*Marrastähdet -07 elokuun eloilla*

Miiku Ihanaa että asiat selvisi! :hug:

emmamma Helteistä, niin en oo ikuna ollu mikään kesäihminen ja nyt vielä vähemmän. Taidan muuttaa meidän kylmiöön loppukesäksi :whistle: Työpaikka kesti alkukesän suht viileänä, mutta nyt täälläkin huitelee sisälämpötila varmaan lähempänä 30 astetta - yöks!

(.) Tänään olis eka perhevalmennus, aiheina vanhemmuus, isä ja joku kolmas jota en nyt ulkoa muista. On vaan niin hassuun aikaan ettei mies pääse mukaan vaikka tahtoisikin kun on töissä (tuo valmennus siis 17-19 ja mies töissä ainakin klo 18 asti). Ei se kyllä varmaan olis muutenkaan lähtenyt, enkä mie pakota. Sinne synnärikäynnille kun lähtee sit syyskuussa niin miule riittää. On enempi tuollainen erakkoluonne tuo ukkokulta vapaa-ajalla. Kovasti on silti odotuksessa mukana ja kyselee kaikenlaista.

Huomenna olis sit lääkärinla ja sitä ennen sokeritesti nlatätin luona kun se paastoarvo tosiaan meni seurantaan. Ja toivottavasti lääkäri kattoo nuo paikatkin että mahd. pääsis/uskaltais vielä järveen edes vähän helteitä karkuun.

Liikkuminen on jääny vähän vähemmälle kun koiruressukin on ihan sippi näillä helteillä eikä paljon viiti toista ulos raahata kun aamu- ja iltahämärissä ettei vallan läkähdy. Eikä kyllä itelläkään mieli tuonne ulos paljoa päiväsaikaan tekis..

HT ja veturi 27+4
 

Huoh, pitää tulla tännekin vähän valittaa..
Sormet on turvoksissa, mikä se olikaan mikä auttaa tähän? Juoda paljon vettä?

Mietinkin et jos ottasin sormukset pois vielä, kun ne saa otettua, ettei tarvii niitä leikata, jos tää vaiva jatkuu..

Toinen mikä on nyt aiheuttanut huonoa oloa, on nuo vaavin potkut, kun ne sijottuu ihan tuonne jonnekin alas, tuntuu kuin ois pieni jo ulostuloaukkoa ettimässä..muutenkin on jotain räpellystä tuntunut vain ihan alhaalla, miten päin lie tuolla myllääkään?
Ja illalla ihmettelin et miten hikka tuntuu kans hirmu alhaalla..iha tuolla jossain häpyluun kohdilla?? Kun tätä ennen se on tuntunut vain vähän navan alapuolella tai jossain sielläpäin..

No, tämä omasta navasta..jotain piti kommetoida..
Juu, vauvan tavaroista..ei oo etittynä ees mitään..saatikka et ois kaapissa..miutkin saa potkia sit liikkeelle ens kuussa =) Ihan luvan kanssa, vaikka en kyl usko että tääkään ois yhtään sen aiemmin tulossa kuin esikkokaan..toivossa on tosin hyvä elää..

Miiku; Kiva kuulla että asiat selviää! Kukas se sanoikaan..Jande tais olla, kyllä samaa mieltä oon tuosta, et suhteissa on vaikeinta se toinen osapuoli :LOL:
ja tuosta mahan kiristyksestä..mulla on jonkin aikaa aina välillä tuntunut tuossa navan kohilla kiristystä, tuntuu et nahka repeää ja on pitäny rasvata reippanlaisesti..huvittaa vaan et aina kun otan rasvapurkkia, niin tuo esikkotyttökin pitää rasvata samalla
=)

Kestovaippailusta; Tod. näk. meillä tullaan ostamaan tällekin toiselle ihan kertiksiä vaan..Uskon että hommaa tulee olemaan muutenkin paljon, ettei ehdi opettelemaan tuota enää..

Kuumuudesta; Muuten tykkään kyl et on lämmintä, mut välillä kun menee tukahduttavan kuumaks nii tuntuu että hermot on aika kireellä..

