mistä tämä kertoo...??

miehet ne osaa
\
Alkuperäinen kirjoittaja 10.10.2006 klo 19:03 Mun mielipide kirjoitti:
Ei ole elämä sen arvoista, että tollasta kannattais sietää. Omasta kokemuksesta voin kertoa, et se ei siitä mikskään tuu muuttumaan, naisia vaan korkeintaan tulee lisää. Näin siis kävi mulle. Mieheni piti yhteyttä entisiinsä, sekä naisiin, joiden kanssa joskus oli ollut jotain, mutta ei ole enää, ja työmatkoilta aina kummasti jäi hihaan uusia yhteystietoja, tuttuja tyttöjä jne. Ja heiltä tuli puheluita ja tekstareita jopa jouluaattona ynnä muina juhlapyhinä, ja salasi nämä. Valehteli suoraan päin naamaa, että ei ole kukaan soittanut ja kun puhelinta katsoin (hyi minua) niin olihan sieltä päivit ja pirkot soitelleet ja tekstailleet, rakkaudella viestejään.. :'(

Minulta mies ei sietänyt edes katseita vieraita miehiä kohtaan. Eikä itselläni ollut ketään muuta miespuolista elämässäni mieheni lisäksi kuin isäni.

Ihmettelen kyllä kovasti myös näitä naisia, jotka naimisissa olevalle miehelle lähettävät pusi hali viestejä! Mielestäni tuollaonen pusuttelu ja halittelu on mun miehen kohdalla vain mun etuoikeus, eikä kuulu muutenkaan avioliiton ulkopuolella kuvioihin, jos ihmisellä yhtään moraalia on.

No, nyt ollaan erottu ja olo on helpottunut. En tunne itseäni enää pelleksi, eikä tarvitse kaikkea epäillä. Mielenrauha palasi.
meillä mies petti ollessani raskaana, nyt tän "uuden" kans.Arvaatteko kelle soittelee ym. muuta "mukavaa" aina kun tämä nykyinen on töissä tmv. ?haukkuu nykyistään ja vakuuttelee rakkautaan mulle, varmaan toisinpäin sitten tälle toiselle...Tästä olen tälle toiselle kyllä maininnut, mutta minähän olen vain mustasukkainen?ja kaiken keksin..no, kantapään kautta itsekin oppirahat maksettu. Sitä ihmettelen kuinka mies kuvittelee että voisin enää luottaa, aina tuntuu olevan muu kuin se vierellä oleva parempi? ja tosi mustasukkainen minusta on edelleen?? Sairas tapaus...
 
kuulostaa tutulta
Voi tätä elämää ja noita meidän miehiä. :'(

Itse ratsasin taas miehen kännykän ja tulos oli musertava. Oli soitellut kymmenelle naiselle. Eivät ole mitään "vanhoja kavereita", kyllähän kavereiden kanssa voi soitella ja jutella minunkin kuulteni.

Kummasti puhelut on puhuttu arkena päivällä eli työaikaan, taikka sitten illalla, kun hän on mennyt "ollut treeneissä" tai "kaupassa käymässä" tms. Siis en enää tiedä, missä hän oikeasti on ollut. Ja kyllähän minä tiedän, että noita naisia vois vaikka tavata lounasaikaan vaikka ja missä merkeissä eli ei se hirveästi vaadi. Tiedän ystäväni harrastaneen samaa mieheltään salaa pitemmän aikaa eikä mies tänäkään päivänä tiedä asiasta.

Olen yrittänyt keskustella aiheessa kautta rantain, mutta mies kieltää kaiken. Ei kuulemma ole toisia naisia. Just joo. :'( :'(
 
kuulostaa tutulta
Sitä vielä ihmettelen, että mistä nämä uudet naiset kimpoaa? Ehkä jostain deittisivustolta?

