Miten auttaa lasta sietämään pettymyksiä ilman hillitöntä raivoa?

4.5-vuotias lapseni on erittäin huono kestämään pettymyksiä. Jos joku ei mene hänen päänsä mukaan tai lapsi ei saa jotain mitä haluaa, saattaa siitä seurata puolen tunnin raivokohtaus. Ongelmana on se, että lapsi ei osaa rauhoittua eikä meillä vanhemmilla ole mitään keinoja auttaa lasta rauhoittumaan. On kokeiltu syliä -> pahentaa todella paljon asiaa! on pistetty omaan huoneeseen rauhoittumaan, mutta ei pysy siellä vaan tulee pois ja juoksee ja karjuu ihan hysteerisenä. Jäähypenkki on mielestäni väärä paikka rauhoittua (sitäkin on kokeiltu), jos lapsi huutaa pettymystään eikä siis kärsi rangaistusta mihin meillä jäähyä käytetään. Haluaisin kovasti auttaa lasta näissä kohtauksissa ja yleensäkin siinä, miten saisi lapsen kestämään paremmin pettymyksiä. Oltiin esim. kivassa paikassa retkellä, ja lapsi ei olisi millään halunnut lähteä pois, ja kun oli pakko lähteä, seurasi raivari. On jo vähän haastavaa raahata huutava iso lapsi pois koko kansan nähden.

Olen lukenut kirjan Tulistuva lapsi ja siinä oli ihan hyviä vinkkejä, mutta meidän lapsi on niin jääräpäinen ja impulsiivinen ja huono häviäjä, että kaikkia tilanteita ei vaan voi ennakoida ja estää. Lapsen haastava temperamentti on alkanut vaikuttaa jo perhe-elämään ja sosiaalisiin suhteisiin. Meitä ei kutsuta kovin helposti kylään, koska kukaan ei halua kuunnella kun lapsemme saa joka kerta raivokohtauksen tai riehaantuu kylässä -> jos rajoitat eli kiellät, lapsi pettyy ja saa raivarin. Meidän ei myöskään tee mieli kutsua ketään kylään lapsen arvaamattoman luonteen vuoksi. Vähintään joka toisella kerralla kun on vieraita, lapsi saa kohtauksen esim. siitä, ettei saa kahvipöydässä syödä liikaa karkkia -> lapsi pettyy ja saa raivarin. On tosi kurjaa vieraiden olla, kun yksi lapsi huutaa puoli tuntia eikä kukaan kuule jutella.

 

tilanteen ja tunteiden sanoittaminen on mun mielestä tärkeintä!

 

Ootteko kokeillu, että ette oo huomaavinannekaan raivoa ja huutoa? Meillä on 2 "tulistuvaa" lasta ja heidän kanssa toimii tuo parhaiten. Huomaan sitte vasta, kun huuto ja raivoaminen on ohi. Meidän lasten kohdalla se yritys laannuttaa raivoa pahentaa tilannetta. :/

 

jaksamista! Apukeinoja en osaa kyllä kertoa. Voisiko neuvolan kautta päästä vaikka psykologille tai johonkii, joka arvioisi poikaa ja voisi sen perusteella antaa jotain vinkkejä?

 

tilanteen ja tunteiden sanoittaminen on mun mielestä tärkeintä!

Kertoisitko tarkemmin mitä tällä tarkoitit?

 

voisko olla uhmakkuushäiriötä? googleta

 

En osaa tähän muuta sanoi, kuin että tiedän mitä käytte läpi. Meidän keskimmäisemme (3,5v) on juuri tuollainen. Olemme vain yrittäneet pysyä rauhallisena (ei aina onnistu, itseäkin harmittaa välillä esim. isosiskon puolesta kun jokin kiva juttu menee keskimmäisen huudon takia pilalle). Ja toivoa, että aika tekee tehtävänsä, ja itsehillintää ja järkeä tulee lapsen päähän lisää.

 

Onko ainoa lapsi, onko päivähoidossa?

Tuon ikäisen pitäisi jo esim. kahvipöytäesimerkissä osata sietää pettymystä. Toisaalta etenkin pojille häviäminen ja pettymykset ovat vaikeita tuossa iässä. Voi tietysti olla mahdollista, että lapsella on jokin ongelma, johon tarvitsee ammattilaisen apua. Minkälainen hän on muuten?

