MARRASKUUN MURUSET 2010 <3 *elokuu*

sitten muuten ehkä ihan tyhmä kysymys:
tuo kohdun suun pituus, onko sillä merkitystä ja vaikuttaako siihen aikaisemmat synnytykset tai vain ylipäätänsä jokaisen erilainen keho? ja miksi se mitataan jos suu on kuitenkin kiinni ja kiinteä?
itsellä siis joka kerta ollut kohdunsuu kiinni ja kiinteä, pituus 1 cm.
 
:hug: kaikille sitä tarvitseville, ja Liirahille erityisen iso sellainen. Täällä ollaan taas sormet ja varpaat ristissä Sissin puolesta. Mulla on kyllä vankka luotto teidän Sissiin :heart:

Saana07, kohdunsuun pituuskin kertoo siitä kohdunsuun kypsymisestä. Raskauden edetessä kohdunkaula lyhenee. Mulla esim. esikon synnytystapa-arviossa oli kohdunkaulaa jäljellä enää alle sentti, ja tästä plus pään kiinnittymisestä lääkäri päätteli, että tulen todennäköisesti pääsemään synnärille ennen laskettua aikaa. Varoitteli kyllä, että saattaa hyvin mennä yliaikaiseksikin, mutta oikeassa hän oli ja pääsin synnyttämään rv 38. Paikat oli synnytystapa-arviossa kokonaan kiinni, ja synnärille mentäessä olin vasta sentin auki. Mulla lähti synnytys tosi rytinällä liikkeelle.
 
Liihar toivottavasti kaikki kunnossa!!

saana juu on sama työ tietääkseni :D Tosi hyvä että sulla töissä noin suhtauduttu, mulle juuri tokaistiin puhelimessa "kuinka arvasi että jään saikulle ja tuleepa kiire etsiä sijainen ym ym" vaikka selitin että tilanne tämä enkä sille tod. mitään voi. Ihanana paska fiilis..

Joo ja ettei tämä päivä sitten enemmän menisi persiilleen ni aloinpahan sitten vuotamaan äsken, verensekaista valkovuotoa. Synnärille soitin ja epäiltiin että tän päiväsestä sisätutkimuksesta johtuu, jos ei iltaan mennessä vuoto lopu ja supistee edelleen niin sitten näytille.
Esikoinen tossa hyppii seinille kun äiti ei lenkille lähde :ashamed:
 
Alkuperäinen kirjoittaja courage:
Liihar toivottavasti kaikki kunnossa!!

saana juu on sama työ tietääkseni :D Tosi hyvä että sulla töissä noin suhtauduttu, mulle juuri tokaistiin puhelimessa "kuinka arvasi että jään saikulle ja tuleepa kiire etsiä sijainen ym ym" vaikka selitin että tilanne tämä enkä sille tod. mitään voi. Ihanana paska fiilis..

Joo ja ettei tämä päivä sitten enemmän menisi persiilleen ni aloinpahan sitten vuotamaan äsken, verensekaista valkovuotoa. Synnärille soitin ja epäiltiin että tän päiväsestä sisätutkimuksesta johtuu, jos ei iltaan mennessä vuoto lopu ja supistee edelleen niin sitten näytille.
Esikoinen tossa hyppii seinille kun äiti ei lenkille lähde :ashamed:
Voisko se olla limatulppa? Sekin meni tällä mun samaisella tutulla jo puolessa välissä raskautta, mutta vauva syntyi siis täysiaikaisena. Nyt vaan otat tooosi rauhallisesti ja haistatat kakkanmarjat pöljälle työpaikalle.
 
Liihah, Hui =(
Siis voiko olla mahdollista että kolari on aiheuttanut munuaisiin jotain, vai tehtiinkö löytö tarkemmissa tutkimuksissa nyt?
Täällä kaikki sormet ja varpaat ristissä että Vauvalla kaikki hyvin !