On se vaan aika epeli, kun mun selän takana kerkee kaikenlaista puuhaamaan. Eika hyvä organisointikyky, täytyy ihan ihailla. Kuitenkin käy oletettavasti töissä, harrastetaan yhdessä, hänellä ja minulla omia harrastuksia. Kun minä harrastan itsekseni on hän lasten kanssa eli ei hän silloin jouda ainakaan tositoimiin.

Mikä ajaa miehen tuollaiseen? Kotona periaatteessa kaikki hyvin, seksiäkin päivittäin eikä se oletettavasti huonoa ole. Yhteisiä harrastuksia on eli yhteistä tekemistä ja sitä kautta jopa kahdenkeskistä "parisuhdeaikaa" on myös. En myöskään ole lihonut muodottomaksi (kuntoilen ja sitä kautta pysyy kuosissa) eli ei pitäisi rupsahtaneen naisensa takia lipsua kaidalta polulta. Kai se on joku sairaus.
 
Näin tämä näyttää jatkuvan päivästä toiseen, niin kauan kuin me naiset annamme sen jatkua.
Jotenkin valheellista elämää mielestäni tälläinen, että kun miehen touhuista ei kysellä eikä puhuta, niin kaikki vallan mainiosti?Niinkö se näillä tälläisillä miehillä menee?Että ovat vallan tyytyväisiä ja onnellisia "oman " kumppaninsa kanssa, niin kauan kuin saavat silti pitää myös tämän salatun elämänsä?

Meillä ihan samalla tavalla....seksiä lähes päivittäin,jopa molemmille osapuolille hyvää sellaista, ulkonäöstäni pidän minäkin huolen,monille kuulema olen ilo silmälle, eikä tuo kroppakaan pahimmasta päästä ole, ja muiden kommenttien mukaan luonnekin iloinen,rempseä ja mukava....hmm...joten, mietin myös että ainakin näiltä osin ei pitäisi siis olla miehellä valittamista, enkä keksikään tuollaiseen touhuun muuta syytä, kuin että miehellä oikeesti niin huono itsetunto tms.että vieraiden ja näiden ns. "ystävien" huomio sitten imartelee niin paljon, tai jotain...??

Päivä kerrallaan nyt näin mennään, mutta itselläni paha olo kun TIEDÄN että mies työaikanaan pitää näitä yhteyksiään, ja tiedän myös että osa näistä naisista liikkuu päivisin samoilla nurkilla kuin mieheni...tapahtuuko yhteydenpito VAIN puhelimella ? Vai tapaileeko hän näitä naisia...ruokatunnilla?Töiden jälkeen?? Juu-u...kyllä tässä hulluksi vielä tulee, jos ei jotain päätöstä ja pistettä asialle saa.
 
miesvaan
Kovasti on teidän miehet vielä keskenkasvuisia ihmisinä ja miehinä. Tilanteessa, jossa mies lähtee pitämään salaa yhteyksiä ulkopuolisiin naisiin ns. vakituisesti, ei kyllä jätä paljoa erehtymisen mahdollisuutta. Henkistä pettämistä pahimmillaan!

Kerrotte oman suhteenne olevan muuten ihan hyvä ja toimiva. Miksi sitten pitää olla jatkuvassa yhteydessä muihin naisiin? Eikö se kerro miehenne henkisellä puolella olevasta yhteyden tarpeesta ja saamisesta vastakkaiseen sukupuoleen, jota hän ei sitten koe teidän kanssanne saavuttavan. Syy tähän on todennäköisesti teissä molemmissa, mutta ennenkaikkea valinta on kuitenkin tässä tilanteessa miehen. Täytyisi olla selkärankaa ja munaa miehellänne tarttua tilanteeseen omaehtoisesti.

