Marraskuun masuasukit <3 *lokakuussa*

Lämpöpussista: itse juuri tänään kiinnitin lämpöpussin kaukaloon ja ai että se on jotenkin niin söpön näköinen siinä. :) Pitäisi äkkiä saada pikku tuhisija sinne pötköttelemään. Meillä on se Eisbärchenin kaukalopussi ja siinä saa tosiaan tarranauhoilla selkämystä pitkälti auki ja kaukalon valjaat pujotetaan siitä aukosta läpi.

annis_ kyseli, että miten on aiemmat synnytykset alkaneet Minulla tuli kyllä aika puskista.. tai sitten en vain osannut silloin tulkita merkkejä. Edellisenä iltana oli tosi kurja olo, maha sekaisin ja oksensinkin (luulin tuolloin saaneeni jonkun ruokamyrkytyksen). Muistaakseni oksensin myös seuraavana aamuna ja olo oli todella huono. Kävin suihkussa ja supistukset alkoivatkin sitten aamulla 10 jälkeen. Supistukset olivat heti alun alkaen 4-6 minuutin välein ja jo 12 aikaan lähdettiin sairaalaan. Tytsy syntyi puoli 7 aikaan (viikot 40+2). Limatulpasta ei ollut minkäänlaista havaintoa. :) Jälkeenpäin olen lukenut, että synnytys usein alkaa tuolla suoliston ja vatsan tyhjenemisellä. Eli tällä kertaa osaan odotella huonoa oloa ennen synnytystä.

Minulla oli tosi kurjaa ensimmäisessä synnytyksessä se, että jossain vaiheessa yökkäsin ja oksensin jokaisella supistuksella (eli niitä oksennuskuppeja ja -pusseja sitten kuluikin ja miehen pääasiallisin tehtävä oli ojennella mulle niitä). Epiduraalin jälkeen olo helpottui sen verran, että kiskaisin jugurtin ja suklaata.. ja sitten jatkettiinkin yökkäilemällä niitä ulos. Onko kenelläkään muulla ollut tällaista? Missään synnytysohjelmassa en kyllä koskaan ole nähnyt vastaavaa. Pelkään, että sama kuvio on taas edessä. :-/

Onkohan nyt 36+5 tai jotain sinnepäin. :)
 
Paljon onnea Nukkapallerolle pienestä pojasta!! :heart: Ja myös Firesunille onnea vielä tätäkin kautta!

Scalalle voimia tulevaan koitokseen!

Liikkeiden muuttumisesta/vähyydestä, soitin tähän liittyen viikonloppuna Kättärin päivystykseen kun alkoi jo huolestuttaa. Kätilö sanoi, että näillä viikoilla on täysin normaalia, että liikkeitä tuntuu vähemmän kuin ennen, ja ne ovat heikompia. Varsinkin jos vauva on jo kiinnittynyt, ei pääse enää samalla tavalla liikkumaan. Ja tilakin siellä kuulemma loppuu. Kehotti tekemään liikelaskentaa jos huolestuttaa, se 10 liikettä (ihan pienetkin, hädin tuskin tuntuvat, lasketaan) jos tulee täyteen niin ei syytä huoleen. Ja vaikkei jonkun tunnin aikana 10 liikettä täyteen tulisikaan, niin vielä voi tehdä laskentaa jonkun toisen tunnin ajan kuulemma. Ja sitten vaan naiset synnärille käyrille, jos yhtään siltä tuntuu tai asia alkaa vaivaamaan, ei kannata ylimääräistä huolta enää itselleen tuosta ottaa :)

Millimama & Rymy-Iita 37+1
 
  • Tykkää
Reactions: Idylli ja sisunen
Huomenta

Onnea Firesunille ja Nukkapallerolle uusista perheenjäsenistä :heart:

Jokohan Scalalla on pieni sylissä?

(.) Tänään ois painoarvio käynti polilla, vähän jännittää, en vain tiedä kumpi enempi, se ettei tartte käynnistää vai se että päättävät käynnistää. Toisaalta oisin jo ihan valmis saamaan pienen syliin, toisaalta en missään nimessä haluaisi käynnistystä.

Inari & Juri Kakara 37+4
 
Huomenta!

Ei ole vielä vauva sylissä, lähtöä teen osastolle. Viime hetken ohjeet miehelle ja laukun pakkausta.

Pakko oli vaan täällä tulla käymään, kun yöllä valvoin ja tajusin, että Nukkapallero ei ole kirjoitellut muutamaan päivään. No, syykin selvisi. Onnea Nukkapallero pienestä pojasta! Perässä tullaan.

Kiitos kaikille tsempeistä,

Scala ja Eikka rv 38+4
 
Hyvää huomenta :D Viime yönä nukuin 5 h + 3 h ja kyllä teki terää.

