Marraskuun masuasukit <3 *lokakuussa*

Onnittelut Nukkikselle :)

Täällä ei juurikaan lisättävää edellisiin... Huomista oottelen jännityksellä, että mitä ultraaja sanoo ja lähetäänkö sit heti käynnisteleen vai ootellaanko. Nami78, jotenkin odotan omalle osalleni samanlaisia uutisia kun säkin olit saanut ja suhtaudun kyl niihin melko positiivisesti, vaikka haluiskin jo saada ton pojun ulkopuolella :heart:

Ja päivän sanana näköjään Nicer Dicer (mistä ne noita keksii!) :LOL:

sisunen ja seve 39+5
 
Tänään oli pikavisiitti Kättärin äitipolilla, kun kaksi terkkaa epäilivät lapsen kääntyneen pää ylöspäin. Kyllä se edelleen alaspäin oli ja kuulemma hyvän kokoinen. Ymmärsin puheesta, että siis sopiva minun synnyettäväksi. Esikoinen painoi 40+4 3350g, joten jotain tuollaista uskallan nytkin odottaa. Poika sieltä kai tuleman pitäisi ja liekö ne useammin hieman isompia, tiedä häntä. Sf-mitassa mennään samoilla keskikäyrillä, kuin esikoisen kanssa. Syntyis jo..

Kumisaapas 37+3
 
Onnea Nukkapallero ja Metsätähti uusista perheenjäsenistä :heart:

Isyyden tukemisesta on ollut puhetta. Meillä mies on osallistunut alusta asti vauvan hoitoon esikoisen kanssa niin paljon kuin mahdollista. Kylvettänyt, pukenut, leikkinyt, vaihtanut vaippaa ja kaikkea muutakin mahdollista. Ainoa mitä ei voinut tehä esikon vauva-aikana oli syöttäminen( vauva oli täysimetyksellä eikä huolinut pulloa), kaikkeen muuhun osallistui. Tuo on nimenomaan tärkeää mielestäni, että antaa isän tehdä omalla tavallaan juttuja, eikä koko ajan ole ite siinä vieressä neuvomassa mikä on oikein ja mikä ei, vaikka itsekkin tuohon joskus olen sortunut. Kyllä ne isä ja lapsikin löytää omat tapansa toimia keskenään. Nyt on varsinkin ihana huomata kun tuo neiti on 2v, kuinka heillä on tärkeitä tiettyjä juttuja isin kanssa, semmosia mistä äiti ei tajua mitään :D Ja uskon kun vauva tulee, että tuon 2v:n ja isin suhde syvenee entisestään, kun ainakin oletan että isä hoitaa sitten enemmänkin tuon esikoisen tarpeita ainakin alussa, kun minä oon kiinni vauvassa.

Liikkeistä täälläkin on liikkeet muuttuneet, on nyt semmosta just jalkojen ja pepun ojentelua ja kiehnäämistä. Tila vähentyny :) Ja meiän vauvallakin on nyt selkeesti pitempiä unijaksoja, ainakin oon päätelly siitä kun ei enää meuhkaa niin paljoa tuolla masussa.

Tänään oli neuvola, kaikki mallillaan, ekaa kertaa nukkui vauva kun sydänääniä kuunneltiin :) Itelle painoa tullut +350g/vko, nyt yhteensä 14kg. Pissat puhtaat, ei turvotuksia, RR 117/70, Sf 35cm. Ens viikolla mulla onkin äippäpolille taas aika, kun viime viikolla äitipolikäynnillä huomattiin, että lapsiveden määrä on normaalin alarajoilla. Jos on vähentyny liikaa, niin sitten ehkä käynnistys edessä ,mutta jos pysyy samana niin sitten vaan ootellaan. Toivon kuitenkin että tää syntyis itestään, viikonloppuna vaikka :D Toivoahan saa aina. Alkaa olemaan semmoset liitoskivut jo että huh, ja sitten kun tuo vauvan pää painaa tuolla alhaalla niin koko ajan saa juosta vessassa ja tuntuu että joku keilapallo on jalkojen välissä kun kävelee! No mutta viimesiä metrejä viedään, kohta on nyytit jo meillä kaikilla sylissä.

