Mitä tuli isona teidän koulun kauheimmista pahiksista?

  • Viestiketjun aloittaja kaikki rappiollako?
  • Ensimmäinen viesti
säpäle harmaana
Suurin osa ihan tavisduunareita ja vanhempia. Pari taitaa olla sellaisia, joille kuppi maistuu ja yksi taisi istua taposta/kuolemantuottamuksesta. Ai niin ja yksi sekosi pahasti huumeisiin ja nyttemmin on jokin saarnamies.
 
333333
Muutama jätkä sai vahinkolapsen jonkun teinin kanssa, pari jäi sitten aloilleen perhe-elämää viettämään, mutta useimmat viipottaa missä lie ilman että on lapsiaan nähneetkään. Viina maistuu kaikille, eivät kummemmin käyneet mitään kouluja, monilla taustalla pikkurötöksiä yms. Monilla sellainen amis-elämäntyyli että kaljaa kitataan ja viikonloput ja osaksi viikollakin vedetään pimpparallia tuunatulla bemarilla.

Tytöt taas, no, suurin osa niistä näyttää jo nyt alle kolmekymppisinä kulahtaneilta ja vanhoilta, kiitos valtavien rööki- ja viinamäärien. Monilla joku vahinkolapsi ja ovat yh-äitejä. Monet käyneet vaan peruskoulun, osalla joku lähihoitaja-kampaaja-tutkinto amiksesta.
 
itse kuuluin juurikin tuohon sakkiin että vedettiin tupakkaa ja juotiin joka viikonloppu sekä lintsattiin koulusta koko ajan.. ammattikoulun kävin suht hyvin läpi kuitenkin ja sain heti vaki työpaikan valmistuttuani jossa edelleenkin olen (7 vuoden jälkeen) nyt tosin äityslomalla ja tossa kainaloissa vuoden ikäiset kaksospojat <3 kolmas syntyy syyskuussa, että ihan voin sanoa itseäni jopa fiksusksi kansalaisesksi nykyään :) osa silloiseen kaveripiiriini kuuluvat eivät valmistuneet ammattikoulusta ja työttöminä tai pätkä hommia tekevät muutamalla on lapsia ja hekin yh äitejä. miehistä tietääkseni kaikki on vaki hommissa ja yksi luki ittensä jopa insinööröksi.
 
"sanni"
Mun luokkalaisista tuli narkkareita, alkoholisteja Ym.. Just tota pohjasakkaa, osa vankilassa! Aivan oikein, itse sain kärsiä koko ala-aste ajan niiden takia! Ja ihan vain sen takia että isäni oli poliisi ja asutaan pienellä paikkakunnalla, jossa kaikki tuntee toisensa! Päivittäin sain kuulla isäni ammatin takia asiasta.. Mitäs rötöstelivät kaupoista ja rikkoivat lakia ym...
Nykyään minulla menee aivan loistavasti, omistan aivan ihanan perheen! <3 Olen sitä mieltä että paha saa aina palkkansa... ;)
 
no tuota
Osa varmaan ihan ok nykyään, mutta kaksi tapausta tiedän tehneen itsemurhan. Toinen niistä oli mielestäni melko pelottavakin. Ei siis ollut helppoa näiden ihmisten elämä. :(
 
Mä olin sit ilmeisesti pahis :O no, musta tuli kaupan täti. Poltan ja juon edelleen, kiroilenkin aika paljon :D Haaveissa perhe. Mies on jo, sama ollut yläasteelta asti.

Mutta ne "kiltit" tytöt... Vaihtaavat miestä kuin paitaa, ei ole työtä, asuvat osa vanhemmillaan, hirveä itsensä etsiminen päällä...

