Marraskuun muruset *lokakuussa*<3

Lunttasin nyt vielä purkista niin tosiaan 100% lanoliinia lukee tuossa purelan-putkilossa, eli ihan samaa tavaraa se sitten on. Ja tosiaan lansinoh maksaa ainakin täällä Turussa apteekeissa n. 11 euroa. Tai siis maksoi vuonna 2008, eiköhän se hinta ole suht sama edelleen ;) Kiva että siitäkin löytyy halvempi vaihtoehto! :)
 
Tanya, meidän perheen isukki oli pihalla ku lumiukko koko esikoisen odotusajan. Ja on se kyllä nyttenkin. Ei sitä edes kiinnosta koko raskaus oikeen millään tavalla. Nyt se ei ahdista mua samalla tavalla kuin esikkoa odottaessa, ku tiedän että laitoksella se kyllä iskee miehenkin tajuntaan metrisellä halolla ;) Sun mies on lähtökohtaisesti jo paaaaljon paremmin perillä asioista ku mitä tuo meidän isukki oli aikoinaan, nou hätä! :) Ihan normaalia se taitaa olla. Kait se miehen odotus on vaan niin erilaista, kun ei ne tunne näitä potkuja eikä niiden kropassa tapahdu muutosta mihinkään suuntaan. Itse sitä ei vaan aina muista, että minä yksin tässä olen raskaana, vaikka yhdessä odotetaankin :)
 
BV :flower:

Pahoinvointia on täälläkin ja ihan oksenteluun saakka |O Tänä aamuna viimeksi tuli aamupalat ylös ja melkeinpä varoittamatta. Muutenkin olen tällä viikolla aamuisin oksennellut. Eipä se kauaa poissa ollutkaan, kele.

Lisäksi nuo verenpaineet aiheuttaa harmia. Silmissä näkyy tähtiä, jos nousen liian nopeasti ylös ja huimaa tosi paljon. Välillä tulee niin hirveä olo, että tuskanhiki nousee pintaan ja pulssi on pilvissä. Silloin ei auta muu kuin käydä pitkäkseen tai käy huonosti. Mulla on siis matala verenpaine nyt. Mulle se todellakin aiheuttaa oireita. Ei ole kivaa, ei.

32+5
 
Kiitos BW uudesta pinosta!

Näin yhden puolitutun tänään ja oli kyllä kivaa vastata kysymykseen l.a:sta että ensi kuussa :D

Tarvikkeista: Sain tänään aikaiseksi käydä ostamassa turvakaukalon. Päädyttiin Britaxin kaukaloon telakalla ja lisäksi ostin siihen Eisbärchenin lämpöpussin, joka oli hyvässä tarjouksessa Oz Babyssä. Sänky on ennestään tallella, samoin matkarattaat. Vaunut saatiin siskolta, kun omat vanhat oltiin jo myyty pois. Melkein kaikki vauvanvaatteetkin ollaan ehditty antaa pois. Ihan pari vaatetta ja sen nallehaalarin olen ostanut, mutta odottelen, että 2 viikon päästä alkaa mammaloma ja lähden sitten tekemään hankintoja sekä vauvalle että itselleni.

Pahoinvointi on palannut kuvioihin täälläkin. Johtuu kyllä ihan selvästi närästyksestä. Lisäksi liitoskipuja on enenevissä määrin. Voi miten odotan, että vauva jo syntyisi vaikka tottakai haluan, että pieni saa kasvaa kohdussa vielä ainakin 4 viikkoa.

Omasta huoneesta: meillä vauva on alkuun meidän makkarissa ja saa oman huoneen joskus ensi vuoden puolella. Samoin ollaan toimittu 2 edellisenkin kohdalla.

Nukkumisesta vielä, menen kyljelleni nukkumaan, mutta jos olen vas. kyljellä niin herään selältäni. Oikealla kyljellä nukkuessa näin ei tapahdu. En silti oikein osaa mennä nukkumaan selälleni, koska aika pian tulee huono olo. Mahallaan nukkumista kaipaan minäkin! Välillä on öitä, jolloin herään jokaiseen kyljen kääntöön, kun liitokset sattuvat aivan törkeän paljon! Ei kivaa.

