Millaisissa onnettomuuksissa olit itse lapsena?

Kaikkea ei kukaan tietenkään muista mutta isommat onnettomuudet?
Luita poikki yms?

Olisiko onnettomuudet voitu estää? Ja jos olisi niin miten?
Entä olisiko pitänyt? Sekään ei lie aina yksiselitteistä?

 

Minulta murtui 4-vuotiaana solisluu, kun tipuin sohvalta. Muistan keikkuneeni siinä sohvan nojalla... Sen takia olen nyt omien lasten kanssa hiukan hysteerinen, etteivät hypi sohvilla

Sitten 6-vuotiaana laskettelurinteessä jalka venähti pahasti, en oikein tänäkään päivänä tiedä, mikä siinä tarkalleen oli, mutta sidettä jouduin pitämään jonkin aikaa (en kuitenkaan kipsiä).

Nää kummatkin oli ihan tapaturmia eikä niitä mielestäni olisi voinut estää. P*ska tuuri tms.

 

En missään. Systeri oli meistä sisaruksista se, jotka jatkuvasti teloi itseään.

 

Minä teloin usein itseäni; tipuin korkeilta paikoilta yms.

Tanssitunneilla salasin murskaksi menneet (kielikuva, ei ne oikeesti murtuneet olleet, vaikka verilläolivatkin) varpaat ja onnistuin kehittelemään itselleni sepsiksen.
Eniten onnettomuuksia sattui kuitenkin hevosten kanssa (mm. murtunut reisiluu ja leuka ja...)

Omalaatuisesti (?) en koe yhtään onnettomuutta turhaksi tai koe että niiltä olisi pitänyt kielloilla tai vahtimisella varjella.

 

Mä yleensä kaaduin pyörällä ainakin kerran kesässä, polvet on arpiset aina vaan. Mutta mitään "oikeita" onnettomuuksia ei koskaan tapahtunut ja mua harmitti silloin, kun mulla ei ikinä ollu kipsiä, enkä ollut koskaan ollut sairaalassa. Se olis ollu niin coolia

 

Raahauduin bussin perässä 700 metriä, kuski sulki ovan kun olin hyppäämässä ulos ja takerruin jalastani kiinni. Laajat kudosvauriot käsivarsiin, olin sairaalassa pitkään ja minulle tehtiin useita ihansiirtoja. Oma ihoni ei riittänyt vaan minulle siirrettiin myös "siannahkaa".
Olis varmaan ollut estettävissä jos äitini olisi nostanut minut ensimmäisenä bussista ulos ja jos kuski olisi ollut vähän tarkkaavaisempi. Olin 5-vuotias.

15-vuotiaana olin auto-onnettomuudessa jossa kaverini äiti törmäsi kuorma-autoon, kaverin äiti kuoli, itse loukkaanuin päähän ja jalkaan mutta en kauhean vakavasti, sairalassa meni viikko. Olisi ollut estettävissä, oli ajovirhe kaverini äidiltä.

 

Kengännauhat kiertyivät polkupyörän polkuinten ympärille ja kaaduin laskuojaan jossa oli nokkosia 6-vuotiaana.

Pistin tarkalla istuessani jalan polkupyörän pinnojen väliin n. 5-vuotiaana.

Istuin auton kyydissä ilman turvavöitä kun sillä ajattiin ojaan (takapenkillä ei ollut turvavöitä ollenkaan) 5-vuotiaana.

Löin pääni maitoauton takaoveen ja päähän aukesi vekki 8-vuotiaana.

Laskin suksilla alas perunakellarin katolla ja löin molemmat polvet niin, että niihin kertyi vettä ja sukset meni poikki.

Häntäluu murtui kukkulan herra leikissä kun tömähdin voimalla jäähän 9-vuotiaana.

Löin etuhampaat rappusiin 8-vuotiaana, yksi hammas vääntyi ja on siinä asennossa edelleen. Sana esteettiset hampaat oli outo käsite siihen aikaan.

