MARRASKUUN MURUSET 2010 <3 *elokuu*

Hoitotasosta, meilläkin virkaa hoitaa pesukoneen päällinen. Kaikki oikeat hoitopöytä/lipasto viritelmät on niin koskeita, että ei tule mieleenkään alkaa hoiteleen vaavia noin oman rinnan korkeudella. Niin vähän aikaa kuitenkin on sitä aikaa, että ei karkaa tasolta minnekkään, että menee hyvin noinkin. Mulla on sellanen pehmuste siihen päälle, ettei kovalla tarvi köllötellä. Sen jälkeen hoidellaan sägyllä, lattialla, sylissä....missä milloinkin.

Kovasti tässä haikailen itekki tuonne 30 viikkojen kerhoon, mutta kovasti tuntuu olevan itellä sinne vielä matkaa näin pinon loppupuolisena. Monella on varmaan jo hyvä ettei kastejuhlan aika, kun minä vielä hilaan itteeni mahan kans eteenpäin. Mulle ne viimeset vipat viikot on ollu aina niit äkituviikkoja, kun aika pysähtyy ja ei jaksais enää millään.

Tähän kopsaan sit tuolta fb keskustelusta pätkän, kun en jaksa ittiäni toistaa :D

Tänään olin neuvolassa. Sain ne kela paprut ja tein päätöksen avustuksesta, rahana kiitos tällä kertaa. Täällä saatiin vielä se sairaalakaavakekkin, johon täytetään oikeestaan kaikki samat tiedot, jotka on jo tietojärjestelmässä. Paluu menneisyyteen siis, heh. Olihan siinä ne hätäkaste nimetkin ja nekin on nyt sitten raapustettu paperiin. Kaikki oli neuvolassa ihan ok. Verenpaine 90/55, hb 128, turvotus +-, pissa puhdas, syke 149-160, paino -160g/viikko, sf 26, liikkeet ++. Olikohan tuos kaikki :) Painosta vain terkka vähän mulkais ja tuumas, kannatais varmaan syödäkki jotain. Ihan kun en söis, pistelen meneen sitä sun tätä ja vähääkään joka päivä katto, et mitä. Sokeritki oli aivan nappi kunnossa. Taas vaan jakso ihmetellä tuota mahan kokoo viikkoihin nähden, mutta se nyt on tuollainen, pallero joka suuntaan :D

Lumi-Marja ja Nuppunen 23 POKS
 
4d-ultra takana ja kaikki vallan mainiosti. Poitsun painoarvio oli 930g ja pituutta 35cm. Kivoja kuvia saatiin nassusta ja kätösistä sekä levy koko toimenpiteestä. Oli kyllä mahtava kokemus. Reilun viikon päästä sitten neuvolalääkäri.

Terese ja poitsu 25+6
 
Alkuperäinen kirjoittaja Bigwish:
Voi. :heart: Toi 4d olis varmasti ollut upea kokemus! Näkyykö siinä kasvot ihan selvästi?
Suht selvästi. Kyllä niistä voi yrittää jo vähän äidin ja isukin piirteitä hakea. Meillä meni suht pitkään ennen kuin poitsu rohkeni ottaa kättä naaman edestä pois. Ja "sekin" me nähtiin eka kertaa

:LOL:
 
Alkuperäinen kirjoittaja Terese:
Alkuperäinen kirjoittaja Bigwish:
Voi. :heart: Toi 4d olis varmasti ollut upea kokemus! Näkyykö siinä kasvot ihan selvästi?
Suht selvästi. Kyllä niistä voi yrittää jo vähän äidin ja isukin piirteitä hakea. Meillä meni suht pitkään ennen kuin poitsu rohkeni ottaa kättä naaman edestä pois. Ja "sekin" me nähtiin eka kertaa

:LOL:
Vitsi, kuin ihanaa! :) Nyt alkoi kyllä vähä harmittaa, että päätettiin olla menemättä.
 