Hankala on tilanne, jos miehenne ei herää katsomaan peiliin, ja toimimaan oman liittonsa eteen. :/
 
Hienoa...tätä olenkin odottanut, että joku miespuolinen kertoisi asiasta oman näkemyksensä.Ainakin oletan että MIES VAAN nimimerkki on todellakin mies :)
Hienosti ja järkevästi kirjoitit.Tunnut olevan todellakin aikuinen ja järkevä mies.Omaisipa muutkin miehet moisen ajattelukyvyn.
Kyllä kait sitä "vikaa" pitää olla molemmissa, jos jokin alue suhteessa tökkii, mutta meidän tapauksessa "itsekkäästi" voin todeta, että tämän asian kanssa ei vikaa varmasti löydy minun puoleltani...mies kuulema toiminut näin edellistenkin naisten kanssa, ei vaan ole aiemmin jäänyt kiinni,vaan minulleppa jäi.
Osaisitko sinä, mies vaan, sanoa miesnäkökulmasta ajateltuna, voiko kyseessä olla oikeasti pelkästä puhelin yhteydestä, vai onko tälläinen käytös aina merkki jostakin muustakin.Henkistä pettämistähän tuo on ilman minkäänlaisia selittelyjä, mutta voiko taustalla olla "oikeaakin" pettämistä? Miten sinä miehenä asian ajattelet,oletetaan, että itse toimisit ko.tavalla - mistä se kertoisi?
 
Hei! Minusta sinun ei pidä hyväksyä tilannetta. Ihmissuhteissaan molempien pitäisi olla rehellisiä, eikä miehesi sitä kyllä ole!! Miksi tarve vielä pitää yhteyttä ex:m ym.?? Minä en voisi hyväksyä että miehen pitää olla yhteyksissä entisiin naisiin, en halua paisutella asioita, mutta kyllä sinuna miettisin pettääkö mies selän takana???
Tsemppiä ja jaksamista!!
 
tuttua touhua
Oikeen itku tuli ku luki juttuja että en oo yksin asian kans. Neljäs raskaus puolivälissä ja täällä samaa käytöstä mieheltä. Jäi kiinni ekan kerran neljä vuotta sitten, selityksenä huono itsetunto ja muilta naislta sai kommennteja oman kalunsa mahtavasta koosta josta en ole kyllä koskaan häntä moittinut. Netin ja puhelimen välityksellä tapahtuvaa ollut yhteydenotto, en usko että olis koskaan ollut fyysistä. Mutta loukkaahan se ja kovasti!!! :'( Ensimmäisenä syytin itseäni että minussa olisi joku vika kun enää kelpaa mutta nykyään en tiedä kumpaa syyttäisin. Aina selitykset löytyy miks teki mitä teki... On vain jo niin raskasta että olen ajatellut paljon kuolemaa mutta syntymätön lapsi jarruttaa ajatuksia, miehen kanssa en voi puhua kun ei kuulemma ole enää puhuttavaa eikä enää jatka mutta viestejä tulee ja menee edelleen kymmeniä päivässä. Ei jaksa syödä, nukkuminen on hankalaa eikä ole ketään jolle puhua asiasta, lapsetki vaistoavat että kaikki ei ole kunnossa mutta ulospäin pitää näyttää olevansa malliperhe jossa kaikki hyvin. :ashamed: Jospa täältä saisi sitä vertaistukea asiaan. Miehen jättäminen on käynyt mielessä mutta en jaksaisi yksin lasten kanssa... Kuinka asiat saisi puhumalla selväksi? Päivä kerrallaan mennään... :'( :'( :'( :'(
 
Sinä..."tuttua touhua", aloita ainakin siitä, kuten minäkin, että älä lähde itseäsi syyttämään asiasta, johon sinulla ei ole osaa eikä arpaa.Se että mies syystä tai toisesta käyttäytyy noin, kertoo miehessä olevan jotain pielessä...vika ei ole sinussa.Muista se !!
Tämä on oikeasti siinä mielessä aivan loistava palsta, että täältä todellakin saa vertaistukea, ja huomaa, että samanlaisten asioiden kanssa painii loppujen lopuksi hyvinkin moni.

Jatkuvalla syötöllä henkisesti petetyksi tuleminen on vaan äärettömän raskasta, etenkin jos vielä on tuossa tilassa kuin sinä.