Jne. on tullut poltettua kättä silitysraudassa, lyöty selkä sementtilattiaan niin et ilmat lähti keuhkoista, meinattu hukkua vesikuperkeikkoja tehdessä.

Kait noita olis voitu estää. Rämäpäisyyttä ja huonoa tuuria. Toisaalta ei oo mennyt koskaan luita poikki. *koputtaa puuta*

 

Itsellä ei ole koskaan lapsena sattunut pahempaa onnettomuutta, ei ole koskaan tähän päivään mennessä (34v) luita mennyt poikki. Mutta oon mä mennyt ja tehnyt kaikkea, ja kyllä niitä läheltä piti tilanteita on ollut. Ja ihan pentuna oon tietty lentänyt lasipöydän reunaan (niin on mun molemmat veljetkin) eikä siltikään äiti/isä halunnut siitä luopua. kaikilla silmäkulmissa kauheat arvet.

Mutta se kuului asiaan, tapeltiin niin vietävästi mutta onneksi ei sattunut pahempaa.
Mutta mikään niistä ei ole ollut turha. Eikä todellakaan olla oltu ilman kuria tai vahtimista. Nää on nyt näitä jota sattuu aina ja kaikille.

 

Multa meni nenä sijoiltaan tarhassa noin 6-vuotiaana. Ihan itse onnistuin lyömään sen penkkiin, kun kikkailin omiani. Eli sitä ei kukaan olisi voinut estää. Nenä laitettiin paikoilleen sairaalassa nukutuksessa.

 

parissa köykäses autokolaris ollu. Pahin oli ku täytin 18v nii meni auto lunariin. Itse kärsin aivotärähdyksen ja lievä shokkitila. Isällä murtui lonkka.

 

mulla mennyt makkaratikku selkään varmaanki 5veenä, kun mökillä istuin potalla(oli kylmä syksyilta ja ei haluttanu lähteä pimeässä ulkohuussiin) ja seinällä roikku makkaratikut ja kun nousin potalta niin yks niistä nous mukana ja painu sisään selkärangan molemmilta puolilta.
isäni sitten sai vetää sen kaksin käsin sieltä ulos.
eikä tullut edes verta. sattui jonkin verran juu.
sitten oon samaisella mökillä polttanu päälleeni sellasen tuulipuvun, mitä lie ihanaa tekokuitua, lämmittelin hellan vieressä selkä hellaan päin, kun yhtäkkiä rupes tuntumaan hiukka liian kuumalta ja koko selkä oli sulanu, onneks oli t-paita alla niin ei sulanut iholle kovin pahasti.
aivotärähdyksistä kaksi kertaa tarkkailussa sairaalassa.
ja meinasin hukkua kuin nuin 3vuotiaana hyppäsin isoveljen lainelaudan päälle laiturilta, onneks veli sattui näkemään tapahtuman, juoksi paikalle ja sai kiskottua mut vedestä pois.

 

Isoin onnettomuus missä olin oli autokolari. Ikää mulla oli 5 vuotta ja mukana tuuria. Olin nukahtanut takapenkille ( turvavöitä ei takapenkillä ollut ) kolarin sattuessa lensi autosta tielle. Selvisin ilman murtumia. Toki onnettomuuden olisi voinut estää jos vastaantulija ei olisi ajanut kännissä.

Muut haaverit mihin jouduin oli luokkaa murtunut varvas/sormi/kenties kylkiluu, huuli halki, silmäkulma auki, nilkka venähtänyt yms pientä mutta melko usein tapahtuvaa. Mutta mä olinkin vilkas lapsi.

