Mitä ajatuksia itsemurha herättää? Entinen luokkakaveri kuoli oman käden kautta:(

Tää oli semmonen pilke silmäkulmassa-mummo kyllä :) sattui vaan olemaan sellainen joka pärjää kotona omillaan, joten ei edes kotisairaanhoito käy ja rouvaparan ihmiskontaktit rajoittuu johonkin kaupan kassaan tai tuntemattomaan ihmiseen. En sitten kysynyt eikö hänellä ole lapsia
Juu ne on ihania :D huomaa etteivät pienistä hätkähdä ja vaikka elämässä on ollut yhtä sun toista niin eivät ole katkeroituneet. Se on upeaa.
 
On kyllä väärin, että vielä nykypäivänäkin henkistä kipua väheksytään. Hassua sinällänsä, kun moni lääkäri laittaa ihmisten fyysisiä kipuja henkisen kivun piikkiin eli on hyväksytty, että henkiset vaivat voivat aiheuttaa fyysistä kipua.
Voisi monella muuttua ääni kellossa jos he tietäisivät miltä kunnon ahdistus tuntuu, sehän tuntuu siltä kuin haluaisi repiä rintalastan auki jotta saisi happea, tämä tunne on kuitenkin täysin henkistä ja asialle ei oikein voi mitään.

Ehkä tulee vielä aika jolloin ymmäretään paremmin ihmismieltä, mutta sitä odotelessä kätemme ovat sidotut ja ihmiset tekevät omia ratkaisuja.
On lääkkeet, terapiat, sähköshokkihoidot, osastohoito, sairausloma. Ei kaikkea voi pistää yhteiskunnan pikkiin ja tuo on aika ikävä varmasti terveydenhuollon ammattilaisia kohtaan jotka tekevät kaikkensa että hoito olisi ensiluokkaista. Nuorten miesten puhumattomuus on minusta suurin ongelma ja huoli. Ei monetkaan mun jätkäkaverit avautuisi syvimmistä peloistaan tms. oli siinä lääkäri tai oma ystävä:/
 
"Samu"

Puhut ihan asiaa, mutta _sähköshokkihoito_? Pidätkö sitä hyvänä hoitokeinona? Oletko itse kokenut sitä? Mitä mieltä olet lobotomiasta?
 
[QUOTE="Samu";29985891]Puhut ihan asiaa, mutta _sähköshokkihoito_? Pidätkö sitä hyvänä hoitokeinona? Oletko itse kokenut sitä? Mitä mieltä olet lobotomiasta?[/QUOTE]

En ole eikä mtn hajua. :/ mutta olin aika yllättänyt itse kun työterveyslääkärissä kävin kuinka tehokasta ja hyvää se heidän apunsa on. Ei ollut silleen "resepti kouraan ja heippa" vaan käytiin läpi kaikki, ajan kanssa ja esimieskin sanoi että täällä on erinomaiset lääkärit. Psykologille olisi myös saanut aikoja. Vaihtoehtoja tosiaankin on, mutta ainahan joku on tyytymätön jostain.
 
Juu, nythän puhut ihan täyttä asiaa, taidat ehkä jonkun verran itse tietää noista jutuista?:) Siellä oli vaan tämä yksi termi, joka otti pahasti silmiin. Suosittelen hankkimaan tietoa myös tuosta sähköshokkiterapiasta.
 
"vieraana"
En ole eikä mtn hajua. :/ mutta olin aika yllättänyt itse kun työterveyslääkärissä kävin kuinka tehokasta ja hyvää se heidän apunsa on. Ei ollut silleen "resepti kouraan ja heippa" vaan käytiin läpi kaikki, ajan kanssa ja esimieskin sanoi että täällä on erinomaiset lääkärit. Psykologille olisi myös saanut aikoja. Vaihtoehtoja tosiaankin on, mutta ainahan joku on tyytymätön jostain.
Työterveyslääkärin ja yliopiston terveydenhuollon kautta pääseekin aika hyvin ja tehokkaasti hoidon piiriin. Julkisella puolella näin ei usein ole, ja toisaalta moni on siinä pisteessä sitten jo työterveyden ulkopuolella.
 
[QUOTE="Samu";29985910]Juu, nythän puhut ihan täyttä asiaa, taidat ehkä jonkun verran itse tietää noista jutuista?:) Siellä oli vaan tämä yksi termi, joka otti pahasti silmiin. Suosittelen hankkimaan tietoa myös tuosta sähköshokkiterapiasta.[/QUOTE]

Kiitos, sinä oot positiivinen ihminen :) äh en mä tiedä sen enempää kun muutkaan mutta satuin vain tapaamaan loistavia lääkäreitä joita suomi on pullollaan.
 
