Marraskuun Mussukat 2014 *Toukokuussa*

FB Täällä myös yksi, joka on ja pysyy täällä. Olen kyllä lueskellut ja ehkä aktiivisemmin kommentoinutkin tuota joulukuulaisten pinoa, sillä oma laskettuhan siirtyi marraskuulta joulukuulle. Minulla on kuitenkin sellainen olo, että miksi se ei voisi siirtyä vähän matkaa takaisinpäin kohti marraskuuta.. Sen näkee sitten 3 viikon kuluttua nt-ultrassa.

Täällä turvotus vain on ja on ja on.. housut eivät mahdu kunnolla kiinni ja kuten olenkin jo tainnut kertoa, jouduin ostamaan isommat. Ehkäpä se perusongelma, miten tätä enää kohta piilottelet, kun se ei tahdo pysyä piilossa! muutaman viikon olisin tahtonut tietoa vielä pantata, varmuuden vuoksi.

Hankinnoista Mekin on paljon kaikkea katseltu ja pohdittu mitä tarvitaan ja mitä ei tarvita. Lähipiirissä on lapsia, joten heiltä "perinnöksi" saadaan paljon käyttökelpoista tavaraa "perintöverolla" tai ilmaiseksi. Jotain joutuu hankkimaan kyllä väkisin uutenakin. Itse kun sen verta olen skeptikko, että en osaa netistä ostaa käytettyä ellen ole päässyt itse sitä näkemään..

Oletteko hankkineet aiemmin/hankkimassa hoitopöytää? Jääkö käyttämättä vai onko oivallinen apu? Täällä ollaan vähän kahden vaiheilla asiasta...

MrsRock 9+1
 
Huomenta kaikille!
Täällä vietellään vapaata, huomenna alkaakin sitten työt. Innolla odotan, vaikka aamuherätykset ei niin innosta :D Ainakin pääsee ajoissa kotiin, kun aikasin menee.

MrsRock, mukavaa että oot täällä meidän kanssa kuitenkin :) Mulla oli esikoisella hoitopöytä. Tokalla ei katsottu tarpeelliseksi eikä se sitä ollutkaan silloisessa huushollissa, mutta nyt ollaan päätetty hommata. Sellainen, jossa on vauvan vaatteille tilaa ja jää lipastoksi sitten kun sitä itse tasoa ei enää tarvita. Meillä on tässä talossa aika huono pohjaratkaisu, tekis mieli rempata koko huusholli uusiksi :D Joten tuo on nyt tarpeellinen vähäisen kaappitilankin vuoksi. Lisäksi on sitten tuo ammeen matkassa oleva taso joka tulee kylppäriin, vauva kun syntyy talvea vasten eikä tää talo ole lämpimin mahdollinen niin saa sitten puettua heti kylvyn jälkeen lämpimiin :) Meillä siis nyt tämä:



Mulla on noussut epäilys siitä, että nuo ladyvitat ei sovi mulle. Paketti loppui muutama viikko sitten enkä heti saanut aikaiseksi ostaa uutta, ja pahoinvointi melkein loppui silloin. Hehkuttelin jo että oireet helpottaa, mutta kas kun ostin ja aloitin uuden paketin, on olokin paljon pahempi taas. Taidan jättää syömättä nyt, jos jollakin on tarvetta noille niin täällä ois melkein täys paketti tarjolla.
Treenaaminenkin on nyt kärsinyt, huimaus vaivaa aina kun yrittää painojen kanssa riehua. Nyt on ollut jo pakko keventää, saa nähdä kuinka pitkälle onnistuu vielä kevennettynä..toivottavasti pitkään. Liikunta pitää verenpaineet kurissa joten ihan jo senkin takia haluaisin pystyä tekemään niin kuin ennenkin, mutta täytyy tyytyä siihen mihin nyt pystyy - parempi se kuin ei mitään :)
Hauskaa uutta viikkoa kaikille ja hyviä vointeja(Tyydelille huomiselle vielä kerran tsempit, hyviä uutisia toivotaan!) :flower:

Ankka & Bebe 13+4
 
Huomentapäivää!
Taidan olla vimonen "ekassa neuvolassa -kävijä". Nyt se on kuitenkin takana. Hieman elättelin toiveita, että sydänäänet olisi kuunneltu, mutta tapana kuulemma on tehdä sitä vasta rv13->. Itsellä tosissaan on nyt menossa hieman epävarma aika. Pahoinvointi alkoi 3+6 ja viimeiset kaksi viikkoa on mennyt töiden jälkeen sohvalla maatessa ja vessassa yökkimässä. Viime viikosta kuitenkin heräsin yhtenä yönä siihen, että mulla ei olekaan paha olo. Tuon jälkeen on ollut enää vaan sitä alkuraskauden kutvotus-fiilistä, ei mitään pahaa. Tosin noihin aikoihin aloin vetämään giga-annokset B6-vitamiinia (aiemmin käyttämieni b-vitamiinien päälle vielä b-vitamiinisuihke ja berocca-porejuoma), toivottavasti siitä löytyisi syyllinen. Toki siis kuitenkin väkisellä tässä tulee sellaiset fiilikset, josko mukelo on nyt kuitenkin heittänyt veivinsä, vaikka terveydenhoitaja kielsi moista stressaamasta.

Oikein komiat +3,5kg lisää sain muuten virallisesti nyt painomittariin lisää (onko se pinon enkka ;) ). Argh! Esikoisesta paino oli näissä lukemissa vasta joskus rv20 jälkeen.

Hankinnoista. Meillä on jemmassa tyttöjen vanhat vaunut (viimeisintä huutoa 7v sitten, sittemmin kurjan kohtalon kokeneena unohdettuina ulkovarastoissa), niistä koitan saada jotain aikaiseksi. Kaikki muu sitten aikanaan pitää hankkia. Positiivista kuitenkin on, että talossa on tätä nykyä tilaa, ei tarvitse muuttaa isompaan kuiten aiempien lapsien kohdalla. Hoitopöytää meillä ei ole koskaan ollut, ainoastaan ns. hoitotaso (levy seinäänkiinnitettynä) tai kodinhoitohuoneen pöydällä pehmuste. Nyt ehkä voisin harkita alakerran vessaan hoitopöytää, sinne se saattaisi jopa mahtua.

Hiirenhäntä + Elsa 10+2
 
Viimeksi muokattu:
Minäkään en FB:n puolelle aio siirtyä, koska taidan kuulua niihin harvoihin, jotka eivät edes ole siellä.

Hoitopöydästä meillä on hoitopöytä edelleen käytössä ja lapsi kohta 2 v. Ollaan koettu helpoimmaksi siinä vaihtaa vaippa kun vielä suostuu sen aikaa olemaan aloillaan. Teippivaippa kuitenkin helpompi laittaa makuuasennossa eikä seistessä. Ollaan siis koettu todella hyödylliseksi.

Hankinnoista itse en osaa jotenkin ajatella vielä mitään hankintoja. Kaikki muu tarpeellinen onkin melkein valmiina, mutta jos tulee poika, niin sitten pitää lähteä vaateostoksille. Sinnekin kuitenkin ehtii vielä myöhemmin.

Tyttö- /Poikaoloista en ole tässä raskaudessa kokenut minkäänlaisia oloja. Ensimmäisessä olin jo hyvin varhaisessa vaiheessa varma että tulee tyttö ja niin tulikin. Toisesta epäilin, että on poika, kun oli niin erilainen raskaus. Päätyi kuitenkin rv 8 keskenmenoon, joten ei tiedä kumpi olisi tullut.

Liikkeiden tuntemisesta olen melko varma, että olen nyt neljänä viime päivänä tuntenut liikkeitä. Aivan kun vauva heittäisi kuperkeikkaa. Tai sitten minulla vain on hyvin vilkas mielikuvitus kun kuvittelen tuntevani liikkeitä, vaikka olen tekemässä jotain missä en varsinaisesti edes ajattele vauvaa.

