Mitä mieltä olette? Voiko antaa lapselle huuta kaupoissa?

......
Sanoinko että lapselle pitäisi antaa nakkeja? Opettele ymmärtämään Suomenkieltä kerran täällä muka asut.
Milannalla menee ihan hyvin siihen nähden, että Suomi ei ole hänen äidinkielensä. Sinunkin tekstissäsi on hiomisen varaa. Milanna asuu käsittääkseni Suomessa, ei väitä asuvansa, joten muka oli turha sana lauseessasi.

Sisällöllisestikin hyökkäsit aika ärhäkkäästi, vaikka selkeästi olette samaa mieltä. Toki Milannakin provosoitui, kun sinä provosoit.

Mitä itse aiheeseen tulee, niin kaupassa ei ole tarpeen järjestää kohtuuttomia itkupotkuraivareita, eli jos homma menee aidosti yli, niin pitäisi osata poistua tilanteesta. Kohtuullista lapsen itkua on toisaalta siedettävä.

Imettäminen taas on ihan paikkariippuvainen asia. Jos äiti tietää, että kahvila- tai ravintolareissun aikana on todennäköisesti tarve ruokkia lasta, pöytänsä voi valita niin, ettei se herätä kohtuutonta huomiota. Myös jotakin suojaavaa kangasta olisi kohteliasta käyttää, vaikka ei välttämättä itse koekaan asiaa häpeälliseksi. Häveliäisyys on huomaavaisuutta.

Jos siis tissi on piilossa koko imetysoperaation ajan, haittaako se ruokarauhaasi, Milanna?
 
"V ieras"
Vaikka kuinka seura on hauska, se on mahdotonta olla näkemättä jos joku imettää. Kyllä se muutama sek. on jo paljon. Imetys ei kuuluu ruokaravintolaan, ei kaikki jaksa katsoa sen tai nähdä. Minä en ainakaan vitsi katsoa vaikka peiton alla joku äiti sen tekis. Sen voi tehdä ihan missä vaan mutta ei pöydässä. Sama juttu jos laitan huivin ympärille ja aloitan nenän kaivamaan, onko hienoa? Tai onko kiva jos menen elokuvan katsomaan ja takana joku aloittaa keskustelemaan? Olisi hienoa jos pikkasen etikettiä olisi. On sellaiset ihmiset jotka vaan ei sietää kaikki mitä liity imetykseen ja ymmärrän sen hyvin, jotkut taas kotona näkevät imetykset tai huutavia lapsia sen verran paljon, että pakko päästä vaikka hienoon paikkaan katsomaan jotain muuta vaihteluun ja olisi ikävä jos jokainen lapsi olisi sielläkin huutanut ja äidit olisivat imettäneet joka pöydässä. Sama juttu vaikka strippibaarista että jotkut taas eivät jaksa katsoa enää vaikka oma vaimoa tai vaimoa eivät näkee tai ei ole vaimoa, niin lähtevät katsomaan kauniita naisia, paitsi täällä Suomessa viime aikoina taso meni liika alas.

Meillä on tosissaan eri käsitykset siitä mitä on hyvästä ruuasta ja hauskasta seurasta nauttiminen. Mä en siinä tilanteessa tosissaan jaksa kytätä vieruspöytiä ja sitä onko joku ehkä kohta nostamassa vauvan sinne huivin alle syömään.

Helpompi olisi varmaan kieltää lapset kokonaan ravintoloista, ei tarvisi kenenkään häiriintyä? Imetyksestä ahdistuvien ei tarvi koko ruokailuaan pelätä mahtaako se kahden pöydän päässä istuva rouva kohta ottaa sen vauvansa imetettäväksi eikä imetysfanaatikon tarvi tuntea pahaa oloa sen vauvan puolesta joka saakin näemmä pullomaitoa. Kenenkään ei tarvi odotella vessan oven takana hädilleen pääsyä samalla kun joku ei-julki-imettäjä syöttää siellä lastaan. Eikä niiden lapsia inhoavien, lapsettomuudesta kärsivien tai kerrankin aikuisten kesken ravintolaan pääsevien kotiäitien tarvi ruokailunsa aikana katsella tai kuunnella muiden lapsia.

Helpompi noin, kaikille osapuolille.
 