Jaksuja kaikille ja tsemppiä käynnistykseen meneville :heart:

miraaz ja peppi 38+1
 
Tsemppiä Scala tämän päivän koitokseen :)

Onnea metsätähti ja koko perhe!! :flower: :heart:

Tervetuloa pikkumyy :wave: mukaan vain turinoimaan

Neuvola kuulumiset
Tänään oli jälleen neuvola ja kaikki edelleen niin kun pitää.
painoa tullut 750g/vko nyt kokonaisuudessa hiukan vajaat 15kg
turvotus +
RR 113/73
pissa puhdas
Hb 135, ilman rautaa mennyt koko raskaus :) mikä on ihanaa kun tahtoo mennä ummetuksen puolelle noista rauta valmisteista
Sf 33cm
Anselmi on edelleen RT, liikkuu ++ ja sykkeet siellä 150 paikkeilla. On hiukan laskeentunut viime viikosta, mutta ei kiinnittynyt. Sen huomaa, koska mulla on iltaiset närästelyt jääneet pois ja tilalle on tullut lantion alueen kipuilua ei tosin niin kovaa, että mitään kipulääkkeitä tarvis.

Liikkeet ovat muuttuneet just tuommoisiksi venyttelyiksi ja möyrinnöiksi. Jonkin verran ovat vähentyneet, mutta nyt ne liike jaksot on pidempiä. Liikelaskentaa kuitenkin suositteli th tekevän jos yhtään tuntuu että liikkuu liian vähän ja olemaan yhteydessä äpolille mikäli yhtään epäilyttää.

SAGA-näyte otetaan täällä meidän suunnalla mikäli synnytys alkaa vesien menolla tai jos menee käynnistykseen. Muuten sitä ei oteta varmuuden vuoksi ellei ole syytä epäillä että se olisi positiivinen.

Mitäs vielä...no ei tämä kyllä ennen aikoja ole ulos tulemassa en ainakaan odota mitään tapahtuvan LA:na eipä tule suuria pettymyksiä.

iia ja Anselmi 37+5
 
Onnea Metsätähti!:flower:

Tänään mulle tuli yllärisoitto Tyksistä. Se oli sairaanhoitaja/ diabeteshoitaja joka antoi mulle ensi viikon torstaille ajan keskustelemaan sokereista hänen kanssaan. Soitto tuli kyllä niin yllärinä kun enhän mä ole tässä pitkään aikaan sokruja ees mittaillut kun mulle neukasta sanottiin että koska arvot pysyneet vallan hyvinä niin ei tartte mittailla ellei välttämättä halua. Loppuviikosta pitää mennä labraan otattamaan pitkäaikaissokeri. Ja nyt siihen torstaihin asti mittailla sokereita kotosalla. Sain samalle päivälle sitten lääkäriajan myöskin, joka sitten kai ultraa ja kattoo kokoa siinä samalla. Ihan yllärinä tuli soitto kun ei mulle ole tästä mitään puheltu. Kyseli lisäksi et onko mitään kontrollikäyntejä ollut sinne Tyksin mäelle, mut sanoin ettei oo mitään seurattu. Pelkopoli käynnillä ainoastaan olin.
 
Onnea Metsätähdelle pikkuisesta :heart: Nythän näitä vauveleita alkaa tupsahdella ihan päivittäin tähän ketjuun!

Ja tervetuloa Pikkumyy1! :wave:

Kiva kuulla Niipa että jossain päin Suomea pidetään noin hyvää huolta odottajista!

