¤¤¤Marraskuun 2009 karhunpennut helmi ja maaliskuussa¤¤¤

Hei piiiitkääästä aikaa :)


En olekaan tainnut korkata tätä pinoa, korkea aika olisi, Emilkin täyttää jo kolme kuukautta nyt 28.11. , viimeisten joukossa syntyi silloin. Ja huomasin saman kuin taaperotkin, uudet marraskuun vauvat ovat tuloillaan ja tuli niin haikea olo, muistan kuin eilisen päivän sen tunteen kun teki plussatestin... Aika menee aivan liian nopeasti, kun odotusaikana se mateli. Osa täällä on käynyt jo 4 kk nevolassa!!!

Meille tuli siis Emil Ilmari, ihana poika, joka on kasvanut hienosti ja nukkuu yöt yhdellä heräämisellä.Luonnetta taitaa olla kyllä, melko nopeasti menee hermot jos ei palvelu pelaa :) Emil on koko perheen lellikki, isommat pitävät tosi tarkkaa vahtia pienimmästä. Tuota pulauttelua olen ainoastaan miettinyt, joskus tuntuu että syötön jälkeen Emil pulauttaa niin paljon maitoa ulos, että kohta on taas nälkä... Onko muita pukluttelijoita, onko mitään kotikonsteja löytynyt? säälittää ihan kun jatkuvasti on happamassa maidossa tuo pikku peto....

Onko siitä suurtapaamisesta ollut mitään ihmeempiä nyt? Olisi ihan huippujuttu päästä mukaan, kyllä nämä meidän karhunpentulaiset niin suloisen joukon muodostavat, naamakirjan albumissa on aivan mahtavia kuvia!!

Loppuviikkoa!!
 
heis taas :wave:

täällä ollaan kyllä vaikkei usein ehdi kirjottelemaan :ashamed:

m&e on niin paras ohjelma ja viime jakso tosiaan nosti tunteet pintaan ku nii vähä aikaa sitten saatiin omamme :heart:

ja voi kauhistus tätä vauvakuumetta!!!! mullahan on vauva, mitä mä oikeen kuumeilen :eek:
haluisin jo olla taas raskaana vaikkei tosiaankaan helppo ollu edellinen raskaus saati sit pari ekaa kuukautta huutojen ja yövalvomisien kans |O
mut pitää nyt esikoisesta nauttia niin pitkään ku mahdollista ja seuraavan ammatin opiskelut pitäs aloittaa ens vuonna ja se kestääki kivat 4 vuotta.. enkä todellakaan haluaisi jäädä äippälomalle koulusta ku äitiyspäivärahat on sit mitä on.. :| no ehtiihän sitä vielä =)

mitä muut tekee päivisin? musta tuntuu et meillä ei ole välillä elämää ollenkaan eikä tietysti joka päivä jaksa olla liikenteessä menossa johonki, mut meillä saattaa olla yks viikko joka päivä kauheesti ohjelmaa ja seuraava viikko ei mitään, ei yhtään mitään eikä sit pääse välttämättä uloskaan jos on kylmä tai tiet auraamatta.. puhelinlasku on kasvanu ihan hirmulukemiin ku sit vaan soittelen jengille päivät pitkät :headwall:

ostin muutes tommosen tiny loven puuhamaton mis on äänet ja vilkkuvalotkin, oli kallis mutta kylläpä poika viihtyy siellä :D saattaa 45min olla siellä, aiemmin ku ei suostunu ees 5min olla pois sylistä :p

täytyy painua nukkumaan jo ettei taas tuu vaan koneella istuttua koko iltaa ja yötä niinku yleensä, ku saa päivän päätteeksi omaa aikaa =)

ainiin rattaista: meillä on emma bestarin yhdistelmät jotka muuten ok mut tosi raskaat yäk en tykkää ja sit jotkut matkikset prismasta 100e tosi hyvät ostoskeskusreissulla yms saa makuuasentoonki ja sinne pehmokoppa nii toimii =)

ja nukkumisesta: edelleen nukkuu 21-08 tai 09 astikkin välillä ilman heräämistä, omaan sänkyyn nukahtaa illalla vellin jälkeen ja itekseen siis jää sinne ja nukahtaa alle 5minuutissa :heart:
 
Vellien aloitusta mietitään täälläkin, yöunet aivan repaleiset... viime yönä 4h pisin pätkä ja heräsi kerran siinäkin välissä...... :| ja siitä sitten aamuun 1-2h pätkissä. ei tätä kovin montaa kuukautta enää jaksa!
Oisko maissivelli hyvä aloitusvelli? Ja minälaisia määriä ootte ensialkuun antaneet?