NT-ultraan vielä viikko ja pari päivää, millä jaksaa odottaa niin kauan.

PikkuistaOdottava ja toinen pikkuinen 11+3
 
Hoitotaso hommattiin pojalle, sellainen missä on amme tason alla ja oli kyllä oikein käytännöllinen. Otetaan se nytkin käyttöön.

Vaatteista ostin perjantaina itselleni Lidl:stä äitiyshousut kokoa L, on oikein mukavat jalassa. Piti käydä sitten ostamassa toiset kokoa M kun kyllä ne ekat hieman lököttää jalassa. Kiva huomata että on tuo painonpudotus tehonnut.

(.) mun 92v. Mummo oli kaatunut PE iltana. Sillä oli mennyt kaksi tuntia et sai ryömittyä sisälle ja oli sit nukahtanut sisälle päästyään. Eno oli löytänyt mummon seuraavana päivänä pää veressä ja olkapää turvoksissa. Mummolla on käsi ja olkapää murtunut ja hänet leikattiin eilen. Leikkaus oli mennyt hyvin ja mummo on ollut pirteä, huolestuttaa silti miten hää toipuu ja jakselee.

CL ja salamatkustaja 13+2
 
Hiirenhäntä, älä ota paineita kiloista, mullahan niitä oli ekaan neuvolaan mennessä lähtöpainosta tullut 6,5 |O Ja nousussa on kotivaa'an mukaan nyt uudestaan, miten ihmeessä tän saa pidettyä kurissa?!?!?!

CandleLight, voi hurja! Pikaista toipumista mummolle koettelemuksesta :hug: Mulla aina sydän hypähtää noista vanhusten tapaturmista, samoin kuin lasten.

PikkuistaOdottavan liikkeiden tuntemisesta tulikin mieleen, että olin itsekin tuntevinani eilen liikettä. Tuntui niin pinnassa ja täydellisesti oikealla kohdalla, että ei ainakaan itselle jäänyt epäilystä etteikö siellä olisi vauva liikkunut sopivasti. Tytöistä tunsin myös aikaisin, mutta tää tuntuu silti hurjan aikaselta...!

Ankka edelleen. Mun pitäis olla pihalla haravoimassa eikä täällä :ashamed::snotty:
 
Hankinnoista Meille on esikoinen tulossa ja vielä en ole uskaltanut tehdä mitään hankintoja. Menee varmaan sinne rakenneultran jälkeiseen aikaan. Meidän kun pitää hankkia ihan kaikki :) Jotain kyllä varmasti tulee hankittua käytettynä. Mitkä teidän mielestä olisi fiksua hankkia käytettynä? Hyvät neuvot otetaan mielellään vastaan :)

Nyt alkaa pahoinvointi helpottaa ja elämä tuntuu taas mukavammalta :)

Jonniss ja bebis 12+4-13+0
 
Hankinnoista Me saadaan pinnasänky ym. sitteri meillä on jo joka kans on saatu. Vaunut meinasimme ostaa uutena ja viel semmoinen setti johon saa sen kaukalon kiinni siihen rattaihin.. varmaan meille näppärin kun pieni auto ja kolmet portaat kotiin.. :D ja ajattelin kyllä et me niist portaist selvitään vaikka miehen suku onkin et mein pitää muuttaa.


CL Toivottavasti mummosi toipuu hyvin :) onneksi kumminkin on virkeä :) aika hyvin omassa työssäkin näke vanhuksia jotka on kaatunut ja joutunut sairaalaan.. ihmeesti ne vaan aina toipuu ja jatkaa painamista entiseen tahtiin...

hiirenhäntä onnea neuvolakäynnistä :) Ei minullakaan ole enää ollut pahoinvointia ei edes ilta ällötystä tai no kipeänä oli sellainen ettei mikään syöminen huvittanut joten tuli huono olo ja väkisin sain syödä mut siis muuten ei oo enää..