Mulla on vähän päinvastaiset fiilikset tuonne oman äpkl:n suuntaan :mad: Mun viikko sitten lähettämääni s-postiin ei olla vastattu, vaikka kysyin kohtalaisen tärkeää asiaa koskien omaa lääkitystä sekä sitä SAGA -testiä. Laitoin tänään omalle neuvolatädille sitten viestiä tuosta SAGA -testistä ja sain tunnin sisällä paluuviestin että minulle on laitettu tänne oman paikkakunnan labraan nyt lähete ja voin mennä sinne testiin koska haluan. Omasta neuvolasta en valitettavasti voi saada ohjeita tuohon lääkitysasiaan, joten on vaan sitten odotettava ensi viikon äpkl -aikaa...

Tuna ja Sintti 37+1
 
Olenko tosiaan eka? =)

Tänään nyt sitten aloitin jälleen sokrujen mittailun eilisen ohjeen perusteella. Paastoarvo nyt ainakin näytti ihan hyvältä.
Tästä pitäis jossain vaiheessa lähteä pojan kanssa myllyyn ostoksille, pitäis löytää isänpäivälahja ja sitten synttärilahja mummulle.
Haetaan yks työkaveri mukaan ja sit mennään viel porukalla käymään työpaikalla. Illalla olis taas kokousta tiedossa, tällä kertaa kyläyhdistyksen kokous :)
 
ONNITTELUT NUKKIKSELLE JA METSÄTÄHDELLE!! :flower: Ihania uutisia!!

Itse en ole viikkoon käynyt kirjoittelemassa mutta päivittäin lukenut puhelimen kautta. Meillä sairastettu NORO viime päivinä joten.. Sai aikaan aikamoiset supistukset mutta onneksi menivät ohi kun tautikin meni koska en ole vieläkään synnytyskunnossa..

Huomenna nlaan ja kuulumiset sen jälkeen..

Korvapuusti 37+6
 
Heipsis kaikille, täällä poksuu 39+0!

Omaa napaa Neuvolassa käyty taas ja kaikki aika lailla samalla mallilla. Pikkunen on edelleen ylhäällä, ja sen kyllä on huomannut, kun painaa edelleen niin pirusti rintojen alle. Sykkeet vaihtelivat 130-150 ja kova potkinta alkoi kun sydänääniä kuunneltiin :) Mulla paineet oli 117/71, paino 65,4kg eli yhteensä tullut 12kg ja sf-mitta edelleen 34, se ei ole muuttunut kuukauteen. Influenssarokotteen otin kun tarjosivat, yleensä en ole ottanut, mutta kun siitä on nyt sitten suoja myös vauvalle.

Kaikki siis kunnossa ja odotellaan vaan rauhassa pientä saapuvaksi :) Mulla on edelleen ihan tyyni mieli, mutta mies alkaa olemaan malttamaton.. niin ja muut läheiset tuntuvat olevan enemmän punaisilla hiilillä kuin minä! Mitä sitä hötkyilemään, tulee kun tulee :D

Isyyden tukeminen on ollut keskustelun aiheena. Mä oon sitä kanssa miettinyt, että pitää oikein pakottaa itsensä pitämään suu kiinni, kun mulla on paha tapa neuvoa aika herkästi ja pitää omaa tapaa toimia oikeana. Mies jännittääkin jo omaa pärjäämistään ja osaamistaan, niin ei todellakaan parane seistä selän takana neuvomassa, ettei turhaan hermostu lisää ja lakkaa tekemästä..! : / Kuitenkin luotan sataprosenttisesti mieheen ja uskon sen osaavan :)

Vauvan kotiintulovaatteita on täällä kanssa pähkäilty. Vaihtuneet ovat jo monesti ja en ole edelleenkään varma mitä mä otan mukaan... Lähinnä juuri tuo vaatteiden määrä mietityttänyt ja säästä tietenkin riippuu tarvitseeko talvipuvun vai riittääkö kevyt toppapuku. En ole hankkinut kaukaloon lämpöpussia ja sitäkin aloin miettimään, että pitäisikö kuitenkin vai voiko vauvan laittaa äitiyspakkauksen toppahaalariin vaikka hukkuukin siihen... Äh, vaikeaa tuntuis olevan ;) Sairaalakassia en ole vielä muutenkaan pakannut, vaan tehnyt vaan listan, jotta on sitten nopea heitellä tavarat kassiin kun alkaa tapahtumaan.

