MARRASKUUN MURUSET 2010

soittelin neuvolaan aamusella ja sain ekan ajan 19.pvä ja sit sielt tehdään lähetteet tyksiin varhaisultraan ja np-ultraan jos siis sinne asti päästään..

aamusin mulla kun maha on tyhjä niin vähän sellainen etova/kyökkivä olo mut aamupala auttaa ja sit iltapäivästä tulee taas vähän huonoo oloo ja taas kyökitään/oksennetaan ja sit olo paranee taas iltaa kohden. toisaalta hyvä ettei oo sellaista 24h etovaa oloa ( vielä ) et pystyy töissä oleen.

kurpitsa ja nuppiska rv4+
 
hei kaikille!

meinasin,etten ois vielä tullut tällepuolelle,mutta uteliaisuusa vei voiton. =)
eli tänään sain vihdoin sen toisenkin viivan siihen testiin,tosin aijon viel testailla monena aamuna uudestaan,en meinaa uskoa todeksi en sitten millään.
vaikka on mulla kyllä ollut jo viikon semmonen olo,että oisin raskaana. oireitakin on jo ihan kivasti, rinnat hiukan arat ja turvoksissa,öklö olo, raudan?maku suussa,välillä palelee ihan julmetusti,välillä ihan kaamea väsy,mahaa juilii,viiltää,pistää,välillä ihan menkka oireet,pissattaa koko ajan, mitäs oireita ois viel.. =) mikään ei maistu, kahvia ei tee yhtään mieli. päivällä kävi työkaveri kahvilla ni jouduin väkisin juomaan kahvikupposen,vaikka normaalisti oon kahvin suurkuluttaja.
viikkoa ei oo kasassa viel juuri mitään, muutamalla laskurilla sain 4,eli ihan alussa vasta ollaan, toivottavasti kaikki menee hyvin,ni sais sitten marraskuussa nyytin syliin.
tuntuu vaan ihan hassulta kaikki. netissä oon päivän surffaillu ja ettinyt kaikkee raskauteen liittyvää,tuntuu ku ois ekaa kertaa raskaana, vaikka mulla on jo olemassa 4v poika. äkkiä näköjään unohtuu kaikki.
meinasin testailla viel loppuviikosta uudestaan ja varmistua plussasta. ens viikolla soitan sit neuvolaan ja koitan saaha ultraan mahd.pian ajan. kyseessä kuitenkin clomi raskaus,ni varmaan mielellään ultrataan ajoissa.

mut saa lisäillä listaan, eli
Sanelma..............................27v................toinen............OYS tai LKS la 16.11?
 
Heippa Ai tällainenkin ryhmä jo löytyy!!! :)
Voisin varovaisesti tännekin ilmoittautua. Vaikkakin täällä kärsitty nyt jonkin aikaa armottomista selkä ja tai vatsakivuista. Vaaleanpunaisesta, rusehtavasta tai tummanpunaisesta vuodosta. Hcg arvo kuitenki 18000.

MS ja Taisto 5+2
 
Iltaa kaikille!

Täällä on ensimmäinen neuvolakäynti varattu. Mietin vain että otanko tuon pojan mukaan käynnille, kun ei oikein viittisi viedä hoitoon, koska silloin joutuisi kertomaan raskaudesta. Tässä on onneksi vielä pari viikkoa aikaa neuvolaan ja aikaa miettiä.

Pahoinvointia ei ole oikeastaan ollut enää nyt. Välillä ihan vähän etovaa oloa, mutta menee aika nopeasti ohi. Tuntuu että maha olisi aikalailla turvoksissa, mutta se saattaa olla vain omissa silmissä..
 
Tervetuloa uusille!

