Ystävä/sukulaispiiriini ei kuulu ainuttakaan kotiäitiä. Voin puhua vain omasta äidistäni ja enoni puolisosta, jotka kasvattivat, lähes yksinään, suuren lapsikatraan. Puolisot toivat vain leivän ruokapöytään, muuhun miehet eivät osallistuneet. Laiskuudesta ei varmasti voitane puhua, ei myöskään tyhmyydestä, sillä sotien jälkeen tarvittiin nokkeluutta ja järkeä, miten ja mistä nämä naiset kehittelivät lapsilleen vaatetta ylle ja ruokaa lautaselle. Itsekkyys-sanaa nämä äidit tuskin tunsivat. Jos kuka, äiti oli se vihoviimeinen, joka sai pisteillä hankittua tavaraa, ruokaa lautaselleen tai kahvia kuppiinsa.
Nämä kaksi kotiäitiä myös toimivat koko perheen partureina ja kampaajina. Vaatteet, usein vanhoista kankaista tai käännetyistä, tulivat ommelluiksi näiden äitien toimesta. Entäpäs sitten lapset, koulu ja läksyt. Molempien äitien lapset saivat aikanaan valkolakkinsa ja ryhtyivät opiskelemaan.
Tämän päivän kotiäitiys oli minulle vieras käsite hyvin pitkään, koska heti valmistuttuani menin töihin. Ehdin työskennellä aika pitkään samassa p....ssa, kunnes aloin odottaa lasta. Ainokaisemme aloitti koulun samana vuonna, kun sairastuin syöpään. En olisi saanut tulla raskaaksi, koska olin sydänvikainen. En, kuitenkaan ollut suostunut sterilisointiin.
Lapsemme syntyi, tosin otettiin pois etuajassa, mutta minä voin erinomaisesti koko raskauden ajan. Lapsikin pääsi kanssani kotiin jo viikon päästä. Elämä oli ihanaa!
Minusta tuli kotiäiti, kun tuli tuo syöpä ja lukuisat keikkaukset ja korjausleikkaukset. Kiitin Luojaani, että olin kotiäiti lapsemme aloittaessa koulunsa.
En allekirjoita aloittajan väitteitä, että olisin kotiäitinä tyhmä, laiska ja itsekäs. Jatkan äitini linjaa parturoimalla koko perheen valtavan paksut hiukset, ompelen itse vaatteita, olen melkoisen hyvä ruuanlaittaja, ja eritoten teen edullista ja makoisaa kotiruokaa. Miinuksena on pakko mainita, että sydämeni viestittää minulle tauon paikan, jota noudatan.mpuolisen tuntia riittää selällään a-asennossa.