Vie ras
Niinpä sama mieltä.

Itse imetin esikoista 1v ja 7kk enkä ikinä imettänyt pöydällä, joka krt menin vessaan. Koska kenenkään ei tarvitse mun tissejä katsoa ruokaravintoloissa tai vielä kun maitoa oli sen verran paljon, se voi lentää sieltä tissistä jos vauva päästä ;D
Heh kuka pakottaa esittelemään niitä tissejä kun imettää. Kyllä sen imetyksen voi hoitaa ilman, että vilauttelee.
 
  • Tykkää
Reactions: Happygirl-91
Milannalla menee ihan hyvin siihen nähden, että Suomi ei ole hänen äidinkielensä. Sinunkin tekstissäsi on hiomisen varaa. Milanna asuu käsittääkseni Suomessa, ei väitä asuvansa, joten muka oli turha sana lauseessasi.

Sisällöllisestikin hyökkäsit aika ärhäkkäästi, vaikka selkeästi olette samaa mieltä. Toki Milannakin provosoitui, kun sinä provosoit.

Mitä itse aiheeseen tulee, niin kaupassa ei ole tarpeen järjestää kohtuuttomia itkupotkuraivareita, eli jos homma menee aidosti yli, niin pitäisi osata poistua tilanteesta. Kohtuullista lapsen itkua on toisaalta siedettävä.

Imettäminen taas on ihan paikkariippuvainen asia. Jos äiti tietää, että kahvila- tai ravintolareissun aikana on todennäköisesti tarve ruokkia lasta, pöytänsä voi valita niin, ettei se herätä kohtuutonta huomiota. Myös jotakin suojaavaa kangasta olisi kohteliasta käyttää, vaikka ei välttämättä itse koekaan asiaa häpeälliseksi. Häveliäisyys on huomaavaisuutta.

Jos siis tissi on piilossa koko imetysoperaation ajan, haittaako se ruokarauhaasi, Milanna?
Kyllä se pikkasen häiritse mutta ei niin paljon kun aika monet tekee sen niin että koko tissi melkein esillä. Käyn paljon syömässä ulkona ja kahviloissa, niin kyllä kahviloissa ainakin näkee näitä tissejä, isoja ja pieniä. Valitettavasti on minulla silmiä ja vaikka en tujoittaa ketään niin kuitenkin huoman ja se häiritse, ainakin jos otan jonkun capuccinon tai juustokakun eli missä on juuri maitoa, alkaa mielikuvitus laukaista. En ymmärrä miksi ei lastenhoitohuonessa sen voi tehdä. Itse en ikinä pystynyt imettää kahviloissa eikä ravintoloissa niin että kaikki näkee että teen sen. Minäkin olen äiti ja kuitenkin jotain etikettiä tunnen. Monissa maissa ei saa todellakaan imettää ravintoloissa lasta, niin mietikää miksi ei saa.
 
Imetys on luonnollista, mutta imettäjä voi myös ottaa muut huomioon ja hoitaa imetyksen muualla kuin ravintolan pöydässä. Ulostaminen ja seksikin on luonnollista muttei niitäkään julkisesti harrasteta.

Myös huutavien lasten vanhemmat voisi ottaa muut huomioon ja poistua paikalta jos eivät saa lasta hiljennettyä
 
"Maarikka"
Monissa maissa ei saa todellakaan imettää ravintoloissa lasta, niin mietikää miksi ei saa.
Nyt kuitenkin ollaan Suomessa ja täällä on sallittua imettää ravintolassa. Lopeta se vahtaaminen, keskity omaan ruokaasi ja pidä ajatukset kurissa. Ei kuulosta oikein terveeltä nuo sun juttusi tälläkään kertaa.

Ei muakaan kiinnosta muiden rintoja nähdä, mutta aivan sama vaikka joku imettäisikin ravintolassa viereisessä pöydässä. Mä en vahtaa, syön omaa ruokaani eikä todellakaan tule mieleen mitä ajatuksia esim. juustokakusta ja äidinmaidosta. Mutta mä olenkin mieleltäni terve.
 
  • Tykkää
Reactions: Happygirl-91
Imetys on luonnollista, mutta imettäjä voi myös ottaa muut huomioon ja hoitaa imetyksen muualla kuin ravintolan pöydässä. Ulostaminen ja seksikin on luonnollista muttei niitäkään julkisesti harrasteta.