Mieliteoista; Mulla oli aluks kumma himo tomaattiin ja kurkkuun, mitä en normisti nyt ihan joka päivä syö..sillon meni paljaaltaankin vaikka kuinka paljon :snotty:
Nyt sit ei oo mitään sen kummempia himoja ollut, ei ees seksin suhteen niinkuin viime raskaudessa.. :ashamed:

Krista1; Onnittelut pojasta!

Esikon suhtautuminen;
Meillä kävi just viikonloppuna miehen sisko perheineen, heillä vauva, jota tällä kertaa pidin sylissäkin, ja eipä tuo tyttö ollut moksiskaan, ois vaan halunnut itekin saada vauva syliinsä. Ja sit kun annoin vauvan takas äidilleen ja kysyin tytöltä että haluutko sie tulla nt sylkkyyn niin sanoi vaan ei ja siirtyi lähemmäs vauvaa istumaan =)
Tuo nukkumispuoli kyl vähän huolettaa, tytöllä on nyt lähiaikoina tullu hirmu levottomiks unet, ei meinaa nukahtaa ja sit pompaa aamulla ties mihin aikaan ylös ja öisin saattaa alkaa itkee ihan yhtäkkiä, varmaan unien takia tai sit, niinkuin yks yö, iha säikähdin kun tyttö alkoi yhtäkkiä jotain höpöttämään..unissaan siis. Huih, minuu karmii unissaan puhujat..

No, pitänee lopettaa ja jättää palstatilaa muillekin..
Tsemppiä sokerirastukseen meneville!

M ja Onni-Ilona 26+3
 
Oli juttua raudasta, joku kysyi syökö kukaan MATRIFOLINia? :wave: Joudun vaihtamaan merkkiä, kun tuli niin huono olo ja aloin oksentaa, neuvolasta ehdotettiin OBSIDANia, täytyy kokeilla.

HE82 täällä myös hirveet suklaanhimot!!! En ole ikinä ennen edes tykännyt suklaasta, nyt on aina joku levy tai patukka jääkaapissa, se on niiiin hyvää kylmänä :p

nita1 mullakin rinnat vuotaa, jo pari viikkoa olen joutunut suojia käyttämään.

Taas pitäisi töihin lähteä, kuinkahan kauan sitä jaksaa tässä helteessä?! Nyt tuntuu jo siltä että vois jäädä jo kokonaan kotiin!
Meilläkin on kaikki vauvatavarat levällään pikkuhuoneessa, päätin etten ota mitään paineita niistä, pesen vaatteita, ja laitan paikalleen kun äitiysloma alkaa... :whistle:
 
Olen taustalla lukenut tätä ketjua... Minulla on laskettuaika 1.11.07 oyssissa. Ultratäti kertoi,että tyttö olisi tulossa.Vauva on meidän ensimmäinen. Palasin pari päivää sitten lomalta töihin ja äitiysloman alkuun olisi vielä 6 viikkoa.Saas nähdä kuinka selkä kestää tukivyöstä huolimatta. Painoa on kehkeytynyt tähän mennessä suurinpiirtein 5.5 kiloa ja alamahasta kirrailee tosi vmäisesti melkein joka päivä.
Synnytysvalmennus ois huomenna eka kertaa.
Synnytys meinaa vähän mietityttää,kun olen niin pieni(153cm ja paino ennen raskautta 42kg) et kuinkahan siinä mahtaa käydä...
No,eiköhän se sieltä jotakin kautta ulos saada. :kieh:
 
Oon ihan tuskissani näiden hellepäivien kanssa :kieh: ulkona ei voi kyllä olla yhtään. Mun puolesta voisivat jo loppua, mut ilmeisesti tää viikko on kärsittävä kuumuutta |O onneks töissä on sentään suht viileetä, eikä ulkoilma vaikuta siellä, huh!

Raudasta...eli syön sitä Obsidania ja alkuun siitä tuli ylävatsa tosi kipeeks. Nyt on onneks kivut hellittäny ja olo siedettävä, ainut vaan, että maha on aika sekasin ton takia :/

Selkä on taas alkanu temppuilemaan. Joka iltaset lenkit koiran kanssa uhkaa loppua pian, koska alaselkä menee pitkistä kävelylenkeistä niin jumiin, etten sitten loppuillasta enää kävelekään. Ens viikolla ois neuvolalääkäri, joten saa nyt nähdä sitten että mitä sanoo...