Ehkä oli parempi, että kapinoin silloin kun sen aika oli enkä tee sitä enää 22vuotiaana.
 
ei pahis
Jos miettii sitä röökinurkalla kävijäporukkaa yläasteajoilta, niin pääsääntöisesti ne on kaikki duunariammateissa lähellä kotiseutua, suurin osa ilmeisesti jopa samalla paikkakunnalla. Kaupan kassoja, kampaajia yms. Tietääkseni kenelläkään ei ole korkeakoulutusta. Isolla osalla lapsia. Muutama kuollut, joko onnettomuudessa tai oman käden kautta. Mutta ehkä eniten yhdistävä tekijä niillä tosiaan tuo duunarius ja aikaisin lapset -meininki.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Äijäx;29732787:
Yhestä tuli moottoripyöräjengiläinen. Poliisit ampu sitä jalkaan jossain vaiheessa. Sitten se yritti polttaa paikallisen ravintolan ja joutui linnaan. Sen jälkeen se vissin rauhottu ja löys jonkun mimmin.

Toinen sankari yritti ryöstää juna-aseman ja häslingin päätteeksi raideliikenne jouduttiin pysäyttämään. Linnaahan siitäkin tuli.

:D

Osa pärjäs sitten vähän paremmin, mut on ne enimmäkseen vieläkin "koviksia" liivijengiläisiä rauhallisemmasta päästä

Ootko kenties Lahesta?
 
viaras
Mä olin sit ilmeisesti pahis :O no, musta tuli kaupan täti. Poltan ja juon edelleen, kiroilenkin aika paljon :D Haaveissa perhe. Mies on jo, sama ollut yläasteelta asti.

Mutta ne "kiltit" tytöt... Vaihtaavat miestä kuin paitaa, ei ole työtä, asuvat osa vanhemmillaan, hirveä itsensä etsiminen päällä...

Ehkä oli parempi, että kapinoin silloin kun sen aika oli enkä tee sitä enää 22vuotiaana.
Tämä kirjoitus sai miettimään, että ehkä kuitenkin toivoisin omieni kapinoivan parinkympin paremmalla puolella kuin (esi)teini-iässä 12-14v. Jos siis noiden vaihtoehtojen väliltä pitäisi valita. Aivot sentään hiukan kehittyneemmät vanhempana, ja saisivat rauhassa olla lapsia pidempään.
 
jskskosmdlzlzkldldldl
[QUOTE="viera";29733795]Yksi tyttö tuli raskaaksi 15-vuotiaana, aloitti opiskelut amiksessa, mutta synnytti pian sen jälkeen. Oli kauheissa rahavaikeuksissa, vaikka asui kotona. Joutui kerjäämään rahaa kavereiltaan. Nyttemmin hänellä on kolme lasta.

Yksi poika joutui jonnekin mielenterveysosastolle pitkäksi aikaa. En tiedä mitä hänelle kuuluu nyt.

Toinen poika lihosi kauheasti, rauhoittui ja asuu nyt omakotitalossa avovaimonsa kanssa.[/QUOTE]

onko kyseessä pikkupaikkakunta pohjois-pohjanmaalla?
 
"kkk"
Oho! Monella kuollu, tullu narkkareita, juoppoja tms.
Mä kuuluin ylä asteella siihen porukkaan jotka veti röökiä, ryyppäs, lintsas yms.
Meillä kaikilla pyyhkii nykyään ihan hyvin! :)
Ei kaikilla ole välttämättä korkeakoulutusta, mutta ollaan kaikki vakiinnuttu: on lapsia, omakotitaloja, vaki duuneja ja ihania aviomiehiä. :)

Joku kirjotti rajusti "paha saa palkkansa". Jos 13 vuotiaana on koulun "pahis", ni eihän se kerro yhtään mitään kyseisestä ihmisestä! Lähinnä vaan siitä teinin pahasta olosta. :/
 
Äiti nykyään
tuli äiti, tosin nykyään yh. Mutta mulla on ammattitutkinto ja akateeminen koulutus sekä itse hankittu tavanomainen varallisuus, omakotitalo, auto jne. Mun pahiskaveri on lääkäri ja hyvä sellainen! Polttaa kyllä tupakkaa, muuten menee hänelläkin hyvin.
 

Yhteistyössä