Itse tein sunnuntaina muutaman hankinnan, kun kirpparilta ostin pari pientä vaatetta, 2 kietaisubodya, potkuhousut ja puolipotkarit. Toppapukua tai jotain paksumpaa pitää alkaa etsimään, kun marraskuussa on kuitenkin aika kylmä jo ja sairaalasta kun kotiudutaan, niin pitää olla vähän lämpimämpää päälle, en vaan tiedä, että ottaisiko 56cm vai 62cm. Toinen jää suht nopeasti pieneksi, kun taas toinen on sitten ihan kamalan iso luultavasti. Meillä tosin esikoisella meni nuo 56cm vaatteetkin pari kuukautta todella hyvin, kasvoi hyvin rauhallisesti ja niin tekee edelleen.

Tyyppi möyrii pitkin päivää mahassa ja vieläkin se paljon hutkii tuonne alas, virtsarakkoon ja kohdunsuulle ja välillä mietinkin, että pitäisikö sitä mennä lääkärille näytille vai odotanko sen pari viikkoa, sillä lääkäriaika on jo varattuna 19.8. Töissä tulee joitakin supistuksia, tosin ne on ihan kivuttomia, menee vaan maha ihan kovaksi.
Työmotivaatio alkaa olla aika vähissä, sitä vaan odottaa jo lomaa, kun se koko ajan lähenee, tosin ei mulla ole vielä tietoa mistään tuurajastakaan, toivottavasti se pian selviää.

Sokerirasitukseenkin pitäisi joku päivä mennä, ehkä ensi tai seuraavalla viikolla, se vaan tietää sitä, että pitää pyytää töistä vapaaksi se päivä.

Viime viikolla saatiin exän kanssa tehtyä talokaupat ja nyt on yksi stressitekijä vähemmän ja olen nyt sitten omakotitalon omistaja tai siis ainoa omistaja :) Velkaa on sitten ihan kiitettävästi, mutta eipähän tartte enää miettiä mitä tehdä. Mä olen päättänyt että me lasten kanssa kyllä tässä selvitään, kun ollaan tähänkin asti selvitty.

shihtzu + poitsu 25+4
 
vai elokuussa jo ollaan =)

ja ompas tullu paljon tekstiä taas! vloppu meni mökkeillessä ja tänään alko perjantaihin kestävä leiri, joten tää viikko ollaan töissä aamusta iltaan! onneks otin läppärin mukaan ni ei tarvii ihan pimennossa olla :LOL:

talvihaalarista oli puhetta, mä ostin sellasen toppapuvun 62cm, mut se ei oo "oikee" toppapuku vaan aika kevyt. Jos kauheet pakkaset on niin ei sitten kuitenkaaan tuu ulkoiltua ja automatkoilla se varmaan menee.. :) Ajattelin lisäks kuitenkin ostaa jonkun kunnon makuupussin..

omaan napaan ei mitään ihmeellistä, rimpula on parin viikon aikana varmaan kasvanu hirveesti kun noi liikkeet tuntuu joka puolella mahaa jo :) iltasin niitä kyllä seurailis vaik kuinka kauan eikä malttas mennä nukkumaan! :) Mulla ens viikolla lääkärinla ja se vähän jännittää kun viimeks oli joskus rv10!!! ja kun noita suppareitakin on tullu jo rv 18 lähtien ja monta kertaa päivässä, ei kuitenkaan kipeitä mut ei niin mukavankaan tuntusia :/

Tässä tosiaan voi alkaa jo kohta tulee kiire, kun pitäis vauvalle huonettakin vähän rempata ja noita hankintoja tehdä.. se olis kuitenkin vaan n. 10vk täysaikasuuteen :LOL:

hattis ja rimpula 26+2
 
Huomenta!

