Marraskuussa 2011 syntyneitten elämää

Täällä on taas on oltu kesästä nauttimassa mökillä ja vielä muutama päivä jatketaan. :) Päivät menee aika nopsaan ulkona touhuillessa. Mummi ja ukki olivat innokkaina hommanneet tänne uima-altaan tytölle sekä nikkaroineet hiekkalaatikon. Niissä onkin kiva temmeltää päivä. Tai no hiekkalaatikolla voi olla vaan pienen hetken kerrallaan, siihen asti että muistuu se hiekan maistelu mieleen. :D Meillä myös nautitaan täysin rinnoin huomiosta, ja sitä onkin pieni saanut osakseen ihan riittävästi. Kahvipöydässäkin osallistuu keskusteluun niin kovasti että hyvä jos muita kuulee. :rolleyes:

Vaan kyllä tulee mukavat paukamat lapselle itikoista! Muutama päivä on ollut ihan tyyniä, joten järven rannalla riittää inisijöitä. Ja vaikka eilenkin kuinka yritti vahtia, ettei tyttöä pääse pistämään, niin silti oli monen monta punaista pattia päässä, jaloissa ja käsissä. Selvisi siis syy eilisiltaiseen kininään ja pyöriytymiseen. :/

Ja taas tyttö alkaa opetella uusia kujeita, kun tuo "vanha juttu" eli tuen kanssa kävely on jo hallussa. Eli nyt harjoitellaankin ilman tukea seisomista. :O Hän saattaa ottaa tukea sen verran että pääsee jaloilleen ja sitten laskee kädet irti. Vähän aikaa seistä tojottaa ihan itse ja sit pyllylleen. =)

Milä kannalla muuten olette noitten aurinkovoiteiden kanssa lapsilla? Meillä on ollut käytössä ihan tavallinen aurinkorasva, joka on lapsille tarkoitettu. Tiedän, että niistä sanotaan ettei saisi käyttää kun aineet imeytyy lapsen ihosta helposti. Jossain oli jopa, että voisi vaikuttaa murrosikään myöhemmin. Mutta käytettävät määrät on kuitenkin niin pieniä ainakin meillä, että en usko sen suurempia vaikutuksia olevan. Rasvaan yleensä vaan silloin kun mennään esim. veden äärelle tai missä paistaa aurinko suorempaan. Muuten pysytellään varjojen puolella ilman mitään aurinkorasvoja, ja saahan vaatteillakin hyvin suojattua ihon.
 
Heippa!

Oi kun teillä vauvat lähtee huimaa vauhtia liikkeelle!! Meillä ryömitään vaan, välillä keikkuu tytteli kontillaan mutta ei etene vaan muksahtaa mahalleen takaisin. Voihan se olla että koko konttaus jää välistä, saa nähdä.

Aurinkorasvaa oon laittanut poskiin ja nekkuun keväästä asti kun on rinkkailtu. Kerran olen laittanut reisiin ja olkavarsiin kun oli hihaton + puntiton helleasu päällä. Vaikka varjossa oltiinkin niin varoiksi pistin. Enemmän mä varon ettei mene suuhun, muuten en ole huolissani. Iitalla on aurinkolasitkin aina silmillä kun mennään paisteessa (autossa ja vaunussa ei ole) ja hyvin pysyy päässä! Ite ajattelen myös että vaatteet taitaa olla se helpoin ja peittävin tapa suojata auringolta.

Taitaa meillä olla äidinperintönä hyvä vastustuskyky hyttysiin :D Muutama paukama on ollut eikä ne tunnu tyttöä mitenkään vaivaavan! Nyt on tosin paarmat tulleet ja ihme on jos niitten puremat ei vaivaa. Toivottavasti ei tarvi vielä tänä kesänä harmitella sellaisia. Naapurissa on hevostalli ja paarmoissa löytyy kokoa...

Muuten meillä mennään mukavasti melko hyvällä ja tasaisella rytmillä. Ruokailussa ei olla päästy puuroista eteenpäin, tyttö ei huoli muuta. Ei kaupan eikä äidin :ashamed: Puuroa sen olla pitää jollakin marja/hedelmäsoseella. Nooh, parempi sekin kuin ei mitään. Kumma juttu kun kuitenkin porkkanaa , parsakaalia, kesäkurpitsaa ym menee sitten itse syöden sormiruokana. Perunaa kokeilin taas, ajattelin että olisi eroa uudella ja vanhalla mutta ei. Ihottuma nousi suupieliin. Nyt sitten odotellaan hamaan tulevaisuuteen, ehkä talvella voisi taas testata. Onneksi on siis vaan ihottuma niin vaiva luultavasti häviää muutaman vuoden sisään.

Ilmeisesti viihdyttäjät kuoriutuu tässä iässä, meilläkin on puheen pulputus sellaista että oksat pois!! Ja naurua päälle :LOL: On niin suloista kun toinen oikeasti tuntuu kertovan juttuja, tarina polveilee tosissaan.
 
Viimeksi muokattu:
Eilisessä omanapaisuuden puuskassa unohdin vastata tuohon Napsukan nukuttamisongelmaan. Kyllähän he isän kanssa varmasti pärjäävät sitten kun menet takaisin töihin, koska vaihtoehtoja ei ole. Ja nopeasti lapsikin tottuu siihen että vuorostaan isä on enemmän kotona. Oletko kokeillut jos lähdet vaikka ulos lenkille vähän ennen nukkumaan menoa, ja isä laittaa pojan sillä välin nukkumaan? Meillä ainakin silloin toimii paremmin isin kanssa nukahtaminen, kun en ole kotona. Eli kyllä vauvakin varmaan vaistoaa, että äiti on saatavilla toisessa huoneessa, eikä siksi huoli isää. Meilläkin on välillä (eli silloin harvoin kun isä nukuttaa) samoja ongelmia. Eli jos olen kotona, nin huuto on hirmuinen, mutta jos olen lenkillä niin on nukahtanut ihan nätisti. Ja onhan se hankalaa itse yrittää olla toisessa huoneessa puuttumatta itkuun, jos lapsi itkee isän kanssa. Mutta ei lapsi itkusta särjy (en siis tietenkään tahallani huudata lasta ja anna itkeä vaikka siltä tuo saattaa kuulostaa..) ja kokemuksen myötä teilläkin varmasti lapsi tottuu siihen että aina ei äiti ole nukuttamassa. Onko teillä isä vieressä silloin kun olet itse nukuttamassa lasta? Sekin tuli mieleen, että jos joinakin iltoina teette niin, että molemmat olette lähellä ja kun lapsi on rauhallinen, niin lähdet itse siitä pois. Ja siitä pikkuhiljaa niin että pelkästään isä on nukuttamassa.
 
