.

 

Tervehdys taas!

No, enhän minä mitään keskeytystä sitten loppupeleissä voinut edes vakavasti harkita. Eli jos kaikki menee hyvin, syyskuun alkupuolella tulee perheeseen uusi jäsen.
Poikaystävä on edelleen kovin järkyttynyt, ja on sitä mieltä, että koko elämänsä on nyt pilalla, mutta sanoin kyllä hänelle, että puolestani saa lähteä lätkimään jos siltä tuntuu. Itse haluan keskittyä nyt omaan ja vauvan hyvinvointiin, enkä halua tuntea syyllistämistä tai painostusta miltään taholta. Onnistuuko tuleva isä tässä tulevien kuukausien aikana jotenkin käsittelemään ja hyväksymään tämän elämänmuutoksen, niin se jäänee nähtäväksi. Merkkejä siitä onneksi jo on vähitellen näkyvissä, mutta pessimisti ei pety - en odota ihmeitä.

Viikkoja on nyt arviolta kasassa vajaa 7, kävin pari vkoa sitten neuvolassa mutta silloin oli vaikea ultrassakaan nähdä muuta kuin suurentunut kohtu, koska oli niin alkuvaiheessa. Sain uuden ajan, joka on parin viikon päästä, silloin ollaan vko 8+ joten siellä näkynee mikä on meininki, ja laskettu aikakin tarkentunee

Melkoista tunteiden vuoristorataahan tämä on, ja tulee varmaan olemaan! Mulla on just menossa opinnoissa työharjoittelupätkä, orastava pahoinvointi (ei oikeastaan vielä paha, sellaista epämääräistä etomista toisinaan) sitä on hieman hankaloittanut, mutta toistaiseksi on ollut ihan ok olo pääosin. Nyt on pari kertaa tiputellut jonkun verran, joten lieneeköhän istukka toistaiseksi vielä kohdunsuulla? Sekin selvinnee sitten siellä ultrassa.

Elämme jännittäviä aikoja!

 

Yo-yo <3 Näinpä, mies tietää hömmiessään että aina on mahdollisuus että sattuu joten jos ei ole tarpeeksi kypsä vastuutaan kantamaan niin HUS mäkeen!! Tietysti toivon (jos tilanne niin toivottava on) että järkiintyy ja alkaa yhtä innolla odottamaan pientä tulokasta. Ystäväni oli vkolla 28 raskaana kun vasta huomasti odottavansa, poikaystävänsä suhtautuminen oli myös että elämä on loppu jne jne mutta nyt on (lapsi 6kk vanha) jo ihan niin lapsen lumoissa kuin olla voi.

Itse olen kuulostellut koko viimeisen viikon tuntemuksiani, ehkä liiankin tarkasti.
Kokoajan on vessahätä, yölläkin saa herätä huusiin vaikken sen enempää nesteitä juo kuin ennenkään.
Hajuaisti on rasittavan tarkaksi muuttunut, jauheliha haisee kammottavalle paistaessa jne jne.
Nännejä välillä nipristää niin että tuntuu ett ne irti pingahtaa..
Valkovuoto on tosi runsasta ja "outoa", ei siis mitään hiivaoireita tms.
Massua on nippaillu ja vihloskellu, varsinkin tuossa eräänä päivänä kun taas "projektia pantiin toimeen" niin ison o:n jälkeen sattui toooooooooosi kipeetä. (ei kai tullut too much infoo )
Mielialat hiihtelee miten sattuu, no se voi olla tätä pohjalla olevaa masennustanikin....
Mutta mutta... Tietysti sitä haluaisi nähdä nuo raskauden ensioireina.
Ja nyt tietty haluisin mennä testin ostaa JUST NYT vaan kun asutaan maalla.. Mutta kun mä haluuuuuuuuuuuuun!!! Jännittää...

 

Mä olen kohta 36 v. ja yritellään kolmatta muksua. Mun kaikki tähänastiset on lähteneet helposti, mutta raskauksien jatkuminen on sitten ollut vähän eri juttu. Lyhyesti: viisi alkanutta raskautta, kaksi syntynyttä lasta. Viimeisin km oli nyt joulukussa rv 8, edellisellä viikolla alkiolla oli vielä syke, mutta eipä auttanut.

Nyt ois eka yrityskierto tuon jälkeen, mutta ei taida kroppa olla oikein vielä mukana menossa. Se ei nyt tajua, että mulla on ikäkriisiä pukkaamassa ja että ois niin kuin nyt, heti tai oikeastaan eilen pitänyt jo raskautua. Mun ovulaatio on aina ollut todella selvä ja tarkka. Sillä tuo raskautuminenkin on käynyt iisisti. Mutta nyt ei. Ei pentele. Yhtään en tiedä, missä mennään...