Aika hurjaa kyllä, elokuussa jo ollaan... ja tosiaan, kun aletaan kääntyä sinne 3 alkaville viikoille, voidaan vauvauutisia alkaa odottaa jo ihan huoletta. Onneksi nytkin jo taitaa kaikki olla ns. turvallisilla viikoilla...

Kiitokset uudelle päivittäjälle uudesta pinosta!

Mä tein eilen ekat hankinnat tälle vauvalle... ostin söpöt pienet ensitutit ja sitten tilasin h&M:lta 3 bodya kokoa 56. Uusi hoitopöytä pitäis vielä ostaa, laitettiin vanha kirparille jokin aika sitten, kun oli niin iso. Nyt ollaan katseltu Brio two pöytää, on aika näppärän näköinen.

Talvihaalaria mä myös pohdin. Näin ihanan Reiman haalarin ja nyt en sitten yhtään tiedä, että ostaisinko koon 56 vai 62! Kun reima on ilmeisesti aika reilua kokoa kuitenkin. Esikoisella ei vielä reiman haalareita ole ollut, niin ei omakohtaista kokemusta. Onko jollain kokemusta reiman vauvahaalareista? Ostanko siis 56 vai 62 koon?

Tuossa viikonloppuna oli omassa masussa vähän hiljaista, liikkeet tuntui vaan harvakseltaan. Ehti siinä jo pieni huolikin nousta, vielä kun täällä palstallakin oli huolta liikkeistä... mutta onneksi sunnuntaina se sitten taas alkoi kunnolla ja eilinen olikin ihan mahdoton melskaus :heart: pieni taisi olla viikonloppuna vaan sellaisessa asennossa, ettei niin hyvin tuntuneet.

suhveli 26+0 poksis
 
suhveli me ostettiin toi Brion two hoitopöytä ja yllätyin kuinka iso se oli!! Eli kokoa on kyllä silläkin :)

maidontulosta kenellä on alkanut jo tulemaan maitoa? mä tossa edellisiltana huomasin saunan jälkeen, et jotain kirkasta tulee tisseistä.. ja sitte ku aloin tutkimaan ja vähän puristin niin tuli vähän ihan keltaista nestettä... HUI KAMALAAA :LOL: Mulla tähän asti ollu nännit ihan kosketusarat mut nyt ei oo enää.. sitte pyysin miestäki tulee kattoo et nyt tulee jo maitoo, johon tää tokas et "hyi olkoo..." :LOL:
 
HattiVatti1986 Mulla on kans alkanu tuleen ihan vähän maidon tynkää mut vaan toisesta rinnasta.

Minkä värisen huoneen te aiotte tehdä teidän poikavauvoille? Meillä väri on vähän hakusassa..

Nyt on niin kova väsy ja pitää vielä töissä olla et poksun vain uuden viikon käynnistyneeksi. Huomenna onkin sit aamulla neuvola. :)

AaVee ja pikku L 23+0
 
suhveli mä olen ainakin ymmärtänyt, että reimalla on aika reilut koot, korjatkoon joku jos olen väärässä :)

Mulla tulee aina välillä tisseihin semmoiset vahatulpat, jotka irtoaa yleensä suihkukäynnillä pois, varsinaista maitoa ei ole näkynyt :)
Ensi viikon lääkäriä odottelen malttamattomana, pääsen keskustelemaan siitä äippäpolilla käymisestä, kun haluan todella että tilannetta tarkistetaan.
Poika on edelleen yhtä eläväisellä tuulella, onneksi malttaa itsekin levätä öisin :heart:

Tanya & herra hukkapätkä 27+4

 
suhveli
mä kans just päädyin ihanaa reiman pinkkiin toppahaalariin ja ostan kokoa 62cm, aattelin ett alkuvaihees sen verran saa käärästyy hihoi ja lahkeita ja ihan alus muutenkaa ei tuu niin ulkoiltuu, mutt eipähän sit jää heti pieneks. ollaan myös saatu sellanen aivan mielettömän paksu olikohan reiman vai minkä makuupussi, siis semmonen ulkoilukäyttöön lähinnä, joten tuntuu että jopa toi toppahaalari olis liikaa sen kans, ehkä hankin viel kevyemmän haalarin ton makuupussin kans.