Heipat taas!

Täälläkin vielä vaan ryömitään kovalla vauhdilla. Tosin viikonloppuna otti muutamia konttausaskeliakin, mutta ei nyt taas näytä enää muistavan sitä liikkumiskeinoa.

Täällä tökkii edelleenkin ne päiväunet. Ei meinaa millään nukkua päiväunia ja jos nukkuukin, ihan vaan 20-30 min. Sellaisen 20 min torkut saattaa ottaa kolmetkin päivässä. Olisin kyllä tykännyt, että olis vielä ottanut ne pidemmät päiväunet noiden pätkien sijaan, että itsekin ehtisi vähän istahtaa. Yöunet on kuitenkin ihan ok, 8-11 tuntia.

Miten teillä muilla ne päiväunet nyt menee? Olisko tää nyt vaan taas joku vaihe, monien vaiheiden joukossa? Tätä on kyllä jatkunut jo vissiin 3 vkoa.

Mä oon nyt vaan koittanut olla stressaamatta siitä ja mennyt ihan pojan rytmin mukana, eli nukkuu kun nukkuu ja niin kauan kun nukkuu. Silti meinaa vähän välillä pistää huokaiseen tää : /

Syöminen menee muuten suht ok, mutta se syöminen tuntuu olevan ihan toisarvoinen asia, kun pitää touhuta kaikkea muuta.

Sitä ääneen nauramista tai sellaista kikatusta meillä on pidetty jo muutaman kuukauden ajan. Varsinkin sitten kikatuttaa, jos vähän kutitellaan :)

Muutenkin pitää jatkuvasti jos jonkinmoista pärinää ja pörinää. Formuloita katsellessa pärisee ihan tosissaan ja tuijottaa telkkaria silmiään räpäyttämättä :LOL:

Aurinkorasva-galluppiin vastaan, etten ole laittanut vielä mitään aurinkorasvaa. Ollaan pysytelty sillai sopivasti varjon puolella.
 
Tinnti301 Taitaaa olla ainoa mitä ei olla kokeiltu, että lähden kokonaan huushollista pois. Toivottavasti mieskin rohkaistuisi jäämään yksin nukuttelemaan! Tuli tänään mieleen semmoinenkin, että yrittäisi nukuttaa vaunuihin ja siirtäisi sitten omaan sänkyyn sillä vaunuihin nukahtaa ulkona kenen työntelemänä vaan ilman itkuja :|

Tulee vaan niin onnettoman toivoton olo kun sitä vaan toivoisi, että nukahtaminen olisi pikkuiselle mieluinen ja rauhallinen tapahtuma eikä tarvitsisi aina itkeä itseään uneen :'(

Miestä otta myös koville kun poika vaan itkee hänen kanssaan mutta olen sanonut hänelle samaa kuin sinä Tintti että pojalla ei loppuunsa kuitenkaan ole mikään hätä koska hän on siinä sylissä turvassa tutun oman iskän lähellä.

Tuohon aurinkorasva-galluppiin; Mekään ei olla käytetty vielä mitään rasvaa, on suojattu vaattein tai sitten pysytelty visusti varjossa. Poika kun nuolee ja järsii sekä käsiä että jalkoja sen verran että en tahdo nuolevan niitä rasvoja sitten.
 
Meilläkin on nyt harjoiteltu isin kanssa nukkumaan menoa ja näyttäisi onnistuvan ihan ok, vaikka melkoinen itku siitä meilläkin tuli :( Mutta kun maltoin pysyä poissa (alakerrassa), niin ei sitä kovin kauaa kestänyt kuitenkaan ja sitten tyttö nukahti.

Noin muuten en tiiä mikä taas mättää, kun on taas muutamana viime yönä huudettu kunnolla ja muutenkin tyttö on nukkunut tosi levottomasti. Etsiskelin hampaita yläleuasta, mutta ei kyllä tunnu että sinne olisi mitään tulossa... Olin jo niin tyytyväinen, kun välissä yöt sujui tosi hyvin ja yhden kerran selvittiin jo yhdellä syötöllä :D Syökö muiden muksut enää öisin? Meillä pisin aika ilman ruokaa on 7h ja sekin ihme on koettu kerran :LOL:

Mulla oli hieno suunnitelma että siirryn nyt vaan yhteen yösyöttöön ja silittelen vaan tytön takas unten maille jos muuten heräilee... Mutta edellisten kolmen yön jälkeen taidan haudata sen suunnitelman... En ymmärrä miten tuo lapsi edes voi syödä niin paljon, kun päivän aikana menee 4 isoa ateriaa + joku välipala :confused: Meillä on kyllä ruokailuissa nyt sellainen vaihe, että mun kotitekoinen ruoka ei tunnu kelpaavan vaan syljetään ulos, mutta yllättäin kaupan 8kk kokkareisemmat soseet taas maistuu hienosti!

Mietin tässä että miten saisin kotona tehtyä sellaista hieman pureskeltavaakin sisältävää mössöä, kun tehosekoitin vetää heti niin sileäksi, pitää testailla jotain.. Kiva kun pääsis pian siirtymään tavalliseen ruokaan mitä vois vaan vähän haarukalla muussata tms.

Aurinkorasvakyselyyn pitää vastata, että ei kyllä ole laitettu vielä mitään rasvaa. Pitkähihaiset päällä ja lierihattu päässä tai sitten varjossa, ilta-auringosta on kyllä välillä nautittu kun se ei oo niin polttavaa. Toki posket ja kädet on hieman saaneet aurinkoa ulkoillessa rinkassa tai rattaissa, mutta ei kyllä ole yhtään alkanut punoittaa tms.