Te joilla jo useampi lapsi, mimmoisa tuplia ootte aatelleet ostaa tai ootte kenties hankkineet jo?
Mä oon vakaasti harkinnut iCandy Pearin tuplia joista saa sitten yhden lapsen rattaat myös.
tässä linkki:http://www.muksutalli.fi/tuote/68/icandy-pear
Mitäs tykkäätte? Olisko jollain kenties kokemustakin näistä =)

Täällä vietetty 3v hääpäivää sateisissa mutta onnellisissa merkeissä. :heart:
Käytiin vähä shoppailee, laitettiin hyvää ruokaa ja rohkenin oikee keskellä päivää nauttimaan pikkulasillisen lempivalkoviiniäkin, niin namskis =)

Kuulun paikallisen mll yhdistyksen hallitukseen ja meil on tulos syyskuussa taas lastentavara kirppari joka on osoittautunu ihan huippusuosituksi. Ilta meneekin mainoksia levittäessä pitkin kyliä =)

Neiti sai Uuden turvaistuimen (ku kakkosauton istuin oli lainassa) ja päädyttiin ostamaan Britax Evolva 123 --ihan huippuistuin, ei voi muuta kuin suositella taaperolle =)

Eipä muuta tällä erää ...

Moon ja pikkusikko 29+6 (huomenna alkais viiminen kymppi ja neuvola)
 
MoonVaan meille tupliks tuli Emmaljungan Twin City Crossit vm-06, tutulta saatiin edullisesti :) Vaikuttaa tosi kivoilta ja esikoinenki mahtuu hyvin istumaan.
Tämmöset siis :
http://www.aijaa.com/v.php?i=6402060.jpg
 
moonvaan: ihan näppärän näköset menopelit :) ajattelen pärjääväni ilman tuplia kuten kuopuksenkin syntymän jälkeen. meillä lapsilla tuleva ikäero on esikoiseen 5,5v ja kuopukseen 2,5v kun vauva syntyy.

hip hei mulle on maksettu eilen kuukauden sairaspäivärahat tilille ja tulee kyllä tarpeeseen..pitää löytää serkun häihin juhlamekko ja nyt mä pääsen sit jo huomenna katselemaan jos löytyis jotain sopivaa :)
huomenna pitää pyytää lääkäriltä b-lausunto niin saan seuraavat 2kk ajalta loput päivärahat, johan näitä onkin jo odotettu..

 
Katja ja liirah :hug: Toivotaan tosiaan, että Sissillä on toinen munuainen kuitenkin kunnossa!

Katja olipa tympeä meininki siellä neuvolassa :eek: Meillä muuten taitaa ollakin sama neuvola :) Mulla oli viimeksi mukava lääkäri, itsekin odotti vauvaa. Mutta on niitä tympeitäkin siellä nähty. Yksikin soitti mulle kotiin kerran reilu vuosi sitten ja tivasi tiukkaan sävyyn, mitä tuolle kuopukselle oikein syötämme kun se on niin lihava! :kieh: No olihan se enemmän kuin pullea, mutta ihan normaalia vauvanruokaa sai. Ja kävelemään kun lähti, alkoi hoikistua silmissä. Oma th on onneksi aivan ihana, tykkään kovasti.

MoonVaan, mä myös kuolasin pitkään just noita tuplia :D Meillä vaan kaatui budjettiin, liian kalliit. Nyt on hankittuna Emmaljungat sisaristuimella ja seisomalautakin on valmiina odottamassa. http://www.lastentarvike.fi/images/Paatuotekuvat/Large/00175-_lim_full.jpg Tuosta näkyy idea, meidän vaunut on vaan eri mallia, Classic sportit. On tukeva viritys, mitä ollaan kotona testattu. Ei pelkoa keikkaamisesta tms.

26+2
 
Tsemppiä Katjalle, toivotaan että liirahin masukin toinen munuainen on priimakunnossa, ja sutturalle täältäkin voima :hug:


Mitähän sitä kertois omasta navasta: eilispäiväinen työpäivä venyi pitkäksi ja älyttömän rankaksi muuttorupeemaksi, olin valmiiksi väsynyt fyysisesti huonosti nukuttujen öiden vuoksi, eilen illalla kotona alkoi kolottomaan joka paikkaan ja itkuhan siinä lopulta pääsi :( Väsähdin sänkyyni ennen yhdeksää illalla, heräsin kahdelta armottomaan suonenvetoon, maha-asukas aloitti jumpan ja mä en saanut enää nukutuksi ollenkaan, ilmoitin töihin olevani tämän päivän poissa :ashamed: Mulla on niin huono omatunto yhdestäkin poissaolosta, mies on sitä mieltä että mun työnteot ois jo tapulteltu tähän, itsekin tiedän että näin olisi parempi, mutta omalletunnolle se ei tunnu käyvän. En tiedä mitä tekisin :|

