Milloin mennään liikaa lapsen tahdon mukaisesti?

Toisinaan mä sorrun määräilyyn, mutta yritän muistaa ajatella asiaa toisen ihmisen kannalta. Jos mulla on joku homma kesken, ärsyttää ihan älyttömästi jos joku tulee yks kaks vaatimaan että homma seis ja nyt tehdään jotain muuta. Annan lapsen päättää aina kun mahollista, mutta vanhempi on se joka ottaa vastuun turvallisuudesta ja siitä että asiat tulee hoidettua kutakuinkin ajallaan ja että kaikkia huomioidaan, kukaan ei jatkuvasti voi määrätä yksinään muita ja muiden tapaa toimia.

 

En tiedä. Kai tähä on erilaisia mielipiteitä.

Käytännössähän tuo on sitten mahdottomuus toimia lapsen tahdon mukaan jos lapsia on useampi tai jos lapsi menee hoitoon.
Meillä siis ei ole kumpikaan pomottanut koskaan, koska esikoinen meni hoitoon 10 kk iässä ja sitten taas vaikka kuopus oli pitkään kotona, niin hänhän joutui sopeutua esikoisen menoihin jo vauvasta, ei siinä taapero tutki hiekanmuruja, jos esikoista saatellaan kerhoon tai viedään musiikkitunnille.

 

Mutta tuo onkin ongelma, koska ymmärtäisin että esim. vanhan palstailijan nina t:n näkemyksen mukaan lapsen pitää saada tehdä mitä haluaa (jos ei aiheuta muille haittaa, kuten nuo syömiset ja hiekan tutkimiset eivät aiheuta).

Kuitenkin käytännössä on mahdottomuus jos lapsia on yli 1 tai jos lapsi on hoidossa, ei siellä yhden lapsen toiveiden mukaan tanssita, että nyt lapsi haluaa tutkia talvipuvun vetoketjua ja tulee sitten ulos kun jaksaa ja ehtii. Hoitajien määrä on rajallinen.

Tätä asiaa en itse osaa ratkaista kasvattajana, jotenkin on menty sumplien tilanteita.

 

Siis käytännnössä en ole voinut tanssia lasten pillin mukaan, mutta en osaa edes teoriassa ajatella, että mikä olisi oikein, jos olisi käytännössä mahdollisuus.

Luulen, kuitenkin , että osa vanhempien uupumisista tulee siitä syystä, että lapsille vain sallitaan paljon nykyään.

70-lvulla ruokittiin 4 tunni välein ja mentiin täysin sen mukaan, että työt piti tehdä ja lapsi meni siinä sivussa.

 

Tässä on mun ongelma juurikin lasten kasvatuksessa.

Eli en ole ollenkaan kunnianhimoinen tai vallanhaluinen henkilö.

Ja vähiten haluan ottaa vastuuta muiden elämästä, ajatella, jos olisin sanonut että lapsen pitää opiskella vaikka kampaajaksi, kun olisikin halunnut alkaa maalaistalon emännäksi?

Tai nyt näitä jokapäiväisiä asioita, että esiteini/teini haluaa valita huonolaatuista tavaraa kaupasta, koska se miellyttää enemmän silmää kuin järkevä ja kestävä. Ja itsellä sydän itkee, kun tietää, että 40 euron kengät ovat kaatopaikalla maailmaa saastuttamassa kuukauden kuluttua, kun eivät kestä.

Siis minkä verran määrätä/ohjailla? tässä mun ongelma.

Tai ruokailut. Haittaako jos suurempi osa energian tarpeesta tulee välipaloista? Itse olin myös huono syömään lapsena, samoin mies

 

[QUOTE="noh";29665215]Tässä on mun ongelma juurikin lasten kasvatuksessa.

Eli en ole ollenkaan kunnianhimoinen tai vallanhaluinen henkilö.

Ja vähiten haluan ottaa vastuuta muiden elämästä, ajatella, jos olisin sanonut että lapsen pitää opiskella vaikka kampaajaksi, kun olisikin halunnut alkaa maalaistalon emännäksi?