Joku oli jo ollut neuvolassa, voi kun itelläkin olisi jo viikkoja niin paljon kasassa. :)

Itsellä kaikki menkkajomotukset yms. mahan nippailut ovat hävinneet ja kun muitakaan oireita ei ole niin on taas alkanut ajatukset laukkamaan.. Minä murehdin sitä, että ei jomota ja aika moni täällä on murehtinut siä, kun jomottaa.. Ei ole helppoa tämä alkuraskaus. :headwall:

Jiinas ja pikku2, parin tunnin päästä poksahtaa 5vk täyteen, jee
 
Täällä ollaan rv 7+0 ja aika vähä oireisena olen päässyt tähän asti. Mulla ei oikeastaan ole muuta ollut kun välillä vähän yököttävä olo, rinnat aivan älyttömän kipeät ja väsymystä. laskettuaika olis 3.11. Tää yötyö on kyllä aika raskkasta kun nukuttaisi koko ajan. Joo siis yöllä olen laittanut yökkö silmin, siis silmät ristissä tuon rv 7+0 joka on siis oikeesti nyt 6+1
 
Tirlittan1968
Sanelma tutun kuulosia oireita sinulla siellä :) ja tervetuloa mukaan!
MamaStella kiva kun tulee tuttuja kuumeilijoita tänne odotuspuolelle. Toivotaan
että sulla kaikki kuitenkin kunnossa ja vuoto + kivut loppuisivat.
Mulla on ensimmäinen neuvolakäynti 6.4.
 
Sone
Mie soitan kans kohta neuvola-aikaa :) Ens viikol ois se ultrakin, mut tuskin viel sykettä löytyy näin varhasilla viikoilla. Jännittää kyl kauhesti, varsinkin se et miten plajon miul on niit kystia ja miten ne vaikuttaa raskauteen..

Hedelmiä teke mieli ihan sikana! Toi mies eilen suklaatakin miulle mut täytyy jemmailla sitä vielä, ei oikein pysty syömään kun etoo :D
 
on tätä niin vaikea uskoa.
tänä aamuna tein uuden testin ja kyllä siihen tuli toinenkin viiva. ei yhtä vahva kuin toinen,mutta ihan selkeä. eli kyllä sitä vissiin ihan oikeasti ollaan raskaana. mies koitti aamulla palautella mua takasin maanpinnalle.. meinas,että niissähän on valmiina ne viivat,tarkoitti ilmeisesti viivanpaikkaa mutta ei tää oo viivanpaikka. ku se tuli heti vajaan minuutin jälkeen siihen ja kyllä siinä väriäkin on ihan kivasti. lohduttelin miestä,että on mulla viellä testejä mitä tehä. seuraavaksi teen varmaan sen missä lukee että raskaana/ei raskaana,ni jos se mies sitten uskois ku saa ite lukea sen tuloksen siitä hassuja nuo miehet.
onko teilä muilla miehet alkanut "panikoimaan"? mulla mies alko eilen ressaamaan jo rahatilannetta,meinaa vissiin että kuollaan nälkään sitten ku oon mammalomalla,puhu talon myynnistä,auton myynnistä. vaikka meillä molemmilla on vaki työt ja ihan hyvin tullaan toimeen tällä hetkellä.siis ei tarvi penniä venyttää koko ajan. joutuuhan sitä hiukan varmaan miettimään ostoksia,mutta se ei oo pahitteeksi välillä.. kuitenkin mies on vauvan tulosta innoissaan,näyttää sen vaan erillälailla,ei siis suoraan sano kuinka mahtavaa se on. hassu mies. =)
täällä joutuu kohta lähtemään tissinpidin kauppaan. meinaa rintsikat alkaa ahistamaan, ei yhtään kiva.rinnat on jo nyt tosi kylmän arat,kävin aamulla ukona ilman takkia,ni kummasti tuntu kylmä rinnoissa. tänä aamuna pystyin jopa juomaan kahvia,eikä tullut ees paha olo =/ mutta nyt on taas ihme maku suussa..
syöttekös te muut jotain vitamiinejä yms? mitäs kannattaa/pitäs syyä raskausaikana? eimuista ei yhtään esikoisen odotus ajasta,että mitä sitä piti syyä ja mitä ei, mitä ruokia sitä olikaan mitä piti varoa?
onhan nuo mammaksin liuskatestit muuten varmoja?
heh. iski kyselyikä ;)

 
onnea sanelma! mä tein mamma liuskilla sellaset viisi riviä plussaa ja sit siitä viikon Cb viikkonäytöllä niin sain varmistuksen siitä et missä mennään :wave:

Ja sitten laatta asiaan, mulla on aika pahat pahoinvointi joka tulee ja menee aaltoina |O
Pitäis tänään bussilla mennä ja taidan konkreettisesti ottaa sokeria mukaan jos näyttää pahalta :x

Miten muiden vointi?

