Millaiset välit etä-äidillä ja äitipuolella?
- Viestiketjun aloittaja Justiinax
- Ensimmäinen viesti
Mä olen etä-äiti, ja mielestäni meillä on ihan hyvät välit lasten isän uuden naisystävän kanssa, jota mä en kyllä äitipuoleksi sano, eikä sano lapsetkaan. Tuskin hän itsekään mieltää itseään mun lasten äitipuoleksi, vaikka saman katon alla asuvatkin. (Tai asuivat, nyt ovat eri osoitteissa, vaikka seurustelevat kyllä lasteni isän kanssa edelleen.)
Alkuun oli tietysti vähän totuttelemista uuteen tilanteeseen, mutta mitään suurempia ongelmia ei ollut. Mua mietitytti tietysti se, miten uusi nainen ottaa mun lapset huomioon, suosiiko hän enemmän omia lapsiaan ja mun lapset jää jotenkin "heitteille", miten hän heidän kasvatukseen puuttuu ja onko meillä kovin erilaiset tavat kasvattaa lapsia. Jos ois ollut esim. kovin erilaiset kasvatusmetodit, ongelmia ois varmasti ollut enemmän, mutta onneksi meillä on hyvin pitkälle samanlaiset ajatukset. Ollaan muutenkin jollain tavalla samantyyppisiä ihmisiä, ja lasten isä onkin sanonut, että jossain toisissa olosuhteissa oltais varmasti hyviä ystäviä! Tietysti voitais olla nytkin, mutta välimatka on estänyt lähemmän tutustumisen.
Meillä on toistemme puhelinnumerot ja ollaan sovittu, että jos jotain asiaa tulee, niin saa ja pitää soittaa. Aika vähän ollaan kyllä tekemisissä, ei ole tullut semmoisia asioita joita ois pitänyt meidän välillä hoitaa. Kerran hän soitti ja kysyi, miten olen lasteni kanssa käsitellyt mun ja lasten isän eroa ja sitä, että he ovat jääneet isän kanssa asumaan. Mun mielestä ihan asiallista kysyä, ettei mene omin päin lapsille puhumaan mitä sattuu.
Omaa huonoa omaatuntoa ja syyllisyyttä en missään nimessä exäni uuden naisen niskaan kaada! Muutenkin olen yrittänyt suhtautua hienotunteisesti heidän liittoon, pitää välit hyvinä ja asiallisina ja hoitaa itse omat asiani. Inhoan yli kaiken exien ja nyxien, uusien ja vanhojen puolisoiden välisiä riitoja, enkä missään nimessä halua omaan elämääni semmoisia sotkuja! Ei mulla ole mitään syytä osoittaa mieltäni mistään asiasta lasteni uudelle puolisolle (ellei asia koske lapsia), päin vastoin, monesta asiasta saan olla hänelle kiitollinen. Tietysti on myös joitakin asioita, jotka mua heidän perhesysteemissään ärsyttää, mutta ne eivät mulle kuuluu, enkä niihin asioihin voi puuttua.
Alkuun oli tietysti vähän totuttelemista uuteen tilanteeseen, mutta mitään suurempia ongelmia ei ollut. Mua mietitytti tietysti se, miten uusi nainen ottaa mun lapset huomioon, suosiiko hän enemmän omia lapsiaan ja mun lapset jää jotenkin "heitteille", miten hän heidän kasvatukseen puuttuu ja onko meillä kovin erilaiset tavat kasvattaa lapsia. Jos ois ollut esim. kovin erilaiset kasvatusmetodit, ongelmia ois varmasti ollut enemmän, mutta onneksi meillä on hyvin pitkälle samanlaiset ajatukset. Ollaan muutenkin jollain tavalla samantyyppisiä ihmisiä, ja lasten isä onkin sanonut, että jossain toisissa olosuhteissa oltais varmasti hyviä ystäviä! Tietysti voitais olla nytkin, mutta välimatka on estänyt lähemmän tutustumisen.