Hattivatti1986
joo, maitoo on tullu jotain 3 viikkoa sitten alkaen (eli silloin oli jotain rv 22 tienoilla)..hiukan vaan, välilä yöllä jotain pieniä läikkiä jääny lakanoihin.. vähän oudolta tuntu aluks ku ei oo tottunut.. :)

liikkeistä
meidän tyttönen myös todella eläväinen tapaus. hirveetä monotusta ja muuta liikettä ihan pitkin päivää ja välillä näyttää et suunnilleen koko maha heiluu. vaikka niistä liikkeistä totta kai iloitsee ja paljon, niin on myönnettävä ett välillä nukkumaan käydessä illalla tulee mieleen, ett josko hän vois pitää pienen breikin niin sais helpommin unen päästä kii.. :)

liikunnasta oli puhetta jo aikasemmin. itse oon uinu aika paljon ja ajattelin ett sitte ku ei voi enää luonnonvesis uida niin kävisin varmaan tos riksun uimahallis ainaki kerran viikossa. ja tietty kävelemässä. nuoremman koiran kans käyn agilityssä niin kauan ku pystyn. eilenki oli harkat ja täl kertaa ei edes pienis juoksupätkis tuntunut pahalta. tosin niitä oli aika vähän. en tiedä onko täällä hausjärven-riksun suunnalla mitään mammajoogaa/pilatesta, semmonen vois olla kivaa ku yliopistoliikunnan jooga-pilateksesta ainaki oon tykännyt.

onko täällä muuten muita opiskelijoita ja mis vaihees teil ois opinnot? multa puuttuu maisterintutkinnosta 5 kurssia ja gradu, yritän ne 5 kurssii tehä syksyl (vaik niist 2 aika laajaa kestää kyl jouluun saakka..hmm..) ja sit graduu tehä enimmäkseen kevääl..saa nyt nähdä miten menee.

Josefiina84 (25+1)

ps. päivittäjä, kun ehdit voisitko päivitellä:
26v, la 14.11, tyttölupaus
 
Josefiina84 Täällä kans yks opiskelija graduvaiheessa! Mulla puuttuu enää yksi iso kirjantentti, gradusemman toinen puoli ja sit tietty itse se gradu. Semma nyt tulee tehtyä muun homman lomassa syksyllä, samoin gradua on tarkoitus tehdä niin pitkälle kuin mahdollista ennen pienokaisen syntymää, mutta tota kirjantenttia en oo jaksanut ees miettiä.. pitäis varmaan jaksaa tsempata se läpi nyt syksyllä, kun keväällä tuskin jaksaa keskittyä mihinkään kuivaan teoriaan.. voi kyllä olla että jää keväällekin, mut tarkoitus ois silloin keskittyä gradun viimeistelyyn niin, että saa vihdoin paperit ulos yliopistolta!

Muuten täällä voidaan kuten ennenkin, jännäilystä huolimatta retafer ei vielä ainakaan vetänyt vatsaa ihan ummelle, yritti kyllä, mutta vissiin auttaa kun vetää noita maitohappobakteereita, nyt on ollut taas suht hyvä olo sen suhteen.