Alan uskoa että kaikki on varmaan ihan hyvin :heart:

miimii ja viuhti rv 6+4
 
Miimii, kyllä täälläki aamut menee semmoisessa krapulassa puhallellen et pahoinvointi on saapunut. Nyt vain jännityksellä odotellaan millaiseksi se äityy vai pääsee vain tällä puhaltelulla. Töissä on kyllä sitten eri asia. Tahti on kova ja varmasti tulee huomatuksi jos menee liiaksi vessassa ramppaamiseksi yms. Onneksi taukoja on hyvin ja pääsee puhalteleen ja syömään. Aamuvuorot voi tuottaa enemmän tuskaa kuin ilta.

Mä testasin vain kotitestin testillä, lienee samanlainen kui tuo mammaxin testi. 2 testiä tein niitä enkä muuta.

Ääh ja muuta...tukka koko ajan likainen, naama kukkii |O

Minnäi ja Myry 6+4
 
mulla tänään ihan kamala oksetus aamusta....makoilen vieläkin sängyssä kun en uskalla nousta ettei vaan laatta lennä...tosin täällä suunnalla on tota noroa liikkeellä et voi olla sitäkin :x hyi....toivottavasti ei tarvi alkaa oksuileen...

rp+katkis 6+1
 
ootko minnäi palvelualalla? itse oon tarjoilijana ja vähän huolestuttaa kun mun hommat alkaa noin 10 niin mitenköhän se laatta pysyy aisoissa.

Itse teen viel hää juttui niin huolettaa myös tuo viinojen kantelu ja pöytien siirtely :/

Ekassa raskaudessa olin ala carte ravintolassa missä oli kalaviikot mun onneksi, 16h aikana söin aina yhden parmakinkun ja menin oksentamaan 2min sen jälkeen, jakso taas parituntia ja siten uusiksi sama :'(

Tota jatkui 20 viikkoa, onneks teen nykyään vaan viikonloppusin hommia niin voin rauhassa täällä yökkäillä :eek:
 
Miimii, en oo palvelualalla. Työkaveri vaa alkaa varmaa kyseleen/huomautteleen jos yhden työpanos heikkenee. Toivon mukaan pysty pakertaa samalla tasolla duunia kuin tähänkin asti. En haluis vielä paljastaa tätä salaisuutta siellä.
Muutenkin asia hiukan jännittää ku nyt aloitin tuossa uudessa työtoimenkuvassa ja porukassa että minkälaisen vastaanoton sitten saan esimiehelta yms ku heti mammista pukkais.. :snotty:

Nyt ois varhaisultrakin varattu, ens viikon torstaille. Silloin ois kasassa 7+5 :heart:
 
Täällä kans poksuu :D 6+0 Hitaasti tuntuu viikot menevän.
Meilläkin on ultra varattu ensi viikon torstaille.Menis nyt viikko nopsaa ku ei malta odottaa.
Mun on niin vaikee uskoo et tuolla mahassa mitään tapahtuu ennen ku nään...
 
Moikka kaikille, taidan ilmottautua tälle puolelle, jonkin verran seuraillut keskusteluanne joten nyt enää malta vain seurailla :) Itse plussasin yllätys plussan viime perjantaina. Tämän plussan ei pitänyt luomusti olla mahdollista :heart: mutta niin vain kävi, ainakin toistaiseksi voidaan unohtaa alkava ivf hoito. Olo on aivan uskomaton. En oikein tiedä kuinka laskea tätä LA ta? Viimeisistä menkoista tulis 4+4 ja tikutetusta ovulaatiosta 4+6, tiedä nyt kumpaaa uskoa. Lapsettomuuslääkäri lasku menkoista.kuitenkin tuonne likemmä isäänpäivää se laskettu tulee. Kamala pelko kokoajan että jos entäs ja entäs jos se tulee pois jne jne.mutta se on varmaan kaikille. Itsellä sen tekee vielä se että ku tämän ei pitänyt olla mahdollista niin jos tämä ei onnistu niin sitten joudumme aloittaa ne ivf hoidot. Alunperin hoidot oli tarkoitus aloittaa ensi kuussa. Oireita ei ole ollut, mikä ihmetyttää. Aina luulin että kun on saa vaan tietää olevansa raskaana niin alkaa hurja oksennut, palelu jne jne. Mutta minulla ei ole oikeastaan ollut VIELÄ :LOL: mitään oireita.Rinnat hivenen arat, mutta sekin tuntuu aika ajoin jo hiipuvan. Mahaan kyllä kohdun kohdalle päivittäen sattuu välillä, mutta muuten ei mitään. Toki kerkiäänhän ne oireet tulla monen kertaisena vielä, mutta minua se ei haittaa.Varhaisultrassa käyn vk 7. Näkyykö siinä kuvassa mitä, entäs sydänäänet? Tässäpä tuli tekstiä nyt ihan kerrakseen. Mut nyt tää lopettaa kirjoittelun hetkeksi :wave:
 