Meilläkin liikutaan edelleen ihan ryömimällä, välillä kokeillaan konttausta mutta se ei vielä oikein toimi. Ei haittaa yhtään, että vielä pysytään lattiatasolla :D
 
Hepskukkuu =)

Iskä on pari kertaa vaan nukuttanut, tyttö kun syö viimesen kerran just ennen unta joten se on niin helppoa vaan laittaa sänkyyn odottamaan unta. Kuulostaa tosi helpolta - ei se uni aina tule ihan noin, mutta koko ajan useammin.

Unista ei kai mun pitäisi mitään sanoa mutta meillä on tyty nukkunut ilman syöttöjä 10-viikkoisesta... keskimäärin 10-tuntisia öitä. Puolen vuoden jälkeen on aika tarkka 12 tuntia, poikkeukset vahvistaa tämänkin säännön. Tiheäimukaudet siinä 4 ja 6 kk:n paikkeilla ja sitten reippaat ryömintäharjoitukset tuossa kuukausi sitten aiheutti heräilyä ja niistä oli helpointa selvitä tietysti tissillä. Kiinteää ei mene vasta kuin 1-2 krt päivässä, muuten mennään imetyksellä. Täältä on tietty helppoa huudella mutta jotenkin tuntuu että ehkä yöheräilyt ei kuitenkaan ole aina kiinni ruuasta :confused: Se vaan tarjotaan lähes aina vastaukseksi, mene ja tiedä. Olenkin aina kyllä sanonut että nää ruhtinaalliset yöunet varmasti kostautuu jossain vaiheessa :LOL:

Täälläkin on innostuttu koiran kamoista: ruoka- ja vesikuppi on tosi nastat ja parina päivänä on innoissaan ipana järsinyt peuran luuta..... ja koira katsoo vieressä reppana että viekö toi mun luutkin!! Noo, koira pääsee aina välillä lipasemaan omenaa tms kun pienet kädet roikottaa paloja nenän edessä. Bakteerit on ainakin tehokkaasti jaossa, vaikkei se ihan olekaan tarkoitus :headwall:
 
Viimeksi muokattu:
Päiväunet on meilläkin kadonneet jonnekin. Tyttö riekkuu väkisin hereillä siihen asti että tosiaan loppuu virta ihan kokonaan (tänäaamuna nukahti vaunuihin istualleen, ilman mitään selkänojaa kun ei malttanut asettua aiemmin paikalleen. :D ). Ja silti nukkuu vain pienen hetken, n. puoli tuntia korkeintaan. Iines, tiedän tunteen että olisi tosi kiva jos nukkuisi edes kerran päivässä vähän pidempään. Sitä omaa aikaa, että saisi edes hetken huokaista, ei ole oikein ollenkaan. Ja koska päivällä malttaa nukkua vain parit pikaunet, niin illat menee vähän huonotuulisena. Ja silloinkin väkisin hyppii hereillä johonkin 9 asti, vaikka olisi kuinka väsynyt. En tiedä on taas joku niistä kuuluisista vaiheista, vai onko päiväunitarve vaan niin paljon pienentynyt.

Yöunet on meillä vihdoinkin 2 kuukauden pomppimisen jälkeen rauhoittunut! *koputtaa puuta* Yösyönnit tyttö lopetti joskus 3,5 kk:n ikäisenä, eli niistä ei tarvii enää meillä huolehtia. Pakko myöntää, että on äipälläkin parempi mieliala ja pidempi pinna kun saa nukkua yöt paremmin! :)

Syöminen on taas vaikeutunut. Kokoajan pitää olla jotain naposteltavaa tai muuta räplättävää käsissä, tai suu pysyy kiinni ja lusikka lentää. Naposteltavien välissä saan huiputtamalla lusikan suuhun, muuten ei kyllä syö. Maitokaan ei välillä maistu, joten tiedä häntä että mistä johtuu. Alaikenet on kyllä turvonneen näköiset kulmahampaiden kohdalta, että voi olla nekin vähän arat. Onneksi mökin läheltä löytyy paljon metsämansikoita ja mustikoita, joita saa sit napostella nassun täyteen. :)
 
Tintti joo, meilläkin samaa, että poika on melko huonotuulinen, kun ei malta niitä päikkäreitä nukkua. Ja kun virta sitten loppuu kokonaan, nukutaan vaan pieni hetki. Toivottavasti tosiaan tää on joku vaihe, hetki olis kiva hengähtää itsekin välillä. Mä en vaan jaksa uskoa, että se päiväunitarve olis tän ikäisellä vielä niin vähentynyt, kun tuttu muutaman kk:n vanhempikin lapsi nukkuu sen 3 tuntia päikkäreitä.

Mites muilla?

Napsukka meillä oli se ylimääräinen 7 kk neuvola ja kyselin siellä myös, että pitääkö siitä varvastamisesta olla huolissaan. Meillä myös siis varvastetaan edelleen. Neuvolatädin mukaan ei tarvitse olla huolissaan, on hyvin yleistä tän ikäisillä ja kuulemma yleensä korjaantuu ajan myötä.

Ne koirankamat on meilläkin ihan hitti, vinkuleluja on tosi kiva vinguttaa. Ja varsinkin katsella koiran ilmettä, kun nuori koira tietysti haluaisi juuri sen lelun itselleen. Onneksi ei mene ottamaan sitä pojalta, vaan odottaa vuoroaan kärsivän näköisenä.

Meillä on alkanut tulla yhä enemmän sellaista omaa tahtoa esiin. Jos ei saa mitä halutaan, otetaan hirveät raivarit siitä. Enää ei onnistu vaikkapa vaihtaa joku kielletty juttu luvalliseen juttuun. Jos vaikkapa ollaan menossa koirien vesikupille ja sieltä haetaan pois, yritetään uudelleen ja jos vieläkin haetaan pois, siitä saadaan kunnon raivarit : /
 
Jäipäs multa vallan vastaamatta tuohon päiväunikyselyyn :O Liitymme omistuisten päiväunien kerhoon! Meillä siis poika nukkunut aina tooooosi hyvin ja hartaasti päivällä, vähän pienempänä saattoi vedellä sikeitä jopa 4 tuntia, mutta nyt, hyvänä esimerkkinä tämä päivä; vain vajaan 1,5 tunnin unet koko päivän aikana!