Tulipas taas valitettua, sori... :ashamed: tänne vaan on niin helppo purkaa sydäntään, kun ei tota ukkoakaan jaksa kaikella kuormittaa :whistle:

H82 25+0 :heart:
 
Miiku Hienoa, että asiat selvisi miehen kanssa :heart: =)

Te keillä alhainen hemoglobiini mitä syötte siihen? Kun tuo obsidan ei sovi mullekaan.. Itselläni tänään mitattiin ja oli 107 ja nyt pitäis rautatabletteja hankkia. Se saattaa sit parantaa tätä mun huonoa/heikkoa oloakin.. :)

HE82 Sama täällä :wave: siis kamalaa tää kuumuus, mielellään pysyttelis sisällä koko päivän kun täällä ihanan viilee, mutta kun tuo esikoinen on niin sen kans ollaan tänäänkin koko päivä pihailtu ja uimarannallakin oltiin.

n77 Tervetuloa :wave:

Nita1 täällä kans rinnat vuotaa, tänään taas aamulla heräsin kun sänky märkänä ku oli "vähän" vuotanut :LOL:

Laitanpa kohdunpohjankorkeusgallupin: Mikä teillä ollut kohdunpohjankorkeus viime neuvolassa ja mitkä viikot? Itsellä tänään rv 25+4 ja 25cm.

PikkuM Mulla oli eilen kun kävelyllä oltiin niin sen jälkeen jalat ihan turvonneet ja niin kipeät :/. Ei muutakin vettä ja ananasta niin poistaa turvotusta :)

(.) Tänään neuvolassa kaikki ihan hyvin. Verenpaine hyvä, matalahkohan tää on ja painoa oli tullut sopivasti ;) , vähempikin kävis :LOL: . Vauvan sydämensykkeett 120-130 välillä, kohdunpohjankorkeus 25cm. Hb ainoa huono..

-hilla- nyt tv:n pariin :wave: =)
 
Kiitos :wave: .
Mulla sf-mitta oli 24cm viikolla 25+4. Siitä on kuitenkin jo aikaa reipas pari viikkoa.
Ensi viikolla ois taas neuvolakäynti.
Minä olen syönyt sitä obsidania jo viikolta 10, kun hemppa veteli 103. Ei se päätä huimaa vieläkään, nyt se on ollut 110 mutta neuvolan mukaan se on ok.
 
hilla: En tiiä! :eek: Mulla ei tosin aukase ees noita mesenetin sivuja, tökkiskö sitten siellä päässä? Mulla näkyy sydänten kohalla vaan ruksit. Jospa ne jossain vaiheessa alkais taas näkymään :whistle: Ja sf-mitasta, mulla oli (mittasin ite ku tyhmä neukkatäti ei suostunu mittaamaan :kieh: ) tasan rv 26 25cm.

n 77: tervetuloa! :wave: Mäkin lisään sut tuohon toiseen listaan, ja pukkaan sydämen "koodit" perään =)
 
Heips!

Neuvolakäynti täälläkin taas takana tänään....arvot ok, verenpaine onneks vähän noussu jo, vielä pari viikkoa sitten oli jotain 97/66, tänään 113/73. Hyvä, ettei oo korkea, mutta turhan matalakin on huono! Sydänäänet huiteli jossain 160 paikkeilla ja terkkari vaan heitti, että oiskohan toinen tyttö tulossa :) Tämän vuoden puolella sen varmasti kaikki tietää :whistle: ;) Vauva oli rt:ssä, tänään merkattiin ekan kerran se myös neuvolakorttiin. Toivottavasti pysyy yhtä kiitollisesti niin päin loppuun asti kuin mitä esikoinen, se kun ei myllänny mihinkään muuhun asentoon itteään ainakaan siitä lähtien, kun asiaa alettiin korttiin merkkaamaan.

