Mihin elatusmaksun käytätte?

  • Viestiketjun aloittaja eronnut
  • Ensimmäinen viesti


jos ero tulisi elarit menisivät suoraan lapseni tilille, josta hän saa ne käyttöönsä tulevaisuudessaan. Olen töissä ja itenäisenä naisena tulen elämään sellaista elintasoa kuin omat varani siihen sallivat.


Valitettavasti tuttavapiirissäni löytyy esimerkkejä, jossa yh:t vaativat enemmän ja enemmän vedoten miehen hyvää palkkatasoon. Eihän se enää kuulu ex-puolisolle, mitä toinen tienaa, millaisessa lukaalissa asuu.


Minun mielestäni on erittäin viisasta, että nainen kykenee elättämään normaalitilanteessa itsensä ja lapsensa, sai mieheltä elareita tai ei (yhteiskunta tulee sitten apuun, jos ei). Eri asia on, jos nainen sairastuu vakavasti tms. Siksi todella ihmettelen,miten ihmiset uskaltavat jäädä vuosiksi kotiin hoitamaan lapsia, sillä sieltä ei ole helppo palata työelämään ellei vakityö odota. Kaikkea ei voi ennakoida, mutta minusta se itsensä ja lapsensa elatus on niitä pakollisia perusasioita, monista asioista voi tinkiä joksikin aikaa, mutta perusasiat on hoidettava. Erot ovat valitettavasti nykypäivää jopa suhteissa, joista "ei uskoisi".

Toki ihanaa on jos lapsen kanssa voi kotona pitkään olla/etätöitä tehdä, mutta itse en uskaltaisi jos ei olisi koulutusta ja vakityötä odottamassa, näin tehdä.

Itse olen ylemmän korkeakoulututkinnon suorittanut ja ollut työelämässä mukana koko ajan teini-iästä saakka, milloin enemmällä (raskausaikana) milloin vähemmällä (opiskeluaika) panostuksella.

Eikö elatusmaksuissa ole se tarkistusmahdollisuus erinäisissä elämäntilanteissa?

Ihanne on, jos koko ajan lapselle kykenee säästämään sillä vuosien varrella pienestäkin summasta kertyy isopotti.

Minusta on aina mukavaa, jos mies satsaa lapseensa, esim. tukee harrastusta, siis elatusavun lisäksi, varojensa mukaan tietysti. Kaikki yh äidit eivät ole niin onnellisessa asemassa, että selviäisivät ilman elatusapua arjesta, vaikka työssä käyvät. Raha suo hieman pelivaraa elämään. Vaikka elatusavun maksajan ei kuulukaan rahoittaa ex:n elämää, niin suoda helpotusta lasten elatukseen.

Oman tuttavapiirini yh:t eivät ole vaatineet lisämaksuja miehiltään, ja miehet eivät lainkaan ajallaan hoida elareita. Tälläkin hetkellä ymmärrystä miehen rahatilannetta kohtaan riittää yhdellä, kun mies erosi uusperheestään ja sai taas lisää elatettavia (uusimmat lapset).
 
lintu70
Niinpä. Mutta minusta ei se ole almua, että vanhemmat YHDESSÄ kustantavat VAROJENSA mukaan lapsensa elatuksen, olivat avoliitossa tai erikseen.

Hyvä. Tämä on poitti elareissa, että ne menevät lasten kustannuksiin. Riippuen luonnolliseisti lasten iästä paljonko sitä rahaa mene. Tarhamaksut, aktiiviset harrastukset, murrosikä jne. Mutta elarit eivät tarkoita sitä, että niistä maksetaan asuntoa, minne esim yh on jäänyt lapsen/lasten kanssa.
Toki tulot pienenevät jos perheessä on vain yksi aikuinen, mutta niinhän ne pienenevät myös sillä toisella osapuolella, joka maksaa elareita.
Hyvä käytäntö olisi osoittaa kuiteilla mitä ja mihikä sitä rahaa on mennyt. Tämähän vaihtelee iän mukaan, mutta periaate on hyvä. Valitettavan harvoin eronnut pariskunta on niin hyvissä väleissä että tämä onnistuu. Yleensä se on mies joka perheestä lähtee käpsyttelemään ja moni yh katkeroituu tästä ja laittaa miehen "maksamaa" tästä. Usein se yhteisestä kodista pois lähtevä jää melko tyhjän päälle ja joutuu hommaamaan asunnon, huonekalut, astiat, verhot, matot, leikkikalut. Lista jatkuu loputtomiin.

Jostain viestiketjusta huomasin, että se on mies joka löytää nopeasti uuden seuralaisen ja perustaa uutta perhettä. Kyllähän yh:tkin löytävät itselleen usein uuden kumppanin ja taas on kaksi aikuista maksamassa taloutta.

Palatakseni vielä tuohon elareitten suuruuteen, on minusta minimisumma ok, johon ex oman varallisuutensa mukaan ja oman halunsa mukaan korottaa sitä. Tai ostaa suoraan lapsilleen. Tai kuitteja vastaan maksaa lisää. Suuremmat vaateostokset tai harrastukset ovat hyvä syy maksaa jonain kuukautena enemmän kuin laissa määritetty minimi.

Sääli tietysti sellaisia ex-pariskuntia joiden välit ovat tulehtuneet. He eivät mielestäni ole kypsiä vanhemmuuteen jos eivät edes lasten asioita voi keskustella sivistyneesiti. Vielä suurempi sääli sellaisia miehiä kohtaan, jotka eivät halua nähdä lapsiaan tai ovat nihkeitä maksamaan edes minimiä elaria, vaikka varat sen sallisivat. Hävettäisi sanoa heitä edes isäksi.
Mutta niin tai näin on asiaa katsottava myös maksajan puolelta
 
Lintu70, katsopas palstoja, esim äidit 30-40 ja kauanko olleet kotona, niin ymmärrät miksi rahaa tarvii ja paljon jos ero tulee...

Vaikka täysin varman päälle ei voi elää, on ilmiselvää, jos ei ole vakipaikkaa ja vuosia kotona lasten kanssa, että työtä ei löydy hetkessä. Suhteista ei koskaan tiedä ja eroja sattuu jopa "yllättäen".

Työhön meno pian äitiysloman jälkeen takaa minusta lapselle ja äidille tulevaisuudessakin paremmin "leivän" kuin kotona kitkuttelu, jos vakipaikkaa ei ole. Menoja voi aina karsia, mutta jos riski päästä tiuloihin laskee, niin se on mielestäni jo liikaa.
 
iituliini
Oon tässä mielenkiinnolla lueskellu näitä mielipiteitä :/

Jos itse joskus jään yh:ksi niin luultavasti miehen maksamat elarit laittaisin menemään lasten omalle tilille, tai sitten niitä varten perustettaisiin ihan oma tili. Voisi seurata mihin rahoja käytän ym.
 

Yhteistyössä