Minkä ikäisenä lapsi yksin uimaan?

Tuli siis ihan tällainen mieleen kun näitä ikäviä tapauksia on tänään ollut. Että kuinka vanhan sitä uskaltaa yksin uimareissulle päästää? Me oltiin juhannuksena uimassa yhdellä syrjäisellä lammella ja siellä oli n.11v poika yksin uimassa. Osasi toki uida,mutta mun mielestä noin nuorta ei uskaltaisi turvallisesti yksin uimaan päästää.

Pakostakin tuli mieleen se aika kun omat pojat tuosta kasvaa ja lähdetään kaverien kanssa uimareissulle. Että koskahan sitä voi "luottaa" siihen,että kaikki menee hyvin...
 
Juuri tätä mietittiin, uimahallissa ovat saaneet meidän 13-ja 11-vuotiaat käydä keskenään tai kaverin kanssa, vanhempi ui harrastuksekseen, mutta voihan jotain siltikin sattua, vaikka osaa hyvin uida. Järvelle en halua päästää ilman aikuista vahtia, siinä on hyvin äkkisyvä ja tummaa vettä, ettei varpaita näe, kun seisoo polviaan myöten vedessä.
 
Meillä on poika 7 vuotta, ei pääse vielä hetkees yksinään saati sitten kavereiden kanssa rannalle.
Toki MITÄ VAAN voi sattua MISSÄ VAAN, mutta tuo vesi on melkoisen vaarallinen esimerkki, jos nyt hypoteettisesti vaikka ajatellaan, että pojat ovat joukolla uimassa ja tulee mmieleen alkaa painaa toisen päätä veden alle tai muuta vastaavaa päätöntä, mitä nyt pojille kaverisakissa tulee mieleen.
Joten meillä näin =) .
 
vieras
Yksin ei pääse kukaan. Ei teinitkään. AINA täytyy olla joku kaveri ja yleensä menevät porukalla eli 4-5 meidän perheen teiniä keskenään. Tietävät säännöt miten ollaan ja toimitaan eli ei mitään painimista vedessä, toisia pidetään silmällä, ei hypitä sillan kaiteelta, eikä muutenkaan mitään millä voisi satuttaa toista. Ja kauas ei saa uida rannasta. Tietävät siis rajansa tarkkaan ja noudattavat sääntöjä. Mutta vahinko ei käy kello kaulassa, toivotaan että nuo turvasäännöt toimii jatkossakin.
 
Riippuu siitä, mitä tarkoittaa yksin uimaan? Eli rannalla saavat 8 ja 9 vuotiaat olla keskenään miten tykkäävät ja saunoa ja uida eri aikaan vanhempien kanssa, mutta yksin uimaan, niin ettei kukaan muu ole mukana, ni en kyllä osaa kuvitella, et kukaan edes haluis :eek: ! Mutta oiskohan sit joskus yläasteella, kun alkavat fillarilla ite liikkua enempi, mahdotonta estää jos ei ite ole mukana jos rannalle pysähtyy uimaan yksikseen.
 
niin ne ajat muuttuu..
Silloin kun itse olin lapsi/nuori oltiin uimarannalla päivät pitkät ihan keskenään... varmaan alta kymmenkesäsestä. Uida kuitenkin osattiin. Tietysti oli hauskaa jos vanhemat lähti "käyttämään uimassa" mutta kyllä minua ainakin olisi hävettänyt 13 vuotiaana jos ois isä tai äiti ollu uimarannalla vahtimassa. Usein saatettiin olla isossa porukassa ja nuorimmat porukasta oli varmaan jotain 6-7 vuotiaita ja vanhimmat 12-13. Ihmettelen kyllä vähän jos uimatoista 12-13 vuotiasta ei uskalleta yksin/kavereiden kanssa päästää uimarannelle. Siskolikan kanssa oltiin varmaan alta kouluiän kun keskenään "ryvettiin" sellasessa sorakuopassa johon oli vettä kerääntynyt. Itse varmaan päästän sitten keskenään uimaan kun osaavat kunnolla uida. Joskus tuntuu että onkohan tämä nykyajan "ylivarovaisuus" lasten kanssa välillä vähän liioteltua. Haluaisin muuten ihan oikeesti nähä 13- 14 vuotiaan teinin joka haluaa että vanhemmat tulevat rannalle vahtimaan uimareissua.
 
hei
Alkuperäinen kirjoittaja niin ne ajat muuttuu..:

Niin minäkin olin 8vuotiaasta yksin rannalla tai kavereiden kanssa, mutta jälkeenpäin ajateltuna se oli TODELLA vaarallista, ja meinasinkin hukkua (leikissä) muutamankin kerran. Laji yleensä jalostuu ja viisastuu vanhetessaan, kävisikö meille ihmisillekin niin?
 