Onnea vielä kaikille synttärisankareille ja jaksamista kaikille erinäisistä vaivoista kärsiville.

Mirtsu 32+3
 
Huomenia kaikille! :)

Hei jee! :) Mä tunsin eilen ekan kerran satavarmasti tämän vauvan hikan ja tänään oli pikkusella äsken hikka myös :heart: Ei tarvii olla enää huolissaan :p Tosi vaimeana se tuntuu tuol alamahalla, johtuu varmaan etisestä istukasta. Ja tietenkin tuntuis paremminkin, jos ei olisi vararavintoa niin paljon. Mut hyvä, et nyt edes jotenkin, kun oon sitä niin paljon ihmetellyt, kun ei oo tuntunut :)

Pahoinvointia on muuten mullakin pikkuisen alkanut taas esiintymään. Mut ei usein eikä vahvana.

(.) Eilen oltiin tupareilla yhden kampotsalaisen kaverimme luona ja siel tuli syötyä läjä ihania itsetehtyjä kevätkääryleitä :whistle: Ei niit pysty vastustaa, kun vaan kerran-pari vuodessa niit on tarjolla :ashamed: Tänään sitten vuorossa kavereiden lasten yhteiset 2v.- ja 4v. -synttärit. Tiistaina pitäiskin sit mennä neuvolaan ja vaa'alle :whistle: No, eipä täs kuussa muuten näitä juhlia näillä näkymin enempää ole, joten jos näyttää vaaka hirveitä lukemia, niin sitten täytyy vähän "tasailla" loppukuusta :p Mä en jaksais stressata, mut kun kumminkin se aina vähän stressaa..

Mulla alkaa olemaan jo aika rasittunut ja tympääntynyt olo tän raskaana olon suhteen. Siis tän olotilan suhteen : / Haluis jo vauvamahasta eroon, niin loppuis tää rajoittuneisuus liikkumisessa ja nää säryt. Oishan se vauvakin jo kiva nähdä :rolleyes: Mut kaipa se on täs viikko viikolta vaan lähempänä sekin hetki.. Hohhoijaa! Mut kun 37 viikolla mäkin joskus ens kuun alus pääsen, niin sit sais munkin puolesta tää vauva tulla milloin vaan. Jos tulis jo tasan rv 38, niin saisin vauvan synttärilahjana itselleni ;) Mut kumminkin venyy joulukuulle... Vaikka mul on sellainen olo, et tää vois tulla aika lailla ajallaan... En tiedä.

Kävin ostamassa jo ekat joululahjat ja tarkoitus olisi tässä kuussa ostaa kaikki loputkin. En halua jättää mitään marraskuulle sen suhteen.
 
Nukkumisesta oon niin kyllästynyt öihin, ihan lähipäivinä alkanut yöt olla tuskaa, selällään supistelee, kyljellään ei tarvii olla maksimissaan kin tunti niin lonkkiin alkaa jomottamaan, AAARGH! Ja yleensä kun on tottunut vielä mahallaan nukkumaan... No toivotaan, että parin viikon sisällä helpottaa:D

Pahoinvointia on täälläkin, 2 viikkoon ei ole ainakaan oman puntarin mukaan noussut paino, ei oikeen ruoka maistu.

Juu, ei muuta kun mukavaa sunnuntaita kaikille, meitsi taitaa hilpasta katsomaan, josko olisi suppilovahveroita metsikössä.

kirppunen 36+2 :heart:
 
