Mitä mieltä, tuoksukynttilät pois markkinoilta??

  • Viestiketjun aloittaja jees vai nou
  • Ensimmäinen viesti
jees vai nou
Allergia- ja astmaliitto haluaa tuoksukynttilät pois markkinoilta. Niistä halutaan eroon, koska voimakkaat tuoksut aiheuttavat liiton mukaan monille fyysisiä oireita. Oireet voivat olla voimakkuudeltaan lamaannuttavia.

– Tuoksuyliherkät saavat päänsärkyä, pahoinvointia, nenän tukkoisuutta ja muita epämääräisiä oireita, joita aluksi ei tule edes yhdistäneeksi tuoksuihin. Astmaatikolla tuoksut aiheuttavat pahimmillaan astmakohtauksen, jos sairaus ei ole hallinnassa, sanoo allergianeuvoja Anne Vuorenmaa Allergia- ja astmaliitosta.

Liiton mukaan tuoksuyliherkkiä on Suomessa 10–40 prosenttia väestöstä. Tarkkaa sairastavien määrää ei ole tiedossa, koska tuoksuyliherkkyyttä ei voida mitata testeillä. Astmaatikkoja on aikuisväestöstä kymmenisen prosenttia, mutta heistä kaikki eivät kärsi tuoksuista

Allergia- ja astmaliitto haluaa tuoksukynttilät kokonaan pois myynnistä, sillä sesonkituotteita on vaikea välttää kaupassa ja tuoksuilla täytettyyn kotiin on mahdotonta mennä vierailulle.

– Sesonkituotteet sijoitetaan kaupassa sisäänkäynnin ja kassojen tuntumaan, jolloin niitä on hankala välttää. Varsinkin joulun alla saamme toistuvasti tuoksuihin liittyviä yhteydenottoja, Vuorenmaa sanoo.
 
"vieras"
Eikö samalla logiikalla pitäisi kieltää eläimet kokonaan? Ne voivat aiheuttaa pahasti allergisille oireita myös ulkona. Ja kalan syöminen pitäisi kieltää, pahasti allerginen voi saada oireet jo pelkästä hajusta. Ja kauppojen pitäisi olla auki myös öisin, koska auringolle allergiset eivät voi olla päivällä ulkona.

On todella harmi näille ihmisille, jos heidän pitää välttää tiettyjä paikkoja, koska voivat saada siellä oireita, mutta valitettavasti me ei voida alkaa elämään niin, että kaikki allergisoiva poistetaan, koska se tarkottaisi käytännössä kaiken poistamista.
 
  • Tykkää
Reactions: ansarikukka
"vieras"
Ihan hyvä. Luulen, että juurikin tuollaset ylihajustetut tuotteet on sellaisia, mitkä hajusteyliherkkyydellä altistaa. Kaikki eivät tietnkään sairastu, mutta paljon mahdollista on, että moni niistä, joka nyt nauttii kynttilän tuoksusta, sairastuu esim. 10 tai 20 vuoden kuluttua.

Meillä muuten on pari tuoksukynttilää. Toinen on ihan liian voimakas hajultaan. Toista poltetaan joskus lyhyitä aikoja. Periaatteessa tuoksu olisi mukava, mutta aiheuttaa helposti päänsärkyä. Eli kaitpa meilläkin ollaan taipuvaisia yliherkkyyteen.
 
"vieras"
[QUOTE="vieras";27611494]Ihan hyvä. Luulen, että juurikin tuollaset ylihajustetut tuotteet on sellaisia, mitkä hajusteyliherkkyydellä altistaa. Kaikki eivät tietnkään sairastu, mutta paljon mahdollista on, että moni niistä, joka nyt nauttii kynttilän tuoksusta, sairastuu esim. 10 tai 20 vuoden kuluttua.

Meillä muuten on pari tuoksukynttilää. Toinen on ihan liian voimakas hajultaan. Toista poltetaan joskus lyhyitä aikoja. Periaatteessa tuoksu olisi mukava, mutta aiheuttaa helposti päänsärkyä. Eli kaitpa meilläkin ollaan taipuvaisia yliherkkyyteen.[/QUOTE]

Pitäisikö sitten kieltää myös hajuvedet, hajustetut pesuaineet, kynsilakat, hiuslakat, hajustetut deodorantit, suitsukkeet jne.?
 
Saan pahimmillaan rajun yskänkohtauksen joka loppuu oksennukseen noista tietyistä hajusteista marketeissa, mutta siitä huolimatta en menisi kauppiasta kieltämään niiden myyntiä. Osaan vältellä hajusteita jo niin, että tulen toimeen.
 
rietas
[QUOTE="vieras";27611487]Eikö samalla logiikalla pitäisi kieltää eläimet kokonaan? Ne voivat aiheuttaa pahasti allergisille oireita myös ulkona. Ja kalan syöminen pitäisi kieltää, pahasti allerginen voi saada oireet jo pelkästä hajusta. Ja kauppojen pitäisi olla auki myös öisin, koska auringolle allergiset eivät voi olla päivällä ulkona.

On todella harmi näille ihmisille, jos heidän pitää välttää tiettyjä paikkoja, koska voivat saada siellä oireita, mutta valitettavasti me ei voida alkaa elämään niin, että kaikki allergisoiva poistetaan, koska se tarkottaisi käytännössä kaiken poistamista.[/QUOTE]

Mie olen pohtinut tätä tuoksuallergia-asiaa myös, koska työpaikallani on tuoksuallergikko ja on työtovereita, jotka käyttävät hajusteita, ja myös niitä, jotka eivät käytä. Ja asia on kyllä hankala. Juuri se, että mitä voidaan kieltää ja vaatia ja millä perusteella. Toisaalta voin jättää hajuveden käyttämättä, mutta mm. hiustuotteissani on kyllä niitä tuoksuversioita -onko korrektia työtoveria kohtaan käyttää sellaisia? Tai onko korrektia hajusteallergiselta työtoverilta huomauttaa jollekin, että hajuvetensä saa voimaan pahoin, voisiko olla käyttämättä?