Mulla käy tällä hetkellä läheinen ihminen psykoterapiaa läpi, tai mikä se onkaan millä sitä kutsutaan. Hän kokee koko hoidon hyvin raskaaksi, melkein oli helpompaa olla ilman hoitoja. Tuntuu todella pahalta hänen puolesta, todella pahalta. En voi mitään hänen puolesta tehdä, muuta kuin kuunnella niitä kauheuksia mitä tämä terapia saa hänet sanomaan kaikille ihmisille joita häntä rakastaa.
Sinä ap et tiedä millaista on rakastaa ihmistä joka on kaikkensa menettänyt, joten pyydin sinua ettet esittäisi niin kuin tietäsit millaista se on.
 
No olenko puhunut sanallakaan psykoterapiasta? En tiedä siitä mtn muuta kun et se on vissiin aika raskasta ja pitkäkestoista jossa käydään läpi (ja vatvotaan) kaikki traumat ja elämän vaiheet. Olen pahoillani läheisesi puolesta, että hän kokee noin. Toivottavasti asiat järjestyy
 
  • Tykkää
Reactions: Puuhippa
vvvv...
Sähköshokkihoito on hyvä hoitokeino niille jotka sitä oikeesti tarvii.
Jos näet potilaan olevan täysin liikuntakyvytön masennuksen vuoksi..ja myöhemmin tulevan hakee "lisää sähköä lavatansseihin" nii eihän siinä voi kuin olla hyvillää potilaan puolesta että masennukseen on löytynyt hänelle hyvä hoitokeino.
 
"Samu"
Mulla käy tällä hetkellä läheinen ihminen psykoterapiaa läpi, tai mikä se onkaan millä sitä kutsutaan. Hän kokee koko hoidon hyvin raskaaksi, melkein oli helpompaa olla ilman hoitoja. Tuntuu todella pahalta hänen puolesta, todella pahalta. En voi mitään hänen puolesta tehdä, muuta kuin kuunnella niitä kauheuksia mitä tämä terapia saa hänet sanomaan kaikille ihmisille joita häntä rakastaa.
Sinä ap et tiedä millaista on rakastaa ihmistä joka on kaikkensa menettänyt, joten pyydin sinua ettet esittäisi niin kuin tietäsit millaista se on.
Mäkin oon ollu tossa tilanteessa. Paitsi että mä olin se "hullu". Läheisille varmasti ihan kamalaa aikaa, mutta eihän sitä tosiaan itse päätä tehdä niin.
 
ECT eli sähköshokit pelastavat henkiä. Vakavammissa masennustiloissa se on nopeimmin toimiva terapiamuoto. Voitte unohtaa ne leffojen kauhukuvat asiasta, potilas nukutetaan yms. Käyttö lisääntymässä, stigman saisi unohtaa. Kannattaa verrata sivuvaikutusten vähyyttä esim.mielialalääkkeiden lukuisiin sivuvaikutuksiin.
 
calm
kyllä mua kosketti kun vanha työkaveri teki itsemurhan. sillon juuri rupesi ajattelemaan ettei todellakaan ulkoisesti nää mitä ihmisen sisällä tapahtuu. tekemisissä ei oltu varmaan 5v. mutta kun lehdessä ilmoitettiin kadonneeksi niin kyllä sitä juttua seurasi. en silti voi sanoa sitä surevani, koska ei ollut läheinen.

mummuni teki itsemurhan kun olin lapsi. se on mietityttänyt..läheiseni on yrittänyt sitä muutaman kerran ja olen ollut h'lle tukena. ahdistavaa ja pelottavaa. nyt jo kunnossa, mutta kamalaa aikaa.
ei ois pitäny sanoo mitään.. tänään soitettu taas ambulanssi sille läheiselleni. todellakaan ei edes rakkaistaan tiedä mitä pään sisällä pyörii :(
 
Aloittajan jeesustelu aiheen tiimoilta on muutenkin noloa ja typerää, saati sitten siinä valossa, että on itse kirjoitellut ties mitä törkeyksiä joskus minulle vähän tätä aihetta sivuten.

Tuostahan mä tosin jo sanoin joskus palstalla, mutta aloittaja ei silloinkaan pitänyt edes vaihtoehtona, että on mahdollisesti oikeasti loukannut jotain.
"Mielipiteet riitelee, ei asiat äksdee peehymiö hihi"
 
  • Tykkää
Reactions: Criminal Mind
vieresmaa
Minua kummastuttaa ap:n julistaminen ja paasaus ja latteudet kun sitten seuraavassa lauseessa kertoo ettei tajua mielenterveysasioista. yhteiskunnallista keskustelua vaan tulisi saada aikaan.
 
