Miksi sitten alaan koulutuksen saaneet ja uusperheiden kanssa työskentelevät ns. asiantuntijat sanovat, että on luonnollista tuntea negatiivisia tunteita ja jopa vihaa puolison lapsia kohtaan. Että se on inhimillistä, eikä kukaan ole yli-ihminen, ei äitipuolikaan. Ja että nämä tunteet olisi jopa terveellistä ilmaista ääneen (no ei tietenkään lapsille), tai miksei vaikka sitten kirjoitella tällaisille palstoille.
Miksi lapsista tulisi pitää vain sillä perusteella, että he ovat puolison lapsia? On toki hyvin lapsellista olla pitämättä lapsista vain sen vuoksi, että ne on tehty jonkun muun kanssa, mutta varmasti oikeitakin syitä on. Eron jälkeen lapset saattavat oireilla ja varmasti testaavat uudessa tilanteessa vanhempiaan ja uusia ihmisiä, mutta juuri se on tärkeää, miten vanhemmat tähän käytökseen reagoivat. Lapsia ei pidä päästää hallitsemaan tilanteita vain siksi, että heitä erolapsina säälitään ja halutaan hyvitellä. Lapset tarvitsevat edelleen rajat. Vieraan ihmisen on aika vaikeaa pitää lapsesta, joka räkii päälle, tekee mitä lystää ja yrittää kaikin keinoin esim. saada isänsä suuttumaan uudelle puolisolleen (esimerkkejä elävästä elämästä). Aikuisen KUULUU ymmärtää, mutta ei se pitämistä edistä. Tilanne yleensä ajan myötä paranee, mutta aina niin ei käy.
Sitten on erikseen ne tapaukset, joissa negatiiviset tunteet eivät ole henkilökohtaisia. Lapset saattavat olla ihan mukavia tavallisia lapsia, mutta heidän läsnäolonsa aiheuttaa niin huonon olon liittyen esim. lähivanhemman kiusantekoon (johon lapset ovat yleensä suurelta osin liittyneet). Kiintyminen on saattanut estyä ja välit ovat jääneet hyvin etäisiksi. Tiedän eräänkin henkilön, joka vielä vuosien jälkeen näkee painajaisia lasten vierailujen aikaan, koska lasten äiti kiusasi ja kiristi niin, että tilanne pääsi aika pahaksi. Se ei ole lasten vika, mutta kuten jo alussa todettiin, äitipuolikin on vain ihminen, jolla on tunteet.