Vitamiineista: Mä syön multivitaa, folirenia (foolihappoa) ja sit ostan vielä noita möllerin omega3- kapseleita, kunhan nyt muistais vaan niitä popsia joka päivä :p

Erityisesti toi foolihappo on mun tärkeä syödä, kun poltin ennen raskautta ja tupakoitsijoilla on yleensä vajetta tosta ja juuri tuo foolihappo vaikuttaa vauvan aivojen rakenteiden kasvuun, tai jotenkin noin se meni, en osaa selittää :D

Onneksi mulla on paljon tekemistä noiden kahden lapsen kanssa, niin ei ehdi ajattelemaan mitään huonoja fiiliksiä, kun oireita ei hirveästi ole, paitsi se väsymys. Mut uskon kuitenkin kaiken olevan ok
 
Täällä kanssa eilen plussattu, tänään siis 4+5 menkoista laskettuna ja la 12.11 :)
Oireita onkin ollut vaan menkkamainen kipu ja palelu, joka ei paljon menoa haittaa, toivottavasti ei tuu kovin pahaa pahoinvointia tai väsymystä.
Neuvolaa en vielä oo varannu, pitänee ens viikolla soitella sinnekkin.

Milläs ikäerolla muille on lapsia tulossa, jos siis ennestään on?
Meillä esikoinen nyt 1v2kk, joten ikäeroa tulisi 1v10kk :) Itsellän on ikää 21v.

Niin ja synnärinä NKL.
 
Neuvolassa tuli eilen käytyä... LA on viimeisistä kuukautisista laskettuna 27.9 mut itse en tuohon usko. Nyt siis menossa rv 11+2
Maanantaina Ultra jossa saadaan lisää selvyyttä siihenkin asiaan..toivottavasti.
Tänään on aamusta alkaen silloin tällöin ollu alamaha kipeä..En tiedä mistä johtuun,mut toivottavasti ei enteile keskenmenoa.Hoitaja oli kyllä sitä mieltä et on kohdun kasvukipuja..kun asiasta kerroin ultraa varatessa.Itse vaan aina ajattelen pahinta.
Vitamiineista: Itse ostin tänään ladyVitaa raskaana oleville naisille..
 
Tervetuloa uusille!! :flower:

minä sitte testailin vielä tänä aamuna apteekin omalla testillä ja kyllä sinne kaks viivaa tuli :) nyt annan testailujen olla ja toivon että masussa pikkunen alkaa kasvamaan.
soitin tänään neuvolaan. alun perin ajattelin et oisin soittanu vasta parin viikon päästä mutta sit aloin miettimään kaikkia minun eka raskauden ongelmia. soitin ku halusin selvittää kannattaako verenpainelääkkeet alottaa heti samantien mutta kuulema eka kolmanneksella ei mielellään aloteta. nyt kuiteski eka nauvola-aika on jo 29.3 (rv7+1) ja lääkäriaikakin varattiin, 14.4. vime vuonna mulla siis oli verenpainetta aika alusta, raskausdiabetes ja raskausmyrkytys. nyt kun vielä ensimmäisestä on kiloja aika reippaasti jäljellä ni yritän panostaa ruokavalioon ja liikuntaan että vois välttää noita ongelmia.. vaikka raskausmyrkytystä ei voikkaan ns ehkäistä niin yritän joka tapauksessa nyt ihan kunnolla pitää verenpainetta kurissa. samoten ko tuo sokerijuttu, viime raskaudesta annettu ohjeellinen ruokavalia/pvä on kiinni jääkaapin ovessa ja sillä mennään =)



NoFace jos kaikki menee hyvin ni meillä tulee lasten ikäeroksi 1v3kk.
 

Yhteistyössä