Leipomusinnosta päästyäni löysin uuden intohimon, neulomisen! Taidanpa mennä jatkamaan villasukkien kutomista :)

Suzyy ja pikkunen 39+0
 
Olo on kun uudesti syntyneellä nukuin viime yönä 2x5h pätkää :O ei tarttenut juosta vessassa kun kerran ja hyvä nukkumisasentokin löytyi kerralla. Siitä on kuulkaas aikaa kun on noin pitkän pätkän saanut nukuttua kerralla voi kun nyt vain jatkuis samanlaisena tämä loppu aika.

Anselmi jatkaa laskeutumista ja nyt sen näkee jo mahan muodon muuttumisesta on muutenkin helpompi olla.

Huomenna se sitten alkais naiset *Meidän kuu* :D pääsen itsekkin huomenna poksumaan :)

iia ja Anselmi 37+6
 
  • Tykkää
Reactions: sisunen
Neuvolassa taas käyty.. Eipä siä ihmeempää ollu.. Sf-mitta huitelee jo 37 cm:ssä.. hui! Ja painoa oli tullut neuvolan vaa'an mukaan 400grammaa viikossa, mutta oman vaa'an mukaan aamulla oli paino pysyny samassa kun viime viikon neuvolassa.. Uskon omaa vaakaani ja aamupainoa! ;) Mut siis nyt tosiaan tullu painoa yhteensä reilu 16 kiloa..Verenpaineet edelleen alhaiset, mutta ihan hyvät ja pienen syke oli noin 140.. Viime kerralla sain pampersin laatikon ja nyt hoitsu antoi mulle Ainun lahjapaketin. Jopas nyt lahjotaan! :) Oli kiva, kun paketissa oli mamin anti-colic tuttipullo, tutti ja hammasharja.. :)

Toivottavasti ens viikolla ei enää neuvolaan tarvitsis mennä, vaan lapsi tajuais sitä ennen syntyä! :)

Nellielli ja pötkö 39+3
 
  • Tykkää
Reactions: iia84
Ompa kyllä hiljasta. Kaikki odottavat hartaasti marraskuuta, eli huomista! Hui!

Mää kävin eilen kokoultrassa ja poju on kasvanut hienosti omalla käyrällään, eli hieman keskiarvon alapuolella. Tällä hetkellä himpun alle kolme kiloa, tosin kerkenee tässä vielä kasvaa. Pää alhaalla ja kiinnittynyt, kohdunkaula pehmeä, sormelle auki (mitä sekin sitten tarkoittanee), mutta kovin takana vielä ja pituutta jäljellä 3cm.

Kovin oli lääkäri kummissaan että mun edellisestä neuvolakäynnistä oli vierähtäny jo kolme viikkoa. Eli koko sinä aikana ei katottu pissaa, verenpaineita, mitään. Eli mitä Tunafish sanoi, ei kyllä ole aina ihan sellanen olo, että huolta pidetään...

Lääkäri painotti, että nytten loppuaikana käynnit _ON _OLTAVA kerta viikkoon ja kyllähän sitä itsekin niin toivoo.