ON: mahassa taitaa olla kasvukipuja tällä hetkellä. esikoinen kun tulossa niin en oikein tie mut uskoisin niin.. makulttaan tietyt käännökset repäisee ikävästi ja lempi nukkumaasentoni on osittain mahan pääl ja toinen jalka koukussa niin sanotusti mahan vieressä niin sekin tekee ikäviä vihlaisuja alas.. mitenkäs mä sit koht nukun ? :D

moon stars ja tirriäinen 10+4
 
Ihana lukea kun monilla on pahvoinvointi helpottanut ja liikkeitäkin alkaa tuntumaan :heart:

Hankinnoista
Itse ostan käytettynä 95% varmuudella kaverilta emmaljungan vaunut sekä kaukalon isofixillä. Hyvään hintaan saan kun takuuta on vielä jäljellä, eikä ikääkään näillä ole. Ja lisäksi on vielä luotettavalta taholta eli teidän 100% ettei kaukalon kanssa ole kolaroitu :)
Lisäksi löytyy viimeraskauden jäljiltä vaatteita sekä sitteri. Työkaverilta saan syöttötuolin :)
Käytettynä ajattelin myös katsoa pinnasängyn (patjan toki ostan uutena), ja vaatteita. Niiden käyttöikä on kuitenkin niin lyhyt ja käytettynäkin saa hyväkuntoista :)

Täällä kanssa bongaillaan jo liikkeitä. Sykkeet löytyy aina siitä kohdasta mistä kuopsutetaan. Mulla on istukka edessä ja kohtu taaksepäin, niin välttämättä muuten en vielä pienen sykkeitä bongaakaan. Istukan kylläkin :)

Vaatteista menee edelleen omat päälle. Maha on vaan "noussut" .. pikkuhiljaa paidat alkaa olla ahtaat ja takki esim ei mene kiinni syömisen jälkeen :LOL: Rintsikat sain vaihtaa jo aikoja sitten isompiin ja kohta saa taas vaihtaa :)
Housuista oon kuitenkin tyytyväinen ettei oo tarttenut vielä ostella uusia :)
 
Hankinnoista. Me ei olla ostettu vielä mitään. Jos nt-ultrassa kahden viikon päästä kaikki on hyvin, niin annan itselleni luvan ostaa jotain pientä, esim. vaatteita. Isot hankinnat (vaunut yms.) tehdään vasta ru:n jälkeen. Vaunut ja turvakaukalon haluaisin ostaa uutena, mutta muut ostetaan varmaan käytettynä. Voi olla, että saadaan myös aika paljon tavaraa miehen kavereilta ja tulevat mummot varmaan haluaa osallistua hankintoihin. Hoitopöydästä en osaa vielä sanoa. Voisi olla kätevä, mutta en tiedä mihin se meillä olisi fiksuinta sijoittaa, kun vessaan ei taida mahtua.

moon stars, myös mulla on ollut pistävää/viiltävää kipua. Oon miettinyt voisko se johtua kohdun kiinnikkeiden löystymisestä. Tällaista kun luin neuvolasta saadusta kirjasesta. :)

Ambro, ihanaa jos siellä tunnetaan jo liikkeitä. :heart: Mä oon miettinyt, voisiko mullakin olla istukka edessä, kun dopplerilla kuuluu niin vahvasti viuh-viuh äänet. Syke kyllä löytyy sieltä taustalta aina. :)

Eilen dopplerilla vauvan sykkeet kuului ensimmäistä kertaa vahvasti. Yleensä syke on jäänyt istukan virtausäänien taustalle, mutta eilen kuului niiden päälle. Lisäksi ne kuului mielestäni hieman ylempää kuin ekoilla kuuntelukerroilla. Olisikohan alkanut kohtu sitten nousta. :)

Turvotus on ihan valtavaa! Seistessä farkut on ihan ok päällä, mutta istuessa tekee mieli avata nappi viimeistään iltapäivällä. Oonkin miettinyt housukaupoille menemistä. Epäilen, että suurin syy mahan kasvuun on vielä turvotus, kun joudun käyttämään tukilääkkeitä ja ne turvottaa hillittömästi. Mutta saattaa mukana olla jo hieman kohdun kasvun tuomaa vauvamasua. :)

FB:n keskusteluun en taida liittyä. Jotenkin tuntuu paremmalta jatkaa keskusteluja nimimerkin takaa.

