Milloin mennään liikaa lapsen tahdon mukaisesti?

Hei kaikki! minua alkoi mietityttämään tälläinen asia että milloin mennään liikaa lapsen ehdoilla? tietty asiat tapahtuu lapsen ehdoilla mutta voiko niin käydä liikaa,voiko huomata että lapsi "hallitsee" kaikkea? meidän esikko on nyt 1.6v ja uhmaa myös ilmassa.
tässä vähän otetta meidän päivästä; Lapsi syö itse aamiaista ,saattaa pyytää apua jos ei halua syödä itse/jaksa/pysty/osaa. lasta ei saa auttaa syömisessä kuin silloin kun hän itse pyytää muuten alkaa hirveä raivoaminen.
ulkona annan lapsen tutkia ja tonkia kaikki hiekan jyvät, jos hopuutan tai nostan vaunuihin alkaa raivoominen.
lapsen kanssa sisällä leikkeihin saa osallistua vaan "pyynnöstä" lapsi tuo siis itse leluja minulle ja sitten saan osallistua,jos menen siihen hääräämään, tulee raivoa koska "Pilaan" leikin.
muitakin tilanteita varmaan tulee viellä mieleen .
myös kaikille kielloille vaan irvistää tai nauraa. ehkä se että olen alkanut jo miettimään asiaa tarkoittaa että olen huolestunut annetaanko lapselle liikaa periksi tai sitten vaan yritän pärjätä uhman kanssa ja välillä mennä sieltä missä aita on matalin. niin tai näin vertaistukea yms kaipailis tässä, miten tästä eteenpäin ja miten rajoittaa lasta?

 

Aina kun kiellät niin pitää perustella, että miksi niin teet. En auttaisi ellei sitä apua pyydä, ei kukaan tykkää päällepäsmärista, eikä siinä mitään taitoja opikaan. Hienoa, että osaa pyytää apua kun sitä tarvitsee.
Leikkipuistosta lähdetään, kun vanhempi niin päättää, mutta pitää kertoa että miksi. Ja mihinkään oikea perustelu ei ole "koska mä sanon niin".

 

Sitten jos pelkäät kieltää lapselta asioita. On ihan normaalia että kieltoihin reagoidaan raivoamalla tai jättämällä huomitta, mutta vasta kun itse jätät kieltämättä reaktion pelossa mennään metsään.

 

No minusta sinä kasvatat tuolla tavalla aikapommia.

 

Sillon lapsi saa liikaa valtaa kun se määrää. Jos matkaa on tehtävä vauhdilla, se on tehtävä raivosta huolimatta, sitten on hyvä tutkia kaikki kivet kun on aikaa. Syököön itse ellei pyydä apua jne. Tietyt asiat on tehtävä, halusi lapsi tai ei. Taistelu kannattaa valita, kaikesta ei kannata tapella. Järkevät kiellot jotka voi selittää ja perustella.

 

Tuossa iässä lapsen on hyvä saada päättää joistain asioista eli ns. niistä joilla ei ole niin väliä eli laittaako lapsi punaiset vai siniset sukkahousut jalkaan, kun aikuinen on sitä mieltä että sukkahousut laitetaan jalkaan.

Jos lapsen tahto alkaa haitata normaalia arkea, niin sitten on menty liian pitkälle. Aikuinen päättää koska ulkoillaan, koska mennään kauppaan, syödään, nukutaan jne... Lapsi voi sitten näiden turvallisten rajojen sisällä tehdä omia valintojaan. Jos lapsi haluaa leikkiä yksin, niin sitten leikkii yksin ei siihen silloin kannata vanhemman mennä sotkemaan.

Ja sitten vielä yksi todella tärkeä asia: Jos olet päättänyt että jotain tehdään, niin älä kysy asiasta lapselta, vaan sano vaikka että "nyt mennään kauppaan", (ei "mennäänkö kauppaan?")!