 

Oon ollu parissa kolarissa mutta niissä ei käyny kuinkaan.
Kerran leikittiin sisarusten ja serkkujen kanssa köydellä, et kiinnitettiin se parvekkeen kaiteeseen ja sitten roikuttiin siinä köydessä. No, se köyden sölmu ei tietenkään ollut kunnollinen ja mä putosin pää edellä betonilattialle, kallo murtu ja aivotärähdys tuli, olin 6v. olis sen voinu estää sillä et ei olis leikitty sillä.
19v. olin tanssimassa ja kaaduin selälleni ja iskin pääni lattiaan, siitä toinen aivotärähdys. Penskana kyl tuli kaikenmaailman kolhuja ja naarmuja kun kiipeilin puissa ja muutenkin mulla oli rajut leikit. Sainhan mä kerran tikit päähäni, mutta se johtui siitä että kun mua kiusattiin koulussa ja leikittiin 10 tikkua laudalla, menin jääkiekkokaukalon taa piiloon. Tämä kiusaaja näki minne menin ja tuli ja paukautti mua sillä kaukalon ovella päähän. Olin muistaakseni 10v.

 

Jälkeenpäin ihmettelen, kun pahempia juttuja ei sattunut. Asuttiin maalla, ja me 4 sisarusta touhuttiin ulkona keskenään, aika harvoin vanhemmat ehti/viitsi katsoa perään.
Laukkailtiin hevosella metsissä ilman kypärää, ajettiin mopolla ilman kypärää, käytettiin puukkoa/sahaa/vesuria ilman aikuisten valvontaa, tehtiin majoja heinälatoon paaleista jne.
Veljeltäni murtui kerran sääriluu, kun kaatoi jonkun traktorin työkoneen jalalleen ja kerran leikkasi puukolla sormeensa niin pahasti että piti tikata.

 

Ei siinä mitään tapahtunut, mutta lähellä oli.. kiipesin 4-vuotiaana arkkupakastimeen piiloon kun leikittiin piilosta sisarusten kanssa. Onneksi äiti minut sieltä löysi. Ahtaiden paikkojen kammo on kyllä vähän jäänyt.

 

Meinasin hukkua, kun laiturin laudat pettivät alta. Olin 3-4 v (muistan veljeni olleen vauva tai taapero).
Ei sitä varmaan olisi voinut välttää, koska aikuinen oli vieressäni kun tuo tapahtui ja silti tipahdin. Tai olisihan perheemme voinut viettää kesät kotona eikä veneillen, mutta se ei olisi ollut kivaa kenellekään.

6-vuotiaana sain aivotärähdyksen ja olin hetken tajuttomana. Mökkinaapuri, setä josta minä ja veljeni pidimme kovasti, heitteli mua sylissään ilmaan mutta kompastuikin puunjuureen, kaatui ja minä putosin maahan. Kukaan ei häntä siitä syyttänyt, ja mies itse oli niin kamalan pahoillaan & suruissaan ettei tosikaan.
Sen olisi voinut tietty välttää sillä, ettei tuo setä olisi mua heitellyt, mutta kun se oli minusta niin kivaa . Ei jäänyt traumoja mulle, mutta miehelle kyllä jäi.

Yhden aivotärähdyksen sain n. 10-vuotiaana kun leikittiin kukkulan kuningasta lumikasassa, ja naapuritalon poika tönäisi mut alas. Jos ei oltaisi leikitty, sitä ei olisi tapahtunut.

Kerran kaaduin pyörällä mummin ja ukin pihassa ja loukkasin olkapääni. Sama olkapää joka nyt vihoittelee, en tiedä onko sattumaa vai onko asioilla yhteys, mutta eipä sillä väliä. Taisin olla 5-6 v. Jos en olisi pyöräillyt, en olisi kaatunut, mutta pyöräilyhän oli kivaa ja on yhä...

Yhteenveto: Jos olisin viettänyt lapsuuteni kuplamuoviin käärittynä, pumpulissa ja sisätiloissa, niin olisin selvinyt kolhuitta. Mutta onneksi en viettänyt vaan sain leikkiä, riehua ja pitää hauskaa!

 

Yhteenveto: Jos olisin viettänyt lapsuuteni kuplamuoviin käärittynä, pumpulissa ja sisätiloissa, niin olisin selvinyt kolhuitta. Mutta onneksi en viettänyt vaan sain leikkiä, riehua ja pitää hauskaa!