Myös huutavien lasten vanhemmat voisi ottaa muut huomioon ja poistua paikalta jos eivät saa lasta hiljennettyä
Näin on että monet asiat on luonnollisia, mutta kun ei kaikkia voi tehdä julkisilla paikoilla. Aikuinenkin joutuu putkaan jos riehu jossain liika. Niin miksi lapsia ei saa opetella niin että oppivat ettei kaupoissa, ravintoloissa ym... saa huuta jos jotain ei saa. Ei lapsi ikinä oppi mitään jos annetaan vaan olla. Sama kun esimerkki oli että voinko kaivata nenän ravintolassa, kun voin minäkin sanoa että mun nenä ja mun sormi sisällä eikä sun, eikä se kuuluu sinulle, luonnollinen asiaa, onko liian tylsä seura kun tujoitat mua, jos et lopettaa tujoita koht toinenkin sormi laitan sisälle.
 
[QUOTE="Maarikka";30357406]Nyt kuitenkin ollaan Suomessa ja täällä on sallittua imettää ravintolassa. Lopeta se vahtaaminen, keskity omaan ruokaasi ja pidä ajatukset kurissa. Ei kuulosta oikein terveeltä nuo sun juttusi tälläkään kertaa.

Ei muakaan kiinnosta muiden rintoja nähdä, mutta aivan sama vaikka joku imettäisikin ravintolassa viereisessä pöydässä. Mä en vahtaa, syön omaa ruokaani eikä todellakaan tule mieleen mitä ajatuksia esim. juustokakusta ja äidinmaidosta. Mutta mä olenkin mieleltäni terve.[/QUOTE]

En ole terve etten pidä ihmisistä jotka eivät ajattelee muita, eikä ikinä opitettu mikä on etiketti? :D Jopa lehdessä oli juttu että imettää saa missä vaan, mutta kuitenkin hyvää ettei kirkoissa ja ruokaravintoloissa sen tehdään.
 
Minustakaan ei ole kiva kuulla bussissa vierustoverin kälättämistä puhelimeen tai salin pukkarissa sama homma. Eikä ole mukava ettei kaikki tajua avata ja pitää ovea takanapäin tulevalle. Ja minusta aina pitää kätellä ja esitellä ihmiset toisilleen. Mutta kun ei se mene niin että tässä elämässä ihmiset muistaisi kaiken maailman etiketti sääntöjä! Arki on liian kiireistä ja tilanteet tulee ja menee nopeasti.

Minusta sulla ei ole terve suhtautuminen imetykseen.
 
"V ieras"
Miksi ne vauvat ylipäätään tarvii ottaa mukaan sinne ravintolaan? Eikö voi ajatella kanssaruokailijoita vähän pidemmällekin ja jättää sen vauvan kotiin jonkun muun hoitoon siksi aikaa kun käy syömässä? Vaikka se vauva on omasta mielestä niin suloinen ja ihana niin ei muut sitä välttämättä niin näe.
 
Minustakaan ei ole kiva kuulla bussissa vierustoverin kälättämistä puhelimeen tai salin pukkarissa sama homma. Eikä ole mukava ettei kaikki tajua avata ja pitää ovea takanapäin tulevalle. Ja minusta aina pitää kätellä ja esitellä ihmiset toisilleen. Mutta kun ei se mene niin että tässä elämässä ihmiset muistaisi kaiken maailman etiketti sääntöjä! Arki on liian kiireistä ja tilanteet tulee ja menee nopeasti.

Minusta sulla ei ole terve suhtautuminen imetykseen.
Siksi bussissa en matkusta ja auto on hyvää vaihtoehto. Bussissa viimeksi olin varma 10v sitten. Hyvälle ravintolalle kun ei ole enempää vaihtoehtoa, tarkoitan että jos pakko lähteä jonnekin vaihtoehtona, on bussi, auto tai taksi. Mutta jos haluan mennä hyvään paikkaan syömään, niin onko joku sellainen paikka missä ei saa imettää? Kyllä olisi mukava jos olisi, kun ei kaikki halua katsoa toisten tissejä vaikka ovatkin välillä jopa jonkun huivin alla, silti imetys se siellä tapahtu. On hienoa että jotkut imettää ja haluavat imettää, ei se kuitenkin oikeuttaa naista sen aikana käyttäytyä miten hän halua. Vielä kerran että minäkin imetin, eikä ikinä tullut mieleen että teen sen niin että kaikki näkee.
 