Tai nyt näitä jokapäiväisiä asioita, että esiteini/teini haluaa valita huonolaatuista tavaraa kaupasta, koska se miellyttää enemmän silmää kuin järkevä ja kestävä. Ja itsellä sydän itkee, kun tietää, että 40 euron kengät ovat kaatopaikalla maailmaa saastuttamassa kuukauden kuluttua, kun eivät kestä.

Siis minkä verran määrätä/ohjailla? tässä mun ongelma.

Tai ruokailut. Haittaako jos suurempi osa energian tarpeesta tulee välipaloista? Itse olin myös huono syömään lapsena, samoin mies[/QUOTE]

Tämähän on nykyään monilla vanhemmilla ongelma, koetaan lapset ns. tasavertaisiksi kumppaneiksi vanhempien kanssa, vaikka tosiasiassa vanhempien tehtävä on olla vanhempi eikä kaiken salliva kaveri.

 

Siis. Mun mielest ongelmia on, jos esim lapsi huutaa rattaissa ja nostat sen siksi takaisin tonkimaan ojaa vaikka oisi mentävä jo. Jos taas ei ole kiirettä eikä matka oikein minnekään, niin sama se vaikka tonkiikin.

Sanonta "valitse taistelusi" on ihan hyvä, koska jos menet kokeilemaan söisikö lapsi, tottelisiko lapsi, tulisikomeniköpukisiko, nii sun on ne taistot voitettava.

 

Kyllä meilläkin on toiminut tuo että lapsi saa valita niistä asioista joilla ei ole oikeasti väliä. Olen ottanut oikein ilon irti siitä asiasta!

Mä olen välillä tosi huono päättämään asioita, ihan pieniäkin. Jos on nukkunut huonosti ja työasiat stressaa on iiiiihanaaa että lahkeesta roikkuu pieni arpakuutio jolla voi arpoa oikean ratkaisun vähäpätöisempiin pulmiiin.

Syödäänkö lihakeittoa vai kalapataa?
Laitatko punaisen vai sinisen pipon?
Pistääkö äiti hatun vai korvaläpät?
Mennäänkö pihalle sateeseen vai luusutaanko himassa?

Lapsi tykkää tehdä näitä päätöksiä (etenkin äidin ulkonäköä koskevia ) ja kun on kylläisyyteen asti ollut päätöksenteossa mukana, ei todellakaan jaksa enää muista tärkeämmistä asioista alkaa vikuroimaan.

 

Siis. Mun mielest ongelmia on, jos esim lapsi huutaa rattaissa ja nostat sen siksi takaisin tonkimaan ojaa vaikka oisi mentävä jo. Jos taas ei ole kiirettä eikä matka oikein minnekään, niin sama se vaikka tonkiikin.

Sanonta "valitse taistelusi" on ihan hyvä, koska jos menet kokeilemaan söisikö lapsi, tottelisiko lapsi, tulisikomeniköpukisiko, nii sun on ne taistot voitettava.

Tuosta rattaat vs. kävelee itse ongelmasta vielä (tuntuu olevan suurimmalla osalla meistä vakio-ongelma). Yleensähän se ongelma on se että lapsi juuuuuttuuu ikuisiksi ajoiksi pientareelta jotain kakkakirkkaretta ihmettelemään.

Me ollaan nyt saatu suht huudottomat matkat siten että annan vaihtoehdoksi sen että kävelee kunnon vauhtia tai sitten joutuu takaisin rattaisiin.

Tässä piti tosin yks viikko sietää sitä helvetillistä protestirääkymistä kun todistin että totta tosiaan pidän kiinni tästä systeemistä ja joutuu rattaisiin loppumatkaksi jos ei liiku.

Nyt on jo voinut antaa vähän liekaa ja laps käy kerran matkassa rattaissa kiukkuamassa ja pääsee vielä takaisin kävelemään heti kun huuto loppuu (tällä saadaan katkaistua se huuto nopeasti). Toista kertaa ei enää halua kokeilla.
Mutta nämä on tietysti lapskohtaisia.