Onnittelut Nukkikselle! :flower:

Kylläpä te nyt aikaisin synnytätte.. mä kun ajattelin olevani synnyttäneiden alkujoukoissa kun laskettu aikakin on jo 7.11. mutta harva taitaa edes laskettuun aikaan päästä. Kokemuksia synnytyksen käynnistymisestä: ei mitään ennakkomerkkejä ollut viimeksi vaan eka kivulias supistus tuli ja siitä sitten alkoi synnytys edetä. Toivon samanlaista kulkua nyttenkin. Mulla on ollut maha nyt parisen päivää aika sekaisin, ripulilla ja oksettavaa oloakin on..en jotenkin ollut ajatellutkaan että voisi tulevaa synnytystä ennakoida vaikka esikoista synnyttäessä kyllä oksensinki. Tiedän kyllä muitakin synnytyksen aikana oksentaneita, yksikin kaveri sanoi että kun tuntui ettei mitään saa itse päättää synnytykseen liittyneiden ongelmien vuoksi, niin hän sitten sentään oksensi silloin kun siltä tuntui, oli edes jonkin asian suhteen "omatoiminen". Kyllä valmennuksessakin oli siitä puhetta ja mulla oli silloin huoli, saako pitkän synnytyksen aikana syödä. Mulle lähinnä naureskeltiin joka paikassa että ei siellä synnärillä kukaan syö. Mulla olikin kova huoli asiasta ja otin eväät sitten mukaan, jos vaikka antavat syödä ja antoihan ne =) Mulle tulee todella huono olo, jos verensokeri laskee liikaa. Sain sokeritipankin kun olin asiasta huolestunut.

HilmaVilma 38+6
 
Onnea koko perheelle Nukkapallero :heart:
Scalalle voimia ja tsemppiä koitokseen! Ja olihan sitä muitakin tällä viikolla, jotka on vauvaa lähdössä hakemaan :heart:

39+0 poksahtais täälläkin jo. Mulla on nyt aamusin ollut outoa huonoa oloa, mutta taitaa johtua vain tyhjästä vatsasta, koska menee ohi päivää myöten. Vauvan kotiutumisvaatteita vaihtelen yhtenään, nyt on toppis mukana. En viitti lämpöpussia ostaa muutaman kuukauden takia ja vielä sekin että julkisilla -> rattailla liikutaan, niin jäis oikeesti tosi vähälle käytölle.

Alkaa jo jännittää koska oma lähtö tulee ja millainen vauva sieltä tulee =)

Hevosenkenkä 39+0
 
38+0/B] poksumaan piti tulla! Tabletilla ei jaksa kauheun pitkästi kirjoittaa. Tuhannesti onnea jo nyytin kainaloon saaneille!!
(.) Ei mitään tuntemuksia siitä että synnytys olisi lähellä. Toisaalta olo on niin hyvä, että antaa vauvan vielä kasvaa mahassa kun kerran haluaa. Menee varmasti lähelle laskettua aikaa. Ihana olisi kyllä olla jo kotona isänpäivänä...
 
Nukkis, paljon onnea pienestä pojasta!! :flower:

Tänne ei mitään kummempaa. Olo alkaa olla aika vaikea vaikkei tuo vatsa miltään mahdottoman valtavalta tunnukaan. Unettomuuden kanssa kamppailen, mutta onneksi ei ole tarvinu valvoa nyt hetkeen ihan kokonaisia öitä.

Tänään on keskusneuvolassa synnytystapa-arvio ja ultra. Tosi jännää. On tuo lapsonen ainakin kasvanut, niin riivatun kipeää tekee kun kaivelee tuolla alhaalla. Ja kumpa olisi kiinnittynytkin....

Vielä lepäileen hetkeksi,

toiveajatus ja poju 37+1
 
Onnea Nukkikselle ihanasta vaavista :heart:

Ja tsemppiä käynnistykseen lähtijöille! Alkuperäisen suunnitelman mukaan mullakin piti olla käynnistys tällä viikolla, mutta kasvatellaan nyt sitten kunnon jättiläinen masussa :D

Supistuksia alkaa olla iltaisin jo reippaanlaisesti kun Sintti puskee iltaisin itseään alas (ottaa mokoma oikein tukea varpailla kylkiluista ja ponnistelee alaspäin!). Kävelylenkit ovat melkeistä jo mahdottomuus supistusten takia. Lisäksi kävellessä tuntuu sellaista kipeää raapimista ja painetta/kiristelyä/viiltelyä kohdunkaulalla (toivottavasti vaikuttaa positiivisesti!). Mulla sellasta reippaampaa limailua on ollut tässä jo vajaan kuukauden verran. Välillä pöksyihin holahtaa monta lusikallista kirkasta venyvää tai maitomaista valkkaria. Välillä menee alkkarit vaihtoon useamman kerran päivässä.

