*MarrasMassutII MARRASKUUSSA!! '08 ~korkattu~:) *

Heippa kaikille!

Minullakin on VIHDOINKIN ekat selvät supistukset tämän raskauden aikana! Ollaan oltu liikenteessä puoli yhdestätoista lähtien eka Päivä palokunnassa tapahtumassa ja sitten shoppailemassa. Tuossa kolmen maissa tuntui sitten eka supistus kaupassa ja ovatkin tulleet siitä lähtien noin 10 min välein, tosin eivät kestä kuin 10 sek kerrallaan, mutta kipeitä ovat ja tuntuvat poltteena tuolla alavatsalla. Siis ihan erilaisia kuin harkkarit, joissa masu vain kovettuu eikä kipua ole lainkaan. Esikoisesta suppailin 4 pv kotona ennen synnytystä, joten en vielä ole synnärille pääsystä haaveilemassa, mutta ihanaa kun vihdoinkin on edes jotain merkkejä synnytyksen lähenemisestä :D Laukut kyllä pakkailin tuossa varmuudeksi valmiiksi ja mieskin valmistautuu omalla tavallaan eli nukkumalla :LOL:
Onnea kaikille vauvautuneille, toivoa on siis täälläkin!

T: Äitikkä78 rv 40+2
 
LEP
Ihanaa joillakin sentään jotain siellä kropassa tapahtuu siihen suuntaan, että jotain voisi olla tapahtumassa kohta! :) Täällä ei vaan mitään edelleenkään... Uskon jo niin vahvasti siihen myös, että käynnistykseen menee lopulta. Niin hiljaista on, eikä mitkään "apukeinot" ole aiheuttaneet edes supistuksia.
 
Kävi sitte mulle köpelösti. Olin nostamassa poikaa autosta kun kompastuin turvavyöhön joka roikku ulkona autosta. Kaaduin selälleni ja poika romahti suoraan mun päälle. Soitin sairaalaan ja neuvoivat seurata tilannetta hyvin tarkkaan, että jos tulee vähänki muutosta jossakin niin sit heti sinne. Vielä onneks kaik ihan normaalisti. Vauvakin liikkuu ihmeen paljon...(pitäiskö siitäki huolestua) Säikähdin kyllä todenteolla kun tajusin siinä makaavani.

Suppareita on tullu pitkin päivää...Mut nyt ei oo tuntunu juuri mitään. Kuitenki outo olo juuri tällä hetkellä. Ei siis paha olo, vaan outo...
 
Jännä: Hui kamala! :eek: Mie varmaan oisin lähteny samantien sairaalaan tarkistamaan tilannetta. :ashamed: Oisin niin hysteerinen. :whistle:

Täällä ei muutosta suuntaan tai toiseen. HUOH! :/ Eilen mies antoi sellaista kyytiä, että olin ihan varma, että lähtö tulee, mutta ei mitään. Kaikki väärät paikat on kyllä arkoina. :LOL: Tänään olen tehnyt kunnon suursiivouksen ja käynyt shoppailemassa kaikki joululahjat. Eikä kroppa anna yhtään oikeaa supistusta. :headwall: Masu on kovana tämän tästä ja
tasaisen kipeä samoin häpyluu ja koko toosa ihan kosketusarka. :/ MUTTA EI SUPISTELE!!! |O :headwall: Miksi tämä ukkeli ei tajua, että eräpäiväkin meni jo ja saa sieltä tulla ulos ilman käynnistämistä! |O :kieh: :LOL:


~~NinniNuppunen ja ulostulopelkoinen poika rv 40+3 :heart: ~~
 
Hippu käy huikkaamassa että supistuksia tulee tasaisin väliajoin :D

Lähtö sairaalaan on edessä illan -yön aikana.

Ilmoittelen itsestäni kun palaan kotiin hipun kanssa :heart:

Supistuksia kaikille niitä toivoville.

äippä-75 ja hippu
 
onnea hippu, koitokseesi!!

Jännä, toivottavasti ei nyt tullu mitää tosta kaatumisestasi! Hyvä jos vauva liikkuu!

Miuta ottaa päähän niin paljon kaikki, etten viitsi edes teille olla tääl valittamassa:/ miksei OMALTA MIEHELTÄÄ voi saatana saaha minkäälaista huomiota?! haistakoo paskan....
 