Väsynyt Nunneliini ja Jenna-yökukkuja
 
velleistä Me kokeiltiin eka maissivelliä...mut perunaporkkana tuntuu kyllä uppoovan paremmin...! Yöuniin ei ollut mitään vaikutusta...Annoin alkuun 1/3 velliä ja loput maitoa ja siitä sit jo seuraavana päivänä puolet ja puolet, kun ei mitään oireita tullu...
Nyt oon kyllä todennu et annan ihan vaan perunaa, kun ei noista velleistä oo mihinkään :) Hyvin on uponnu jopa puoli pientä perunaa :) Tpsin sekin on siis melkein perunavelliä, kun sekoitan perunan joukkoon Nannia niin paljon...:)
Tosin tällä perunan antamisellakaan ei ole ollut vaikutusta yöuniin....huoh...!
 
Velleistä me kun syödään korviketta vallan, niin nlan täti sanoi ettei kannata vellejä aloittaa ollenkaan vaan siirtyä sitten suoraa kiinteisiin. Velleissä suurin piirtein sama ravinto määrä kuin korvikkeessa joten ei todennäköisesti ole sen täyttävämpää kuin korvike. Vellien ja rintamaidon erosta ei tietoo. Mut näin ainakin mulle sanottiin.

Meillä yöt kans ollu taas vähän rikkonaisempia, ei syö kuin kerran yöllä. Mut välillä herää vaan kaipaamaan tuttia.

Suurtapaamisesta on ollut puhetta varsinkin fb:n puolella. mut saa nähdä tuleeko siittä mitään, kun tuntuu siltä et kiinnostuneita olis jonkin verran.. mut silti oikein mitään kunnollista ei oo saatu sovittua. Olishan se mukava sellainen järkkäillä. Näkis paljon suloisia karhunpentuja äiteineen =)

Kova yritys palkittiin viimein ja Wilma pääsi eilen ensimmäisen kerran kääntymään selältä mahalleen. :heart: Tänään jo sit kääntyillytkin useemmman kerran. Ei se vielä ihan joka yrityksellä onnistu ja sit alkaakin välillä meneen hermo.. Eilen illalla pyörähti muutaman kerran ees taas, kun usein masulla ollessaan heijaa jalkojaan ja sit kierähtää takas selälleen :D Mahalla ollessaan myös kovasti nostelee pyllyään ja yrittää jo punkea eteenpäin, hui joko se kohta lähtee liikkeelle?? :whistle:

Nyt kuitenkin vaatteet päälle, koirat matkaan je lenkeilemään tonne ihanaan ja aurinkoiseen talvikeliin
 
nunneliini teidän yöt on ihan samanlaisia kun meillä :LOL: :( tiedä sitte itkeekkö vai nauraa..mutta on se lohduttavaa tietää että on sitä muillakin. nyt sekoitin korvikkeen joukkoon ruokalusikallisen maissivelliä kokeeksi,kun tuon pojun maha on ollut niin herkkä niin vähällä vaan kokeilin,mitää ei ainakaan vielä tullut joten illalla laitan jo enemmän..meillä siis yhä tissitellään pääsääntöisesti,mutta lisämaitoa pitää antaa välillä enemmän välillä vähemmän.yöllä rinta maistuu hyvin,pullosta en ole saanut suostumaan yöllä syömään,kun olen kokeillut kun aamuyöstä heräilee sen tunnin kahden välein,niin tissi vaan käy!!
onnea millin wilmalle tännekkin uudesta taidosta..siitä se lähtee :heart:
ihanaa aurinkoista päivää kaikille B)
 
Moikka!

Eilen oli 3kk neuvola ja tässä mittoja (suluissa syntymämitat)

Paino: 5330 g (2950)
Pituus: 57 cm (48)
Pää: 39 cm (32)

Hyvin kasvaa siis pelkällä tissimaidolla, vaikka aika pieni ja siro onkin :)

Velleistä ja kiinteistä: En ajatellu ollenkaan antaa vellejä tai puuroa, aloitellaan sit kiinteät suoraan. Mulla tavoitteena aloittaa kiinteät vasta 6 kk iässä ja silloin ajattelin aloittaa vihanneksilla, marjoilla ja lihoilla keitettynä. Mua kiinnostais sormiruokailu, onko joku kokeillu? Toivottavasti riittää pelkkä tissimaio toukokuun lopulle jolloin se 6 kk tulee täyteen, vielä ainakin tulee liikaakin...
 