Itse vielä (toistaiseksi) jaksan tämän miehen ja hänen oudon käytöksensä kanssa taistella,kaiken muun hyvän puolesta, mutta en tiedä kuinka kauan.

Mitä sitten eroon tulee, niin itse aikoinaan lasteni isästä erosin,ja pelkäsin myös, miten jaksan...mutta silloisen eron jälkeen olo oli loppujen lopuksi hyvin huojentunut ja helpottunut...ja ihme ja kumma...pärjäsin lasteni kanssa oikeasti loistavasti kankeasta alusta huolimatta.
Joten tsemppiä sulle..ihan kaikkeen, mitä elämässäsi ja suhteessasi vastaan tulee.

Se, että täältä saamme toisilta naisilta tukea, joilla sama tilanne, on todella helpottavaa...vähän ahdistus aina helpottaa, kun voi edes tänne kirjoitella, ja aina täältä löytyy joku joka ymmärtää mitä näissä suhteissa käymme läpi.Eihän meitä kukaan pakota näitä tälläisiä miehiä katsomaan, mutta ei se lähteminen ja eroaminen ole todellakaan käytännössä niin helppoa.

Itse mielummin ensin yritän kaiken mahdollisen....joskus koittaa lienee sekin päivä, että totean tehneeni asian eteen kaikkeni, ja yksin kun on vaikea mitään korjata, niin silloin on lyötävä rukkaset naulaan....vielä en halua luovuttaa, muutama kivi vielä kääntämättä :)

Sen kun joku joskus pystyisi kertomaan, että MIKSI mies joka sanoo rakastavansa, pitää yllä puhelinsuhteita ja ties mitä muuta siinä sivussa,jos kerran RAKASTAA ? Vaikeaa, toisinaan niin äärettömän vaikeaa.

Tsemppiä silti kaikille,pakkohan sen auringon on jossain vaiheessa paistaa tiheämmänkin risukasan läpi,eikö?
 
kuulostaa tutulta
\
Alkuperäinen kirjoittaja 12.10.2006 klo 14:46 atta kirjoitti:
Sinä..."tuttua touhua", aloita ainakin siitä, kuten minäkin, että älä lähde itseäsi syyttämään asiasta, johon sinulla ei ole osaa eikä arpaa.Se että mies syystä tai toisesta käyttäytyy noin, kertoo miehessä olevan jotain pielessä...vika ei ole sinussa.Muista se !!
Tämä on oikeasti siinä mielessä aivan loistava palsta, että täältä todellakin saa vertaistukea, ja huomaa, että samanlaisten asioiden kanssa painii loppujen lopuksi hyvinkin moni.

Jatkuvalla syötöllä henkisesti petetyksi tuleminen on vaan äärettömän raskasta, etenkin jos vielä on tuossa tilassa kuin sinä.

Itse vielä (toistaiseksi) jaksan tämän miehen ja hänen oudon käytöksensä kanssa taistella,kaiken muun hyvän puolesta, mutta en tiedä kuinka kauan.

Mitä sitten eroon tulee, niin itse aikoinaan lasteni isästä erosin,ja pelkäsin myös, miten jaksan...mutta silloisen eron jälkeen olo oli loppujen lopuksi hyvin huojentunut ja helpottunut...ja ihme ja kumma...pärjäsin lasteni kanssa oikeasti loistavasti kankeasta alusta huolimatta.
Joten tsemppiä sulle..ihan kaikkeen, mitä elämässäsi ja suhteessasi vastaan tulee.

Se, että täältä saamme toisilta naisilta tukea, joilla sama tilanne, on todella helpottavaa...vähän ahdistus aina helpottaa, kun voi edes tänne kirjoitella, ja aina täältä löytyy joku joka ymmärtää mitä näissä suhteissa käymme läpi.Eihän meitä kukaan pakota näitä tälläisiä miehiä katsomaan, mutta ei se lähteminen ja eroaminen ole todellakaan käytännössä niin helppoa.