Voi vitsit! Kävin eilen päivällä mutsilla syömässä ja kun tulin kotiin, olikin täällä mua odottamassa yllätysvauvajuhlat :D Melkein kaikki hyvät ystävät oli päässeet paikalle ja meidän koti oli koristeltu kaikella vaaleanpunaisella mm. Hello Kitty -viireillä, ilmapalloilla, serpentiinillä, vaahtokarkeilla jne.. :) Oli kyllä paras yllätys ikinä! Paikalla oli myös tuleva anoppi ja äitini kävi hakemassa myös mummon mukaan kemuihin :) Pääsin mm. vaihtamaan vaippaa ja pukemaan vauvaa (nukkea) silmät sidottuina ja maistelemaan kaikkia AH niin ihania vauvan soseita :D Ja sain kauheasti kaikkia ihania vauvajuttuja. On mulla sitten ihania ystäviä :heart:
 
onko kukaan kärsinyt korkeasta verenpaineesta aiemmissa raskauksissa? siis ihan niin että joutunut osastolle sen takia? mulla on nimittäin nyt korkean alapaineen takia viikottain polilla käyntiä ja mietin jo että pitääköhän alkaa pakkailemaan keskiviikkoa varten varalta... viimeksi lääkäri sano että alapaineet pitäis saada alle 90.. pääsääntösesti ollu vähän päälle 90 mutta tänä aamuna 108. mulla ne pelkää historian takia vielä raskausmyrkytystä mutta ei oo vielä ainakaa proteiinia näkyny muuta ku satunnaisesti.
ajattelin kuiteski varulta pakkailla ku viimeksi jouduin ihan yhtäkkiä osastolle niin inhottava oli olla monta päivää ilman omia tavaroita. meiltä kun on 160km laitokselle ni ei pääse mies ku viikonloppuna tulemaan :( ois kyllä ihan hirveätä jos nyt joutuis ku tuntuis pitkältä ajalta olla esikoisesta erossa :/

tasse 34+1
 
huomenta!

mulla on alkanut ruoka maittamaan kun maha ei enää paina mahalaukkua/keuhkoja, tuntuu että koko ajan täytyis olla jotain mussuttamassa, no ihan normaalia mulla et mitä lähemmäs loppua mennään niin kiloja rupee tulee urakalla, mä murehdin noita kiloja sit synnytyksen jälkeen..

varsinaista pahoinvointia ei ole esiintynyt mut aina välillä iskee kyökkimisrefleksi, eikä se ole sidoksissa syömisen ajankohtaan..

tänään täytyy kyl pakata se sairaalakassi, ihan oikeesti, tuntuu että venytän vaan senkin laittoa..

omaan oloon ei ihmeempiä

kurpitsa ja "A" rv34+5
 
MoikkistaMoi,

olisi ollut mukavaa nukkua aamusta, mutta mies sitten valvoi 02 asti ja sanoinkin sille yöllä kun tuli sänkyyn, että kivat sulle, prkle...Eilenkin annoin sen nukkua aamulla. Tosin tää on vain periaatekysymys kun esikoisen aikana meni siihen, että minä nousin AINA lapsen kanssa ja toisaalta ihan mieluusti kun tuo poju nukkui alusta asti tosi hyviä öitä eikä mua aamuisin väsyttänyt. Toinen oli sitten levottomampi nukkuja ja otettiin sen vauva-aikana tavaksi vuorotella viikonloppuaamut, että toinen sai aina nukkua toisena päivänä ja toinen toisena. Nyt kun molemmat pojat tietty nukkuvat yöt läpeensä niin jotenkin se on taas tullut mun tehtäväksi nousta joka aamu laittamaan aamupalat jne.

Pahoinvointia oli mulla muutama viikko sitten ja oksensin aika monena aamuna. Mulla ei ollut ällötystä vaan paha olo tuli syömisen jälkeen ja liittyi kyllä aamuisin jotenkin heitteleviin verenpaineisiin koska usein se huono olo iski esim. rattaita tarhaan työntäessä = suoritus ja sitten tuli ensin tuskanhiki ja heikotus ja oksennus. Pari kertaa tuonne pitkin katuja...:x