Aamulla itketti väsymyksen vuoksi kovasti, mutta tunnin ruokaunien jälkeen mieli on ollut huomattavasti paljon parempi :heart:

Tanya & herra hukkapätkä 29+5
 
onpa tosiaan huonoja uutisia tälle päivälle! voimia kaikille tasapuolisesti :hug:

kurpitsa Pojan huoneeseen tuli yhdelle seinälle apinatapetti (http://www.magazin24.se/files/ovrigt/090129_hem/3.jpg) ja muut seinät maalasin vaaleen harmaalla. Lisäks maalin päälle tulee vielä hopealasyyri, lopputuloksesta en sit tiedä :LOL: Sisustukseen ajattelin laittaa jotain limen vihreetä, ettei olis niin "tylsä" :)
 
Mä en tiedä voiko tää johtua kolarista, tuskin. Mä oon itkenyt koko päivän, ja nyt mun silmät on ihan kauheen väsyneet. Päätettiin miehen kanssa että mietitään vaihtoehtoja sitten vasta perjantaina kun saadaan lisätietoa, mutta koita tässä nyt sitten olla murehtimatta.

Kiitos tsemppauksesta! :heart:
 
Liirah :hug:
Samoin muut huonoja uutisia saaneet. Tsemppiä ja jaksamisia.

Täällä ootellaan, et Pikku L vähän aktivoituisi tälle illalle. Tosin taitaa vaatia multa sänkyyn menon ku tuntuu, et koko kroppa on itellä niin kireenä. Pitäis rentoutua.

AaVee ja L 25+1
 
Liirahille iso :hug:
Ja myöskin muille huonoja uutisia saaneille!

Täällä ei mitään kummoisempia.. Närästys on kuin ihmeen kaupalla ollut jo reilun viikon pois, mutta lihaskrampit vaivaa ja jos ei ne niin lihaskireys |O

Jos meille tuplat tulee niin ehdottomasti sellaiset peräkkäin olevat tmv.. istuin systeemi.. ei sovi kyllä mitään muunlaisia meille.. Pitäs vaan jostain kohtuu halvalla löytyä..

Minkäs hintaiset nuo Moonvaan rattaat mahtaa olla? Kalliilta näytty, mutta niiin hyvältä :D

puhnalle 25+6
 
Nyt on pakko tulla kommentoimaan Liirahlle , että teidän tilanne kuullostaa siltä, että vauvallanne on multikystinen munuainen, eli jo alkion kehityksessä on tapahtunut pieni tukos virtsateissä ja toinen munuainen on tuhoutunut, se on kookas ja rakkulainen, mutta TOINEN MUNUAINEN TOIMII AIVAN NORMAALISTI! Tiedän mikä huoli asiasta on ja pelkää pahinta (olen ollut tasan vuosi sitten lähes samanlaisessa tilanteessa, lapsi on nyt terve yhdeksänkuinen!) Uskon, että kaikki on hyvin, tsemppiä! :hug: Ihminen pärjää hyvin yhdellä munuaisella koko ikänsä!
 
Liirah Toivottavasti kuitenkin kaikki on hyvin :hug: Teillä on kans noita huolia ollut jo enemmän ku tarpeeksi :(

KatjaMut eiks se toisaalta ole ihan hyvä tieto tuosta sokeri testistä.Siis ei ole hyvä että ennustetaan huonoa mut kun siihen on mahdollisuus itse vaikuttaa niin ihan hyvä on tietää et riski on normaalia suurempi :hug: Mulla alkaa kans raskauden jälkeen laihdutus kuuri ja ruokavalio menee uusiksi.Tai tuo ruokapuoli on jo työn alla...

Ja sitten vielä :hug: sutturalle.

Ja kaikille yhteisesti :hug: :D

Mulla edelleen liisteriräkää nenä ja keuhkoputki täynnä.Mut olo jo aika siedettävä.Uskalsin jo uimahalliin mennä lapsia uittamaan =) Vaikka kunto on huono ja puuskututtaa niin kivaa oli.