Unettomuus on tuttu kaveri täälläkin! Tänään ei juuri klo.4 jälkeen olla nukuttu. Sintti innostui jumppailemaan aamuyöstä ja sitten iskikin jo kauhea nälkä. Hiippailin klo.5 etsimään hiukopalaa ja palasin sitten miehen viereen vielä pariksi tunniksi, mutta en kyllä unta enää saanut. Nousin sitten miehen herätyskellon soidessa keittelemään kahvia ja puuroa.

Jospas sitä jotain hyödyllistä lähtisi yrittämään. Jos vaikka noi loput lehdet raapisi pihalta ja pesisi pari ikkunaa ystävää kahvittelemaan odotellessa...

Tuna ja Sintti
37+1
 
Heippa! Pääsisinkö vielä liittymään keskusteluun. Meilla LA: 29.10 ja tyttölupaus synnytyssairaala: LS , ensimmäinen. Olikohan siinä kaikki :) Täällä siis menossa nyt 40+1 ja Marraskuun puolelle näillä näkymin mennään :)
 
NUKKAPALLERO Onnea onnea perheenlisäyksestä :flower: :flower:

Eilisen neukkalääkärin kuulumiset sitten vaikka :) kuten jo aiemminkin mainitsin on sekavat ajatukset eilisen käynnin jälkeen, kun luuli et jotain ois tapahtunut, mut sit ei kummiskaan mitään :kieh:

Rv: 36+1
Paino: -300g/vko
RR: 127/82
Hb: 122
Sf: 34,5
Rt, sykkeet 145-150, liikkeet ++
Kohdunsuu siis kiinteä, kiinni ja pituutta 2,5cm
Terkka sanoi mulle että lääkäri tekee nyt hiukan kokoarvioita ja sitten rv 38 mulla on rd:n takia se kokoarvioultra. No lääkäri ei ensinnäkään tuntunut tutustuneen papereihini mitenkään kun ensin kyseli että "niin eka raskaus ja synnytys olivat ihan normaaleita" vastasin että niin kai sitten, en tiiä mikä on normaalia mutta poika tuli imukupilla avotarjonnassa. Välilihaa leikattiin ja sillai. Sit ku mainitsin että mulle sanottiin että katsot sitä kokoa myöskin niin katsoi mua hiukan tyhmänä ja sanoi että niin niin näistä mittauksista se koko sitten selviää... ja mittauksilla tarkoitti Sf-mittaa.
Terkka teki sitten käynnin jälkeen vielä sen lähetteen sinne ultraan. Niin ja verikoe otettiin myös ton veriryhmän takia.

Tervetuloa mukaan pikkumyy1!

Kuumeko kyseli uutta päivittäjää? Mä nyt oon aikalailla täällä käynyt päivittäin pyörähtämässä ja voisin ens kuun päivitykset hoitaa, mut mietin vaan osaanko ja onko kovinkin hankalaa??? Koska en siis oo mikään tekniikkanero :O Copy- paste osaan kyllä käyttää :LOL:
 
Onnnea Nukkikselle ja jo muille synnyttäneille omista pienistä kääröistä. Täällä on aikaa kun koneella viimeksi on tullut käytyä ja tekstiäkin oli sen verran tullut, että hyvä kun perässä pysyy. Itse odottelen äitipolille pääsyä torstaina, kun viime keskiviikkona antoi sellasen painoarvion ultra lääkärikäynnillä, että laittoi ehkä lääkärillekkin pikkasen huolestuneen ilmeen. Eli rv 36+4 olisi painoarvio ollut 3800g. Siittä vois sitten päätellä että tämä mamma ei kyllä suostuisi lasketunajan jälkeen enään synnyttään vauvaa normimeiningillä. Noh odotellaan rauhassa torstaita ja katsotaan mennäänkö sitten käynnistykseen. Muuten kaikki on ihan hyvällä mallilla. Pitää palailla sitten paremmalla ajalla ja ajatuksella lukemaan kirjoituksia, mutta lähellä ollaan kaikki ja nyytti voi olla koska vaan sylissä:D

hannama 37+3
 
Onnea nukkapallero pikku prinssistä!!:heart:

Tsemppiä Scala ja ketäs niitä muita oli pian menossa käynnistykseen!

Tervetuloa Pikkumyy!

On tämä ihanaa kun vauvauutisia alkaa tupsahdella tuon tuosta:heart:. Itsellä on vielä monta viikkoa jäljellä ja ensi viikkoa odotan kun vauva on viimein täysiaikainen ja silloin on myös viimeinen lääkärineuvola. Sairaalakassia ajattelin pakkailla tänään, sitten alkaakin kaikki olemaan valmista vauvaa varten. Eilen supisteli jopa vähän ilkeästi, mutta ei mitään synnytyssupistuksiin viittaavia vielä vaan lähinnä sellaisia menkkatuntemuksia, jotka meni ohi hetken kuluttua. Äsken kävin normikävelyllä ilman pahempia suppareita, välillä tuntui vähän ilkeältä haarojen välissä kun pikkuinen painoi alaspäin virtsarakkoa.