 

ap täällä kiitos todella hyvistä vinkeistä . myös juuri se että jos pitäisi syödä vauhdilla aamulla kun menoa, pitäisikö väkisin "syöttää" vai sanoa lapselle jos et nyt syö syöt sitten lounaan seuraavaksi kun tullaan kotiin . en tiedä ehkä meillä on liikaa näitä syy ja seuraus "josset tee nyt näin niin sitten tapahtuu näin" asioita,pitäisi varmaan ola määrätietoisempi ja todeta vaan että nyt tai ei koskaan ei ole aina helppoa

 

ap täällä kiitos todella hyvistä vinkeistä . myös juuri se että jos pitäisi syödä vauhdilla aamulla kun menoa, pitäisikö väkisin "syöttää" vai sanoa lapselle jos et nyt syö syöt sitten lounaan seuraavaksi kun tullaan kotiin . en tiedä ehkä meillä on liikaa näitä syy ja seuraus "josset tee nyt näin niin sitten tapahtuu näin" asioita,pitäisi varmaan ola määrätietoisempi ja todeta vaan että nyt tai ei koskaan ei ole aina helppoa

Syömiseen pitää varata tarpeeksi aikaa ja se on sun tehtävä jos on menoa. Lapsen hoputtaminen ei ole oikein, ei se sitä ymmärrä.

 

ap täällä kiitos todella hyvistä vinkeistä . myös juuri se että jos pitäisi syödä vauhdilla aamulla kun menoa, pitäisikö väkisin "syöttää" vai sanoa lapselle jos et nyt syö syöt sitten lounaan seuraavaksi kun tullaan kotiin . en tiedä ehkä meillä on liikaa näitä syy ja seuraus "josset tee nyt näin niin sitten tapahtuu näin" asioita,pitäisi varmaan ola määrätietoisempi ja todeta vaan että nyt tai ei koskaan ei ole aina helppoa

Kannattaa ehkä varata aikaa sen verran mitä tarvii mut ei hän siihen kuole jos jää aamupala syömättä tuon ikäinen tarvii kokoajan aikuista joten vähän huolestuttavaa,ettet ole ohjaamassa ja tukemassa häntä paitsi pyynnöstä? Miten lapsi voi tietää milloin ja miten mitäkin kuuluu tehdä? Sun täytyy olla selkeä, ja sanoa että "nyt on turha sinun raivota, tiedät että nyt on pukeutuminen/kotiinlähtö tms." Kiva että annat tutkia ja leikkiä rauhassa.

 

kiitos happygirl, yritän tukea auttaa ja olla mukana mutta lapsi tuntuu olevan hyvin oma toiminen. eihän se kiva ole kun kaikkien ruokailu menee sit pilalle jos ruokailuun menee esim puutumaan(lusikka vaikka väärinpäin) yleensä nimittäin lentää sit ruuat maidot ja kaikki. nyt onneksi uhma jakso on vähän leppynyt ja lapsi kuuntelee jopa ohjeistusta ja antaa tukea ja ohjata rajoja tietty koetellaan ja hermot on välillä tiukassa. mites pitäisikö tämän ikäistä jo varauttaa että " kohta lähdetään ulos/kotiin/syödään? että tietää eikä sit vaan yht äkkiä et hei NYT!

 

kiitos happygirl, yritän tukea auttaa ja olla mukana mutta lapsi tuntuu olevan hyvin oma toiminen. eihän se kiva ole kun kaikkien ruokailu menee sit pilalle jos ruokailuun menee esim puutumaan(lusikka vaikka väärinpäin) yleensä nimittäin lentää sit ruuat maidot ja kaikki. nyt onneksi uhma jakso on vähän leppynyt ja lapsi kuuntelee jopa ohjeistusta ja antaa tukea ja ohjata rajoja tietty koetellaan ja hermot on välillä tiukassa. mites pitäisikö tämän ikäistä jo varauttaa että " kohta lähdetään ulos/kotiin/syödään? että tietää eikä sit vaan yht äkkiä et hei NYT!

Sori olin puhelimessa. Juu se on hyvä keino ehkäistä raivareita, että kertoo lapselle "kymmenen minuutin päästä täytyy lopettaa leikit ja lähdetään kauppaan" Tai että lapsi saa itse valita ottaako banaanin vai omenan jälkkäriksi tms. Ja positiivinen äänensävy, eikä epävarmaa "ottaisitko/suostuisitko" tai kyllästynyttä hermoilua.
Ja elä stressaa ennakkoon vaan kuuntele intuitiota. Olen ihan nobody sanomaan, mutta minusta ei ole väliä annatko lapsen hieman enemmän vaikuttaa asioihin vai et, kunhan osaat tarvittaessa sanoa ei käy ja pitää rajat. Neuvotteleva kasvatustyyli säästää kaikkien hermoja, eikä elämää pidä niin vakavasti ottaa.Töissä monesti työkaveri on sitä mieltä, että kaikki ongelmat johtuu rajattomuudesta mutta minusta lapsen osallisuuden tukeminen on tärkeimpiä tehtäviä,ja millä muulla sitä tuet kun vuorovaikutuksella kaikissa vaiheissa. :/ Mutta toiset tulkitsee sen epävarmuudeksi. Elä välitä mitä muut ajattelee ainakaan! Tsemiä.