Ensi keskiviikkona mekin ehkä päästään näkemään ultrakuvaa :heart: Kättäriltä tuli aika sinne raskausdiabetes kontrolliin tai mikä lie.Ja mä oletan et ne ultraa vauvan koon =)

Sintsu ja öhkö 29+1
 
Liirah; Voi itku! Toivottavasti Sissi näyttää taas luontonsa ja selviää tästäki takaiskusta :hug: Pidetään peukut ja varpaat pystyssä, että ainakin toinen munuainen olisi kunnossa.

Katja; tsempit täältäkin, nyt vaan ruokavalio kuntoon :hug:

Hattis; mä en saanut linkkiä auki ja utelias kun olen niin olisi kiva nähdä tapetti :)

Minä pöhkö jeesasin ukkoa ruohonleikkuussa ja nut on kyllä paikat aivan jumissa :(
 
Kiitos kaikille kannustuksesta ja myötätunnosta! :heart:

Sintsu, mä olen samaa mieltä, että hyvä vain, että kävi ilmi nyt kun kävi. Toi arvo on kuitenkin niin lähellä sitä raja-arvoa, että hyvä vain kun nyt jo siihen puututaan. Mulla on itselläkin nyt kova motivaatio korjata asiaa paremmaksi kun tiedän mikä odottaa jos en tee tälle tilanteelle mitään. Se oli vain aikamoinen "shokki" itselle kun aina on tähän asti ollut sokerit kunnossa. Nyt tästä on jo toivuttu ja uudella asenteella liikenteessä. Raskausdiabeetikon ruokavaliolla on nyt tämä päivä menty ja huomenna jatkuu taas... Hyvä vain tottua nyt jo rajoitetumpaan ja terveellisempään ruokavalioon niin on sitten laihdutuskin synnytyksen jälkeen helpompaa kun on tähän jo tottunut. Eli kyllä täällä jo positiivisella mielellä ollaan. Mä sain sentään mahdollisuuden vaikuttaa siihen tuleeko sitä raskausajan diabetesta vai ei ja se on hienoa se!
 
Iltaa !!

Täällä on kuulkaas jauhelihaperunasoselaatikko (kunnon syysruokaa) uunissa ja iso kulho hedelmäsalaattii tehtynä ! Jaksoin imuroida ja pestä lattiatkin vielä tytön nukkumaan menon jälkee. Mistä tätä energiaa riittää? ;)

PuhNalle, itseasissa tuo linkittämäni kuva on iCandy Appleista.
Meille on tulossa Peach malli joka on muutaman satasen tuota Applea kalliimpi.
tässä linkki suoraan valmistajan sivuille:
http://www.icandyuk.com/products_detail.php?id=peach_blossom
eivät kai eroa oikein muuten, ku ulkonäöllisesti ja peach mallistta tuo vauvankoppa on kunnon kova koppa, ku taas Applessa seon enemmän kantokassimainen.

ja siis tuo Peach maksaa kahdella sisaristuimella ja vauvankopalla 1164e (saatiin tingittyä 1100e) ja sit saatiin toinen vauvankoppa kaupanpäällisenä koska heillä oli se ylimäääräisenä (?) jonka ovh 169e. Käytännössä ei tehä tolla toisella kopalla mitään, mut sit esim ku tota settii lähtee myymään niin siinä on täydellinen paketti vaiks kaksosille =)

Ohan se suolainen hinta, myönnän mut minkäs teet ku oon täysin/totaalisesti hurahtanu lastentavaroihin ja ku nää näin, ni en voinut enää perääntyä!
Mun vanhemmat ponsoroi näitä 300e joten se auttoi ihan kivasti =)

Jos joku tietää jonku jolla olis tarvetta Emmaljungan city cross tuplista? Niin mun kaverilla olis sellaiset UUDET MUSTAT myynnissä edullisesti !!!!

Nyt soffalle oottaa miestä kotiin !

 
Moonvaan sulle laitettu yv:tä :)

Liirah:lle erityisen suuret tsempitykset ja :hug: Toivotaan että se toinen munuainen kuitenkin olisi täysin kunnossa!