Tintti ja Iines kovin pelottavan tutulta kuulostaa tuo, ettei lapsi malta nukahtaa niin sitten millään! Tänäänkin oli pariin otteeseen jo ihan valmista kauraa mutta ei kun on vaan pakko pörrätä ettenpäin :headwall: Nukahti sitten melkein puolitoista tuntia sitten jo yönunille (ainakin toivottavasti) kun normaalisti nukahtaa n.21. Nykyään kun ei päikkäreille malta asettua edes vaunuihin jollei ole ihan tiltissä jo valmiiksi. Eilen kun kävimme kärryyttelemässä niin pyöri koko ajan mahalleen ja nousipa jopa seisomaan :kieh: tänäänkin matkusti päivälenkillä mahallaan maisemia tähyillen, hieman huvittava näky :popcorn: mutta minkäs teet kun ei istuillan pysy!

Kokeiltiin muuten eilisiltana miehen kanssa sitä nukutusta niin, että mies meni toiseen huoneeseen nukuttamaan poikaa vaunuihin. Ensimmäisellä yrittämällä poika oli hyörinyt ja pyörinyt edellämainittuun tapaan kunnes mies vartin jälkeen luovutti :D ei ollut ilmeisestikään tarpeeksi väsynyt sillä kun hän puolen tunnin päästä yritti uudelleen, nukahti poika muutamassa minuutissa ilman itkua =)

Iines*
Olen huomannut saman, että alkaa poika pikkuhiljaa tajuamaan että voi saada asiat menemään niinkuin itse haluasi. Ja myös senkin, että äiti ja isi osaa myös pilata sen huvin ;) Meillä ei kuitenkaan vielä suutu sen kummemmin, väsyynenä lähinnä, käy vaan sinnikkäästi kokeilemassa aina uudestaan ja uudestaan mitä mamma sanoo. Vienosti hymyillen kääntyy katsomaan huomaako äiti :heart:
 
Päiväunista: meillä on tapahtunut sellainen muutos, että rattaisiin alkaa olla usein vaikea nukuttaa eli on siirrytty sisätiloihin pinnasänkyyn. En tiedä johtuuko siitä, että ulkona haluaa katella ympärilleen niin innokkaasti vai siitä että rattaissa on selällään ja vöissä.. Paremmin nukahtaa pinnasänkyyn mahalleen, kun saa mönkiä itsensä unten maille.

Mutta meillä kyllä nukutaan päiväunia edelleen, yleensä 1,5h aamupäivällä ja noin tunti iltapäivällä. Välillä on ollut päiviä, että tyttö nukkuu tosi vähän, mutta yleisesti ottaen päiväunet kyllä kelpaa edelleen. Ei nyt mitään tuntikausia kyllä enää nuku :)

Yöheräily ei tosiaan välttämättä johdu nälästä, mutta tosi vaikea on saada tyttöä nukahtamaan syöttämättä, ollaan kyllä yritetty nukuttaa uudelleen mutta jotenkin keskellä yötä ne voimat alkaa loppua siinä tunnin huutamisen jälkeen... Kun tosiaan jos syöttää niin syö ihan kunnolla ja sitten nukahtaa tyytyväisenä. Myös pullokin kelpaa, on kokeiltu. Eikä mua edes haittaa hirveästi se yösyöttäminen, mutta olis kyllä tosi kiva kun sen sais rajoitettua siihen yhteen kertaan. (ehkä se syöminen on sitten joku uniassosiaatio, mutta kun meidän vauvaa ei oo edes koskaan nukutettu rinnalle niin en oikeen ymmärrä...)

Musta itsestäni tuntuu tosi hurjalta että ihan pienetkin vauvat olis sen 10-12 tuntia jopa syömättä, kun itsellekin aikuisena se 12h syömättömyys on aika maksimiaika. Mutta pitäis kai sitä nyt tällaisen isomman vauvankin nukkuessaan pystyä se 7-8h olla syömättä :) Kunnon tankkauksen jälkeen vielä. Mutta meidän muksu on kyllä syntymästään asti syönyt tasaisesti kellon ympäri :D
 
Sadehuomenta!

Ihanaa, vihdoinkin tulee vettä!! Kaikki viimeviikkoiset sateet on kiertäneet meidät ja nyt näyttää upean tasaisen harmaalta :D Joo, tiedän, pari päivää tätä niin en enää ole niin innoissani....

Päikkärit on meilläkin pysyneet, aamupäivällä n tunti ja iltapäivällä 1-2 tuntia. Sellainen muutos on tullut että tyttö suostuu nukkumaan myös sisällä, aiemmin kelpasi vain vaunut. Vaunuissa saattaa tyttö mennä mahalleen ja siitä sitten nukahtaa milloin nenä lytyssä, milloin kyljellään. Onneksi vaunukoppa on niin reilu ettei tarvi ratasosalla viedä, paitsi toosi kuumalla niinkuin viime viikolla parina päivänä. Otin riskin enkä laittanut valjaisiin, tyty ei ole osoittanut mitään nousemisen merkkejä aiemminkaan. Mutta kyllä kurkistelin varmuudeksi onko ipana vielä kyydissä :LOL:

Ja kuten aiemmin kirjotin että poikkeus vahvistaa säännön yöunissa niin jo on kahtena yönä kuulunut iloista rupattelua. Annan maitoa minäkin koska se on öisin se tehokkain keino, jotenkin ei jaksa kesken omien unien ruveta hyssyttelemään muutoin. Ja kyllä joskus on oikea nälkäkin kyseessä. Aiemmin tarkoitin että niin usein kuulee suoraan yhdistettävän yöheräämisen ja nälän. Ja tällä (huimalla....:p) kokemuksella en ehkä ajattelisi niin yksioikoisesti. Mutta kaikki lapset on yksilöitä ja hyvä niin! Olisipa tylsää jos ei olisi erilaisia tapauksia =)

Hilpeää Pikkulauantaita kaikille!
 