 

happygirl; täsä ollaan eletty nyt tällä tyylillä ja se tuntu koko perheeltä hyvältä kunnes tuli uhmisraivari viikko joka sai ajattelemaan asioita laajemmin . sitä haluaa lapselleen parasta ja kyllä se keino varmasti sieltä löytyy, vapaata kasvatusta en tue mutta juurikin tuollainen "puol kireä hihna" kuulosta omaan korvaan kivalta

 

Juu, kannattaa antaa lapsen tehdä "oman mielensä" mukaisesti esim. jos tuo syöminen tuntuu paremmin sujuvan häneltä omatoimisesti niin samakos se kestääkö se vähän kauemmin vai autatko siinä ja pääsette vähemmällä sotkulla, kunhan ei tule raivareita. Pikkuasiat voi laukaista tempperamenttisella lapsella (ja aikuisella ;D) raivarit ja se on sitten menoa… Mielummin rauha talossa ja positiivinen ilmapiiri kun että aikuinen vetää hampaat irvessä oman pään mukaan kaiken, koska haluaa olla auktoriteettinen.

 

Tuolla on kiva artikkeli rajoista:

http://www.mll.fi/vanhempainnetti/tukivinkit/lapsi_kokeilee_rajoja/

Jossain sanottiin että on vanhemman tehtävä tuottaa pettymyksiä lapselleen. Lapsen huuto ei ole vaarallista vaan se kuuluu asiaan.

 

Epäilen kyllä, ymmärtääkö pieni lapsi semmosia käsitteitä kuin "kohta" tai 10 minuutin päästä.
Mä sanon yleensä tyyliin "äiti laittaa tiskit ja sitte mennään ulos", sen ainaki ymmärtää.

 

[QUOTE="orion";29664169]Epäilen kyllä, ymmärtääkö pieni lapsi semmosia käsitteitä kuin "kohta" tai 10 minuutin päästä.
Mä sanon yleensä tyyliin "äiti laittaa tiskit ja sitte mennään ulos", sen ainaki ymmärtää. [/QUOTE]

Noin pieni ei, mutta itselläni ainakin ennakointi auttaa siinä että tunnen oloni itsevarmemmaksi lasten kanssa ja niin ollen lapsi huomaa että tiedän mitä teen, ei testaile yhtä helposti. Sit kun lapsi saa raivokohtauksen niin voi toimia johdonmukaisemmin eikä tule sitä mitä nyt tein-fiilistä

 

Hyväksi olen kokenut luvata jotain kivaa "toisella kerralla, toisena päivänä", jos ei just sillon ehdi. Tai että tullaan taas huomenna, toisena päivänä, ens viikolla... Kun pitää lähteä jostain eikä lapsi haluais. Aika epämääräinen ilmaisu, mut se on auttanu. Varsinkin kun lupauksensa myös pitää. Meillä vajaa 3-vuotias.

 

Ei sais pelätä lapsen raivoa. Kyllähän ne lapset hermostuu, jos eivät saa haluamaansa ja tehä tahtomallaan tavalla, mutta aikuinen määrittelee miten tehdään loppujen lopuksi. Jos olisin sanonut lapselle, että kohta täytyy mennä rattaisiin ja sitten häntä sinne laittaisin, en välittäisi raivoamisesta.

 

[QUOTE="orion";29664169]Epäilen kyllä, ymmärtääkö pieni lapsi semmosia käsitteitä kuin "kohta" tai 10 minuutin päästä.
Mä sanon yleensä tyyliin "äiti laittaa tiskit ja sitte mennään ulos", sen ainaki ymmärtää. [/QUOTE]

Ei varmaan kirjaimellisesti, mutta esim mun tuitulle se kohta lähdetään oli viesti siitä että on aika kasata leikit. Esim kerhossa sanoin että kohta lähetään, kerätäämpä näitä leluja. Ei voinu vaa nappaa lasta kainaloon että nyt just mennään. Ennakointi jollain tavalla auttaa pientäkin jäsentämään tulevaa.