Meillä on toistemme puhelinnumerot ja ollaan sovittu, että jos jotain asiaa tulee, niin saa ja pitää soittaa. Aika vähän ollaan kyllä tekemisissä, ei ole tullut semmoisia asioita joita ois pitänyt meidän välillä hoitaa. Kerran hän soitti ja kysyi, miten olen lasteni kanssa käsitellyt mun ja lasten isän eroa ja sitä, että he ovat jääneet isän kanssa asumaan. Mun mielestä ihan asiallista kysyä, ettei mene omin päin lapsille puhumaan mitä sattuu.
Omaa huonoa omaatuntoa ja syyllisyyttä en missään nimessä exäni uuden naisen niskaan kaada! Muutenkin olen yrittänyt suhtautua hienotunteisesti heidän liittoon, pitää välit hyvinä ja asiallisina ja hoitaa itse omat asiani. Inhoan yli kaiken exien ja nyxien, uusien ja vanhojen puolisoiden välisiä riitoja, enkä missään nimessä halua omaan elämääni semmoisia sotkuja! Ei mulla ole mitään syytä osoittaa mieltäni mistään asiasta lasteni uudelle puolisolle (ellei asia koske lapsia), päin vastoin, monesta asiasta saan olla hänelle kiitollinen. Tietysti on myös joitakin asioita, jotka mua heidän perhesysteemissään ärsyttää, mutta ne eivät mulle kuuluu, enkä niihin asioihin voi puuttua.
Minulla on ihan asialliset välit poikani äitipuolen kanssa, voisi jopa sanoa että ihan ystävällisetkin silloin kun ollaan puheissa, mikä on aika harvoin enää nykyään kun poika on jo 15v ja hoitaa tulemisensa ja menemisensä itse eikä mun tarvitse juuri enää toisten vanhempien kanssa edes kommunkoida kuin erityistilanteissa. Kun poika oli pienempi niin kieltämättä olin etänä aika kärkäs miettimään että miten hän lastani kohtelee kun sitten sai omiakin lapsia. Kyllä hän poikaani ojentaa mutta kai ihan syystäkin sitten, eli toimii arkiäitinä kuitenkin hänelle. Ei oikeastaan ole mitään ongelmia koskaan ollut paitsi siinä prosessissa jossa poika isälleen päätyi asumaan, siitä olin aika katkera pitkään (puhui vähän soopaa minusta sossussa). Myöskin väittivät että eivät hanki lapsia mutta kaksi on tullut. Ja minultakin silloin ainoa lapsi "vietiin"... 
Itse entisenä etä-äitinä pelkäsin että tyttäreni äitipuoli ottais mun paikan tytön elämässä (neiti oli silloin alle 2v) niin kuin tavallaan ottikin kun oli mukana neidin arjessa päinvastoin kuin minä. Lisävaikeutta tilanteeseen tuli siitä että rupesivat seurustelemaan vain 3kk mun poismuuton jälkeen. Parin perusteellisemman keskustelun, joissa kolmantena mukana puolueeton osapuoli, jälkeen hommat alkoivat kuitenkin sujua ja sujuivatkin tosi hienosti kunnes tyttäreni isä erosi hänestäkin. Olosuhteiden muuttuessa neiti asustaakin nyt minun ja uuden avopuolisoni luona eikä avokkini ja tytön isän väleissäkään mitään moittimista ole.
Eipä ole lasten äidin kanssa mitään ongelmaa ollut. Minä vien ja haen lapsia, kun eivät ole lasten isän kanssa puheväleissä. En puutu hänen tapaan toimia lasten kanssa ja hän ei puutu minun. Varsinaisesti ei keskustella asioista. Yritän huolehtia, että tapaamisia tuli säännöllisesti lapsille äidin kanssa. Siinä se.
Minä olen se äitipuoli täällä päässä. Lapsipuoleni biologiseen äitiin ei ole oikein hyvät välit.
Itse lasta laiminlyömällä on aiheuttanut tilanteen.