Nyt on viime öinä ruvennut tulemaan ihmeellisiä vauva-aiheisia unia. Tätä ennen oon nähny koko raskauden aikana tasan yhden unen, jossa meidän vauva oli jo syntynyt. Nyt toissayönä näin vaan unta, jossa mun ala-asteen opettaja kirjoitti liitutaululle ylös, että olen ollut raskaana kuusi kuukautta, mutta raskaus mennyt kesken. Se oli siinä. Vähänkö ahdisti aamulla, kun olin just edellisenä päivänä laskenut, että nythän sitä mennään jo kuudennella kuulla. Kauhea fiilis jäi, mutta tuskinpa se tarkoitti muuta, kun että sisäistin sen, että näin pitkällä ollaan jo. Siinä unessa en ilmeisesti enää ollut raskaana eikä mulla ollut sitä lasta, joten se viittasi jotenkin vaan jonnekin menneisyyteen, jossa olin ollut raskaana. Varmaan alitajuisesti koko ajan pelkään, että vielä käy jotain ikävää ja tää loppuu tähän :( Viime yönä taas näin unta ystävästäni, joka on raskaudessa mua pari kuukautta edellä. Menin unessa sitä moikkaamaan, ja yllättäen se olikin kotona ihan pienen pienen vauvan kanssa. Se oli syntynyt eutajassa, tyyliin rv 32, mutta ei ollut keskonen eikä ollut joutunut happikaappeihin tms. vaan olivat unessa päässeet ihan normaalisti kotiin. Vauva oli tosi pieni ja söpö ja he olivat koko perhe tosi onnellisia. Että tällaisia unia minä nään!

Siilinlapsi ja öttis 23+5
 
Hattivatti1986
Mulla on myös tullut maitoa. Itsellä rupes tulemaan rv 20 tienoilla. Välillä on aamulla lakanassakin kunon läntti ku rinta on vuotanut. Samoin välillä paidat. Onneksi ei kuitenkaan jatkuvasti tule,vaan joku pari kertaa/vko.

Haalaria en ole vielä kerinnyt pahemmin miettiä. Netistä olen vähä katellu,mut mieleistä ei ole tullut vastaan.
Kaukalo pitäisi käydä myös ostamassa. Päädyin sittenkin Britaxin: baby safe plus kaukaloon,vaikka aiemmin ajattelin gracon kaukaloa.

Eilen käyttin veneretkellä ja niinhän siinä sit kävi et aurinko "hieman" tarttui,ja nyt olen punanen kuin krapu :kieh:
 
tulin vain poksumaan.. 24+0 :heart: aika menee hirmu nopeesti! Viikko lomaa ja sit töihin.. ens ma neuvola, ihanaa kun oma neuvolantäti on nyt paikalla, ei enää ärsyttävä sijainen!! :D Huomenna haen fysioterapiasta tukivyön lainaan, voi tulla töissä tarpeen... reilu 2 kk niin alkaa mammaloma.. :eek: mulla alkaa 18.10... huh huh, sehän on jo kohta!!
 
eipä ole tippaakaan maitoa tihkunut, eikä myöskään kolmessa edellisessä raskaudessa eikä pahemmin synnytyksen jälkeenkään...

aavee: meil on täl hetkel lapsil yhteinen iso huone ( tytöl ja pojal ) ja seinät on kellertävää tapettia jossa nallekuviollinen boordi. tarkoitus olis siirtää poika alakertaan omaan huoneeseen sit vuoden parin päästä kun koulut alkaa. täs huonees on nyt sinertävä tapetti mut ajatuksena olis tapetoida uudelleen ja vihertävä tapetti olis enemmän mun mieleen, tiiä sit onko pojan mieleen. ajattelitteko maalata vai tapetoida?

eilen aloin raivaamaan lasten huonetta kun tuntuu et tavaraa pursuu ja huone on aina sekasin niin jätesäkillinen roinaa oon saanut heivattuu jo pois :eek: lapsetkin viihtyy paremmin huoneessaan kun on vähempi tavaraa ja lattiat siistinä =)

 
aavee Meillä on pojan huoneessa sellanen econ apina- tapetti yhdellä seinällä, mustavalkoharmaa. Aika hauska :) tapetoitiin tuo "lasten huone" joskus reilu vuosi sitten vaikkei sillon vielä ollutkaan mitään vauvaa tulossa.. Näin vaan ton tapetin jossain lehdessä ja se oli musta niin hauska niin oli pakko saada! :LOL: Muut seinät sitte maalataan vaaleen harmaaks.. lisäks oon ajatellu et "tehoste" värinä huoneeseen tulis limevihree niinku verhoissa, matossa yms. :)
 