Laitettaisko jotain tilannekatsausta noista sf-mitoista, siis että mitä ollu milläkin viikolla nyt kun se on jo varmaan lähes jokaiselta pariin kolmeen kertaankin jo mitattu?! Itselläni mitat on ollu

-rv 22+6 23cm
-rv 24+6 26cm
-rv 25+6 28cm

Näähän voi vaihdella huikeestikin eri odotuksien ja eri odottajien välillä, mut jos joku vaan viittii, niin ois kiva kattella, millasissa sfääreissä kukin kulkee B) Mulla masu on ainakin ihan hirveen ison olonen jo, äitiyshousut, jotka ostin esikoista odottaessa ja joilla menin synnärille, ei meinaa enää mahtuu jalkaan ja just eilen ja tänään sain kuulla ventovierailta, että onko lähtö jo lähellä :whistle: Meinasivat pyörtyä, kun kuulivat, että kolmisen kuukautta reilusti ois hyvä vielä pysyy sisällä....en yhtään ihmettele, kun kaikki maha on pystyssä tossa edessä, niin ihmekö tuo, vaikka näyttäiskin isolta. Eikä tuo sf-mittakaan luultavimmin pienimmästä päästä ole :D

Tänään kastu mullakin paita ekan kerran tässä odotuksessa niin, että läikkä jäi rintavarustuksen kohdalle....on sitä taas alusta asti tullu, mutta niin pieniä määriä, että kuivunu vaan tuohon kärkeen ajan myötä ja niin päin pois, jos joku ymmärtää. Toivottavasti ei ihan seulana ala vuotaa ennen synnytystä, en välittäis yhtäkään "liikavaatekappaletta" pukee näillä säillä ylleni, tarkoittaen siis liivinsuojuksia.

Huh, kyllä taas näitten parin hellepäivän jälkeen muistaa, miksen tykkää kesästä, varsinkaan odotusaikana |O on niin samperin kuuma koko ajan sisällä, viime yönäkään en kovin montaa tuntia saanu nukutuksi. No mä luotan siihen, että syys- ja lokakuussa helpottaa ja autuus alkaa, heh.

Vattihattu ja ernopirkko rv 25+6 :heart:
 
Mulla ei sf-mittaa ole otettu vielä KERTAAKAAN! Seuraava neuvola 16.8 ja siinä taas väliä kuutisen viikkoa. Edellinen väli oli 7! Että hyvin menee täällä päässä... Esikosta eka mittaus oli 17+0.

Viljonkka rv 26+4
 
Viljonkka: Teillä ei turhan usein tarvii neuvolassa näyttäytyä :whistle: :eek: eivätkä ilmeisesti niilläkään vähäisillä kerroilla jaksa kovin paljoa tehdä...itse olen tähän asti ollu 3-4 viikon välein terkkarilla, ultrat päälle, ja nyt onkin sitten jo parin viikon välein tästä eteenpäin. Lopuks viikoittain.

Vattihattu ja ernopirkko rv 25+6 :heart:
 
Eli siis sf-mitat mulla ollut:
19+4 17cm
22+3 22cm
25+4 25cm

Tasasesti kulkee tuossa "yläkäyrän" molemmin puolin.

Viljonkka Onpas siellä vähän neuvolakäyntejä. Saako kysyä missäpäin asustelette? Saisitko niitä useemmin jos ottaisit puheeks? Täällä on ollut 3viikon välein neuvolakäyntejä ja lisäks ku käyn valmennuspolilla, tuntuu että vähän väliä hyppään jossain :).

Vattihattu Täällä kans pikkunen oli rt:ssä mutta th kyllä sanoi että tilanne saattaa muuttua vielä moneen kertaan. Hyvä olis kyllä jos pysyiskin niin :). Sinulla kyllä iso vatsa, sf-mitoista päätellessä. Sehän tosiaan vaihtelee mittaajan, kohdunmuodon ja -asennon takia. Th sanoi mulle että kohtu on eteenpäin kallistunut että siks on suht.iso sf-mitta?.. :whistle:

Emmammamma Eiköhän ne sieltä takasin tuu, pisti vaan silmään ;)

Seuraa vuodatusta.. Miten ***** onkaan tää lapsien isä, taas se tuli huomattua :headwall: . Häntä ei oo ja on ja ei oo ja on tuleva lapsi kiinnostanut. Eilen sit sano, että kattoo nyt tässä 3kk että löytyykö mitään ja menee vapaasti ja sit jos ei niin vois tulla synnytykseen mukaan ja auttaa ekat viikot. :LOL: sanon minä. Aivan kun hän vois noin päättää tekevänsä, mutta sanoi etteipä minulla ole sanavaltaa, hän päättää ollako vai eikö olla, koska hän on lapsen isä. Joo, tavata lasta saa jos haluaa, mutta ei kyllä mitään mahdollisuuksia luikkia tähän takas. Luulee siis että olen avosylin vastaan ottamassa, koska ennenkin olen ottanut samanmoisten tempausten jälkeen.. Mutta nyt tiedän, etten koskaan voisi tehdä sitä virhettä, koska se mies ei ole minua varten, tekee vaan huonoa mulle ja tarviin voimia 2lapsen kans, enkää mitääön ylimääräistä stressin aiheuttajaa. Noin, helpotti kun sai purkaa :x :ashamed:

t:Hilla taas :)

http://irc-galleria.net/view.php?nick=^^NV^^&image_id=64580258 Uutta masukuvaa <3
 
Huomenta |O

Tasalta lähtee bussi helvettiin :headwall: Oksettaa jo valmiiksi! Ihan tajuton nälkä ja heikotus.. Täytyy vaan toivoa ettei arvoissa ole mitään vikaa, ei huvita alkaa syömään niin terveellisesti ja sääntöjen mukaan! :D

hilla: On tuo sun exäs outo tapaus! :eek: Kerta kaikkiaan ihana mies! :saint: Mites muuten, oliko pettyny ku kerroit ettei voikaan pitää isyyslomaa ens kesänä? :kieh: :D

emmamma & alma 27+5 :heart:
 
SPy
|O
Jee jee. Ajoissa toimistolla hommissa.
Eilen kävin neuvolassa ja lääkärillä, hb pysynyt ennallaan eli edelleen 119. Oon käyttäny sitä kreuterblutsaftia ja terkka sano että jatka nyt sillä kun ei ole enempää tippunut mutta jos tuosta tippuu niin sitten täytyy siirtyä "oikeaan" rautavalmisteeseen. Sokerirasituksen tulokset oli normaalit, paastoarvo 4.7, 1h 9.9, 2 h 6.0.
SF-mitta -galluppiin: mulla on ollut
rv 18+4 15 cm
rv 22+4 25 cm
rv 27+2 28 cm
Ja lääkäri katto ultrallakin kun huitelee niin kamalan paljon yli käyrän tuo sf-mitta. Ja totesi että iso lapsi sieltä tulee oikeasti. Painoarvio eiliselle oli 1250 g ja vielä kolme kuukautta pitäs kaveria kasvatella.... Mutta kaiveli sitten vähän lantiota ja sanoi että "kyllä se tästä lantiosta mahtuu isompikin lapsi tulemaan..."
Perätilassa oli meidän natiainen vielä, mutta eipä tuo lääkäri siihen ainakaan ottanut mitään kantaa.
Nyt rupee sitten neuvolakäyntien väli tihenemään, tähän saakka ollut 4 viikkoa, nyt seuraava käynti jo 3 viikon päästä. Ja ensi tiistaina alkaa synnytysvalmennuksetkin. Mä en ole miehelleni antanut vaihtoehtoja, se on siis tulossa mukaan. Sillä on työvuorot aina 11-19 ja valmennus on jo 16:30 niin se otti kaikki ne päivät töistä vapaaksi kun on valmennus. Se joutuu siis olemaan raukka kaikki lauantait töissä...

Hilla: mää vetelisin korville tuommosta ukkoa. Voi s..tana että pistää vihaksi.

Miten muuten muilla miehet on ajatelleet pitää isyyslomaa?
Mun miehen pitää ilmoittaa kuukautta ennen että milloin jää isyyslomalle, eli ei voi jäädä sitten kun vauva syntyy. Pomo oli ollut myös sitä mieltä että kesken työvuoron ei voi lähteä synnyttämään. Kaveri on kuitenkin vain urheilukaupassa töissä, ja niitä on aina useampi vuorossa joten siihen ei maailma kaadu jos yks joutuu kesken päivän lähtemään. No tähän mun mies oli sitten todennut että hän muuten on synnytyksessä mukana oli työvuoro tai ei, pomo voi sitten antaa vaikka potkut jos haluaa. Ja samaan jatkona sitten oli ilmoittanut että jää isyyslomalle viikko ennen joulua.

Minä siis joudun olemaan vauvan kanssa kaksistaan kun laitokselta tulen kotiin mutta joulun aikaan on aiottu (jos kaikki menee hyvin) pitää ristiäisiä joten hyvä jos kultu on silloin isyyslomalla.