Tämä on se, mitä usein mietin onnettomuuksia koskevia ketjuja lukiessani.

 

Mulle on sattunut vaan kaikkia pikkuhaavereita.. Joskus pikkusena oon lyönyt otsani johonkin, niin että siinä on vieläkin arpi.

Alakoululaisena lasinsiru (jonka fiksuna tyttönä otin maasta käteen) viilsi tosta etusormen ja peukalon välisestä lerpakkeesta niin että muistan kun tuli paljon verta ja mentiin lääkärille.

Monesti muistan kun olen yliarvioinut taitoni, yrittänyt hypätä jonkun esteen yli tai jotain ja tullut nenälleni alas... Tai kiivennyt niin korkealle että onkin alkanut pelottamaan ja alaspäin onkin sitten ollut kamalaa tulla.

Päiväkodissa muistan pudonneeni keinusta kovista vauhdeista sellaiselle kovalle alustalle. Sattui kyllä mutta muistelisin ettei edes mitään päänsärkyä kummempaa siitä seurannut.

Olen meinannut jäädä, pakettiauton, bussin ym. alle kun en ole katsellut ympärilleni vaan ajanut vaan pyörällä suojatielle...

En tiedä olisiko mikään noista ollut estettävissä.. Mutta nuo kun olen meinannut auton alle jäädä, on kyllä pysäyttäneet mut sitten vähän myöhemmin katsomaan että tuleeko niitä autoja. Ja omiakin lapsia varoittelen kovasti.

 

Olen ollut hukkua, olen ollut jäädä leveästä vuolaasti virtaavan joen jäitten lähdön aikaan jäiden ja tulvan alle, olen ollut auto-onnettomuuksissa, minulta on katkottu rautahampaita (etuhampaat)kun minua kiusattiin koulussa, muutamat silmälasit on vääntyneet tuhannen p*llun päreiksi, olen saanut lukemattomia haavoja ja tärskyjä päähän.
Teininä viiltelin itseäni pahoin.
Aikuisena olen katkonut itseltäni luita ja yrittänyt itsaria.

SIinäpä kaikki pähkinänkuoressa.

 

Mua puri naapurin ajokoira kasvoista, kesällä just ennen ekaluokan alkua. Koulun aloitus myöhästyi viikolla-parilla, tikkejä oli runsaasti ja kunnon tulehdus tietysti. Onneksi mulla oli jo silloin lasit, muutoin olis oikea silmä puhjennut. Koirasta tuli vainaa heti tapahtuman jälkeen.

Joskus alle kouluikäisenä olin tukehtua merkkariin, sellaseen isoon, joita myytiin irtona Ärrällä. Mun siskot pelasti tukehtumiselta :heart: Hakkasivat ensin selkään ja kun ei auttanut, toinen sisko nosti mut jaloista pää alaspäin roikkumaan ja toinen löi lujaa lapojen väliin, sitten merkkari irtosi. Ei mennyt kauan, kun ne poistettiin myynnistä - tulivat myöhemmin uudestaan myyntiin, mutta pienemmässä koossa. Tais olla, etten ollut ainut, joka meinas tukehtua.

 

Mua puri naapurin ajokoira kasvoista, kesällä just ennen ekaluokan alkua. Koulun aloitus myöhästyi viikolla-parilla, tikkejä oli runsaasti ja kunnon tulehdus tietysti. Onneksi mulla oli jo silloin lasit, muutoin olis oikea silmä puhjennut. Koirasta tuli vainaa heti tapahtuman jälkeen.

Joskus alle kouluikäisenä olin tukehtua merkkariin, sellaseen isoon, joita myytiin irtona Ärrällä. Mun siskot pelasti tukehtumiselta :heart: Hakkasivat ensin selkään ja kun ei auttanut, toinen sisko nosti mut jaloista pää alaspäin roikkumaan ja toinen löi lujaa lapojen väliin, sitten merkkari irtosi. Ei mennyt kauan, kun ne poistettiin myynnistä - tulivat myöhemmin uudestaan myyntiin, mutta pienemmässä koossa. Tais olla, etten ollut ainut, joka meinas tukehtua.