Hydra 10+4
 
Mä en saa vielä(kään) sydänääniä kuuluviin. :( Yhtään en muista, millon edellisessä raskaudessa kuului. Np-ultraa kauhulla odottaen..

Meillä esikoinen käyttää vielä hoitopöytää iltaisin, kun laittaa teippivaipan. On paljon kätevämpää niin ja ei mun selkäni kestäiskään muuta, kun poika venkoilee niin paljon ja lähtee karkuun kesken kaiken. :) Meillä se on pojan huoneessa ja on siis ollut hintansa väärti. Pinnis on vielä myös käytössä, kun tuo syöksyilee öisin puoliunessa niin, että pää kolisee päätyyn. Kohta siirrytään oikeaan sänkyyn. Kaukalo pitäs ostaa ja ehkä tuplarattaat. Muuten on kaikki ok. Mutta hankinnat tehdään vasta sitten rakenneultran jälkeen, koska en anakaan vielä usko, että meille mitään vauvaa tulee.

Karole 10+4
 
Ihanaa että muitakin jää tänne :) :)

Hoitopöytää ei hankita. Ekalle ostettiin ja tokan jälkeen hävitettiin. Ei ollu käyttöä.
Vaipat sun muut tuli vaihdettua milloin missäkin.

Hankintoja oon pikku hiljaa miettiny. Muutamia neutraaleja vaateita oon napanu jos oon miellytäviä löytäny. Vaunut löytyy mutta ei muuta.
Käytettynä ostetaan jos suinkin mahdollista.

Lapsille aateltiin kertoa äitienpäivänä vauvasta.

Mies tuumi tuossa juuri että katotaanko illalla joku leffa ja kuunnellaan vauvaa ?
Muutama pvä ollu nyt etten oo kuunnellukkaan...

Nimiäkin jo pyöritellyt päässäni. Kumpa jo tietäs kumpi tulossa. Oon niin malttamaton.
Tytön vuoro olis mutta kumpi vaan on tervetullut.

Nasu ja muru 13+0 poksuu!
 
Ohhoh, olettepas te olleet aktiivisia :) kiva kun palstalla on elämää!

Hiirenhäntä, mullakin oli eka neuvolassa jo +4,5 kiloa ja nousujohteista on edelleen.. Pikkuisen kyllä kammoksuttaa että mihinkähän asti tässä vielä noustaan. Lähtöpaino on ollut sentään normaali, indeksi muistaakseni 22, mutta ikävältä tuntuu jos parikinkymmentä kiloa paukkuu :( Kotona en todellakaan viitsi puntarilla edes käydä, säästän ne depikset neuvolakäynneille. "Onneksi" voin painonnoususta ainakin osittain syyttää myös ummetusta, tai niin ainakin lohdutan itseäni : /

Teille turvonneille ja muillekkin voin lämpimästi suositella masutuubia. Itselläni se on päällä tälläkin hetkellä auki olevan farkkujen vetoketjun suojana. Pysyy hyvin paikoillaan ja lämmittääkin kivasti. Voi olla etten edes tarvitse mitään mammahousuja missään vaiheessa jos ei kamalasti persus ala leviämään :D Ja jatkossahan tuubia voi käyttää myös rintojen lämmittimenä ja mahan suojana imettäessä. Hyvä ostos ainakin omalla kohdallani!

