Millanen on kolmenkympin kriisi?
- Viestiketjun aloittaja jonnu
- Ensimmäinen viesti
kriisistä toiseen
Kolmenkympin kriisi voi tulla varmaan helposti silloin, jos itsellä on kova tarve kategorisoida ihmisiä iän mukaan. Itse olen ylittänyt tuon maagisen rajapyykin pari vuotta sitten. Olin itse ajatellut siihen asti , että nuorena oleminen on jotain erityistä ja yli kolmekymppiset jo lähtökohtaisesti naurettavia. Suhtauduin mielessäni hieman ylenkatseellisesti itseäni vanhempiin.
Kun täytin kolmekymmentä minuun iski armoton kuolemanpelko, sillä isäni tuolloin hiukan yli viisikymppinen melkein kuoli. Vanheneminen ja ikääntyminen oli siihen saakka ollut lähinnä abstraktio, mutta sitten konkretisoitui, että myös MINÄ täytän kolmekymmentä, neljäkymmentä jne. En tunne itseäni mitenkään aikuisemmaksi kuin ennen. Kun minua teititellään katson ympärilleni, missä se vanha täti on, jota puhutellaan. Nyt olen tottunut siihen, että olen kolmekymppinen ja se tuntuu hyvältä. En ole ollut koskaan kaunis, enkä trendikäs ja on helpottavaa, kun on lupa hyväksyä omat finninsä ja selluliittinsa ja muut vikansa. On kamalaa olla kaksikymppinen ja olla ahdistunut siitä, että ei ole täydellinen.
Kun täytin kolmekymmentä minuun iski armoton kuolemanpelko, sillä isäni tuolloin hiukan yli viisikymppinen melkein kuoli. Vanheneminen ja ikääntyminen oli siihen saakka ollut lähinnä abstraktio, mutta sitten konkretisoitui, että myös MINÄ täytän kolmekymmentä, neljäkymmentä jne. En tunne itseäni mitenkään aikuisemmaksi kuin ennen. Kun minua teititellään katson ympärilleni, missä se vanha täti on, jota puhutellaan. Nyt olen tottunut siihen, että olen kolmekymppinen ja se tuntuu hyvältä. En ole ollut koskaan kaunis, enkä trendikäs ja on helpottavaa, kun on lupa hyväksyä omat finninsä ja selluliittinsa ja muut vikansa. On kamalaa olla kaksikymppinen ja olla ahdistunut siitä, että ei ole täydellinen.
Mulla oli ns.kolmenkympin kriisi 26-vuotiaana. opiskelin itseäni monta vuotta nuorempien kanssa samalla vuosikurssilla ja tunsin itseni elämää nähneeksi niihin untuvikkoihin verrattuna. Lisäksi tajusin, että mulla ei ole loppututkintoa, eikä vakituista työpaikkaa, eikä lasta, enkä millään ehtisi niitä kaikkia saamaan ennen kuin täytän 30. No, vaki työpaikan sain ja lapsenkin ennen tuota teennäistä rajapyykkiä, mutta valmistuminen on jossain kaukana tulevaisuudessa vielä.
nyt tuntuu niin hyvältä olla aikuinen, kahden lapsen äiti, eikä kriiseistä tietoakaan.
nyt tuntuu niin hyvältä olla aikuinen, kahden lapsen äiti, eikä kriiseistä tietoakaan.
Josephine
Elämä sinällään on jo melkoista kriisiä ajoittain. Ei siinä kerkiä erottamaan eri ikäkausien kriisejä. Välillä tuntuu, että elämä on ikuista uhma- ja murrosikää tai kolmenkympin kriisiä. Mutta silti: ELÄMÄ ON IHANAA! 
Mulla taitaa olla 40-kympin kriisi, sillä ikää on 35 v. Mietin koko ajan mitä tekisin elämälläni eli mihin suuntaan jatkaisin. Olen tyytymätön nykyiseen työpaikkaani ja en ole onnistunut saamaan sellaissta työtä kuin haluaisin, monista yrityksistä huolimatta. Nyt mietin alan vaihtoa (opiskelua), mutta tunnen itseni liian vanhaksi aloittamaan alusta. Mielimäni ammatti siis vaatisi uuden yliopistotutkinnon ja yksi yliopistotutkinto minulla on jo. Mietin yrittäjyyttä, työpaikan vaihtoa, alan vaihtoa, opiskelua...
Tietäisin mitä tekisin, jos olisin 15 tai edes 10 vuotta nuorempi.
Tietäisin mitä tekisin, jos olisin 15 tai edes 10 vuotta nuorempi.
Räkäroosa
\
Alkuperäinen kirjoittaja 21.07.2005 klo 16:39 Josephine kirjoitti:Elämä sinällään on jo melkoista kriisiä ajoittain. Ei siinä kerkiä erottamaan eri ikäkausien kriisejä. Välillä tuntuu, että elämä on ikuista uhma- ja murrosikää tai kolmenkympin kriisiä. Mutta silti: ELÄMÄ ON IHANAA!