On kaunis ajatus, että lapsen pitäisi oppia sietämään pettymystä ja vanhemman antaa siihen tukea -silloin kun lapsi on taaperoikäinen.

Leikki-ikäisen kohdalla minusta tulisi rangaista huonosta käytöksestä eikä ymmärtää loputtomiin jos kyseessä ns. normaali lapsi. Jos lapsi nostaisi metakan kahvipöytäkarkeista eikä rauhoittuisi kielloilla niin täytyy sanoa, että minä viskaisin kylmästi ulko-ovesta ulos hetkeksi, otaisin pois lempilelun viikoksi tai mitä tahansa, mikä toimisi.

Kovemmat rangaistukset ja toisaalta hyvästä käytöksestä palkitseminen.

 

tilanteen ja tunteiden sanoittaminen on mun mielestä tärkeintä!

Kertoisitko tarkemmin mitä tällä tarkoitit?

no, ihan lyhykäisyydessään siis, kun niitä tilanteita ei aina pysty ennakoimaan tai välttämään, niin sellaisen tullessa, todetaan tosiasiat ääneen: "nyt sinua harmittaa todella paljon, koska...", "varmasti olet nyt pettynyt, ja syystäkin...", "on ihan ymmärrettävää, että vihastuttaa, kun..."

ja tuoda myös esiin sitä, että samoja tunteita vanhemmatkin käyvät läpi. "minuakin kiukutti tosi paljon, kun..." ylipäänsä se, että tunteista puhutaan avoimesti, eikä niitä pelätä, auttaa lasta niiden käsittelyssä.

 

Olen aina yrittäny pysyä ite tyynenä ja todeta että nyt sinua harmittaa kun et saa tuota, mutta kun on sovittu jne. Eli selitys ja tyyneys ja pois paikalta. Alusta asti on tuota käytetty, niin perille tuntuu menevän. Ite pitää olla tosi jämpti ja cooli.

 

tilanteen ja tunteiden sanoittaminen on mun mielestä tärkeintä!

Kertoisitko tarkemmin mitä tällä tarkoitit?

no, ihan lyhykäisyydessään siis, kun niitä tilanteita ei aina pysty ennakoimaan tai välttämään, niin sellaisen tullessa, todetaan tosiasiat ääneen: "nyt sinua harmittaa todella paljon, koska...", "varmasti olet nyt pettynyt, ja syystäkin...", "on ihan ymmärrettävää, että vihastuttaa, kun..."

ja tuoda myös esiin sitä, että samoja tunteita vanhemmatkin käyvät läpi. "minuakin kiukutti tosi paljon, kun..." ylipäänsä se, että tunteista puhutaan avoimesti, eikä niitä pelätä, auttaa lasta niiden käsittelyssä.

Kun se tilanne tulee salamana ja heti, siinä ei voi puhua tai neuvotella. Se pitää hoitaa vasta, ku lapsi on rauhoittunut. :/ Tulinen luonne kiihtyy heti. Ja lähes aina.

 

Mulla on kouluikäinen lapsi ja juuri samanlainen, lisää vain raivareihin 1-2 h, niin pääset meidän elämään mukaan.
Alkoi jo miltei 1-vuotiaana jos kielsi, hän huusi noin 2 h.
Just kuulin et hoidossa huusi 2 tuntia, kun ei saanut mitä halusi.

Joten neuvoja minäkin kuuntelisin

 

jaksamista! Apukeinoja en osaa kyllä kertoa. Voisiko neuvolan kautta päästä vaikka psykologille tai johonkii, joka arvioisi poikaa ja voisi sen perusteella antaa jotain vinkkejä?

Onko kyseessä siis poika? Ei mielestäni ilmennyt tekstissä?

 

tilanteen ja tunteiden sanoittaminen on mun mielestä tärkeintä!

Kertoisitko tarkemmin mitä tällä tarkoitit?

no, ihan lyhykäisyydessään siis, kun niitä tilanteita ei aina pysty ennakoimaan tai välttämään, niin sellaisen tullessa, todetaan tosiasiat ääneen: "nyt sinua harmittaa todella paljon, koska...", "varmasti olet nyt pettynyt, ja syystäkin...", "on ihan ymmärrettävää, että vihastuttaa, kun..."

ja tuoda myös esiin sitä, että samoja tunteita vanhemmatkin käyvät läpi. "minuakin kiukutti tosi paljon, kun..." ylipäänsä se, että tunteista puhutaan avoimesti, eikä niitä pelätä, auttaa lasta niiden käsittelyssä.