LEP
Alkuperäinen kirjoittaja mamina:
Miuta ottaa päähän niin paljon kaikki, etten viitsi edes teille olla tääl valittamassa:/ miksei OMALTA MIEHELTÄÄ voi saatana saaha minkäälaista huomiota?! haistakoo paskan....

:hug:

Koita mamina jaksella siellä sen ukon mölläkkees kanssa! Miehet osaa olla ajattelemattomia välillä kyllä. :|

Täällä taitaa olla ensimmäisiä jotain synnytykseen päin liittyviä juttuja edes! :D Kun menkkamaisesti särkee alamasua ja hieman kiristää välillä. Mutta tosiaan pienesti vaan...
 
Mamina voimia jaksamiseen ukon kanssa :hug:

Täällä on ollut säännölliset, joskaan ei hirmu tiheät supparit pitkin iltaa.
Vielä en kyllä voi uskoo et tää "loppuun" asti jatkuisi...

Toivonmukaan LEP nuo kipuilut tuosta jatkuisivat ja voimistuisivat.
Ja Hipulle tsemppiä koitokseen...
 
Kyllähän tuo pelästytti mut tuo kaatuminen. Täytyy vaan seurata. Tuskin saan nukuttua. Sanoivat että piti seurailla alkaako supistelemaan kovasti, tai jos tuntuu muuta kipua alavatsassa. Myös jos veristä vuotoa ilmenee tai vauva ei liiku niin pitää HETI hakeutua sairaalaan. Mitään noista ei ole ilmaantunu...tai suppareita on mutta ihan lälläri sellaisia. Vauvakin liikkuu edelleen. Herätin sen äsken ihan varmuuden vuoksi. Taitaa yö mennä siinä että herättelen pientä jatkuvasti...tarkistaakseni... Jos aamulla vielä vaivaa niin meen kyllä näyttämään.

Ärsyttää ku nää supparit ei kovene ollenkaan. Ei edes juuri tunnu tuonne selän puolelle. Anteeks tää omanapaisuus mutta kun mies ei oikein tajuu mitä jauhan tosta kaatumisesta kokoajan...
 
Iltoja,

voi hittolainen Jännä! Kaikkee sitä sattuu! Ite oon manannu satoja kertoja ihan sisälläkin, kun täällä on välillä kaikki neidin lelut levällään pitkin lattioita.. Et niihin jos kompastus ja kaatus, ni hullusti vois käydä! JA vaikka kuinka tolkutat että niitä ei lattioille jätetä, ni sieltä ne aina vaan löytyy! :kieh:

Mutta seuraile tilannetta ja jos siltä tuntuu, ni käy ihmeessä tarkistuttamassa tilanne!

Täällä on ihan rauhaisa ilta, kaikki muut jo nukkuu, minä selailen vanhoja lehtiä, et vois vipata ne eteenpäin. Ja samalla nautin alkoholitonta siideriä. Päiväunet tuli tänän nukuttua, joten nukkumattia on varmaan turha vielä hetkeen haaveilla.

Mamina, jaksuja ukkois kanssa. Ei sunkaan se mihinkän baariin tänään karannut? :/

Hei, toivotaan että joku edes pääsis lähtemään! No Hippu ainaski, mut MetalHeartkinko?!?! =) Pakkohan meistä nyt jonkun on viikonlopun aikana revettävä! :eek: En muuten tainnut ottaa ollenkaan kantaa viikonlopun saldoveikkaukseen, mutta ei kyllä hajuakaan! Oisko 4?! Villi veikkaus vaan!

Aini, veikkauksesta puheenollen, täytyykin katsastaa että tuliko lottovoittoa! Päävoíttoa en tosiaan tarviis, enkä tiedä haluisinkokaan, mutta joku 300 000 ? vois olla kiva. Sais lainan maksettua ja lisäks jäis matkarahaa ja vähän ylimäärästäkin. Ei tarviis heti miettiä töihinmenoa.. B) Mut meikäläisen tähänastiset lottovoitot on suurimmillaan jääneet vajaaseen neljäänkymppiin!
 
Pamppis, ei se juomaa karannut.. vaan toho rajan taakse:) onneks sen saa sieltä pian takasin jos lähtö tulisi. Inhottaa vaa ku haluis nauttia välil siitä kahdenkeskeisestä ajastakin, tai saada ees jotain huomioo.. mut ei. kokopäivän on taas vaa tiuskinut kaikesta!