SPy ja iidavaltteri 27+3
 

N 77; Tervetuloa mukaan!

Hilla; Täytyy sanoa, että oon pahoillani millasen miehen oot onnistunut löytämään..Toivon että siulla on muutakin tukiverkkoa, että jaksat :hug:

Sf-mitoista;
17+4 Muistelisin että terkka sanoi 15cm
21+6 21cm
25+2 23cm
Nuo nyt ainakin ois siinä ylä- ja normikäyrän keskivaiheilla..

Viljonkka; Kuulostaa vähän oudolta että noin harvoin on neuvoloita..Meille antoi viel yhen ylim. ajan, kun seuraava, mitä se mietti ois mennyt liian kauas..

Huomenna muuten näyttäis olevan lääkärineuvola..en kyl tiiä pystyykö mies minuu sinne viemään, jos sen työkaveri on vieläkin kipeenä..
Mitäs siellä? Tekeekö lääkäri sisätutkimusta tms? Vai miks se on ihan lääkärineuvola?

Pitää lähtee miehelle soittaa, kun nyt muistan..
M ja Onni 26+4
 
SPy
PikkuM:
Mulla lääkäri eilisellä lääkärineuvolakäynnillä tunnusteli mahaa, mittasi tuon sf-mitan, katsoi ultralla, teki sisätutkimuksen ja arvioi myös lantion kokoa noin käsikopelolla (tuntui aika inhottavalta kun kaiveli...)
Ja tietty kyseli että onko huolia ja murheita.
 
Kertokaas te aikasemmin raskauden kokeneet, eli kun mulla viiltää nivusia aika inhottavasti nyt jo toista päivää, niin onko nämä nyt niitä liitoskipuja vai mitä vois olla? Katoin äsken ite ultraäänellä että vauva köllöttelis poikittain ja pää olis just tossa oikean nivusen kohdalla, jossa kipu on pahinta. Mahtaisko siis johtua siitä? Eilen illalla vaan en saanut nukuttua, kun oli toi oikee puoli sen verran kipeä, että vihlo jalkaan myös. :/ Ja kun tähän päälle pistää vielä ton selkäkivun, niin olo ei kyllä ole mikään parhain! :kieh:

H82 25+1
 
Huomenia
Täälläkin nyt aloitettu syömään rautaa, hb oli111, sain eilen aikaseksi käydä ostamassa, mut inhottavinta on kellon kahtominen et milloin saa syödä, helpoin ottaa aamulla tyhjään vatsaan, niin saa lopun päivän syödä niinkuin haluaa :D :D

Sf mitasta kyseltiin;
18+6 = 15cm
22+1 = 20cm
26+2 = 23cm
Maha tosin tuntuu tosi isolta, mutta taitaa olla myös hieman muutakin masussa :ashamed:
Seuraava neuvola on jo 24.8, maksa-arvotkin otettiin pe et onko jo nousussa, mutta ihan normaalit oli vielä, seuraavan kerran otetaan vkolla 30

Kyllä täytyy tämänkin mamman sanoa että ei nää helteet ole raskaana kivoja, miulla kun ei ole yksiäkään shortseja eikä capreja jotka päälle mahtuis niin pitää olla koko pitkissä housuissa |O
Kohta tosin pitäis lähtä äitin luo, jos sitä virkistyis hieman, sitä kun tuo hemppakin on alhaalla niin sekin sitten väsyttää :kieh:
ei täs tällä kertaa kait muuta

Perfekta ja hattivatti 27+0
 
Heh, taas oli nlatäti "sotkenu" tietokoneen kanssa ja ei ollu muistanu tallentaa miun lääkärineuvola-aikaa :) Soitteli sit hädissään aamulla että pääsisinkö tulemaan puol tuntia myöhemmin. Onneks ei mitään isompia ohjelmia oo suunniteltu ja töistäkin pääsen pyörähtämään.

Sf-mittoja:

16+0=15 cm
19+3=18 cm
22+5=21,5 cm
26+4=23,5 cm

Aiemmin tasasesti yläkäyrällä, nyt sit viimenen "tipahti" keskikäyrälle. Kahdella ekalla kerralla oma täti mittas, nyt kaks viimestä kertaa sitten ollu molemmilla kerroilla eri mittaaja.