Hiphei! Meillä tapahtui ihme viime yönä, nimittäin tyttönen nukkui sikeästi koko yön. Aamulla kun itse heräsin 7 aikaan ja tajusin että ei ole herännyt koko yönä, piti käydä jo kuuntelemassa että hengittääkö. :D Mutta hyvin hengitti, ja heräsikin niiiiin iloisena hyvin nukutun yön jälkeen. :)

Epäilyt hampaiden tulosta vaan vahvistuu, syöminen on yhtä tuskaa ja kiukkuilua on melkeimpä aamusta iltaan (on siellä välissä onneksi muutama hyvä ilohetkikin :)). Ruokaillessa juo vaan maidon ja pari lusikallista ruokaa. Sen jälkeen napsahtaa suu kiinni ja suuttuu jos yrittää syöttää.

Meillä on vaunuilusta tullut aika taidetta! :headwall: Ensin malttaa istua siinä nätisti, mutta sitten kun väsy alkaa tulla, pitää päästä seisomaan. Joo, ompa tosi turvallista keikkua liikkuvissa vaunuissa seisaallaan... Mutta kun yrittää laittaa makuulleen tai edes istumaan, niin neiti vetää herneet nenään ja sitä jatkuu kotiin asti. Paikallaan ollessahan voisi vaikka vahingossa nukahtaa! ;) Eli taitaa meiltä kohta jäädä pitkät vaunulenkit..
 
Tintti301 Kuulostaapas sun kirjottelut tutulta :LOL: Meillon muutman päivän ollut samanlaista tuon ruokailun kanssa ja äkillisiä kiukunpuuskia tullut ja mennyt. Tänään poika rupesi ykskaks ruokaillessaan narskuttamaan kämmenselkääni ja kappas vaan kun kipuhermot viestitti aivoihin että pojalles on tainnu puheta hampi :popcorn: jäi tuohon käteen muistoksi pari punaista naarmua joten nyt se viimein sitten puhkesi läpi!

Onnea vaan Tintille hyvin nukutusta yöstä! Myöskin meillä viime yönä saatiin levätä koko poppoo kunnolla kun poika nukkui 20-05 heräämättä. Enkä tainnut kertaakaan havahtua edes pojan ähinöihin. On se vaan kummasti aina levänneempi olo! poika on myös alkanut useammin nukkumaan noita 10-12 tunnin yöunia ja heti huomaa että on aamulla paljon virkeämpi ja jaksaa valvoa huomattavasti pidempään ennen ensimmäisiä unia. Nyt onkin vähän rajotettu aina noita myöhempiä unia jotta nukkuisi kunnon yöunet.

Jäkättirastas Minä oon kans vähän uumoillu jottei tuo napero aina yöllä nälkäänsä herää sillä alkoi satunnaisesti nukkua kokonaisia öitä jo kuukausia sitten. Nykyisin syö iltapuuroakin niin huimia annoksia (plus vielä iltamaito juuri ennen nukkumaan käyntiä) jotten jaksa usko että nälkäänsä herää. Se vaan on niin helppoa nukuttaa poika tissillä...
 
Heipat!

Parin päivän lusikkaruokalakon ja kevyen kiukuttelun jälkeen on yläikeneen ilmestynyt hammas :D Siellä se on, valkoinen ja pirskatin terävä..... Jotenkin tuo lapsonen vaan osaa (melkein heti) hammastaan käyttää niin ettei ruuantarjoilu häiriinny. Taas tämä mamma miettii imetyksen lopettelua hissukseen, mutta katotaan nyt.

Konttaaminen ei voi olla kaukana, eilen tyttö otti jo parin sentin etenemän, vahingossa tosin! Ryöminnässä on nyt jo vauhtia ja vaarallisia tilanteita mutta ilmeisesti itsesuojeluvaistoa löytyy: Korkeat pudotukset ei houkuta, esimerkiksi takaovelta on n 10 sentin pudotus ja sieltä ei iita mene. Yrittää vähän mutta rohkeus ei anna periksi =) Sama juttu sohvalla, reunalle menee juu mutta ei yritä edetä. Vaikka vahtia täytyy ja pitää kiinnikin joskus niin voi sentään vähän olettaa ettei tyttö syöksy ihan suinpäin mihin vaan.
 
Vaihteeksi aurinkoista päivää! On tainnu kesä viedä äipät mennessään kun on hiljaista ;)

Täällä tehdään kovasti hampaita nyt sitten oikein liukuhihnalta =) yläetunen ja toinen alahammas on piirua vaille läpi, onneksi ei ole sen kummemmin kiukuttanut *koputtaa puuta*!

Joko jäkättirastaalla on meno muuttunut konttaamiseksi? Ole onnellinen että teidän iitalla on vähän tuota itsesuojeluvaistoa, kaikilta kun sitä ei näy löytyvän :O Meillä poika menee vaikka mistä ja mihin hoksaamatta että rapatessa saattaa vähän roiskua. Kovasti tukea vasten "kävelee" eli hipsuttelee edelleen varpaillaan. Paras juttu tällä hetkellä on vaunujen työntäminen sisällä :popcorn: nyt on onneksi pikkuhiljaa alkanu nuo kantapäät painumaan lattiaan ainakin hetkellisesti. Tuntuu poikakin olevan ihan ihmeissään kun on välillä vähän tukevampi ote lattiaan :LOL:

Niin se vaan viikko on jo vierähtäny viimeisetä äippälomakuukautta : / onneks on ne lomat vielä mutta kyllä nyt jo harmittaa töihin meno! Onneksi on saatu asiat järjestymään niin, että pystyn ainakin vähän aikaa olemaan kotosalla kunhan mies on pitänyt isäkuukautensa.
 
Konttaamisesta ei ole vielä tullut sen kummempaa, edelleen hötkyntää ja hyllymistä nelinkontin mutta ei etenemistä. Tyty tosiaan tajuaa korkeat paikat etenemisessä, mutta tilanteita aiheuttaa pakin puuttuminen :LOL: Joka paikkaa täytyy tunkea mutta auta armias jos sieltä ei pääse kuin takaperin pois! Sänkyjen alle ei vielä ole tutkija uskaltanut.