 

^ toivottavasti tärppää! Mullakin on yleensä ovulaatio ollut aina tosi helposti huomattavissa, tosin nyt en tajunnut sitä edes kuulostella, kun pillereillähän sitä ovulaatiota ei pitäisi edes tapahtua...

Tulevana tiistaina olisi uusi alkuraskauden ultra ja samalla ensimmäinen neuvolakäynti. Siellä sitten selviää tarkemmin, mitkä viikot menossa. Latasin kyllä jo muutama viikko sitten kännykkään jonkun ihme raskausmasusovelluksen, johon laitoin oman arvioni lasketusta ajasta (hedelmöitysajankohdan perusteella). Siitä on kiva seurata, että ai nytkö sille alkaa tulla käsiä ja jalkoja jne

Poikaystävä kävi täällä olemassa viikonlopun. Ei juurikaan lapsesta puhuttu, mutta muuten oli tosi kivaa ja iloista yhdessäoloa. Jospa se siitä hiljalleen heräilisi. En halua painostaa, joten en itse sitten ottanut mitään sen suurempaa puheeksi - sanoin vain, että neuvola tiistaina ja että kovin on huono ja etova olo ollut viime aikoina...

Onneksi työharjoittelu loppuu ensi viikolla - sitten on helmikuu aikaa oksennella, kunnes alkaa toinen harkka maaliskuussa...!

 

Kuinka menee yo-yo? Onko uutisia?
Minun uutiseni ovat lyhyitä. Ei mitään
Koko kuukauden pillereiden lopettamisesta oireilin vahvasti. Pahoinvointia ei ollut mutta lähes kaikki mahdolliset muut raskausoireet ja olin jo toiveikas mutt plääh... Ilmeisesti elimistö vaan totutteli pillerittömyyteen ja sieltähän ne kuukautiset sitten alkoikin.
No, tietääpä ainakin että vielä kuukautiset voimissaan.
Nyt vaan greippimehua ja yritystä taas

 

Täs o iha hyvä kirjoitus http://www.hs.fi/sunnuntai/a1388205127004
35 ikävuotta ei olekaan äitiyden takaraja

 

Heissan Truuly ja muut!

Alkuraskauden ultra takana, ja siellähän se möykky pyllyään kuulemma heilutti ihan urakalla - mun masussa kasvaa pieni twerkkaaja
Sen mukaan alustava laskettu aika olisi 1.9 mutta luotan itse enemmän siihen 3.9, joka siis ainoan mahdollisen hedelmöitysajankohdan mukaan laskettu.

Olo on.. no, väsynyt, pahoinvoiva (en onneksi oo vielä oksentanut mutta kuvottaa lähes tauotta) ja voisin nukkua aamusta iltaan... Mieliteot on tosi hämäriä - yhtenä päivänä haluan esim Subwaytä, toisena päivänä pelkästään sen ohi käveleminen oksettaa. Yritä tässä sitten löytää ruokaa, jota tekee mieli syödä...! Mehujäät on kyllä varma voittaja joka tilanteessa, toistaiseksi ainakin.

Sain 12-viikon ultra-ajan vahvistuksen eilen postissa, se on 19.2. Eli reilut pari viikkoa enää! En tiedä saanko poikaystävää sinne mukaan, se on edelleen ahdistunut ja järkyttynyt tästä tilanteesta, ei olla oikein voitu edes puhua juuri aiheesta. Onneks ei olla nyt nähty vähään aikaan, mulla menee kuitenkin kaikki voimat omaan olemiseeni, en halua enkä jaksa olla kenenkään toisen sylkykuppina tai pahojen tunteiden kaatopaikkana. Jos jätkä ei ala hiljalleen herätä tilanteeseen niin aion sanoa, että parempi varmaan kaikille osapuolille kun ei olla vähään aikaan yhteyksissä. En tietty ois halunnut että se näin menee, mutta tunteet on jokaisen omat - ne ei pakolla muutu suuntaan eikä toiseen. Toi ultra ois mun mielestä sille hyvä siinä mielessä, että se pääsis vihdoin siihen seuraavaan vaiheeseen asian käsittelyssä kun näkis konkreettisesti että joku siellä masussa liikkuu ja eää. Mutta en voi pakottaa tietenkään. Mulla on joka tapauksessa oikeus ympäröidä itseni ihmisillä, jotka on positiivisia ja haluavat olla mun tukena tässä. Ja ne ihmiset, jotka ei siihen kykene, niin heille vaan hyvää jatkoa jne.

