Miksi sairaanhoitajat ja lähihoitajat valittaa jatkuvasti työn raskaudesta

  • Viestiketjun aloittaja miten voi olla
  • Ensimmäinen viesti
"Annim"
En koe työtäni fyysisesti raskaaksi. Olen töissä kotihoidossa pienessä tiimissä lähihoitajana, jossa kaksi ihmistä on lähes jatkuvasti sairauslomalla ja yksi vakanssi on täyttämättä. Sijaisia saa ajoittain. Teen työni aina niin hyvin kun pystyn. Kun tiimissä 2/5 tekee työnsä hyvin ja loput tekee työnsä sinne päin, tämä kuormittaa myös omaa työtäni. Tälläkin viikolla on neljä ja puoli hoitajaa hoitanut kahdeksan ihmisen työt. Joten, koen työni henkisesti hyvin raskaaksi. Usein on päiviä, etten ehdi käymään edes vessassa saati syömään lounasta.
 
?????
]Valmistunut olen 1991 lähihoitajksi ja sairaanhoitajksi 2006
Terveyskeskuksen osastolla lähihoitajana ja keuhko- ja kirurgianos. sairaanhoitajana[/QUOTE]

Suomessa lähihoitajakoulutus alkoi 1992 kokeiluna kolmella paikkakunnalla ja vuotta
myöhemmin koulutus alkoi koko suomessa! Miten olet siis voinut valmistua 1991?
 
Mä en itse ymmärrä sitä että vuodesta toiseen naristaan työstä ja ollaan naama norsunvitulla siellä työyksikössä, jos oma työ on niin p*rseestä niin sillon pitää nostaa kytkintä ja etsiä jotain mielekkäämpää tekemistä. Oman kokemuksen pohjalta sanoisin että se kiire on aikalailla siellä korvien välissä, omasta asenteesta kiinni ja jokainen joka päivästä toiseen sitä kiirettä itkee voisi miettiä sitä omaa asennettaan siihen työntekoon ja ihan oikeasti miettiä että oliko nyt aikuisten oikeesti kiire vai lähdinkö vaan siihen mantran toisteluun mukaan. Tuommonen rutisija kun sairastuttaa koko työyhteisön ja luo osaltaan sekä ylläpitää sitä negatiivista työilmapiiriä.
 
  • Tykkää
Reactions: MsGodDammit
sh
]Valmistunut olen 1991 lähihoitajksi ja sairaanhoitajksi 2006
Terveyskeskuksen osastolla lähihoitajana ja keuhko- ja kirurgianos. sairaanhoitajana
Suomessa lähihoitajakoulutus alkoi 1992 kokeiluna kolmella paikkakunnalla ja vuotta
myöhemmin koulutus alkoi koko suomessa! Miten olet siis voinut valmistua 1991?[/QUOTE]

ap on jopa siinä niin ylivertaisesti parempi meihin rivihoitsuihin verrattuna, että on voinu aloittaa lähäriopinnot muutamaa vuotta aikaisemmin kuin koko koulutus on edes alkanu :LOL:
 
miten voi olla
Olen sen verta erityinen tässä asiassa,että olen valmistunut perushoitajaksi 1991 ja sitä myöden olen saanut lähihoitjan paperit. Minulla on paperit, toinen perushoitajan ja toinen lähihoitajan,molemmissa on sama valmistumisvuosi. Perushoitajan ei tarviinnut silloin käydä erikseen koulutusta saadakseen lähihoitajan todistusta, vain muutaman teoriajakson.
 
........
Hei ap, nyt kyllä ihan oikeasti huijaat tuon vuoden. Itse olen valmistunut vielä 1992 kodinhoitajaksi, olimme viimeinen tällä nimikkeellä valmistunut luokka lahdessa, jossa olen opiskellut. Sen jälkeen kaikkialla on tuo koulutus muuttunut lähihoitaja koulutukseksi, tästä olen täysin varma, koska muistan meille koulussa pidetyn infoa asiasta.
 
"vieras"
no koitappas mennä muistisairaiden osastolle...sotketaan paikat ulosteella tai tavaroilla. Meilläkin on yksi potilas joka huutaa aamusta iltaan niin kovaa kun kurkustä lähtee..ei lopeta, muuten kuin nukkumisella. kuunteleppa itse huutoa tauotta ja hoida samalla muita muistisairaita, jotka tulevat levottomiksi tuosta metelistä. Siinä on sekametelisoppa. ja osa vielä kahden hoidettavia. Kyllä. Työ on erittäinkin raskasta.
 
"höpöhöpö"
Olen sen verta erityinen tässä asiassa,että olen valmistunut perushoitajaksi 1991 ja sitä myöden olen saanut lähihoitjan paperit. Minulla on paperit, toinen perushoitajan ja toinen lähihoitajan,molemmissa on sama valmistumisvuosi. Perushoitajan ei tarviinnut silloin käydä erikseen koulutusta saadakseen lähihoitajan todistusta, vain muutaman teoriajakson.
Perushoitaja ja lähihoitaja ei ole sama asia. perushoitajat joutuvat opiskelemaan lähihoitajiksi siinä missä muutkin.
 