Meillä mies oli esikoista odottaessa tosi innolla mukana ja luki mun kanssa jotain isäksi tulo-oppaita ja vauvalehtiä ja tutustui tarvikemaailmaan. Silti se isäksi tulo olikin rankempi juttu kuin olisi uskonut kun mies alkoholistiperheestä ja kunnollista isänmallia ei itsellään ole. Käytiinkin isot kriisit läpi ekan ja toka välissä ja tokan odotus meni vielä hieman kriisin pyörteissä ja vähän sumussa. Terapiat käytiin parisuhteen osalta ja ajan saatossa mies on tullut sinuiksi oman isyyden kanssa ja onkin oikein mainio isi lapsillemme:heart: Mutta kyllä tämä 3. odotus aika sivussa menee että eipä paljon tarvitse erikoispaapomista odotella, lapset kun vievät isiltäkin mehut. Karkkia se muistaa mulle kaupasta tuoda ja hieroo levottomia jalkoja jos tarvitsee:D Ja toki paijailee masua ja ihmettelee sen kokoa.

Maija 31+4
 
Tasse Mulla on molemmissa aikaisemissa raskauskissa ollut verenpaineet korkeat. Osastolle ei ole kuitenkaan menty,kun ei ole muuta ollut. Seurannassa vaan ollut,ja ekassa sain verenpainelääkkeet kaksi päivää ennnen tytötn syntymää.Viime raskudessa oli koko ajan paineet koholla,mut ilman lääkitystä mentiin.
Tässä raskudessa on taas ollut paineet koholla,seuraillaan vaan.
 
Moikka taas pitkästä aikaa!
Mulla oli viime viikko aivan kamala, kun kävin aamut koulussa tunneilla ja illat harjottelussa. Mut nyt pelkkää harjoittelua 3 viikkoa. Sit lomalle. Muutamat tehtävät ja pari tenttiä pitää tehdä vielä. Ja mulla jatkuu ruotsin tunnit äippälomalla tämän vuoden loppuun asti, mutta saanpahan tehtyä nekin sitten.
Tänään olis tarkoitus lähteä ostamaan loput tavaroista, joita tarvitsee sitten vauvan kanssa. Ja saisi ehkä joskus sen sairaalakassin valmiiksi :)

Mua synnytys jännittää jotenkin...en edes tiedä miksi. Kai kun tietää mitä on taas tulossa. Ei mua esikoisen aikaan jännittäny, mutta eihän mulla ollut hajuakaan siitä mitä olisi pitänyt jännittää :D

Miten kauan Te olitte aikoneet jäädä äitiyslomalla? Mä en itse oikein osaa sanoa, mutta viimeistään, kun lapsi on 1,5 vuotta.

Meidän tyttö on edelleen täysihoidossa, kun mulla on toi koulu ja hän jää äitiyslomalla osapäivähoidolle.

Mä en pysty nukkumaan kuin kyljellään, kun tuo maha painaa kauheesti.

Mun verenpaineet on koholla heti, kun joku muu mittaa paineet, mutta siksi mittaan kotona ja ei ole mitään ongelmää.... ainakaan vielä(kop kop kop)

Mutta nyt viettämään ainutta vapaata ja huomenna taas reippaana harjoitteluun :)

Riikka & öttis 34+3:heart:
 
Muakin jännittää synnytys.. Esikoisen kanssa se jännitys oli erilaista, nyt pelottaa enemmän kun tietää (osapuilleen) mitä tuleman pitää. Ja jännittää kylä tuleva vauva-aikakin, kun mietin, minkälainen isoveli meidän esikoisesta tulee: laittaako kapuloita rattaisiin joka käänteessä vai onko avulias. Isän varaan en voi laskea yhtään, koska se joutuu palaamaan sorvin ääreen varmaan heti kun minä pääsen kotiin. Ja tekee niin pitkää päivää että hyvä on jos saan tunnin verran päivässä apua häneltä. Suoraan sanottuna, pelo0ttaa kovasti.. :(
 
Tasse Mun mielestä tuo osastolle ottaminen on vähän paikkakunta kohtaista. Mut varmaan kannattaa pakata aina mukaan kassi kun menee käymään polilla. Mä olin viimmeksi osastollahetkittäin seurannassa (itse pyysin aina päästä pois) kun paineet oli n.150/100 (nousivat rv.34)ja ne saatto ottaa ihan vaan suoraa seuranta käynniltä sisään.Ikinä ei tiennyt etukäteen.Lääkkeet sain sitten ihan viimmeisiksi viikoiksi ja sain olla kotona oman mittarin turvin.Mulla oli se lievempi raskausmyrkytys.