Truulylle tehokasta greippimehuputkea!

 

Heippa!
Mahtuisinkohan minä tähän ryhmään? Johonkin olisi mukava Turista, mutta oikein muuta mukavaa ja sopivaa ketjua ei ole löytynyt.
Olen kohta 34v, 3 lapsen yhäiti.
Lapset 13, kohta 11 ja kohta 8.
Miehen kanssa erottiin kaksi vuotta sitten. 16 v yhdessäolon jälkeen.
Elämääni hiipi varkain 1,5 v sitten vanha tuttu, kohta 26 v täyttävä mies, johon olen nyt kovin rakastunut.. Vaikka näin asioiden ei pitänyt kyllä mennä.
Olen kovin onnellinen, mutta silti tuntuu kuin kuin jotain puuttuisi. Se on se yhteinen lapsi, jota olen kuumeillut jo muutaman kuukauden. Miehenkin kanssa siitä jonkin verran juttelemme, mutta hän ei kuitenkaan liene vielä täysin valmis ajatukselle ja itse en halua painostaa. :/
Kuumetta varjostaa kuitenkin pelko. Omistan ainoastaan toisen munasarjan ja iän lisääntyessä se pelottaa. Mitä jos en voikaan enää saada lasta, jota kovasti toivon?

 

Tervetuloa 40+ so what wol.13 -ketjuun haaveilemaan. Meitä on siellä monta kuumeilijaa

Tuohan on yli 40-vuotiaille

 

Itse täytän kesällä 37v. ja päätimme miehen kanssa, että jätän e-pillerit pois toukokuussa. Tai kuinka se nyt menee, että missä kohtaa huhtikuussa aloitettu liuska loppuu. Se saa sitten olla viimeinen liuska. En ole laskenut, että mihin kohtaan ajoittuu sen loppuminen.

Itsellä on ennestään 12-vuotias lapsi edellisestä suhteesta. Miehellä on kolme täysi-ikäistä lasta eli mies on mua reilusti vanhempi. Sain miehen kuitenkin suostumaan vielä yhteen lapseen vaikka aiemmin sanoikin, että onneksi tuli tehtyä lapset nuorena. Eipä sitten loppujen lopuksi tarvinnut paljoa suostuttelua.

Itsellä on sellainen tilanne, että mulla on kilpirauhasen vajaatoiminta ja astma eli nämä pitää huomioida raskausaikana. Vajaatoiminta pitäisi ilmeisesti huomioida jo yritysaikana, siis että on arvot kohdillaan. Lisäksi olen sairastanut syövän kaksi kertaa, nyt toki terve eikä ole enää edes kontrolleja.

Saa nähdä tärppääkö näillä taustoilla... No se nähdään.

 

Tsemppiä Arialle yritykseen!

Mulla ois viikon päästä se np-ultra, jänskättää. Tuleva isä ei pääse mukaan (ei kuulemma saanut työvuoroa vaihdettua) mutta ajelee sitten samana iltana tänne viikonlopuksi. Asuu siis viiden tunnin ajomatkan päässä, joten ei ihan joka viikko tuu nähtyä...

Muutenkin tilanne on hankala, ja tuntuu hankaloituvan koko ajan. Alkuunhan mies oli, että kantaa kyllä vastuunsa jne mutta nyt on alkanut puhua, että haluaa mulle yksinhuoltajuuden, ja että "sitä isyydentunnustusta pitää vielä miettiä". Eli siis se "olen kunnon mies ja vastuuni kannan" bullshit olikin todella sitten täyttä sontaa...! Toki se vielä ehtii mieltään muuttaa sen kymmenen eri kertaa, mutta mulla alkaa hermo mennä totaalisesti. Meidän yhteydenpito on vähentynyt todella paljon - sitä ahdistaa niin hirveästi, ettei se muuta voi ajatella. En tiedä muuttaako se ultraääni sit mitään sen päässä. Ajattelin ottaa siellä kuvaruudusta videota, jotta voin näyttää sen sille sitten myöhemmin.

Pitää tässä kuitenkin varmaan asennoitua siihen, että yksin joudun selviytymään kaikesta. Herra kun on edelleen sitä mieltä, että mun päätös pitää lapsi = deal with it, vähän niinku. Enkä mä sitä taida sit isyydentunnustukseen pakottaakaan (vaikka laki niin sallisi) koska parempi lapsellekin, ettei ole tollasta ihmistä elämässä.

Eli joo, toivo alkaa hiipua. Tuleva isä on näyttänyt viime aikoina ainoastaan itsekeskeisen ja epäkypsän puolen itsestään, eikä suoraan sanottuna kauheasti kiinnosta olla sellaisen ihmisen lähellä.