Jaa, no tuota on käytetty tuloksettomasti jo 6-7 vuotta. Ei se auta.

 

On kaunis ajatus, että lapsen pitäisi oppia sietämään pettymystä ja vanhemman antaa siihen tukea -silloin kun lapsi on taaperoikäinen.

Leikki-ikäisen kohdalla minusta tulisi rangaista huonosta käytöksestä eikä ymmärtää loputtomiin jos kyseessä ns. normaali lapsi. Jos lapsi nostaisi metakan kahvipöytäkarkeista eikä rauhoittuisi kielloilla niin täytyy sanoa, että minä viskaisin kylmästi ulko-ovesta ulos hetkeksi, otaisin pois lempilelun viikoksi tai mitä tahansa, mikä toimisi.

Kovemmat rangaistukset ja toisaalta hyvästä käytöksestä palkitseminen.

Minä ainakin näen, että kyse ei ole ilkeydestä, vaan juuri siitä että lapsi ei kertakaikkiaan kykene hillitsemään pettymystään. Rankaiseminen ei silloin auta mitään, saa lapsen vain tuntemaan että häntä ei hyväksytä kun hänellä on tällaisia tunteita. Tuota tunteiden sanoittamista olemme käyttäneet paljon - sitten kun lapsi on rauhoittunut - ja nykyään tyttö osaa itsekin sanoa että häntä kiukutti kun piti lähteä, vaikka ei olisi halunnut tms.

 

Mulla on kouluikäinen lapsi ja juuri samanlainen, lisää vain raivareihin 1-2 h, niin pääset meidän elämään mukaan.
Alkoi jo miltei 1-vuotiaana jos kielsi, hän huusi noin 2 h.
Just kuulin et hoidossa huusi 2 tuntia, kun ei saanut mitä halusi.

Joten neuvoja minäkin kuuntelisin

Selkäsauna

 

Minä myös neuvoisin olemaan huomioimatta. Jos yritätte kokoajan eritavoin tyynnytellä ja hyssytellä, lapsi saa sillätavoin haluamaansa huomiota. Ja sittenhän tietysti raivotaan kauemmin. Jos taas ei kukaan huomioi, ei jaksa raivotakaan. Saako muuten tarpeeksi jakamatonta huomiota?

 

Tyyni ja aikuinen pitäisi olla, mutta toisaalta ainakin oman temperamenttisen lapsen kanssa välillä on ollut hyvä suuttuakin. Joskus kunnollakin. Lapsi on tajunnut, ettei hänen käytöstään siedetä loputtomiin vaan se aiheuttaa myös muille pahaa mieltä.

 

Mää olen puhunut omistani neuvolassa. Kuulemma ovat tulistuvia lapsia ja kun ikää tulee lisää, lapsi oppii hallitsemaan tunteensa, vaikka tämä voimakas luonne säilyykin läpi elämän... Kuulemma kannattaa olla tiukkana ja pitää selkeät rajat aina ja joka tilanteessa, mutta pyrkiä järjestämään kuitenkin niin, että joka asiasta ei tapella. Kun mitään ei rikota, ketään ei satu, eikä kukaan ole vaarassa, antaa olla. Hankalaa, mutta näin kuitenkin.

Muokkaus: hankala arvioida tilanteita, että milloin puuttua ja milloin antaa olla... Mutta joka asiasta ei voi kahvata. Elämä on muuten yhtä kieltoa ja käskyttämistä ja se ei johda mihinkään positiiviseen.

 

tilanteen ja tunteiden sanoittaminen on mun mielestä tärkeintä!

Kertoisitko tarkemmin mitä tällä tarkoitit?

no, ihan lyhykäisyydessään siis, kun niitä tilanteita ei aina pysty ennakoimaan tai välttämään, niin sellaisen tullessa, todetaan tosiasiat ääneen: "nyt sinua harmittaa todella paljon, koska...", "varmasti olet nyt pettynyt, ja syystäkin...", "on ihan ymmärrettävää, että vihastuttaa, kun..."

ja tuoda myös esiin sitä, että samoja tunteita vanhemmatkin käyvät läpi. "minuakin kiukutti tosi paljon, kun..." ylipäänsä se, että tunteista puhutaan avoimesti, eikä niitä pelätä, auttaa lasta niiden käsittelyssä.