Nyt on taas RR-nousussa.Ja meinaan pyytää siihen lääkkeet jos mitään muita oireita ei ole. Pe oli jostain kumman syystä taas kohonnu 175/109 ja hetken levon jälkeen makuullakin jo 165/98 mut laskivat onneksi illaksi ja seur.aamuna ennensängystä nousemista oli 134/91.Soitin siitä päivystykseen ja sanoivat et on ok olla kotona jos ei muita oireita ole.Mut heti sinne jos jotain tulee.Ja ma neuvolaan mittailee paineet.Mulla on jo muutenkin seuranta noiden sokereiden takia vähintään kahden viikon välein äp.lääkäri ja ultra.

Ei sinne osastolle ole kiva joutuu.Mä yritän lepäillä aina vaan kun on mahdollista ja juoda paljon vettä.Ruoka on jo muutenkin tarkkailtavana.Olo on muuten ihan ok.Jos ei selkäsärkyä lasketa.

Meillä vauvalle ei ole omaa huonetta.Ollenkaan.Nukkuu meidän makkarissa.

Ostoksia on tehty.Sänky ja petivaatteet. Meille ei tule sitä verhoo mut muuten.Ja mobile oli pakko ostaa. Sekä lattia lelu siis sellainen matto missä lelukaari.
Vaatteet.Kokoa 50-62 (Tosin alesta ostin jo ensi kevääksi ja kesäksi mekkoja.)
Rasvat, pesuaineet ja kestovaippoja.Pyyhkeitä.Tulokkaallekin on jo omat muumipyyhkeet :)
Tutit ja naru, Tuttipulloja (3kpl)Harsoja, kuviollisia uniräteiksi ja puklujen varalta.
Turvakaukalo_Oli pakko saada vaaleenpunainen/farkku (britax) ei jalustaa ku meillä liian pieni auto ja joutuis sitä jalustaa kuitenkin aina ottaa pois.
Rintapumppu. Ja mulle omat jutut.

Sitteri oli valmiina.

Rattaat vieläkin puuttuu mut niitä ollaan menossa hakee/ostaa tiistaina.
Sitten pitäis olla kaikki valmiina.Paitsi mä edelleen haluun sen aappa makuupussin.Kunhan niitä nyt tulis tonne myymälään.

Sintsu ja öhkö 35+5
 
Viimeksi muokattu:
Moi! Mä en jotenkin osaa käydä koneella viikonloppuisin. Aina ihan hirveesti sit luettavaa eikä muista kelle piti kommentoida ja mitä mut tässä nyt se vähä mitä muistan.

Turvotuksesta Mulla ei oo varsinaista turvotusta. Aamuisin kädet on "pökkelöt" kun ei yön aikana oo tullu juotua, mut sit ku saa pari lasia vettä niin kädet on taas normaalit. Joku sanoi et reisissä on turvotusta. Sen mäkin oon huomannu, et mulla kertyy reisiin matskua. Nestettä ja kaikki ylimääräinen paino mitä on tullu on reisissä. Kasvoista tai muualta kropasta ei huomaa mitään mut reidet... Kaveri sano, et sillä oli ollu ihan sama juttu kun oli raskaana.

Vauvan oma huone Meidän vauvalla on oma huone mut nukkuu varmasti ekat puoli vuotta ainaki meidän kanssa tarvittaessa pidempään. Omassa huoneessa on hoitopöydät ja muut kamat.

Pahoinvointi Mä kans oon huomannu et pahoinvointi on palannut takasin muttei tod. yhtä pahana ku alkuraskaudessa. Se on sellasta ajoittaista ja nopeasti ohi menevää. Ei oo koko raskauden aikana tarvinu oksentaa onneksi. :)

Nyt mä lähden siirtelen tavaroita vauvan vaatehuoneesta ku mies lisää sinne hyllyjä tänään.