"Joo"
Olen sen verta erityinen tässä asiassa,että olen valmistunut perushoitajaksi 1991 ja sitä myöden olen saanut lähihoitjan paperit. Minulla on paperit, toinen perushoitajan ja toinen lähihoitajan,molemmissa on sama valmistumisvuosi. Perushoitajan ei tarviinnut silloin käydä erikseen koulutusta saadakseen lähihoitajan todistusta, vain muutaman teoriajakson.
No HÖPÖHÖPÖ sulle :D :D
 
"Outi"
Se on kuitenkin aikalailla eriasia onko lähihoitajana päiväkodissa leikkimässä lasten kanssa vai onko kääntelemässä mummuja 24/7. Ja kaikki eivät saa valita mitä työtä tekevät, vaikka olisi kuinka kouluttautunut vaikkapa ensihoitoon niin silti saattaa joutua kääntelemään niitä mummuja...
Olen lukenut näiltä palstoilta kuinka kauhealta sairaanhoitajista tuntuu käännellä mummuja ja pestä vanhusten eritteitä. Toivon hartaasti etten vanhana joudu mihinkään hoitolaitokseen riesaksenne!
 
räjähtävä hoitajapula
Lähihoitajana päiväkodissa 3 vuotta, paloin miltei loppuun. Onneksi tajusin lopettaa ja vaihdoin alaa. Yksi menetetty hoitaja ja turha koulutus, mutta hei, ainakaan kenenkään ei tartte mun narinaa enään kuunnella! :D ja nykyinen työ huomattavasti helpompaa kuin lh:n työ, ja silti saan parempaa palkkaakin eikä tartte kuunnella kenenkään paskanjauhantaa lähihoitajien tyhmyydestä jne.
 
"vieras"
Ei teidän tarvitse kauaa enää hoitajien valitusta kuunnella, ulkomailta haalitut hoitajat kun eivät osaa suomea puhua eikä sitä heiltä edes vaadita. Jonkun kansanedustajan (vai oliko peräti ministerin) julkilausumanhan mukaan kielitaito ei ole tärkeä tai olennainen vaatimus hoitoalalla, pääasia että tekee tarvittavat toimenpiteet. Suomalaiset hoitajat vaihtavat alaa tai lähtevät ulkomaille, sillä siellä hoitotyöntekijöitä arvostetaan aivan eri tavalla kuin täällä ja se näkyy mm. palkkauksessa ja yleisessä asenteessa.

Että olkaa rauhassa vaan, kyllä tämä valitus tästä loppuu.

Terveisin anestesiahoitaja, joka on päivittäin vastuussa ihmishengistä 2300 euron kuukausipalkalla, ja jonka työvuorot voivat venyä jopa 72 tunnin mittaisiksi ilman erillisikorvausta. Ai niin, korjaus: kohta entinen anestesiahoitaja.
 
Rollolainen
[QUOTE="vieras";27986433]Sairaanhoitajat ja lähihoitajat eivät tunne saavansa arvostusta, lähinnä pitävät palkkaansa pienenä. Jotkut heistä sitten pitävät meteliä työnsä raskaudesta, jotta edes jotenkin saisivat arvostusta.[/QUOTE]

no ei se palkka mikän pieni ole ei todellakaan.
 
no huh
no ei se palkka mikän pieni ole ei todellakaan.
Tiedätkö mitä työhöni kuuluu?
Hoidan ihmisiä vauvasta vaariin. Työparinani on anestesialääkäri, joka nukuttaa ja herättää (useimmiten) potilaan, kaiken muun ajan potilaan henki on mun käsissäni. Anestesialääkäri ei ole edes samassa salissa. Minä pidän huolen siitä, että nukutettu potilas pysyy hengissä, kivuttomana, unessa eikä vammaudu mitenkään leikkausten aikana. Minun pitää ymmärtää ihmisen anatomiaa ja fysiologiaa, pitää ymmärtää tekniikkaa ja osata käyttää sitä. Minun pitää tietää lääkkeistä sitä sun tätä, pitää osata toimia akuuteissa hätätilanteissa ilman sitä anestesialääkäriä, pitää osata tehdä itsenäisiä päätöksiä ja toimia tiimissä.

Ymmärrätkö ollenkaan, miten nopeasti ihmisen saa hengiltä nukutuksessa, jos ei ole hajuakaan siitä mitä tekee ja mitä tapahtuu? Ymmärrätkö ollenkaan miten tarkkaa työtä se on? Eikä riitä että onnistuu pitämään potilaan elossa, pitää osata hoitaa hänet myös niin ettei hän saa esim aivovauriota hapenpuutteen vuoksi tai sydänkohtausta kipujen takia tai vääränlaisen nesteytyksen takia jne. Potilaiden henki on mun käsissä, useita kertoja päivässä.

Ja mitä tällaisesta pitäisi maksaa? Verojen jälkeen jää se 1900e/kk, ihanko todella se on sun mielestä riittävä palkka tästä kaikesta?

t. se anestesiahoitaja.
 
tiedän montakin alaa missä on vielä pienempi palkka.
 
"vieras"
kyllä työkin oikeasti on muuttunut, esim. v.2000 oli puolet vähemmän tehtäviä sairaanhoitajalla kuin nyt 2ö013, mm. tehtävänsiirtoja jne. on lisätty sikana. yleensä aina joku pois, sijaisia ei joko saada palkata tai niihin ei löydy tekijöitä. palkka on älyttömän pieni verrattuna työn vaativuuteen ja kiireeseen jne. aina löytyy niitä joiden mielestä hoitajat eivät tee mitään...
itse valitan työstäni, koska jos hoitajat eivät edes valittaisi, ikinä eivät olot paranisi!!!!!ei päättäjien tai muun kansan mielestä ainakaan.
 
Yhteistyössä