Reiman haalareista ottaisin koon 56cm. Ostin tuolle kuopukselle kun hän tammikuussa syntyi, niin 62cm reimatecin ja se jäi käyttämättä, kun vauva oikeesti hukkui siihen! Ja muutenkin henkilökohtaisesti pidän enemmän sopivista vaatteista lapsilla kuin yli-isoista. Itse aion ostaa Ticketin baby suitin koossa 56 ja ostan sitten isomman jos tarvitsee loppu talvesta.

Nyt lenkille ja pullan leivontaan sitten.

kirppunen 27+4
 
Heips! Täällä tulee myös maitoa/ kirkasta nestettä. :) Neuvolassa sain vähän huolestuttavia uutisia, sillä vauva ei ollut kasvanu sf-mitan mukaan yhtään nyt neljän viikon aikana. :'( Joudun/pääsen seurantaultraan viikon päästä. Kyllä mulla kuitenkin jo vatsaa on omasta mielestäni, mun oma paino nousee ja lisäksi potkuja tuntuu päivittäin, mut silti alkoi pelottaa..
 
Hattivatti täällä kans huomattu pientä maidon tuloa.. Lakanassa mukavat läntit.. on kai sitä jo jonkin aikaa tullut.. Esikoisen aikaan alkoi tulemaan jo rv15 ja lähemmäs loppua ku mentiin piti ruveta käyttämään suojia rintsikoissa, ettei olis ihan paidan läpi tullut :eek: ei kiva..

puhnalle23+5
 
Heippa kaikki :)
Täällä on taas oikee kooma-väsymys.. Olen nyt kahtena yönä herännyt karmeeseen vatsakipuun, enkä oikein tiedä että onko ne supistuksia vai jotain suolisto-oireilua. Tuntuu ihan samalta ku jossain ripulitaudissa, mutta vatta ei mene sekaisin, vaan ainoastaan tekee aivan järkyttävän kipeää. Kipua jatkuu n. tunti, ja sitten se alkaa helpottaa. Kylmä kääre vähän auttaa. Koitin neuvolaan soittaa, mutta ne on vielä lomalla. Onko kellään muulla tämmöistä? :(
Meil oli niiiin rankka viikonloppu, että olen vieläkin ihan naatti.. Juhlittiin miehen isän ja tämän vaimon "100-vuotis" -juhlia 2 päivää, käytiin välissä kavereiden hääjuhlissa ja sitten vielä sunnuntaina siskonlasten synttäreillä. Eilen sitten oli tarkotus pitää siivouspäivä ni eikös meiltä hajonnut ensin pesukone ja sitten imuri.. No, molemmat saatiin pitkällisen tappelun jälkeen toimimaan, joskaan pesukoneen kunnosta en kyllä mene takuuseen.

Noista toppapuvuista. Esikoinen syntyi 8.12., ja mulle tuli yllätyksenä se, kuinka ärsyttäviä ne liian isot vaatteet käytössä oikein oli. Kun se vauva ei ole ikinä jalat suorana, vaan aina semmosessa kipparassa, että varsinkin jalat helposti karkailee yhteen lahkeeseen ja sit menee vauvalla hermo. Jotenka toppapuvut on meillä kokoa 56. Sain ne yhdeltä ystävältä. On mulla yks tuommonen ihan kevyt, 50-senttinen toppahaalari, jonka löysin kirpparilta eurolla. Se menee autolla matkustaessa, ainakin jos sattuu leuto talvi kohdalle.

Tää koittaa nyt jaksaa raahautua kauppaan, josko vaikka ostais molkosania ja toivois nukkuvansa tulevina öinä sen tuskaisen kierimisen sijasta..
 

Yhteistyössä