Palaillaan. :)

AaVee ja pikku L 31+5
 
Ihanaa viikonloppua kaikille! :)

Mulla alko kans äippäloma, vika työpäivä oli perjantaina! :D Nyt pitää vaan totutella ajatukseen, ettei maanantaina tartte mennä enää töihin. Ihanaa, mutta toisaalta outoa ja vähän haikeaa...

Nukkumisesta
, ite yritän nukkuu kyljellään, mut saatan kääntyä yöllä useemmankin kerran selälleen. En ees herää siihen, eikä tunnu pahalta olla selällään. Jos mies huomaa että oon selällään, niin se tökkii mua kunnes vaihan kyljelleen nukkumaan :D

Nyt kun äippäloma alko, niin pitää alotella pikkuhiljaa pyykkirumba ja inventaroida vaatteet, että onko mitäkin kokoo minkä verran... Ja sit kun kokolappuihin ei oikeen uskalla luottaa, niin pitää yrittää laittaa koot pinoihin myös vertailemalla vaatteita toisiinsa, huh siinä hommaa riittää ;)

Ritu + pomppiainen 35+1
 
Miehestä vielä Ei mua siis millään lailla häiritse se, että mies ei ole edelleenkään sisäistänyt vauvan tuloa, kun mä tiedän että se iskee sen tajuntaan siellä sairaalassa ollessa :)
Mitään erityiskohtelua en ole mäkään mieheltäni saanut vaikka esikoistakin odotellaan, yhden ainoan kerran se on mun mahaakin tullut hipelöimään, eikä todellakaan tarjoudu hierojaksi tai kysele onko kaikki okei.
Tavallaan parempi näin, kun mua ahdistaisi jos mies puhuisi mahavauvalle, silittäisi masua, korjailisi tyynyjä mun allani, ja ois huolissaan joka kolotuksesta jonka mainitsisin.

Poika hääräsi mahassa eilen kuin viimeistä päivää, useampi tunti meni mulla hämmästellessä että kummaa se siellä tekee, pakkaskohan se kimpsujaan jo valmiiksi :D Tänään on ollut huomattavasti rauhallisempi meno.
Nyt voisin lähteä kutomaan niitä miehen sukkia alakertaan, eilen kudoinkin niitä seitsemän tuntia putkeen :)

Tanya & herra hukkapätkä 36+2
 
Saana07 ja SW Ihania ystäviä teillä! :)

Miehistä sen verran, että mä olen kai onnekas tässä asiassa. Alkuraskaudessa mies oli pihalla kuin lumiukko, mutta myöhemmin asia on korjaantunut. Mies silittelee masua ja juttelee vauvalle. Mä en saa kantaa mitään painavaa, ja se että voin hyvin on miehelle todella tärkeää. Jos mies ei ole näkemässä kun syön, niin se aina varmistaa että mitä olen syönyt (pelkää kai että jätän syömättä :D) Kaikki asiat tapahtuu oikeastaan mun voinnin mukaan. Mies on asettanyt myös mun tahdon omansa edelle jne. Käytännön asiat meillä on hoitanut kuitenkin minä, siis esim mitä vaippoja ostetaan ja mitä vaatteita tarvitaan yms. Mutta mä olenkin meistä se, joka on ollut enemmän tekemisissä pienten vauvojen kanssa.

Nallu ja Hattivatti 37+1 (23.10.)
 
riikkavaan: aiemmista olen palannut töihin aika ajoissa..esikoinen oli 1v6kk ja kuopus 1v4kk mut nyt on tarkoitus olla kotona niin pitkään kuin mahdollista eli siihen asti kun lapsi täyttää 3v ja sen aikana mietin tarkkaan mitä haluan, eli näillä näkymin en palaa vakipaikkaani takaisin vaan mahdollisesti jään kotiäidiksi kun esikoinenkin aloittaa pian koulutien niin jotenkin haluan olla häntä vastassa kotosalla tai sit etsin jonkun muun alan töitä vaikka vain osa-aikaisesti..tulevaisuus omalta kohdalta avoinna mut sen tiedän ettei nykyinen työpaikka ole mulle henkisesti se parhain paikka..