Itse mielummin ensin yritän kaiken mahdollisen....joskus koittaa lienee sekin päivä, että totean tehneeni asian eteen kaikkeni, ja yksin kun on vaikea mitään korjata, niin silloin on lyötävä rukkaset naulaan....vielä en halua luovuttaa, muutama kivi vielä kääntämättä :)

Sen kun joku joskus pystyisi kertomaan, että MIKSI mies joka sanoo rakastavansa, pitää yllä puhelinsuhteita ja ties mitä muuta siinä sivussa,jos kerran RAKASTAA ? Vaikeaa, toisinaan niin äärettömän vaikeaa.

Tsemppiä silti kaikille,pakkohan sen auringon on jossain vaiheessa paistaa tiheämmänkin risukasan läpi,eikö?
Tämä oli kuin suoraan minun kynästäni! Täytyy vaan yrittää olla syyttämättä itseään. Ja vertaistuki todella helpottaa, kun tietää ettei ole ainut tämän ongelman kanssa painiva.

Mutta kun ei osaa ymmärtää, mikä saa sen oman kullan touhuamaan tuollaista. Todellakin (vähintään) henkistä pettämistä ja minun itsetuntoni on ihan nollassa tällä hetkellä tämän vuoksi. :'(
 
my selene
Löysin tämän keskustelun ja pakko kommentoida vaikka itellä ei kokemusta. tää on niin kuin "ulkopuolisten mietteitä".

Olette todella vahvoja jos jaksatte taistella tätä vastaan. ite olisin jo potkinu miehen pihalle. henkinen pettäminen olis mulle yhtä raskas kuin fyysinen pettäminen. teiän miehet ei varmaan tykkäis jos te tekisitte samaa niille.
hirveetä jos ei saa itsetunto pysymään hyvänä ja kummallista jos ne ei usko siihen että on iso "juttu" ja hyvä mies jos se tulee teiltä vaan tarvii kuunnella se jonkun muun suusta. jos kaikki olisi kotona miehen päässä, sydämessä ja moraalissa niin riittäis se tieto että te rakastatte häntä pitämään itsetunto hyvänä.

on tosi väärin että te joudutte kestää tommosta ja toivon että ajattelette itennekin sen verran että ansaisitte parempaa ja 100% sitoutumista mieheltänne.

älkää suuttuko jos sanoin jotain väärin. suomenkieleni ei oo ihan parhaammasta päästä mutta toivottavasti mun pointti tuli selväks. en usko millään että jos mies sanoo rakastavansa teiät mutta ei silti pysty lopetta että kaikki on kunnossa. joko teiän miehet vetää teitä nenästä tai sit ne ovat vaan riipuvaisia nettailu-flirteistä tai siitä mitä ne tekee ja se hyvä olo mitä niille tulee saa niitä vaan jatkamaan. ehkä ne vihdoin tajuis lopettaa jos pistätte vaatimuksen. minä tai ne..

en todella sano mitä teiän pitäis tehä ja elää. haluun vaan sanoa että kaikkee ei tarvii sietää.

isot tsempit ja :hug: teille!!!
 
miesvaan
Atta:

Aika vaikeaa on tietenkään henkilöä tuntematta sanoa asiaan kovin varmuudella mitään. Kerroit, että hän viettää kuitenkin aikalailla vapaa-aikansa sinun kanssasi. Tämä osaltaan kertoo jo aika paljon, että olisi pelkkä juttukaveri näitten naisten kanssa. Mikään selviö ei tietenkään ole, että heillä olisi automaattisesti fyysinen seksisuhde näistä puheluista johtuen. Ne naiskaverit ovat kuitenkin yhden yön juttuja sekä ex-nainen, ja heidän kanssaanhan miehelläsi on jo OLLUT aikaisemmin fyysistä seksiä. Miksi siis palata vanhojen "hoitojen" pariin edes jatkuvien puhelinkeskustelujen muodossa?