Eilen oli jännä ilta, ainakin äidille: Oltiin kesäteatterissa ja täti tuli hoitamaan lasta. Tiesin että se sujuu, mutta kyllä piti takin naruja näplätä kunnes tuli "kaikki hyvin"-tekstiviesti! Tästä se ura urkenee =)

Jos menisin töihin niin ensi viikko olisi enää äippälomaa..... Ja tietysti lomia on monta viikkoa. Mutta kylläpä olisi kamalaa!!!! Vuoden kuluttua onkin ehkä toinen ääni kellossa :'( Ei yhtään käy kateeksi töihin palaajia. Vähän kyllä hirvittää tulojen tippuminen mutta ollaan koitettu pedata niin hyvin asiat kuin mahdollista. Työkaverit aina kyselee paluuta kun törmätään, taitavat olla vaan onnellisia kun saavat olla vielä pitkään erossa, hih!
 
Meillä on taas opittu uusia kujeita, nimittäin neiti seisoo jo omin avuin ilman tukea. =) Nopeasti kyllä tasapaino kehittyi, kun noin viikko sitten alkoi vasta "kunnolla" opettelemaan sitä, sitä ennen vain satunnaisia kertoja. Ensin pysyi pari sekuntia, nyt jo pitkiä aikoja. Ja ketterästi nostaa itsensä seisomaan vaikka keskellä lattiaan. :)

Me tehtiin ensimmäinen pidempi automatka viikonloppuna. Matkaa oli yhteen suuntaan n. 300 km, ja ne menikin ihan odotusten vastaisesti hienosti! Yli puolet matkasta nukkui, ja hereillä ollessakin viihtyi hienosti vaikka paikallaan joutuikin olemaan. Uusi turvaistuin taitaa siis olla ihan jees. Oli meillä kyllä kassillinen leluja varattuna viihdykkeeksi. :D
Auton tilanpuutteen vuoksi piti valita otetaanko mukaan rattaat vai matkasänky (+patjat ym.). No, tulipa testattua että perhepeti ei todellakaan ole meidän juttu.. Pieni ihminen osaa kyllä tehokkaasti vallata oman osansa sängystä ja äiti ja isi roikkuu sängyn reunoilla. Neiti nukkui sikeästi kuin tukki, mutta meidän unista ei voi sanoa samaa. :D
On kyllä ihanaa huomata, miten hyvin tyttö suhtautuu uusiin ihmisiin ja paikkoihin. Mielellään on vieraiden sylissä ja heti painelee paikkoja tutkimaan jos lattialle pääsee. :)

Meillä ei kyllä ole itsesuojeluvaistosta tietoakaan.. :whistle: Neiti yrittää laskeutua sängyltä tai sohvalta alas konttaamalla, eli pää edellä. Eikä vauhti hiljene yhtään vaikka käsien alla onkin pelkkää tyhjää. Terassiltakin yrittää vaan konttaamalla päästä nurmelle, vaikka pudotusta on n. 15cm. Eli yksin ei kyllä voi korkealle jättää sekunniksikaan.

Minäkin ajattelin tänään juuri tuota, että 3 viikon päästä jatkuisi koulu, jos nyt menisin takaisin. Onneksi on mahdollista siirtää sitä puolella vuodella, koska olisi kamalaa laittaa noin pieni hoitoon. Nyt tuntuu että vielä talvellakin on ihan liian aikaisin. :( Mitenhän tuota ajan kulumista saisi hidastettua...?
 
Tintti301 Eikö ole hurjaa tuo pienen ihmisen kehitys? :) Teilläkin varmasti piisaa vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Meillä alkaa tuo varvastus pikkuhiljaa vähenemään, välillä jopa molemmat kantapäät koskettaa lattiaa :D jostain toki voisi vielä pitää kiinni kun seisoo, oli kantapäät lattiassa tai ei...muutaman kunnon voltin olisi kyllä heittänyt jos ei isi tai äiti olisi ollut ottamassa koppia. Poika katsoo välillä ihmeissään kun äiti tai isi hilautuu koko ajan perässä minne hän meneekin (tai syöksyy viimeistään siinä vaiheessa kun alkaa kiipeämään pystyyn) :LOL:

Meillä myös tykkäisi peuhata meidän sängyssämme pehmeällä alustalla mutta ei tämäkään ressu hoksaa että siinä vaiheessa kun käsien alla on vaan tyhjää, saattaa pudotus olla korkealta ja kovaa :headwall:

Me jouduttiin punnitsemaan uudelleen minun töihin paluu/siellä jatkaminen kun tuli vähän pakkoremonttia asuntoon ym. ylimääräistä ikävää rahanmenoa. Päätettiin kuitenkin jotenkin selvitä sillä kumpikaan ei halua laittaa näin pikkuista (vaikka poika onkin melkein vuoden siinä vaiheessa kun molemmat palaisimme töihin) hoitoon kun on vuorotyöt niin pahimmoillaan poika joutuisi jäämään yöksi hoitoon jos emme saisi ketään hakemaan häntä ihmisten aikaan illalla hoidosta : / Kovasti siis työilmoituksia selailen, jos sattuisi löytymään uusi työ. Vaikka mieluusti sitä muutaman kuukauden vielä olisikin kotona joten ei harmita valtavasti vaikkei uutta työtä heti löytyisikään :whistle:
 
Meillä on hampaantekotehdas käynnissä: Viikko sitten tuli eka ylös, eilen puski toinen läpi ja eka kulmahammas ylhäältä kuultaa kauniisti nahkan takana, pari päivää taitaa mennä ja sitten on 5 hampua. Muuten menee ihan mukavasti mutta tuo syöminen on taas kiven takana. Tissiä vaan menee, ei lusikkaruokaa muuten kuin satunnaisesti. Kun nyt sitten olisi taas taukoa noitten hampaitten kanssa hetken verran.

Ruokarintamalla ei ole mitään uutta, puuro on edelleen se juttu ja vauvajogurtit maistuu enenevässä määrin. Kasvisosastoa en ole kokeillut pariin viikkoon, kohta voisi taas yrittää :headwall: Korviketta olen kokeillut ruokajuomana ja se tuntuu menevän, joten on jotain vararavintoa jos mamma ei ole maisemissa!