HT ja veturi 27+5
 
Heissan!

Minä varmaan oon matti myöhäsin kaikista, en oo vielä laittanut lappuja ees kelaan... :whistle: toisaalta enpäs ole saanut sitä raskaustodistustakaan vielä että turhaapa olisin lapun kiikuuttanutkaan. Nyt ens viikolla on seuraava neuvola josta sen nyt sitte saan ja lähtee munki hakemus eteenpäin. Josko se sit marraskuuks ehtis :)

Vauvalle ei oo vielä järin tavaroita... Kori on jossa viettää unen ajat ekat 3-4 kk:tta. Mies osti myös sellasen pupun josta vetäsee niin se soittaa tuiki tuiki tähtösen. :heart: Yks body ja potkupuku on myös ostettu ja isomummi kutonut nutun vauvalle. Siinäpä meidän tavarat... toistaiseksi. Eiköhän niitä ala kertymään kun taas päästään normioloihin kotiin päin tuossa parin viikon päästä.

Sf-mitasta.. multa on yhden kerran vasta mitattu viikolla 21+5 ja sillon oli 16.5 :xmas: Ja tuskinpa on vieläkään kovin hirveesti kasvanu.. meille taitaa olla tulossa kirppu :) Kovasti kirppu kuitenkin teutaroi.. virtsarakko ja peräsuoli ovat koetuksella, ai että se on inhottavaa kun se sinne jyystää!!! Vauvan asennosta en tiiä että miten päin se on.. luulisin että se liikkuu vielä aika mielivaltaisesti kun iskuja tuntuu millon missäkin.

Helle ei oo vielä haitannut.. Oon aina tykänny kuumasta :) ja kun tuota mahaa ei vielä järin oo niin eipä ole ongelmiakaan ollu kauheesti.. Väsymys kyllä vaivaa kaiken kattavana.. on varmaan hemppa tippunu viime kerrasta..

Ai niin |O Yritin sitte ilmottautua Haikaranpesään synnyttäväksi niin mitä vielä... minä en vitsi vieköön pääsekkään sinne kun mulla on säännöllinen lääkitys!!! Ois voinu kyllä aikasemmin infota neuvolassaki mua etten turhaan kuvitellu liikoja.. noh, nyt sitte mennään normiosastolle riviin kuuden muun äitin kanssa.. eihän se nyt kauheeta oo, mutta kun ehin jo haaveilla siitä perhehuoneesta =) Ja mieskin oli siitä niin innoissaan.

Tervetuloa uusille vaan minunki puolesta! ja Miikulle tsemppiä ja anteeksi antavaa mieltä, sitä kai parisuhteessa tarvitaan aina puolin ja toisin! :hug:

Jakseluita vaan kaikille!

edla ja tyty 24+6
 
|O Tiedän, ei pitäis valittaa, mutta mä oikeasti sulan! Harkitsen jo tosissani lähteväni ilman rihmankiertämää hakemaan tyttöä tarhasta, jos silleen olis edes vähän viileämpi. :LOL:

Nyt on kolmas sairaslomapäivä menossa, ja olen jo ehtinyt tuskastua tähän olemiseen kun tuntuu ettei ole mitään järkevää tekemistä! Toisaalta sain taas aika tuntuvan muistutuksen siitä että olisi tosiaan järkevää ottaa rauhallisesti, miehen työkaverin lähipiirissä syntyi kaksosvauvat ennen aikojaan ja pienemmällä painoa vain 1800 grammaa..
Mutta vinkkejä otetaan vastaan, jos joku sattuu keksimään mulle jotain leppoisaa puuhaa! Tähän mennessä oon lukenut kirjoja n. 1 kirja/päivä tahdissa (mahdan olla toooosi sivistynyt syksyyn mennessä!), surffannut netissä, kirjoittanut kirjeitä, katsonut elokuvia..

Olen yrittänyt etsiskellä sopivia tuplavaunuja käytettynä ja yhdet aivan ihanat bongasinkin huuto.netistä, vaan kuinkas ollakaan - myyjä teki siat ja möi ne ohi huutokaupan, vähänkö otti päähän! :headwall: Ja nyt ei tietenkään löydy yksiäkään yhtä kivoja tai kaikki tarjolla olevat on väärän värisiä, en kai mä nyt tytöille mitään sinisiä tai vihreitä vaunuja halua ;)

Tissitkin rupesi vuotamaan yllättäen viime yönä, kivat laikut lakanoissa :D

Joo, yritetään jaksaa siskot, kyllä se vielä viilenee!