 

Vielä tuosta komentamisesta, että tärkeintä varmaankin on löytää se oman persoonansa mukainen komentamis- ja puhuttelutyyli.

Joku komentaa kuin ylivääpeli, ja lapsi tottelee. Jos itse koetan tuota tyyliä, lapsi aistii ettei se ole minun persoonani mukainen toimintatapa. Minun persoonaani kuuluu pysäyttää lapsi fyysisesti, katsoa samalta korkeudelta tiukasti silmiin, puhua kohteliaasti ja vähän hiljentää ääntäni. Kun näin teen, on tosi kyseessä.

Kumpikin on ihan yhtä hyvä tyyli. Kunhan on valmis tarvittaessa kantamaan kirkuvaa lasta kainalossa ilmeenkään värähtämättä.

 

Moni vanhempi pelkää sitä mahdollista raivokohtausta ja sen takia yrittää hoitaa homman niin, ettei sitä tulisi. Esim juuri antamalla lapsen päättää, vaikka todellisuudessa aikuinen on se joka päättää ja lapsi voi vain vaikuttaa.

Justiinsa esim sanomalla, että sukkahousut laitetaan, mutta minkäväriset ja antaa lapsen päättää värin. Tähän jos lapsi alkaa venkoilemaan vastaan, että ei laita sukkahousuja, niin ei parane antaa periksi vaan ne sukkahousut laitetaan.

Tai lapselle sanotaan puistossa, että yhden kerran vielä keinut ja sitten lähdetään, lapsi voi saada raivarin koska ei haluaisi vielä lähteä, mutta koska vanhempi on sanonut, että sen jälkeen lähdetään, niin sehän on lähdettävä vaikka se lapsi sitten raivoaisikin. Ehkei ensikerralla raivoa, kun huomaa että äidin sana pitää

 

Mä oon varmaan joidenkin mielestä tosi lepsu. Esim. kun tullaan jostain omaan pihaan, annan laskea liukumäestä muutaman kerran. Samoin ennen ovesta sisään menoa annan laittaa yhden kiven sellaisen tötterön päälle mikä siellä maassa on.. koska lapsi aina haluaa. Voisin mä määrätä, että mitään ei tehdä, mennään suoraan sisään! Mutta miksi? Ei noissa kauaa kestä. Jos jostain syystä olisi pakko mennä heti sisään (esim. koska mulla kova vessahätä/jätski sulaa ostoskassissa) niin sitten mentäisiin vaikka kainalossa huutaen, selittäisin lapselle miksi näin.

Esim. potan kanssa on välillä EI-kausia, jolloin en pakota, mutta koitan kannustaa (tarroilla tms) jos ei kertakaikkiaan halua, annan olla.

Usein käytän kiristystä, esim. jos viskoo hiekkaa, sanon, että jos vielä heittää mun päälle, mennään heti sisälle. Toimii aina.

 

Oho, ja :flower: sinulle tuosta!

Muuten näistä samaa mieltä, mutta noin pieni ei vielä ymmärrä että mitä tarkoittaa 10 min.

Kyllä meilläkin 1v4kk päättää jo joistain asioista, ja saa osoittaa suuttumusta. Mutta tietyissä asioissa ei päätä: pestäänkö hampaat, vaihdetaanko vaippa, mennäänkö nukkumaan, puetaanko, mennäänkö kauppaan, autoon, rattaisiin jne..

Pienten lasten perheeseen kuuluu myös itkua ja raivoamista. Sitä ei kannata säikähtää tai pelätä, eikä se ole sama asia kun vanhemmilla lapsilla tai aikuisilla. Lapsi kokeilee rajojaan, ja tuntee olonsa turvalliseksi kun niitä hänelle asetetaan, sekä tuntee mielihyvää kun saa päättää joistain asioista.

En tosin ole kasvatusalan asiantuntija.

