Täällä on nyt viimeksi keskusteltu
ristiäisten pitämisestä tai pitämättä jättämisestä. Meidän neiti kyllä kastetaan kun itsekin kirkkoon kuulumme. Ristiäiset pidetään kirkosssa ja sen jälkeen on kahvitilaisuus kirkon seurakuntasalissa. Näin tehtiin viimeksikin ja järjestely toimi hyvin. Vieraina meillä on lähimmät sukulaiset. Kummeiksi ollaan kaavailtu miehen siskoa ja hänen miestään sekä mieheni veljen tyttöä. (Mieheni isoveli on 16 vuotta vanhempi miestäni, joten tämä serkkutyttö on jo lukiossa). Mulle tämä kastaminen on tavallaan itsestään selvä juttu kun kuulumme kirkkoon ja haluamme lapsemmekin kuuluvan. Itse käymme kirkossa perhejuhlien aikaan jne. eli ei meistä ole kirkossakävijöiksi, mutta koen uskonnollisen kasvatuksen tärkeäksi. Käymme tiistaisin poikien kanssa seurakunnan perhekerhossa ja esikoinen käy maanantaisin ja keskiviikkoisin seurakunnan 4-vuotiaiden päiväkerhossa. Mä en itse ole mikään "uskovainen", vaikka jumalaan uskonkin. Mä haluan lapsieni saavan myös tätä puolta elämäänsä rikastuttamaan ja vanhemmiten he voivat itse päättää mitä se heille kullekin merkitsee.
Nimi meillä on jo mietittynä. On itse asiassa ollut jo ennen kuin tiedettiin, että neiti sieltä on tällä kertaa tulossa. Saa nähdä pysyykö nimi samana kun tyttö on syntynyt, mutta nyt se tuntuu hyvälle. Toinen nimi on vielä auki.
Täällä oli aiemmin jotakin puhetta myös
sterilaatiosta. Mulla ei ole neuvolassa mitään kysytty, mutta viimekertainen äitiyspolin käynti oli aika mielenkiintoinen. Lääkäri kysyi multa, että oletteko ajatelleet hankkia vielä lisää lapsia. Mä sanoin, että näillä näkymin tämä on viimeinen. Sitten se sanoi, että oletko tietoinen, että sterilaatio voidaan tehdä siinä samalla sektion yhteydessä. Mä sanoin, että en tiennyt. Sitten se sanoi, että ilmoita vaan jos haluat sen niin se voidaan järjestää. Mä sanoin siihen vain, että en halua. Siihen lääkäri jatkoi, että ennen oli niin, että se on kolmesta sektiosta poikki, mutta nyt on käytäntö muuttunut. Sitten se lääkäri jatkoi päivittelemällä sitä, että olen lapset niin tiheään tehnyt. Mä vain ihmettelin sitä, että miten niin tiheään kun ikäerot ovat 2v 3,5 kk esikoisen ja kuopuksen välillä ja kuopuksen ja tämän uuden tulokkaan välille tulee ikäeroa 2v 6 kk. Lääkäri sanoi, että suositellaan, että on kaksi vuotta väliä ennenkuin tulee uudelleen raskaaksi sektion jälkeen. Mä taas ihmettelin sitä kovasti, sillä kukaan ei ole koskaan mulle mitään sanonut, että pitäisi olla noin pitkä aika sektiosta ennen uutta yritystä.
(Mä olen kuitenkin aika monta eri lääkäriä tavannut näiden mun raskauksien aikana ja niiden välissä). Mun tietääkseni tänä päivänä suositus on minimissään puoli vuodesta vuoteen. Mulla kun ei ole koskaan ollut mitään komplikaatioita sektioista, eikä mun kohdun kunnosta ole leikkaava lääkäri mitään kommentoinut. Mä jäin kyllä vähän monttu auki tuosta reissusta. Tuntui siltä, että se lääkäri vähän painosti mua ottamaan sen sterilaation. Mä olen kuitenkin ehdottomasti sitä vastaan. Tuo on kuitenkin niin iso juttu, etten todellakaan ole valmis sellaista käsittelemään nyt. (Siskonikin vähän ihmetteli lääkäriä kun jutusta kerroin). Mä kuitenkin haluan, että mahdollisuus lapsen saamiseen on olemassa, vaikka nyt päättäisin tämän jäävän viimeiseksi. Mä en viimeksi jaksanut tästä kirjoittaa kun en omalla koneellani ollut, joten kerron sen nyt.
Äitiyspolilla tuli käytyä myös perjantai-illalla. Mä olin torstain ja perjantain siivonnut tätä asuntoa oikein kunnolla ja jo torstaina neiti oli tavallista vaisumpi. Hän kyllä liikkui jonkin verran, joten en hätäillyt vielä. Perjantaina aamupalan jälkeen odotin sitä tavallista jumppaa, mutta mitään ei tapahtunut. En ihmetellyt sitä sen kummemmin vaan ajattelin tytön alkavan liikkumaan myöhemmin sitten. Päivän aikana kuulostelin liikkeitä, enkä niitä oikein tuntenut. Päivällä viiden aikaan oli jo pakko kaivaa doppleri esiin. Sain sydämensykkeet kuuluviin ja lukemat olivat normaalit. Tyttö taisi hermostua siihen kuunteluun ja tuli joitakin potkujakin. Illalla jatkoin taas siivoamista ja tyttö hiljaiseloa. Kello kymmenen aikaan illalla soitin miehelleni, että missä olet tulossa kun hän oli anoppia juna-asemalta hakemassa. (oli meillä yötä pe-la välisen yön ja lähti seuraavana päivänä pois). Sanoi olevansa tulossa. Mieheni ja anoppini tullessa sanoin, että nyt lähdetään Jorviin tarkistamaan tilannetta. Anoppi jäi poikien kanssa ja me lähdettiin kahdestaan. Mulla oli jo kova huoli tytöstä koska en ollut koko päivänä tuntenut kuin muutaman liikkeen. Ehdin siinä jo kirota itseni kun en aiemmin lähtenyt Jorviin. Tällaista päivää kun ei tytöllä ole koskaan aiemmin ollut. Hän on ollut sellainen tasainen liikkuja, joten tämä oli todella epätavallista käytöstä. Jorvissa pääsin ultraan, jossa onneksi sydän löi. Kätilö laittoi mut käyrille ja heti alkoi tyttökin aktioitua oikein kunnolla. Liikkeitä tuli reippaasti sinä aikana ja kun käyräkin näytti normaalille saimme lähteä kotiin. Olin niin helpottunut.=)
Onneksi lauantaina hän melskasi taas normaaliin tapaan ja vielä tänäänkin. Taisi tyttö pitää perjantaina pientä lepopäivää vaan ja nyt entinen meno jatkuu taas.
Nyt päätän tämän romaanin tähän ja menen katsomaan telkkua.
Hyvää sunnuntain jatkoa!
Katja-75 ja PikkuNeiti rv 31+4