kyllä huomaa ettei tää kävely ole hyvä juttu itsellä, vihloo, painaa alapäähän ihan sikana ja nytkin kun istahdin huilimaan niin supparei tulee herkästi..muutenkin nää viikonloput on aika raskaita kun pitää olla koko ajan liikkeellä, kyyristellä, nostella yms. ja lapset tarvii huomiota, onneksi mies antaa mun nukkua päikkärit samaan aikaan kuopuksen kans ja se tekee terää kyllä

ostin muutamat uudet lakanasetit vauvan sänkyyn, ne pitää vain pestä jossain välis, löysin vaatekaapin perukoilta vinon pinon harsoja esikoisen ajoilta ( käyttämättömiä ) niin nekin vois samalla pestä. huomenna mies käy ostamas pinniksen viereen sellaisen nelilokerisen hyllykön, mihin saan laitettua vauvakamat käden ulottuville, hyllyn päälle vois viel hankkia sellaisen rottinkisen laatikon, mihin sais ne vaipat ja peppupyyhkeet..

huomenna alkaa virallisesti äitiysloma!
 
Aaah, täällä vietetään vapaahetkeä :heart: Mies lähti pojan kanssa pappaa ja mummia moikkaamaan, ja mä tein pitkän metsälenkin koiran kanssa. Tulipahan poimittua hupullinen valevahveroitakin :D Metsässä mietin, että jokin tässä ei nyt täsmää, mutta pakko niitä oli poimia kun oli niissä niin paljon yhteistä kanttarellien kanssa. Kotona sitten googlettelin ja tulin siihen tulokseen, että ne oli valevahveroita ja heitin kaikki siltä istumalta roskiin.. Ei ihan nappi-reissu siis, mutta kyllä mä hetken sain riemuita mun mahtavasta sienisaaliistani :D Ja metsälenkki on aina parasta sielunhoitoa :heart: Nyt kupponen kaffetta ja sitten ruoanlaittoon!
 
Kiitos BV taas uudesta pinosta..taitaa tosiaan niin olla että toisiksi viimeistä viedään...
Ihanasti viikkoja jo monella kasassa...perässä tullaan vaikka tuntuu että omat viikot ei etene mihinkään..sen siitä saa ku la on loppukuusta..Siskollaki viikkoja taitaa olla tuo 37 jo kasassa...saas nähä millon kuuluu että synnärille on lähetty...asuvat tuolla P-Norjassa ja matkaa synnärille taita olla useampi satakilometriä..onneksi meillä on vain reilut toistakymmentä!

Meillä alkaa olemaan vauvalle kaikki valmiina, eli ei ku tervetuloa vaan! Pesukoneessa pyörii just turvaistuimen pehmusteet ja makuupussi, sitterin ja vaunut pesin tuossa äsken ja täytyy kyllä sanoa että nuo vaunut on niiiiin hyvässä kunnossa kuiopuksen jäliltä että ovat ku uudet! Nyt ku vaan vielä löytäis sen punertavan sadesuojan niin kaikki on täydellistä! Eilen pesin viimeset kestotki villaset kuoret tosin pitäs vielä uittaa lanoliinissä..Vaatteet on siis pestynä jo lipastossa oottamassa, kotiintulo vaatteetki oottaa haalarin sisässä turvaistuimessa. Sairaalakassi on osittain laitettuna, kassia ei vielä oo mutta tavaraa sinne on jo hommattuna :) Vauvan sänkyä en sen sijaan ole vielä petannut pölyyntymään, mutta pinniksessä jo laatikko on oottaen lakanoita. Vauva tulee nukkumaan meidän makkarissa, tuo 3v kuopuski siellä vielä nukkuu ku ei oikein muualle mahu ja todella ahasta tuonne meidänki kammariin tulee..

Hurjia paineita teillä monella on! Koittakaa jaksaa vaan lepäillä ettei tuu huonompi olo! Mää oon ite niin turvoksissa että ihan itkettää, kaikki on niin vaikeaa ja köpelöä...onneksi protskut on pysyneet pissasta poissa ja paineet ihan ok! Päänsärky sen sijaan kiusaa, mutta tiedän ettei tää oo sitä toksemiapäänsärkyä, onneksi, ainakaan vielä!