[QUOTE="V ieras";30357447]Miksi ne vauvat ylipäätään tarvii ottaa mukaan sinne ravintolaan? Eikö voi ajatella kanssaruokailijoita vähän pidemmällekin ja jättää sen vauvan kotiin jonkun muun hoitoon siksi aikaa kun käy syömässä? Vaikka se vauva on omasta mielestä niin suloinen ja ihana niin ei muut sitä välttämättä niin näe.[/QUOTE]

Miksi vauvan pakko olla kotona? Vaihtoehtoja on missä voi imettää ja pullokin on keksitty sekä rintapumppu, helpompi kuitenkin tissistä antaa ja parempi, mutta ei pöydän ääressä.
 
"V ieras"
Miksi vauvan pakko olla kotona? Vaihtoehtoja on missä voi imettää ja pullokin on keksitty sekä rintapumppu, helpompi kuitenkin tissistä antaa ja parempi, mutta ei pöydän ääressä.
Se imetys kun ei ole kaikille se häiritsevä juttu vauvoissa. Toiset ei ylipäätään halua nähdä niitä vauvoja. Voi olla ettei he tykkää lapsista tai on lapsettomuusongelmaa ja menee ruokahalut kokonaan kun viereiseen pöytään astelee joku tuore äiti pienen vauvansa ja tuttipullonsa kanssa. Pelkkä vauvojen näkeminen tai äänten kuuleminen voi häiritä sitä kotiäitiä joka kerrankin pääsee aikuisporukalla syömään parempaan ravintolaan.

Miksi sulla on vauvasi kanssa oikeus pilata heidän ruokailunsa sen sijaan että jättäisin vauvan vain kotiin vaikka mummon hoitoon?
 
LaMamanMorbid
Mä oon lähtökohttaisesti sitä mieltä, että niitä raivareita ei tarttis saada ikinä missään julkisilla paikoilla. Ne on ihan tarpeeks kamalia kotosallakin. Meillä on esikoinen ollut jo pienestä ihastuttava raivotar joka on avannut äänensä paikassa jos toisessa. Mutta ei kaupassa sen jälkeen kun kerran sai masiivisen mähaluun-raivarin ja kannoin hänet suorin tein ulos.
Ja ihan rehellisesti voin sanoa, ettei lapsen rääkyminen ole se ääni jota haluan kuulla shoppaillessani tai ruokaillessani, mutta tiedän tiedän, joskus ne pikku turvat vaan pysyy auki vaikka mitä teksit. Jospa kuitenkin ensi kerralla tekisit niin, et veisit lapsen ulos huutamaan. Pienelle breikille you know...
 
Siksi bussissa en matkusta ja auto on hyvää vaihtoehto. Bussissa viimeksi olin varma 10v sitten. Hyvälle ravintolalle kun ei ole enempää vaihtoehtoa, tarkoitan että jos pakko lähteä jonnekin vaihtoehtona, on bussi, auto tai taksi. Mutta jos haluan mennä hyvään paikkaan syömään, niin onko joku sellainen paikka missä ei saa imettää? Kyllä olisi mukava jos olisi, kun ei kaikki halua katsoa toisten tissejä vaikka ovatkin välillä jopa jonkun huivin alla, silti imetys se siellä tapahtu. On hienoa että jotkut imettää ja haluavat imettää, ei se kuitenkin oikeuttaa naista sen aikana käyttäytyä miten hän halua. Vielä kerran että minäkin imetin, eikä ikinä tullut mieleen että teen sen niin että kaikki näkee.
Aargh, oot rasittavin ihminen palstalla näköjään.
 
Mä en ole vielä ainakaan täällä Helsingissä havainnut näitä imettäviä äitejä ravintoloissa ihan riesaksi asti. Joko käyt rafloissa joka päivä taaaaiii sitten kotokaupungissasi on on huurrrja imetysbuumi menossa...:D
 
Yhteistyössä