Ostin miehelle isäinpäivälahjaksi Jari Sinkkosen uusimman kirjan: Isäksi ensi kertaa. Varovaisten selailujen jälkeen voin kyllä suositella sitä muillekin isäksi ensi kertaa tuleville. Tiedän ainakin oman mieheni siitä kovin ilahtuvan.

toiveajatus ja poju 37+2
 
Lääkäri painotti, että nytten loppuaikana käynnit _ON _OLTAVA kerta viikkoon ja kyllähän sitä itsekin niin toivoo.
Ei täälläpäin ainakaan ole, tosin ei mulla mitään vaivojakaan mutta 2 viikon välein on lopussakin, jos siis mitään ongelmia ei ole.. Kerran viikossa saisi minustakin olla :| myös uudelleensynnyttäjillä.

Mulle ei muuten viimeksi tarjottu influenssarokotetta, en olis kyllä ottanutkaan..

HilmaVilma
 
palaan väliaika-raportin kera...

aamusta kymmenestä on poltellut alaselkää, supistuksen tullessa voimistuu todella kovaksi. panadolista eikä kaurapussista mitään apua.
Poikettu on sairaalassa myös koskapa tuolta aamusta saakka supistukset on olleet koko päivän 10min. välillä.

Vauvan paino tällä hetkellä 3,2 kg , kohdunsuu auki 2cm, kanavaa 3cm joten ei lainkaan tehokkaita suppareita.

Kotiin lähetettiin seurailemaan tilannetta, ja aika väsynyttä mammaa ollaan.... käyrillä supistukset näkyivät selkeinä myös, mutta minkäs teet.

se mitä risiiniöljy-keskustelu aiheutti paheksuntaa mahdollisen kohdun repeämän vuoksi, niin löysin muuten raporti cytotecista, käynnistykseen sairaalan taholta käytettävästä lääkkeestä . SEKIN voi aiheuttaa kohdun repeämisen ja on jopa vissiin jenkeissä kielletty käyttää. suomessa käytetään, ja hyvin monellekin jopa.
Että näin. ketään en haukkunut idiootiksi, enkä muutenkaan kehoittanut ketään risiiniöljyäkään ottamaan. kerroin tuolloin sen oman kokemukseni, sen kertaiseen synnytykseen liittyvän tarinan.

Nyt jatkan supistusten kanssa kärvistelyä, ja voi voi... näin sitä voi jokainen synnytys ollakin erilainen...

supistusten väli on sitten nyt 7min. matkaa sairaalaan päälle 50 km.

Ainiiin ja suuret onnittelut vauvansa syliin jo saaneille :)

Fourth Gift ja pikkupalleroinen 36+0
 
Eilen käyty synnytysvalmennuksessa, ei sieltä mitään uutta oikeastaan oppinut. Mutta olihan se kiva nähdä ne paikat mihin sitten mennä. Ja mieskin tietää nyt mistä minut löytää jos lähtö tulee kesken työpäivän. Synnytyssalissa sai tulevat isätkin kokeilla halutessaan ilokaasua :D Pari uskaltautui kokeilemaan. Ois tehnyt melkein itsekin kokeilla, sen verran alkoi siinä vaiheessa se seisominen ja käveleminen olla hankalaa. Huomenna sit luvassa perhevalmennus ja lääkärikäynti myös.

Neuvolasta ei ole täälläkään mitään annettu, saa nähdä jaetaanko pamperspaketteja tms sitten ollenkaan. Ja täällä on neuvola loppuaikana viikon välein, en muista mistä viikosta alkaen. Voi olla että seuraavan käynnin jälkeen sitten ois.