Ehkä musta on saanut tiukkiksen kuvan, koska koen jäähypenkin hyvänä rankaisumenetelmänä. Mun lapsuudenperheessä tapeltiin veljen kanssa jatkuvasti - oli kyse ihan mistä vain. Jäin tietysti pikkusiskoaina AINA alakynteen ja itkin ja paruin sitä äidille, soitin töihin ja valitin. No, äiti oli aina tietysti empaattinen ja moitti veljen tekoa "lopeta tuo E:n tukan repiminen heti tai et saa uutta tennismailaa/vkl:nä karkkia/kouluun kyytiä." Se reaktio vaihteli, eikä veli saanut minusta mielestä selkeää seuraamusta ikinä..

Siksi pidän tosi ihailtavana ja parhaana sitä, että vanhempi asettaa sen rankaisumenetelmän jo ennakkoon miten tulee toimimaan lapsen käyttäytyessä todella tuhmasti. En tarkoita sillä mitään pikkujutttuja. Riippuen aikuisen arvomaailmasta kai tämä reagoi eri tavoin eri tekoihin..? Mä haluan korostaa todellakin sitä, ettei saa käydä toiseen käsiksi, repiä tukasta, nipistellä ja haluan niin kovasti sen opettaa lapselle, ettei tämä joudu törmäyskurssille ihmisten kanssa, joten pistän jäähylle. Tällä palstallahan moni on sitä mieltä, että pelkkä puhuttelu riittää. Minusta leikki-ikäinen lapsi tarvitsee kasvattajalta myös tekoja, ei pelkkää suullista ohjausta.

Meni aiheen ohi sori, mutta halusin selventää mitä ajan takaa rajoilla, jotka todellakin on koko perheen hyödyksi.

 

Kyllä meilläkin on toiminut tuo että lapsi saa valita niistä asioista joilla ei ole oikeasti väliä. Olen ottanut oikein ilon irti siitä asiasta!

Mä olen välillä tosi huono päättämään asioita, ihan pieniäkin. Jos on nukkunut huonosti ja työasiat stressaa on iiiiihanaaa että lahkeesta roikkuu pieni arpakuutio jolla voi arpoa oikean ratkaisun vähäpätöisempiin pulmiiin.

Syödäänkö lihakeittoa vai kalapataa?
Laitatko punaisen vai sinisen pipon?
Pistääkö äiti hatun vai korvaläpät?
Mennäänkö pihalle sateeseen vai luusutaanko himassa?

Lapsi tykkää tehdä näitä päätöksiä (etenkin äidin ulkonäköä koskevia ) ja kun on kylläisyyteen asti ollut päätöksenteossa mukana, ei todellakaan jaksa enää muista tärkeämmistä asioista alkaa vikuroimaan.

 

jos on kiire, lapsi istuu rattaissa ja piste. mutta jos ei ole, lapsi voi hyvin kävellä & ihmetellä voikukkia

taapero saa syödä itse, mutta jos puuro päättyy tukkaan suun sijasta on äidin ikävä velvollisuus syöttää, vaikka toinen kirkuisi naama punaisena "ite!!!

lapsi saa valitta, pukeeko punaisen tai violetin paidan mutta ei lähteä talvipakkasella tyllimekossa ulos

 

Ja se että aikunen määrää,ei meinaa epäystävällistä puhetyyliä. Voi sille lapselle sanoa asiallisesti että nyt mennään, eikä alkaa kysellä että mentäskö jo...Rasittaa töissäkin nää jotka kaikesta neuvottelee eikä koskaan tunnu pääsevän edes portista ulos lasta hakiessa.
Tuodessa sama peli. Kotiin lähdetään,piste. Hoitoon tullaan, piste. jne. Sen voi tehdä ystävällisestikin ilman että pikkutyyppi määrää. Minäkin olen kantanu tuota kotiin kunnes tajusi että mennään kun sanotaan. Minä sanon mitä puetaan, lapsi päättää millaset. Onko nyt sitte minkä värinen paita tai hattu. Annan toki joskus päättää mitä syödään jos en jaksa ajatella tai lapsi valitsee minulle vaatteen tms. Tänään toi omatoimisesti korvakorut että laita äiti nää korviin. Okei, laitoin. Eli rajoissa annan lapsenkin päättää, ne reunat päätän minä ja isä.