Liituraita ja tuplamasu 26+2
 
huh hellettä! on varmaan menny jo 30 astetta rikki kyllä! :eek:
ihan kiva ku on lämmin mutta liika on aina liikaa (ja ei taas valiteta ei ;) )
tosin mulla tuo vatsa ei niiiiin iso ole että se menoa vielä oikein haittais, mutta ymmärrän kyllä muilla joilla on jo isompikin vatsa, noh onneksi ei ainakaan tarvii ihan viimisilllään olla tälläsessä säässä vai mitä :p

Tuosta sf-mitasta oli puhetta; Mulla se on otettu VAIN KERRAN 22+2 ja silloin oli 16 eli ei mikään kovin iso,saa nähä onko kuin paljon kasvanut.
Täällä on nyt ollut hmm oiskohan 5 vai 6 viikon tauko neuvolasta ja ens viikolla on sitte neuvolalääkäri että kaipa siellä tuon alapään tilanteenkin selville saa jos vaikka uskaltais uimaan vielä tänä kesänä kun niin hyvät ilmat ;)
niin ja tietysti sitten saan sen sokerirasituksen tulokset kuulla.
EMMAMAMMA: Etkös sä mee tuohon Tikkurilan terv.asemalle sokerirasitukseen? Tai vissiin mihin vaan tässä voi mennä niin ainakin neuvolasta sanottiin mutta mä ite aattelin mennä tonne.. MIetin vain että onkos siellä minkälaista se litku ja muutenki miten saa ajan kulumaan?
Vois ehkä miehen mukaan ottaa jos vaan voi aamulla tulla kun jaksais siellä yksin kökkiä :whistle: ;)

Juu noista rintojen vuotamisesta, mulla ne vuotaa kuin seula, helv. ärsyttävää!!
:kieh:
koko aika joutuu pitää noita suojuksia ja arvatkaa vaan hiostaako??!
Sattuuko muuten ketään muuta kun ne alkaa vuotamaan? Mulla tuntuu sellasena inhottavana paineen tunteena rinnoissa :whistle: :/

Pitää tuon ruuan jälkeen muistaa ottaa se rautatabletti, välillä kun tuppaa unohtumaan :snotty:
Viime yö meni päin pe**että kun koira oksenteli niin saanu nukuttua mutta onneks mies meni korjailemaan niitä jätöksiä, hyvä ettei ylös mulla tullu :ashamed:
Sitten puol 6 aikaan menin syömään leipää kun tuli hirvee nälkä :p
Mitenköhän mä kestän sitten olla syömättä sen 12h :ashamed: ?
Tuossa lapussa muutes lukee että lasi vettä sallittu ja neuvolasta muistaakseni sanottiin että yhden lasin vettä saa juoda aamulla vain, voiko oikeasti olla noin?? :eek: ettei sais yhtään juoda enempää!?
kiva vaan jos ei saa.. :S

No joo eipä tässä kait kummempia.. vois alkaa pikkuhiljaa lähtemään sinne mökille päin että katellaan taas kun palaillaan :wave:
 
nita: Joo tikkurilassa kävin, ja se saakelin litku on ihan yhtä kamalaa ku entisellä paikkakunnallakin :x Vettä 3dl ja sokeria 75g, nam nam. Eka muki meni vielä niin ja näin, mutta se toinen! Meinas tulla ylös ja vauhdilla... Onneksi ei tullu, muuten olis joutunu tuleen uudestaan :headwall: Siellä sai mennä makoileen, ja olis unikin varmaan tullu, ellei vieressä olis ollu toinen äipäke valittamassa koko ajan ukolleen :headwall: Kirja mulla oli mukana =)
Ja vaikka sitä vettä ei sais juoda ku lasillisen aamulla, niin saa purskutella/kostuttaa suuta.
Ja paineesta kun rinnat vuotaa... Ootas ku maito alkaa nousemaan synnytyksen jälkeen. Ais saatana :xmas: Sillon viimestään tuntee ihtensä Pamsuksi :D
 

Yhteistyössä