Mikäli minä alkaisin pitämään salaa vaimoltani yhteyttä useampaan aikaisempaan seksisuhteeseeni, kyllä se kertoisi ainakin minun kohdallani suuresta epävarmuudesta nykyisessä suhteessani, ja ennenkaikkea epävarmuudesta oman itseni suhteen. Tällöin myös fyysinen pettäminen olisi ihan selvä jatkumo noille puhelinsoitoille, se olisi vain ajan kysymys ennen pitkää.

Tärkeintä tässä vaiheessa olisi selvittää, mikä todella on miehesi käytöksen syynä. Ei niinkään pureutua koko ajan itse ongelmakäytökseen. Kunhan teet sen selväksi, ettei näin voi jatkua. Mutta pitäisi saada miehesi puhumaan. Avaudu hänelle esim. alueista, joista et ole aikaisemmin uskaltanut puhua, siis omasta itsestäsi. Se on miehelle sellainen aseista riisuminen, hän kokee että häneen luotetaan. Siinä helpottuu huomattavasti puhumattoman miehen avautuminen.

Ohjeita on helppo antaa, tiedän sen. Yksi varteenotettava vaihtoehto on käyttää ulkopuolista henkilöä asioitten selvittelyssä. Siis ihan ulkopuolista, esim. terapeuttia tms. Ei kuitenkaan kavereita tai tuttuja, joihin on aikaisempia henkisiä sidoksia. Mutta PUHUKAA, muuta keinoa ei ole. Voihan aikakin hoitaa asian, mutta pitkä tie, tuskainen, ja lopputulos on aina arvoitus.

Ja kyllä minä olen mies, paljon kokenut... joten jaksamista sinne. :hug:
 
Ihania,asiallisia ja viisaita neuvoja sekä kommentteja tullut teiltä,kaikilta.
Aivan uskomattoman ihanaa lukea noin selkeitä kannanottoja, ja ennenkaikkea sitä, että täällä ei ole kukaan vastanneista lähtenyt syyttelemään meitä, jotka tälläisiä miehiä kestämme ja katselemme.
Annatte,te vieraat ihmiset,tosi paljon henkistä voimaa kannanotoillanne.Lämmin kiitos teille :)
Pidetään ketjua yllä....olisi mukavaa täältä käydä välillä lukaisemassa onko jollakulla tilanne vastaavanlaisen miehen kanssa muuttunut johonkin suuntaan, tai muuten vaan lukea siitä, kuinka suhde etenee teillä muillakin.Minäkin poikkean tänne kyllä kertomaan jos/kun jotain uutta jälleen tapahtuu.
Tsemppiä kaikille :)
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 12.10.2006 klo 13:47 tuttua touhua kirjoitti:
Oikeen itku tuli ku luki juttuja että en oo yksin asian kans. Neljäs raskaus puolivälissä ja täällä samaa käytöstä mieheltä. Jäi kiinni ekan kerran neljä vuotta sitten, selityksenä huono itsetunto ja muilta naislta sai kommennteja oman kalunsa mahtavasta koosta josta en ole kyllä koskaan häntä moittinut. Netin ja puhelimen välityksellä tapahtuvaa ollut yhteydenotto, en usko että olis koskaan ollut fyysistä. Mutta loukkaahan se ja kovasti!!! :'( Ensimmäisenä syytin itseäni että minussa olisi joku vika kun enää kelpaa mutta nykyään en tiedä kumpaa syyttäisin. Aina selitykset löytyy miks teki mitä teki... On vain jo niin raskasta että olen ajatellut paljon kuolemaa mutta syntymätön lapsi jarruttaa ajatuksia, miehen kanssa en voi puhua kun ei kuulemma ole enää puhuttavaa eikä enää jatka mutta viestejä tulee ja menee edelleen kymmeniä päivässä. Ei jaksa syödä, nukkuminen on hankalaa eikä ole ketään jolle puhua asiasta, lapsetki vaistoavat että kaikki ei ole kunnossa mutta ulospäin pitää näyttää olevansa malliperhe jossa kaikki hyvin. :ashamed: Jospa täältä saisi sitä vertaistukea asiaan. Miehen jättäminen on käynyt mielessä mutta en jaksaisi yksin lasten kanssa... Kuinka asiat saisi puhumalla selväksi? Päivä kerrallaan mennään... :'( :'( :'( :'(
sun kirjoituksesi oli kyllä kuin minun kirjoittama!
Sillä erolla että minä en odota lasta.. meillä on kolme ihanaa lasta ja tämän viimosen odotusaikana, ajattelin myös että paljon parempi olisi kuolla pois!! Mies oli silloin todella plajon yhteyksissä exäänsä, tekstaili, soitteli ja tapaili... en tiedä mikä ihme minun on kun vieläkin tässä olen suhteessa hänen kanssaan.. toki nyt on tullut pää siihen asiaan, en jaksa enää!! Ja nyt olenkin siinä pisteessä että etin kämppää minulle ja lapsille,,, en tiedä kuinka jaksaisin, mutta luulisin että en ainakaan henkisesti huonommin.... koska henkisesti olen todella väsynyt!! Tässä minun tilanteessa vielä on se kun mies juo!!
Ja sitten juovuksissa varsinkin ihan häikäilemättä tekstittelee exänsä kanssa... ja ties kenen muun kanssa....
musta tuntuu että jos jään tähän suhteeseen vielä kauemmaksi aikaa niin tulöen hulluksi,... jousun pian hoitoon! Ei tällaista elämää voi kukaan kestää määräänsä pidempään!!!
Tsemppiä oikein paljon sinulle tuttua touhua!!! Yritä jaksaa! Mutta, muista että jos sinä voit huonosti niin se todellakin heijastuu lapsiin!!
Tästä syystä minä lähden.. lapsien takia!! Että he saisivat paremman lapsuuden, eikä sellaista missä vanhemmat koko ajan riitelevät!!!
:hug: :hug: :hug: :hug:
 