Noniin, 3kk neuvolassa käyty, ja tässä tuoreet mitat: 6125g,62,7cm ja pipo 40cm, ja rintamaidolla ollaan menty, neuvolantädin mielestä ei mitään tarvetta antaa kiinteitä, eikä varsinkaan vellejä, kun kerran rintamaitoa riittää, joten näin jatketaan vielä muutama kuukausi. Yötkin menee hyvin ilman syöttöjä, joten senkinsuhteen saa olla tyytyväinen parantuineisiin yöuniin.

Otin sitten pähkäilyjen jälkeen kuitenkin rotateq kakkosen, joten mahdollisia oireita taas odotellessa, yhdistelmärokotteen oireet ilmaantunee illemmalla.

Suurtapaamiseen voisi kyllä laittaa vauhtia, ja osallistujat voisi ilmoittautua nassukirjan puolella, mikäli halutaan sellainen vielä ennen kesää järkätä?

Kuiskaten ja Lenni 2kk4vkoa
 
Nopeasti tulin vain merkkailemaan luetuksi, kirjottelen paremmalla ajalla lisää..

Ja muistakaas Turkulaiset tapaaminen huomenna Skanssissa klo. 13.00 info pisteen tuntumassa!! :attn:

Täällä rytmi päin.. :$ yöt valvotaan n. 05 ja päivisin vois vaan nukkua. Hetki meni ok, nyt alkaa itellä voimat olemaan loppu ja pinna pirun kireellä.. :ashamed: |O

Martinaa & Eskoa katottu kans, tykkään :flower: Tänään tuleekin viimeinen jakso sitäkin.. :/
 
Täälläkin tykätään martinan ja eskon vauvaohjelmasta. Tuli hetkellinen vauvakuume viime jakson jälkeen, mutta nyt olen taas palannut toistaiseksi siihen ajatukseen, että lellin piloille tän yhden mussukan ensin. :D

Äsken maistettiin ihan pikkuisen kaupan maissisosetta. Ihmetellen poika pisti suuhen sen, mitä isi antoi. Olin ensin ajatellut, että aloitellaan vasta myöhemmin, mutta mies ja vähän minäkin kuitenkin oltiin niin kiinnostuneita siitä, mitä poika tykkää, ettei maltettu odottaa enää :whistle: Hukkaanhan tässä alussa menee vähän liikaakin tota, kun eihän toi purkin mukaan säily kuin 2 vrk avattuna ja vaan noin lusikallinen menee alkuun neuvolan mukaan. Oletteko pakastaneet noita kaupan soseita nyt alussa, jos/kun ei mene koko purkki vai heittäneet suosiolla pois? Pitäisi varmaan heti nyt pakastaa, eikä vasta toisena päivänä?
 
loveangel joo mä oon huomannu kans et teillä poika harrastaa samanlaista yöhulinointia mitä mein tyttö :whistle: aika hassua muuten, jos meille ois tullu poika niin sen nimeksi ois tullu eemeli :D

unipussista joku kyseli, meillä on käytössä kun ei peitto pysy kuin hetken päällä kun jalat vispaa nukkumaanmennessä. suosittelen! pysyy neiti lämpöisenä yön ja helppo siirrellä yöllä syöttäessä, eikä havahdu siihen lämmönvaihteluun yhtä herkästi.

pää on taas ihan sekaisin, viime yö meni taas 2h pätkissä. :headwall: onneksi pakkasta on vain -10 astetta niin pääsee ulos kunnon vaunulenkille puoliltapäivin, jipii! =)

mere mä oon heittäny "vanhat" soseet pois, en oo pakastanu. onhan se hävikki melkoista näin alussa mut eipä niiden purkkien hintä päätä huimaa. mut pottu-porkkanasoseet on ainaki tosi helppo tehdä ite eikä tuu sitä hävikkiä.

oon aatellu tehdä soseita itse , niin oon miettiny että miten tekisi tuon maissisoseen että siitä tulis sileätä?? ja jos ne tekee pakastemaissista niin sitähän ei saa pakastaa uudelleen niin pitäis sit joka päivä tehdä pikku läntti sitä sosetta. :/ vinkkejä soseiden teosta otetaan vastaan! ajattelin hedelmäsoseet ostaa ihan kaupasta ja vihannes/marja/lihasoseet tekis itse. mut saas nähdä miten jaksaa, kyllä nuo yöhulinat verottaa voimia...
soseita ajattelin kohtapuoleen maistelluttaa kun eihän sitä mahaan asti mee vielä paljo mitään ainakaan ekaan kuukauteen... ja allergioita ei ole suvusas eikä perheessä.

ninni89 voi että, koita jaksaa.. :hug: mitä neuvolassa ovat sanoneet? nukkuuko vauva sitten miten pitkiä päiväunia? kannattaa nukkua itsekin sit päivällä. ite ainakin huomannu et se kolme tuntia on saatava yhtäjaksoista unta niin jaksaa, muuten on ihan töttöröö...
 