Omat olot on tänään ollut paremmat. Supistelee kyllä, välillä vähäisen kivun kera, mutta eipä muuta. No, eipä sitä ole tarvinnut mitään tänään oikein tehdäkään. Loput vaatteet mitkä eilen pesin, laitoin tänään sitten paikoilleen. Miehen äitillä eilen myös ohimennen käytiin. Saatiin mukaan sieltä sitten laatikollinen (äitiyspakkauksen laatikko vuodelta 88!) vauvan vaatetta ym. Siellä siis oli miehen ja hänen pikkuveljen vanhoja vaatteita, lakanoita ym. Eli todellista retrotavaraa :D Mies kun on syntynyt 70-luvun lopulla, niin sen mukaiset oli lakanankuositkin. Vaatteita ei niinkään ollut, kun on pois jo heitetty, mutta sitä kasarivaatetta sitten olikin jonkun verran. En tiedä raaskiiko niitä edes käyttää, ne on kyllä hyvässä kunnossa, kun anoppi vaan ne hyväkuntoiset just säästänyt. Ja iso kasa oli harsoja ja lakanoita, eli hyvä etten niitä ole lisää vielä ostanut. Eli ei se ollutkaan sitten viimeinen pyykkikoneellinen mitä eilen pesin..

Tirppana 36+4
 
Pinoa päivittelin ennen huomista.

Niipa-85 , mielelläni luovutan päivitysvastuun sinulle. Ihan copy-pastella ja kirjoituksia sieltä välistä muokkaamalla mä olen listaa muokannut. Enkä itsekään ole mikään avaruusinsinööri, joten ei tuo kovin vaikeaa ole. :) Uusi pino kannattaa luoda niin, että lainaa tuota viestiä, kopio sen aukeavan ikkunan tekstit ja kopioi ne uuden pinon aloitusviestiksi. Noin mä ainakin sain siirrettyä kaikki asetukset tuohon aloitukseen, niin ei tarvi niitä muokkailla.

Onnea vauvoista Nukkapallero ja *metsätähti* :heart:

Tervetuloa joukkoon mukaan Pikkumyy1

Omaan napaan ei mitään muuta uutta, mutta yhtenä yönä oli sentään 8-10min välein supistuksia, jotka tosin rauhoittuivat panadolilla ja suihkulla. Vauvan tavaroita olen pikkuhiljaa saanut laitettua esille ja pestyä pyykkiä. Sairaalakassi ja esikoisen reissukassi pitäisi vielä pakata. Jotenkin vaan meinaa tökkiä tuo homma, en tiedä miksi.

Tsemppiä kaikille joilla synnytys tuntuu olevan lähellä. Minä uskon porskuttavani yhdessä kasassa vielä pitkälle marraskuun puolella. Jos tämä vaikka seuraavan 4 viikon sisään tulisi ulos, niin säästyisin käynnistykseltä.

Sen verran haluan vielä kommentoida, että mielestäni yksin kotona risiiniöljyn ottaminen ja valvotuissa oloissa sairaalassa cytotecin ottaminen eivät ole toisiinsa rinnastettava asia. Ja kohdun repeämisen vaarahan on olemassa supistusten yhetydessä etenkin keisarileikatuilla, joilla käsittääkseni cytotecia käytetään hyvin harkiten ja käyttö aloitetaan erittäin pienillä annoksilla ja hitaasti. Joten käynnistystä odottavien tuskin kannattaa olla kauhuissaan, vaikka cytotecilla aloitettaisiin. :)

Kuume ja pikkuinen 37+4 (jos laskin oikein)
 
POOKS 36+0!! eli perässä tullaan:wave:

Onnea Metsätähti!

Toiveajatus:Mullakin on viimeisestä neuvolasta pian 3 viikkoa, mielestäni näin loppuvaiheessa aika pitkä aika edelliskertaan...Ei täällä ainakaan aikaisempien kanssa ole saanut mitään näytepaketteja neuvolasta, tuskinpa nytkään saa. Synnäriltä sitten toivottavasti saa sen Libero-kassin.

Hui kun "kaikilla" supistelee jo ihan kipeästikin! Täällä eilen vähän petipuuhat kiihdytti menkkamaisia särkyjä, muuten ei muuta kuin kivuttomia kovettumisia eikä nyt tietenkään vielä tarvitsisikaan näillä viikoilla. Vauva myllää ihan kamalasti nykyään, ihan irvistää saa välillä kun se pitää omia bileitään masussa:D

-Melanie
 

Yhteistyössä