Heippa te..."kuulostaa tutulta" ja muut .....
ajattelin tulla kysäisemään, onko teillä suhteissanne tapahtunut mitään muutosta kyseisestä miehen käytöksestä?
Itse alan olla jo sekopäisyyden rajamailla...päivä päivältä ahdistaa enemmän, kun kaikki tavallaan mukamas ok, mutta tämä epätietoisuus ja outo olo asian johdosta ei vaan jätä rauhaan...meillä siis ei mikään ole muuttunut....asia edelleen ns.kielletty puheenaihe,josta yksinkertaisesti ei vaan puhuta.piste.
Mitenköhän tämän asia loppupelissä ratkaisisi...erotakaan en haluaisi, varsinkaan ennen kuin asioista olisi edes keskusteltu, mutta se kun on yksinään aika hankalaa...hemmetti vieköön \|O
...Toivottavasti teillä muilla on jo jotain tolkkua asioihin tullut.Parempaa jatkoa silti jokaiselle =)
 
kuulostaa tutulta
Eipä ole edistystä täällä asian suhteen. Asiasta keskustelut päättyvät itkuun ja hammastenkiristykseen. Välillä on parempia päiviä, välillä taas masennus valtaa alaa. :'(
 
mulla samanlaisia kokemuksia vuosia sitten,seurustelin yhden kundin kanssa n.4kk...kunnes mun mitta tuli täyteen koko kundista..se soitteli kanssa entisille muijilleen(olivat vain hyviä kavereita???)keskellä yötäkin,jos sattui asiaa olemaan,no huh,huh!!!Loppujen lopuksi,selvis,että olikin viel naimisissa (ero siis vireillä...)ja oli sillekin muijalle tehnyt mukavat,ottaneet lainaa yhdessä ja muija sai maksaa kaikki,kun jätkä teki konkan firmassaan...ja jäi vielä pettämisestä kiinni mulle...koitti yrittää tulla ruusupuskan kanssa takaisin,mutta heitin ruusun rappuun ja sen tavarat annoin sen yhdelle kaverille...enkä ole sen koommin kuullut koko tyypistä,eikä ole ikävä...
 