 

Ei sais pelätä lapsen raivoa. Kyllähän ne lapset hermostuu, jos eivät saa haluamaansa ja tehä tahtomallaan tavalla, mutta aikuinen määrittelee miten tehdään loppujen lopuksi. Jos olisin sanonut lapselle, että kohta täytyy mennä rattaisiin ja sitten häntä sinne laittaisin, en välittäisi raivoamisesta.

Ja näitä valitettavasti näkee joille ei olla oltu se vanhempi ja rajojen asettaja. Isompana vedättävät kaikessa kun ei ole pienenä jo opittu sitä asiaa. Ei se tosiaan oo vaarallista että laps uhmaa ja karjuu. Hermot siinä kyllä on koetuksella.

 

Minä olen antanut taaperon päättää pienistä asioista ja sellaisista mitkä eivät maailmaa kaada.. Tyyliin syökö itse.. Ottaako omenan vai mandariinin.. Laitetaanko siniset vai punaiset housut.. jne.

Eli siis valitse sodat joita sodit ja niissä älä anna periksi ollenkaan. Meillä esim. duplot raivataan pois lattialta ennen kuin saa brion junaradan leviteltäväksi jne. ja muutenkin lattiatilan pitää olla suht siisti kun aloittaa tuollaisen enemmän lattiatilaa vaativan leikin. Kaupassa käyttäydytään kunnolla, äitiä saa auttaa, mutta ei saa juoksennella tai lääppiä kaikkea. Ketään ei keskeytetään eli jos olen puhelimessa niin ei tulla riekkumaan siihen tms. Ruokapöydässä käyttäydytään kunnolla tai joutuu pois pöydästä hetkeksi miettimään. Jos kiellän lasta jostain asiasta tai määrään jotain niin pääni myös pidän, vaikka tajuan että ehkä sillä kertaa olisi asian voinut toisin.. Teen asian sitten seuraavalla kerralla toisin enkä muuta ohjeistusta kesken homman. Myös puolisoiden yhteystyö merkitsee paljon eli jos toinen vanhemmusta kieltää niin toinen ei ole se hyvä tyyppi, joka antaa periksi.. Eli jos isä kieltää niin sitten äitikin kieltää. Vanhemmat voivat keskustella pelisäännöistä sitten myöhemmin kun lapsi ei ole paikalla. Silloin ei mene siihen, että kun isä kieltää niin lapsi menee hakemaan luvan äidiltä.. Silloin murennetaan toisen vanhemman auktoriteettia.

Mutta tässä on myös se, että jos lupaan lapselle jotain niin asia myös tehdään kuten luvattu. Olen varmaan aika tiukka vanhempi joidenkin mielestä, mutta meillä on sen verran tempperamenttiset, touhukkaat ja sählät lapset (ihan oikeasti), että selkeät säännöt pitää olla olemassa ja että niitä noudatetaan. Asioista keskustellaan paljon ja kerrotaan mitä tulee tapahtumaan seuraavaksi (silloin siirtymävaiheet ovat helppoja) ja tunteet saa kuulua ja näkyä ja niitä sanoitetaan. Työtä se vaatii valtavasti alussa, mutta sitten huomaa työn kantavan tulosta..

 

meillä on ollut tietyt asiat, joista ei tingitä. joka asiata ei nipoteta, mutta aikuisella on se päätösvalta loppukädessä asioissa.

 

Lapsi saa päättää vaihtoehdoista, mitä pukee päälleen.
Joskus saa valita mitä syö aamupalaksi tai iltapalaksi. Ruoka on aina mitä on.
Saa leikkiä rauhassa, jos haluaa.
Jos on kiire, sanon, että syö reippaasti, kohta lähdetään. Ja kun lähdetään, niin lähdetään. Helpottaa huomattavasti, kun lasta "varoittaa" tulevasta.
Saa aina syödä itse.
Ei päätä siitä, kuka tekee kotona missä ja milloinkin.
Ei päätä siitä, mihin tahtiin edetään.
Ja raivareilla ei saa ikinä mitään periksi.