Mere, täälläkin katsellaan noita olympialaisia! :wave: En tosin yötämyöten ole valvonut, on sen verran huonosti kisat menneet suomalaisten osalta. Eilen oli jännä naisten pronssiottelu. Toivottavasti miehet pelaavat tänään hyvän matsin!

Mimona, hyvä kuulla, että muillakin on korvikemäärät hiljattain kasvaneet. Vieno näyttäisi juovan aina kaiken pullosta tarjotun maidon, siksi en ole uskaltanut tarjota kuin kohtuullisen määrän kerrallaan. Eilen illalla meni jo 130 ml, kun kaadoin loput maidot korvikepurkista pulloon.

Tupuna, samaa sanon minäkin. Miksi ihmeessä sitä pitää jo vauvakuumeilla, kun sylissä on ihana vauva... Tosin meidän tytön sylivauva-aika alkaa olemaan jo ohi, kun ei mahdu enää äipän syliin kunnolla nukkumaan.

Päivisin me ei juurikaan tehdä mitään kummoisia. Mä olen nykyään sellaista kotona viihtyvää sorttia, joten nautin kaksin tytön kanssa kotona touhuamisesta. Ehkä kevään koittaessa me aletaan käymään kyläilemässä.

Jaaha, tyttö heräs, joten pitää mennä! Moiks!
 
No niin, jatketaanpas...

magda, täälläkin kiinnostusta löytyisi sormiruokailuun, mutta kokemuksia ei ole. Täytyisi muistaa neuvolassa kysäistä asiasta.

Innolla odottelen tuota kiinteiden aloitusta, saa nähdä millaisia ilmeitä meidän neiti saa maisteluissa aikaiseksi. Olen myös ajatellut tehdä itse soseet, mutta voi olla, että kaupan soseitakin tulee käytettyä.

Ninnille jaksu :hug:

Esikko ja Vieno
 
Täällä eilen ja tänään ahkeroitu soseiden parissa. Eilen tein porkkana-peruna-bataatti sosetta ja tänään porkkana-bataatti sosetta. Eilen jo maisteltiin ja tuntu kelpaavan paremmin kun kaupan porkkana-peruna..vaikka tuskimpa niissä nyt kauheeta eroa on,bataatti vaan tekee makeammaksi..Ihan hyvältä kyllä maistu kummatkin kun niitä maistelin ite :D Hedelmäsoseista ollaan testattu päärynää ja luumua, päärynä sai hyväksyvää maiskuttelua osakseen,luumu taas puistatuksia :LOL:
 
Ja tosiaan pakastin semmossiin ihan pieniin pakasterasioihin joihin laitoin 5-6 rkl sosetta,siitä saa sit kahdeks kerraks suunnilleen. meillä on nyt mennyt soseita joku 3-4 tlk et harjoitteluahan se enempi vielä on..Maissisoseen oon ostanu muuten ihan purkissa valmiina!!
 
Täällä ollaa edelleen kipeinä..tai muut muksut on kutakuinkin jo parantunu mut julius on kuumeessa vielä.

Jos ei ole enää tiistaina kipee niin tullaan pojan kaa tampereelle ja kysynpä täälläkin että oisko joku halukas meidät treffaamaan??

Mut joo nyt täytyy mennä pesulle ja sitte ruokaa nassuun ja nukkumaan :wave:
 
MIKSI MEILLÄ EI NUKUTA...ärrin purrin äitillä menee hermot

yöllä syödään 3-4-5 kertaa. mutta päivänukkuminen on ongelma, tänäänki on Essi heränny klo 7.00, nukahti 15 min töihin tullessa ja ei millään nukaha, ei kelpaa tissi, ei kärryn hetkutus eikä mikään. minä tahtosin vaan vähä jo hengähtää.

sitte kun on hermokireellä niin ärisen kaikille. tämä on ihan normaalia, ei essi erityisen äkänen oo mutta kokoajan pitää viihdyttää ja olla sylissä.
 