"Realisti"
Alkuperäinen kirjoittaja siksiettä;29983651:
Jos oisit lukenu ketjun niin olisit huomannut, että häppäri haluaa että hänelle esitellään osaanottoja vaikka hän ei edes tuntenut kuolutta. Hän ihmettelee miksi tämä henkilö teki itsemurhan vaikka oli niin rakastettu....ja edeleenkään hän ei tuntenut tätä poikaa. Hän väittää, että tämä henkilö oli täysin terve...ja edeleenkään hän ei tuntenut henkilöä.
Hän taas kerran keksii päästänsä asioita, tällä kertaa kohteena on kuollut ihminen ja se ei ole oikein tämän henkilön omaisia kohtaan.
Varsinkaan kun ap:n asuinpaikka on tiedossa niin helposti siellä suunnalla asuvat voivat päätellä kenestä itsemurhan tehneestä on kyse.
 
että näin
Valtaosassa ns. vanhan kansan mielialalääkkeissä on haittavaikutuksena mainittu ihan itsetuhoinen käytös, jopa itsemurha. Syy tähän on se, että lääkkeet kun alkavat vaikuttamaan, niin kynnys itsensä tappamiseen pienenee. Saa voimaa pikkuisen enemmän toimia ja siinä voikin olla monelle se juttu, miksi itsemurhaan tukeudutaan.
Nykyään on myös tullut myyntiin mielialalääkkeitä joiden haittavaikutukset on onnistuttu minimoimaan. Eli ei ole enää pitkää listaa haittavaikutuksia vaan se lista on lyhyt. Ja niistä on kuulemma myös apua. Kaverini esim syö tällaista ns. uutta mielialalääkettä ja uteliaisuuttani kun ole kysellyt häneltä haittavaikutuksista niin ne on kuulemma olleet aika minimaalisia. Pientä huimausta tms on ollut, mutta esim seksuaalisiin haluihin ei ole ollut vaikutusta.
 
Just Joo
Ei ole tullut vastaan mutta hän tiesi olevansa huippu ja rakastettu. Sillä tavalla se vaan järkyttää koska hän ei koskaan näyttänyt mtn herkkää puolta ainakaan silloin kouluaikoina ja oli aina vitsailemassa. Toisaalta ihan vihaiseksi saa ajatus että noin pidetty ihminen tekee tuollaisen teon.. Mutta tosiaan turhapa minun on sitä purkaa kun en enää ole tuntenut sitä pitkään aikaan. Se vaan ihmetetyttää, että mikä on Suomessa vikana kun niin paljon nuoria miehiä tekee itsemurhia?
Ehkä se peittikin sen kaiken vitutuksen ja pahan olon siihen vitsailuun. Suomalaiset nyt vaan on sellasta sisäänpäinkääntynyttä ja "masentunutta" kansaa, asioista ei uskalleta puhua ja toisia ei helpolla auteta eikä apua uskalleta pyytää, kun se on jotenkin noloa. Sitten tapahtuu mitä tapahtuu, ei kait siinä mitään sen ihmeellisempää ole. Ja tässä taloustilanteessa mikä suomessa tällä hetkellä on niin oletettavasti itsaritilastot vaan kasvaa.
 
  • Tykkää
Reactions: Happygirl-91
u just dont get it
Jos et HG halua mitään kommentteja ketjuun , jotka ei miellytä itseäsi , älä kysy mielipidettä. Tänkin aloituksen olis voinut sitten tehdä vaikka tyyliin: "Vanha luokkakaveri kuoli omankäden kautta, surettaa :(" jos osanottokommentteja kaipaat ja toisen kuolemalla mässäilyä.
 
"Tellervo"
Ciervo: Tietääköhän hg mihin asiaan täällä usein viittaat, joka on loukannut sinua? Olisiko helpompi se kertoa suoraan, niin hg voisi pyytää kenties anteeksi ja minunkin uteliaisuus tulisi tyydytettyä. :)
 
  • Tykkää
Reactions: Happygirl-91
Aloittajan jeesustelu aiheen tiimoilta on muutenkin noloa ja typerää, saati sitten siinä valossa, että on itse kirjoitellut ties mitä törkeyksiä joskus minulle vähän tätä aihetta sivuten.

Tuostahan mä tosin jo sanoin joskus palstalla, mutta aloittaja ei silloinkaan pitänyt edes vaihtoehtona, että on mahdollisesti oikeasti loukannut jotain.
"Mielipiteet riitelee, ei asiat äksdee peehymiö hihi"
Huh huh, sä sitten vain jatkat tuota loputonta vihjailua ja naljailua, etkä yksinkertaisesti kerro mikä on jäänyt hampaankoloon :O Jos oikeasti olen sua loukannut niin laitatko vaikka yv:llä viestin jossa kerrot mitä olen sanonut ja missä asiayhteydessä, mielummin kun tuot ilmi joka ketjussa että olen joskus muinoin loukannut.

Ciervo elä unohda miten törkeästi itse puhut ja mitä sanavarastoa viljelet. Olet mm. minua sanonut "heikoimmaksi ainekseksi" ja koet oikeudeksesi luokitella ihmisiä palstan perusteella moisiin ryhmiin. Miltä tuntuu esimerkiksi mielenterveysongelmaisen tai vammaisesen äidin kuulla tuollaisesta jaottelusta aikuisen suusta? Olet laukonut niin hävyttömiä juttuja, että toivon todella että tajuat mennä itseesi ja laittaa mulle sen yv:n tai jätät vanhat jutut omaan arvoon.
 
Yhteistyössä