Mitä mieltä yksilapsisesta perheestä?

Senkun teet vain yhden lapsen. Toivottavasti sun vakoa ei hierrä se että ite aattelin ottaa kaikki lapset vastaan mitä meille suodaan.

Vaikka epäilenkin tämän kirjoittajan vakaumusta, niin pohdinpa silti, miten rankkaa mahtaa olla lapsettomuus tai sekundäärinen lapsettomuus ehkäisykielteisissä herätysliikkeissä ja uskonnollisissa yhteisöissä. Kun mun kokemuksen mukaan kaikkein suvaitsemattomimpia ovat maanpäällisen jumalan aseman ottaneet kiihkouskovaiset (uskontoon katsomatta).

 

Ajattelen, että ovat järkeviä vanhempia ja ajattelevat muitakin, kuin omaa napaansa.

 

Mun mielestä on fiksua tehdä vain yksi lapsi, joten pidän yksilapsisia perheitä fiksuina.

 

Mun mielestä on tosi jees, että on vain yksi lapsi ja aivan yhtä jees on, että on kymmenen lasta. Kymmenlapsisessa perheessä toki oletan, että on osattu ottaa huomioon monia puitteita, joita "vaaditaan", jos lapsiluku on suuri. Ihan sama siis mulle, montako muksua kenelläkin on. Varmasti jokainen tietää mikä on sopiva määrä. Toivottavasti tietää?

Mulla on isoveli. Olen onnellinen, että on. Vaikka hän on 5-vuotta vanhempi, niin ollaan aina tultu hyvin toimeen ja aikuisena veli on yksi parhaista kavereistani. Mitä mä tekisin ilman veljeäni <3

Toisaalta miehelläni on sisko ja veli ja mies ei "hyödy" sisaruksistaan mitenkään. Vaikka väleissä ovatkin, niin miehen sisko ja veli on niin täysin eri tyylisiä ihmsiä, ettei mies ole heidän kanssaan juuri missään tekemisissä. Mieheni näkee veljeään aina silloin, kun sattuvat vahingossa samaan aikaa johonkin. Olkoot sitten kaupan kassa tai mummon hauta. Miehen veli kutsuu yleensä meidän perheen lapsensa synttäreille, eli kerran vuodessa kyläillään heillä. Meillä eivät uudessa kodissamme ole vielä käyneet koskaan ja vanhassa kodissa kävivät kerran.
Pikkusiskonsa kanssa mies näkee myös silloin, kun sattuvat samaan aikaan johonkin tai jos meillä on lapsen synttärit tms, niin sisko yleensä tulee.
Eivät koskaan soittele tms. Ovat tosi etäisiä ja mies on sanonutkin, että moni muu ihminen on sisaruksia tärkeämpi. Ovat kasvaneet erilleen. Lapsenakaan eivät ole juuri leikkineet koskaan. Mun mies on aina ollut urheilijatyyppi ja tykännyt ulkoilla ja urheilla ja käynyt harrastuksissa jne ja sisaruksilla on taas ollut ihan eri intressit. Homma ei ole vaan ns. toiminut lapsenakaan, vaikka siis väleissä ovat ja varmasti joskus ovat leikkineet yhdessä.

Yksi ystäväni sanoo, että olisi niin onnellinen jos saisi olla ainut lapsi. Hän on aina pienestä asti vain tapellut kahden siskonsa kanssa. Aikuisinakin heillä on aina joku draama menossa, kun siskokset ohjaavat ja määräävät liikaa toisiaan.

Toinen ystäväni ei myöskään ole juuri ikinä leikkinyt siskonsa kanssa, vaikka ikäeroa on vain pari vuotta. Ovat kuulemma tapelleet koko ajan, kun asuivat vielä kotona. Aikuisena eivät ole juurikaan tekemisissä.

Taas tiedän monia tyyppejä, joille sisarukset ovat henki ja elämä.

Toisaalta kaikki ainoat lapset, joita tunnen esim. kouluajoilta, naapurustosta jne. Ovat poikkeuksellisen hyväkäytöksisiä, korkealle kouluttautuneita ja mukavia ihmisiä.