Etna: Ymmärrän miltä tuntuu, :hug: siitä hyvästä. Täällä välillä ihan samanlaista ja tosiaan sitä toivoo, että nukkuisi edes puoli tuntia että saisi hetken hengähtää:( Taavi oli tässä viikon verran myös sellanen, että koko ajan piti viihdyttää, silti tuntui, että kitisi vaan eikä ollut hyvä..ONneksi välillä on paempia päiviä, muuten ei jaksaisi.. :ashamed:

Milliz + Taavi 3,5 kk
 
ja täällä! Onkohan tää joku kehitysvaiheeseen kuuluva juttu??!! Meidän poika on niin kiinnostunut ympäristöstä että musta tuntuu, ettei vaan malta nukkua päikkäreitä. Meillä tosin vaunuissa suostuu nukkuun ulkona, mut niin että vaunut liikkuu. Viime yökin meni ihan hulinaksi, heräsi tunnin välein! En tiiä vaivaako myös toi ajoittain tukkoinen nenä ja kurkussa koriseva räkä. Oon vaan niin poikki tästä. Mulla on koko ajan sellainen kipee olo, särkee joka paikkaa. Varmaan väsymyksestä tämäkin. Vuoron perään meinaa rintatulehduskin iskee, viime viikolla vasempaan ja eilen oikeeseen |O
:hug: kaikille meille...

PlanBaBy ja poika 3 kk 1 viikko
 
moikka!

etna ja muut: samma här! Siis yöt nukkuu tosi hyvin et siitä en valita, mut meillä ei nukuta päiväunia, ei viihdytä sitterissä,lattialla, puuhamatolla ei perskele missään muualla kun sylissä. rintareppukaan ei kiinnosta herraa. ja ei riitä sylissä istuminen vaan pitää ilmeillä lorutella laulaa, hyppyytellä ja seistä päällään et jätkä viihtyy ja silti saattaa olla kitinää ja mikään ei auta :ashamed: mä olen ihan puhki aina illalla kun saan ton nukkumaan, kauheeta valittaa ku jotkut ei saa edes illalla huokasta jos ei lapsi sillonkaan nukahda :ashamed:

on tää niin raskasta välillä, huih.

onneks lapset kasvaa ja muuttaa aikuisina omaan kotiin :LOL: no ei, mut eiköhän iän myötä helpota ainaki tämmöset vaiheet =)

meillä jäpikkä kääntyi ekaa kertaa tänään selältä mahalleen :heart: on se sitä yrittäny kovasti jo viimeset 2 viikkoa kauheen puhinan ja ähinän kera ja lopuksi raivostunut ku ei ole onnistunut. pojan ilme oli aikas ylpee ku viimein onnas =) nyt onki sit pyöriny pitkin päivää kunnes lähettiin kylään ja tultiin takas kotiin nii huuteli vaan koko illan :/ toivottavasti alkais viihtyä itekseen lattialla nyt kun osaa kääntyillä.

joo nyt pakko mennä syömään ku mahollisuus (eka mahis koko päivänä!)

jaksamista kaikille, erityisesti teille jotka joudutte valvomaan yöt :hug:
 
Pitkästä aikaa täältäkin kuulumisia...
Hyvää kuuluu :) Typsyli on jo 4kk. Vielä ei käännytä, mutta leluihin tartutaan ja aurinkoinen ihanuus hän on. Selvästi huomaa jo, että on jo vähän isompi tyttö. Istumaan pitäisi päästä ja ymmärrystäkin alkaa jo vähän olla (vierastaa vähän ja rintaa kun alan paidan alta kaivamaan, vauva kääntyy jo valmiiksi kyljelleen suuta aukomaan :heart: ).

Velliä me on maisteltu nyt pari päivää. Minä tykkään antaa velliä, koska se on mielestäni tosi kätevä aamu-/iltapaa. Kyllä tuo iltavelli tuntuu vähän yöuniakin parantavan, jotka sujuukin ihan mukavasti unipussissa. Yleensä. Poikkeusöitä löytyy.

Kuvittelin kirjoittavani pidemmin, mutta taitaakin vauva herätä. Piti kommentoida vaikka mitä. Facebook ryhmäkin kiinnostaisi, mutta en välittäisi, että kaikille kavereille menee tieto ryhmään kuulumisesta, mutta sitä ei taida voida välttää. Vai voiko?

Emmama ja tyttö 4kk
 

Yhteistyössä