Työosastolla itekin haaveilen vuorotöistä poispääsemistä. Onneksi lähin esimies tietää toiveen niin voidaan jutustella mahdollisista vaihtoehdoista sitten lähempänä paluuta.

Uuhhh, nyt nukkumaan |O
 
Heipat taas täältäkin!

On tosissaan ollut niin paljon kaikenlaista puuhaa, ettei tännekään ole kerennyt. Ihan oli pakko luntata, mitä viimeksi on tullut kirjoiteltua.

Täälläkin saatiin nyt viime viikolla se 8 kk täyteen :heart: Ja taas neuvolassa sanottiin, että painoa olisi saanut tulla enemmänkin, joten taas saatiin käsky tulla ylimääräiseen neuvolaan. Poika tuntuu kasvavan enemmän tota pituutta, ties millainen hujoppi siitä tuleekaan.

Ruoan kanssa meillä oli tossa hiukan pulmaa, kiinteät kyllä kelpasi, mutta maitoa ei meinannut huolia millään. Oli tosi vähäisiä ne määrät, mitä vuorokaudessa joi. Nyt onneksi sekin on alkanut taas kelvata, tosin sen pitää olla kylmää.

Yötkin oli taas yhtä hulinaa, öisin huudettiin viisikin kertaa ja aina oli kuitenkin unessa. Tutilla yleensä rauhoittui, muutaman kerran piti ottaa ihan syliin rauhoittuun. Ilmeisesti ne uudet taidot tuli niin uniin pikkuisella. Nyt ollaan taas jokunen yö nukuttu kokonaisia öitä (koputtaa puuta).

Konttaamalla mennään, tosin vaihtaa mielellään ryömimiseen, jos on kiire. Niin pääsee paljon lujempaa :D Nyt sitten on alettu täälläkin nousta pystyyn. Ensin vaan polvilleen ja nyt parina päivänä ihan ylös asti. Ei vaan meinaa vielä tasapaino riittää, joten koko ajan pitää olla ottamassa koppia, ettei pahasti kolahda. Muutama pikku kolahduskin on tullut ja niistä sitten iso huuto. Tuntuu ihan mahdottomalta tehdä mitään hommia, kun koko ajan pitää olla koppi-valmiudessa : /

Joku teistä olikin jo piakkoin töihin palailemassa. Mulla ei onneksi ole se vielä edessä, huh. Tuntuisi ihan mahdottomalta laittaa näin pientä vielä hoitoon. Vaikka kai se taitaa olla niin, että pahemmalta se hoitoon laittaminen tuntuu äidistä, kuin siitä lapsesta. Tuskin se paljon helpommalta tuntuu puolen vuoden päästäkään, jolloin olen alustavasti ilmoittanut palaavani.

Onkos muut tehneet reissuja, kun Tintti? Meillä olis kanssa pientä reissua suunnitteilla, ihan kotimaassa siis. Mietityttää jo nyt, että mitenkähän sekin sitten sujuu, nukkumiset sun muut vieraissa paikoissa :confused:
 
Täälläkin on alettu nyt nousta pystyyn, huh heijaa, toivottavasti ei vielä yritä lähteä kävelemään vähään aikaan... Pari askelta mennään välillä konttaamalla, mutta enimmäkseen ryömitään - tosin niin vauhdikkaasti että likka hyppii eteenpäin mahallaan.. Kiipeilyä harjoitellaan joka paikassa!

Melkoista vahtimista kyllä tarvitaan, kun likka menee ihan pää edelle joka paikkaan eikä osaa varoa yhtään. Ja kun jotain koittaa tehdä, niin mukana on tietty pikkuapuri jonka pitää tunkea itsensä jääkaappiin, pakastimeen, tiskikoneeseen, kaikkiin kaappeihin jne. Kaappeja ja vetolaatikoita myös availlaan itse ja heitellään tavaroita olan yli :LOL:

Meillä on myös edelleen riesana ihan päivittäinen pulauttelu, onko muilla enää sitä ollenkaan? Tosi epämiellyttävää kun nuo kiinteet ruoat haisee sitten ihan oksulta, yöh. Neuvolassa kyselin onko normaalia, mutta ei ne sitä mitenkään outona pitäneet. Ikävää kyllä kun vähän väliä on lammikko jossain :( Kaipa se johtuu vaan siitä kun tohottaa niin hirveästi mahallaan...

Alan olla tosi kypsä noihin yösyöttöihin, mutta ei oikein oo voimia aloittaa mitään unikouluakaan, kun kokemuksesta tiedän että toi ipana huutaa hysteerisesti ja vaikka kuinka kauan, jos sitä maitoa ei yöllä tipu... No jossain vaiheessa loppuu kyllä koko imetys, katellaan kauanko vielä jaksaa. Muutenkin on nyt huutoa piisannut parina päivänä, oisko siellä sitten ehkä useampikin hammas työn alla(?). Meillä toistaiseksi kaksi alhaalla ja yksi kulmahammas ylhäällä :)

Neuvolassa käytiin 8,5 kk iässä, 72cm ja 9,5kg.

Onneksi ei vielä tarvitse mennä töihin, tuntuu että nyt tyttö kehittyy niin hirveetä vauhtia - jäis paljon näkemättä. Ja toisaalta vielä ollaan myös tosi paljon äidin perään, joten sydäntä särkisi jättää pientä hoitoon. Mutta aika pian se on edessä, tammi-helmikuussa viimeistään. Itse kyllä tavallaan kaipais jo jotain muutakin sisältöä tähän elämään, välillä on jotenkin hirmu raskasta kun kaikki pyörii vaan vauvan ympärillä... Vaikka ollaan me paljon enemmän nyt liikuttu kodin ulkopuolella kun alkaa kaikki sujua niin paljon helpommin :) Ja reissukin on varattuna, neidin eka ulkomaanmatka marraskuussa! Ihan Kanarialle ollaan lähdössä, toivottavasti ois vähän lämpimämmät kelit kuin tää Suomen suvi... Lentomatka kyllä jännittää jo nyt, vilkkaan ipanan kanssa - mutta kai siitä hengissä selviää.