Eipä tässä muuta, jaksamisia kaikille!

-Melanie 35+6
 
Onnea nukkikselle pienestä pojasta ja tsemppiä siellä käynnistyksellä oleville!

Tänään olisi synnytysvalmennusta luvassa. Mielenkiinnolla odotan sitä, että pääsee tutustumaan paikkoihin.

Omat olot jatkuu suht samana kuin parina viime päivänä. Nyt ollut aamun noita menkkakipuja. Ja yöllä ollut taas harjoitussupistuksia. Nivusissa tuntuu ilkeää kipua kun kävelee. Johtuuko sitten siitä, että vauva ois nyt sitten lopullisesti lähtökuopissa. Viikon verran tuo mahakin toiminut paremmin, mut nyt sitten ihan sekaisin tuntuu olevan. Nyt sitten jännäillään viittaako nää kaikki lähestyvään synnytykseen vai mihin. Onneksi vauvalla pitäisi olla kokoa jo n. 2,8kg jos edelleen sillä keskikäyrällä kasvaa. Mut saishan tuo edes viikon vielä pysyä mahassa, olisi sitten täysaikainen. Tai kunhan nyt edes pysyy sinne valmennukseen asti tuolla :D Oon kyllä varautunut siihenkin, että yli menis, kaikista kätilöiden varoituksista huolimatta. No, torstaina neuvolalääkäri, näkee sitten onko mitä edistystä tapahtunut. Sehän se tietysti vielä puuttuis jos synnyttäisi kesken synnytysvalmennuksen.. :D

Tirppana 36+3
 
Onnea uusista perheenjäsenistä :heart:

Ja tervetuloa uudet mukaan :flower:

Olen nykyään niin laiska ja saamaton, ettei tule pahemmin tänne kirjoiteltua, lukemassa käyn kyllä edelleen tasaisin väliajoin. Tiedän, että tämä laiskuus johtuu siitä, ettei pääse enää kunnolla ulkoilemaan, se on vaan sellasta vaappumista ja vähän väliä saa jäädä keräilemään itseään kun supistaa niin voimalla. Ja lienee asiaankuuluvaa että väsyttää normijututkin enemmän kun ennen, kun tämän 112senttisen pallon kanssa mennä möngertää :)

liikkeistä ollut puhetta, juttelin niistä viimeks neuvolantätin kanssa, että kun on pidempiä hiljaisia aikoja Keijolla, niin on toisella kuulema unijaksot pidentyneet. Että sekin vähentää liikkeitä näillä isoilla viikoilla. Muuten on Keijon meno juurikin sellaista möngertämistä ja jalkojen ojentelua, onneks ojentelee tuohon oikeanpuoleiseen kylkeen eikä tuohon pahemmin murtuneeseen (ja siitä syystä vinoon luutuneeseen) vasempaan kylkeen. Yöt me nukutaan nykyään molemmat, eli en enää herää öisin mihinkään potkusessioihin. Liekkö olen jo niin tottunut niihin liikkeisiin vai onko Keijo vaan niin rauhallinen öisin, ettei vaikuta mun uneen...

Mutta nyt pottujenkuorintaan, niin saa muussia lounaalle.

Kaikille tasapuolisesti hyvää vointia ja pitkää pinnaa =)

Sandells & Keijo 36+5
 
Onnea nukkapallerolle pienestä pojasta:flower::hug:

Tänään oli taas sairaalassa painoarvio ja piti olla käynnistyskin, mutta saivat painoarvioksi tällä kertaa ylilääkärin tekemänä pienemmät luvut kuin aiemmin eli odotetaan ensi maanantaihin jolloin viimeistään käynnistellään ellei tule itsestään aiemmin:) Toisaalta on nyt helpottuneempi olo siitä että jos vauva ei olekaan yli 4 kg niin voi hyvillä mielin odotella vajaa viikon. Mutta toisaalta taas painoarviot nyt heitelleet joka kerta niin paljon että ei tiedä mitä uskoa. Mutta luotan että tämä tämänpäiväinen ylilääkäri on nähnyt niin paljon että osaa arvioida kyllä ultralla ja vatsan päältä kokeilemalla onko yli vai alle 4 kg. Eli odotellaan :)

Tsemppiä muille käynnistykseen menijöille... Toivottavasti olisi nyytti pian kainalossa!

Mitä meinaatte isänpäivälahjaksi hommata tuleville/ jo oleville isille?


nami 38+3
 
  • Tykkää
Reactions: sisunen

Yhteistyössä