Laura
Joo, varovaiseksi näyttää touhu menneen, jos ei 15- vuotiastakaan päästetä yksin uimaan. No, 9-vuotiasta en päästänyt vielä kaverin kanssa kahdestaan, varsinkin kun tästä ois 4, 5 km matka ekaks pyörällä. Mutta kyllä nuo kavereittensa kanssa ovat menneet keskenään n. 11- vuotiaasta.
 
vieras
Alkuperäinen kirjoittaja Laura:
Joo, varovaiseksi näyttää touhu menneen, jos ei 15- vuotiastakaan päästetä yksin uimaan. No, 9-vuotiasta en päästänyt vielä kaverin kanssa kahdestaan, varsinkin kun tästä ois 4, 5 km matka ekaks pyörällä. Mutta kyllä nuo kavereittensa kanssa ovat menneet keskenään n. 11- vuotiaasta.
Koskaan ei voi olla liian varovainen kuin puhutaan uimisesta ja etenkin järvessä uimisesta:( En vois kuvitellakaan päästäväni 11 vuotiastani kaveriensa kanssa keskenään uimaan???
 
Tänä vuonna uskallan kyllä päästää meidän 13 vuotiaan kavereiden kanssa keskenään ihan hyvin. 11 v on sellainen rämäpää, että pitää vielä miettiä uskallanko vai en päästää mukaan. Eli mielestäni 11v on sen ikäinen, että toisen sen ikäisen voi ehkä huoleti päästää kavereidensa kanssa, mutta toista ei.
 
vm 69
Alkuperäinen kirjoittaja hei:
Alkuperäinen kirjoittaja niin ne ajat muuttuu..:
Silloin kun itse olin lapsi/nuori oltiin uimarannalla päivät pitkät ihan keskenään... varmaan alta kymmenkesäsestä. Uida kuitenkin osattiin. Tietysti oli hauskaa jos vanhemat lähti "käyttämään uimassa" mutta kyllä minua ainakin olisi hävettänyt 13 vuotiaana jos ois isä tai äiti ollu uimarannalla vahtimassa. Usein saatettiin olla isossa porukassa ja nuorimmat porukasta oli varmaan jotain 6-7 vuotiaita ja vanhimmat 12-13. Ihmettelen kyllä vähän jos uimatoista 12-13 vuotiasta ei uskalleta yksin/kavereiden kanssa päästää uimarannelle. Siskolikan kanssa oltiin varmaan alta kouluiän kun keskenään "ryvettiin" sellasessa sorakuopassa johon oli vettä kerääntynyt. Itse varmaan päästän sitten keskenään uimaan kun osaavat kunnolla uida. Joskus tuntuu että onkohan tämä nykyajan "ylivarovaisuus" lasten kanssa välillä vähän liioteltua. Haluaisin muuten ihan oikeesti nähä 13- 14 vuotiaan teinin joka haluaa että vanhemmat tulevat rannalle vahtimaan uimareissua.
Niin minäkin olin 8vuotiaasta yksin rannalla tai kavereiden kanssa, mutta jälkeenpäin ajateltuna se oli TODELLA vaarallista, ja meinasinkin hukkua (leikissä) muutamankin kerran. Laji yleensä jalostuu ja viisastuu vanhetessaan, kävisikö meille ihmisillekin niin?
Toisaalta silloin vanhemmat lapset ottivat minusta tuolloin myös "vastuuta" niistä nuoremmista eli perään katsoivat ja se oli jotenkin itsestään selvää.
Jotenkin tuntuu että miten ne lapset oppivat sitä vastuuntuntoa, maalaisjärjen käyttöä, vaaratilanteiden ennakointia, turvllista liikennekäyttäytymistä jne... jos kaikki "pureskellaan" heille valmiina ts joku aikuinen on koko ajan varoittamassa vaaroista. Kyllä minusta 9-10 vuotiaalla pitää olla jo jonkinlainen käsitys mikä on turvallista tehdä ja mikä ei ts. ettei ihan päätönnä ole syytä koheltaa.
 
Sallaaria

Ensinnäkin toiset lapset eivät ota eikä heidän tarvitsekaan ottaa aikuisen vastuuta toisesta lapsesta. Lapsi lähtee hyvin liukkaasti lipettiin jos jotain odottamatonta kaverille tapahtuu. Olin itse lapsikaverin kanssa uimassa, arvioin voimani väärin ja olin hukkua monen aikuisen seisoskellessa lähes vieressä. Nuori poika huomasi hätäni ja kiskoi turvaan. Hukkuminen on hyvin hiljainen tapahtuma, siinä ei useinkaan voi huutaa, ei edes inahtaa. Pää painuu vaan veden alle ja parin räpiköinnin jälkeen se on siinä. En ikinä uskaltaisi antaa alta 12-vuotiaan mennä ilman aikuisen valvontaa rannalle toisen lapsen kanssa. Houkutus on kai vanhemmilla kova, koska silloin jäisi se oma ravaaminen vähemmälle mutta entäs jos lapsi makaa illalla kylmässä ruumishuoneessa? Kenen on syy? Kuka kantaa vastuun ja miten turha kuolema se olikaan. Pelkään kovasti lasten puolesta juuri vedessä... pitäkää heistä parempaa huolta.
 
Yhteistyössä