Onhan siinä tosiaan tuo pointti, että muitakin allergioita on, joiden aiheuttajien rajoittaminen on hankalaa, esim. nuo mainitut eläinallergiat. Olisiko tylyä sanoa työkaverille, että hei sun vaatteissas on jotain eläimen karvaa ja saan ahdistusta siitä? Minkäs sille edes voisi? Hajusteille ehkä voikin, mutta...

Ei niin helppo asia, ei.
 
.......
Pistetään kaikki hajut pannaan,että ei vaan ne hajuherkät vaan kärsi. Ei tätä elämää voida alkaa elää,niin näiden mukaan.

Mähän poltan just semmosia kynttilöitä kotonani,ku tahon. Ja just nyt on tuoksukynttilä vuorossa...
 
hajusteet aiheuttaa mulle oireita esim pesuaineissa (ihottumaa, nenän tukkoisuutta) ja tuoksukynttilöissä (päänsärkyä jne )
mutta hajuvedet ym ei aiheuta samanlaisia oireita.

mut en mäkään ymmärrä tuollaista et kokonaan kiellettäisiin, mut kauppiaat vois kyllä sijoittaa ne tuotteet vähän sivummalle, eikä nyt ainakaan ulko-ovelle, tai ihan kassojen viereen jossa niitä on vaikea välttää.
 
Mie olen pohtinut tätä tuoksuallergia-asiaa myös, koska työpaikallani on tuoksuallergikko ja on työtovereita, jotka käyttävät hajusteita, ja myös niitä, jotka eivät käytä. Ja asia on kyllä hankala. Juuri se, että mitä voidaan kieltää ja vaatia ja millä perusteella. Toisaalta voin jättää hajuveden käyttämättä, mutta mm. hiustuotteissani on kyllä niitä tuoksuversioita -onko korrektia työtoveria kohtaan käyttää sellaisia? Tai onko korrektia hajusteallergiselta työtoverilta huomauttaa jollekin, että hajuvetensä saa voimaan pahoin, voisiko olla käyttämättä?

Onhan siinä tosiaan tuo pointti, että muitakin allergioita on, joiden aiheuttajien rajoittaminen on hankalaa, esim. nuo mainitut eläinallergiat. Olisiko tylyä sanoa työkaverille, että hei sun vaatteissas on jotain eläimen karvaa ja saan ahdistusta siitä? Minkäs sille edes voisi? Hajusteille ehkä voikin, mutta...

Ei niin helppo asia, ei.
Mä jouduin yhteen vaiheeseen säilyttämään vaihtovaatteita töissä ja vaihtamaan aina töihin tullessa, kun meillä on kotona koira ja kissa.
 
gyu
Taas tätä holhousvaltiomeininkiä. Mulla tulee niistä pää kipeäksi jos kauan haistelen, mutta en todellakaan kannata että pitäis kokonaan kieltää kaikilta vaan koska mulla tulee niistä huono olo tai vaikka kieltää muita käyttämstä hajusteita koska niissäkin on sama juttu. Kielletään ihmeessä kotieläimetkin ja kaikki muutkin allergisoivat asiat koska joku saattaa olla niin pahasti allerginen että saattaa saada kohtauksen pelkästään jos jonkun vaatteissa on vaikka runsaasti kissankarvoja ja -hilsettä.
 
rietas
Pistetään kaikki hajut pannaan,että ei vaan ne hajuherkät vaan kärsi. Ei tätä elämää voida alkaa elää,niin näiden mukaan.
Toisaalta joo, mutta taas toisaalta ne hajusteet ei ole ihan pakollisia, ilmankin voisi luultavasti elää. Mutta sitten taas, kai ilman lemmikkieläimiäkin voisi.

Mihin ja miten sen rajan voisi vetää?

Monesti olis niin kiva piristää päivää hajuvedellä, mutta en vaan sitten kuitenkaan tohdi kun tiedän, että työtoverille se tietää hankaluuksia. Ja kuitenkin mielessä pyörii, että miksen saa käyttää, käyttäähän monet muutkin.

Huoh :D
 
Hajuyliherkille voisi järjestää esim. julkisiin liikennevälineisiin omat osastot, joihin kulku vaikka takaosasta. Omat sisäänkäynnit kauppoihin ja vaikka johonkin syrjemmälle omia ravintoloita,niin eivät joudu kulkemaan isoissa, haisevissa massoissa. tai sitten ne voisivat käyttää jotain visuaalista indikaattoria, jotta hajusteita käyttävät osaavat hienotunteisesti vältellä heidän lähelleen menemistä. Erilliset palvelutiskitkin olisi ihan jee.
 
Mullakin tuokskukynttilöiden tuoksu särkee päätä, mutta ei se minun elämääni pilaa - eihän niitä nyt tartte ostaa tai polttaa. Ja jos jonnekin kylään menee, eikö sitä voi kertoa isäntäväelle, jos kynttilän haju särkee päätä? Saa sitä suunsa avata, enkä usko että tyypit edes hermostuu jos niille kertoo asiasta.

Muista hajusteista sen verran, että joskus käyttäisin mielelläni hajuvesiä tms, mutten uskalla kun pelkään jonkun olevan hajuherkkä. Itse asiassa hajuvesi alkaa munkin päätäni särkemään, mutta joskus tekisi mieli tuoksua hyvältä :p

Vähän ylireagointia mun mielestä kyllä tuo astmaliiton vaatimus.
 

Yhteistyössä