Itsellänikin on tänään lk-neuvola. Siellä kaikki ok, painokin oli pysynyt ihan samana ku viimeksikin ja muutenkaan tällä hetkellä painoa ei ole tullut lainkaan lisää koko raskausaikana :) Hemppakin oli onneks noussut 109->124 vaikka aika kehnosti olen rautatabletteja pystynyt syömään kun niistä meni maha ihan ripulille! Lääkärin tarkistuksessa kaikki oli myös normaalista, paikat kiinteät ja kiinni ja kanavaakin 3cm jäljellä. Just sama tilanne ku esikoisestakin oli näillä viikoilla.

Mut nyt tuon miehen viereen nukkumaan :)

Pirtsi 29+4
 
:flower: :hug: Täältä kans halauksia ja voimia kaikille joilla on vastustanut.


Tänään oli taas sellanen päivä että on alavatsaa juilinu ja kiristelly ihan vietävästi. Autolla ajokin oli taas vaihteeksi inhottavaa kun ei ilman kipua pystynyt kytkinjalkaa nostamaan/koukistamaan vähääkään.. huoh. no, onneksi näitä päiviä on vaan muutama kuukaudessa..

Harkkarisuppareita onkin ylempänä sitten tuntunut, ja täytyy sanoa että kyllä pistää yksinäänkin naurattamaan, kun tuntuvat niin "hassuilta". :whistle: Niinkuin olis tehnyt kovaakin vatsalihastreeniä ..

Miestä olen joutunut ohjeistamaan että nostaa mulle koirien ruokakipot tiskipöydälle aina valmiiksi, ettei tarvitsisi kurkotella.. ilman kiristämistä ja ähkimistä on turha toivoakaan että nostaisi lattialta mitään.. :ashamed:

Rinnat jää kiinni liiveihin, arvatkaa ärsyttääkö
:kieh: Onneksi en ole ainoa tän vaivan kans, joillakin alkanut "vuotamaan" jo viikolla 20 tuttavapiirissä. En kyllä silminnähden hoksaa vuotamista, mutta sen tuntee kun liivit ottaa pois että on liimautunu.. Onneksi kohta saan ne suojukset jotka ei jää kiinni..

Tänne on tullut jo muutamina päivinä/iltoina kirpakka syysilma, ja lähdin sitte pitemmälle kävelylenkille koirien kanssa kun rakastan yli kaiken tuollaista syysilmaa että hengitys vaan huuruaa, niin enköhän saanu aamulla kärsiä sitten suonenvedosta.. murr.. minähän en luovuta.. syksy on mun aikaa ja aion nauttia siitä.. täytyy vaan kaivaa ne magnesium lisät kaapista.. :whistle:

Heidi ja pikkumies 28+3
 
MoonVaan meille tulee easywalkerit http://www.easywalker.nl/fin/duowalker.html Meillä oli tuo Britaxin evolva ja minä taas en tykännyt yhtään siitä, vaan laitoin kiertoon saman tien, makuasioista ei voi kiistellä ...

:hug: Kaikille sitä tarvitseville

Se olisi ykkösvapaa, sitten 2 töitä ja sitten tämä mamma lomailee ensi syksyyn saakka.

Nyt aamupuuro naamaan ja lenkille...

kirppunen 29+5 :heart:
 
Alkuperäinen kirjoittaja OP-81:
Hattis; mä en saanut linkkiä auki ja utelias kun olen niin olisi kiva nähdä tapetti :)
Vaikken mä hattis olekaan niin laitan toimivan linkin siihen, kun itsekin uteliaana tappelin linkin kanssa :D http://www.magazin24.se/files/ovrigt/090129_hem/3.jpg


Alkuperäinen kirjoittaja Pirtsi:
Hemppakin oli onneks noussut 109->124 vaikka aika kehnosti olen rautatabletteja pystynyt syömään kun niistä meni maha ihan ripulille!
Mistä raudasta sulla Pirtsi meni pakki sekaisin?
Niin hullulta kuin se kuullostaakin, mutta mä haluaisin kokeilla sellaisia, kun mua vaivaa kokoajan mahan kovuus ja rautaa pitäis syödäkin 1tbl/pvä :D

Nyt jos lähtisi käymään lenkillä, ja sitten putsaisin noiden eläimien terraariot :)

Tanya & herra hukkapätkä 29+6
 

Yhteistyössä