Asia on sillai edennyt etää olen soittanut kuntaan lastenvalvojalle ajan.. viimonen päivä pitäs mennä juttelemaan joko yhdessä tai erikseen.,.
yhtä kämppää jo hain, se selviää ensi viikon alusta saanko sitä'..
Mies ei ole enää tekstaillut/soitellut exänsä kanssa ainakaan kotoa niin että minä huomaisin... juominen vaan jatkuu!!
viikko voidaan olla selvinpäin... mutta heti kun tulee perjantai niin pitkäripaseen pitää mennä!! Ja se on sit sitä perjantai ja lauantai!
Olen lopen kyllästynyt tähän touhuun!!!
Ja erosta ollaan tosiaan miehen kanssa jutelleet.. ja tavallaan myönsi minulle että jos haluan eron niin saan sen myös, lupasi huolehtia lapsista ja maksaa elarit. Ja että lapset sais mennä koska vain hänen luokseen.

Tämä on paras ratkaisu meille kaikille, lapsille, mulle ja miehelle... emme voi olla näin onnellisia,,,,,, kärsimme kaikki.

Voimia teille kaikille!! Toivottavasti saatte elämänne kuntoon!! :hug:
 
Tervehdys taas kaikki,jotka tähän ketjuun aikanaan kirjoittelitte.Aloin tässä miettimään, miten teillä muilla menee ? Onko miehen suhteen tapahtunut muutoksia, vai vieläkö teidän miehet jatkavat tätä omituista käytöstään?
Meillä ei varsinaisesti mikään ole muuttunut, mutta jotakin kait tapahtui, kun mies itse otti viikko sitten puheeksi omat soittelunsa eri naisille.Alkoi vaan yht'äkkiä kertomaan, ettei hän ole viimeseen kolmeen viikkoon soitellut kenellekkään (siis näistä naisista) ja vannotti ja pyyteli kovasti, että uskoisin hänen sanaansa...nyt hieman olen sitten taas hämilläni...ensinnäkin siksi, että oli enemmän kuin ihmeellistä, että mies itse otti asian puheeksi, ja toisekseen....olen kahden vuoden aikana kuullut miljoona kertaa, ettei muka ole yhteydessä ollut - ja aina valehdellut....joten, miksipä ihmeessä uskoisin tälläkään kertaa?? Tosin nyt en ole vaivautunut moniin viikkoihin edes hänen puhelintaan katsomaan - jotenkin vaan tiedän, mitä sieltä löytäisin (kait?) ,ja kaitpa tuo osaa jo muutenkin "varoa" , että vaikka ei puhelimesta mitään löytyisikään, niin ei se mitään todista...ainahan niitä tietoja saa sieltä poistettua.
Mietiskelin vaan tässä itsekseni, onko mieheni ihan oikeasti vihdoin luopunut näistä existään ja muista itsetunnon kohottajista, vai mikäköhän tämän yhtäkkisen "avautumisen" takana mahtaa olla...
Kyllä nämä samat ajatukset vaan näyttävät mielessä pyörivän.kokoajan.
Toivon teille muille myös jotakin, joka asioitanne olisi jo tähän mennessä selkeyttänyt =) Jaksamisia, ja aurinkoisia päiviä kaikille.
 
kuulostaa tutulta
Meilläkään ei ole varsinaisesti mikään muuttunut, ainakaan niin että minä siitä tietäisin. Puhelin on hänellä taskussa tai äänettömällä tai pois päältä, joten en tiedä minkälaisia yhteyksiä tuo pitelee. Enkä kyllä enää haluakaan tietää, ettei tule lisää unettomia öitä. Tässä asiassa kun pätee todella sanonta "tieto lisää tuskaa".

Arkea kuitenkin eletään päivä kerrallaan, ja koitan olla ajattelematta näitä muita naisia. Asiasta puhuminenkin on aivan turhaa, kun mies kuitenkin kiistää kaiken.
 

Yhteistyössä