Ai niin, minuakin on purrut koira.

Niin ja miksi ne hullut koirat ovat usein ajokoiria?

 

Meistä sisaruksista ei kukaan ole ollut.

 

kyllähän sitä kaikkea sattui & tapahtui, tuolloin ei edes ollut pyöräilykypäriä eikä hössötetty aurinkon vaaroista tai heinikossa vaanivista punkeista.. tässä jotain :

- päätettiin kaverin kanssa laskea jääliukumäki potkukelkalla, seisoin takana ja lensin siitä yli kuin leppäkeihäs. melkoinen ilmalento, mutta mustelmilla selvisin ja taidettiin vain nauraa tapahtuneelle
- paloin etelässä pahasti & sain auringonpistoksen, lääkärikin kävi katsomassa. itse en kyllä tuosta muista mitään..
- mursin ranteeni hyppynarua hypätessä, myöhemmin sama ranne murtui koulun pihalla
- nilkka nyrjähti ja joutui tarrasiteeseen lukemattomia kertoja, mm. liukumäkeä alas juostessa
- nousin vaatehuoneessa jakkaralle ja kippasin, pää kolahti seinään & pari sormea meni sijoiltaan
( en muuten nykyäänkään seiso jakkaroilla jos jotain pitää kaapista ottaa, vaan olen polvillani ja roikun jossain kiinni mikä näyttää varmasti melko koomiselta)
- koulun liikuntatunnilla luokkakaveri onnistui viiltämään luistimellaan reiteeni ( tuli päälle jalka ojossa)
sellaista oli meno 80-luvulla. kaikkia niitä kertoja, kun hippaa leikkiessä tai pyörällä ajaessa kaaduin ja oli kämmenet/polvet ruvella en edes laske onnettomuuksiksi

 

Olin onnettomuudessa vuonna 1982, 7-vuotiaana ennen koulun alkua. Pyöräilin (ilman kypärää tietenkin) ja vaikka äiti oli sanonut isälle että aja sinä ensin kun tuo tyttö ei osaa vielä katsoa liikennettä ja ajakaa hiljaista kylätietä pitkin, niin eikö tulla posotettiin isoa tietä pitkin lapsi edellä. No kolarihan siitä seurasi kun en todellakaan hahmottanut tai muistanut ettei tien yli poukkoilla milloin ja miten sattuu, seurauksena reisiluun murtuma ja vaikea aivoruhjevamma, olin tajuttomana pitkään.

Summa summarum, pyöräilykypärä ja tarkempi valvonta olis ollu tarpeen.

 

[QUOTE="jaa";23885432]

Niin ja miksi ne hullut koirat ovat usein ajokoiria?[/QUOTE]

Sitä en tiedä. Oli jo vanha koira, ilmeisesti joskus aiemmassa kodissaan oli ollut arvaamaton, mut ei kuitenkaan ollut purrut ketään. Rapsuttelin sitä tovin aikaa, koiran isäntä maalasi vieressä navetan seinää. Sitten lähdin siitä pois, en muista juoksinko vai kävelin, ja koira hyökkäs kimppuun. Liekö suuttunut, kun rapsutus loppui, mutta kai sillä niksahti korvien välissä.

Pelkäsin toooosi pitkään kaikkia, paitsi meidän omaa koiraa. Silloin 80-luvulla kylillä ainakin meilläpäin juoksenteli irtokoiria, olin aina koulun pihallakin ihan kauhuissani. En ole vieläkään oikein koiraihminen, mutta toki aikuisena sitä on järjen kanssa ajatellut tuon trauman läpi. Ja piikkikammo mulle jäi kans, siitä olen päässyt eroon vasta viime vuosina. Ei ollut kiva, kun näin ja tunsin ne puudutuspiikit kasvoihin, kun olin muutenkin shokissa tapahtuneesta.