Mutta pahoinvointi alkaa hiljalleen helpottaa, jee!

 

yo-yo77 melkonen tilanne sulla toivottavasti ukko tulee järkiinsä. Kerro sitten kuin meni np- ultrassa ja TSEMPPIÄ

 

Tsemppiä Arialle yritykseen!

Mulla ois viikon päästä se np-ultra, jänskättää. Tuleva isä ei pääse mukaan (ei kuulemma saanut työvuoroa vaihdettua) mutta ajelee sitten samana iltana tänne viikonlopuksi. Asuu siis viiden tunnin ajomatkan päässä, joten ei ihan joka viikko tuu nähtyä...

Muutenkin tilanne on hankala, ja tuntuu hankaloituvan koko ajan. Alkuunhan mies oli, että kantaa kyllä vastuunsa jne mutta nyt on alkanut puhua, että haluaa mulle yksinhuoltajuuden, ja että "sitä isyydentunnustusta pitää vielä miettiä". Eli siis se "olen kunnon mies ja vastuuni kannan" bullshit olikin todella sitten täyttä sontaa...! Toki se vielä ehtii mieltään muuttaa sen kymmenen eri kertaa, mutta mulla alkaa hermo mennä totaalisesti. Meidän yhteydenpito on vähentynyt todella paljon - sitä ahdistaa niin hirveästi, ettei se muuta voi ajatella. En tiedä muuttaako se ultraääni sit mitään sen päässä. Ajattelin ottaa siellä kuvaruudusta videota, jotta voin näyttää sen sille sitten myöhemmin.

Pitää tässä kuitenkin varmaan asennoitua siihen, että yksin joudun selviytymään kaikesta. Herra kun on edelleen sitä mieltä, että mun päätös pitää lapsi = deal with it, vähän niinku. Enkä mä sitä taida sit isyydentunnustukseen pakottaakaan (vaikka laki niin sallisi) koska parempi lapsellekin, ettei ole tollasta ihmistä elämässä.

Eli joo, toivo alkaa hiipua. Tuleva isä on näyttänyt viime aikoina ainoastaan itsekeskeisen ja epäkypsän puolen itsestään, eikä suoraan sanottuna kauheasti kiinnosta olla sellaisen ihmisen lähellä.

Mutta pahoinvointi alkaa hiljalleen helpottaa, jee!

Jos tuleva isä alkaa vaikuttaa kovinkin ei-innostuneelta ja isyyden tunnustus ei kiinnosta niin silloin onneksi aina mahdollisuus turvautua muihinkin isyyden selvitysvaihtoehtoihin, pääsee ainakin kantamaan vastuunsa taloudellisesti mutta yleensähän se miehiä tässä vaiheessa hirvittää kun ei ole suunniteltu mutta lämpenevät ajatukselle myöhemmin, aina paras vaihtoehto. Mutta jos on totaalinen idiootti niin laita kantamaan vastuunsa, isyyshän kyllä on selvitettävissä vaikka dna testeillä!

 

terkkuja np-ultrasta. Kaikki hyvin, siellä se pikkuinen polskutteli

Tuleva isä käväisi tänään pikavisiitillä - ei näe suhteella tulevaisuutta, joten se oli siinä. Lapsestaan kuulemma vastuun kantaa eli tunnustaa isyytensä. Aikoo kuulemma "olla yhteyksissä" mutta musta tuntuu just nyt etten kestä olla siihen millään tavalla yhteydessä. Joku muu saa sille ilmoittaa kun lapsi on syntynyt. Mä haluaisin vaan unohtaa koko ihmisen, sattuu niin paljon. Aina sitä lukee niistä miehistä, jotka jättää raskaana olevan naisen, mutta en ois ikinä uskonut, että omalle kohdalle sattuu. No, pahemmastakin on selvitty.

 

Yo-yo. Ihana kuulla että pienellä kaikki hyvin ja mitä noihin toisiin uutisiin... Olet uskomattoman vahva!!! En usko että itse ikinä kykenisin noin vahva vastaavassa tilanteessa olemaan. Olet huippuäiti!!!! Ja parempi tosiaan ilman moista ketaletta matkassa.. Sinä ja masuasukki ja lapset olette tärkeimmät <3

Itsellä alkoi taas uusi kierto... Ja vissiin uusi yritys.. Itse olen ihan hajalla jo nyt vaikka vasta yk 2 takana. Itku tuli kun eilen oltiin kavereiden häissä ja tottakai hillarit alkoi siellä... Ja häät täynnä onnellisia pareja ja pieniä vauvoja...