Terkka sen sijaan laitto mulle lähetteen fysioterapiaan näiden liikkumisongelmien takia, mulla on niin kovat liitos tmv.kivut tuolla selässä ja lonkissa etten kunnolla voi istua, seistä taikka kävellä, hetken voi tehdä yhtä kerrallaan. Istumisen laitto osittaiseen kieltoon ku ei tuo veri jostain syystä nyt pääse kunnolla kiertämään noissa alaraajoissa vaan nuo tuppaa puutumaan ku tunninki verran oot istaallaan. Jostain syystä tuo verenkierto on tosi heikkoa ku käsistäki menee tunto ku esim. kudot hetken tai kirjoitat näppiksellä...

Nukkumisasennoista: Viime raskaudessa mää en voinu nukkua ku selälteen mutta nyt ei mikään asento oo hyvä, liittyy kuulemma noihin mun vaivoihin josta tuossa edellä jo kirjotin. Paikat siis puutuu öisinki on se asento mikä hyvänsä tai sitten käy niin kipeää ettei voi siinä asennossa olla. Tietty vielä nuo levottomat jalkaset aiheuttaa omat ihanuutensa saada kunnon yöunet..

Painoa on tullu nyt roimasti ja uhkaavasti tuo kolminumeroinen puntarinnäyttö lähenee vääjäämättä. Terkka oli kyllä selvästi huolissaan mutta ei alkanu moralisoimaan ku tietää mun sokrut ja ruokavalion. Vauvakaan ei kuulemma ole mitenkään ison tuntunen hänen käsiinsä ku käskin kokeilla (tosin ei hällä oo vielä kovin hyvää kokemusta ikänsä puolesta saavutettuna). Ilmeisesti nää mun kamalat turvotukset ja liikkumisen mahdottomuus (hormoonieni lisäksi) tekee sen että painoa tulee...

Mää en oo tuntenu vauvan hikkaa lainkaan...en kyllä tuntenu sitä muittenkaan kans. Ei siis sellasta selvää nikottelualiikettä ole tuntevani vaan nuo kaikki liikkeet mitä tunnen on ihan reiluja...

Huomenna poksuu...

 
Kiitos Bad Virgin uudesta ketjusta!

Turvotuksista ei ole mulla kyllä paljoa esiintynyt. Joskus harvoin saattaa sormissa tuntua vähän yön aikana, mutta eipä oikein muuta. Ei kyllä painokaan ole juuri noussut, ja huono puoli sekin ettei mahakaan ole paljoa sitten kasvanut. juoda oon kyllä yrittänyt ahkerasti ja liikkua. Kuulin miehen siskolta tänään kohteliaisuuden:D Että en kuulemma ole nyt yhtään niin turvonnut kuin kahdessa aikasemmassa raskaudessa:/ No kuinka turvonnu sillon oon oikein ollu(?)

Nukkumisasento Nukahdan usein kyljelleen mutta saatan myös herätä aamulla selällään. Ei mua ole ainakaan kauheasti tuo asento haitannut...ehkä supistuksia tulee herkemmin silloin.

Harjoitussuppareista Tuleeko muilla niitä jatkuvasti? Mulla tuntuu vähän väliä tulevan ja muutenkin maha ahistaa tosi paljon. Jännä vaikka tämä maha ei nyt iso edes ole.

Ihan itse sitä hätkähti kun hoksas että se vauva tosiaan syntyy ensi kuussa!:O joku voi pitää hulluna, mutta mulla on olo että nyt nautin vielä täysillä "rauhassa" olemisesta kun vielä voin. Toki odotan vauvaa syliin kuin kuuta nousevaa, mutta kyllä se vauva tuo taas lisää vastuuta ja tekemistä. On kyllä toisaalta ristiriitanen olo kun odottais jo näkevänsä sen pienen ihmeen:heart: :)
 

Yhteistyössä