 

En halua kuin yhden lapsen. Pidän yksilapsisia perheitä järkevinä.
Mulle tosin sisarukset aiheuttivat elinikäset traumat:

Kasvoin kahden siskon kanssa. Toinen oli reilun vuoden vanhempi ja toinen kolme vuotta vanhempi. Minä pikkusisko, olin aina se, jota kiusattiin. En muista, että olisimme oikeastaan koskaan leikkineet sovussa. Mua kiusattiin aina.
Mun siskoni tekivät täydellisen selväksi sen, että olen läski ja tyhmä ja en ikinä saa poikaystävää. Teininä nipistelivät koko ajan mun "läskejäni" ja moittivat kaikesta mahdollisesta. Harrastuksissa en pärjännyt ja jos mulle tuli kavereita, niin nolasivat ihan varmasti minut.

Aikuisena toki osataan käyttäytyä kuin aikuiset. Eipä me silti tekemisissä olla. Vanhin siskoni rakensi talon 3-vuotta sitten ja ei vieläkään olla käyty heillä, vaikka välimatkaa on alle 100km.

 

rehellisesti säälin lasta joka on ainut.

 

rehellisesti säälin lasta joka on ainut.

Miksi säälit?

 

Miksi säälit?

he eivät saa kokea sisaruksien rakkautta ja läheisyyttä. ja muutenkinovat niin onnettomia kun kasvavat yksin.

 

he eivät saa kokea sisaruksien rakkautta ja läheisyyttä. ja muutenkinovat niin onnettomia kun kasvavat yksin.

Eli luulet että sisaruksen rakastavat ja tukevat aina toisiaan?voin omasta kokemuksesta sanoa ettei näin aina ole.Miksi olisivat onnettomia että kasvavat yksin?

 

rehellisesti säälin lasta joka on ainut.

Kuis nyt silleen? Mulla on yksi lapsi,jo 9v. ja tiedän ettei toista tule,suurimmaks osaks ihan vaan elämäntilanteeni takia,se on sellainen,etten voi lasta tehdä,joten en sitten viitsi tekemällä tehdä,vaan siksi että ois sisarus....Mutta pakko kyllä sanoa,että mun lapsi ei ole mitenkään yksinäinen,onneksi.On paljon kavereita (ihan naapurissa) ja on tiiviisti serkkujensa kanssa (n.samaa ikää)tekemisissä.

 

Minua säälittää kyllä oerheet joissa on niin monta lasta, ettei ole varaa esim. Matkustaa lomalla vaikka haluaisi tai vanhemmilla ei ole varaa omiiinnharrastuksiin vaikka haluaisi. Heti tulee miettimättä tuttavapiiristä kaksi tälläista perhettä mieleen. Kummassakin kolme lasta mutta silti kummankin perheen äiti on harmissaan kun heillä ei ole varaa tehdä lomalla matkustaa tai harrastaa mieluisia asioita ja toisessa perheessä lapsetkaan eivät voi aloittaa harrastuksia joita hakuaisivat kokeilla kun einole varaa. Kummassakin perheessä milemmat vanhemmat käyvät keskipalkkaisessa työssä kuten linä ja miehenikin eli ei ole kyse edes mistään työttömistä, jolloin tilanteeseen olisi tulossa tod.näk. Muutosta.

 

Mä en luultavasti voi saada toista lasta, enkä tiedä edes haluaisinko. Nämä säälimiset kyllä ihmetyttää, kun ne sisarukset voi tosiaan olla kaikkea muuta kuin rikkaus. Meilläkin kolme serkkua asuu ihan vieressä ja mun kaveripiirissä on paljon samanikäisiä vauvoja. Lisäksi kavereita varmasti tulee tarhasta, koulusta tai vaikka harrastuksista.

Mä en ymmärrä miksi pitäisi vääntää se toinen vaan tämän sisarusasian takia, viis omasta jaksamisesta, taloudellisesta tilanteesta tai muusta. Älkää siis mun lasta ainakaan säälikö, teen kyllä kaikkeni, että hän olisi onnellinen, paitsi sitä sisarusta.

 

he eivät saa kokea sisaruksien rakkautta ja läheisyyttä. ja muutenkinovat niin onnettomia kun kasvavat yksin.

Sisarukset voivat myös tehdä elämästä onnettoman. Monilla sisarussuhteet voivat myös aiheuttaa pahaa mieltä, riitaa, eriarvoisuuden tunnetta jne.

 

rehellisesti säälin lasta joka on ainut.