 

Sori olin puhelimessa. Juu se on hyvä keino ehkäistä raivareita, että kertoo lapselle "kymmenen minuutin päästä täytyy lopettaa leikit ja lähdetään kauppaan" Tai että lapsi saa itse valita ottaako banaanin vai omenan jälkkäriksi tms. Ja positiivinen äänensävy, eikä epävarmaa "ottaisitko/suostuisitko" tai kyllästynyttä hermoilua.
Ja elä stressaa ennakkoon vaan kuuntele intuitiota. Olen ihan nobody sanomaan, mutta minusta ei ole väliä annatko lapsen hieman enemmän vaikuttaa asioihin vai et, kunhan osaat tarvittaessa sanoa ei käy ja pitää rajat. Neuvotteleva kasvatustyyli säästää kaikkien hermoja, eikä elämää pidä niin vakavasti ottaa.Töissä monesti työkaveri on sitä mieltä, että kaikki ongelmat johtuu rajattomuudesta mutta minusta lapsen osallisuuden tukeminen on tärkeimpiä tehtäviä,ja millä muulla sitä tuet kun vuorovaikutuksella kaikissa vaiheissa. :/ Mutta toiset tulkitsee sen epävarmuudeksi. Elä välitä mitä muut ajattelee ainakaan! Tsemiä.

Oho, ja :flower: sinulle tuosta!

Muuten näistä samaa mieltä, mutta noin pieni ei vielä ymmärrä että mitä tarkoittaa 10 min.

Kyllä meilläkin 1v4kk päättää jo joistain asioista, ja saa osoittaa suuttumusta. Mutta tietyissä asioissa ei päätä: pestäänkö hampaat, vaihdetaanko vaippa, mennäänkö nukkumaan, puetaanko, mennäänkö kauppaan, autoon, rattaisiin jne..

Pienten lasten perheeseen kuuluu myös itkua ja raivoamista. Sitä ei kannata säikähtää tai pelätä, eikä se ole sama asia kun vanhemmilla lapsilla tai aikuisilla. Lapsi kokeilee rajojaan, ja tuntee olonsa turvalliseksi kun niitä hänelle asetetaan, sekä tuntee mielihyvää kun saa päättää joistain asioista.

En tosin ole kasvatusalan asiantuntija.

 

Täällä on paljon hyviä kommentteja jo tullutkin. Olen samaa mieltä Happygirlin kanssa siitä, että huumorilla ja osallisuudella pääsee usein pitemmälle kuin ehdottomuudella.

Mutta muutama oma huomioni.

En ole ikinä ymmärtänyt noita "anna lapsen valita, ottaako hän siniset vai punaiset sukkahousut" -juttuja. Mikä uhmis se sellainen on, joka ei tuossa tilanteessa huuda pää punaisena "EI KUN PIPO JALKAAN" tai mitä sillä kerralla keksiikään. Meillä ainakin jo 1,5-vuotias on ollut liian iso tuolla tavalla harhautettavaksi.

Samoin olen vähän eri mieltä tuosta "älä kysy lapselta mennäänkö vaan sano aina että nyt mennään" - jutusta. Omakohtainen kokemukseni on, että kovasti uhmaavien lasten kanssa kohtelias puhetyyli toimii paremmin kuin käskytys. Tai siis ihan pieni lapsi ei ymmärrä sävyeroja ollenkaan, ja isomman lapsen kanssa mielestäni ihan fiksua ottaa vastaan se yksi "ei" ja sen jälkeen selittää, minkä takia se meneminen on hyvä idea. Auktoriteetti syntyy ihan muusta kuin siitä, puhuuko lapselleen kohteliaasti vai ei. Ja se nätisti puhuminen tarttuu mukavasti lapseenkin.

Omat neuvoni ovat, että päivään selkeä struktuuri, ei ahnehdita liikaa siirtymätilanteita yhdelle päivälle, varataan aikaa rutiineihin, toteutetaan pakolliset asiat vaikka väkisin ja niiden välissä nauretaan, höpsötellään ja tehdään yhdessä mahdottoman tärkeitä ja kivoja kotitöitä. Mitä pahempi uhma, sitä tärkeämpää saada niitä hyviä hetkiä.