Kun se tilanne tulee salamana ja heti, siinä ei voi puhua tai neuvotella. Se pitää hoitaa vasta, ku lapsi on rauhoittunut. :/ Tulinen luonne kiihtyy heti. Ja lähes aina.

kyse ei tosiaankaan ole mistään neuvottelusta.. mistä sait sellaisen käsityksen?
jos olisi aikaa tai mahdollisuus syliin/huoneeseen/jäähyyn, miksei siihen, että sanoitetaan tilannetta?
temperamenttityyppi voi olla tietynlainen, vaativampi, mutta tunteidenkäsittelyä voi opettaa ihan jokaiselle.

 

tilanteen ja tunteiden sanoittaminen on mun mielestä tärkeintä!

Kertoisitko tarkemmin mitä tällä tarkoitit?

no, ihan lyhykäisyydessään siis, kun niitä tilanteita ei aina pysty ennakoimaan tai välttämään, niin sellaisen tullessa, todetaan tosiasiat ääneen: "nyt sinua harmittaa todella paljon, koska...", "varmasti olet nyt pettynyt, ja syystäkin...", "on ihan ymmärrettävää, että vihastuttaa, kun..."

ja tuoda myös esiin sitä, että samoja tunteita vanhemmatkin käyvät läpi. "minuakin kiukutti tosi paljon, kun..." ylipäänsä se, että tunteista puhutaan avoimesti, eikä niitä pelätä, auttaa lasta niiden käsittelyssä.

Kun se tilanne tulee salamana ja heti, siinä ei voi puhua tai neuvotella. Se pitää hoitaa vasta, ku lapsi on rauhoittunut. :/ Tulinen luonne kiihtyy heti. Ja lähes aina.

kyse ei tosiaankaan ole mistään neuvottelusta.. mistä sait sellaisen käsityksen?
jos olisi aikaa tai mahdollisuus syliin/huoneeseen/jäähyyn, miksei siihen, että sanoitetaan tilannetta?
temperamenttityyppi voi olla tietynlainen, vaativampi, mutta tunteidenkäsittelyä voi opettaa ihan jokaiselle.

Ok. Et tiedä, mistä puhun. =)

 

="Valaja"
Ok. Et tiedä, mistä puhun. =)

Niinpä Ei siinä sillä hetkellä mitään sanoiteta kun lapsi "tipahtaa" pöydän alle karjumaan kun tajuaa ettei saa toista pullaa. Ei hän mitään kuule ennen kuin on rauhoittunut.

 

Ok. Et tiedä, mistä puhun. =)

no, jos kerran puhut itse eri asiasta, niin turhaan tuomitset tätä keinoa.

 

Mulla on kouluikäinen lapsi ja juuri samanlainen, lisää vain raivareihin 1-2 h, niin pääset meidän elämään mukaan.
Alkoi jo miltei 1-vuotiaana jos kielsi, hän huusi noin 2 h.
Just kuulin et hoidossa huusi 2 tuntia, kun ei saanut mitä halusi.

Joten neuvoja minäkin kuuntelisin

Selkäsauna

Tuu antaan jos luulet et auttaa

 

="Valaja"]
Ok. Et tiedä, mistä puhun. =)

Niinpä Ei siinä sillä hetkellä mitään sanoiteta kun lapsi "tipahtaa" pöydän alle karjumaan kun tajuaa ettei saa toista pullaa. Ei hän mitään kuule ennen kuin on rauhoittunut.

en ole väittänytkään, että "kuulee". olennaista on silti se, että aikuinen sanoittaa ne tunteet siinä hetkessä.
vai alkaako tässä taas kisa, kenellä on vaikeimmat lapset, siltä näyttää

pointtina tuossa alkuperäisessä kirjoituksessani olikin se, miten aikuisen on tärkeä toimia, ei se, miten lapsen käytöstä saadaan siinä tilanteessa muokattua. jos mikään ei tehoa lapseen rauhoittavasti, niin eihän se sitä tarkoita, ettei pidä tehdä mitään..