Kesän reissut kotimaassa on meillä ainakin sujuneet tosi hyvin, yötkin on nukuttu tosi hyvin kun päivällä on ollut niin paljon kaikkea touhua! Ainoastaan pitkät automatka on aika tuskaa kaukalossa. Syksyn tullen vaihdetaan kyllä istuimeen, mutta ollaan ajateltu sellaista palkki-istuinta, joten yritetään vähän viivytellä vielä kun kerran hetken aikaa vielä kaukaloon mahtuu.
 
Aluksi syvä huokaus... En enää keksi mitä tekisin tuon ruokailun kanssa. Edelleen siis maito maistuu mutta soseita menee tooosi vähän. Hyvänä päivänä (joita on ehkä 1-2 viikossa) saattaa syödä 1-2 purkillista sosetta päivässä (aiemmin meni 2-3 sosepurkkia + 2 puuroa päivässä), mutta se on tosiaan hyvin silloin. Yleensä syö maidon lisäksi vaan kerrallaan muutaman lusikallisen ruokaa, ja joitain pientä napostelee. Maitoakaan ei juo paljoa enempää kuin aiemmin, vaikka ruokaa meneekin vähemmän. Vähän alkaa jo huolettaa että saakohan hän nyt liian vähän ruokaa päivittäin. Mutta hankala on väkisinkään syöttää. :( Pitää nyt maanantaihin vielä seurata, jos ei muutosta tapahdu niin taidan soitella neuvolaan, että käytäisiin sittenkin 9kk painokontrollissa. Muuten meille ei ihmeempiä kuulu. Tyttö on kyllä ihan energinen ja pirteä, vauhdilla konttailee, seisoo ja kävelee tuen kanssa päivät. :) Yöt on aika levotonta edelleen, heräillään 3-4 kertaa yössä. Ja aamulla viimeiset pari tuntia nukkuu tosi huonosti, heräillen vähän väliä.

Mariska, me ollaan kans lähdössä Kanarialle loka-marraskuun vaihteessa. Saako udella minne päin lähdette? ;) Mua kanssa jänskättää jo nyt automatka täältä susirajalta Helsinkiin ja sen lisäksi 6 tunnin lentomatka. Neitokaisen meno näyttää siltä, että oppii kyllä jo sitä ennen kävelemään, eli voi olla mielenkiintoista yrittää pitää sylissä lentomatkan ajan. Onneksi meillä on iso porukka lähdössä, joten voi välillä syliä vaihtaa. :whistle:

Tänään tyttö menee yökylään mummolaan, joten saadaan viettää pitkästä aikaa vapaa ilta. :)
 
Me liitytään pojan kanssa Jäkättirastaan hampaantekotalkoisiin :kieh: monen monta yötä on jo heräilty itkuparkukohtauksiin ja vuoronperään hyssytelty pientä uneen mieheni kanssa. Parhaimmillan tunnin-kahden välein herännyt huutamaan, miten sitä jaksoikaan sillon vauva-aikaan :confused:

Ihme on jos ei huomenna jo toinen yläetunen pilkistä ikenestä läpi, on nimittäin niin hilkulla jo. Myös toinen etunen sekä ylhäällä että alhaalla kuultaa jo valkoisena joten eiköhän noita ala tulla kuin liukuhihnalta. Tulisikin vaan kerralla niin saisi taas nukkua välillä vähän katkottomammat yöunet!

Tsemppiä Tintille ruokailuihin! Vieläkös sinä imetät vai mukista/pullostako maidon juo? Onhan se varmasti turhauttavaa jos ei meinaa saada pikkuista syömään kunnolla, vähän vaikeaa kuvitella kun meillä on aina ollut niin hyväruokainen tuo poikanen. Nyt on alkanut jo itsetehdyt ruoatkin mennä mukisematta alas joten ajattelinkin pitää kunnon ruokatalkoot tässä joku päivä niin saisi vähän pakkaseen apetta.

Nyt löylyihin rentoutumaan! Ukkosten täyteistä sunnuntaita vaan kaikille =)
 
Ukkosta tosiaan odotellessa, etelästä nousee melko tummaa pilveä ja tuuli yltyy...

Voisiko teillä Tintti olla hampaita tulossa? Meillä tuo vähäinenkin lusikkasyöminen on stopannut kokonaan kun on hampaita alkanut tulemaan. Lakkoa on kestänyt viikonkin päivät. Sitten kun on päivä-kaksi puhkeamisesta kulunut niin on ruvennut kiinteäkin maistumaan. Nyt tosiaan odotellaan sitä kulmaa ylös, tänään ei mennyt iltapuuro joten saattaapa olla että puhkeaa pian :kieh:

Täälläkin tuli painoa seurailtua kun tuntui että tyttö laihtuu vaan. No, ei sentään laihtunut mutta paino pysyi samassa lukemassa pari viikkoa! Samaan syssyyn osui ryömimisen kunnollinen aloitus ja onneksi painoakin alkoi tulemaan :popcorn: Itelläni on hauska vahtitapa: päivisin on kestovaipat käytössä, paitsi kun lähdetään kylille. Öisin on kertis ja siitä huomaa hyvin jos maha ei olekaan enää niin pullea kuin aiemmin :) Kestoissa ei ole sellaista kuviota josta seurata mihin ne tarrat osuu. Tänään taas punnitsin ihan mielenkiinnosta ja onneksi on tasainen nousu jatkunut. Ens viikolla on 8kk:n katsastus (ikää tosin jo 8,5).

Ja niinkuin kehuin itsesuojeluvaistoisella lapsosella niin hohhoh.... Niin tippui tyttö (kylki edellä, onneksi!!) korkealta kynnykseltä. Että se siitä sitten :mad: Lähellä olin kyllä pyykkiä laittamassa mutta näin se vaan pääsi käymään. Onneksi säikähdys oli isoin murhe ja siitä selvittiin hetken sylityksellä :hug:

Railakkaita rajuilmoja vaan itse kullekin!
 

Yhteistyössä