Eli näin lyhyesti niin poikapuoleni asuu meijän kanssa, siis eli minun ja tulevan aviomiehenki kanssa. Lapsen biologista äitiä ei oo puoleen vuoteen kiinnostanut lapsen hommat, ja nyt ku ukko rohkeni hakemaan yksinhuoltajuutta niin yhtäkkiä muka alkoikin kiinnostamaan.
Pelottaa sillä biologisella että mies saa sen yksinhuoltajuuden. Jos se käräjille menee niin mies aivan varmasti saa.
Lapsen biolokinen äiti syyttää minua ihan kaikesta, kertoo kaikkea paskaa ym.
Mutta mä en jaksa enään välittää sen touhuista.
Itse lasta laiminlyömällä on aiheuttanut tilanteen.
Eli näin lyhyesti niin poikapuoleni asuu meijän kanssa, siis eli minun ja tulevan aviomiehenki kanssa. Lapsen biologista äitiä ei oo puoleen vuoteen kiinnostanut lapsen hommat, ja nyt ku ukko rohkeni hakemaan yksinhuoltajuutta niin yhtäkkiä muka alkoikin kiinnostamaan.
Pelottaa sillä biologisella että mies saa sen yksinhuoltajuuden. Jos se käräjille menee niin mies aivan varmasti saa.
Lapsen biolokinen äiti syyttää minua ihan kaikesta, kertoo kaikkea paskaa ym.
Mutta mä en jaksa enään välittää sen touhuista.
Minäkin olen äitipuoli.Meillä on pojan äidin kanssa nykyään jo ihan ok välit.7 vuotta oltu perheenä.
Olimme kumpikin yh:ta miehen kanssa kun tavattiin,nyt jo 2 yhteistäkin lasta.
Aluksi pojan äiti oli kovin puolustuskannalla,hän ei ollut vuoteen lastaan tavannut ja aloitti tapaamiset minun tultua kuvioihin.
Pelkäsi että vien "äidin paikan".
Oli raastavaa katsoa kun äiti vei huutavan ja itkevän pojan viikonlopuksi.
POika oli 2 v vanhempiensa erotessa.
Näihin vuosiin mahtuu kaikenlaista,mutta pääasiassa ollaan hyvin selvitty.Minä ja lapsen äiti sovitaan pääasiassa tapaamisista, sillä isä onpaljon töissä eikä tiiä asioita.
Olen kannustanut ja tukenut äitiä tapaamisiin, itseasiassa sain hänet suostumaan yhteen viikkokylään lisää sillä itse ajattelen että 4 päivää kuukaudessa on kovin vähän.
Nyt tapaa sen jokatoinen viikonloppu ja joka toinen torstai.
Asutaan suht liki,noin 10 km päässä.Eli välimatka ei ole ongelma.
Olimme kumpikin yh:ta miehen kanssa kun tavattiin,nyt jo 2 yhteistäkin lasta.
Aluksi pojan äiti oli kovin puolustuskannalla,hän ei ollut vuoteen lastaan tavannut ja aloitti tapaamiset minun tultua kuvioihin.
Pelkäsi että vien "äidin paikan".
Oli raastavaa katsoa kun äiti vei huutavan ja itkevän pojan viikonlopuksi.
POika oli 2 v vanhempiensa erotessa.
Näihin vuosiin mahtuu kaikenlaista,mutta pääasiassa ollaan hyvin selvitty.Minä ja lapsen äiti sovitaan pääasiassa tapaamisista, sillä isä onpaljon töissä eikä tiiä asioita.
Olen kannustanut ja tukenut äitiä tapaamisiin, itseasiassa sain hänet suostumaan yhteen viikkokylään lisää sillä itse ajattelen että 4 päivää kuukaudessa on kovin vähän.
Nyt tapaa sen jokatoinen viikonloppu ja joka toinen torstai.
Asutaan suht liki,noin 10 km päässä.Eli välimatka ei ole ongelma.