Taas supistelee, välillä 10min välein ja välil harvemmin.. mutta ei tosiaa tee kipeetä, hiukan nippailee tai jotain vastaavaa. tuskin mie pääsen viel tänäkää viikonloppuna toimiin.. vaikka just sain kuulla lahopäiseltä mieheltäni et hänen isällään ois huomenna synttärit:) oisko kiva synttärilahja--uusi lapsenlapsi:D

Muut sen sijaan, mars matkaan sinne synnärille, mie jään tänne oottelee tein uutisia:)
 
terkkuja TIETÄMÄTTÖMÄLTÄ..sai cytotecin kohdunsuulle, jonka seurauksena suppareita 3min välein. lisää lääkettä eivät uskaltaneet antaa, ettei homma mene liian rajuksi. sitten vasta, jos supistukset hiipuu.
kun tarvetta lisälääkkeelle tuli, lääkäri kuppasi..ja ilta koitti, eivätkä suostuneet yötä vasten uutta satsia antamaan. joten aamulla alkaa homma alusta!
toivotaan et yöllä kuitenkin synnytys käynnistyisi!!
tsempit tietämättömälle!!

manhis
 
Alkuperäinen kirjoittaja manhis:
terkkuja TIETÄMÄTTÖMÄLTÄ..sai cytotecin kohdunsuulle, jonka seurauksena suppareita 3min välein. lisää lääkettä eivät uskaltaneet antaa, ettei homma mene liian rajuksi. sitten vasta, jos supistukset hiipuu.
kun tarvetta lisälääkkeelle tuli, lääkäri kuppasi..ja ilta koitti, eivätkä suostuneet yötä vasten uutta satsia antamaan. joten aamulla alkaa homma alusta!
toivotaan et yöllä kuitenkin synnytys käynnistyisi!!
tsempit tietämättömälle!!

manhis
no hoh hoh... tosi kivat on fiilikset varmaan siellä tietämättömällä.. mut toivotaan että huomenna paremmalla onnella..! kerro terkkuja koko pinolta jos satutte tekstailemaan muutenkin!:)
:hug:
 
No hyvä että tietämätön on nyt kuitenkin jo 'laverilla', toivottavasti huomenna saisi homman päätökseen!

Ja hyvä maminalle, että tarvittaessa on mies ajokunnossa. Toivotaan vaan ettei tullijonoihin juutu, jos lähtö tulee!

Aini, suklaapahkinakös se oli meikäläisestä unta nähny! Et varmaan kauheen väärässä siinä ollu, ettenkö minä täällä viimesten joukossa notkuis! Edellinenkin syntyi 42+0, joten pidän melko todennäköisenä et ainakin miulle sen joulukuun pinon saa pariksi viikoksi perustaa! :D

Toi BB:kin on tossa auki. Ihan outoo, että se jo huomenna päättyy. En oo koko ohjelmaa liiemmin seurannut muuta kuin nyt viimesen kotonaolo kuukauden aikana.
 
Jaksuja loppuodotukseen!!

Meillä tyttö syö kovasti ja painoa jo 2165 g torstaina. Edelleen suurentanut syötön määriä ja tiistaina jännä nähdä, miten paljon painoa nyt tullut. Rinnastakin saa jo paremmin. Viihtyy siinä ja haluaa syödä pidempään.

Keltaisuusarvot laskeneet, kun tänään kävimme kontrollissa. Ei enää tartte ottaa bilirupiiniarvoja.

Lypsän maidot vauvalle ja kerralla tulee n. 100-120 ml. Vauvan kerta-annos n. 60-70 ml, eli aika paljon saan lypsää. :heart:
 
Taitaa olla tän mamman aika lähteä hakemaan vaavia synnärille :heart:
Yhtään en oo nukkunu, kun koko yön on supistellu. Nyt aattelin sitten herätellä tuon ukkelin tuolta ja soittovarmistuksen jälkeen lähtee kohti Naistenklinikkaa.

Mikäli passittavat vielä takas, niin tulen toki kertomaan, muuten sitten jakautuneena pidemmän stoorin kera :D

Suppareita kaikille!!

Metalheart 41+2
 
No johan on...

Onnea kaikille nyyttinsä saaneille!!! :flower: :heart:

Mä oon ottanu vastaan auh-supistuksia kello kolmesta lähtien. Ajattelin käydä täs pikkuhiljaa ehkä näytillä. Jotenki vielä mietityttää tuo kaatuminen.
 

Yhteistyössä