 

Kyllä meilläkin on toiminut tuo että lapsi saa valita niistä asioista joilla ei ole oikeasti väliä. Olen ottanut oikein ilon irti siitä asiasta!

Mä olen välillä tosi huono päättämään asioita, ihan pieniäkin. Jos on nukkunut huonosti ja työasiat stressaa on iiiiihanaaa että lahkeesta roikkuu pieni arpakuutio jolla voi arpoa oikean ratkaisun vähäpätöisempiin pulmiiin.

Syödäänkö lihakeittoa vai kalapataa?
Laitatko punaisen vai sinisen pipon?
Pistääkö äiti hatun vai korvaläpät?
Mennäänkö pihalle sateeseen vai luusutaanko himassa?

Lapsi tykkää tehdä näitä päätöksiä (etenkin äidin ulkonäköä koskevia ) ja kun on kylläisyyteen asti ollut päätöksenteossa mukana, ei todellakaan jaksa enää muista tärkeämmistä asioista alkaa vikuroimaan.

:flower:
On toiminut meilläkin hienosti.
Tuo valinnanvapaus selkeästi vähensi uhmaamisen tarvetta.

Mielestäni ehdottomuus saattaa lytätä pientä, etenkin jos on luonteeltaan muutenkin taipuvainen. Ihan tervettähän se on että tahtoa löytyy.
Temperamenttinen ahdistuu varmasti jos kokee toistuvasti ehdottomuutta, uhma sen kun pahenee. (näin meillä, kokemusta löytyy molemmista luonteista)

 

Selkeät rajat, johdonmukaisuus, rutiinit ja asioiden ennakointi.
Niillä saa arjen toimimaan hyvin.
Vanhempi on se kapellimestari!

 

Selkeät rajat, johdonmukaisuus, rutiinit ja asioiden ennakointi.
Niillä saa arjen toimimaan hyvin.
Vanhempi on se kapellimestari!

Näin on, lapsesta riippuen sitten kasvatuksellisia toimenpiteitä, meillä lasussa puhutaan kasvatuksellisista rajoitustoimenpiteistä Lol, mutta kuitenkin myös konkreettisia rajoja niin hyvä tulee!

 

Näin on, lapsesta riippuen sitten kasvatuksellisia toimenpiteitä, meillä lasussa puhutaan kasvatuksellisista rajoitustoimenpiteistä Lol, mutta kuitenkin myös konkreettisia rajoja niin hyvä tulee!

Ihan turhaan palstalla noidutaan siitä että lapsettoman on turha antaa vinkkejä.
Kyllä mä peesailen sua tämänkin ketjun monessa asiassa, ja ihan hienosti on kasvatus samankaltaisilla keinoilla meillä onnistunut, ainakin tähän asti.

Vanhin on kohta murrosiässä, saatan tulla pyytelemään neuvoja.

Musta sie oot fiksu näissä kasvatusasioissa ja muutenkin + tärkeää työtä teet lasten parissa, respectit siitäkin:heart:

 

Ihan turhaan palstalla noidutaan siitä että lapsettoman on turha antaa vinkkejä.
Kyllä mä peesailen sua tämänkin ketjun monessa asiassa, ja ihan hienosti on kasvatus samankaltaisilla keinoilla meillä onnistunut, ainakin tähän asti.

Vanhin on kohta murrosiässä, saatan tulla pyytelemään neuvoja.

Musta sie oot fiksu näissä kasvatusasioissa ja muutenkin + tärkeää työtä teet lasten parissa, respectit siitäkin:heart:

Voi ei, toi oli niin nätisti sanottu! Kiitos ja susta taas näkee et olet hyvä äiti, olet sopivan rento ja suhteutat. <3

Saa nähdä jatkuuko hommat tuolla miten pitkään kun vakkareita ovat taas palkkaamassa, mutta siihen asti loistavaa työkokemusta. Kaveri juuri naureskeli kun sanoin varmaan puhelimessa kymmenen krt kiitos kun esimies soitti pääsenkö töihin, keikkalaisena on tavallaan alempana kun rotta