Olisinkin saanut olla ainut lapsi. Mun lapsuudenmuistot kahdesta siskosta on lähinnä tappelua, piikittelyä ja toisten ärsyttämistä. Vaikka vanhempamme ovat yrittääneet olla tasapuolisia ja meillä oli suht. kova kuri ja rakastavat vanhemmat. Eipä me aikuisenakaan juuri tekemisissä olla.
Siskot ovat toki saaaneet aikaan sen, että vasta nyt kolmekymppisenä alan ymmärtää, etten ole niin ruma ja tyhmä, mitä siskoni mulle toitottivat.

 

Mulla ei ole vielä lapsia. Olen ajatellut, että jos mulle lapsia suodaan, niin haluan vain yhden.

Olen itse ainut lapsi ja koen olevani todella etuoikeutettu. Mulla oli niin onnellinen, monipuolinen, tasapanoinen ja ihana lapsuus ainoana lapsena. Olen todella onnellinen, että sain olla ainut lapsi.

 

Mä olen ainut lapsi ja tyytyväinen elämääni. En ole koskaan osannut kaivata sisaruksia. Minä olen aina osannut huomioida muita, olen sosiaalinen, muita kunnioittava ja rauhallinen ja normaali tyyppi.
Ennemmin koen, että olen etuoikeutettu, kun olen ainut muksu. Mitään negatiivista en ainakaan koe ainokaisena olemisessa.

Varmasti yhtä onnellisia ovat sisarusten kanssa kasvaneet. Molempi parempi.

Tuntuu välillä siltä, että monet vanhemmat vyöryttävät sitä omaa vastuuta ja tekemistä sisaruksille. Kun on sisaruksia, niin pääsee itse helpommalla?
Mun kanssa on pelattu ja leikitty ja touhattu ja opetettu ottamaan muita huomioon, jakamaan yms. Ihan vanhempien taholta.

 

Eli luulet että sisaruksen rakastavat ja tukevat aina toisiaan?voin omasta kokemuksesta sanoa ettei näin aina ole.Miksi olisivat onnettomia että kasvavat yksin?

no jos sun sisarukse ei susta välittänyt niin voi sanoa että melko itsekästä tehdä yksi lapsi sen takia. eikä antaa hänelle edes mahdollisuutta siaruksiin. siinähän olisi sulle näytön paikka kasvattajana. yksin kasvavat ovat ressukoita, jo olemukseltaan.

alunperin siis vastasin kysymykseen mitä mieltä olen yksilapsisesta perheestä kertomalla mielipiteeni.

 

yksin kasvavat ovat ressukoita, jo olemukseltaan.

No ei ole, vaan juuri päin vastoin yleensä ovat aika voimakastahtoisia. Minusta on hienoa, että perheet itse päättävät lapsiluvun. On heitäkin, jotka sen toisen lapsen hankkivat kun niin muka kuuluu tehdä. Yleensä yksin kasvaneet lapset ovat aika tyytyväisiä eivätkä osaa kaivata sisarusta.

 

a)pariskunta ei kykene saamaan enempää lapsia
b)itsekkyys ja itsekeskeisyys. Halutaan antaa lapselle kaikki maan ja taivaan väliltä, halutaan myös itse elää helppoa elämää, matkustella ym. ym. Yksi lapsi on kuitenkin täytynyt hankkia ihan yleisen painostuksen takia, tai siksi että se vaan kuuluu kulisseihin kuten auto, talo ym.

 

Olipas monia huvittavia vastauksia, esim. "kaikki ei ole perheessä kohdallaan" ja "vanhemmat ovat itsekkäitä". Olen itse ainut lapsi, mieheni on ainut lapsi ja lapsemme on ainut lapsi (emme halua enempää lapsia). Ollaanpas me rajoittunutta ja epänormaalia porukkaa... Kyllä se rajoittuneisuus ja "kaikki ei ole kohdallaan" -meininki on ihan niiden päässä, jotka muita määrittelevät pelkän lapsiluvun perusteella. Itselleni on aivan sama, onko perheessä 1, 2 vai 6 lasta. Jokaisella on joka tapauksessa omat syynsä tietylle lapsimäärälle. Miksi yksilapsisten perheiden syyt ja motiivit olisivat jotenkin "huonommat" tai "epänormaalimmat" kuin vaikkapa 6-lapsisen perheen?

 

Meillä yksi lapsi. Tietoinen päätös. Mahtavaa. Voi lähteä sen enempää suunnittelematta vaikka purjehtimaan tai matkalle. Aina on rentoa ja helppoa. Miehen lapset joka toinen vkonloppu ja en missään nimessä haluaisi enempää lapsia. Tämä vahvistuu joka toinen vkonloppu.