Hyvää alkanutta viikkoa!
Bosch 14+5
 
Voi miksi tämä pahoinvointi tuli takaisin? :( eilisiltana alkoi ja koko päivän etonut. Muilla ei mitään joten taitaa mennä raskauden piikkiin. Kunhan ei ensi viikolla enää olisi kun kahdeksi viikoksi lähdetään etelään omatoimimatkalle.

Hankinnoista meillä molempien pienimmät vaatteet, niistä kivoimmat, säilytettynä mutta siihen se sitten jääkin. Makkariimme ei mahdu pinnistä, ei edes äp-laatikkoa joten taitaa huoneiden uudelleenjärjestely tulla eteen. RU:n jälkeen annan itselleni luvan tehdä hankintoja (lue:kuitenkin sorrun Ranskassa ostelemaan eurooppalaisia ihanuuksia) :)

sintti08 & toivo 15+3
 
Viimeksi muokattu:
Nyt vihdoin tipahti postilaatikkoon ultra kutsu, mikä olis 22.5, että vielä sais sitäkin ootella jonkin aikaa. Tuntuu että päivät vaan matelee. Tällä viikolla kyllä pitäs käydä seulontoja varten verikokeessa.

Hankinnoista oli puhetta. Meiltä löytyy turvakaukalo kakkosen jäljiltä, kun silloin ostettiin uusi, vaunut sekä matkarattaat löytyy. Sekä vaatteita löytyy pojalle sekä tytölle, kun kummaltakin olen säästänyt parhaimpia vaatteita. Myös pinnasänky löytyy. Eli melkeinpä kaikki on valmiina. Vaikka kylläkin uusia vaatteita varmaan tulee kuitenkin ostettua.

Hoitopöytää ei ole aikaisemmin meillä ollut, kun aikaisemmissa kodeissa ei ole oikein ollut tilaa. Nyt tilaa löytyisi, mutta saa nähä tuleeko hankittua, kun aikaisemminkin on pärjätty ilman.

Mamma 10+2
 
Miekipä kirjottelen kuulumisia tänne, kaikki täälä hyvin. Vähän on pahoinvointi taas nostanu päätään, mutta ei läheskään niin pahana ko viikoilla 7-10. Tämän kans ihan pärjää, kunhan muistaa syyä.

Mulla vähän sama onglema ko muillaki, housut alkanu painamaan vaikka mahaa ei vielä kauheesti näykkään. Ja nukkuminen on vähän haasteellista ko oon tykänny mahallaan nukkua, mut nyt on alkanu painaan tuo alamaha. Kyljellään pitäny sit yrittää, mut ei se oikein luonnistu ja heräilen varsinki aamuyöstä... plääh, jos sitä tottus jonkuajan päästä tuohon kylkinukkumiseen.

Täälä kans vähän niiskuteltu ja aivasteltu pari päivää, kaverin perheellä paha maha-kuume tauti jota ei nyt kyllä yhtään haluais. Toivotaan etten saakkaan.

Täälä kesälomaa oottelen jo malttamattomana,ihanaa sit ko saa vain olla ja ei tarvi heräillä niin aikasten. Ja vähän ois reissuunki lähtöä. Toivottavasti tää pahaolo vaan pysyy aisoissa niin pystys jotain tekeenkin lomalla.

Parin viikon päästä ois mulla se np-ultra ja mielettömästi jännittää et mitä sielä näkyy. toisaalta ollu ihan luottavainen olo viime viikon panikoinnin ja neuvolassa kuunnelluiden sydänäänien jälkeen. Pitäs kans ittelle vissiin ostaa tuo dopleri niin ei tarvis sinne neuvolaan laukkoa :) Mut hyvää kevään jatkoa kaikille ja onnea odotukseen!

peikko+tyyppi 10+6
 
Tänään poks 13+0 :)

Olin myös tänään ekaa kertaa töissä tuon hematooma-saikun jälkeen töissä.. Meinas vähän jännittää.. Turhaan.. Muksut (lue: teinit) oli ihania ja niil oli ollu jopa ikävä :) :heart: Tällä viikolla olis kolme yövuoroa jotka jää tekemättä... Stressaan hematoomaa ja sitä että alkaa vuotamaan vieläkin vaikka ei tarttis.. Liitoskivut ovat jo melko mielenkiintoisen oloisia |O |O :headwall: ja oon tosi väsynyt iltaisin, joten yövuorot vaihdettiin pois.. Keskiviikkona työterveydestä hakemaan jotain lappusta työnantajalle, ettei yövuoroja tarttis enää tehdä..

Hankinnoista sen verran, että kaikki joudutaan ostamaan. Esikoinen on tosiaan 7v eikä mitään ole tallessa. Hoitopöytää meille ei tule, ei ollut tarvetta esikoisellekaan. Aion ensin kahlata lävitse kaiken maailman kirpparit ja kaverien kaverit jos tulis vastaan kivoja käytettyjä hankintoja :) Autoon kaukalo saadaan todennäkösesti kaveriltani..
Vielä en ole mitään hankkinut.. enkä uskalla varmaan hankkia kun vasta ehkä kun on todettu hematooman kuihtuneen tai sitten rakenneultran jälkeen kun ollaan jo sen verran pitkällä. Rakenneulta ajoittuukin tuonne kesäkuun ihan loppuun :) :heart:

Meillä esikoinen sai jostain käsiinsä np-ultra kuvat ja kysyi mikä ötökkä siinä on??!?! :D
Kerrottiin sitten.. Ilmoitti vain, ettei hänen huoneessaan tartte vauvan sitten nukkua :D :heart: ...

Mies käy sääliksi, kun ei yhtään nyt toisen antama läheisyys ja hellyys. :( Osansa tuo kivut, stressi ja hormonit sitten osansa. Josko se tästä pikkuhiljaa alkaisi helpottaa.

Teps nii näyttikin olevan aikasta lähekkäin LA:t ja synnäri sama :) pakko oli het kurkkia sitä listaa kellä muulla sama synnäri :D


romaanin ja valitusvirren kirjoitti Hipsutin ja hattiwatti 13+0
 
Viimeksi muokattu:
Kyllä minäkin aion täällä jatkaa kirjoittelua! Kuitenkin kun en joka päivä palstalla käy ja nimimuisti on huono, niin en pysy yhtään perillä kenelle kuuluu mitäkin tai kuka on kukakin. Toisaalta tuntuu vaikeelta täällä kirjottaa henk.koht. asioista, kun kuka vaan voi lukee ( ja lukeekin). Esikon kanssa odotus-ja syntyneiden pinoissa kirjottelin kans ja kun päätettiin siirtyä suljettuun ryhmään, niin tuli varmaan 20 pyyntöä ihmisiltä, jotka olivat "taustailleet" alusta lähtien. Tuli vähän tirkistelty olo, kun oli tullut paljon omasta elämästä kirjoitettua.. olin ehkä vähän tyhmä kun en tajunnu :kieh: Siksi oon nyt vähän varovaisempi, mutta mieluusti kuitenkin jaan kokemuksia!!

Mutta joo. Pitäis varmaan töissä kertoo, et osaavat alkaa sijaista ettii ajoissa. Ei vaan nyt vielä oo mikään huuma päällä. Vihaan raskaana olemista kun oon lihava ja kiukkuinen ja väsynyt :( En ees osaa ajatella tota mahaa vauvana, koska en liikkeitäkään tunne. Näin ollen ei mitään hankintoja olla tehty, eikä varmaan tehdå pitkään aikaan. Kyllä mä hattua nostan teille, jotka olette neljättä tms kertaa raskaana!!!
Oonko mä ainoo, jonka mielestä tää ei oo kivaa??? Huom, hyvin toivottu vauva, eli ei johdu siitäkään.

Neydan+mölli 13+1

Ps. Anteeksi omanapainen tilitys! Ens kerralla lupaan olla positiivisempi :ashamed:
 
Harmittaa niin hirveesti kun sain muutaman kerran vauvan sydänäänet kuuluviin ja nyt en oo varmaan 4 iltaan niitä saanu kuuluviin. Tiiän että se on vielä niin pieni että pääsee nätisti piiloon mutta itelle tulee ahistunu olo että onkohan pikkukirpulla kaikki hyvin.. :D Aiemmin hehkutin dopleria ja nyt tekis mieli heittää se seinään :D
Mutta paha olo on menny melkeen kokonaan pois eikä ruokakaan enää okseta! Viimeset 3 viikkoa oon eläny viinirypäleillä niin oikea ruoka on enemmän ku tervetullutta. :D

Mitä ootte mieltä, pitäiskö mulla kertoa töissä tästä raskaudesta jo nyt? Oon siis alottanu ihan vasta uudessa työpaikassa ja mulla on 4kk koeaika niin pelottaa että ne nakkaa mut ulos tän takia. Vaikka eihän ne tietenkään saa, mutta koeajalla ku syyn ei tarvi olla kovin kaksinen.

Ja oonko aivan hirveä ihminen jos sanon etten tienny tästä?

Ida & kirppu 11+5
 
Viimeksi muokattu:
Hipsutin, esikoisesta tunsin rv 15+0, tokasta rv 14+0 ja tästä kolmannesta(oon siis varma että se oli vauvan liikahdus) rv13+3.

Idada, mä en varmaan kertoisi. Ellei ois pakko. Mun on hyvä sanoa, kun itsellä on vaan näitä määräaikasia...ei paljon tarvi salailla eikä tän mahan kanssa voikaan..!

Tänään sitten alkoi työt. En oikein tiedä mitä ajattelis, kun en ole pitkään aikaan tehnyt hoitotyötä; on valtavasti asioita taas muisteltavana ja opittavana. Mutta toisaalta tykkäsin kyllä, työ on mukavan fyysistä ja aika menee nopeasti!
Nyt on pahoinvointikin loistanut poissaolollaan kun en jatkanut sitä ladyvitan popsimista, vielä kun jaksais aamuherätykset :D

Meinasin saada sätkyn kotia tullessa, kun postilaatikossa odotti kirje synnäriltä. Tuli ensimmäisenä mieleen että seula on hälyttänyt ,mutta se olikin vaan np-ultran epikriisi, onneksi. Toivottavasti ei nyt mitään kirjeitä tuukaan ja saadaan mennä rakenneultraan sitten kesäkuun lopulla vasta kuulemaan veriseulan tulos.

Ankka & Bebe 13+5
 
Minut voi poistaa listalta. Np-ultra vahvisti sen, minkä jo itse tiesinkin. Alkio on menehtynyt jo jokin aika sitten ja sain lääkkeet tyhjennykseen. Tuttua puuhaa jo, kun tammikuussa viimeksi. Mutta olkoon tämä km nyt tämän ryhmän viimeinen.

Onnea kaikille muille odotukseenne!

Ja Idada, älä suotta kerro töissä mitään. Sinulla ei ole mitään velvollisuuksia kertoa, vasta kun 2kk ennen äitiysloman alkua.
 
Tyydeli: :hug: olen pahoillani. Tsemppiä tulevaan!

idada: mä kerroin molemmista vasta rakenneultran jälkeen. Ei olisi ihan vielä sillloinkaan tarvinut. Halusin varmistaa että kaikki on varmasti hyvin. (ei tosin kerrottu muillekaan =) )
Älä kerro sinäkään vielä. Kerrot sitten viimeistään 2kk ennen ä.lomalle jäämistä. Eikä sulla ole mitään velvoitteita vastata kysymykseen että mikset kertonut aiemmin, joten ei tarvitse sanoa ettet tiennyt. =) Laki on puolellasi.
 
  • Tykkää
Reactions: attente

Yhteistyössä